Valmisteverotus - Alkoholi- ja alkoholijuomavero - Toisesta EU-jäsenvaltiosta hankitut tuotteet - Yksityishenkilö - Oma käyttö - Kaupallinen tarkoitus

Diaarinumero:	2395/2/04
Antopäivä:	17.6.2005
Taltio:	1468

A:n ja B:n toisesta EU:n jäsenvaltiosta Suomeen tuomien valmisteveronalaisten tuotteiden määrän, luonteen ja niiden käyttötarkoituksesta sekä hankinnan rahoituksesta saadun selvityksen perusteella ei voitu pitää uskottavana, että kaikki maahantuodut alkoholijuomat olisi tarkoitettu vain heidän omaan käyttöönsä. Asiaan liittyvien olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella vahvistetun oman käytön määrän ylittävä osuus tuotteista voitiin katsoa tuoduksi kaupalliseen tarkoitukseen, josta oli suoritettava alkoholi- ja alkoholijuomaveroa sekä lisävero.

Valmisteverotuslaki 18 § 1, 2 ja 3 mom.
Neuvoston direktiivi valmisteveron alaisia tuotteista koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta (92/12/ETY)
Laki alkoholi- ja alkoholijuomaverosta 1 §

Asian käsittelyvaiheet

Tullipiiri on päätöksellään määrännyt A:n ja B:n yhteisvastuullisesti maksamaan maahantuomistaan alkoholijuomista alkoholi- ja alkoholijuomaveroa 6 820,27 euroa, lisäveroa 1 156,21 euroa ja veronkorotusta 20 prosenttia eli 1 599 euroa, yhteensä 9 575, 48 euroa.

Päätöksen perustelujen mukaan A ja B ovat tuoneet 7.1.2004 Rostockista Hankoon laivalla 246,2 litraa väkeviä alkoholijuomia, 139,5 litraa viiniä ja 1 340 litraa olutta. Juomien käyttötarkoitukseksi A ja B ovat ilmoittaneet säästösyyt, juomien runsaan kulutuksen perhepiireissä, merkkipäivälahjat ja mahdolliset häät. A:lla on ilmoituksensa mukaan kalatukkuyritys ja hän on henkilökohtaisessa velkasaneerauksessa. B on ilmoittanut olleensa pari kuukautta työttömänä. Tullipiiri on määrännyt tuotteet verotettaviksi, koska maahantuojien antamien selvitysten perusteella tuontia omaan käyttöön ei ole pidetty uskottavana, vaan toisesta EU-maasta tuodut alkoholijuomat on katsottu kaupalliseksi tai muuhun elinkeinotarkoitukseen tulleeksi tuomiseksi
tuotteiden määrän, tuojien taloudellisen tilanteen ja tuotteiden hankkimista varten nostetun kolmen vuoden lainan perusteella. Valmisteveroa on korotettu 20 prosentilla valmisteverotuslain 32 §:n 3 kohdan perusteella.

A ja B ovat hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessaan vaatineet ensisijaisesti, että tullipiirin verotuspäätös kumotaan kokonaisuudessaan ja tullipiirin haltuunottamat tuotteet palautetaan heille. Valmisteverotuslain 32 §:n 3 kohdan mukaan määrätty veronkorotus on joka tapauksessa poistettava. Toissijaisesti he ovat vaatineet, että jos asiaa ei hallinto-oikeudessa suoraan ratkaista heidän ensisijaisen vaatimuksensa mukaisesti, hallinto-oikeuden tulee tehdä EY:n perustamissopimuksen 234 artiklan mukainen ennakkoratkaisupyyntö yhteisöjen tuomioistuimelle. Lisäksi A ja B ovat vaatineet, että valtio/tullipiiri velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa laillisine korkoineen.

Tullipiiri ei ole esittänyt asiassa mitään merkityksellistä näyttöä sen puolesta, että muutoksenhakijat olisivat tuoneet maahan alkoholia kaupallisessa tarkoituksessa. Näyttötaakka asiassa on tullilla. Valmisteverotuslaissa ei ole säädetty mitään yksityishenkilön mukanaan tuomien alkoholituotteiden ohjemääristä eikä myöskään todistustaakan siirtymisestä yksityishenkilölle jonkin ohjeellisen määrän jälkeen. Valituksenalaisessa päätöksessä viitataan nimenomaisesti ainoastaan yhteen valmisteverotuslain 18 §:ssä mainittuun seikkaan eli tuotteiden määrään. Kaikki muut lainkohdassa luetellut arviointikriteerit on katsottava jätetyn huomioon ottamatta. Päätöstä ei näin ollen voitane pitää Suomea välittömästi sitovan neuvoston direktiivin 92/12/ETY 8 artiklan mukaisena, minkä vuoksi se on kumottava.

A:n ja B:n olosuhteisiin tai puheena olevien alkoholijuomien hankintatapaan ei liity juomien kaupallista hallussapitoa indikoivia piirteitä. A:n yrittäjätaustaa ei voitane pitää sellaisena kaupallisena asemana, jota direktiivissä on yhtenä arviointikriteerinä tarkoitettu. Alkoholin maahantuonti ei kuulu kalatukun toimintaan eikä liikkeenharjoittamista sellaisenaan voitane pitää seikkana, jonka perusteella alkoholin hallussapidon syistä voitaisiin esittää edes suuntaa antavia arvioita. Verovelvollisen elinkeinon voidaan katsoa indikoivan alkoholin tuonnin ja hallussapidon kaupallista luonnetta vain sikäli kuin on kyse ravintola-alan yrityksestä tai vastaavasta toiminnasta. Päätös on perustunut puutteelliseen ja osin harhaanjohtavaan informaatioon siltä osin, kuin siinä on maininta alkoholijuominen hankinnasta lainavaroin. B ei ole nostanut 7 100 euron suuruista kulutusluottoa erityisesti alkoholin hankintaa varten vaan yleiseen kulutukseen. Hän omistaa neljäsosan suuruisen osuuden isänsä kuolinpesään, joten häntä ei voida pitää varattomana eikä hänen nostamaansa kulutusluottoa voida pitää suhteessa hänen taloudelliseen asemaansa mitenkään poikkeuksellisena.

Tullipiiri on määrännyt valittajien maksettavaksi veronkorotusta ilman perusteluja. Neuvoston direktiivi 92/12/ETY koskee vain soveltuvin osin yksityishenkilöitä. Valmisteverotuslain 32 §:n sanamuoto huomioon ottaen on perusteltua katsoa, että tässä tapauksessa korotusasia on tullipiirissä ylimitoitettu tai ymmärretty väärin. Korotus ei vastaa lainsäätäjän tarkoitusta, koska korotuksen olisi poistanut vain se, että asianosaiset olisivat tehneet valmisteverotuslain 9 §:ssä tarkoitetun talletuksen. Tähän B:llä yksityishenkilönä ei edes olisi ollut käytännössä mahdollisuutta puhumattakaan, että hän olisi voinut ostaa tuotteet verottomana lähtömaasta. Veronkorotus on ymmärrettävä kuluttajalle koituvaksi ylimääräiseksi sanktioksi.

Asiassa on aihetta päätellä, että Suomen valmisteverotuslain 18 §:n tulkintaa ohjaava hallituksen esitystekstistä johdettu lain soveltaminen on ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa, minkä vuoksi ennakkoratkaisun saaminen EY-tuomioistuimelta muutoksenhakuasiaan liittyvistä kysymyksistä, erityisesti näyttötaakan osalta, on tarpeen.

Tulli on menetellyt asiassa virheellisesti. Tullilaitos on itse julkisuudessa esittänyt haluavansa säädösten tulkinnasta tuomioistuimen ratkaisun. Sen vuoksi on perusteltua, että valtio velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukausi hallinto-oikeuden päätöksestä lukien.

Tullipiiri on antanut lausunnon. A ja B pysäytettiin puhuttelua varten tullissa 7.1.2004. He eivät osanneet alustavassa puhuttelussa kertoa, paljonko vuokratussa pakettiautossa oli alkoholijuomia, ainoastaan, että niitä oli reilusti, muun muassa väkeviä alkoholijuomia yli sata litraa.

A on puhuttelussa ilmoittanut olevansa henkilökohtaisessa velkasaneerauksessa ja kertomansa mukaan hänen kalatukkuyrityksensä toiminta on vähäistä. B on ammatiltaan kokki ja oli tuolloin ollut pari kuukautta työttömänä. B:n nettokuukausiansiot ovat olleet noin 360 euroa. Hän on ennen alkoholijuomien hakumatkaa nostanut kolmen vuoden lainan. Alkoholijuomaerän kustannuksiksi auton vuokra ja matka mukaan lukien on tullut 4 762 euroa.

Pyydetyssä lisäselvityksessä käyttötarkoituksesta A ja B ovat ilmoittaneet säästösyyt ja runsaan kulutuksen. He ovat ilmoittaneet alkoholijuomien tulevan omaan ja perheen käyttöön. Lisäselvityksessä oluen ja viinin on ilmoitettu riittävän 10 kuukauden käyttöön ja Jeltsin-vodkan riittävän kahdeksi vuodeksi. A:n ja B:n tuoman alkoholierän puhdas etyylialkoholipitoisuus litroina on noin 171,78, mikä ylittää jopa neljällä jaettuna merkittävästi Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ja Stakesin 10.2.2004 ilmoittaman kokonaiskulutusta kuvaavan litramäärän, joka on noin 9,4 litraa asukasta kohden 100 prosentin alkoholina. Huomioon on lisäksi otettava, että tullista saadun tiedon mukaan oluterän viimeiset myyntipäivät ovat olleet 7.5.2004 (234 litraa), 8.7.2004 (63 litraa), 2.8.2004 (332 litraa), 14.10.2004 (316 litraa), 5.11.2004 (158 litraa) ja 16.12.2004 (237 litraa).

Direktiivin 92/12/ETY 9 artikla tai valmisteverotuslain 18 § eivät tue sitä edellytystä, että kaupallisesta tarkoituksesta tulisi olla täysi näyttö. Molemmissa mainitaan, että näytön arvioimiseksi voidaan ottaa huomioon tiettyjä seikkoja. Esimerkiksi myyntiä tai tuotteen edelleen luovutusta ei tarvitse, eikä voikaan, olla tapahtunut maahantulovaiheessa. Kyse on siis kokonaisarvioinnista. Rikosoikeuden puolella olevaa täyden näytön periaatetta ei voi verotukseen soveltaa. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa käytetty hankintatapa, tuojien taloudellinen tilanne, juomien määrä ja käyttötarkoituksena ilmoitetut säästösyyt eivät puolla omaa käyttöä, vaan on perusteltua katsoa juomien menevän kaupalliseen tai elinkeinotoimintaan. Kun lisäksi otetaan huomioon alkoholijuomaerän kaupallinen arvo sekä yleisen elämänkokemuksen perusteella arvioitavissa oleva alkoholijuomien keskimääräinen kulutus ja oluiden vanhenemisaika, näin suurta matkustajatuomisena tuotua alkoholierää ei voida pitää yksityiseen käyttöön tulleena. Lisäksi tuojien maahantulovaiheessa antaman ilmoituksen mukaan tuotteet oli tarkoitettu säilytettäväksi toisen valittajan äidin omakotitalon kellarissa, mistä asiasta äiti ei kuitenkaan ollut tietoinen.

A ja B eivät ole noudattaneet verotusta ja valvontaa koskevia säännöksiä ja siitä syystä heille on määrätty valmisteverotuslain 32 §:n 3 kohdan perusteella veronkorotusta 20 prosenttia, mikä ei ole kohtuutonta ottaen huomioon veron määrä.

A ja B ovat antaneet vastineen. Todistustaakka asiassa kuuluu yksiselitteisesti tullille. Se seikka, ettei A ole alustavassa puhuttelussa pystynyt täsmällisesti ilmoittamaan alkoholin määrää, ei tee matkustajatuontia edes osaksikaan kaupalliseksi. Valittajat ovat heti kertoneet heillä olevan ostokuitit koko erästä. Lähtökohtana on aluksi ollut, että valittajat ovat mieltäneet, ettei heillä ole minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta, koska juomat oli hankittu omaan käyttöön ja ne tuotiin mukana. Tulliviranomaisella ei myöskään ole oikeutta tehdä tarkastustoimia vain siitä syystä, että asianomaiset ovat tulleet toisesta jäsenvaltiosta pakettiautolla Suomeen. Tullitoimenpiteitä voidaan perustella vasta, kun on saatu riittävän luotettava vihje tai on jo olemassa perusteltu epäily tulliviranomaisen valvottaviksi kuuluvien säännösten rikkomisesta. Kyseessä oli kuitenkin massatarkastus ja tullin menettelyä on kokonaisuudessaan pidettävä yhteisön oikeuden vastaisena. Itse asiassa näin saatua todistusaineistoa ei hyödyntämiskiellon periaatteiden mukaan itse asiassa saisi edes käyttää todisteena valittajia vastaan.

Asiassa ei ole merkitystä sillä seikalla, että valittajat ovat olleet liikkeellä pakettiautolla. Varat, jotka tuotteiden hankintaan ja matkaan on käytetty, ovat olleet laillisesti hankittuja. Tuotteiden kokonaishintakaan, henkilöä kohti 2 350 - 2 400 euroa, ei osoita, että kyseessä olisi jollakin lailla taloudellisesti poikkeava ja merkittävä ostos. Tutkimustulokset kansalaisten alkoholinkulutuksesta ovat keskiarvoja. Aina on henkilöitä, jotka käyttävät keskiarvoa enemmän alkoholia. Oluttölkeistä ilmenevillä niin sanotuilla viimeisillä myyntipäivillä ei ole mitään merkitystä. Valittajat eivät ole asiaa ostovaiheessa edes mieltäneet tai kiinnittäneet siihen huomiota. Kyseessä on myös viimeinen myyntipäivä, ei viimeinen käyttöpäivä. Hankittujen juomien määrä ei ole poikkeuksellisen iso huomioon ottaen tuonnin ainutkertaisuus, hintaetu ja esimerkiksi se, että toinen asianomaisista suunnittelee kesäksi häitään. Lisäksi väkevät juomat ja viinit voivat säilyä useita vuosia eikä ole odotettavissa, että kotimainen hintataso laskisi 1.3.2004 tehtävien muutosten jälkeen. Täysin selvää on, että hankkimalla toisesta jäsenvaltiosta haluamansa alkoholijuomat valittajat ovat säästäneet varojaan. Jos valittajat olisivat ostaneet vastaavat määrät alkoholia Suomessa Alkon myymälästä, mikään viranomainen ei olisi katsonut hankintaa kaupalliseksi tai muutoin lainvastaiseksi. Kyseessä on siten tuontitavaraan kohdistuva kielteinen syrjintä. Syrjintä ja todistustaakka ovat ainakin kysymyksiä, joihin tulisi saada ennakkoratkaisu yhteisöjen tuomioistuimesta.

Asiassa on järjestetty suullinen käsittely.

Suullisessa käsittelyssä on kuultu valittajia henkilökohtaisesti sekä tulliasiamiehen kutsumana todistajana tullitarkastajaa.

B kertoi päätöksen alkoholinhakumatkasta Saksaan syntyneen, kun hän näki lehdestä uutisen tällaisesta mahdollisuudesta. B kertoi ajatelleensa, että on mukava olla ensimmäinen, joka tuo määrällisten rajoitusten poistuttua halpaa alkoholia. Alkoholit ostettiin satamakaupasta ja heillä oli kolme tuntia aikaa laivan lähtöön takaisin. B oli tuolloin työtön, mutta on nyt töissä laivalla. B kertoi ottaneensa pankista lainaa, josta käytti noin 3 700 euroa alkoholiin. B kertoi omistavansa neljäsosan omakotitalosta sekä metsää ja peltoja Y:n kunnassa. B asuu äitinsä kanssa samassa omakotitalossa, mutta hänellä on siinä oma asunto ja varastotilat. Matkaan lähdettiin pakettiautolla, koska matka maksoi 1 000 euroa eikä henkilöautoon olisi mahtunut riittävästi olutta. B:n mukaan hän juo illassa noin kuusi pulloa olutta. B:n mukaan hän ei ajatellut oluiden säilyvyyttä kovin paljon ja A oli sanonut, että ne säilyvät ainakin vuoden. Kysyttäessä hän arveli vodkaa kuluvan itsellä noin litran viikonlopussa ja kertoi tarjoilevansa jonkin verran juomia myös ystävilleen. B kertoi olevansa menossa naimisiin, mutta häiden tarkemmasta ajankohdasta hän ei osannut sanoa mitään.

A kertoi matkaan lähdetyn seikkailumielellä. B otti lainaa ja auto vuokrattiin puoliksi. A:n mukaan alkoholi oli Saksassa niin halpaa, että asian suhteen sokaistui ja osittain sen vuoksi tuli ostettua alkoholia niin paljon. A oli tullitarkastuksessa kertomansa mukaan humalassa eikä sen vuoksi muistanut kunnolla tuotuja määriä, mutta sanoi tuolloin kuitenkin, että kaikesta on kuitit. Oluiden vanhenemisaika selvisi valittajille vasta tullitarkastuksessa. A kertoi olevansa velkajärjestelyssä, joka päättyy vuonna 2006. A:lla on kalatukkuyritys, josta hän saa kuukausipalkkaa. A:n mukaan hän hankkii kalat kalastajilta ja kuljettaa ne sitten ostajille keskimäärin kolme kertaa viikossa. Liikelahjoja hän ei ole koskaan antanut. Kaikki alkoholit on tarkoitus säilyttää B:n asunnolla, koska A:lla ei ole säilytystilaa. A:n mukaan hänen nettotulonsa ovat noin 1 300 euroa kuukaudessa. Hänen vaimonsa käy ansiotyössä ja vaimon nettopalkka on noin 1 500 euroa kuukaudessa. A on kertonut, että hän voi juoda illassa, tosin ei joka ilta, "mäyräkoiran", mikä tarkoittaa 12 olutpulloa.

Tullitarkastajan mukaan valittajat ilmoittivat tullikaistalla tuoneensa ainakin 100 litraa väkeviä alkoholijuomia ja paljon olutta, minkä vuoksi auto ohjattiin tarkastukseen tarkempien määrien tutkimiseksi. Valittajat kertoivat, että juomat ovat omaan käyttöön ja että niitä on tarkoitus säilyttää B:n äidin omakotitalossa. Tullitarkastajan mukaan A oli sanonut menevänsä naimisiin heinäkuussa mutta kuultuaan, että naimisiin onkin menossa B, tullitarkastaja totesi sitten erehtyneensä henkilöstä. Tullitarkastaja kertoi, että kaikkia ajoneuvoja ei pysäytetty puhuttelua varten mutta useita kuitenkin. Tarkastukset perustuivat riskianalyysiin, joista todistaja ei halunnut salassapitosyistä tarkemmin kertoa. B:n ja A:n auto oli kiinnittänyt huomiota, koska se oli niin raskaasti lastattu. Tullitarkastajan mukaan tullilla ei tuolloin ollut käytössä oikeita lomakkeita, joten puhuttelu kirjattiin rikosilmoituslomakkeelle, koska siinä kysyttiin sopivia tietoja.

Valittajat esittivät avustajansa laskun, jonka mukaan heidän oikeudenkäyntikulunsa ovat 5 563,20 euroa. Valittajat ovat suullisen käsittelyn jälkeen lisäksi kirjallisesti vaatineet, että heidän oikeudenkäyntikuluinaan korvataan myös matkakulut suulliseen käsittelyyn, jotka molempien osalta ovat 152 euroa eli yhteensä 304 euroa.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt ennakkoratkaisupyyntöä koskevan vaatimuksen.

Hallinto-oikeus on arvioinut A:n ja B:n tuoneen maahan omaan käyttöönsä yhteensä 130 litraa väkeviä alkoholijuomia, 139,5 litraa viinejä ja 500 litraa olutta. Hallinto-oikeus on alentanut veronkorotuksen 10 prosenttiin ja hylännyt valituksen enemmälti.

Ottamatta välittömästi ratkaistavakseen kuinka verotusta on tämän päätöksen johdosta muutettava, hallinto-oikeus on kumonnut verotuspäätöksen ja palauttanut asian tullipiirille uudelleen käsiteltäväksi. Tullipiirin on ennen asian uudelleen ratkaisemista varattava valittajille tilaisuus lausua siitä, mitä olutlaatuja ja -merkkejä verottomiksi hyväksyttyihin juomien määriin sisällytetään.

Hallinto-oikeus on hylännyt oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Perusteluinaan hallinto-oikeus on todennut seuraavaa:

Ennakkoratkaisun pyytäminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta direktiivin 92/12/ETY tulkinnasta ei ole asian ratkaisemiseksi tarpeellista, koska asiassa on kyse tosiseikkojen ja näytön arvioinnista direktiivin sisältämien kriteerien mukaisesti.

Valmisteveronalaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY mukainen järjestelmä edellyttää, että valmistevero muun ohessa alkoholijuomista suoritetaan siinä jäsenvaltiossa, jossa tuote luovutetaan kulutukseen. Direktiivi sisältää säännökset menettelystä, jota on noudatettava siirrettäessä valmisteveronalaisia tuotteita jäsenvaltiosta toiseen kaupallisiin tarkoituksiin. Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan valmisteverosaatava syntyy, kun yhdessä jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja tuotteita pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa. Tällöin valmistevero on kannettava siinä jäsenvaltiossa, jonka alueella tuotteet ovat, ja se on kannettava tuotteiden haltijalta. Poikkeuksena pääsäännöstä direktiivin 8artiklan mukaan yksityishenkilön omiin tarpeisiinsa hankkimien ja itse kuljettamien tuotteiden valmistevero on sisämarkkinoiden periaatteen mukaan kannettava siinä jäsenvaltiossa, josta ne hankitaan.

Direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan arvioitaessa sitä, ovatko 8 artiklassa tarkoitetut tuotteet tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin, jäsenvaltioiden on otettava huomioon muun muassa seuraavat seikat:
- tuotteiden haltijan kaupallinen asema ja hallussapidon syyt,
- tuotteiden sijaintipaikka tai tarvittaessa käytetty kuljetustapa,
- tuotteisiin liittyvät asiakirjat,
- tuotteiden luonne,
- tuotteiden määrä.

Edelleen direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaan tuotteiden määrän osalta jäsenvaltiot voivat, kuitenkin yksinomaan näyttöä varten, vahvistaa ohjetasoja. Näiden ohjetasojen on oltava vähintään 10 litraa alkoholipitoisten juomien, 20 litraa välituotteiden, 90 litraa viinien ja 110 litraa oluiden osalta.

Direktiivin määräykset on Suomessa saatettu voimaan valmisteverotuslain vastaavilla säännöksillä. Valmisteverotuslain 18 §:n (1297/2003) 1 momentin mukaan toisessa jäsenvaltiossa verollisena hankitut tuotteet, jotka Suomeen saapuva yksityishenkilö tuo mukanaan toisesta jäsenvaltiosta, ovat verottomia edellyttäen, että ne tulevat hänen omaan käyttöönsä. Lainkohdan 2 momentin mukaan yksityishenkilö, joka tuo mukanaan Suomeen toisesta jäsenvaltiosta hankkimiaan tuotteita kaupalliseen tai muuhun elinkeinotarkoitukseen, on velvollinen suorittamaan tuotteista asianomaisessa valmisteverolaissa säädetyn veron. Hänen on tällöin noudatettava kaupalliseen tarkoitukseen toimitettavien tuotteiden verotusta ja valvontaa koskevia säännöksiä. Lain 13 §:n 5 momentin ja 35 §:n 2 momentin mukaan veron suorittamisvelvollisuus syntyy välittömästi, kun tuotteita on sääntöjen vastaisesti tuotu maahan.

Valmisteverotuslain 18 §:n 3 momentin mukaan arvioitaessa sitä, onko yksityishenkilön mukanaan Suomeen tuomat tuotteet katsottava tulevan hänen omaan käyttöönsä vai kaupalliseen tai muuhun elinkeinotarkoitukseen, huomioon otetaan tuotteiden haltijan kaupallinen asema ja hallussapidon syyt, tuotteiden sijaintipaikka ja käytetty kuljetustapa, tuotteisiin liittyvät asiakirjat, tuotteiden luonne sekä tuotteiden määrä ja muut näihin verrattavat asiaan vaikuttavat seikat.

Alkoholijuomien tuonnin kaupallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kunkin tapauksen erityispiirteet, kuten kyseessä olevan matkustajan elintavat ja tottumukset, ja arviointi on tehtävä aina tapauskohtaisesti. Alkoholijuomien tuonnin kaupallisuus ratkaistaan asiaan liittyvien olosuhteiden kokonaisharkinnan perusteella edellä mainittujen säädösten arviointikriteerejä soveltaen.

Suomen lainsäädäntöön ei ole sisällytetty direktiivissä mainittuja ohjetasoja. Direktiivin ohjetasoja voidaan siitä huolimatta käyttää yhtenä apuvälineenä arvioitaessa tuonnin kaupallisuutta. Verotonta on vain yksityishenkilön tuonti omiin tarpeisiin eli omaan ja perheen kulutukseen tai yksityisesti tarjottavaksi taikka lahjoitettavaksi. Tuonti korvausta vastaan on kaupallista tuontia silloinkin, kun tuotteet luovutetaan eteenpäin hankintahintaan ilman voittoa. Samoin tuonti tuotteiden tarjoamiseksi tai lahjoittamiseksi elinkeinotoiminnan yhteydessä on kaupallista tuontia. Euroopan unionin säännökset edellyttävät, että siirtyminen yhden jäsenvaltion alueelta toiseen jäsenvaltioon ei saa aiheuttaa valvontaa, joka voi estää vapaata liikkuvuutta yhteisössä. Neuvoston direktiivi 92/12/ETY edellyttää kuitenkin, että valmisteveronalaisten tavaroiden liikkuminen on viranomaisten tiedossa ja että siirrettäessä kaupalliseen tarkoitukseen tarkoitettuja tuotteita käytetään saateasiakirjaa. Valmisteverotuksen toimittaminen ja valvonta kuuluu tullille. Toisesta jäsenvaltiosta maahan tuotavien valmisteveronalaisten tuotteiden osalta voidaan tuontiin puuttua jo Suomen rajalla, jos on syytä epäillä, että tuotteet on tuotu kaupalliseen tarkoitukseen. Valmisteverotuksen toimittaminen direktiivin edellyttämissä tapauksissa tai veronalaisten tuotteiden siirtojen valvonta ei ole tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen vastaista eikä muodosta toisen jäsenvaltion tuotteiden kiellettyä verosyrjintää.

Suomessa noudatetun alkoholipolitiikan mukaisesti alkoholijuomien hankintamahdollisuuksia on vuonna 1932 tapahtuneen kieltolain kumoamisen jälkeenkin rajoitettu tarkalla sääntelyllä alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäismyyntipaikoista, anniskelu- ja myyntiajoista sekä anniskelu- ja myyntimääristä. Kulutusta on myös pyritty rajoittamaan alkoholijuomien korkealla verotuksella ja hinnoittelulla sekä matkustajien ulkomailta mukanaan tuomien alkoholijuomien määrien sääntelyn avulla. Rajoituksia on asteittain vähennetty, mutta alkoholijuomien hankintamahdollisuudet ovat Suomessa edelleenkin rajoitetumpia ja juomien verotus ja sitä kautta niiden hinnat ovat Suomessa korkeampia kuin useissa muissa yhteisön jäsenvaltioissa. Valtion kokonaan omistamalla alkoholiyhtiöllä on eräitä mietoja juomia koskevin poikkeuksin edelleen yksinoikeus alkoholijuomien vähittäismyyntiin. Näissä olosuhteissa yleisesti tunnettu tosiasia on se, että Suomessa esiintyy yksityisten henkilöiden harjoittamaa alkoholin, usein vodkan tai pirtun, luvatonta kauppaa ja että joissakin anniskelupaikoissa saatetaan myös anniskella näin hankittuja juomia. Ei ole myöskään tavatonta, että yksityishenkilöt luovuttavat verottomina matkustajatuomisinaan maahan tuomiaan valmisteveron alaisia tuotteita vastiketta vastaan tuttavilleen. Alkoholijuomat ovat siten luonteeltaan tuotteita, joille Suomessa on olemassa luvallisten jakelukanavien ulkopuolella toimivat toiset markkinat.

Alkoholipitoisen aineen välittäminen on Suomessa rangaistavaa, minkä vuoksi yksityishenkilöiden mukanaan tuomiin tuotteisiin ei voida olettaa yleensä liittyvän mitään kaupalliseen tarkoitukseen viittaavaa asiakirjaselvitystä.

Kun otetaan huomioon kaikki edellä mainittu, yksityishenkilön mukanaan tuoman huomattavan suuren alkoholijuomaerän voidaan perustellusti epäillä tulevan myös muihin kuin henkilön omiin tarpeisiin erityisesti tapauksissa, joissa ei ole tiedossa erityistä henkilökohtaista syytä yhdellä kertaa tapahtuvaan suuren alkoholijuomamäärän hankintaan. Yksityishenkilön mukanaan tuomaa ja itse kuljettamaa alkoholijuomaerää voidaan yleensä pitää huomattavan suurena, jos erän kuljettaminen sen tilavuuden tai painon vuoksi vaatii tavarankuljetukseen käytettävää ajoneuvoa ja juomien ilmoitettu yksityinen kulutusaika olisi monia vuosia.

A ja B ovat tuoneet maahan 246,2 litraa Jeltsin-vodkaa, yhteensä 139,5 litraa eri viinejä ja yhteensä 1 342,8 litraa eri merkkisiä oluita. A ja B ovat ilmoittaneet, että maahantuodut alkoholit kuuluvat heille yhteisesti, erottelematta kummankaan osuutta erikseen. He ovat juomien käyttötarkoituksesta kysyttäessä ilmoittaneet hankkineensa suuren määrän alkoholijuomia kerralla säästösyistä ja oluiden ja viinien kuluvan omassa ja puolisoiden käytössä noin 10 kuukaudessa ja väkevien alkoholijuomien noin kahdessa vuodessa. Tähän ei vielä ole laskettu mukaan tutuille merkkipäivinä mahdollisesti lahjoitettavia vodkapulloja eikä alkoholin kulutusta B:n kesällä 2004 vietettävissä häissä. B ei toukokuussa 2004 pidetyssä suullisessa käsittelyssä ole kuitenkaan osannut kertoa mitään väitettyjen häidensä ajankohdasta. Näin ollen kumpikaan ei lopulta ole tuonut esiin yhtään erityistä tilaisuutta, joissa alkoholia kulutettaisiin runsaasti. B on alkoholien hankkimisajankohtana ollut kertomansa mukaan muutaman kuukauden työttömänä ja hän on rahoittanut alkoholit osittain lainarahalla. A on velkasaneerauksessa, joka hänen suullisessa käsittelyssä antamansa tiedon mukaan päättyy vuonna 2006. B on suullisessa käsittelyssä kertonut käyttävänsä litran vodkaa viikonlopussa ja juovansa noin kuusi pulloa olutta iltaisin. Kihlattunsa alkoholinkäytöstä hän ei ole kertonut. A on suullisessa käsittelyssä kertonut, että hän voi juoda 12 pulloa olutta illassa, ei tosin joka ilta, ja että oluet eivät riitä hänellä vuottakaan. Väkevien alkoholijuomien kulutustaan A ei ole yksilöinyt mitenkään. Hän ei ole kertonut vaimonsa alkoholinkäytöstä mitään. Toisaalta A:lla on kalatukkuyritys, jossa hän työskentelee vakituisesti ja hän joutuu työnsä yhteydessä ajamaan autolla. Myös B on mukana työelämässä.

A:n ja B:n tuomien valmisteveronalaisten tuotteiden määrän, luonteen ja niiden käyttötarkoituksesta sekä hankinnan rahoituksesta saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus ei pidä uskottavana, että kaikki maahantuodut alkoholijuomat olisi tarkoitettu vain heidän omaan käyttöönsä, vaan arvioi asiaan liittyvien olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella, että A ja B ovat tuoneet omiin tarpeisiinsa yhteensä 130 litraa väkeviä alkoholijuomia, 139,5 litraa viinejä ja 500 litraa olutta.

Edellä lausutun perusteella A:n ja B:n maahan tuomista väkevistä alkoholijuomista on 130 litraa ylittävä osuus ja oluista 500 litraa ylittävä osuus arvioitava tuoduiksi kaupalliseen tarkoitukseen.

A:n ja B:n suoritettavaksi on voitu määrätä alkoholi- ja alkoholijuomavero sekä lisävero siltä osin kuin tuontia pidetään kaupallisena. Tulli on myös voinut ottaa haltuun tuotteet, joita ei ole asianmukaisesti ilmoitettu verotettaviksi. Tulli on edelleen voinut ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi määrätä veronkorotuksen. Kun otetaan huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat kokonaisuudessaan, muun ohessa se, että säännökset olivat olleet voimassa vasta lyhyen aikaa sekä maksettavien verojen määrä, A:lle ja B:lle ei heidän virheellisestä menettelystään huolimatta tule tässä tapauksessa määrätä veronkorotusta 10 prosenttia enempää.

Oikeudenkäynti ei ole johtunut viranomaisen virheestä ja valitus on suurelta osin hylätty, minkä vuoksi ei ole kohtuutonta, että valittajat vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut Neuvoston direktiivin valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 92/12/ETY, valmisteverotuslain 2 §:n 1 momentin, 3 §:n 1 momentin, 9 §:n 3 momentin, 13 §:n 5 momentin, 18 §:n 1-3 momentit, 27 §:n, 32 §:n 1 momentin 3 kohdan, 35 §:n 2 momentin ja 41 §:n, alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 1 §:n ja hallintolainkäyttölain 74 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A ja B ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja uudistaen aikaisemmin esittämänsä valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan sekä kaikki heidän Suomeen tuomansa alkoholijuomat katsotaan tuoduksi verottomaan omaan käyttöön, minkä lisäksi tullipiiri on määrättävä palauttamaan haltuunotetut tuotteet välittömästi heille. A ja B ovat edelleen vaatineet, että jos asiaa ei suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaista heidän vaatimustensa mukaisesti, korkeimman hallinto-oikeuden tulee tehdä EY:n perustamissopimuksen 234 artiklan mukainen ennakkoratkaisupyyntö yhteisöjen tuomioistuimelle. Edelleen he ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista täysimääräisesti sekä hallinto-oikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen ja että täytäntöönpano kielletään, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.

Tullihallituksen tulliasiamies on antanut vastineen sekä A ja B vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

Asiassa ei ole kysymys Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklassa tarkoitetusta yhteisön oikeuden tulkinnasta. Näin ollen ennakkoratkaisun pyytäminen ei ole tarpeen asian ratkaisemiseksi. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen ennakkoratkaisun pyytämisestä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta.

Kun otetaan huomioon asian laatu ja hallintolainkäyttölain 74 §:n säännökset, olisi kohtuutonta, että A ja B joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa kokonaan vahinkonaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus, kumoten hallinto-oikeuden päätöksen oikeudenkäyntikuluja koskevalta osalta, velvoittaa valtion suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti hallinto-oikeudessa aiheutuneiden kulujen korvauksena 3 000 euroa viivästyskorkoineen korkolain 4 §:n 1 momentissa (340/2002) tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta. Määrä sisältää arvonlisäveron.

Kun muutoin otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden ratkaisu ja sen perustelut, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole syytä.

Asian näin päättyessä ja ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 74 §:n säännökset ei ole kohtuutonta, että A ja B joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa vahinkonaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kun asia on tällä päätöksellä ratkaistu, lausunnon antaminen täytäntöönpanon kieltoa koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Raimo Anttila, Olli Nykänen, Heikki Kanninen ja Ahti Vapaavuori. Asian esittelijä Arja Niemelä.