Kirkko
- Uutiset
7.11.2014 11.45
Kirkolliskokous hyväksyi siirtymisen yhteisövero-osuudesta lakisääteiseen valtionapuunKirkolliskokous on päättänyt muuttaa kirkkolakia ja kirkkojärjestystä siten, että niissä huomioidaan ehdotettu laki valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Ehdotetun rahoituslain mukaan seurakuntien hoitamia yhteiskunnallisia tehtäviä korvataan valtion talousarviomäärärahasta maksettavalla rahoituksella. Samalla luovutaan seurakuntien yhteisövero-osuudesta. - Uutiset
4.11.2014 16.00
Ehtoollisviinin tarjoaminen alaikäiselle on sallittuaOikeusasiamies toteaa sille tehdyssä kanteluasiassa, ettei alkoholilaissa kielletä alkoholijuoman tarjoamista alaikäisenkään juotavaksi tilanteessa, jossa on kyse kirkkojärjestyksen tarkoitetun ehtoollisen vietosta. - Uutiset
10.9.2014 16.19
Piispainkokous: Uusperheiden tukeminen on tärkeää mutta vihkikaavaan ei tarvita muutoksiaPiispainkokous antoi kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnalle lausunnon edustaja-aloitteesta, jossa ehdotetaan vaihtoehtoisten kysymysten lisäämistä vihkikaavaan tilanteessa, jossa toisella tai molemmilla vihittävistä on lapsia. Piispainkokous toteaa lausunnossaan, että uusperheiden tukeminen on tärkeää, ja lasten parempi huomioiminen uusperhettä muodostettaessa on erittäin kannatettava tavoite. Individualistisen kulttuurin vastapainoksi on hyvä muistuttaa laajemmasta perhepiiristä ja etenkin puolison lapsiin liittyvistä vastuista. Piispainkokous pitää tärkeänä, että avioliittoon vihkimistä kuten muitakin toimituksia kehitetään huomioimaan perheiden erilaiset elämäntilanteet. - Uutiset
27.8.2014 15.53
Piispojen teesit julkaistiin: Keskinäistä kunnioitusta kirkkoonSuomen luterilaisen kirkon piispojen teesit kristittyjen yhteydestä julkistettiin keskiviikkona 27. elokuuta 2014. Muun muassa erilaiset mielipiteet ja kannanotot naispappeuskysymyksestä sekä homoseksuaalien asemasta ovat synnyttäneet vuosien aikana jännitteitä luterilaisen kirkon sisälle. Piispat kutsuvat nyt julkistetuilla teeseillään kirkon jäseniä mukaan keskusteluun ja vahvistamaan kristittyjen yhteyttä. Erityisesti piispat korostavat teeseillään erilaisuutta sallivaa yhteistä keskustelua ja ristiriitojen kestämistä kirkon sisällä. - Uutiset
19.8.2014 8.48
Selvitys arkipyhien siirtämisestä valmistui - kirkko ei näe syytä muuttaa kirkkolain säädöksiäKirkon ja työmarkkinakeskusjärjestöjen selvitys arkipyhistä on valmistunut. Työmarkkinakeskusjärjestöjen tavoitteena oli yhdessä kirkon kanssa selvittää mahdollisuudet järjestelyihin, joilla loppiainen ja helatorstai voitaisiin siirtää kiinteästi lauantaipäiviin. Evankelis-luterilainen kirkko ei näe selvityksen pohjalta syytä muuttaa kirkkolain säädöksiä kirkollisten juhlapäivien sijoittelusta. - Uutiset
25.4.2014 8.41
Akava ja SAK: Helatorstain ja loppiaisen siirtämistä vain selvitetäänTyömarkkinajärjestöt selvittävät loppiaisen ja helatorstain siirtämistä viikonloppuun. Mistään muusta kuin selvityksestä ei ole sovittu, korostaa SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila. Akavan mukaan tiedotusvälineissä on esitetty virheellistä tietoa arkipyhien siirrosta. - Uutiset
23.4.2014 12.01
KHO: Seurakuntayhtymällä ei ollut oikeutta irtisanoa ainaista haudanhoitositoumustaSeurakuntayhtymä oli päättänyt, että hautojen ainaishoitosopimukset päätetään vuoden 2019 lopussa niistä maksettujen pääomien riittämättömyyden vuoksi. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja vahvisti, ettei seurakuntayhtymällä ollut esittämiensä laskelmien perusteella oikeutta irtisanoa tässä asiassa kysymyksessä olevaa haudanhoitositoumusta. - Uutiset
14.4.2014 12.40
Väitös: Tuomiokapitulin vai seurakuntalaisten valtaa? - Tapaustutkimus kirkkoherranvaaliprosessistaKirkkoherran virka on merkittävä virka Suomen evankelis-luterilaisen seurakunnan johtajana. Tähän virkaan tuleminen on ollut monivaiheinen prosessi jo keskiajalta lähtien. Vuosisatoja ovat kirkkoherranvaalit olleet seurakunnalle merkittävä tapahtuma. 2010-luvun vaihteessa kirkkoherranvaalijärjestelmä oli voimakkaiden muutospaineiden kourissa. TM Jaakko Tuiskun tutkimuksessa tarkastellaan kirkkoherranvaaliprosessia neljän, Oulujoen, Tyrnävän, Herttoniemen ja Salon kirkkoherranvaalin kautta. Tutkimusmateriaali on kerätty vuosina 2009–2011. Tutkimusmenetelmänä on ollut laadullinen tapaustutkimus. - Uutiset
2.4.2014 8.02
Rahankeräyslakiin palautettiin "yksinomaan yleishyödyllinen" -määritelmä – ainakin väliaikaisestiRahankeräyslain 7 §:n 1 momentin 1 kohtaan on lisätty yksinomaan-sana. Laki tuli voimaan 1. huhtikuuta 2014. Lakia aiemmin muutettaessa sana yksinomaan oli unohtunut opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelussa. Laki on hyvin tiukka eli sen mukaan rahankeräyslupa voidaan myöntää yksinomaan yleishyödyllisille säätiöille ja järjestöille. Hallitus on kuitenkin jo esittänyt lain muuttamista pysyvästi siten, että jatkossa rahankeräyslupa voitaisiin myöntää vaikka lupaa hakevan koko toiminta ei olisikaan yleishyödyllistä. - Uutiset
20.3.2014 16.38
Kirkkolain vaaleja koskevat säännökset koottu yhteen lukuunKirkkolain vaaleja koskevat säännökset on koottu uuteen lukuun. Hallituksen esityksellä halutaan lisätä säännösten selkeyttä ja termien yhdenmukaisuutta sekä kehittää säännöksiä yleisen vaalilainsäädännön suuntaan säännösten tulkinnan helpottamiseksi. Uudessa luvussa säädetään kootusti kirkollisista vaaleista sekä kirkon luottamushenkilöistä ja luottamustoimesta. Lisäksi luvussa säädetään äänioikeudesta ja sen rajoittamisesta eri kirkollisissa vaaleissa, äänioikeutettujen luettelon sisällöstä sekä järjestyksestä äänestyspaikalla. - Uutiset
26.2.2014 9.34
Kirkkohallitus esittää siirtymistä yhteisövero-osuudesta lakisääteiseen valtionapuunKirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle, että se antaisi VM:lle lausunnon, jossa pidetään mahdollisena yhteisövero-osuudesta luopumista ja siirtymistä lakisääteiseen valtionapuun aikaisintaan vuoden 2016 alusta alkaen, mikäli taloudelliset ja lausunnossa mainitut edellytykset täyttyvät. Kirkolliskokous ottaa asiaan kantaa tämän vuoden toukokuussa. - Uutiset
7.2.2014 12.02
Piispa Irja Askola Advokaatti-lehdessä: Pappi ja asianajaja samalla asiallaHelsingin piispa Irja Askola uskoo, että papin ja asianajajan työssä on paljon samaa. Molemmat ovat kutsumusammatteja, ja sekä pappi että juristi kuulevat ja kohtaavat tilanteita, joista eivät edes tienneet.
– Parhaimmillaan hyvä pappi tai hyvä juristi kohtaa ihmisen aidosti, hakee oikeudenmukaista ratkaisua ja auttaa jostakin elämän saranakohdasta eteenpäin, Askola sanoo Advokaatti-lehdessä. - Uutiset
5.12.2013 8.31
Piispainkokous: Seurakuntayhtymämalli voi jatkossa koskea kaikkia seurakuntiaPiispainkokous antoi lausuntonsa kirkkohallitukselle seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjoista kokouksessaan Helsingissä 4. joulukuuta 2013. Piispainkokouksen kantana on, että kirkkohallituksen esitys seurakuntarakenteiden päälinjoista on teologisesti mahdollinen malli uudistaa kirkon paikallisrakenne. Keskeistä piispainkokouksen mukaan on arvioida seurakuntarakenteiden kehittämistä Kristuksen kirkolleen antaman tehtävän toteuttamisen näkökulmasta. - Uutiset
18.10.2013 14.36
Kirkot ja yliopistot tulossa rahankeräyslain piiriinTällä hetkellä rahankeräysluvan voivat saada Suomessa rekisteröidyt yhteisöt ja säätiöt, joilla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus. Muutoksen myötä myös kirkolle ja yliopistoille tulisi oikeus toimeenpanna rahankeräyksiä. Hallituksen esitys rahankeräyslain muuttamisesta lähti lausunnolle perjantaina 18. lokakuuta. - Uutiset
3.10.2013 14.42
Väitös: Papin vaitiolovelvollisuutta muutettava lasten edun vuoksiTeologian maisteri Johannes Alaranta esittää väitöskirjassaan "Taakkojen kantaja vai ilmiantaja?", että papin vaitiolovelvollisuutta pitäisi kansainvälisen oikeuden valossa muuttaa siten, että lapsen etu olisi aina ensisijainen. Papin pitäisi siis ryhtyä jatkossa toimiin aina kun hän havaitsee lapsen edun olevan vaarassa. - Uutiset
11.9.2013 8.12
Hallinto-oikeuden ratkaisu kirkkovaltuuston suhteellista vaalitapaa koskevan päätöksen lainmukaisuudestaKun valtuuston puheenjohtaja ei ennen vaalitapaa koskevan keskustelun päättyneeksi julistamista asianmukaisesti selvittänyt ja todennut, oliko suhteellisen vaalitavan noudattamista koskevalla ehdotuksella esityksen tehneen jäsenen edustaman koko ryhmän tai vähintään niin monen valtuutetun kannatus kuin suhteellisen vaalin toimittamiseen vaaditaan, oli valtuuston päätös syntynyt virheellisessä järjestyksessä. - Uutiset
28.8.2013 16.12
Selvitys: Suomen on edistettävä vahvemmin uskonnonvapauttaUskonnonvapauden merkitys osana kehitys- ja ulkopolitiikkaa on jäänyt Suomessa vähälle huomiolle, ja päättäjät ja viranomaiset tuntevat uskonnonvapauskysymyksiä varsin huonosti erityisesti kehitys- ja ihmisoikeusperspektiivistä. Tämä selviää Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) selvityksestä. Selvityksessä vaaditaan Suomen ulkopolitiikan toimijoilta aktiivista ja rohkeaa roolia uskonnonvapauden vahvistamiseksi. Selvityksessä esitetään konkreettisen uskonnonvapausstrategian laatimista ja sen sitomista muun ulkopolitiikan tavoitteisiin. - Uutiset
20.8.2013 14.02
Ekumeniikan professori Risto Saarinen: Ihmisoikeuksia on uskallettava tuoda rohkeammin esiinKirkkojen maailmanneuvosto (KMN) kokoontuu marraskuun alussa 10. yleiskokoukseensa Busaniin, Etelä-Koreaan. Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen arvioi kokouksen valmistelua:
- Kirkoilla olisi paljon enemmän voitettavaa kuin hävittävää ihmisoikeuksien tuomisessa esiin kokouksessa. Ihmisoikeudet, ihmisen ääretön arvokkuus ja elämän muutkin kuin rahalla mitattavat asiat ovat tärkeitä. Kokouksessa voisi tuoda esiin koulutukseen, työhön ja sananvapauteen kuuluvia ihmisoikeuksia. On toivoa herättävää katsoa, miten ihmisoikeusasiat kuuluvat korealaiseen herätyskristillisyyteen. - Uutiset
15.8.2013 8.33
Tuomiokapituli: Agnostikkoiltoja koskevat kantelut eivät anna aihetta toimenpiteisiinOulun hiippakunnan tuomiokapitulin 14. elokuuta 2013 tekemän päätöksen mukaan agnostikkoiltoja koskevat kantelut eivät aiheuta enempiä toimenpiteitä. Ratkaisu oli yksimielinen. Tuomiokapituliin saapui kolme kantelua, jotka koskivat iltojen sisältöä. Kantelut kohdistuvat pääasiassa kysymykseen, ovatko illoissa vastuunkantajina toimineet papit pysyneet kirkon opissa ja tunnustuksessa. - Uutiset
23.1.2013 13.31
Vaalit ja valta kirkossa -mikrokirja julkaistiin - tutkimuskohteena muun muassa yhdenvertaisuus ja sukupuolineutraali avioliittoKirkkososiologian professori Eila Helanderin ohjaaman Vaalit ja valta kirkossa -graduseminaarin opiskelijat ovat toteuttaneet lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostetun mikrokirjan. Mikrokirjan kuudessa artikkelissa käsitellään vuoden 2010 seurakuntavaaleja ja arkkipiispan vaalia sekä vuoden 2011 eduskuntavaaleja eri tutkimustulosten kautta.