Valitusoikeus
- Uutiset
25.2.2019 15.19
Hallinto-oikeus jätti tutkimatta samaa sukupuolta olevia pareja vihkineelle pastorille annetusta moitteesta tehdyn valituksenKun otettiin huomioon, että pastorille ei ollut määrätty kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitettua seuraamusta, tuomiokapitulin päätöksessä oli kyse lähinnä huomautukseen rinnastettavasta kehotuksesta vastaisen varalle. Päätöksestä ei voitu myöskään katsoa aiheutuvan välittömiä vaikutuksia pastorin oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen. Näihin seikkoihin nähden HAO katsoi, ettei kyseessä ollut kirkkolain 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettu valituskelpoinen päätös, vaan päätös rinnastuu kirkkolain 24 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun valmisteluun, johon ei voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksin eikä valittamalla. Valitus oli tämän vuoksi jätettävä tutkimatta. Kun otettiin huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:ssä säädetty ja hallinto-oikeuden ratkaisu sekä se, että tuomiokapitulin päätöksessä 21.3.2018 oli ilmoitettu valituskiellosta, ei ollut kohtuutonta, että pastori sai pitää hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. (Ei lainvoim. 25.2.2019) - Uutiset
14.2.2019 10.11
Menetetty määräaika palautettiinKO oli ilmoittanut pääkäsittelyn päätteeksi asianosaisille tuomion antamisen ajankohdan ja että se oli luvannut A:n pyynnöstä toimittaa tuomion tälle sähköpostilla. Edelleen KO:n päätöksestä ilmeni, että tuomio oli lähetetty virheelliseen sähköpostiosoitteeseen eikä A siten ollut saanut tuomiota. A oli saanut tuomion postin välityksellä 30.10.2018 päivätyllä lähetteellä vasta tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan 26.10.2018 päätyttyä. Vaikka B:llä ja A:lla ei ollut ollut asiassa kantelua koskevista perusteluista ilmenevällä tavalla laillista estettä määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään, edellä kerrotut olosuhteet ja KO:ssa tapahtunut virhe muodostivat OK 31 luvun 17 §:ssä tarkoitetun erittäin painavan syyn palauttaa määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiselle ja valituksen tekemiselle. (Vailla lainvoimaa 14.2.2019) - Uutiset
31.1.2019 8.30
Kuntainfo: Asiakasmaksua koskevaan laskuun on liitettävä oikaisuvaatimusohjeetSosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutoksenhakua ja oikaisuvaatimusohjeita koskevien säännösten soveltamisessa on ollut epäselvyyksiä. - Uutiset
28.1.2019 14.30
Vakuutusoikeus poisti tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan ammattitautia koskevasta päätöksestä valitusosoituksen ja jätti valituksen tutkimattaTapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta oli poistanut valituksenalaisen vakuutuslaitoksen päätöksen puutteellisen selvityksen johdosta ja palauttanut asian vakuutuslaitokselle uudelleen käsiteltäväksi. Muutoksenhakulautakunnan päätöksen mukaan vakuutuslaitoksen tuli kustannuksellaan lähettää A lisätutkimuksiin, jos A siihen suostui ja saatuaan ihotautilääkärin laatiman tilankuvauksen ammattitautina korvatusta ihottumasta ja sen hoidon tarpeesta, antaa uusi valituskelpoinen päätös A:n korvattavaksi vaatimien valmisteiden korvattavuudesta. Vakuutusoikeus jätti tutkimatta vakuutuslaitoksen valituksen, jossa oli vaadittu tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen kumoamista ja poisti tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä valitusosoituksen. Muutoksenhakulautakunnan päätös ei sisältänyt sellaista hallintolainkäyttölaissa tarkoitettua asiaratkaisua, josta saa valittaa. - Uutiset
24.1.2019 11.00
Edunvalvojalla oli oikeus käyttää itsenäistä puhevaltaa ja valittaa päiväsakon rahamäärän osalta - käräjäoikeuden olisi tullut täydennyttää valitusta kiinnittämällä valittajan huomiota laissa säädettyihin valitusperusteisiinValituksen kohteena oli A:lle määrätyn päiväsakon rahamäärän perusteena olevien tulotietojen virheellisyys. Koska valitus selvästi koski seikkaa, jolta osin edunvalvoja on kelpoinen edustamaan päämiestään, edunvalvojalla oli oikeus käyttää asiassa itsenäistä puhevaltaa ja valittaa asiassa. Pääasian osalta HO totesi, että KO oli jättänyt valituksen tutkimatta perustellen ratkaisuaan sillä, ettei A ollut valituksessaan vedonnut laissa säädettyihin valitusperusteisiin kuitenkaan varaamatta A:lle mahdollisuutta täydentää valitustaan. Kuten lainsäädännöstä käy ilmi, KO:n olisi tullut täydennyttää valitusta kiinnittämällä valittajan huomiota laissa säädettyihin valitusperusteisiin ja mahdollisesti vasta sen jälkeen, mikäli puutteellisuutta ei olisi korjattu, jättää valitus tutkimatta. Koska KO ei ollut menetellyt edellä kerrotulla tavalla, asia oli palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 24.1.2019) - Uutiset
23.1.2019 10.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi valittajan esittäneen riittävän selvityksen estymisestään viimeistellä valitus valmiiksi ennen määräajan päättymistäHO katsoi asian käräjäoikeuskäsittelyssä ilman lainopillista apua toimineen valittajan esittäneen riittävän selvityksen siitä, että hän oli ollut terveydentilansa vuoksi estynyt viimeistelemästä valitusta valmiiksi ennen alkuperäisen määräajan päättymistä. Koska valittaja ei ollut voinut hyväksyttävästä syystä hakea määräajassa muutosta, HO asetti OK 25 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla uuden määräajan valituksen jättämistä varten. (Vailla lainvoimaa 23.1.2019) - Uutiset
28.12.2018 12.15
KHO ei tutkinut kaupunginhallituksen päätöksen muutoksenhakukelpoisuuttaKoska A ja B eivät olleet saattaneet kaupunginhallituksen päätöksen muutoksenhakukelpoisuutta arvioitavaksi kuntalaissa (365/1995) säädetyssä järjestyksessä, korkein hallinto-oikeus ei voinut ottaa kantaa kaupunginhallituksen päätöksen muutoksenhakukelpoisuuteen. A:n ja B:n vaatimus oli tämän vuoksi jätettävä tutkimatta. - Uutiset
27.12.2018 14.00
KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan yhteistoimintasopimuksen purkamisestaRuoveden kunnanvaltuusto oli 2.7.2018 päättänyt, että Ruoveden kunta purkaa Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan yhteistoimintasopimuksen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseksi 3.7.2018 alkaen. Valtuusto oli nimennyt valmisteluryhmän käynnistämään yhteistoimintasopimuksen purkamisen. Virtain kaupunki valitti Ruoveden kunnanvaltuuston päätöksestä Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ja vaati, että kunnanvaltuuston päätös kumotaan. Valtuuston päätöksen täytäntöönpano oli kiellettävä. Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoi, että Virtain kaupungilla ei ollut asiassa valitusoikeutta ja jätti valituksen tutkimatta. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
21.12.2018 15.10
Pelkästään tuomion perusteluihin voi hakea muutosta vain joissain tilanteissa - Tullilla ja Verohallinnolla ei ollut oikeussuojan tarvettaHO katsoi, että Tullin ja Verohallinnon valituksissa oli kysymys muutoksenhausta KO:n tuomion perusteluihin. Joissain tilanteissa myös tuomion perusteluihin voi hakea muutosta, jos valittajalla katsotaan olevan siihen oikeudellinen tarve tai riittävä aihe. Tässä tapauksessa, kun yhtiö oli valittanut KO:n tuomiosta ja Tulli ja Verohallinto olivat näin ollen voineet vastauksessaan vedota valituksissaan esittämiinsä seikkoihin, HO katsoi, ettei Tullilla ja Verohallinnolla ollut oikeussuojan tarvetta erikseen valittaa KO:n tuomiosta. (Vailla lainvoimaa 21.12.2018) - Uutiset
30.11.2018 10.30
Hallinto-oikeus kumosi ministeriön päätöksen viran ja siihen nimitetyn virkamiehen siirtämisestä PalkeisiinKun otettiin huomioon virkamieslakiin säädetty yleinen valitusoikeus sekä se, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei ollut kysymys virkamieslain 57 §:n3 momentissa tarkoitetuista asioista, joissa tehtyihin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla, maa- ja metsätalousministeriön ratkaisu valittajan viran ja valittajan siirtämisestä Palkeisiin oli valituskelpoinen. HAO katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt, että valittajan tehtävistä vähintään 50 prosenttia olisi siirtynyt valtion talousarviosta annetun lain 12 b §:n (1053/2016) 1 momentin nojalla annetun Valtiokonttorin määräyksen 9.1.2017 perusteella maa- ja metsätalousministeriöstä Palkeisiin. Maa- ja metsätalousministeriön päätös kumottiin. (Ei lainvoim. 29.11.2018) - Uutiset
30.11.2018 10.00
KHO: Tietosuojavaltuutetun vastaus sähköpostitse tehtyyn tarkastuspyyntöön ei ollut hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös johon olisi voinut hakea muutosta valittamallaKorkein hallinto-oikeus katsoi, että A:lle oli tietosuojavaltuutetun vastauksella annettu ohjaus siitä, mitä menettelyä oli noudatettava esitettäessä tietosuojavaltuutetulle pyyntö rekisteröidyn tarkastusoikeuden käyttämiseksi. A:n tekemää pyyntöä ei ollut mainitulla vastauksella ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Tietosuojavaltuutetun vastaus ei siten ollut hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös, johon olisi voinut hakea valittamalla muutosta. Hallinto-oikeuden päätös oli näin ollen kumottava siltä osin kuin hallinto-oikeus oli tutkinut A:n vireille saattaman asian valituksena, ja A:n vireille saattama asia oli jätettävä valituksena tutkimatta. - Uutiset
29.11.2018 10.30
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu muutoksenhausta julkisissa hankinnoissaUnionin tuomioistuimen mukaan ratkaisussa mainitut direktiivit eivät ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan talouden toimijat eivät voi hakea muutosta hankintaviranomaisen päätöksiin, jotka liittyvät tarjouspyyntömenettelyyn, johon ne ovat päättäneet olla osallistumatta sillä perusteella, että tähän menettelyyn sovellettavan sääntelyn vuoksi oli erittäin epätodennäköistä, että ne valittaisiin kyseessä olevan sopimuksen sopimuspuoleksi. - Uutiset
23.11.2018 9.40
KHO: Virkamiehen terveydentilan selvittämistä koskevaan määräykseen voi hakea muutosta valittamallaHAO katsoi virkamiehen valituksesta, että viranomaisen päätös merkitsi puuttumista perustuslain 7 §:ssä turvattuun yksilön henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Määräyksellä oli myös sellainen vaikutus valittajan oikeuteen tai velvollisuuteen, että hänellä oli oikeus saattaa asia muutoksenhakuelimen tutkittavaksi. Tämän vuoksi ja kun muutoksenhakuoikeutta työkyvyn selvittämistä koskevan määräykseen ei ollut valtion virkamieslaissa kielletty, päätös oli muutoksenhakukelpoinen. Valittajan valitusoikeus ei riippunut siitä, oliko valittaja noudattanut määräystä vai ei. HAO hylkäsi valittajan valituksen. KHO pysytti hallinto-oikeuden päätöksen. - Uutiset
19.11.2018 9.30
KHO: Kuolinpesällä oli oikeus valittaa toimeentulotuen myöntämättä jättämistä koskevasta päätöksestäValitus kohdistui taloudelliseen tukeen, jota hakijalle ei ollut myönnetty hänen elinaikanaan. Kun kysymys oli taloudellisesta tuesta tai etuudesta, hakijan kuoltua hänen sijaansa tulivat tällaisessa asiassa hänen oikeudenomistajansa. Toisin kuin HAO oli katsonut, kuolinpesällä oli ollut oikeus tehdä valitus asiassa. KHO hylkäsi kuolinpesän valituksen. - Uutiset
13.11.2018 13.26
Oikeusasiamieheltä huomautus Rinnekoti-Säätiölle laiminlyönnistä rajoitustoimenpiteitä koskevassa päätöksenteossaRinnekoti-Säätiön pienryhmäkoti Annalassa ei ollut tehty lainkaan kehitysvammalain edellyttämiä kirjallisia muutoksenhakukelpoisia päätöksiä, vaikka yksikössä oli käytetty rajoitustoimenpiteitä. Osalle lapsista ei ollut haettu asiantuntija-arviota rajoittamistoimenpiteiden tarpeen arvioimiseksi, vaikka lapsilla olisi ollut näihin tarve. - Uutiset
8.11.2018 14.53
VN esittää nimityspäätösten valitusoikeutta koskevien lakien muutoksia vahvistettaviksi – lakien tarkoitus tulla voimaan 1.1.2019Valtioneuvosto on tänään 8.11.2018 esittänyt, että tasavallan presidentti vahvistaisi nimityspäätösten valitusoikeutta koskevat valtion virkamieslain ja eräiden muiden lakien muutokset (HE 77/2017). Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait istunnossa perjantaina 9.11.2018 ja ne tulisivat voimaan 1.1.2019. - Uutiset
24.10.2018 8.00
Oikeusasiamiehen päätös asiakasmaksun korottamisesta ja siitä tiedottamisestaOikeus- ja laillisuusvalvontakäytännössä on katsottu, että maksua määrättäessä on aina selvitettävä aiheutuneiden kulujen todellinen suuruus. Viime kädessä tuomioistuin arvioi määrätyn asiakasmaksun määrän oikeellisuuden. Asiakasmaksua koskevan päätöksen osalta oikeusasiamies piti asiassa selvitettynä, että A:lle määrättyä ylläpitomaksua ja sillä katettujen tarvikkeiden ja palveluiden käyttöä ja kulutusta ei ollut arvioitu asiakaskohtaisesti yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Asiakasmaksuissa tapahtuvista maksujen muutoksista tulee myös tiedottaa hyvissä ajoin. Oikeusasiamies kiinnitti kunnan perusturvalautakunnan huomiota asiakasmaksun määräämisestä ja sen muutoksista tiedottamisesta sanottuun. - Uutiset
18.10.2018 9.15
EIT:n jaostoratkaisu kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämisvaatimuksesta perheen maasta poistamista koskevassa asiassaAsia koski afganistanilaista perhettä, joka oli jättänyt noudattamatta Norjan viranomaisten maastapoistumismääräystä ja joka sijoitettiin sittemmin Poliisin säilöönottokeskukseen (Trandum) maastapoistamista varten. Kysymys siitä, rikottiinko vapaudenriistolla EIS 3 artiklassa määrättyä epäinhimillisen kohtelun kieltoa ja loukattiinko EIS 8 artiklaan perustuvaa oikeutta perhe-elämään. EIT katsoi, ettei kaikkia kansallisia oikeussuojakeinoja ollut tapauksessa käytetty ja että asia oli jätettävä tutkimatta EIS 35 artiklan 1 ja 4 kappaleen nojalla. - Uutiset
15.10.2018 13.56
Asianmukainen käännös rikostuomiosta puuttui - hovioikeus palautti menetetyn määräajanRikosasian vastaajan kirjoituksen perusteella voitiin pitää ilmeisenä, ettei hänellä ollut todellisuudessa ollut oikeuksiensa valvomiseksi riittävää tietoa muutoksenhaun tekemiseksi tarpeellisista määräajoista ja että tämä oli johtunut siitä, ettei hänellä ollut ollut asianmukaista käännöstä tuomiosta ja muutoksenhakuohjeista äidinkielellään. (Vailla lainvoimaa 15.10.2018) - Uutiset
11.10.2018 10.04
Hovioikeus: Käräjäoikeudelta ei voitu edellyttää, että se ratkaisunsa antamisen yhteydessä vielä erikseen olisi tarkistanut rikosasian vastaajan yhteystietojen ajantasaisuudenLaissa ei ole säännöstä siitä, millä tavoin asianosaisen tulee ilmoittaa osoitteen muuttumisesta tuomioistuimelle. Haastamisen ja KO:n tuomion antamisen välillä oli kulunut aikaa vain alle 2 kuukautta. Haastamisen yhteydessä KO:ssa tarkistetut tiedot A:sta olivat olleet siis melko tuoreita, minkä vuoksi niiden ajantasaisuuteen oli voitu lähtökohtaisesti luottaa. Kun vielä A oli ollut läsnä KO:n pääkäsittelyssä ja laiminlyönyt tällöin ilmoittaa muuttuneet yhteystietonsa, KO:lta ei ollut voitu edellyttää, että se ratkaisunsa antamisen yhteydessä vielä erikseen olisi tarkistanut rikosasian vastaajan yhteystietojen ajantasaisuuden sen käytössä olevista rekistereistä. Tyytymättömyyden ilmoitusta ei ollut tehty säädetyssä järjestyksessä. (Vailla lainvoimaa 11.10.2018)