Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Brysselissä marraskuussa 2003 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn sopimuksen Euroopan unionin sotilasesikunnan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Euroopan unionin toimielinten käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien ja joukkojen palvelukseen siirrettyjen sotilas- ja siviilihenkilöiden sekä jäsenvaltioiden tätä varten Euroopan unionin käyttöön asettamien sotilas- ja siviilihenkilöiden asemasta sekä Brysselissä huhtikuussa 2004 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn sopimuksen jäsenvaltion toiselle jäsenvaltiolle esittämistä korvausvaatimuksista, jotka koskevat sellaiselle omaisuudelle, jonka jäsenvaltio omistaa, jota se käyttää tai jolla se toimii, Euroopan unionin kriisinhallintaoperaation yhteydessä aiheutunutta vahinkoa tai tällaisen operaation yhteydessä sattunutta jäsenvaltion sotilas- ja siviilihenkilöiden loukkaantumista tai kuolemaa, ja että eduskunta hyväksyisi joulukuussa 1997 tehdyn Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen toisen lisäpöytäkirjan sekä lait sopimusten ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Euroopan unionin joukkojen asemasta tehdyssä sopimuksessa määrätään Euroopan unionin sotilasesikunnan ja muiden Euroopan unionin toimielinten käyttöön asetettujen esikuntien ja joukkojen sotilas- ja siviilihenkilöstön asemasta sekä unionin jäsenvaltioiden tällaisten joukkojen käyttöön asettaman sotilas- ja siviilihenkilöstön asemasta.

Euroopan unionin joukkojen asemasta tehtyä sopimusta täydentää korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehty sopimus, jota sovelletaan silloin, kun vaatimukset johtuvat aavalla merellä tai kolmannen maan alueella tehdystä teosta.

Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden joukkojen asemaa koskevan sopimuksen toisessa lisäpöytäkirjassa määrätään, että sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan keskinäisissä suhteissaan Pariisissa vuonna 1952 kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehtyä pöytäkirjaa tarvittavin mukautuksin.

Euroopan unionin joukkojen asemasta tehty sopimus ja korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehty sopimus tulevat voimaan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä siitä, kun viimeinen Euroopan unionin jäsenvaltio on ilmoittanut valtiosääntöoikeudellisten menettelyjensä päätökseen saattamisesta. Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden joukkojen asemaa koskevan sopimuksen toinen pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan huhtikuussa 1999. Pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan Suomen hyväksymiskirjan tallettamispäivänä. Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan valtioneuvoston ja tasavallan presidentin asetuksilla säädettävinä ajankohtina samaan aikaan kuin sopimukset ja pöytäkirja tulevat Suomen osalta voimaan.

---

Euroopan unionin (EU) jäsenvaltiot päättivät Helsingissä perustaa neuvostoon pysyvät poliittiset ja sotilaalliset rakenteet, jotta EU voisi vastata kaikista unionisopimuksessa määritellyistä konfliktienesto- ja kriisinhallintatehtävistä (ns. Petersbergin tehtävistä). Euroopan unionin sotilasesikunnan (EUSE) tehtävänkuvauksesta päätettiin Nizzan Eurooppa-neuvostossa ja neuvoston päätös 2001/80/YUTP EUSE:n perustamisesta tehtiin tammikuussa 2001 (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 7). Neuvosto hyväksyi kesäkuussa 2001 päätöksen 2001/496/YUTP neuvoston pääsihteeristön palvelukseen EU:n sotilasesikunnan perustamista varten määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä (EYVL L 181, 4.7.2001, s.1). Neuvosto kehotti päätöksen tekemisen yhteydessä korkeana edustajana toimivaa pääsihteeriä tekemään ehdotuksen jäsenvaltioiden väliseksi sopimukseksi unionin sotilashenkilöstölle myönnettävästä toiminnallisesta koskemattomuudesta ja muista erivapauksista. Mainittu neuvoston päätös on sittemmin korvattu neuvoston päätöksellä 2003/479/EY neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti otettaviin kansallisiin asiantuntijoihin ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä sekä 25 päivänä kesäkuuta 1997 ja 22 päivänä maaliskuuta 1999 tehtyjen päätösten ja päätösten 2001/41/EY ja 2001/496/YUTP kumoamisesta (EUVL L 160, 28.6.2003, s. 72).

EUSE:n palvelukseen siirretyt sotilashenkilöt toimivat kansainvälisissä tehtävissä eli Euroopan unionin palveluksessa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) ja Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (EYTPP) aloilla suoritettavissa tehtävissä. Tällaisen henkilöstön on voitava suorittaa tehtävänsä riippumattomasti ilman että jäsenvaltiot tai kolmannet valtiot voivat puuttua heidän yksittäisiin toimiinsa. Tällaisen vaatimuksen katsottiin voivan täyttyä vain siten, että tällaisen henkilöstön asema määritellään jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella ja henkilöstölle myönnetään tietyt, heidän tehtäviensä hoitamiseksi tarvittavat erioikeudet ja vapaudet. Jäsenvaltiot tekivät tätä tarkoitusta varten 27 päivänä marraskuuta 2003 sopimuksen Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä Euroopan unionin sotilasesikunnan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Euroopan unionin toimielinten käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien ja joukkojen palvelukseen siirrettyjen sotilas- ja siviilihenkilöiden sekä jäsenvaltioiden tätä varten Euroopan unionin käyttöön asettamien sotilas- ja siviilihenkilöiden asemasta, jäljempänä Euroopan unionin joukkojen asemasta tehty sopimus tai EU SOFA.

EU SOFAn esikuvana oli Pariisissa 29 päivänä elokuuta 1952 tehty pöytäkirja Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta, jäljempänä Pariisin pöytäkirja. Pohjois-Atlantin liitossa (Nato) oli jo vuonna 1997 havaittu, että rauhankumppanuusyhteistyön tarkoituksia varten on tarpeen määritellä Naton sotilasesikuntien ja niiden henkilöstön asema rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden alueella ja vastaavasti sotilasesikunnissa palvelevien rauhankumppanuusvaltioiden henkilöstön asema Naton jäsenvaltioissa. Brysselissä 19 päivänä kesäkuuta 1995 Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä PfP SOFA, määräyksissä viitataan ainoastaan Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden välillä Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 tehtyyn sopimukseen niiden joukkojen asemasta, jäljempänä NATO SOFA. Näin ollen Pariisin pöytäkirjan määräykset eivät tulleet sovellettaviksi rauhankumppanuusyhteistyössä PfP SOFAn nojalla. Rauhankumppanuusyhteistyötä koskevan sääntelyn täydentämiseksi Brysselissä avattiin 19 päivänä joulukuuta 1997 allekirjoitettavaksi Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen toinen lisäpöytäkirja, jäljempänä PfP SOFAn toinen lisäpöytäkirja, jonka mukaan sopimuspuolet sitoutuvat soveltamaan keskinäisissä suhteissaan Pariisin pöytäkirjan määräyksiä pöytäkirjassa määrätyin mukautuksin.

Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta tehdyn neuvoston päätöksen 2001/80/YUTP mukaan neuvoston pääsihteeristön palvelukseen siirretään sotilashenkilökuntaa jäsenvaltioista Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamiseksi. Sotilasesikunnasta tulee päätöksen mukaan osa neuvoston pääsihteeristöä. Palvelukseen siirretyt sotilashenkilöt vastaavat korkeana edustajana toimivan pääsihteerin alaisuudessa heille päätöksen 2001/80/YUTP liitteen mukaisesti annetuista tehtävistä ja toiminnoista.

Unionin sotilasesikunnan tehtävinä ovat varhaisvaroitus, tilanneseuranta ja strateginen suunnittelu. Esikunta ei toimi operatiivisena esikuntana eli sen tehtäviin ei kuulu operatiivinen suunnittelu eikä operaatioiden toteuttaminen. Esikunta laatii unionin sotilaskomitean ohjauksessa erilaisia kriisinhallinnassa tarvittavia välineitä ja valmiuksia, joita käsitellään unionin neuvostossa. Esikunta jakaantuu komento-osiin ja viiteen osastoon ja siinä toimii tällä hetkellä noin 135 henkeä, joihin kuuluu noin 100 upseeria. Sotilasesikuntaa johtaa kenraaliluutnantin tasoinen upseeri ja siinä toimii tällä hetkellä viisi suomalaisupseeria, joista yksi everstitasoisessa toimistopäällikön tehtävässä, muut osastoesiupseereina. Pysyvä esikunta aloitti työskentelynsä keväällä 2001. Operatiivinen valmius saavutettiin vuoden 2001 lopulla.

Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista 8 päivänä huhtikuuta 1965 tehdyn pöytäkirjan pohjalta näitä palvelukseen siirrettyjä sotilashenkilöitä ei heidän työtehtäviensä ja asemansa erityispiirteiden vuoksi voida pitää jäsenvaltioiden edustajina, jotka osallistuvat Euroopan yhteisöjen työhön eikä yhteisöjen virkamiehinä tai muuna henkilöstönä. Neuvoston 25 päivänä maaliskuuta 1969 antamassa asetuksessa 549/69, EYVL L 74, 27.3.1969, s. 1, jossa määritellään pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvien virkamiesten ja muun henkilöstön ryhmät, ei käsitellä jäsenvaltioista palvelukseen siirrettyjä kansallisia asiantuntijoita, eikä pöytäkirjan määräyksiä siten sovelleta palvelukseen siirrettyihin sotilashenkilöihin. EUSE:n ja unionin käyttöön mahdollisesti asetettavien esikuntien henkilöstön aseman määritteleminen edellyttää siten uutta sääntelyä.

Suomi allekirjoitti PfP SOFAn ja sen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 16 päivänä joulukuuta 1996 ja ratifioi ne 2 päivänä heinäkuuta 1997 (SopS 64-65/1997). PfP SOFAn mukaan sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan keskinäisissä suhteissaan Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen määräyksiä. Kun Suomi ei ole toistaiseksi ollut PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan sopimuspuoli, se ei ole sitoutunut soveltamaan Pariisin pöytäkirjaa Naton kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta. Tällaisten esikuntien ja niiden henkilöstön asemaa ei ole siten järjestetty suhteessa Suomeen, eikä tällaisissa esikunnissa palvelevan suomalaisen henkilöstön asemaa ole kattavasti järjestetty. Naton sotilasesikunnissa palvelevan suomalaisen henkilöstön asemaa on jouduttu järjestämään erilaisin ad hoc -järjestelyin, mitä on puolestaan vaikeuttanut se, että Suomi ei ole tunnustanut esikuntien oikeushenkilöllisyyttä.

EU SOFAn tarkoituksena on mahdollistaa Eurooppa-neuvoston päätöksen mukaisesti Euroopan unionille annettavat voimavarat, joiden avulla unioni voi tehdä kaikkiin Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa määriteltyihin konfliktinesto- ja kriisinhallintatehtäviin liittyviä päätöksiä ja panna ne täytäntöön. Tällaisiin voimavaroihin kuuluvat jäsenvaltioista Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamista varten neuvoston pääsihteeristön palvelukseen siirretyt henkilöt, jäsenvaltioista sotilasesikunnan vahvistukseksi annettava henkilöstö sekä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Euroopan unionin käyttöön mahdollisesti asettavien esikuntien ja joukkojen henkilöstö. EU SOFAn tarkoituksena on määritellä tällaisten henkilöiden asema.

Korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehdyn sopimuksen tavoitteena on määritellä säännöt, joita sovelletaan, kun jäsenvaltioiden väliset korvausvaatimukset johtuvat aavalla merellä tai kolmannen maan alueella tehdystä teosta. EU SOFAn määräykset eivät sovellu näihin tapauksiin.

PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan tavoitteena on järjestää Naton esikunnissa palvelevan suomalaisen sotilashenkilöstön asema. Koska lisäpöytäkirja voi tulla sovellettavaksi myös EU SOFAn määräysten nojalla, tavoitteena on varmistaa, että suomalaisen henkilöstön asema on määritelty myös sellaisissa tilanteissa.

Esityksellä pyydetään eduskunnan hyväksyminen Euroopan unionin joukkojen asemasta tehdylle sopimukselle, korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehdylle sopimukselle ja PfP SOFAn toiselle lisäpöytäkirjalle. Esitys sisältää myös ehdotuksen laeiksi sopimusten ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. EU SOFAssa määrätään Euroopan unionin sotilasesikunnan ja unionin toimielinten käyttöön asetettujen esikuntien ja joukkojen sotilas- ja siviilihenkilöstön asema sekä unionin jäsenvaltioiden tällaisten joukkojen käyttöön asettaman sotilas- ja siviilihenkilöstön asema. Korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehdyssä sopimuksessa määritellään säännöt, joita sovelletaan, kun jäsenvaltioiden väliset korvausvaatimukset johtuvat aavalla merellä tai kolmannen maan alueella tehdystä teosta. PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan keskinäisissä suhteissaan Pariisissa vuonna 1952 kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehtyä pöytäkirjaa tarvittavin mukautuksin. Esitykseen sisältyvät blankettilait sopimusten ja lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

EU SOFAn tavoiteltuna vaikutuksena on määritellä EU:n sotilasesikunnan ja unionin toimielinten käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien ja joukkojen palvelukseen siirrettyjen sotilas- ja siviilihenkilöiden asema EU:n jäsenvaltioissa. Tällaiselle henkilöstölle pyritään antamaan sellaiset erioikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi riippumattomasti. Sopimuksen määräykset ovat yksityiskohtaisia ja tavoiteltu vaikutus on saavutettavissa välittömästi sopimuksen määräysten ja sopimuksen voimaansaattamislain nojalla.

EU SOFAn taloudelliset vaikutukset Suomelle ovat hyvin vähäiset. Sopimuksen määräykset sisältävät muun muassa luopumisen esittämästä muille sopimuspuolille tietyin edellytyksin korvausvaatimuksia. Korvausvaatimuksista luopuminen on vastavuoroista, joten muut jäsenvaltiot luopuvat myös korvausvaatimuksista, jotka voisivat kohdistua Suomeen. Koska luopuminen on vastavuoroista, ei sen voida arvioida satunnaisia vaihteluita lukuun ottamatta aiheuttavan valtion menojen lisäystä. Vahingonkorvauksia koskevat määräykset eivät vaikuta vahinkoa kärsineen kolmannen osapuolen oikeuteen saada korvausta. Verovapaus koskee verotusta vastaanottajavaltiossa. Sotilas- ja siviilihenkilöt ovat vapautettuja vastaanottajavaltion veroista lähettäjävaltion heille tässä asemassa maksamien palkkojen ja palkkioiden osalta ja sellaisen aineellisen irtaimen omaisuuden osalta, jonka sijainti vastaanottajavaltiossa johtuu ainoastaan heidän tilapäisestä oleskelustaan siellä. Verovapautukset eivät koske tuonnin tai viennin yhteydessä maksettavia maksuja ja veroja.

Sopimuksen mukaiset erioikeudet ja vapaudet koskevat rajattua henkilöpiiriä. Siinä määritellyt henkilöt asetetaan muihin Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleviin henkilöihin nähden erilaiseen asemaan. Erityisasema on rajoitettu toimintaan, joka liittyy Euroopan unionin sotilasesikunnan tai unionin käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien tehtäviin.

Sopimuksella luovutaan tietyin edellytyksin esittämästä vahingonkorvausvaatimuksia toisia Euroopan unionin jäsenvaltioita kohtaan. Koska luopuminen on vastavuoroista, ei sen voida arvioida satunnaisia vaihteluita lukuun ottamatta aiheuttavan valtion menojen lisäystä. Vastaava järjestely sisältyy EU SOFAan ja PfP SOFAan sekä sen toiseen lisäpöytäkirjaan. Sopimuksen määräykset eivät vaikuta vahinkoa kärsineen kolmannen osapuolen oikeuteen saada korvausta.

Suomi on PfP SOFAn nojalla sitoutunut soveltamaan NATO SOFAn määräyksiä. PfP SOFAn toisella lisäpöytäkirjalla sanottujen määräysten soveltamisala ulotetaan tarvittavin mukautuksin myös Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön. Suomen kannalta lisäpöytäkirjalla on erityisesti merkitystä esikunnissa palvelevan suomalaisen henkilöstön aseman osalta.

Lisäpöytäkirjan julkistaloudelliset vaikutukset ovat vähäiset. Pöytäkirjalla luovutaan vastavuoroisesti eräiden tullien ja verojen perimisestä. Pöytäkirja ei vapauta esikunnissa palvelevaa henkilöstöä sen valtion verotuksesta, jonka kansalainen hän on. Pöytäkirjalla luovutaan myös osittain esittämästä vahingonkorvausvaatimuksia toisia sopimuspuolia kohtaan. Koska luopuminen on vastavuoroista, ei sen voida katsoa satunnaisia vaihteluita lukuun ottamatta aiheuttavan valtion menojen lisäystä.

Neuvosto hyväksyi kesäkuussa 2001 päätöksen 2001/496/YUTP neuvoston pääsihteeristön palvelukseen EU:n sotilasesikunnan perustamista varten määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä. Neuvosto kehotti päätöksen tekemisen yhteydessä korkeana edustajana toimivaa pääsihteeriä tekemään ehdotuksen jäsenvaltioiden väliseksi sopimukseksi unionin sotilashenkilöstölle myönnettävästä toiminnallisesta koskemattomuudesta ja muista erivapauksista. Sopimusta valmisteltiin neuvostossa marraskuusta 2001 lukien neuvoston oikeudellisen yksikön ehdotuksen pohjalta. Sopimuksen valmistelussa otettiin huomioon se, että Euroopan yhteisöjen erioikeuksia ja vapauksia koskeva pöytäkirja ei kata EU:n sotilasesikunnan henkilöstöä. Koska palvelukseen siirretyt sotilashenkilöt toimivat sotilaallisissa tehtävissä, ei pidetty myöskään mahdollisena laajentaa siviilejä varten suunnitellun EU:n erioikeuspöytäkirjan soveltamisalaa näihin sotilaisiin. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä on tarpeen siirtää joukkoja unionin jäsenvaltioiden alueella ja perustaa esikuntia. EU:n sotilasesikunnan henkilöstön tehtävät ovat siten korostetusti kansainvälisiä. Sanotuista syistä ei pidetty mahdollisena ratkaisua, jonka mukaan erivapaudet myönnettäisiin vain Belgian alueella siten, että Belgia sitoutuisi yksipuolisesti myöntämään tietyt erioikeudet ja vapaudet. Valmistelussa otettiin huomioon myös se, että Euroopan unionin käyttöön annetuille esikunnille ja joukoille hyväksyttäviä erioikeuksia ja vapauksia koskevia säännöksiä olisi voitava soveltaa myös joukkojen toimintavalmiuteen saattamiseen osallistuvaan muuhun kuin sotilashenkilöstöön (poliisit, tuomarit, vankeinhoidon asiantuntijat, poliittiset neuvonantajat) sekä jäsenvaltioiden neuvoston pääsihteeristön palvelukseen, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen operaatioiden valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi lähettämään siviilihenkilöstöön että palvelukseen tiettyä tehtävää varten siirrettyyn, näiden operaatioiden puitteissa toimivaan siviilihenkilöstöön.

Sopimuksen valmistelussa harkittiin kahta päävaihtoehtoa. Sopimus voitaisiin laatia samanlaista viittaustekniikkaa käyttäen kuin PfP SOFA. Tällaisen vaihtoehdon mukaan EU SOFAssa vain viitattaisiin asiaan kuuluviin NATO SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräyksiin, joita sitouduttaisiin soveltamaan myös EU:n esikuntien ja unionin käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien ja joukkojen osalta. Toisen vaihtoehdon mukaan EU SOFAssa kirjoitettaisiin ulos asiaan kuuluvat NATO SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan määräykset tarvittavin mukautuksin.

Sopimuksen sisällöstä päästiin yhteisymmärrykseen jälkimmäisen päävaihtoehdon pohjalta heinäkuussa 2003, jolloin pysyvien edustajien komitea päätti suositella EU SOFAn allekirjoittamista jonkin tulevan neuvoston istunnon yhteydessä. Sopimuksen eri kielitoisintoja käsiteltiin vielä juristilingvistiryhmässä lokakuussa 2003 tekstien yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Sopimus allekirjoitettiin yleisten ja ulkoasioiden neuvoston kokouksen yhteydessä Brysselissä 27 päivänä marraskuuta 2003.

EU SOFAa valmisteltiin Suomessa ulkoasiainministeriön, valtioneuvoston EU-sihteeristön, oikeusministeriön, sisäasiainministeriön, puolustusministeriön, valtiovarainministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön välisenä yhteistyönä. Asiaa käsiteltiin myös EU-asioiden valmistelujaostossa 36 ja siitä annettiin eduskunnalle tietoja perustuslain 97 §:n nojalla. Suomen esittämät muutosehdotukset otettiin huomioon sopimuksen lopullisessa tekstissä. Valtioneuvoston yleisistunto myönsi 13 päivänä marraskuuta 2003 valtuudet allekirjoittaa sopimuksen Suomen puolesta.

Korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehtyä sopimusta valmisteltiin Euroopan unionin neuvoston ulkosuhdeneuvoston työryhmässä helmikuusta 2004 lukien. Suomessa asiaa valmisteltiin ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön yhteistyönä. Asiasta annettiin eduskunnalle tietoja perustuslain 97 §:n nojalla 2 päivänä huhtikuuta 2004 (UTP 10/2004 vp). Valtioneuvoston yleisistunto myönsi 15 päivänä huhtikuuta 2004 valtuudet allekirjoittaa sopimuksen Suomen puolesta.

PfP SOFAn toinen lisäpöytäkirja valmisteltiin pääosin Pohjois-Atlantin liiton toimesta vuonna 1997, kun havaittiin, että PfP SOFA ja sen ensimmäinen lisäpöytäkirja eivät kata kaikkia rauhankumppanuusyhteistyön muotoja. Koska pöytäkirjan mukautukset ovat hyvin teknisiä, niiden valmistelu tapahtui Naton sihteeristön toimesta. Toinen lisäpöytäkirja avattiin allekirjoitettavaksi 19 päivänä joulukuuta 1997. Ulkoasiainministeriö pyysi pöytäkirjasta vuonna 1998 lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, liikenneministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä sekä sosiaali- ja terveysministeriöltä. Lausuntojen mukaan ei ollut esteitä pöytäkirjan allekirjoittamiselle. Allekirjoittaminen tuli kuitenkin ajankohtaisemmaksi vasta myöhemmin, kun suomalaista henkilöstöä oli palvelemassa Naton esikunnissa ja kun EU:ssa valmisteltiin osittain lisäpöytäkirjan määräyksille rakentuva EU SOFA. Tasavallan presidentti myönsi lisäpöytäkirjan allekirjoitusvaltuudet 26 päivänä marraskuuta 2004. Suomi allekirjoitti lisäpöytäkirjan Brysselissä 3 päivänä joulukuuta 2004.

Hallituksen esitys on valmisteltu ulkoasiainministeriössä yhteistyössä puolustusministeriön kanssa. Hallituksen esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä sekä sosiaali- ja terveysministeriöltä. Lausunnoissa esitetyt huomiot on otettu huomioon esityksen viimeistelyssä.

Johdanto. EU SOFAn johdannossa viitataan Eurooppa-neuvoston päätökseen antaa unionille voimavarat, joiden avulla voidaan tehdä konfliktinesto- ja kriisinhallintatehtäviin liittyviä päätöksiä ja panna ne täytäntöön. Johdannossa todetaan, että kansalliset päätökset lähettää joukkoja toisten jäsenvaltioiden alueelle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tehtäviä varten tehdään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston ja erityisesti sen 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltiot sopivat lisäksi niitä koskevista erityisjärjestelyistä. Jos operaatiot tehdään jäsenvaltioiden alueen ulkopuolella, on kyseisten kolmansien maiden kanssa tehtävä erityissopimuksia. Johdannossa muistutetaan myös siitä, että sopimuksen määräyksillä ei vaikuteta kansainvälisten tuomioistuinten perustamista koskevista sopimuksista johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, mukaan luettuna kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön määräykset.

1 artikla. Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt keskeiset ilmaisut: sotilashenkilöt, siviilihenkilöt, huollettavat, joukot, esikunnat, lähettäjävaltio ja vastaanottajavaltio.

Sotilashenkilöt tarkoittavat jäsenvaltioista EUSE:n perustamista varten neuvoston pääsihteeristöön siirrettyjä sotilashenkilöitä, jäsenvaltioista tilapäisesti EUSE:aan Euroopan unionin sotilaskomitean pyynnöstä siirrettyjä henkilöitä ja jäsenvaltioista unionin käyttöön mahdollisesti asetettavien joukkojen ja palvelukseen siirrettyjä sotilashenkilöitä. Sotilashenkilöiden määritelmässä on otettu huomioon Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta tehty päätös 2001/89/YUTP ja Göteborgin Eurooppa-neuvostolle annetun puheenjohtajavaltion selvityksen sisältö ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamista varten määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavia sääntöjä koskevan neuvoston päätöksen 2001/496/YUTP valmisteluasiakirjat.

Siviilihenkilöillä tarkoitetaan unionin toimielinten palvelukseen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien valmistelemiseksi tai toteuttamiseksi jäsenvaltioista siirrettyjä siviilihenkilöitä tai siviilihenkilöitä, jotka työskentelevät unionin käyttöön muuta tällaista toimintaa varten varatuissa esikunnissa tai joukoissa. Paikallista henkilöstöä ei kuitenkaan katsota sopimuksessa tarkoitetuksi siviilihenkilöstöksi. Siviilihenkilöstön määritelmässä on otettu huomioon Göteborgin Eurooppa-neuvostolle annetun puheenjohtajavaltion selvitys, jonka mukaan jäsenvaltioiden olisi vaiheittain vahvistettava kykyään asettaa kansainvälisten operaatioiden käyttöön tuomareita, syyttäjiä sekä muita oikeusvaltion alan virkamiehiä ja asiantuntijoita.

Huollettavilla tarkoitetaan lähettäjävaltion lainsäädännössä sotilas- tai siviilihenkilön perheenjäseneksi määriteltyä tai tunnustettua henkilöä tai hänen talouteensa kuuluvaksi jäseneksi katsottua henkilöä.

Joukoilla tarkoitetaan edellä määritellyistä sotilashenkilöistä ja siviilihenkilöistä muodostuvia kokoonpanoja. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin sopia, että tietyt henkilöt eivät muodosta sopimuksessa tarkoitettuja joukkoja.

Esikunnilla tarkoitetaan jäsenvaltioiden alueella sijaitsevia esikuntia, jotka mahdollisesti asetetaan unionin käyttöön Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Lähettäjävaltiolla tarkoitetaan jäsenvaltiota, jolle sotilas- tai siviilihenkilöt tai joukot kuuluvat. Vastaanottajavaltiolla tarkoitetaan jäsenvaltiota, jonka alueella sotilas- tai siviilihenkilöstö, joukot tai esikunta ovat sijoitettuna, tehtävää suorittamassa tai kauttakulkumatkalla.

2 artikla. Sopimuksen 2 artikla sisältää yleisen velvollisuuden helpottaa 1 artiklassa tarkoitettujen henkilöiden ja heidän huollettaviensa maahantuloa, maassa oleskelua ja maasta poistumista virallisissa tarkoituksissa. Henkilön on pystyttävä tarvittaessa osoittamaan kuuluvansa 1 artiklassa tarkoitettuihin ryhmiin. Todisteeksi riittää matkamääräys tai määräys henkilön siirtämisestä Euroopan unionin toimielinten palvelukseen. Tällä määräyksellä ei kuitenkaan rajoiteta yhteisön lainsäädännön mukaista henkilöiden vapaata liikkuvuutta.

3 artikla. Sopimuksen 3 artikla sisältää yleisen velvoitteen noudattaa vastaanottajavaltion lakia ja pidättyä sellaisesta toiminnasta, joka ei ole sopimuksen hengen mukaista. Vastaava määräys sisältyy NATO SOFAn II artiklaan. EU SOFAn 3 artiklasta on jätetty kuitenkin pois NATO SOFAan sisältynyt nimenomainen vaatimus pidättyä erityisesti kaikesta poliittisesta toiminnasta vastaanottajavaltiossa ja lähettäjävaltion nimenomainen velvollisuus ryhtyä tarpeellisiin toimiin sanotun päämäärän saavuttamiseksi.

4 artikla. Sopimuksen 4 artiklalla vahvistetaan se, että lähettäjävaltion sotilasviranomaisten myöntämät ajokortit ja -luvat tunnustetaan vastaanottajavaltiossa vastaavien sotilasajoneuvojen osalta. Ajokortteja ja -lupia koskeva määräys on rajoitettu vain sotilasajokortteihin ja -lupiin, koska tavallisten ajokorttien tunnustaminen kuuluu yhteisön lainsäädännön alaan. Sopimuksen 4 artikla sisältää myös määräyksen siitä, että minkä tahansa jäsenvaltion valtuutettu henkilöstö voi antaa sairaan- tai hammashoitoa toisen jäsenvaltion joukkojen ja esikuntien henkilöstölle.

Ajo-oikeutta koskevat yleiset säännökset sisältyvät tieliikennelain (267/1981) 64 §:ään. Ajokorttiasetus (845/1990) koskee sen 1 §:n mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon ajo-oikeutta, ajokortteja ja lupia, jotka tieliikennelain mukaan vaaditaan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamiseen. Puolustusvoimien moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavista ajokorteista säädetään puolustusvoimien ajokorteista annetussa asetuksessa (667/1993) ja puolustusvoimien ajokorteista annetun asetuksen soveltamisesta annetussa puolustusministeriön päätöksessä (911/1993). Sanotut säädökset eivät sisällä nimenomaisia säännöksiä ulkomaisista sotilasajokorteista ja -luvista. Ajokorttiasetuksen 33 §:ssä säädetään yleisesti Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai ETA-valtiossa annetun ajokortin tunnustamisesta.

5 artikla. Sopimuksen 5 artiklan mukaan sotilas- ja siviilihenkilöt käyttävät virkapukua lähettäjävaltion voimassa olevien määräysten mukaisesti. Samantyyppinen, joskin yksityiskohtaisempi määräys sisältyy NATO SOFAn V artiklan 1 kappaleeseen.

Sotilaspuvun ja virkapuvun käytöstä säädetään Suomessa puolustusvoimien sotilaspuvuista ja virkapuvuista annetussa asetuksessa (136/1997). Asetuksen 3 §:n mukaan sotilasvirassa palveleva ja puolustusvoimissa virkamieheksi määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetty sotilastehtävään määrätty on velvollinen palveluksessa käyttämään sotilaspukua, jollei virkatehtävän laadun tai muun syyn vuoksi toisin määrätä. Poliisilain (493/1995) 6 a §:ssä säädetään poliisin virkapuvusta. Poliisimiehen sekä ylivartijan ja vartijan on käytettävä virkatehtävissään virkapukua, jollei virkatehtävän laatu tai luonne muuta edellytä. Virkapukua voidaan käyttää virkatehtävän ohella virkatehtävään liittyvän matkan aikana ja edustettaessa poliisia. Virkapuvun käytöstä muissa yhteyksissä päättää asianomaisen yksikön päällikkö. Poliisilain 6 a §:n 3 momentissa kielletään poliisin virkapukua tai virka-asustetta erehdyttävästi muistuttavan asun tai pukineen käyttö. Ulkomaisten sotilas- ja siviilihenkilöiden oikeudesta käyttää Suomessa virkapukua ei ole säännöksiä. Sopimuksen 5 artiklan määräystä voidaan soveltaa suoraan sopimuksen voimaansaattamissäädösten nojalla.

6 artikla. Sopimuksen 6 artiklan mukaan ajoneuvoissa, joissa on lähettäjävaltion asevoimien tai hallinnon erityiset rekisterikilvet, on oltava rekisterinumeron lisäksi erillinen kansalaisuustunnus. Vastaava määräys NATO SOFAn V artiklan 2 kappaleessa koskee myös siviiliajoneuvoja. Ulkomaisen ajoneuvon käytöstä Suomessa säädetään ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun asetuksen (1598/1995) 14 luvussa. Asetuksen 51 §:n mukaan ulkomaisen ajoneuvon liikenteeseen käytön yleisenä edellytyksenä on, että ajoneuvossa on rekisteröintivaltion rekisterikilvet ja kansallisuustunnus. Sotilasajoneuvolla tarkoitetaan ajoneuvolain (1090/2002) 3 §:n mukaan puolustusvoimien hallinnassa olevaa ajoneuvoa sekä Suomessa olevaa Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaamistoimintaan tarkoitettua ajoneuvoa. Lain 64 §:n mukaan puolustusministeriön asetuksella säädetään, mitkä sotilasajoneuvot merkitään ajoneuvolaissa tarkoitettuun rekisteriin ja mitkä puolustusvoimien pitämään sotilasajoneuvorekisteriin. Ajoneuvoliikennerekisteriin ja sotilasajoneuvorekisteriin merkittävistä sotilasajoneuvoista on annettu puolustusministeriön asetus 49/2004.

7 artikla. Sopimuksen 7 ja 8 artikla sisältyy sopimuksen II osaan, jonka määräyksiä sovelletaan vain Euroopan unionin toimielinten palvelukseen siirrettyihin sotilas- ja siviilihenkilöihin. Tällaiset henkilöt voivat pitää hallussaan ja kantaa aseita 13 artiklan määräysten mukaisesti. Sopimuksen 7 ja 13 artiklan määräykset perustuvat NATO SOFAn VI artiklan määräyksiin. Määräyksen suhdetta Suomen lainsäädäntöön selostetaan 13 artiklan yhteydessä.

8 artikla. Euroopan unionin toimielinten palvelukseen siirretyillä sotilas- ja siviilihenkilöillä on oikeudellinen koskemattomuus heidän virantoimituksessaan esittämiensä lausumien ja virantoimitukseen liittyvien toimien osalta. Tämä koskemattomuus säilyy myös sen jälkeen, kun he eivät ole enää palvelukseen siirrettyinä. Tällainen koskemattomuus myönnetään Euroopan unionin edun vuoksi eikä henkilökohtaiseksi hyödyksi. Lähettäjävaltion tai unionin toimielimen on poistettava koskemattomuus, jos se estäisi oikeuden toteutumisen ja koskemattomuudesta luopuminen voisi tapahtua vahingoittamatta unionin etua. Unionin toimielimet ovat aina yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa helpottaakseen oikeudenkäyttöä ja estääkseen erioikeuksien ja -vapauksien väärinkäyttöä. Jos jäsenvaltio epäilee erioikeuksien tai -vapauksien väärinkäyttöä, sen on neuvoteltava vastaanottajavaltion kanssa sen toteamiseksi, onko väärinkäyttöä tapahtunut. Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, unionin toimielin tutkii erimielisyyden. Jos erimielisyyksistä ei päästä sopimukseen, unionin toimielin päättää riitojenratkaisumenettelystä. Jos asianomainen toimielin on neuvosto, se päättää menettelyistään yksimielisesti. Vastaavaa määräystä ei ole NATO SOFAssa, mutta vastaava määräys sisältyy muun muassa Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden elimille ja niiden henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista tehdyn neuvostossa kokoontuneiden Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden hallitusten edustajien välisen päätöksen 6 ja 10 artiklaan.

Sopimuksen 8 artiklan mukainen lainkäytöllinen koskemattomuus merkitsee sotilas- ja siviilihenkilöstön vapautusta kaikesta siviili-, hallinto- ja rikosoikeudellisesta tuomiovallasta jäsenvaltioiden lainkäyttöpiirissä, ellei koskemattomuudesta erikseen luovuta. Koska jäsenvaltiolla ja unionin toimielimellä on velvollisuus aina poistaa koskemattomuus, jos se estäisi oikeuden toteutumisen ja se voisi tapahtua unionin etua vahingoittamatta, ei koskemattomuus ole kuitenkaan absoluuttista. Sopimuksen 18 artiklan 5 g kohta sisältää lisäksi erityisen täytäntöönpanoa koskevan koskemattomuusmääräyksen vahingonkorvausasioissa.

Sopimuksen 8 artiklan määräykset poikkeavat monilta kohdin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä. Siviili- ja rikosoikeudellinen koskemattomuus poikkeaa muun muassa rikoslain ja oikeudenkäymiskaaren säännöksistä. Pakkotoimien osalta koskemattomuus koskee erilaisia hallinnollisia ja prosessuaalisia pakkokeinoja ja turvaamistoimenpiteitä. Takavarikosta rikosasioissa säädetään pakkokeinolain (450/1987) 3 ja 4 luvussa ja takavarikosta turvaamistoimena muun muassa oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa. Hallinnollisista pakkotoimista säädetään uhkasakkolaissa (1113/1990). Omaisuuden pakkolunastuksesta säädetään muun muassa laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977). Rikokseen liittyvästä menettämisseuraamuksesta säädetään muun muassa rikoslaissa. Ulosottolaissa säädetään tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta.

9 artikla. Sopimuksen 9—18 artikla sisältyy sopimuksen III osaan, jonka määräykset koskevat vain esikuntia ja joukkoja sekä niiden palveluksessa olevia sotilas- ja siviilihenkilöitä. Sopimuksen 9 artiklaan on kirjattu kauttakulkua ja väliaikaista oleskelua koskeva oikeus, joka perustuu kuitenkin kauttakulku- tai oleskeluvaltion toimivaltaisten viranomaisten suostumukseen. Vieraan valtion sotilaiden ja sotilasajoneuvojen oikeudesta tulla Suomen alueelle ja oleskella maassa säädetään aluevalvontalaissa (755/2000). Normaali aluevalvontalain mukainen menettely on sopusoinnussa sopimuksen 9 artiklan määräysten kanssa.

10 artikla. Sotilas- ja siviilihenkilöt saavat hätätapauksissa sairaan- ja hammashoitoa samoin ehdoin kuin vastaanottajavaltion vastaava henkilöstö. NATO SOFAn IX artiklan 5 kappaleen vastaava määräys koskee tilannetta, jossa joukoilla tai siviilihenkilöstöllä on sijaintipaikassaan puutteellinen lääkärin- tai hammashoito. NATO SOFAn vastaavaa määräystä ei ole kuitenkaan rajoitettu kiireellisiin tapauksiin.

Terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain (322/1987) mukaan puolustusvoimat järjestää terveydenhuoltovastuullaan olevien henkilöiden terveydenhuollon joko omissa sairaaloissaan tai tarvittaessa hankkimalla palvelut kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta tai yksityiseltä tuottajalta. Puolustusvoimat korvaa kunnalliselle sairaalalle tai terveyskeskukselle hoidon antamisesta aiheutuneet kulut. Lain mukaan puolustusministeriö voi päättää, että terveydenhoitopalveluja annetaan erityisestä syystä myös muille kuin puolustusministeriön, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palkatulle henkilöstölle. Tarkempia säännöksiä sisältyy asetukseen terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa (371/1987). Sopimuksen 10 artikla ei sisällä ohjetta siitä, kenen maksettavaksi terveydenhoitopalvelujen kustannukset viime kädessä tulevat. Terveydenhoitopalveluita annettaessa ja palveluista korvauksia suoritettaessa on otettava huomioon myös ETA-maiden alueella sovellettava EY:n sosiaaliturva-asetus (Neuvoston asetus (ETY) N:o 1408/71, 14.6.1971 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin ja heidän perheenjäseniinsä, EYVL L 149, 5.7.1971, s. 2—50) ja sen toimeenpanoasetus sekä Suomen tekemät sosiaaliturva- ja sairaanhoitosopimukset.

11 artikla. Ellei muista sopimuksista muuta johdu, lähettäjävaltio toteuttaa tarvittavat toimenpiteet rakennusten, maa-alueiden, laitteiden ja palvelujen käyttöön antamisesta. Niistä johtuvat oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaisesti. Määräys on samansisältöinen kuin NATO SOFAn IX artiklan 3 kappale. Sopimuksen 11 artiklassa tarkoitetuista oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään Suomessa lukuisissa eri laeissa ja muissa säädöksissä, muun muassa kauppalaissa (355/1987), maakaaressa (540/1995), maanvuokralaissa (258/1966), oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta koskevassa laissa (973/2002), julkisista hankinnoista annetussa laissa (1505/1992) ja vahingonkorvauslaissa (412/1974). Määräys ei ole ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa.

12 artikla. Poliisioikeuksien käyttämisestä leireissä, laitoksissa, esikunnissa ja muissa tiloissa sovitaan vastaanottajavaltion kanssa tehdyllä sopimuksella. Tällainen poliisi voi toimia sanottujen tilojen ulkopuolella ainoastaan vastaanottajavaltion viranomaisten kanssa sovituin tavoin ja yhteistoiminnassa näiden kanssa. Sopimuksen 12 artiklan määräys perustuu NATO SOFAn VII artiklan 10 kappaleen määräyksiin. Erona on se, että tässä sopimuksessa ei viitata sotilaspoliisiin, mikä johtuu siitä, että kaikkien jäsenvaltioiden tällaisissa tehtävissä toimivia poliiseja ei katsota sotilaspoliiseiksi. Tässä sopimuksessa on myös selvästi rajoitettu poliisioikeudet ilman erityistä sopimusta käytettäväksi alueella, jotka ovat yksinomaan lähettäjävaltion hallussa.

Poliisioikeuksien käyttämisestä säädetään Suomessa muun muassa poliisilaissa (493/1995), puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetussa laissa (781/1980) ja poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetussa laissa (1251/1995). Sopimuksen 12 artiklan määräykset eivät rajoita Suomen viranomaisten toimivaltuuksia toimia Suomen alueella, mutta ne mahdollistavat sen, että myös muut kuin suomalaiset yksiköt, muodostelmat ja elimet voivat käyttää poliisin oikeuksia heidän hallussaan olevissa tiloissa.

13 artikla. Sotilashenkilöt voivat pitää hallussaan ja kantaa virka-aseita sillä ehdolla, että heillä on siihen oikeus heille osoitettujen määräysten nojalla ja vastaanottajavaltion kanssa sovittujen järjestelyjen mukaisesti. Siviilihenkilöt voivat pitää hallussaan ja kantaa virka-aseita vastaanottajavaltion viranomaisten suostumuksella ja sillä ehdolla, että heillä on siihen lähettäjävaltion kansallisten säännösten nojalla oikeus.

Oikeudesta pitää hallussa ja kantaa aseita säädetään Suomessa ampuma-aselaissa (1/1998). Lain 18 §:n mukaan muun muassa ampuma-aseiden siirto ja tuonti Suomeen, siirto ja vienti Suomesta, hankkiminen ja hallussapito on luvanvaraista. Lain 17 §:n 10 kohdan mukaan laki ei kuitenkaan koske vieraan valtion asevoimille kuuluvien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten siirtoa Suomeen tai Suomesta, tuontia, vientiä, valmistamista, korjaamista, muuntamista tai hallussapitoa, jos toiminta perustuu Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehtyyn sopimukseen tai muuhun kansainväliseen rauhanturvaamistehtävään taikka jos toimintaan on myönnetty lupa aluevalvontalain (755/2000) nojalla. Aluevalvontalain 4 §:n mukaan vieraan valtion sotilaalla ei saa olla ampuma-asetta Suomen alueella, ellei siihen ole myönnetty lupaa tai Suomea velvoittavasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

14 artikla. Esikunnat ja joukot saavat samat posti- ja telepalvelumahdollisuudet ja matkustusedut sekä niihin liittyvät hinnanalennukset kuin vastaanottajavaltion joukot. Tasapuoliset ehdot pyritään Suomessa turvaamaan muun muassa viestintämarkkinalailla (393/2003) ja postipalvelulailla (313/2001).

15 artikla. Esikuntien arkistot ja muut viralliset asiakirjat ovat loukkaamattomat, ellei esikunta ole luopunut tällaisesta loukkaamattomuudesta. Vastaanottajavaltio voi pyytää asiakirjojen luonteen tarkastamista sen selvittämiseksi, kuuluvatko ne loukkaamattomuuden piiriin. Neuvosto neuvottelee vastaanottajavaltion kanssa ja sen pyynnöstä sen selvittämiseksi, onko väärinkäyttöä tapahtunut. Jos neuvottelut eivät johda osapuolia tyydyttävään ratkaisuun, keskustellaan asiasta neuvostossa. Jos tällaiset keskustelutkaan eivät johda erimielisyyden ratkeamiseen, neuvosto päättää yksimielisesti riitojenratkaisumenettelyistä.

Artiklan määräykset arkistojen loukkaamattomuudesta poikkeavat Suomen lainsäädännöstä muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta.

16 artikla. Sopimuksen 16 artikla sisältää määräykset, joiden tarkoituksena on välttää kaksinkertaista verotusta ja soveltaa jäsenvaltioiden välillä tehtyjä kaksinkertaista verotusta koskevia määräyksiä. Sopimuksen 16 artikla ei kuitenkaan rajoita vastaanottajavaltion oikeutta verottaa sotilas- ja siviilihenkilöstöä, jotka ovat sen kansalaisia tai joilla on asuinpaikka vastaanottajavaltiossa.

Jos jokin vero määräytyy vastaanottajavaltiossa asuin- tai kotipaikan mukaan, ei aikaa, jonka sotilas- tai siviilihenkilöstö on tässä ominaisuudessaan valtion alueella, pidetä mainitun veron määräytymisen kannalta siellä asumisaikana. Tällainen oleskelu ei myöskään aiheuta asuinpaikan tai kotipaikan muutosta.

Sotilas- ja siviilihenkilöt vapautetaan verotuksesta vastaanottajavaltiossa lähettäjävaltion maksamien palkkojen ja palkkioiden osalta ja sellaisen irtaimen omaisuuden osalta, joka on vastaanottajavaltiossa ainoastaan heidän tilapäisen oleskelunsa vuoksi.

Sopimuksen 16 artiklan määräykset eivät estä verottamasta sotilas- tai siviilihenkilöä heidän vastaanottajavaltiossa harjoittamansa muun ansiotoiminnan kuin heidän tästä työstään saamansa ansiotulon johdosta.

Sopimuksen 16 artiklan määräykset eivät koske tulleja eli tullimaksuja ja kaikkia muita tuonnin tai viennin yhteydessä perittäviä maksuja ja veroja, lukuun ottamatta sellaisia maksuja ja veroja, jotka ovat pelkästään palveluista perittäviä maksuja. Sopimuksen 16 artiklan määräykset ovat samansisältöisiä kuin NATO SOFAn X artiklan ja XI artiklan12 kappaleen sisältämät määräykset.

Suomella on kaksinkertaisen verotuksen ehkäisemistä koskevat sopimukset Kyprosta lukuun ottamatta kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kanssa: Alankomaat (SopS 83—84/1998), Belgia (SopS 65—66/1978), Espanja (SopS 66—67/1968), Irlanti (SopS 87—88/1993), Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti (SopS 1—2/1970), Italia (SopS 54—55/1983), Itävalta (SopS 17—18/2001), Kreikka (SopS 57—58/1981), Latvia (SopS 91—92/1993), Liettua (SopS 93—94/1993), Luxemburg (SopS 17—18/1983), Malta (SopS 68—69/1976), 81—82/2001), Portugali (SopS 26—27/1971), Puola (SopS 7—8/1972), Ranska (SopS 7—8/1972), Ruotsi (SopS 25—26/1997), Saksa (SopS 17—18/1982), Slovakia (SopS 27—28/2000), Slovenia (SopS 59—60/1987, 71/1992), Tanska (SopS 25—26/1997), Tshekki (SopS 79—80/1995), Unkari (SopS 50—51/1981) ja Viro (SopS 95—96/1993). Artikla sisältää sanottujen sopimusten soveltamisessa huomioon otettavia määräyksiä.

17 artikla. Sopimuksen 17 artikla koskee rikoslainkäyttö- ja kurinpitovaltaa koskevan toimivallan jakautumista lähettäjä- ja vastaanottajavaltion kesken. Artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätään, milloin lähettäjävaltio ja vastaanottajavaltio voivat käyttää tuomiovaltaa. Lähettäjävaltiolla on yleinen oikeus käyttää oman lainsäädäntönsä mukaista tuomiovaltaa sotilashenkilöihin nähden ja myös siviilihenkilöihin nähden silloin, kun siviilihenkilöt kuuluvat kyseisen valtion asevoimia koskevan lain alaisuuteen sen vuoksi, että heidät on lähetetty kyseisten joukkojen mukana. Vastaanottajavaltion viranomaiset voivat käyttää tuomiovaltaa sotilas- ja siviilihenkilöihin ja näiden huollettaviin nähden, kun kyseessä ovat vastaanottajavaltion alueella tehdyt rikokset, jotka ovat vastaanottajavaltion lainsäädännön mukaan rangaistavia. Sopimuksen 17 artiklan määräykset perustuvat NATO SOFAn VII artiklan määräyksiin tietyin mukautuksin. Sopimuksen 17 artiklassa ei käytetä kuitenkaan ilmaisua lähettäjävaltion "sotilasviranomaisten" oikeus käyttää tuomiovaltaa, vaan lähettäjävaltion "viranomaisten" oikeus käyttää tuomiovaltaa, koska kaikissa jäsenvaltioissa tällainen tuomiovalta ei kuulu sotilasviranomaisille. Artiklan 1 ja 2 kappaleesta on myös jätetty pois Suomenkin kannalta ongelmallinen ilmaisu "käyttää tuomiovaltaa vastaanottajavaltiossa". Sitä koskevaa kysymyksenasettelua ja sopimuksen hyväksymisen yhteydessä annettavaa kansallista selitystä selostetaan tarkemmin jäljempänä yksipuolisia lausumia koskevan käsittelyn yhteydessä.

Artiklan 3 ja 4 kohdassa määrätään, milloin lähettäjävaltio voi käyttää yksinomaista tuomiovaltaa ja milloin yksinomainen tuomiovalta kuuluu vastaanottajavaltiolle. Lähettäjävaltiolla on yksinomainen tuomiovalta, kun kyseessä ovat rikokset, jotka ovat rangaistavia lähettäjävaltion mutta eivät vastaanottajavaltion lainsäädännön nojalla. Tällaisiin rikoksiin kuuluvat muun muassa lähettäjävaltion turvallisuuteen kohdistuvat rikokset. Vastaanottajavaltiolla on taas yksinomainen tuomiovalta, kun kysymyksessä ovat rikokset, jotka ovat rangaistavia vastaanottajavaltion mutta eivät lähettäjävaltion lainsäädännön nojalla. Tällaisiin rikoksiin kuuluvat muun muassa vastaanottajavaltion turvallisuuteen kohdistuvat rikokset. Artiklan 5 kohdan mukaan turvallisuuteen kohdistuvia rikoksia ovat maanpetos, sabotaasi, vakoilu tai valtiosalaisuuksiin tai valtion kansalliseen puolustukseen liittyviä salaisuuksia koskevan lainsäädännön rikkominen. Artiklan 3—5 kohdan määräykset vastaavat NATO SOFAn VII artiklan 2 kappaleen määräyksiä, vaikkakin ilmaisuja on hieman uudistettu.

Artiklan 6 kohdassa määrätään tuomiovallan käyttämisestä silloin, kun lähettäjävaltiolla ja vastaanottajavaltiolla on rinnakkainen tuomiovalta. Lähettäjävaltiolla on ensisijainen oikeus käyttää tuomiovaltaa, kun kyseessä ovat rikokset ainoastaan lähettäjävaltion omaisuutta tai turvallisuutta vastaan tai rikokset lähettäjävaltion sotilas- tai siviilihenkilöstön tai huollettavan henkilöä tai omaisuutta vastaan. Lähettäjävaltiolla on myös ensisijainen tuomiovalta rikoksissa, jotka johtuvat teosta tai laiminlyönnistä virkatehtävissä. Kaikkien muiden rikosten osalta vastaanottajavaltiolla on ensisijainen oikeus käyttää tuomiovaltaa.

Artiklan määräykset eivät anna sen 7 kohdan mukaan lähettäjävaltiolle oikeutta käyttää tuomiovaltaa sellaisiin henkilöihin nähden, jotka ovat vastaanottajavaltion kansalaisia tai joilla on siellä kotipaikka, jolleivät henkilöt kuulu lähettäjävaltion joukkojen henkilöstöön. Artiklan 6 ja 7 kohdan määräykset vastaavat NATO SOFAn VII artiklan 3 ja 4 kappaleen määräyksiä. NATO SOFAn VII artiklan 5—9 kappaleen määräyksiä viranomaisten poliisiyhteistyöstä ja oikeudellisesta yhteistyöstä ei ole ollut tarpeen sisällyttää EU SOFAan, koska siitä on sovittu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston yhteistyötä koskevilla toimilla.

Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta säädetään rikoslain 1 luvussa. Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen viranomaisten tuomiovalta tapauksissa, joissa Suomi on lähettäjävaltiona, perustuu rikoslain 1 luvun 3-7 §:ään. Rikoslain 1 luvun 15 §:ssä säädetään, että jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansainvälisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa siitä, mitä tässä luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovittu. EU SOFAn 17 artiklan määräykset eivät merkittävästi rajoita Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa, koska määräykset ovat pääosin sopusoinnussa rikoslain 1 luvun säännösten kanssa. Sopimuksen 17 artiklan 6 kohdan määräykset ensisijaisesta tuomiovallasta rajoittavat kuitenkin jossain määrin Suomen viranomaisten mahdollisuutta käyttää tuomiovaltaa.

18 artikla. Sopimuksen 18 artikla sisältää yksityiskohtaiset määräykset korvausvaatimuksista luopumisesta. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio luopuu esittämästä muille jäsenvaltioille korvausvaatimuksia sellaisesta omaisuudesta, jonka se omistaa ja jota käytetään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelussa ja toteuttamisessa, jos vahingon on aiheuttanut toisen jäsenvaltion sotilas- tai siviilihenkilö edellä mainittujen tehtävien yhteydessä tai jos se on aiheutunut tällaisen tehtävän yhteydessä toisen jäsenvaltion omistaman ajoneuvon, aluksen tai ilma-aluksen käytöstä. Myös korvausvaatimuksista, jotka koskevat meripelastusta, luovutaan tietyin edellytyksin.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot sopivat vahingonkorvauksen suuruudesta, jos vahinko aiheutuu muulle omaisuudelle, jonka jäsenvaltio omistaa ja joka sijaitsee sen alueella. Jäsenvaltiot luopuvat kuitenkin korvausvaatimuksista, jos vahinko alittaa määrän, joka vahvistetaan neuvoston päätöksellä.

Artiklan 3 kohdassa määrätään, mitä ilmaisun "jäsenvaltion omistama alus" katsotaan kattavan. Artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot luopuvat esittämästä toisille jäsenvaltioille korvausvaatimuksia, jotka koskevat niiden joukkojen sotilas- tai siviilihenkilöille virkatehtävissä aiheutunutta vammaa tai kuolemaa.

Artiklan 5 kohdassa määrätään kolmansille osapuolille aiheutetusta vahingosta johtuvien korvausvaatimusten käsittelemisessä noudatettavasta menettelystä. Korvausvaatimusten suorittamisesta aiheutuneet kustannukset jaetaan jäsenvaltioiden kesken siten, että jos yksi lähettäjävaltio on yksin vastuussa, vastaanottajavaltio maksaa 25 prosenttia ja lähettäjävaltio 75 prosenttia. Jos useampi valtio on vastuussa, korvausmäärä jaetaan tasan niiden kesken. Jos vastaanottajavaltio ei ole lainkaan vastuussa, on sen osuus kuitenkin vain puolet lähettäjävaltion korvausvastuusta. Artiklan 5 kohdan g alakohta sisältää erityisen täytäntöönpanoa koskevan koskemattomuusmääräyksen, jonka mukaan sotilas- ja siviilihenkilöihin ei saa kohdistaa täytäntöönpanomenettelyjä heidän virkatehtävistään johtuvissa asioissa.

Artiklan 6 kohdassa määrätään menettelystä, jota noudatetaan, kun sotilas- tai siviilihenkilöille esitetään korvausvaatimuksia toimista tai laiminlyönneistä, jotka eivät ole tapahtuneet virkatehtäviä suoritettaessa. Niissä tapauksissa vastaanottajavaltion viranomaiset käsittelevät korvausvaatimuksen ja arvioivat kohtuullisen korvauksen. Lähettäjävaltio voi päättää, onko se halukas maksamaan kohtuullisen korvauksen. Määräys ei vaikuta vastaanottajavaltion tuomioistuimen toimivaltaan käsitellä kannetta tällaisissa tapauksissa.

Artiklan 7 kohdan mukaan lähettäjävaltion joukkojen ajoneuvon luvattomasta käytöstä johtuvat vaatimukset käsitellään 6 kohdan mukaisesti, paitsi jos kyseinen yksikkö, muodostelma tai elin on oikeudellisesti vastuussa vahingosta.

Artiklan 8 kohdan mukaan kysymykset siitä, onko vahinkoa aiheuttanut toimi tai laiminlyönti tapahtunut virkatehtäviä suoritettaessa tai onko ajoneuvon käyttö ollut luvatonta, ratkaistaan tarvittaessa asianomaisten jäsenvaltioiden välisillä neuvotteluilla.

Artiklan 9 kohdan mukaan lähettäjävaltio ei saa 5 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja tapauksia lukuun ottamatta vaatia sotilas- eikä siviilihenkilöstölle vapautusta vastaanottajavaltion tuomioistuinten toimivallasta.

Artiklan 10 kohdan mukaan lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion viranomaiset avustavat korvausvaatimuksia koskevan todistusaineiston hankkimisessa.

Artiklan 11 kappale sisältää määräyksen välimiesmenettelystä silloin, kun jäsenvaltiot eivät pääse sopimukseen korvausvaatimusten selvittämistä koskevassa riidassa.

Sopimuksen 18 artiklan määräys perustuu NATO SOFAn VIII artiklan määräyksiin. Tietyt mukautukset ovat kuitenkin olleet tarpeen, koska NATO SOFAssa muun muassa viitataan Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisiin operaatioihin ja NATO SOFAn VIII artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun välimiehen voi viime kädessä nimittää Pohjois-Atlantin neuvoston sijaisten puheenjohtaja. EU SOFAssa tällainen nimitysoikeus uskotaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen presidentille. EU SOFA ei sisällä myöskään NATO SOFAn tavoin kiinteitä summia, jonka alittavista vaatimuksista jäsenvaltiot ovat velvollisia luopumaan. EU SOFAn mukaan tällainen summa vahvistetaan neuvoston yksimielisesti tekemällä päätöksellä.

Suomessa sattuneiden vahinkojen korvaamiseen sovelletaan lähtökohtaisesti vahingonkorvauslakia (412/1974). Lain 3 luvussa säädetään työnantajan ja julkisyhteisön korvausvastuusta. Lain 3 luvun 1 §:n mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Sanottu koskee myös valtiota ja muuta julkista yhteisöä, kun vahinko on aiheutunut julkisyhteisön työntekijän tai yhteisöön virka- tai siihen verrattavassa palvelussuhteessa olevan henkilön virheestä tai laiminlyönnistä toiminnassa, jota ei ole pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Lain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Toisen jäsenvaltion luopuessa EU SOFAn mukaan esittämästä vahingon johdosta korvausvaatimuksia voi Suomen valtion korvausvelvollisuus jäädä toteutumatta, vaikka kysymyksessä olisikin vahinko, josta valtio olisi työnantajana vahingonkorvauslain 3 luvun mukaan vastuussa. Lain 4 luvussa säädetään työntekijän ja virkamiehen vastuusta. Sopimuksen määräykset eivät vaikuta välittömästi vahingonkorvauslain 4 luvussa tarkoitettuihin säännöksiin, mutta myös vahingon aiheuttaneen suomalaisen henkilön velvollisuus korvata aiheutettu vahinko voi jäädä toteutumatta, jos toinen jäsenvaltio luopuu sopimuksen mukaisesti korvausvaatimuksista. Sopimuksen määräykset eivät vaikuta kolmansien osapuolten oikeuteen vaatia korvauksia heille unionin kriisinhallintatehtävien yhteydessä aiheutuneista vahingoista.

Artiklan 5 kohdan g alakohdan täytäntöönpanoa koskeva koskemattomuusmääräys poikkeaa muun muassa ulosottolain tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanoa koskevista säännöksistä ja oikeudenkäymiskaaren 7 luvun säännöksistä.

19 artikla. Sopimuksen 19 artikla muodostaa yksinään sopimuksen loppumääräyksiä koskevan IV osan. Sen mukaan jäsenvaltiot hyväksyvät sopimuksen valtiosääntöjensä mukaisesti ja ilmoittavat sitten neuvoston sihteeristölle valtiosääntöoikeudellisten menettelyjensä päätökseen saattamisesta. Sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jolloin viimeinen jäsenvaltio ilmoittaa menettelyjensä päätökseen saattamisesta. Sopimuksen tallettajaksi nimetty unionin neuvoston pääsihteeri julkaisee EU:n virallisessa lehdessä sopimuksen tekstin ja tiedon sen voimaantulosta. Tallettaja on julkaissut sopimuksen tekstin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 31 päivänä joulukuuta 2003 (EUVL C 321, 31.12.2003, s. 6). Sopimusta sovelletaan vain jäsenvaltioiden emämaan alueella, ellei jäsenvaltio erikseen ilmoita, että sopimusta sovellettaisiin myös muilla alueilla, joiden kansainvälisistä suhteista kyseinen jäsenvaltio vastaa.

Sopimuksen I ja III osan määräyksiä sovelletaan vain esikuntiin ja joukkoihin ja niiden henkilöstöön, jotka voidaan antaa unionin käyttöön unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa mainittujen tehtävien, mukaan luettuna harjoitukset, valmistelun ja toteuttamisen yhteydessä, ja sikäli kuin esikuntien tai joukkojen ja niiden henkilöstön asemasta ei määrätä toisessa sopimuksessa. Viimeksi mainitussa tapauksessa voidaan pyrkiä toteuttamaan erityisjärjestelyjä, joissa sovitaan kumpaa sopimusta kyseiseen operaatioon tai harjoitukseen sovelletaan. Jos erityisjärjestelyjä ei kyetä toteuttamaan, operaatioon ja harjoitukseen sovelletaan tällaista toista sopimusta. Tällaisia toisia sopimuksia, jotka voivat todennäköisesti tulla sovellettavaksi ovat ainakin NATO SOFA ja sen lisäpöytäkirjat. Jos kolmannet maat osallistuvat tällaisiin toimiin, voidaan osallistumista koskevassa sopimuksessa sopia myös tämän sopimuksen soveltamisesta kyseisiin kolmansiin maihin.

Sopimuksen määräyksiä voidaan muuttaa neuvostossa kokoontuvien unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien yksimielisellä kirjallisella sopimuksella. Muutosmekanismi on siten sama kuin alkuperäisen sopimuksen hyväksymismenettelyt.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden lausuma. Jäsenvaltiot antoivat sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä yhteisen lausuman, jonka mukaan ne tekevät parhaansa pannakseen mahdollisimman pian täytäntöön valtiosääntöjensä edellyttämät menettelyt, jotta sopimus voi tulla voimaan pikaisesti.

Yksipuoliset lausumat. Tanskan lausuma. Tanskan antoi allekirjoittamisen yhteydessä lausuman, jossa se viittasi Tanskan asemaa koskevaan pöytäkirjaan. Tanska ilmoitti hyväksyvänsä sopimuksen mainitun pöytäkirjan mukaisesti ja mahdolliset varaumat tai lausumat, jotka Tanskan olisi tehtävä, rajoittuvat Tanskan pöytäkirjan II osan soveltamisalaan eivätkä estä sopimuksen voimaantuloa tai täysimääräistä soveltamista muissa jäsenvaltioissa. Amsterdamin sopimukseen liitetyn Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan II osan mukaan Tanska ei osallistu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen J.3 artiklan 1 kohdassa ja J.7 artiklassa tarkoitetuilla aloilla toteutettujen toimenpiteiden osalta niiden unionin toimien ja päätösten valmisteluun ja täytäntöönpanoon, joilla on merkitystä puolustuksen alalla, mutta se ei liioin estä jäsenvaltioiden tiiviimmän yhteistyön kehittämistä tällä alalla. Näin ollen Tanska ei osallistu neuvostossa näiden toimenpiteiden antamiseen. Tanskalla ei ole velvollisuutta osallistua sellaisten toimenpiteiden operatiivisten kustannusten rahoittamiseen.

Ruotsin lausuma. Ruotsi antoi allekirjoittamisen yhteydessä lausuman, jossa todettiin, että sopimuksen 17 artikla ei anna lähettäjävaltiolle oikeutta harjoittaa tuomiovaltaa Ruotsin alueella. Kyseinen määräys ei varsinkaan anna lähettäjävaltiolle oikeutta perustaa tuomioistuimia tai panna täytäntöön tuomioita Ruotsin alueella. Lausuma ei vaikuta sopimuksen 17 artiklan mukaiseen lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion väliseen tuomiovallan jakoon, eikä myöskään vaikuta lähettäjävaltion oikeuteen käyttää tällaista tuomiovaltaa omalla alueellaan sen jälkeen, kun 17 artiklassa tarkoitetut henkilöt ovat palanneet lähettäjävaltioon. Lausuma ei myöskään estä lähettäjävaltion sotilasviranomaisia toteuttamasta Ruotsin alueella asianmukaisia, välittömästi tarvittavia toimia joukkojen sisäisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseksi. Myös Itävalta on antanut jäljempänä mainitun, samaan asiaan liittyvän yksipuolisen lausuman.

Ruotsin lausuma vastaa Suomen tulkintaa sopimuksen määräyksistä. Suomi ja Ruotsi antoivat samantyyppiset selitykset PfP SOFAn ratifioimisen yhteydessä. EU SOFAn 17 artikla ei ole kuitenkaan identtinen NATO SOFAn vastaavan määräyksen kanssa. EU SOFAn määräystä muutettiin sopimusta valmisteltaessa juuri Suomen ja Ruotsin kantojen johdosta siten, että artiklasta poistettiin ilmaisu "vastaanottajavaltiossa" ("within the receiving state", "sur le territoire de l'etat de séjour"). Kyseinen ilmaisu oli merkittävä syy siihen, että Suomi katsoi PfP SOFAn ratifioimisen yhteydessä tarpeelliseksi antaa selitys, jolla varmistettiin se, että lähettäjävaltion tuomioistuimet eivät voi käyttää tuomiovaltaansa tosiasiallisesti Suomen alueella. EU SOFAn 17 artiklan toisenlaisen muotoilun huomioon ottaen vastaavaa lausumaa ei pidetty tarpeellisena Suomen allekirjoituksen yhteydessä.

Irlannin lausuma. Irlanti antoi sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä lausuman, jonka mukaan mikään sopimuksessa ja erityisesti sen 2, 9, 11-13 ja 17 artiklassa ei saa valtuuttaa tai vaatia Irlantia antamaan lainsäädäntöä tai toteuttamaan toimia, jotka on kielletty Irlannin perustuslaissa ja erityisesti sen 15.6.2 artiklassa. Irlannin perustuslain 15.6 artiklan mukaan oikeus koota ja ylläpitää sotaväkeä tai puolustusvoimia uskotaan yksinomaan parlamentille. Mitään muuta kuin parlamentin kokoamaa ja ylläpitämää sotaväkeä tai puolustusvoimia ei saa koota tai ylläpitää mitään tarkoitusta varten ("The right to raise and maintain military or armed forces is vested exclusively in the Oireachtas [Parliament]. No military or armed force, other than a military or armed force raised and maintained by the Oireachtas [Parliament], shall be raised or maintained for any purpose whatsoever.")

Itävallan tasavallan lausuma. Itävalta antoi sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä lausuman, jonka mukaan Itävalta hyväksyy lähettäjävaltion sotilasviranomaisten tuomiovallan EU SOFAn 17 artiklan määräysten mukaisesti, mutta ei lähettäjävaltion tuomioistuinten tuomiovallan käyttämistä Itävallan alueella. Itävalta on vahvistanut lausumansa sopimuksen hyväksymisen yhteydessä.

Ehdotus Suomen selitykseksi. Edellä Ruotsin lausuman yhteydessä todetaan, että Suomi ei antanut sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä Ruotsin ja Itävallan lausumaa vastaavaa lausumaa. Vaikka Suomen kansallinen lausuma EU SOFAn 17 artiklan tulkinnasta ei EU SOFAn ja NATO SOFAn määräysten erilaisten sanamuotojen valossa näyttäisi välttämättömältä, esitetään, että Suomi antaisi sopimuksen hyväksymisen yhteydessä selityksen, jonka mukaan Suomi katsoo, että EU SOFAn 17 artikla ei anna lähettäjävaltion tuomioistuimille oikeutta käyttää tuomiovaltaa Suomen alueella.

Johdanto. Sopimuksen johdannossa viitataan yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, jonka mukaan unionille on annettava voimavarat, joiden avulla unioni voi tehdä kaikkiin Euroopan unionin sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin konfliktienesto- ja kriisinhallintatehtäviin liittyviä päätöksiä ja panna ne täytäntöön. Johdannossa kiinnitetään huomiota siihen, että EU SOFAa sovelletaan pääsääntöisesti vain jäsenvaltioiden emämaan alueella ja erityisesti siihen, että EU SOFAn 18 artiklaa korvausvaatimuksista luopumisesta ei sovelleta, jos teko on aiheutettu aavalla merellä tai kolmannen maan alueella, jossa Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatio toteutetaan. Harjoitusten isäntävaltioiden kanssa tehdään lisäksi erillisiä joukkojen asemaa koskevia sopimuksia., jotka sisältävät myös korvausvaatimuksiin liittyviä määräyksiä.

1 artikla. Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt ilmaisut "sotilashenkilöt" ja "siviilihenkilöt". Määritelmät ovat samansisältöiset kuin kyseisten ilmaisujen määritelmät EU SOFAn 1 artiklassa.

2 artikla. Sopimuksen 2 artikla sisältää sopimuksen soveltamisalaa koskevan määräyksen. Korvausvaatimusten tulee johtua Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien valmistelemisen tai toteuttamisen yhteydessä aiheutuneista vahingoista, loukkaantumisista tai kuolemantapauksista. Sopimusta ei sovelleta kuitenkaan niihin tapauksiin, jotka kuuluvat EU SOFAn soveltamisalaan.

3 artikla. Sopimuksen 3 artiklan mukaan jäsenvaltio luopuu esittämästä muille jäsenvaltioille korvausvaatimuksia sen sotilas- tai siviilihenkilöiden heidän virallisten tehtäviensä suorittamisen yhteydessä sattuneen loukkaantumisen tai kuoleman johdosta lukuun ottamatta tapauksia, joissa on kyse törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisesta laiminlyönnistä. Viimeksi mainittua rajausta lukuun ottamatta 3 artiklan määräykset ovat samansisältöiset kuin EU SOFAn 18 artiklan 4 kappaleen määräykset.

4 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio luopuu esittämästä muille jäsenvaltioille korvausvaatimuksia sellaisesta omaisuudesta, jonka se omistaa ja jota käytetään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelussa ja toteuttamisessa, jos vahingon on aiheuttanut toisen jäsenvaltion sotilas- tai siviilihenkilö edellä mainittujen tehtävien yhteydessä tai jos se on aiheutunut tällaisen tehtävän yhteydessä toisen jäsenvaltion omistaman ajoneuvon, aluksen tai ilma-aluksen käytöstä. Myös korvausvaatimuksista, jotka koskevat meripelastusta, luovutaan tietyin edellytyksin. EU SOFAn 18 artiklan 1 kappaleen määräyksistä poiketen korvausvaatimuksista luopuminen ei koske kuitenkaan tapauksia, joissa on kyse törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisesta laiminlyönnistä.

5 artikla. Korvausvaatimukset, joiden esittämisestä ei ole luovuttu sopimuksen 3 ja 4 artiklan nojalla, käsitellään asianomaisten jäsenvaltioiden välisillä neuvotteluilla, jollei muuta sovita. Jäsenvaltio luopuu kuitenkin korvausvaatimuksestaan, jos vahinkojen määrä on alle 10 000 euroa. Tätä määrää voidaan muuttaa neuvostossa kokoontuvien jäsenvaltioiden yksimielisesti tekemällä päätöksellä.

6 artikla. Sopimuksen 4 ja 5 artiklan määräykset eivät muodosta perustetta, jonka nojalla jäsenvaltio voi kieltäytyä maksamasta muille kuin tämän sopimuksen osapuolena oleville valtioille korvauksia vahingoista, joita on aiheutunut kyseisen kolmannen osapuolen omaisuudelle, jota se on antanut jäsenvaltioiden käyttöön vuokra-, leasing-, tilaus- tai muunlaisin järjestelyin.

Sopimuksen 3—6 artiklassa määrätään vahingonkorvausvastuun jakautumisesta ja vaatimusten käsittelyjärjestyksestä. Määräykset liittyvät Suomessa erityisesti vahingonkorvauslain säännöksiin, joita selostetaan edellä EU SOFAn 18 artiklan määräysten yhteydessä.

7 artikla. Sopimuksen 7 artikla sisältää välimiesmenettelyn, jolla on tarkoitus ratkaista korvausvaatimuksia koskevat riidat, joita jäsenvaltiot eivät kykene ratkaisemaan asianomaisten jäsenvaltioiden välisillä neuvotteluilla.

8 artikla. Jäsenvaltiot ilmoittavat Euroopan unionin pääsihteerille sopimuksen hyväksymisen edellyttämien valtiosääntöoikeudellisten menettelyjensä päätökseen saattamisesta. Sopimus tulee voimaan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun viimeinen jäsenvaltio on ilmoittanut omien menettelyjensä saattamisesta päätökseen. Sopimuksen tallettaja on Euroopan unionin pääsihteeri, joka julkaisee sopimuksen tekstin ja tiedon sen voimaantulosta sen jälkeen, kun jäsenvaltioiden valtiosääntöoikeudelliset menettelyt on saatettu päätökseen. Tallettaja on julkaissut sopimuksen tekstin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 30 päivänä huhtikuuta 2004 (EUVL C 116, 30.4.2004, s. 1). Hallituksen esityksen antamiseen mennessä Itävalta ja Ruotsi ovat ilmoittaneet valtionsisäisten menettelyjensä saattamisesta päätökseen.

9 artikla. Sopimus on laadittu alunperin kielillä, jotka ovat olleet Euroopan unionin virallisia kieliä ennen 1 päivänä toukokuuta 2004 tapahtunutta unionin laajentumista. Myös suomenkielinen toisinto on siten todistusvoimainen.

Jäsenvaltioiden julistus. Jäsenvaltiot antoivat sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä julistuksen, jonka mukaan ne pyrkivät omien oikeusjärjestelmiensä rajoissa rajoittamaan sotilas- ja siviilihenkilöiden loukkaantumisen tai kuoleman tai niiden omistaman tai käyttämän omaisuuden vahingoittumisen johdosta muille jäsenvaltioille esitettäviä korvausvaatimuksia, elleivät vahingot johdu törkeästä huolimattomuudesta tai tahallisesta laiminlyönnistä. Jäsenvaltiot pyrkivät panemaan myös mahdollisimman pian täytäntöön valtiosääntöjensä edellyttämät menettelyt, jotta sopimus voi tulla voimaan pikaisesti.

1.3.1. Toinen lisäpöytäkirja

Johdanto. Pöytäkirjan johdannossa viitataan sen pääsopimukseen eli Brysselissä vuonna 1995 tehtyyn PfP SOFAan. Pöytäkirjan tarpeellisuutta perustellaan tarpeella määritellä Naton sotilasesikuntien ja niiden henkilöstön asema rauhankumppanuusmaiden alueella ja toisaalta määritellä Naton esikunnissa palvelevien rauhankumppanuusvaltioiden henkilöstön asema.

I artikla. Pöytäkirjan I artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt keskeiset ilmaisut: Pariisin pöytäkirja, sopimus, joukot ja siviilihenkilöstö, huollettava, PfP SOFA, Nato ja Naton sotilasesikunta. Myös Pariisin pöytäkirjan 1 ja 3 artikla sisältävät näiden ilmaisujen määritelmät, mutta niille on tarpeen antaa rauhankumppanuuden yhteydessä laajempi merkitys, joka kattaa myös rauhankumppanuusvaltioiden tarpeet.

Pariisin pöytäkirjalla tarkoitetaan pöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen mukaan Pariisissa 28 päivänä elokuuta 1952 tehtyä pöytäkirjaa Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta. Kun ilmaisu sopimus esiintyy Pariisin pöytäkirjassa, sen katsotaan pöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan tarkoittavan Naton joukkojen asemasta tehtyä sopimusta, jota sovelletaan tässä yhteydessä PfP SOFAn nojalla.

Pöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan Pariisin pöytäkirjassa esiintyvät ilmaisut joukot ja siviilihenkilöstö tarkoittavat tämän pöytäkirjan yhteydessä myös Naton sotilasesikunnissa palvelevia rauhankumppanuusmaiden joukkoja ja siviilihenkilöstöä tai esikunnan kanssa tekemisissä olevia rauhankumppanuusmaiden joukkoja ja siviilihenkilöstöä.

Pariisin pöytäkirjassa esiintyvällä ilmaisulla huollettava tarkoitetaan pöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaan saman kappaleen b kohdassa mainittujen joukkojen ja siviilihenkilöstön jäsenen puolisoa tai elätettävänä olevaa lasta.

Pöytäkirjan I artiklan 2 kappaleessa määritellään PfP SOFA ja 3 kappaleessa Nato. Pöytäkirjan I artiklan 4 kappaleen mukaan Naton sotilasesikunta tarkoittaa Naton esikuntaa ja muita kansainvälisiä esikuntia tai järjestöjä, jotka kuuluvat Pariisin pöytäkirjan 1 ja 14 artiklan piiriin.

II artikla. Pöytäkirjan II artikla sisältää pöytäkirjan keskeisimmän määräyksen. Sen mukaan pöytäkirjan sopimuspuolet soveltavat Naton sotilasesikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön Pariisin pöytäkirjan määräyksiä. Pöytäkirja saa viittaustekniikalla sisältönsä Pariisin pöytäkirjasta, mistä syystä jaksossa 1.3.2. selostetaan Pariisin pöytäkirjan sisältöä.

III artikla. Pöytäkirjan III artiklassa määritellään pöytäkirjan maantieteelliseksi soveltamisalaksi Pariisin pöytäkirjan soveltamisalue ja pöytäkirjan sopimuspuolten alue. Näin ollen maantieteelliseen soveltamisalueeseen kuuluu Pariisin pöytäkirjan sopimuspuolina olevien Naton jäsenvaltioiden lisäksi tämän pöytäkirjan sopimuspuolena olevien rauhankumppanuusvaltioiden alueet.

IV artikla. Pöytäkirjan IV artiklan mukaan kumppanuusvaltioita koskevat erimielisyydet ratkaistaan asianosaisten sopimuspuolten välisin neuvotteluin, kun taas Naton jäsenvaltioita koskevat erimielisyydet voidaan ratkaista viime kädessä Pohjois-Atlantin neuvostossa.

V artikla. Pöytäkirja on avoinna allekirjoittamista varten kaikille valtioille, jotka ovat allekirjoittaneet PfP SOFAn. Pöytäkirja on ratifioitava tai hyväksyttävä ja ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Pöytäkirjan on hallituksen esityksen antamiseen mennessä allekirjoittanut 20 valtiota: Albania, Alankomaat, Azerbaijan, Belgia, Bulgaria, Georgia, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Norja, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tsekki, Ukraina ja Viro sekä 3 päivänä joulukuuta 2004 Suomi. Mainitut valtiot ovat Albaniaa, Azerbaijania, Kroatiaa, Kreikkaa, Portugalia ja Suomea lukuun ottamatta myös hyväksyneet tai ratifioineet pöytäkirjan. Pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan 15 päivänä huhtikuuta 1999. Pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan Suomen hyväksymiskirjan tallettamispäivänä.

VI artikla. Pöytäkirjan VI artiklan mukaan sen sopimuspuolet voivat irtisanoa pöytäkirjan yhden vuoden irtisanomisajalla. Pöytäkirjan todistusvoimaiset kielet ovat englanti ja ranska.

1.3.2. Pariisin pöytäkirja

Johdanto. Pariisin pöytäkirjan johdannossa todetaan, että kansainvälisiä esikuntia voidaan perustaa erillisellä järjestelyllä Pohjois-Atlantin sopimuksen nojalla. Johdannon mukaan sopimuspuolet haluavat määritellä tällaisten esikuntien ja niiden henkilöstön aseman. Johdantoon on kirjattu Pariisin pöytäkirjan asema NATO SOFAn pöytäkirjana.

1 artikla. Pariisin pöytäkirjan 1 artiklassa määritellään pöytäkirjassa käytetyt ilmaisut sopimus, strategisen tason esikunta, liittouman esikunta ja Pohjois-Atlantin neuvosto. Lisää määritelmiä sisältyy pöytäkirjan 3 artiklaan.

Sopimuksella tarkoitetaan NATO SOFAa, jota sovelletaan Suomessa PfP SOFAan sisältyvän viittauksen nojalla. Strategisen tason esikunnalla tarkoitetaan Nato-joukkojen esikuntaa Euroopassa (SHAPE) ja Naton ylimmän Atlantin komentajan esikuntaa (SACLANT) tai muuta vastaavaa Pohjois-Atlantin sopimuksen nojalla perustettua sotilasesikuntaa.

Liittouman esikunnalla tarkoitetaan strategisen tason esikuntaa ja muuta Naton kansainvälistä sotilasesikuntaa, joka on suoraan strategisen tason esikunnan alaisuudessa. Pohjois-Atlantin neuvostolla tarkoitetaan Pohjois-Atlantin sopimuksen IX artiklan nojalla perustettua neuvostoa ja sen apuelimiä.

2 artikla. Pariisin pöytäkirjan mukaan NATO SOFAn määräyksiä sovelletaan pöytäkirjassa määrätyin mukautuksin myös Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön, kun he ovat pöytäkirjan sopimuspuolten alueella virkatehtäviensä yhteydessä ja kun huollettavat ovat sellaisella alueella puolisonsa tai vanhempiensa virkatehtävien yhteydessä. Pöytäkirjaan kirjatut mukautukset ovat pääosin mekaanisia ja tulkintasääntöjen luonteisia.

Suomi on PfP SOFAn nojalla sitoutunut soveltamaan NATO SOFAn määräyksiä. PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan myötä sanottujen määräysten soveltamisala ulotetaan myös Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön.

3 artikla. Pariisin pöytäkirjan 3 artiklassa määritellään pöytäkirjassa käytetyt ilmaisut joukko, siviilihenkilöstö ja huollettava.

Joukoilla tarkoitetaan liittouman esikunnissa palvelevaa henkilöstöä, joka kuuluu jonkun Naton jäsenvaltion maa-, meri- tai ilmavoimiin.

Siviilihenkilöstöllä tarkoitetaan Naton esikunnissa palvelevia henkilöitä, jotka ovat jonkun Naton jäsenvaltion armeijan palveluksessa, tai kuuluvat Naton esikuntien palveluksessa oleviin siviilihenkilöstöluokkiin. Pariisin pöytäkirjan mukainen siviilihenkilö ei voi olla kansalaisuudeton, eikä muun kuin Naton jäsenvaltion kansalainen eikä vastaanottajavaltion kansalainen tai henkilö, jolla on kotipaikka vastaanottajavaltiossa.

Pariisin pöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleen mukaan NATO SOFAn II artiklaa, V artiklan 2 kappaletta, VII artiklan 10 kappaletta ja IX artiklan 2—4, 7 ja 9 kappaletta sekä XIII artiklaa sovellettaessa Naton esikunta rinnastetaan joukkoihin.

4 artikla. Pariisin pöytäkirjan 4 artikla sisältää NATO SOFAn soveltamista Naton esikuntiin helpottavia tulkintasääntöjä. Artiklaan kirjatun pääsäännön mukaan NATO SOFAssa tarkoitettuja lähettäjävaltion ja niiden viranomaisten oikeuksia ja velvollisuuksia käyttävät esikuntien ja niiden henkilöstön osalta asianomaiset strategisen tason esikunnat ja sen alaiset viranomaiset.

Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan oikeus käyttää rikoslainkäyttö- ja kurinpitovaltaa NATO SOFAn VII artiklan mukaisesti kuuluu kuitenkin sen valtion sotilasviranomaisille, jonka asevoimia koskevan oikeuden alaisena henkilö mahdollisesti on. Määräys on ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että Natolla itsellään ei ole sellaista kansainvälistä toimielintä, joka voisi käyttää liittouman nimissä rikoslainkäyttö- tai kurinpitovaltaa. Suomen rikoslain soveltamisalasta säädetään rikoslain 1 luvussa. Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen viranomaisten tuomiovalta tapauksissa, joissa Suomi on lähettäjävaltiona, perustuu rikoslain 1 luvun 3—7 §:ään. Rikoslain 1 luvun 15 §:ssä säädetään, että jos Suomea velvoittavassa kansainvälisessä sopimuksessa tai muussa Suomea kansainvälisesti velvoittavassa säädöksessä tai määräyksessä jossakin tapauksessa on rajoitettu Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa siitä, mitä tässä luvussa säädetään, noudatetaan tällaista rajoitusta niin kuin siitä on sovittu. Jos Suomi on vastaanottajavaltiona Naton kansainvälisen esikunnan henkilöstön liikkuessa Suomen alueella, on lähettäjävaltiolla oikeus käyttää NATO SOFAn VII artiklan mukaista rikoslainkäyttö ja kurinpitovaltaa. Suomi PfP SOFAn ratifioimiskirjan tallettamisen yhteydessä antanut seuraavan selityksen: "Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen VII artiklan mukaisen lähettäjävaltion sotilasviranomaisten toimivallan hyväksyminen Suomen toimesta ei koske lähettäjävaltion tuomioistuinten tuomiovallan harjoittamista Suomen alueella." PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan I artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan viitattaessa NATO SOFAan tarkoitetaan sopimusta siten kuin sitä sovelletaan PfP SOFAn nojalla. Näin ollen Suomen selityksellä on merkitystä myös toisen lisäpöytäkirjan ja Pariisin pöytäkirjan soveltamisen yhteydessä. Tarkoituksena on, että PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä Suomi viittaa PfP SOFAn ratifioimisen yhteydessä antamaansa selitykseen. Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan NATO SOFAn II artiklan, III artiklan 4 kappaleen, VII artiklan 5 kappaleen a kohdan ja 6 kappaleen a kohdan, VIII artiklan 9 ja 10 kappaleen sekä XIII artiklan mukaiset velvollisuudet kuuluvat sekä Naton esikunnalle että sille valtiolle, jonka armeijasta tai sen jäsenestä tai työntekijästä tai sellaisen huollettavasta on kysymys. Henkilöstön lähettäjävaltion lisäksi myös Naton esikunnan tehtävänä on siten huolehtia siitä, että henkilöstö kunnioittaa vastaanottajavaltion lakeja. Lähettäjävaltion ja Naton esikunnan tulee ilmoittaa vastaanottajavaltiolle, jos henkilö jää kokonaan pois palveluksesta, eikä häntä palauteta lähtömaahansa, tai jos hän on luvatta poissa virkatehtävistään yli 21 päivää. Lähettäjävaltion ja Naton esikunnan tulee auttaa vastaanottajavaltion viranomaisia henkilön pidättämisessä ja hänen toimittamisessaan sille viranomaiselle, jonka on määrä harjoittaa tuomiovaltaa. Lähettäjävaltion ja Naton esikunnan tulee auttaa vastaanottajavaltiota rikosten tutkinnassa ja todistusaineiston keräämisessä. Lähettäjävaltio tai Naton esikunta ei vaadi henkilöille vapautusta vastaanottajavaltion tuomioistuinten tuomiovallasta riita-asioissa erikseen mainituin poikkeuksin ja lähettäjävaltio ja Naton esikunta toimivat vastaanottajavaltion viranomaisten kanssa yhteistyössä vahingonkorvausasioiden puolueetonta oikeuskäsittelyä varten. Lähettäjävaltio ja Naton esikunta toimivat vastaanottajavaltion kanssa yhteistyössä myös tulleja ja veroja koskevien rikkomusten estämiseksi. Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaan NATO SOFAn III artiklan 2 kappaleen a kohdan ja 5 kappaleen sekä XIV artiklan tarkoittamassa tapauksessa lähettäjävaltiona on valtio, jonka armeijaan jäsen kuuluu tai jonka armeijan palveluksessa hän on. Viittaukset koskevat lähettäjävaltion myöntämää kuvallista henkilötodistusta, lähettäjävaltion velvollisuutta ottaa vastaan vastaanottajavaltion karkottamat henkilöt ja henkilöstön velvollisuus noudattaa myös lähettäjävaltion ulkomaanvaluuttaa koskevia säännöksiä.

Poliisioikeuksien käyttämisestä säädetään Suomessa muun muassa poliisilaissa, puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetussa laissa ja poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetussa laissa. Tulleja koskevien rikkomusten estämistä koskevista toimenpiteistä säädetään Suomessa tullilaissa (1466/1994).

Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen d kohdan mukaan velvollisuudet, jotka asetetaan lähettäjävaltiolle NATO SOFAn VIII artiklan 6 ja 7 kappaleen nojalla, kuuluvat valtiolle, jonka armeijaan vahingon aiheuttanut henkilö kuuluu tai jonka armeijan palveluksessa hän on. Jos sellaista valtiota ei ole, lähettäjävaltion velvollisuudet kuuluvat Naton esikunnalle, jonka jäsen henkilö on. Viittaukset koskevat korvausvaatimuksia, jotka aiheutuvat laittomista toimista tai laiminlyönneistä vastaanottajavaltiossa ja jotka eivät ole tapahtuneet virkavelvollisuuksia suoritettaessa ja korvausvaatimuksia, jotka johtuvat lähettäjävaltion asevoimien ajoneuvon laittomasta käytöstä. Tässä kohdassa viitatut NATO SOFAn VIII artiklan 6 ja 7 kappaleen määräykset poikkeavat Suomen vahingonkorvauslain säännöksistä.

Pöytäkirjan 4 artiklan 2 kappaleen mukaan sekä mahdollisella lähettäjävaltiolla että kyseisellä Naton esikunnalla on lähettäjävaltion oikeudet NATO SOFAn VIII artiklan 8 kappaleessa tarkoitettua välimiestä nimitettäessä.

5 artikla. Pöytäkirjan 5 artiklan mukaan Naton esikunnan kaikilla jäsenillä on oltava esikunnan antama valokuvallinen henkilötodistus, joka on esitettävä pyydettäessä. Määräyksellä ei ole vaikutusta Suomen passilain (642/1986) tai henkilökorttilain (829/1999) kannalta.

6 artikla. Pöytäkirjan 6 artiklan 1 kappaleen mukaan NATO SOFAn sopimuspuolille asetetut velvollisuudet luopua esittämästä korvausvaatimuksia NATO SOFAn VIII artiklan mukaisesti koskevat sekä liittouman esikuntaa että pöytäkirjan sopimuspuolia.

Pöytäkirjan 6 artiklan 2 kappale sisältää tulkintasääntöjä, joita on sovellettava NATO SOFAn VIII artiklan 1 ja 2 kappaletta sovellettaessa. Naton esikunnan tai pöytäkirjan sopimuspuolen omaisuutta, jota esikunta käyttää on pidettävä sopimuspuolen omistamana ja sen asevoimien käyttämänä omaisuutena. Pöytäkirjan 3 artiklan 1 kappaleessa määritellyn joukon tai siviilihenkilön tai Naton esikunnan muun työntekijän aiheuttamaa vahinkoa on pidettävä sopimuspuolen asevoimien tai työntekijän aiheuttamana vahinkona. NATO SOFAn VIII artiklan 3 kappaleessa käytetty ilmaisu "sopimuspuolen omistama" kattaa myös liittouman esikunnan omistamat alukset.

Pöytäkirjan 6 artiklan 3 kappaleen mukaan NATO SOFAn VIII artiklan 5 kappaleessa tarkoitetut vaatimukset kattavat myös vaatimukset, jotka johtuvat Naton esikunnan työntekijän toimista tai laiminlyönneistä.

7 artikla. Pöytäkirjan 7 artiklan 1 kappaleen mukaan NATO SOFAn X artiklassa tarkoitettu verovapaus koskee myös Naton esikunnan palveluksessa olevien henkilöiden siinä ominaisuudessa saamia palkkoja ja palkkioita. Määräys ei vapauta tällaista henkilöä sen valtion verotuksesta, jonka kansalainen hän on. Määräys poikkeaisi tuloverolain (1535/1992) säännöksistä tilanteissa, joissa esikunnan palveluksessa olisi Suomessa verovelvollinen henkilö, joka ei ole Suomen kansalainen.

Pöytäkirjan 7 artiklan 2 kappaleen mukaan Pohjois-Atlantin neuvoston määräämiin luokkiin kuuluvat esikunnan työntekijät ovat vapautetut veroista palkkojen ja palkkioiden osalta, jotka liittouman esikunta maksaa heille siinä ominaisuudessa. Pöytäkirjan sopimuspuoli voi kuitenkin sopia esikunnan kanssa järjestelystä, jonka mukaan sopimuspuoli osoittaa esikunnan käyttöön kansalaisensa, ja maksaa heidän palkkansa. Kyseinen sopimuspuoli voi verottaa näin maksettuja palkkoja ja palkkioita, mutta ne ovat vapautettuja muiden sopimuspuolten veroista. Myös 7 artiklan 2 kappaleen ensimmäisen virkkeen määräykset poikkeavat tuloverolain säännöksistä niiltä osin kuin esikunnan palveluksessa olisi Suomessa verovelvollisia henkilöitä.

8 artikla. Pöytäkirjan 8 artiklan 1 kappaleen mukaan Naton esikunnan perustamisen, rakentamisen, ylläpitämisen ja toiminnan helpottamiseksi esikunta vapautetaan mahdollisuuksien mukaan tulleista ja veroista. Artiklassa tarkoitettu verovapaus koskee ainoastaan Naton esikuntaa, eikä sen henkilökuntaa. Kukin pöytäkirjan sopimuspuoli ryhtyy neuvotteluihin sen alueella mahdollisesti toimivan liittouman esikunnan kanssa tehdäkseen sopimuksen tämän määräyksen täytäntöönpanosta. Määräyksellä on käytännössä merkitystä ainoastaan Naton esikuntien isäntävaltioiden kohdalla.

Pöytäkirjan 8 artiklan 2 kappaleen mukaan Naton esikunnalla on samoilla ehdoilla oikeudet, jotka myönnetään NATO SOFAn XI artiklan mukaan joukoille. Naton esikunnan omalla konevoimalla kulkevien virka-ajoneuvojen väliaikainen maahantuonti ja maasta uudelleen vienti sallitaan sen mukaan tullivapaasti. Naton esikunnan virka-ajoneuvot vapautetaan verosta, jota suoritetaan tieliikenteessä olevien ajoneuvojen käytöstä. Esikuntien virallisella sinetillä varustetut asiakirjat ovat vapautetut tullitarkastuksesta. Naton esikunnat voivat tuoda tullittomasti maahan varusteita itselleen. Esikunnan jäsenet voivat maahan ensimmäisen kerran saapuessaan aloittaakseen palvelun vastaanottajavaltiossa tuoda maahan henkilökohtaiset tavaransa ja huonekalunsa tullittomasti palveluksen ajaksi. Vastaanottajavaltio ryhtyy erityisjärjestelyihin, jotta polttoaine, öljy ja voiteluaineet voidaan toimittaa tulleitta ja veroitta myös esikuntien virka-ajoneuvojen käyttöön.

Naton esikunnille myönnetään kyseiset erioikeudet samassa laajuudessa kuin Suomi on PfP SOFAn yhteydessä sitoutunut myöntämään ne lähettäjävaltioiden joukoille ja siviilihenkilöille. Yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 918/83 (EYVL L 105, 23/04/1983 s. 0001 - 0037, Suomenk. erityispainos Alue 2 Nide 3 s. 146) 136 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltio voi myöntää tullittomuuden jäsenvaltion alueella oleville asevoimille, jotka eivät toimi kyseisen valtion lipun alla. Tullittomuusasetuksen 133 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat myöntää myös tullittomuuden, joka kuuluu kansainvälisten sopimusten tai toimipaikan sijaintia koskevien sopimusten, joiden sopimuspuolena on kolmas maa tai kansainvälinen järjestö, nojalla tavanomaisesti myönnettyihin etuoikeuksiin. Tällöin jäsenvaltion on toimitettava tullittomuusasetuksen 134 artiklan mukaisesti komissiolle tiedoksi tällaisiin kansainvälisiin sopimuksiin sisältyvät tullisäännökset. Tullitarkastusta koskevat vapautukset poikkeavat tullilaissa tulliviranomaiselle säädetystä oikeuksista suorittaa tarkastuksia.

Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla. Harmonisoituja veroja (arvonlisävero ja valmisteverot) koskevien yhteisöoikeuden säännösten mukaan voidaan toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevalle kansainväliselle järjestölle myöntää vero- ja maksuvapaus suoraan sopimuksen nojalla, mikäli verovapaus on määritelty kansainvälisen järjestön perustamissopimuksessa tai päämajasopimuksessa, edellyttäen, että järjestön isäntävaltiona toimiva jäsenvaltio on hyväksynyt sen kansainväliseksi järjestöksi (jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta - yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY 15 artiklan 10 kohdassa (EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 290/2004 (EUVL L 50, 20.2.2004, s. 5) ja valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25 päivänä helmikuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY 23 artiklan 1 kohdassa säädetyt veroista vapauttamista koskevat perusteet (EYVL L 76, 23.3.1992, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) 807/2003 (EUVL L 122, 16.5.2003, s. 36). Arvonlisäverolain (1501/1993) 72 d §:n 2 momentti ja valmisteverotuslain (1469/1994) 16 §:n 7 kohta sisältävät vastaavat edellytykset verovapauksien myöntämisestä. Pöytäkirjan arvonlisä- ja valmisteveroja koskevat erioikeudet eivät ole laajempia kuin kansainvälisille järjestöille tavanomaisesti myönnettävät erioikeudet ja Suomi on vuonna 1997 sitoutunut myöntämään vastaavat etuudet PfP SOFAn sopimuspuolten joukoille.

Pöytäkirjan 8 artiklan 3 kappaleen mukaan NATO SOFAn XI artiklan 5 ja 6 kappaleen määräykset eivät koske vastaanottajavaltion kansalaisia, elleivät he kuulu toisen sopimuspuolen asevoimiin.

Pöytäkirjan 8 artiklan 4 kappaleen mukaan ilmaisulla tullit ja verot ei tarkoiteta maksuja saaduista palveluista. Vastaava rajoitus sisältyy NATO SOFAn XI artiklan 12 kappaleeseen.

9 artikla. Pöytäkirjan 9 artikla koskee Naton esikuntien käytöstä poistetun omaisuuden jakamista. Artiklan a kohdan mukaan Naton kansainvälisen rahaston pääomabudjetista aikanaan hankitun omaisuuden myymisestä syntyvät tuotot jaetaan Naton jäsenvaltioille niiden budjettiosuuksien suhteessa. Vastaanottajavaltiolla on etuoikeus hankkia omistukseensa sen alueella sijaitseva luovutettava kiinteä omaisuus edellyttäen, että sen tarjoamat ehdot eivät ole epäedullisemmat kuin muut tarjoukset.

Pöytäkirjan 9 artiklan b kohdan mukaan maaomaisuus, rakennukset tai kiinteät rakennelmat, jotka vastaanottajavaltio on antanut esikunnan käyttöön veloituksetta, palautetaan vastaanottajavaltiolle sen jälkeen, kun esikunta ei niitä enää tarvitse. Esikunnan käytöstä johtuvat arvonnousu tai -lasku hyvitetään tai veloitetaan Naton jäsenvaltioiden kesken niiden osallistumiskustannusten mukaisesti. Pöytäkirjan IX määräykset ovat merkityksellisiä käytännössä ainoastaan Naton jäsenvaltioiden välisissä suhteissa.

10 artikla. Pöytäkirjan 10 artiklan mukaan kullakin strategisen tason esikunnalla on oikeushenkilöllisyys. Sillä on kelpoisuus tehdä sopimuksia ja hankkia ja vallita omaisuutta. Vastaanottajavaltio voi kuitenkin edellyttää, että toimivallan käytöstä sovitaan erikseen. On huomattava, että oikeushenkilöllisyys myönnetään ainoastaan strategisen tason esikunnille, ei muille Naton kansainvälisille esikunnille tai toimielimille. Yhteisön, organisaation tai vastaavan oikeushenkilöllisyydestä ja siihen liittyvästä oikeuskelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä säädetään Suomessa lailla. Tällaisia säännöksiä sisältyy muun muassa yhdistyslakiin (503/1989), lakiin avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä (389/1988), osakeyhtiölakiin (734/1978), osuuskuntalakiin (1488/2001), säätiölakiin (109/1930) sekä Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden elimille ja niiden henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista tehdyn neuvostossa kokoontuneiden Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioiden hallitusten edustajien virastojen oikeustoimikelpoisuudesta annettuun lakiin (1564/2001). Tällaisia säännöksiä sisältyy myös kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamiseen liittyviin blankettilakeihin. Esimerkiksi Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettu laki (1563/2001) koskee nimenomaan kyseisen järjestön oikeushenkilöllisyyttä. Kansainvälisten järjestöjen oikeushenkilöllisyyttä koskevaa yleistä lainsäädäntöä ei Suomessa ole.

11 artikla. Pöytäkirjan 1 artiklan 1 kappaleen mukaan strategisen tason esikunta voi esiintyä NATO SOFAn VII artiklassa tarkoitetuissa vahingonkorvausoikeudenkäynneissä kantajana tai vastaajana. Vastaanottajavaltio ja esikunta voivat kuitenkin sopia, että tällaisissa tilanteissa vastaanottajavaltio esiintyy oikeudenkäynnissä esikunnan puolesta. Pöytäkirjan XI artiklan 2 kappaleen mukaan Naton esikunnan omaisuuteen tai varoihin ei voi kohdistaa täytäntöönpanotoimia, takavarikkoa tai kiinnitystä, lukuun ottamatta NATO SOFAn VII artiklan 6 kappaleen a kohdassa tai XIII artiklassa tarkoitettuja tapauksia. Viittaukset koskevat rikokseen liittyvien esineiden takavarikointia ja tullirikosten selvittämisen yhteydessä tapahtuvaa esineiden takavarikointia.

Pöytäkirjan 11 artiklan 2 kappaleen määräykset poikkeavat monilta kohdin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä. Omaisuuden vapautus pakkotoimista koskee erilaisia hallinnollisia ja prosessuaalisia pakkokeinoja ja turvaamistoimenpiteitä. Paikkaan kohdistuvasta etsinnästä säädetään pakkokeinolain 5 luvussa sekä takavarikosta rikosasioissa saman lain 3 ja 4 luvussa. Takavarikosta turvaamistoimena säädetään uhkasakkolaissa. Omaisuuden pakkolunastuksesta säädetään muun muassa laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Valmiuslaissa säädetään omaisuuden pakkoluovutuksesta ja eräistä muista omaisuuteen kohdistuvista pakkotoimista poikkeusolojen aikana. Rikoksen liittyvästä menettämisseuraamuksesta säädetään muun muassa rikoslaissa. Ulosottolaissa säädetään tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta.

12 artikla. Pöytäkirjan 12 artiklan mukaan liittouman esikunta voi kansainvälisen budjettinsa hoitamiseksi pitää hallussaan kaikenlaista valuuttaa ja suorittaa niillä tilisiirtoja.

Pöytäkirjan 12 artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet helpottavat esikunnan valuutanvaihtoa ja varojen siirtoa maasta toiseen.

Artiklan rahaliikennettä koskevat vapautukset poikkeavat ainakin valmiuslaissa säädetyistä valvontaa ja säännöstelyä poikkeusoloissa koskevista määräyksistä.

13 artikla. Artiklan mukaan Naton esikunnan arkistot ja muut sen tiloissa olevat tai esikunnan jäsenen hallussa olevat viralliset asiakirjat ovat loukkaamattomia, ellei esikunta ole luopunut koskemattomuudesta.

Artiklan määräys arkistojen loukkaamattomuudesta poikkeaa Suomen lainsäädännöstä muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta.

14 artikla. Artiklan 1 kappaleen mukaan pöytäkirjaa voidaan soveltaa Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksellä Naton kansainvälisiin sotilasesikuntiin tai järjestöihin. Pöytäkirjan 1 artiklan määritelmien nojalla pöytäkirja soveltuu automaattisesti strategisen tason esikuntaan ja muuhun Naton kansainväliseen sotilasesikuntaan, joka on suoraan strategisen tason esikunnan alaisuudessa. Pöytäkirjan 14 artiklan mukaan muiden Naton kansainvälisten esikuntien kohdalla pöytäkirjan soveltaminen edellyttää Naton neuvoston erillistä päätöstä. Artiklassa käytetyllä ilmaisulla "järjestö" tarkoitetaan Naton sotilaallista toimielintä tai komiteaa, jota ei voida pitää esikuntana.

Pariisin pöytäkirjaa ei sovelleta Natoon kansainvälisenä järjestönä. Sopimus Pohjois-Atlantin liiton asemasta, kansallisista edustajista ja kansainvälisestä henkilöstöstä on tehty Ottawassa 20 päivänä syyskuuta 1951. Sen soveltamisalaa koskevan II artiklan mukaan Ottawan sopimusta ei puolestaan sovelleta Pohjois-Atlantin sopimuksen nojalla perustettuihin esikuntiin eikä muihin sotilaallisiin toimielimiin, ellei Naton neuvosto toisin päätä. Rauhankumppanuusvaltioiden Nato-edustustojen ja niiden henkilöstön asema Belgiassa on taas järjestetty erillisellä, kolmansien valtioiden Nato-edustustoista ja niiden edustajista Brysselissä 14 päivänä syyskuuta 1994 Naton jäsenvaltioiden välillä tehdyllä sopimuksella. Sen nojalla rauhankumppanuusvaltioiden Nato-edustustoille on myönnetty diplomaattisen edustuston asema.

Artiklan 2 kappaleen mukaan pöytäkirjaa voidaan soveltaa liittouman esikunnan alaisten Euroopan puolustusvoimien henkilöstöön sen jälkeen, kun Euroopan puolustusyhteisö perustetaan. Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa allekirjoittivat Pariisissa 27 päivänä toukokuuta 1952 sopimuksen Euroopan puolustusyhteisön perustamisesta. Ranskan parlamentin 29 päivänä elokuuta 1954 tekemän päätöksen mukaisesti sopimus ei tullut koskaan voimaan.

15 artikla. Artiklan mukaan pöytäkirjan tulkintaa tai soveltamista koskevat erimielisyydet ratkaistaan ensisijassa neuvottelemalla ja viime kädessä Pohjois-Atlantin neuvoston päätöksellä. PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan IV artiklan nimenomaisen mukautuksen mukaan rauhankumppanuusvaltioita koskevat riitaisuudet ratkaistaan neuvottelemalla.

16 artikla. Artiklan 1 kappaleen mukaan NATO SOFAn XV ja XVII—XX artiklaa sovelletaan siten kuin ne olisivat Pariisin pöytäkirjan olennainen osa. NATO SOFAn XV artikla koskee tilanteita, joissa on syntynyt vihollisuuksia, joihin Pohjois-Atlantin sopimusta sovelletaan. Sopimuspuolilla on oikeus keskeyttää sopimuksen soveltaminen 60 päivän ennakkovaroituksella. NATO SOFAn XVII artikla koskee sopimuspuolten oikeutta esittää sopimuksen määräysten muuttamista.

Artiklan 2 kappaleen mukaan pöytäkirjaa voidaan täydentää vastaanottajavaltion ja strategisen tason esikunnan välisellä sopimuksella. Valtiot, joissa sijaitsee Naton strategisen tason esikunta, ovat tehneet tässä artiklassa tarkoitettuja täydentäviä sopimuksia. Sellaisilla sopimuksilla ei ole vaikutusta kolmansien valtioiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Pöytäkirjan todistusvoimaiset kielet ovat englanti ja ranska. Pöytäkirjan tallettajana toimii Amerikan Yhdysvaltojen hallitus.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:n säännöksellä saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 49/2001 vp mukaan unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavissa asioissa toimivalta kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaisesti valtioneuvostolle. Voimaansaattamisasetuksen antaa tällaisissa tapauksissa siten valtioneuvosto.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:n säännöksellä saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella edellä kappaleessa 2.1. mainituilla perusteilla.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:n säännöksellä saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella perustuslain 95 §:n mukaisesti.

Euroopan unionin joukkojen asemaa koskeva sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jolloin viimeinen Euroopan unionin jäsenvaltio ilmoittaa Euroopan unionin neuvoston pääsihteerille valtiosääntöoikeudellisten menettelyjensä päätökseen saattamisesta. Sopimuksen on hallituksen esityksen antamiseen mennessä hyväksynyt vasta Itävalta. Muissa jäsenvaltioissa voimaansaattamista koskevat menettelyt ovat vielä kesken.

Korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehty sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona viimeinen jäsenvaltio ilmoittaa valtiosääntöoikeudellisten menettelyjensä saattamisesta päätökseen. Hallituksen esityksen antamiseen mennessä valtionsisäiset menettelyt on saatu päätökseen Itävallassa ja Ruotsissa.

Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden joukkojen asemaa koskevan sopimuksen toinen pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan 15 päivänä huhtikuuta 1999. Pöytäkirjan on allekirjoittanut Suomen lisäksi 19 muuta valtiota: Albania, Alankomaat, Azerbaijan, Belgia, Bulgaria, Georgia, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Norja, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Tanska, Tsekki, Ukraina ja Viro. Mainitut valtiot ovat Albaniaa, Azerbaijania, Kroatiaa, Kreikkaa Portugalia ja Suomea lukuun ottamatta myös hyväksyneet tai ratifioineet pöytäkirjan. Pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan Suomen hyväksymiskirjan tallettamispäivänä.

Lait sopimusten ja pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ovat tarkoitetut tulemaan voimaan valtioneuvoston ja tasavallan presidentin asetuksilla säädettävinä ajankohtina samaan aikaan kun sopimukset ja pöytäkirja tulevat Suomen osalta voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset. Määräykset on luettava lainsäädännön alaa, 1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, 3) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä, 5) tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp).

4.1.1. Euroopan unionin joukkojen asemasta tehty sopimus

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 49/2001 vp todennut, että Euroopan unionin neuvostossa kokoontuneiden EY:n jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätös Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitokselle ja satelliittikeskukselle sekä niiden toimielimille ja henkilöstölle myönnettävistä erioikeuksista ja vapauksista on tehty Euroopan unionin tehtävien hoitamista varten ja se liittyy välittömästi neuvoston yhteisiin toimintoihin virastojen siirtämisestä Euroopan unionin piiriin. Päätöksessä oli valiokunnan mielestä kysymys unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavasta asiasta. Euroopan unionin toimielinrakenteen ulkopuolella tehdyn päätöksen hyväksymiseen ja voimaansaattamiseen sovelletaan eduskunnassa perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti perustuslain 94 ja 95 §:n säännöksiä. Nyt käsiteltävänä oleva EU:n joukkojen asemaa koskeva sopimus vastaa hallituksen käsityksen mukaan sisällöltään ja vaikutuksiltaan perustuslakivaliokunnan lausunnossa tarkoitettuja päätöksiä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 38/2000 vp todennut, että kansainvälisen järjestön ja sen henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia koskevat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja vaativat siitä syystä eduskunnan hyväksymisen. EU SOFA sisältää useita tällaisia määräyksiä.

Sopimuksen 1 artiklassa luetellaan ja määritellään sopimuksessa käytetyt keskeiset käsitteet, jotka koskevat myös sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Koska määritelmät vaikuttavat sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisalaan, myös määritelmät kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 2 artiklan määräykset sotilas- ja siviilihenkilöstön ja heidän huollettaviensa maahantulon, maassa oleskelun ja maasta poistumisen helpottamisesta liittyvät perustuslain 9 §:n 4 momentissa tarkoitettuun ulkomaalaiseen oikeuteen tulla Suomeen ja oleskella maassa, josta säädetään lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 7 ja 13 artiklassa säädetystä sotilas- ja siviilihenkilöstön oikeudesta kantaa asetta säädetään ampuma-aselaissa ja aluevalvontalaissa. Aseiden kantamiselle asetetut ehdot eivät ole ristiriidassa ampuma-aselain tai aluevalvontalain säännösten kanssa, mutta ne kuuluvat lainsäädännön alaan

Sopimuksen 8 artiklassa määrätään Euroopan toimielinten käyttöön siirrettyjen sotilas- ja siviilihenkilöiden oikeudellisesta koskemattomuudesta virantoimituksessa esitettyjen lausumien ja siihen liittyvien toimien osalta. Tällainen lainkäyttövapautus siviili-, rikos- ja hallinto-oikeudellisesta tuomiovallasta Suomen lainkäyttöpiirissä poikkeaa lukuisista lain tasoista säännöksistä, mukaan luettuna rikoslain, oikeudenkäymiskaaren, pakkokeinolain, uhkasakkolain, kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain ja ulosottolain säännökset. Erioikeuden väärinkäyttötapausten selvittämistä ja ratkaisemista koskevat menettelyt määrittelevät Suomen viranomaisten toimivaltaa tällaisissa tilanteissa ja liittyvät erioikeutettujen henkilöiden oikeuksien perusteisiin. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 9 artiklassa tarkoitetusta oikeudesta tulla ja oleskella maassa väliaikaisesti säädetään aluevalvontalaissa ja ulkomaalaislaissa. Määräys liittyy perustuslain 9 §:n 4 momenttiin. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10 artiklassa tarkoitetusta oikeudesta saada kiireellisissä tapauksissa sairaan- ja hammashoitoa säädetään muun muassa terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetussa laissa. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Poliisioikeuksien käyttämisestä säädetään Suomessa muun muassa poliisilaissa, puolustusvoimien virka-avusta poliisille annetussa laissa ja poliisin tehtävien suorittamisesta puolustusvoimissa annetussa laissa. Poliisioikeuksien käyttämiseen liittyvän sopimuksen 12 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 15 artiklan määräykset arkistojen loukkaamattomuudesta poikkeavat Suomen lainsäädännöstä muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta ja kuuluvat lainsäädännön alaan.

Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla. Sopimuksen 16 artiklan määräykset koskevat Suomen tekemien verosopimusten ja verolainsäädännön soveltamista ja kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 17 artiklan määräykset rikoslainkäyttö- ja kurinpitovaltaa koskevan toimivallan jakautumisesta lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion kesken poikkeavat joiltakin osin Suomen rikoslain 1 luvun säännöksistä ja kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 18 artikla vahingonkorvausvaatimuksista luopumisesta, korvausvaatimusten käsittelemisessä noudatettavasta menettelystä ja sotilas- ja siviilihenkilöiden erioikeuksista koskevat asioita, joista Suomessa on säädettävä lailla. Määräykset poikkeavat ainakin vahingonkorvauslain ja ulosottolain tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanoa koskevista säännöksistä ja oikeudenkäymiskaaren 7 luvun säännöksistä. Sopimuksen 18 artikla sisältää myös pakollisen välimiesmenettelyn, jonka ratkaisu sitoo lopullisesti riidan osapuolia. Perustuslakivaliokunta on pitänyt tällaisia järjestelyjä lähtökohtaisesti kansainväliseen yhteistoimintaan luonnostaan kuuluvina seikkoina (PeVL 10/1998 vp). Koska sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, riitojenratkaisumenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä, lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen riitojenratkaisulausekkeen katsotaan kuuluvan lainsäädännön alaan, vaikka se kansainväliseen yhteistoimintaan luonnostaan kuuluvana seikkana ei olekaan ristiriidassa nykyaikaisen täysivaltaisuuskäsityksen kanssa.

Sopimuksen 19 artiklan 6 kappaleen määräykset koskevat sopimuksen määräysten suhdetta muihin kansainvälisiin sopimuksiin. Määräykset vaikuttavat sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisalaan ja kuuluvat sen johdosta itsekin lainsäädännön alaan.

Eduskunnan hyväksyminen on tarpeen sellaiselle varaumalle tai selitykselle, jolla on vaikutuksia sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamiseen Suomessa (ks. esimerkiksi PeVL 2/1980 vp, PeVL 28/1997 vp ja PeVL 36/1997). Edellä todetaan, että Suomen tarkoituksena on antaa sopimuksen hyväksymisen yhteydessä selitys, jonka mukaan Suomi katsoo, että EU SOFAn 17 artikla ei anna lähettäjävaltion tuomioistuimille oikeutta käyttää tuomiovaltaa Suomen alueella. Selitys voi vaikuttaa lainsäädännön alaan kuuluvan 17 artiklan tulkintaan ja kuuluu itsekin sen vuoksi lainsäädännön alaan.

4.1.2. Korvausvaatimuksista luopumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioiden yhteydessä tehty sopimus

Mitä edellä todetaan EU:n joukkojen asemaa koskevan sopimuksen rinnastumisesta sisällöltään ja vaikutuksiltaan perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 49/2001 vp tarkoitettuihin päätöksiin, soveltuu myös korvausvaatimuksista luopumisesta tehtyyn sopimukseen ja siihen olisi siten sovellettava perustuslain 94 ja 95 §:n säännöksiä.

Korvausvaatimuksista luopumisesta tehdyn sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt keskeiset ilmaisut ja 2 artiklassa määrätään sopimuksen soveltamisalasta. Koska määritelmät ja soveltamisala vaikuttavat sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisalaan, myös 1 ja 2 artikla kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 3—6 artiklan määräykset liittyvät asioihin, joista Suomessa säädetään vahingonkorvauslaissa. Määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 7 artikla sisältää korvausvaatimuksia koskevien riitojen ratkaisemista välimiesmenettelyssä koskevan määräyksen. Perustuslakivaliokunta on pitänyt tällaisia järjestelyjä lähtökohtaisesti kansainväliseen yhteistoimintaan luonnostaan kuuluvina seikkoina (PeVL 10/1998 vp). Koska pöytäkirja sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, riitojenratkaisumenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä, lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen riitojenratkaisulausekkeen katsotaan kuuluvan lainsäädännön alaan, vaikka se kansainväliseen yhteistoimintaan luonnostaan kuuluvana seikkana ei olekaan ristiriidassa nykyaikaisen täysivaltaisuuskäsityksen kanssa.

4.1.3. Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen toinen lisäpöytäkirja

PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan I artiklassa määritellään pöytäkirjassa käytetyt keskeiset ilmaisut ja III artiklassa määrätään pöytäkirjan maantieteellisestä soveltamisalasta. Koska määritelmät ja soveltamisalue vaikuttavat pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisalaan, myös I ja III artikla kuuluvat lainsäädännön alaan.

Pöytäkirjan II artikla sisältää viittaussäännöksen, jonka mukaan pöytäkirjan sopimuspuolet soveltavat Naton sotilasesikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön Pariisin pöytäkirjan säännöksiä. Tällainen viittaussäännös, jolla ulotetaan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltaminen tiettyihin tilanteisiin, kuuluu itsekin lainsäädännön alaan. Viittaustekniikan johdosta pöytäkirjan suhdetta Suomen lainsäädäntöön on tarkasteltava edelleen Pariisin pöytäkirjan määräysten valossa.

Pariisin pöytäkirjan 1 ja 3 artiklassa määritellään pöytäkirjassa käytettyjä keskeisiä ilmaisuja ja 2 artiklassa määrätään pöytäkirjan maantieteellisestä soveltamisalueesta. Koska määritelmät ja soveltamisalue vaikuttavat pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisalaan, myös 1—3 artikla kuuluvat lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan 4 artiklassa määrätään oikeuksien ja velvollisuuksien jakautumisesta lähettäjävaltion ja esikunnan välillä asioissa, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Myös 4 artikla kuuluu lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan 6 artiklan määräykset siitä, kuinka NATO SOFAn lainsäädännön alaan kuuluvan, korvausvaatimuksista luopumista koskevan VIII artiklan määräyksiä on tässä yhteydessä sovellettava, kuuluu lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan 7 artiklassa määrätään verovapauksista. Tuloverotusta koskevat määräykset poikkeavat tuloverolain säännöksistä ja määräys kuuluu myös perustuslain 81 §:n mukaan lainsäädännön alaan. Tullien osalta Suomella ei ole enää lainsäädäntövaltaa, koska asia kuuluu EY:n yksinomaiseen toimivaltaan. Perustuslain tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta ei koske yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia sopimuksen määräyksiä (PeVL 6/2001 vp). Perustuslakivaliokunta on huomauttanut, että tämän johtopäätöksen kannalta merkitystä ei ole sillä, että vain valtio voi olla sopimuksen osapuolena (PeVL 16/2004 vp). Myös arvonlisäveron ja valmisteveron osalta toimivalta on siirtynyt pääosin yhteisölle, mutta kysymyksessä ei ole suoraan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen nojalla yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluva ala. Koska kuudennessa arvonlisädirektiivissä ja valmisteverodirektiivissä nimenomaisesti jätetään jäsenvaltioille mahdollisuus määrätä verovapaudesta tietyissä tapauksissa, ei toimivalta näiltä osin ole kokonaan siirtynyt yhteisölle. Pöytäkirjan 8 artiklaan sisältyvät Suomen toimivaltaan kuuluvat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät näiltä osin eduskunnan hyväksymistä.

Pöytäkirjan 10 ja 11 artiklan 1 kappaleessa määrätään strategisen tason esikunnan oikeushenkilöllisyydestä ja siihen liittyvästä oikeuskelpoisuudesta ja oikeudellisesta toimintakyvystä. Sellaisesta säädetään Suomessa lailla. Artiklat kuuluvat sen vuoksi lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan 11 artiklan 2 kappaleen määräykset poikkeavat monilta kohdin Suomessa voimassa olevasta lainsäädännöstä. Omaisuuden vapautus pakkotoimista koskee erilaisia hallinnollisia ja prosessuaalisia pakkokeinoja ja turvaamistoimenpiteitä. Paikkaan kohdistuvasta etsinnästä ja takavarikosta rikosasioissa säädetään pakkokeinolaissa. Takavarikosta turvaamistoimena säädetään uhkasakkolaissa. Omaisuuden pakkolunastuksesta säädetään muun muassa laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta. Valmiuslaissa säädetään omaisuuden pakkoluovutuksesta ja eräistä muista omaisuuteen kohdistuvista pakkotoimista poikkeusolojen aikana. Rikoksen liittyvästä menettämisseuraamuksesta säädetään muun muassa rikoslaissa. Ulosottolaissa säädetään tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta. Määräys kuuluu siten lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan 12 artiklan rahaliikennettä koskevat vapautukset poikkeavat ainakin valmiuslaissa säädetyistä valvontaa ja säännöstelyä poikkeusoloissa koskevista määräyksistä. Pöytäkirjan 13 artiklan määräykset asiakirjojen loukkaamattomuudesta poikkeavat Suomen lainsäädännöstä muun muassa takavarikon ja paikkaan kohdistuvan etsinnän osalta ja kuuluvat siten lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan 14 artikla sisältää määräyksen, jonka mukaan pöytäkirjan soveltamisala voidaan ulottaa myös sellaiseen kansainväliseen sotilasesikuntaan tai järjestöön, joka ei sisälly pöytäkirjan 1 artiklan määritelmiin. Määräys vaikuttaa pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamisalaan ja kuuluu itsekin lainsäädännön alaan.

Kuten jaksossa 4.1.1. todetaan eduskunta hyväksyy sellaisen varauman tai selityksen, jolla on vaikutuksia sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten soveltamiseen Suomessa. Tarkoituksena on, että Suomi PfP SOFAn toisen lisäpöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä viittaa PfP SOFAn ratifioimisen yhteydessä antamaansa selitykseen, joka kuuluu: "Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen VII artiklan mukaisen lähettäjävaltion sotilasviranomaisten toimivallan hyväksyminen Suomen toimesta ei koske lähettäjävaltion tuomioistuinten tuomiovallan harjoittamista Suomen alueella." Selityksen uudistaminen sanotulla tavalla kuuluu eduskunnan toimivaltaan.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 6/1997 vp, joka koskee hallituksen esitystä 19/1997 vp Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välisen sopimuksen ja niiden joukkojen asemasta ja sen lisäpöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä, katsottiin, että NATO SOFAn VII artiklan 1 kappale oikeuttaa sanamuotonsa mukaan lähettäjävaltion sotilasviranomaiset käyttämään kaikkea lainsäädäntönsä mukaista rikosoikeudellista ja kurinpidollista tuomiovaltaa Suomen alueella niihin henkilöihin, joita lähettäjävaltion sotavoimaa koskeva lainsäädäntö koskee. Sopimuksen valtiosääntöoikeudellisesti merkitsevä sisältö tältä osin on se, että ulkomaan viranomainen voi käyttää tuomiovaltaa Suomessa. Tämä tuomiovalta ei rajoittuisi joihinkin vähäpätöisiksi katsottaviin tekoihin ja seuraamuksiin. NATO SOFAn näiden määräysten kaltaisen tuomiovallan uskomista ulkomaan viranomaiselle Suomessa ei ole pidetty sopusoinnussa valtion täysivaltaisuutta ja tuomiovallan käyttöä koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännösten kanssa (esim. PeVL 14/1994 vp). Perustuslakivaliokunta viittasi hallituksen esityksessä annettavaksi kaavailtuun selitykseen, jonka mukaan "Suomi tulkitsee VII artiklan 1 kappaleen a kohtaa niin, etteivät lähettäjävaltion tuomioistuimet voi käyttää tuomiovaltaansa tosiasiallisesti Suomen alueella". Perustuslakivaliokunta katsoi, että valtiosääntöoikeudelliselta kannalta on todettava, että hallituksen esityksen perusteluissa ilmaistu aikomus varauman tekemisestä ei voi syrjäyttää sopimusmääräyksen selkeää sanamuotoa, kun arvioitavana on voimaansaattamislakiehdotuksen käsittelyjärjestys. Koska varaumasta päätetään vasta lakiehdotuksen eduskuntakäsittelyn jälkeen ja koska tässä tapauksessa varauman merkitys riippuu muiden sopimusvaltioiden suhtautumisesta siihen, mahdollista varaumaa ei valiokunnan mielestä voida ottaa huomioon ratkaistaessa säätämisjärjestyskysymystä. Lain säätämisjärjestysarvioinnin kannalta vaikutuksellisin tavoin asia olisi valiokunnan mukaan järjestettävissä lähinnä itse voimaansaattamislakiin otettavin asiasisältöisin säännöksin (vrt. PeVL 5/1979 vp).

EU SOFAn 17 artiklan 1 kohdasta poistettiin asian valmistelun yhteydessä ilmaisu "vastaanottajavaltiossa" erityisesti Suomen ja Ruotsin vaatimuksesta, koska tuomiovallan käyttäminen niiden alueella olisi niiden valtiosääntöjen kannalta ongelmallista. Ruotsi ja Itävalta antoivat vielä lisäksi yksipuoliset lausumat, joilla kyseiset valtiot halusivat korostaa sitä, että sopimuksen 17 artiklan 1 kohta ei merkitse sitä, että lähettäjävaltiolla olisi oikeus käyttää tuomiovaltaa tosiasiallisesti vastaanottajavaltion alueella. Tarkoituksena on, että Suomi antaa vastaavan selityksen sopimuksen hyväksymisen yhteydessä. EU SOFAn 17 artiklan 1 kappaletta voidaan perustellusti tulkita siten, ettei se oikeuta lähettäjävaltiota käyttämään tuomiovaltaansa Suomen alueella. Määräyksen suhdetta perustuslakiin pohdittaessa on otettava huomioon myös perustuslain 1 §:n 3 momentti, jonka mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Perustuslain 1 §:n 3 momentilla on katsottu olevan tulkinnallista merkitystä arvioitaessa sitä, milloin kansainvälinen velvoite olisi ristiriidassa uuden perustuslain täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa. Kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttaisivat valtion täysivaltaisuuteen, eivät olisi sellaisenaan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa (HE 1/1998 vp). Käsittelyjärjestyskysymyksen kannalta merkitystä on myös sillä, että ehdotettu sääntely koskee järjestelyjä, joista on sovittu Euroopan unionin tehtävien hoitamista varten. Hallituksen käsityksen mukaan EU SOFAn 17 artiklan 1 kohta ei ole ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 6/1997 vp käsiteltiin säätämisjärjestysasiana myös NATO SOFAn VII artiklan 7 kappaleen a kohtaa ja sopimuksen lisäpöytäkirjaa, jotka koskevat kuolemanrangaistusta, ja todettiin, että kuolemanrangaistuksen tuomitsemisen mahdollisuus Suomessa oli ristiriidassa hallitusmuodon 6 §:n 2 momenttiin sisältyvän kiellon kanssa. Edelleen lausunnossa käsiteltiin säätämisjärjestysasiana NATO SOFAn VII artiklan 5 kappaleen a kohtaa, joka koskee pidätysvaltuuksien käyttämistä, ja katsottiin, että se ei vastaa valtion täysivaltaisuutta ja täytäntöönpanovallan käyttöä koskevia hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännöksiä. Edellä mainittuja NATO SOFAn ja sen lisäpöytäkirjan määräyksiä ei sisälly EU SOFAn määräyksiin. Ottaen huomioon Euroopan unionin neuvoston 7 päivänä joulukuuta 2000 hyväksymän Euroopan unionin perusoikeuskirjan (EYVL C 364, 18.12.2000, s.1) 2 artiklan 2 kappaleen, joka tunnustetaan osana Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen II osaston määräyksiä, ei voida myöskään ajatella, että EU SOFAn tarkoituksena olisi ollut sallia kuolemanrangaistuksen käyttö ilman, että asiasta mainitaan mitään EU SOFAn tekstissä.

Edelleen käsiteltiin perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 6/1997 vp säätämisjärjestysasiana NATO SOFAn VII artiklan 10 kappaleen a kohtaa, jonka nojalla pysyvillä sotilasyksiköillä on oikeus vartioida leirejä, laitoksia tai muita paikkoja, jotka ovat niiden hallussa vastaanottajavaltion kanssa tehdyn sopimuksen johdosta. Lausunnossa katsotaan, että tällaiset sotilaspoliisiin valtuudet, joiden käyttöä ei ole sidottu yhteistoimintaan vastaanottajavaltion viranomaisten kanssa, ovat epäilyksittä julkisen vallan käyttöä ja voivat olla yksilön oikeuksille merkittäviä. Näiden valtuuksien antaminen ulkomaan viranomaisille oli perustuslakivaliokunnan mukaan ristiriidassa valtion täysivaltaisuutta ja toimeenpanovallan käyttöä koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännösten kanssa. Valiokunnan mukaan asia tulisi kuitenkin valtiosääntöoikeudellisesti toisin arvioitavaksi, jos ulkomaisen sotilaspoliisin valtuudet olisivat käytettävissä asianomaisiin joukkoihin kuulumattomiin nähden vain yhteistoiminnassa suomalaisen viranomaisen kanssa. NATO SOFAn VII artiklan 10 kappaleen a kohdan kanssa samantyyppinen määräys sisältyy EU SOFAn 12 artiklaan. Kyseinen määräys poikkeaa NATO SOFAsta siten, että oikeus käyttää poliisioikeuksia leireissä, laitoksissa, esikunnissa ja muissa tiloissa rajoittuu tiloihin, jotka ovat yksinomaan lähettäjävaltion yksiköiden, muodostelmien ja elimien hallussa ("occupied exclusively by them", "occupés exclusivement par eux","som uteslutande används av dem"). Sanamuoto on jossain määrin tulkinnanvarainen, mutta se viittaa siihen, että, jos tiloissa on tällaisiin yksiköihin, muodostelmiin tai elimiin kuulumattomia henkilöitä, ei kysymyksessä ole yksinomaan lähettäjävaltion yksiköiden, muodostelmien ja elimien hallussa oleva tila, eikä EU SOFAn 12 artiklan 1 kohta soveltuisi. Silloin lähettäjävaltion poliisi voisi toimia ainoastaan artiklan 2 kohdassa mainitulla tavalla eli vastaanottajavaltion viranomaisten kansa sovituin tavoin ja yhteistoiminnassa näiden kanssa. Lisäksi on huomattava, että poliisioikeuksien käyttäminen myös 12 artiklan 1 kohdan nojalla perustuu vastaanottajavaltion kanssa tehtyyn sopimukseen ja tällaisessa sopimuksessa voidaan varmistaa sopimuksen määräyksen tulkinnan yhteensopivuus Suomen oikeusjärjestelmän kanssa. EU SOFAn 12 artiklan määräykset näyttäisivät siten poikkeavan säätämisjärjestyksen kannalta olennaisella tavalla NATO SOFAn VII artiklan 10 kappaleen a kohdasta.

EU SOFAn 18 artiklan 5 kohta, joka koskee sotilas- ja siviilihenkilöiden virkatehtävistä taikka muista vastaavista toimista tai laiminlyönneistä aiheutuvaa vastuuta, ei ole hallituksen käsityksen mukaan perustuslain kannalta ongelmallinen, koska kohdan a alakohta näyttää turvaavan vahinkoa kärsineelle kaikissa tilanteissa perustuslain 21 §:n edellyttämällä tavalla oikeuden saattaa korvausasia vastaanottajavaltiossa riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi.

EU SOFAn 18 artiklan 6 kohta koskee sellaisen vahingon korvaamista, joka on aiheutunut vastaanottajavaltiossa tehdyistä toimista tai laiminlyönneistä, jotka eivät ole tapahtuneet virkatehtäviä suoritettaessa. Kohdan a alakohdan mukaan vastaanottajavaltion viranomaiset käsittelevät korvausvaatimuksen ja arvioivat maksettavan korvauksen "kohtuullisella ja oikeudenmukaisella tavalla". Menettelyn tavoitteena ei ole välttämättä "täyden korvauksen" määrän arvioiminen, mitä Suomen vahingonkorvauslaki edellyttää, vaan sellaisen kohtuullisen korvauksen määrittäminen, jonka vahinkoa kärsinyt mahdollisesti voisi lähettäjävaltion viranomaisten esityksestä hyväksyä kohdan c alakohdan mukaisesti. Kohdan d alakohdan mukaan a-c alakohdan määräysten mukainen menettely ei kuitenkaan estä vahinkoa kärsinyttä saattamasta korvausasiaa tuomioistuimen ratkaistavaksi siinä tapauksessa, että maksua korvausvaatimuksen "täydeksi täyttämiseksi" ei ole suoritettu ja siihen saakka, kun tämä on suoritettu. Määräys turvaa vahinkoa kärsineen oikeuden saattaa korvausasia normaalissa järjestyksessä tuomioistuimen tutkittavaksi, jos hän ei hyväksy tarjottua ex gratia maksua tai jos hän pitää hyväksymäänsä maksua täyttä korvausta pienempänä korvauksena kärsimästään vahingosta. Määräys ei näytä siten vaikuttavan vahinkoa kärsineen oikeuteen saattaa korvausasia perustuslain 21 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla ilman aiheetonta viivytystä riippumattoman tuomioistuimen tutkittavaksi ja saada lähtökohtaisesti täysi korvaus kärsimästään vahingosta, mitä perustuslain 15 § ainakin taloudellisen vahingon osalta lähtökohtaisesti edellyttää.

EU SOFAn 18 artiklan 8 alakohdan mukaan kysymys siitä, onko korvausvastuun perusteena oleva toimi tai laiminlyönti tapahtunut virkatehtäviä suoritettaessa tai onko lähettäjävaltion joukkojen ajoneuvon käyttö ollut luvatonta, ratkaistaan asianomaisten jäsenvaltioiden välisillä neuvotteluilla. Kyseistä asiaa ei voitane siten saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi, vaan tuomioistuin on sidottu neuvotteluissa sovittuun tulkintaan. Kun itse korvauskysymys voidaan kuitenkin saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, määräystä voitaneen pitää perustuslain näkökulmasta ongelmattomana.

Korvausvaatimuksista luopumisesta tehty sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka olisivat perustuslain kannalta ongelmallisia. Sen sisältämän riitojenratkaisulausekkeen katsotaan kuuluvan lainsäädännön alaan, mutta kansainväliseen yhteistoimintaan luonnostaan kuuluvana seikkana sen tyyppisten määräysten ei ole katsottu olevan ristiriidassa nykyaikaisen täysivaltaisuuskäsityksen kanssa.

Edellä EU SOFAn käsittelyjärjestystä koskevien perustelujen kohdalla selvitetään perustuslakivaliokunnan kantaa, jonka johdosta PfP SOFAn katsottiin aikanaan vaatineen niin sanotun supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttöä. PfP SOFAn voimaansaattamislaki on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan poikkeuslaki, jota voidaan muuttaa tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, jos muuttava laki ei laajenna sitä poikkeusta, joka muutettavalla lailla tehtiin perustuslakiin. Tavallisen lain säätämisjärjestyksessä voidaan toteuttaa lisäksi sellaiset kokonaisuuden kannalta epäolennaiset lisäykset ja muutokset, jotka sinänsä merkitsevät perustuslakipoikkeuksen vähäistä laajentamista, jos perustuslakipoikkeuksena aikanaan säädetyn kokonaisjärjestelyn luonnetta ja asiallista merkitystä ei tällä tavoin muuteta toisenlaiseksi. Nämä periaatteet koskevat myös Suomea sitovaa kansainvälistä sopimusta muuttavaa lakiehdotusta (ks. esim. PeVL 21/1995 vp, PeVL 10/1998 vp, HE 1/1998 vp, HE 93/2001 vp).

PfP SOFAn toinen pöytäkirja ei muodollisesti katsoen muuta PfP SOFAa, vaan täydentää sitä. PfP SOFAn toinen pöytäkirja samoin kuin alkuperäinen Pariisin pöytäkirja on luonteeltaan enemmänkin PfP/NATO SOFAn soveltamisalaa selventävä kuin merkittävästi muuttava asiakirja. Pariisin pöytäkirjan laatimista pidettiin aikanaan tarpeellisena siitä syystä, että NATO SOFA koskee nimenomaisesti lähettäjävaltioiden kansallisia joukkoja toisen jäsenvaltion alueella. Tällaisissa tilanteissa voidaan yksilöidä selvästi lähettäjävaltio. Naton kansainvälisten esikuntien kohdalla on kysymyksessä yhdistelmä useiden lähettäjävaltioiden ja usein myös vastaanottajavaltion joukoista ja siviilihenkilöstöstä. Koska NATO SOFAn soveltumista tällaisiin kansainvälisiin esikuntiin ja niiden henkilöstöön erotuksena kansallisista joukoista ja siviilihenkilöistä ei pidetty selvänä, laadittiin asiaa selventävä pöytäkirja. PfP SOFAn toinen pöytäkirja merkitsee hallituksen käsityksen mukaan PfP SOFAlla tehdyn perustuslakipoikkeuksen soveltamisalan vähäistä laajentamista, mutta sillä ei muuteta perustuslakipoikkeuksena aikanaan säädetyn kokonaisjärjestelyn luonnetta ja asiallista merkitystä toisenlaiseksi.

Edellä mainituilla perusteilla hallitus katsoo, että EU SOFA, korvausvaatimuksista luopumista koskeva sopimus ja NATO SOFAn toinen lisäpöytäkirja eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, eivätkä niiden voimaansaattamislait koske perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. EU SOFA, korvausvaatimuksista luopumista koskeva sopimus ja NATO SOFAn toinen lisäpöytäkirja voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotukset niiden voimaansaattamislaeiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Koska erityisesti EU SOFAn 12 ja 17 artiklan ja Pariisin pöytäkirjan 4 artiklan suhde perustuslain säännöksiin ei ole täysin yksiselitteinen, olisi esityksestä perusteltua hankkia perustuslakivaliokunnan lausunto.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että:

Eduskunta hyväksyisi

Brysselissä 27 päivänä marraskuuta 2003 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä Euroopan unionin sotilasesikunnan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Euroopan unionin toimielinten käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien ja joukkojen palvelukseen siirrettyjen sotilas- ja siviilihenkilöiden sekä jäsenvaltioiden tätä varten Euroopan unionin käyttöön asettamien sotilas- ja siviilihenkilöiden asemasta tehdyn sopimuksen ja

sen, että Suomi antaa sopimuksen hyväksymisen yhteydessä selityksen, jonka mukaan Suomi katsoo, että Euroopan unionin joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen 17 artikla ei anna lähettäjävaltion tuomioistuimille oikeutta käyttää tuomiovaltaa Suomen alueella,

Brysselissä 28 päivänä huhtikuuta 2004 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä jäsenvaltion toiselle jäsenvaltiolle esittämistä korvausvaatimuksista, jotka koskevat sellaiselle omaisuudelle, jonka jäsenvaltio omistaa, jota se käyttää tai jolla se toimii, Euroopan unionin kriisinhallintaoperaation yhteydessä aiheutunutta vahinkoa tai tällaisen operaation yhteydessä sattunutta jäsenvaltion sotilas- ja siviilihenkilöiden loukkaantumista tai kuolemaa, tehdyn sopimuksen, sekä

Brysselissä 19 päivänä joulukuuta 1997 tehdyn Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen toisen lisäpöytäkirjan siltä osin kuin sen määräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan ja

sen, että Suomi viittaa pöytäkirjan hyväksymisen yhteydessä Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen ratifioimisen yhteydessä antamaansa selitykseen, jonka mukaan Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen VII artiklan mukaisen lähettäjävaltion sotilasviranomaisten toimivallan hyväksyminen Suomen toimesta ei koske lähettäjävaltion tuomioistuinten tuomiovallan harjoittamista Suomen alueella.

Koska sanotut sopimukset ja lisäpöytäkirja sisältävät määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Brysselissä 27 päivänä marraskuuta 2003 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä Euroopan unionin sotilasesikunnan ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien, myös harjoitusten, valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi Euroopan unionin toimielinten käyttöön mahdollisesti asetettujen esikuntien ja joukkojen palvelukseen siirrettyjen sotilas- ja siviilihenkilöiden sekä jäsenvaltioiden tätä varten Euroopan unionin käyttöön asettamien sotilas- ja siviilihenkilöiden asemasta tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Brysselissä 28 päivänä huhtikuuta 2004 Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä jäsenvaltioiden toiselle jäsenvaltiolle esittämistä korvausvaatimuksista, jotka koskevat sellaiselle omaisuudelle, jonka jäsenvaltio omistaa, jota se käyttää tai jolla se toimii, Euroopan unionin kriisinhallintaoperaation yhteydessä aiheutunutta vahinkoa tai tällaisen operaation yhteydessä sattunutta jäsenvaltion sotilas- ja siviilihenkilöiden loukkaantumista tai kuolemaa, tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

3.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Brysselissä 19 päivänä joulukuuta 1997 tehdyn Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen toisen lisäpöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja