Valitusoikeus
- Uutiset
9.9.2019 16.00
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ympäristöministeriön hallinnonalan eräiden muutoksenhakua koskevien säännösten muuttamisesta lausunnoille 3. lokakuuta saakkaEsityksessä ehdotetaan muutettavaksi 29 ympäristöministeriön toimialan lakia, jotta lakien muutoksenhakusäännökset erityisesti valitusluvan osalta olisivat yhdenmukaiset 1 päivänä tammikuuta 2020 voimaantulevan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) kanssa. - Uutiset
28.8.2019 13.00
Vahvistettuun sovintoon tyytymättömän osapuolen kantelu tutkittiin ja käräjäoikeuden päätös tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisestä kumottiinKO oli 11.4.2019 hylännyt kantelijan tyytymättömyyden ilmoituksen ja ilmoittanut, että päätöksestä saa kannella Helsingin HO:lle 30 päivässä KO:n ratkaisun antamispäivästä. Osoitus oli virheellinen, koska siitä ei selvästi ilmennyt, että määräaika lasketaan sovinnon vahvistamispäivästä 19.3.2019. Kun kantelukirjelmä oli saapunut HO:een 10.5.2019, kantelija oli määräajan osalta noudattanut hänelle annettua osoitusta. Kantelu oli virheellisesti toimitettu KO:n asemesta HO:een, josta se olisi kuitenkin ollut toimitettavissa kanteluohjeen mukaisessa määräajassa KO:een. Kantelu otettiin näin ollen tutkittavaksi. Muutoksenhaun osalta HO katsoi, että KO:n olisi tullut liittää sovinnon vahvistamista koskevaan ratkaisuun muutoksenhakuosoitus. Asia palautettiin KO:een. (Vailla lainvoimaa 28.8.2019) - Uutiset
26.8.2019 9.44
KHO äänesti - kuntayhtymälle tehdystä ilmoitusta koskevasta päätöksestä voi valittaaKuntayhtymän valvonta-palveluseteliasiantuntija oli päättänyt, ettei ilmoituksen tehnyttä A:ta hyväksytä kotipalvelujen tukipalvelujen tuottajaksi. HAO oli jättänyt A:n valituksen tutkimatta pitäen valvonta-palveluseteliasiantuntijan päätöstä valituskelvottomana. KHO:ssa oli kuntayhtymän valituksesta ratkaistavana, oliko HAO voinut jättää A:n valituksen valvonta-palveluseteliasiantuntijan päätöksestä tutkimatta sillä perusteella, että päätös ei ollut valituskelpoinen. KHO:n enemmistö katsoi, ettei HAO:n olisi tullut jättää tutkimatta A:n valitusta valvonta-palveluseteliasiantuntijan tekemästä päätöksestä. (Ään. 4-1 kuntayhtymän valitusoikeudesta) - Uutiset
23.8.2019 10.08
Hovioikeus: Käräjäoikeuden ei olisi tullut pelkästään sähköpostiviestin epäselvän sanamuodon perusteella hylätä tyytymättömyyden ilmoitustaSähköpostiviestin lähettäjä oli työskennellyt kantelijan asiamiehen asianajotoimistossa. Hän oli kirjoittanut sähköpostiviestiinsä tyytymättömyyden ilmoituksen alle ”Aa C:n puolesta, NN – Aulavastaava”. HO katsoi, ettei KO:n olisi tullut pelkästään sähköpostiviestin epäselvän sanamuodon perusteella hylätä tyytymättömyyden ilmoitusta, vaan KO:n olisi tullut kehottaa ilmoittajaa täsmentämään ilmoitustaan tai esittämään oikeudenkäyntiasiamiehen valtakirjan. Tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämistä koskeva KO:n päätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 23.8.2019) - Uutiset
21.8.2019 11.00
Vapaudenmenetys ei ollut vapauttanut hakijaa velvoitteista, joita oikeuskäsittely edellyttää - menetettyä määräaikaa ei palautettuKorkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2004:101 ja KKO 2004:102 todennut, että poliisin toimesta vapauden menettäminen tai vankilassaolo ei OK 12 luvun 28 §:n 1 momentin mukaan ole automaattisesti laillinen este. Vankilassaolon hyväksyminen lailliseksi esteeksi tulee arvioitavaksi mainitun momentin jälkimmäisen virkkeen perusteella. On mahdollista, että vapaudenmenetykseen liittyvät olosuhteet muodostuvat sellaisiksi, ettei asianomaisen voida kohtuudella edellyttää ilmoittavan haasteesta vankilaviranomaisille tai esteestä tuomioistuimelle. Nyt käsiteltävässä asiassa hakija ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että vapaudenmenetyksen olosuhteet olisivat olleet sellaiset, että hänellä olisi ollut laillinen este hakea muutosta KO:n tuomioon määräajassa. (Vailla lainvoimaa 21.8.2019) - Uutiset
31.7.2019 10.04
Valtuuston päätöksestä muuttaa hallintojohtajan virkanimike hallinto- ja taloussuunnittelijaksi ei voinut tehdä kunnallisvalitustaAsiakirjoista saadun selvityksen perusteella valtuusto oli päättänyt virkanimikkeen muutoksesta tilanteessa, jossa silloinen hallintojohtaja oli irtisanoutunut ja virka oli ollut täytettävänä. Virkanimikkeen muuttaminen ei näin ollen ollut koskenut ketään viranhaltijaa henkilökohtaisesti. HAO katsoi, että tapauksen oloissa valituksenalainen hallintojohtajan virkanimikkeen muuttamista koskeva valtuuston päätös oli luonteeltaan yksinomaan työnjohdolliseen määräykseen rinnastuva, kunnan sisäistä hallinto-organisaatiota koskeva päätös. Tällaisesta toimenpiteestä ei vakiintuneen tulkinnan mukaan saa hakea muutosta kunnallisvalituksin. Valtuuston päätös ei sisältänyt sellaista ratkaisua, josta kuntalain 136 § huomioon ottaen voitaisiin tehdä kunnallisvalitus. Valtuuston päätökseen liitetty valitusosoitus oli näin ollen myös poistettava. (Ei lainvoim. 31.7.2019) - Uutiset
29.7.2019 11.11
Karanneen koiran palautuspäätökseen liitetty ehto oli ennakollinen kannanotto, josta ei saanut valittaaValvontaeläinlääkäri oli päättänyt, että koira palautetaan B:lle ehdollisesti, koska koirasta ei ollut ollut ihmiselle vaaraa. Mikäli koira päästetään taas karkaamaan, sitä ei enää palauteta omistajalleen vaan joko sijoitetaan uuteen kotiin tai lopetetaan. HAO totesi, että valvontaeläinlääkärin päätös oli valittajille myönteinen, sillä koira oli palautettu. Valittajat olivat vaatineet päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä oli asetettu ehto koiran palauttamisesta. HAO katsoi, että päätökseen liitetty ehto oli luonteeltaan ennakollinen kannanotto siitä, miten koiran palauttamista tullaan jatkossa arvioimaan. Ehdolla ei siten ollut eikä ollut voitukaan sitovasti ratkaista, miten asiaa arvioidaan tilanteessa, jossa koira on päässyt karkaamaan uudestaan. Tämä ennakollinen kannanotto ei sisältänyt sellaista hallintolainkäyttölain 5 §:ssä tarkoitettua ratkaisua, johon saa hakea valittamalla muutosta. Valitus oli tämän vuoksi jätettävä tutkimatta. - Uutiset
18.6.2019 13.35
Istunnosta poisjääneelle ja vankeuteen tuomitulle palautettiin menetetty määräaikaHakijalla ei ollut ollut lainopillisen koulutuksen saanutta oikeudenkäyntiavustajaa. Vaikka hakija oli tiennyt asian käsittelypäivän ja hänellä olisi ollut mahdollisuus selvittää ratkaisun lopputulos heti ratkaisun antamisen jälkeen, hakijalta ei olut voitu kuitenkaan edellyttää, että hänen olisi täytynyt ymmärtää ilmoittaa tyytymättömyyttä KO:n ratkaisuun jo ennen muutoksenhakuohjeiden saamista. Näin ollen hakija ei ollut menettänyt puhevaltaansa asiassa omasta syystään. Määräajan palauttamiselle oli siten OK 31 luvun 17 §:ssä tarkoitettu erittäin painava syy. (Vailla lainvoimaa 18.6.2019) - Uutiset
13.6.2019 13.00
Menetetyn määräajan palauttamiseksi oli erittäin painavia syitäHakija oli asiassa kuvatuin tavoin hoitanut avustajan määräämistä koskevaa asiaa vain avustajansa välityksin. Tässä tilanteessa se, että avustajan yhteystietoja ei ollut merkitty ratkaisupyyntöön, ei antanut aihetta lähettää asiaa koskevaa ratkaisua hakijan rekisteröityyn osoitteeseen, kun hakemus oli kiistatta avustajan laatima ja kun siinä viitataan pääasiassa annettuun vastaukseen, jossa avustajan yhteystiedot oli asiamukaisesti merkitty. Tämän vuoksi ja kun hakija oli kiistänyt saaneensa kyseistä päätöstä ja kun asiassa ei ollut ilmennyt aihetta epäillä asianosaisen ilmoitusta siitä, että lähetys ei ollut häntä tavoittanut, oli asiassa erittäin painavia syitä palauttaa hakijalle menetetty määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiseksi ja muutoksen hakemiseksi KO:n antamaan päätökseen. (Vailla lainvoimaa 13.6.2019) - Uutiset
7.5.2019 14.37
Hallinto-oikeus: ELYn pohjavesialuemäärityksestä ei voinut valittaaELYn päätös ei ollut hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu toimenpide, jolla hallintoasia oli ratkaistu. Pohjavesialuemäärityksen vaikutukset valittajien oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen eivät myöskään olleet hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömiä, eikä valittajilla siten ollut hallintolainkäyttölain perusteella myöskään valitusoikeutta. Valitusta ei ollut tutkittava myöskään Suomen perustuslain, Euroopan unionin oikeuden tai Århusin sopimuksen perusteella. (Vailla lainvoimaa 7.5.2019) - Uutiset
2.5.2019 10.35
Unionin tuomioistuimessa aletaan soveltaa uusia sääntöjä, jotka koskevat valituslupaa asioissa, jotka on jo tutkittu kahteen kertaanTällainen valituslupa voidaan myöntää kokonaan tai osittain vain, jos valituksen kohteena on unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta tärkeä kysymys. - Uutiset
2.5.2019 10.00
Kello 16:16:29 saapunut valitus jätettiin määräajan jälkeen tehtynä tutkimattaVaikka määräajan ylitystä voitiin pitää vähäisenä, on OK 25 luvun 12 §:n 2 momentin sanamuoto, että valitus on toimitettava KO:n kansliaan päättymispäivänä ennen virka-ajan päättymistä, yksiselitteinen ja ehdoton. (Vailla lainvoimaa 2.5.2019) - Uutiset
30.4.2019 10.25
Käräjäoikeuden olisi tullut tarkistaa liikenneasioiden rekisteristä, oliko törkeästä rattijuopumuksesta syytetylle mahdollisesti poliisin toimesta myönnetty väliaikainen alkolukkoajokorttiKO:ssa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe. KO:n tuomio oli siten vastaajalle määrätyn ajokiellon osalta kumottava ja asia palautettava tältä osin KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 30.4.2019) - Uutiset
25.4.2019 16.00
Hallinto-oikeus: Kunnalla ei ole velvollisuutta täyttää haettavana olevaa virkaa eikä kenelläkään sinänsä ole oikeutta tulla nimitetyksi virkasuhteeseenSiihen nähden päätös virkasuhteen täyttämättä jättämisestä eli nimityspäätöksen valmistelun lopettamisesta tuolla kertaa oli oikeudellisesti rinnastettavissa nimityspäätöksen valmistelutoimiin. Perusturvajohtajan päätös ei ollut sisältänyt sellaista ratkaisua, josta saa tehdä oikaisuvaatimuksen tai kunnallisvalituksen. HAO ei tutkinut valitusta. (Ei lainvoim. 25.4.2019) - Uutiset
25.4.2019 14.44
Hallinto-oikeudella ei ollut toimivaltaa tutkia kaupunkiin työsopimussuhteessa olleen työntekijän palkan takaisinperinnän kohtuullistamista koskevaa vaatimustaKoska hallinto-oikeudella ei ollut toimivaltaa tutkia kaupunkiin työsopimussuhteessa olleen työntekijän palkan takaisinperinnän kohtuullistamista koskevaa vaatimusta ja koska A ei ollut esittänyt päätöksen kumoamisen perusteiksi sellaisia kuntalain mukaisia valitusperusteita, jotka olisivat voineet tulla tutkittaviksi hallintolainkäytön mukaisessa järjestyksessä, valitus oli jätettävä tutkimatta. (Ei lainvoim. 25.4.2019) - Uutiset
25.4.2019 14.11
Työnhakijan muutoksenhakuoikeus täsmentyyJulkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä täsmennetään oikeuskäytännössä ilmenneiden epäselvyyksien takia. Lainmuutoksella varmistetaan, että työnhakija voi valittaa omaehtoisen opiskelun tukemiseksi maksettavan työttömyysetuuden lakkauttamisesta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan ja vakuutusoikeuteen. Lainmuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. elokuuta 2019. - Uutiset
15.3.2019 11.47
Koiran lopettamismääryksestä valittaneelle ei myönnetty jatkokäsittelylupaaAmerikanpitbullterrieri oli karannut valittajan autosta ja purrut tiellä rattaissa ollutta 3-vuotiasta lasta käteen. KO oli määrännyt koiran lopetettavaksi. Lopettamismääräyksen täytäntöönpanoa oli lykätty kunnes asia on saanut lainvoiman. HO ei myöntänyt valittajalle jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 15.3.2019) - Uutiset
13.3.2019 15.15
Käräjäoikeuden ei olisi tullut ottaa sakkomääräyksestä ja liikennerikkomuksesta tehtyä valitusta tutkittavakseenSakkomenettelylain 35 §:n 1 momentissa on rajoitettu vastaajan oikeutta hakea muutosta siten, että se on mahdollista vain säännöksessä mainittujen erityisten edellytysten täyttyessä. Valittaja oli sakkomääräystä annettaessa hyväksynyt seuraamuksen ja päiväsakon rahamäärän määräytymisperusteen sekä antanut suostumuksensa sakkomenettelyyn. Hän ei ollut valituksessaan vedonnut mihinkään sakkomenettelylain 35 §:n 1 momentissa säädetyistä valitusperusteista. Näin ollen HO katsoi, ettei valittajalla ollut ollut oikeutta hakea valituksessaan esittämillään perusteilla muutosta eikä KO:n olisi tullut ottaa valitusta tutkittavakseen. KO:n päätös kumottiin. Valittajan valitus jätettiin tutkimatta. Pohjanmaan poliisilaitoksen 20.9.2018 valittajalle antama sakkomääräys jäi siten pysyväksi. (Vailla lainvoimaa 13.3.2019) - Uutiset
7.3.2019 9.30
Hallinto-oikeuden päätös muutoksenhausta kaupungin terveystarkastajan tekemään päätökseenTarkastuskertomukseksi otsikoitua kaupungin terveystarkastajan asiakirjaa oli pidettävä kunnan terveydensuojelun viranhaltijan päätöksenä, johon tuli terveydensuojelulain mukaisesti hakea muutosta kunnan terveydensuojeluviranomaiselta oikaisuvaatimuksella. (Ei lainvoim. 7.3.2019) - Uutiset
5.3.2019 10.20
KHO: Vanhan alkoholilain nojalla tehdystä anniskeluluvan määräaikaisesta peruuttamispäätöksestä oli oikeus valittaa valituslupaa pyytämättäYhtiö oli hakenut muutosta AVI:n vuonna 2017 tekemään päätökseen, jolla yhtiön anniskelulupa oli vanhan alkoholilain (1143/1994) nojalla peruutettu määräajaksi. HAO oli maaliskuussa 2018 antamallaan päätöksellä hylännyt yhtiön valituksen ja liittänyt päätökseensä 1.3.2018 voimaan tulleen uuden alkoholilain (1102/2017) 81 §:n 2 momentin mukaisen muutoksenhakuohjauksen. Sen mukaan HAO:n päätökseen saatiin hakea muutosta valittamalla vain, jos KHO myönsi valitusuvan. Koska uuden alkoholilain sanamuodosta tai esitöistä taikka muistakaan seikoista ei ollut saatavissa selvää tukea sille, että valituslupajärjestelmää olisi sovellettava myös vanhan alkoholilain mukaan ratkaistuihin asioihin, yhtiöllä oli oikeus valittaa asiassa valituslupaa pyytämättä. Ään. 5-2.