Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleiskokous, Kansainvälinen työkonferenssi hyväksyi vuonna 2001 maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan yleissopimuksen sekä siihen liittyvän suosituksen.

Maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskeva yleissopimus koskee maatalousyrityksissä tehtäviä maa- ja metsätalouteen liittyviä töitä. Sen tarkoituksena on maatalouden työpaikkojen turvallisuuden tason varmistaminen sellaiseksi, ettei työntekijöiden terveys tai turvallisuus vaarannu missään työn tekemisen vaiheessa. Yleissopimuksen keskeisen sisällön muodostaa jäsenvaltioille asetettu velvoite maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan kansallisen toimintaohjelman laatimisesta ja sen toteuttamiskeinojen kirjaamisesta kansallisiin lakeihin. Lisäksi siinä on määräyksiä, jotka koskevat työnantajan velvollisuuksia ja vastuuta työpaikan turvallisuuden suhteen, työntekijöiden oikeutta saada tietoa ja tulla kuulluiksi kysymyksissä, jotka liittyvät työn turvallisuuteen ja työsuojeluun, nuorten työntekijöiden vähimmäisikää ja vaarallista työtä, naistyöntekijöiden sekä tilapäisten ja kausityöntekijöiden suojelemista sekä työntekijöiden sosiaaliturvaa ja työaikaa. Edelleen sopimuksessa on määräyksiä, jotka koskevat koneiden ja laitteiden turvallisuutta, tavaroiden käsittelyä ja kuljetuksia, kemikaalien ja eläinten käsittelyä sekä biologisilta riskeiltä suojautumista, rakentamista sekä työntekijöille tarkoitettuja sosiaalitiloja ja majoitusta.

Yleissopimusta täydentää suositus, jonka tavoitteisiin kuuluu myös se, että yleissopimuksen tasoinen suoja ulotettaisiin itsenäisiin, omaa työtään tekeviin maatalousyrittäjiin.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi yleissopimuksen ja lain yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Suomen lainsäädäntö vastaa yleissopimuksen vaatimuksia eikä sen hyväksyminen edellytä lainsäädännöllisiä muutoksia. Työsuhteessa tehtyyn työhön sovelletaan työn laadusta riippumatta työoikeudellista lainsäädäntöä ja työsuojelua koskevia säännöksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivan työsuojeluneuvottelukunnan maatalouselinkeinojaoston toimintasuunnitelma ja sen pohjalta laadittava maaseutuelinkeinojen suojelustrategia täyttävät myös yleissopimuksen määräyksen maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskevasta kansallisesta toimintaohjelmasta.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana, kun yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan. Voimaantulosta ehdotetaan säädettäväksi tasavallan presidentin asetuksella.

Yleissopimus tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona ILOn pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit. Sen jälkeen yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen ratifiointi on rekisteröity.

Yleissopimusta täydentävä suositus saatetaan eduskunnan tietoon otettavaksi huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

---

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) hallintoneuvosto päätti vuonna 1998 asettaa maatalouden työsuojelun vuoden 2000 työkonferenssin asialistalle. Työkonferenssissa asiaa käsiteltiin jäsenmaiden lausuntoihin perustuvan ILOn toimiston laatiman raportin pohjalta.

Valmistelutyössä otettiin huomioon ILOn yleissopimukset ja suositukset, jotka koskevat plantaasityöntekijäin työoloja (1958), työvammatapauksissa myönnettäviä etuja, (1964), maatalouden ammattientarkastusta (1969), työturvallisuutta ja -terveyttä sekä työympäristöä (1981), työterveyshuoltoa (1985) sekä työturvallisuutta kemikaaleja käytettäessä (1990).

Yhtenäisen lähestymistavan varmistamiseksi valmistelussa otettiin huomioon myös niiden maatalouteen sovellettavien ILOn yleissopimusten periaatteet, jotka koskevat ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisvapauden suojelua (1948), järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltamista (1949), työhön pääsemiseksi vaadittavaa vähimmäisikää (1973) sekä lapsityön pahimpia muotoja ja välittömiä toimia niiden poistamiseksi (1999). Edelleen huomioon otettiin ILOn monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskeva kolmikantainen periaatejulistus sekä muut asiaan liittyvät ohjeistot, erityisesti ne, jotka koskevat työtapaturmien ja ammattitautien rekisteröintiä ja ilmoittamista (1996) ja turvallisuutta ja terveyttä metsätyössä (1998).

Maatalousalan työturvallisuutta ja –terveyttä koskeva yleissopimus nro 184 ja sitä täydentävä suositus nro 192 hyväksyttiin Kansainvälisessä työkonferenssissa kesäkuussa 2001.

Lausunnon tämän hallituksen esityksen laatimista varten ovat antaneet maa- ja metsätalousministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto (TT), Maaseudun Työnantajaliitto ry, Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto (MTK), Kunnallinen työmarkkinalaitos (KT), Valtion työmarkkinalaitos (VTML), Suomen Ammattijärjestöjen Keskusjärjestö (SAK) ry ja Suomen Yrittäjät ry. Lausunnoissa puolletaan yleissopimuksen ratifioimista ja todetaan Suomen lainsäädännön vastaavan sekä yleissopimuksen sisältöä että suosituksen tavoitteita.

Suomen ILO-neuvottelukunta päätti yleissopimusta käsitellessään esittää sopimuksen hyväksymistä.

Maatalous on rakennus- ja kaivostyön sekä kalastuksen ohella yksi riskialttiimpia toimialoja maailmassa. ILOn arvioiden mukaan maailmassa vuosittain kirjatuista noin 1,2 miljoonasta työtapaturmasta puolet tapahtuu maatalouden piirissä. Pääasiallisimpina tekijöinä ovat torjunta-aineille ja muille myrkyllisille kemikaaleille altistuminen sekä koneiden käyttämisestä johtuneet onnettomuudet.

Maataloustyöntekijöiden suojaa koskevat ILOn vuodelta 1958 oleva plantaasityöntekijöiden työoloja koskeva yleissopimus nro 110 ja ILOn vuodelta 1981 oleva työturvallisuutta ja -terveyttä sekä työympäristöä koskeva yleissopimus nro 155, jonka Suomi ratifioi vuonna 1985. Viimeksi mainitussa yleissopimuksessa edellytetään yhtenäistä kansallista toimintapolitiikkaa, jota noudatetaan työturvallisuutta ja -terveyttä sekä työympäristöä koskevissa asioissa. Nyt kysymyksessä olevassa yleissopimuksessa nro 184 keskeisenä elementtinä on yleisen kansallisen toimintapolitiikan sijasta maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan toimintaohjelman laatiminen.

Suomessa maatalouden työsuojelu vastaa yleissopimuksen vaatimuksia. Siitä vastaa ylimpänä viranomaisena sosiaali- ja terveysministeriö. Ministeriön yhteydessä toimivan työsuojeluneuvottelukunnan maaseutuelinkeinojaoston toimintasuunnitelma ja sen perusteella laadittava maaseutuelinkeinojen työsuojelustrategia vastaavat yleissopimuksen edellyttämää maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskevaa kansallista toimintaohjelmaa. Kolmikantaisen jaoston tehtävänä on maatalouden työturvallisuuden edistäminen ja kehittäminen.

Voimassa oleva työturvallisuuslaki (299/1958) on korvattu uudella työturvallisuuslailla (738/2002). Sen voimaantuloa koskevan 68 §:n mukaan laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003 niin, että kumottavan lain 40 §: 1—3 momenttia sovelletaan edelleen kunnes toisin säädetään. Pykälä koskee koneen, välineen ja muun teknisen laitteen sekä terveydelle vaarallisen aineen valmistajan, maahantuojan tai muun vastuuta. Uutta työturvallisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 59/2002) mukaan tarkoituksena on mahdollisimman pian antaa eduskunnalle erillinen lakiehdotus, joka koskee koneiden ja muiden työssä käytettävien laitteiden valmistusta, turvallisuusominaisuuksia ja turvallisuuden valvontaa. Turvallisuustasoltaan laki vastaisi nykyistä työturvallisuuslakia.

Tämä hallituksen esitys on laadittu 1 päivänä tammikuuta 2003 voimaan tulevan työturvallisuuslain säännökset huomioon ottaen.

Esityksellä ei ole merkittäviä taloudellisia eikä organisatorisia vaikutuksia, koska Suomen lainsäädäntö täyttää yleissopimuksen vaatimukset.

Yleissopimuksen I osa koskee sen soveltamisalaa. Maataloudella tarkoitetaan maatalousyrityksissä suoritettavia maa- ja metsätaloudellisia toimintoja, joihin luetaan kasvinviljely, metsänhoito, karjanhoito ja hyönteisten hoito, maatalous- ja eläintuotteiden jatkojalostus sekä koneiden, välineiden, laitteiden, työkalujen ja maatalouslaitteistojen käyttö ja kunnossapito. Lisäksi siihen luetaan maataloustuotantoon suoranaisesti liittyvät toiminnat, kuten esim. varastoinnit, ajot ja kuljetukset. Käsitteen ulkopuolelle jäävät kotitarveviljely, maataloustuotteita raaka-aineena käyttävät teolliset prosessit ja niihin liittyvät palvelut, kotitarveviljely sekä metsien teollinen hyödyntäminen. Jäsenvaltiot voivat edustavien työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä kuultuaan rajoittaa yleissopimuksen soveltamisalaa sulkemalle sen ulkopuolelle tiettyjä yrityksiä tai rajoitettuja työntekijäryhmiä. Mikäli näin on menetelty, jäsenvaltiot ovat kuitenkin velvollisia esittelemään suunnitelmat, jolla yleissopimus asteittain ulotetaan kattamaan poissuljetut ryhmät.

Yleissopimuksen II osa sisältää yleisiä määräyksiä, jotka edellyttävät yhtenäisen kansallisen maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan toimintaohjelman laatimista. Lainsäädännön ja kansallisten määräysten tulee tätä varten määritellä toimintaohjelman toimeenpanosta vastaava viranomainen, työnantajien ja työntekijäin oikeudet ja velvollisuudet, perustaa tarvittavat toimielimet ja määritellä niiden vastuualueet. Viranomaisen tulee voida puuttua vaaraa aiheuttavaan toimintaan ja keskeyttää se tarvittaessa. Yleissopimuksen edellyttämä työpaikkojen tarkastusjärjestelmä voidaan myös toteuttaa siten, että tarkastusten suorittamisessa viranomaisia voivat avustaa siihen valtuutetut julkiset tai yksityiset laitokset.

Yleissopimuksen III osa sisältää määräyksiä ennalta ehkäisevistä ja suojatoimenpiteistä, joihin työnantajan tulee ryhtyä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi. Näihin kuuluu myös työntekijöiden valvonta ja opastus työhön liittyvistä vaaratekijöistä. Edelleen osassa on määräyksiä työntekijöiden oikeuksista saada tietoa työhön liittyvistä terveydellisistä vaaroista ja osallistumisesta työsuojelutoimenpiteiden soveltamiseen. Lisäksi sen määräykset koskevat koneiden ja laitteiden käyttöturvallisuutta ja ergonomiaa, koneiden kuljettajien pätevyyttä, tavaroiden käsittelyä ja kuljetusta, kemikaalien ja eläinten asianmukaista käsittelyä, biologisilta riskeiltä suojautumista ja maatalouslaitteistojen turvallisuutta.

Yleissopimuksen IV osassa on määräyksiä työntekijäryhmistä, joiden suojaamista pidetään erityisen tärkeänä. Määräykset koskevat nuorten työntekijöiden vähimmäisikää ja siitä poikkeamista sekä vaarallisia töitä, tilapäis- ja kausityöntekijöiden suojelun tasoa sekä naistyöntekijöiden raskauteen, imetykseen ja lisääntymisterveyteen liittyviä erityistarpeita. Lisäksi osa sisältää määräyksiä työntekijöille järjestettävän majoituksen vähimmäisnormeista ja sosiaalitiloista sekä työaikajärjestelyistä. Yleissopimuksen mukaan maataloustyöntekijöiden sosiaaliturvan tai vakuutusjärjestelmän tulee olla samantasoinen kuin muiden alojen työntekijöillä ja kattaa kuolemaan johtavien ja muiden työtapaturmien ohella työkyvyttömyys ja työhön liittyvät muut terveysriskit.

Suosituksen mukaan ILOn maatalouden ammattien tarkastusta koskevan yleissopimuksen ja suosituksen periaatteet tulisi huomioida maataloustyöpaikkojen tarkastuksia tehtäessä. Tavoitteen mukaan monikansallisten yritysten tulisi sijaintipaikastaan riippumatta turvata maataloustyöntekijöidensä terveys ja turvallisuus kansallisen lainsäädännön ja määräysten sekä ILOn monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskevan kolmikantaisen periaatejulistuksen mukaisesti.

Suosituksen työturvallisuuden ja –terveyden valvontaa koskeva II osa sisältää vähimmäistavoitteita, joiden tulisi sisältyä kansalliseen maatalouden työturvallisuutta ja -terveyttä koskevaan toimintaohjelmaan. Lisäksi se sisältää luettelon seikoista, jotka viranomaisen tulee ottaa huomioon toimintaohjelmaa toimeenpantaessa.

Osa III koskee ennalta ehkäiseviä ja suojaavia toimia. Työpaikalla toteutettavassa riskinarvioinnissa huomioon otettavien seikkojen lisäksi osan tavoitteet liittyvät koneiden käyttöturvallisuuteen, biologisiin tekijöihin, kemikaalien ja eläinten käsittelyyn, maatalouslaitteistojen turvalliseen käyttöön sekä maataloustyöntekijöiden hyvinvoinnin turvaamiseen.

Suosituksen IV luvussa tavoitteeksi on asetettu raskaana olevien ja imettävien naistyöntekijöiden työturvallisuuden ja -terveyden varmistaminen. Toisena erityisryhmänä on mainittu itsenäiset maatalousyrittäjät, joihin tulisi tarvittaessa ulottaa yleissopimuksen tasoinen suoja. Lisäksi luvussa on esimerkkejä toimenpiteistä, joilla viimeksi mainitun ryhmän suojan tasoa voidaan edistää.

Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan maatalousyrityksissä tehtävään työhön, joka liittyy kasvien viljelyyn ja kotieläintalouden perustuotantoon sekä tähän tuotantoon liittyvään metsätalouteen. Tällä tarkoitetaan maatilan työntekijöiden maatalouden tarpeisiin tekemää pienimuotoista puunhankintaa tai eräissä maissa hedelmätarhoissa tehtäviä hedelmäpuiden hoitotoimenpiteitä. Soveltamisala vastaa Suomessa vallitsevaa "maatalouden" käsitettä sekä siihen liittyviä toimintoja.

Yleissopimuksen määräykset koskevat vain työ- tai virkasuhteessa tehtyä työtä. Omaa työtään tekevien maatalousyrittäjien työturvallisuutta koskevat tavoitteet sisältyvät yleissopimusta täydentävään suositukseen. Suomessa omaa työtään tekeviksi maatalousyrittäjiksi voidaan määritellä ne, jotka on vakuutettu maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969) mukaisesti. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 2 artikla rajaa yleissopimuksen ulkopuolelle omavaraistalouden, teolliset prosessit, joissa maataloustuotteita käytetään raaka-aineina sekä niihin liittyvät palvelut ja teollisuuden puuhankinnan. Artiklassa mainittuihin toimintoihin, omavaraistaloutta lukuun ottamatta, sovelletaan työsopimuslakia (55/2001) ja työturvallisuuslakia edellyttäen, että kysymys on työstä, jota tehdään työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa vastaan. Omavaraistaloudessa tehty työ ei täytä työsuhteen tunnusmerkkejä, eikä siihen tästä johtuen sovelleta työturvallisuuslakia. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 3 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat sulkea sopimuksen ulkopuolelle tiettyjä maatalousyrityksiä tai rajoitettuja työntekijäryhmiä, mikäli yleissopimuksen soveltaminen niihin olisi erityisen ongelmallista. Suomessa työturvallisuuslakia sovelletaan lähtökohtaisesti työ- ja virkasuhteessa tehtyyn työhön. Tästä johtuen ei sen soveltamisalan ulkopuolelle ole aiheellista sulkea mitään työntekijäryhmää, jonka työ täyttää työsuhteen tunnusmerkistön. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 4 artiklan 1. kappaleessa edellytetään yhtenäisen kansallisen maatalouden työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan toimintaohjelman laatimista. Vastaava velvoite sisältyy ILOn yleissopimuksiin nro 155 (työturvallisuus ja -terveys sekä työympäristö), nro 170 (työturvallisuus kemikaaleja käytettäessä) ja nro 176 (terveys ja turvallisuus kaivoksissa). Maatalouden osalta mainitun toimintaohjelman toteuttaa työsuojeluneuvottelukunnan maaseutuelinkeinojaoston toimikaudelleen laatima toimintasuunnitelma ja sen perusteella rakennettava maaseutuelinkeinojen suojelustrategia. Jaoston tehtävänä on maatalouden työturvallisuuden edistäminen ja koordinoiminen. Alan työmarkkinajärjestöjen lisäksi siinä ovat edustettuina Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Svenska lantbrukproducenternas centralförbund SLC r.f., Maaseutukeskusten Liitto ry ja Svenska lantbrukssällskapens förbund r.f.

Artiklan 2. kappale velvoittaa jäsenvaltioita a) nimeämään toimintaohjelman toimeenpanosta vastaavan viranomaisen, b) määrittelemään työnantajien ja työntekijöiden työturvallisuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet ja c) perustamaan maatalousalan eri sektoreiden välisiä koordinoivia elimiä.

Säännökset toimintaohjelmasta vastaavan viranomaisen nimittämisestä sisältyvät yleiseen työsuojelua koskevaan lainsäädäntöön. Viranomaisten tehtävistä työsuojelun edistämiseksi ja heidän toimivaltasuhteistaan säädetään työsuojeluhallinnosta annetun lain (16/1993) ohella työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa (131/1973).

Työantajan johto- ja valvontaoikeus on johdettavissa työsopimuslaista sekä työnantajan ja työntekijän solmimasta työsopimuksesta. Työnantajan yleisistä työturvallisuuteen liittyvistä velvollisuuksista säädetään työturvallisuuslain 2 luvussa. Lain 8 §:ssä säädettyä työnantajan yleistä huolehtimisvelvollisuutta täydentävät useat alemmanasteiset säädökset kuten valtioneuvoston päätökset ja asetukset, jotka sisältävät yksityiskohtaisia säännöksiä työpaikoilla esiintyvistä haitta- ja vaaratekijöistä.

Työntekijän työturvallisuuteen liittyvät oikeudet määrittyvät muun muassa työnantajan työturvallisuuteen liittyvien toimintavelvoitteiden laajuuden ja sisällön perusteella. Säännökset työntekijöiden työturvallisuuteen liittyvistä velvollisuuksista sisältyvät työturvallisuuslain 4 lukuun. Työnantajalta saamiensa ohjeiden ja opastuksen mukaisesti työntekijän on työssään huolehdittava omasta ja muiden työntekijöiden turvallisuudesta, jos hänen työnsä vaikuttaa heihin. Työntekijä on myös velvollinen käyttämään hänelle määrättyjä suojavälineitä ja noudattamaan sitä mitä hänen velvollisuudekseen on säädetty. Lisäksi lukuun sisältyy myös säännös työntekijän oikeudesta pidättäytyä työstä.

Määräystä eri sektoreiden välisestä yhteistoimintaorganisaatiosta vastaa työsuojeluneuvottelukunnan maaseutuelinkeinojaosto, jonka tehtävänä on maatalouden työturvallisuuden edistäminen.

Artiklan 3. kappale koskee viranomaisen oikeutta määrätä terveydelle vaarallisen toiminnan keskeyttämisestä, siinä olevien epäkohtien korjaamisesta ja rankaisemisesta. Työsuojeluviranomaisen valvontamenettelystä ja käytettävissä olevista pakkokeinoista säädetään työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa. Sen mukaan työsuojelutarkastuksen toimittajalla on mahdollisuus käyttää hallinnollisia pakkokeinoja kuten käyttökieltoa, uhkasakon määräämistä ja teettämisuhkaa työpaikalla todettujen työsuojelullisten epäkohtien poistamiseksi.

Työturvallisuusrikoksista säädetään rikoslain (39/1889) 47 luvun 1 §:ssä. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyessä työnantaja voidaan tuomita työturvallisuusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 5 artiklan 1. kappale edellyttää jäsenvaltioilla olevan järjestelmän maataloustyöpaikkojen valvomista varten. Työsuojeluhallinnosta annetussa laissa on määritelty työsuojeluhallinnon tehtävät ja organisaatio. Lain mukaan työsuojeluhallinnon tehtävänä on sosiaali- ja terveysministeriön johdolla huolehtia työsuojelun alueellisesta ohjauksesta ja valvonnasta. Tätä varten maa on jaettu 11 työsuojelupiiriin, joissa toimii vähintään yksi maatalousalan työsuojelukysymyksiin perehtynyt tarkastaja. Nykyisellään tarkastajien määrää voidaan pitää riittävänä.

Artiklan 2. kappaleen mukaan tiettyjä tarkastus- ja valvontatoimia voidaan uskoa asianmukaisesti valtuutetuille yksityisille tai muille laitoksille. Työsuojeluun liittyvien tarkastuslaitosten hyväksymisestä annettu asetus (18/2000) sisältää säännökset tarkastuslaitosten hyväksymisestä ja siihen liittyvistä menettelytapasäännöksistä. Tarkastuslaitos voi käyttää apunaan ulkopuolisia testaus-, tarkastus- ja muita palveluja, jos palvelun tuottaja täyttää 1 §:ssä säädetyt vaatimukset. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 6 artiklan 1. kappale edellyttää työnantajan varmistavan työntekijöidensä turvallisuuden ja terveyden kansallisen lainsäädännön ja määräysten mukaisesti. Työturvallisuuslain 8 §:ssä säädetty työnantajan yleinen huolehtimisvelvollisuus edellyttää työnantajan ryhtyvän toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeellisia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä huolehtimiseksi työssä. Huolehtimisvelvollisuuden sisältöä ja laajuutta määriteltäessä on otettava huomioon työstä, työolosuhteista ja muusta työympäristöstä johtuvat seikat sekä työntekijöiden henkilökohtaiset ominaisuudet, joilla on merkitystä työn turvallisuuden ja terveyden kannalta. Huolehtimisvelvollisuutta rajoittavat epätavalliset ja ennalta arvaamattomat seikat, joihin työnantaja ei voi vaikuttaa samoin kuin poikkeukselliset tapahtumat, joiden seurauksia ei varotoimin voida välttää.

Artiklan 2. kappaleen mukaan kansallisen lainsäädännön ja määräysten tulee edellyttää, että samalla työpaikalla toimivat työnantajat ja ammatinharjoittajat ovat yhteistyössä työturvallisuutta koskevissa kysymyksissä. Yhteisellä työpaikalla toimivien huolehtimisvelvoitteesta säädetään työturvallisuuslain 49 §:ssä. Sen mukaan yhteisellä työpaikalla samanaikaisesti tai perättäisesti toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien tulee kunkin osaltaan huolehtia riittävällä yhteistoiminnalla ja tiedottamisella siitä, että heidän toimintansa ei vaaranna työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä. Lain 50 § edellyttää myös, että pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja varmistaa, että muut työnantajat ja näiden työntekijät ovat saaneet tarpeelliset tiedot ja ohjeet työhön kohdistuvista työpaikan vaara- ja haittatekijöistä sekä työpaikan ja työn turvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 7 artikla velvoittaa työnantajaa a) arvioimaan työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen liittyvistä riskit ja varautumaan sen mukaisten ennalta ehkäisevien ja suojaavien toimenpiteiden käyttämiseen, b) varmistamaan työntekijöiden valvonnan, opastuksen ja ohjauksen sekä informoinnin työturvallisuuteen ja -terveyteen liittyvistä vaaratekijöistä, c) varautumaan vaarallisen toiminnan pysäyttämiseen ja työntekijöiden evakuoimiseen.

Työhön liittyvien vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista säädetään työturvallisuuslain 10 §:ssä. Se edellyttää työnantajan työn ja toiminnan luonteen mukaisesti järjestelmällisesti selvittävän ja tunnistavan työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat vaara- ja haittatekijät. Jos niitä ei voida poistaa, työnantajan tulee arvioida niiden merkitys työntekijän turvallisuudelle ja terveydelle. Pykälä sisältää luettelon niistä vaara- ja haittatekijöistä, joihin selvityksen ainakin tulee kohdistua. Jos työnantajalla ei ole riskinarviointiin vaadittavaa riittävää asiantuntemusta, hänen tulee käyttää ulkopuolista asiantuntijaa. Selvitys ja arviointi on pidettävä ajan tasalla ja sitä on tarkistettava, jos olosuhteiden muutokset sitä edellyttävät.

Työpaikan kokonaisvaltaiseen turvallisuudenhallintaan kuuluu myös työsuojelua koskeva toimintaohjelma, josta säädetään työtuvallisuuslain 9 §:ssä. Sen mukaan työnantajalla on oltava turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi sekä työntekijöiden työkyvyn ylläpitämiseksi ohjelma, joka kattaa työpaikan työolojen kehittämistarpeet ja työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset.

Työturvallisuuslain 14 § 1 momentissa säädetään työntekijän opastuksesta ja ohjauksesta. Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä ja huolehdittava siitä, että työntekijä hänen ammatillinen osaamisensa ja kokemuksensa huomioon ottaen perehdytetään työhön, työpaikan olosuhteisiin sekä oikeisiin työmenetelmiin. Tämä on erityisesti huomioitava silloin, kun kyseessä on uusi työntekijä tai työtilanteiden muuttuminen. Tarvittaessa työntekijälle annettua opetusta ja ohjausta on täydennettävä.

Vaarallisen toiminnan ja työntekijöiden evakuointivelvollisuuden osalta viitataan yllä selvitettyyn työturvallisuuslain 9 ja 10 §:ään sekä sen 8 §:n 3 momenttiin, joka edellyttää työnantajan suunnittelevan, valitsevan ja mitoittavan työolosuhteiden parantamiseksi noudatettavat toimenpiteet noudattaen mahdollisuuksien mukaan siinä annettuja työturvallisuuden ennalta ehkäiseviä perusperiaatteita. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 8 artiklan 1. kappaleen mukaan työntekijöillä on oikeus a) tulla kuulluksi asioissa, jotka liittyvät heidän turvallisuuteensa, b) osallistua turvallisuutta ja terveyttä koskevien toimenpiteiden soveltamiseen sekä työsuojeluvaltuutetun ja työsuojelutoimikuntien valintaan, c) oikeus kieltäytyä työstä, johon liittyy ilmeinen tapaturman vaara.

Työturvallisuuslain 17 § koskee työnantajan ja työntekijän yhteistoimintaa työturvallisuusasioissa työpaikalla. Sen mukaan työnantajan ja työntekijöiden tulee yhteistoimin pyrkiä ylläpitämään ja parantamaan työturvallisuutta työpaikalla. Työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijät saavat riittävän ajoissa tarpeellisen tiedon turvallisuuteen ja terveyteen ja muihin työolosuhteisiin vaikuttavista asioista sekä niistä koskevista arvioinneista ja muista selvityksistä. Työnantajan tulee myös huolehtia siitä, että näitä asioita asianmukaisesti ja riittävän ajoissa käsitellään työnantajan ja työtekijöiden tai heidän edustajiensa kesken.

Työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa ja sen perustella annetussa asetuksessa (954/1973) säädetään työsuojelun edistämistä ja kehittämistä koskevasta työnantajan ja työntekijän yhteistoiminnasta. Säännökset koskevat työsuojelupäällikön, työsuojeluvaltuutettujen, varavaltuutettujen sekä työsuojelutoimikunnan tehtäviä, nimeämistä ja valitsemista.

Työturvallisuuslain 23 § koskee työntekijän oikeutta pidättäytyä työstä. Työntekijällä on oikeus pidättäytyä työstä, joka aiheuttaa vakavaa vaaraa hänen omalle tai muiden työntekijöiden hengelle tai terveydelle. Työstä pidättäytymisestä tulee ilmoittaa työnantajalle tai tämän edustajalle niin pian kuin mahdollista. Oikeus pidättäytymiseen jatkuu siihen asti kunnes työnantaja on poistanut vaaratekijät tai muutoin huolehtinut siitä, että työ voidaan suorittaa turvallisesti.

Artiklan 2. kappale edellyttää työntekijöiden ja heidän edustajiensa noudattavan työturvallisuutta koskevia ohjeita ja menettelytapoja. Vastaava velvoite sisältyy työturvallisuuslain 18 §:n 1 momenttiin, jonka mukaan työntekijän yleisiin velvollisuuksiin kuuluu työnantajan toimivaltansa mukaisesti antamien määräysten ja ohjeiden noudattaminen. Hänen tulee myös noudattaa työnsä ja työolosuhteiden edellyttämää turvallisuuden ja terveellisyyden ylläpitämiseksi tarvittavaa järjestystä ja siisteyttä sekä huolellisuutta ja varovaisuutta. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 9 artiklan 1. kappale edellyttää, että maataloudessa käytettävät koneet, työkalut ja välineet täyttävät kansalliset tai muutoin hyväksytyt turvallisuusnormit ja ovat asianmukaisesti asennettuja, kunnossapidettyjä ja suojattuja. Määräyksiä koneiden ja laitteiden turvallisuudesta sisältyy koneiden turvallisuudesta annettuun valtioneuvoston päätökseen (1314/1994) ja henkilönsuojaimista annettuun valtioneuvoston päätökseen (1406/1993), joiden mukaan koneen ja turvakomponentin sekä henkilösuojaimen katsotaan täyttävän päätöksien liitteessä 1 määrätyt vaatimukset, kun se on suunniteltu, rakennettu sekä varustettu sitä koskevien yhdenmukaistettujen standardien mukaisesti. Maa- ja metsätraktoreihin sovelletaan valtioneuvoston asetusta traktoreiden EY-tyyppihyväksynnästä (716/2001).

Työvälineen käyttöönotto- ja määräaikaistarkastuksia koskevan työturvallisuuslain 43 §:n mukaan kone, työväline tai muu laite, jonka asennus tai asennus- ja käyttöolosuhteet vaikuttavat turvallisuuteen, on tarkastettava oikean asennuksen ja turvallisen toimintakunnon varmistamiseksi ennen ensimmäistä käyttöönottoa. Tarkastus on lisäksi suoritettava käyttöönoton jälkeen säännöllisin väliajoin ja tarvittaessa myös poikkeuksellisen tilanteen jälkeen toimintakunnon varmistamiseksi.

Artiklan 2. kappale edellyttää viranomaisten varmistavan sen, että koneiden ja laitteiden valmistajat, maahantuojat ja toimittajat noudattavat turvallisuusmääräyksiä ja informoivat niiden käyttäjiä tuotteisiin liittyvistä vaaroista ja vaaramerkinnöistä. Tuoteselostuksessa on käytettävä maan virallisia kieliä. Valmistajan, maahantuojan ja toimittajan tuotteiden turvallisuuteen liittyvistä velvoitteista säädetään työturvallisuuslain (299/1958) 40 §:n 1 ja 2 momentissa, joita työturvallisuuslain mukaan sovelletaan siksi kunnes toisin säädetään. Valmistajan maahantuojan ja toimittajan on esineen ohella toimitettava asianmukaiset ohjeet koneen ja laitteen asentamista, käyttöä ja huoltoa varten. Tarvittaessa niihin tulee kuulua ohjeet puhdistuksesta ja tavanomaisista korjauksista sekä säädöistä.

Työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaan tuoteturvallisuutta valvovat työsuojeluviranomaiset. Säännösten vastaisten tuotteiden markkinoille pääsyn ehkäisemiseksi voidaan käyttää pakkokeinoja.

Artiklan 3. kappale edellyttää työnantajien huolehtivan siitä, että työntekijät saavat ja ymmärtävät koneisiin liittyvät turvallisuusohjeet. Työntekijöille annettavasta opetuksesta ja ohjauksesta säädetään työssä käytettävien koneiden ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen (856/1998) 6 §:ssä, joka edellyttää työnantajan antavan työntekijälle riittävästi opetusta ja ohjausta työvälineen käytöstä, sen käytöstä saaduista kokemuksista ja vaarojen välttämisestä sekä ennakoitavissa olevista poikkeuksellisista tilanteista. Tarvittaessa ohjeiden tulee olla kirjalliset. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 10 artikla a) kieltää maatalouskoneiden ja laitteiden käytön alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti ja henkilöiden kuljetukseen ellei kansallisesti toisin määrätä, b) edellyttää niiden käyttäjien pätevyyden vastaavan kansallisia lakeja ja käytäntöä. Koneiden, työvälineiden ja muiden laitteiden käyttöä koskeva työturvallisuuslain 41 § 1 momentti edellyttää työssä käytettävän vain sellaisia koneita, työvälineitä ja muita laitteita, jotka ovat niitä koskevien säännösten mukaisia sekä kyseiseen työhön ja työolosuhteisiin sopivia ja tarkoituksenmukaisia. Lisäksi on huolehdittava siitä, ettei käytöstä aiheudu vaaraa niillä työskenteleville tai muille työpaikalla oleville henkilöille.

Myös työssä käytettävien koneiden ja muiden työvälineiden hankinnasta, turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen 3 § edellyttää työnantajan varmistavan sen, että työvälinettä saa käyttää vain niihin töihin ja niissä olosuhteissa, joihin se on sopiva. Mainitun päätöksen 28 §:n mukaan liikkuvan työvälineen tulee olla siten varustettu, että työvälineen liikkuessa sitä kuljettavalle tai sen kyydissä olevalle työntekijälle aiheutuva vaara on mahdollisimman vähäinen.

Maatalouskoneiden käyttäjien pätevyyden edellytyksiä koskee työturvallisuuslain 14 § 1 momentti, jonka sisältöä on selvitetty tämän osan 7 artiklan yhteydessä. Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työtekijälle annettavasta opetuksesta sellaisissa ammateissa, joissa vaaditaan erityistä pätevyyttä. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 11 artiklan 1. kappaleen mukaan tavaroiden käsittelyä ja kuljetusta varten tulee olla turvallisuusmääräykset. Artiklan 2. kappale kieltää terveyden vaarantavien taakkojen käsittelyn ihmisvoimin. Nostoihin ja siirtoihin sekä muuhun taakan käsittelyyn, joka tehdään käsin ja joista työn luonteesta tai epäsuotuisista ergonomisista olosuhteista johtuen aiheutuu erityisesti työntekijän selän vioittumisen vaara, sovelletaan käsin tehtävistä nostoista ja siirroista työssä annettua valtioneuvoston päätöstä (1409/1993). Päätöksen 2 § edellyttää työnantajan ryhtyvän asianmukaisiin järjestelyihin tai antavan työntekijän käyttöön asianmukaisia välineitä, erityisesti mekaanisia laitteita, jotta työntekijän ei käsin tarvitse käsitellä taakkoja. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 12 artikla koskee a) maatalouskemikaalien luokitusjärjestelmää, b) valmistajien, maahantuojien ja toimittajien velvollisuutta noudattaa turvallisuusmääräyksiä sekä heidän tiedottamisvelvollisuuttaan sekä c) kemikaalien ja kemikaalisäiliöiden hävittämisjärjestelmää. Säännöksiä eri toiminnanharjoittajien luokittelu-, huolehtimis-, selvilläolo-, päällyksen merkitsemis- ja tiedonantovelvollisuudesta sisältyy kemikaalilakiin (744/1989) sekä torjunta-ainelakiin (327/1969). Säännökset vastaavat artiklan vaatimuksia. Käytöstä poistettujen kemikaalien kierrätyksestä ja hävittämisestä säädetään jätelaissa (1072/1993). Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 13 artikla edellyttää, että työpaikalla annetaan riittävät ohjeet varotoimenpiteistä, joita on noudatettava ainakin a) kemikaalien valmistuksessa, käsittelyssä, käytössä, varastoinnissa ja kuljetuksessa, b) kemikaalien levittämisessä, c) kemikaalien käsittelyvälineiden ja säiliöiden kunnossapidossa, korjauksessa ja puhdistuksessa sekä d) tyhjien säiliöiden hävittämisessä ja jätteen ja käytöstä poistettujen kemikaalien käsittelyssä ja hävittämisessä. Säännökset artiklan määräyksiä vastaavista seikoista sisältyvät kemikaalilakiin ja kemikaaliasetukseen (620/1990). Lain 15 §:n sisältämä yleinen huolehtimisvelvoite edellyttää, että kemikaalien käsittelyssä noudatetaan kemikaalin määrä ja vaarallisuus huomioon ottaen riittävää huolellisuutta ja varovaisuutta terveys- ja ympäristöhaittojen estämiseksi. Säännöksiä artiklan määräyksiä vastaavista seikoista sisältyy myös torjunta-ainelakiin ja jätelakiin. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 14 artikla koskee biologisten altisteiden aiheuttamien tartuntatautien, allergioiden ja myrkytysten ennalta ehkäisemistä sekä eläinten käsittelyä. Yleisohjeet työntekijöiden suojelemisesta artiklassa luetelluilta haittatekijöiltä sisältyvät valtioneuvoston päätökseen (1155/1993), joka koskee työntekijöiden suojelemista työhön liittyvältä biologisten tekijöiden aiheuttamalta vaaralta. Pölyn suhteen sovelletaan lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön asetusta haitalliseksi tunnetuista pitoisuuksista (190/2002). Eläintautien osalta asiaa täydentävät maa- ja metsätalousministeriön eläintautilain (55/1980) perusteella antamat eläintautikohtaiset määräykset. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 15 artikla edellyttää, että maatalousrakennusten ja laitteiden rakennus-, korjaus- ja asennustyöhön sovelletaan kansallista lainsäädäntöä ja määräyksiä. Rakennukseen kuuluvien rakenteiden turvallisuutta koskevia määräyksiä on maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) perusteella annetuissa Suomen rakentamismääräyskokoelman määräyksissä. Maatalousrakennusten osalta määräyksiä täydentävät maa- ja metsätalousministeriön rakentamisohjeet. Lisäksi säännöksiä laitteiden turvallisuudesta sisältyy koneiden turvallisuudesta annettuun valtioneuvoston päätökseen. Sähkölaitteiden turvallisuusvaatimuksista säädetään sähköturvallisuuslaissa (410/1996). Rakennus-, asennus- ja korjaustyöhön sovelletaan työturvallisuuslakia. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 16 artiklan 1. ja 2. kappale koskevat alle 18-vuotiaiden vaarallisen työn kieltoa ja nuorille työntekijöille vaarallisia töitä. Nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) 9 §:n 2 momentin mukaan alle 18-vuotiasta henkilöä ei saa käyttää työhön, joka voi aiheuttaa erityisen tapaturman vaaran tai terveyshaitan. Saman lain perusteella annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (128/2002) liite sisältää esimerkkiluettelon nuorten työntekijöiden suojelusta annetussa asetuksessa (508/1986) tarkoitetuista vaarallisista töistä.

Artiklan 3. kappale sallii poikkeamisen alle 18-vuotiaiden vaarallisen työn kiellosta edellyttäen, että nuoren työntekijän turvallisuus varmistetaan. Nuorista työntekijöistä annetun asetuksen 4 §:n mukaan 16-vuotta täyttänyt nuori työntekijä voi tehdä yllä mainitussa esimerkkiluettelossa tarkoitettua tai siihen verrattavaa työtä. Ehtona on kuitenkin se, ettei hänen käyttöönsä annetuista laitteista tai aineista tai työolosuhteista ole hänen henkilökohtaiset olosuhteensa huomioon ottaen erityistä tapaturman tai terveyden vaurioitumisen vaaraa. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 17 artiklan mukaan tilapäisten ja kausityöntekijöiden työturvallisuuden tason tulee vastata vakinaisten työtekijöiden työturvallisuutta. Suomen lainsäädännössä tilapäisten ja kausityöntekijöiden asema ei eroa vakinaisten työntekijöiden asemasta työturvallisuuden suhteen. Työhön, joka täyttää työsuhteen tunnusmerkit, sovelletaan työturvallisuuslakia työsuhteen kestosta riippumatta. Esitetyllä perusteella artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 18 artikla koskee maataloudessa työskentelevien naisten raskauteen, imetykseen ja lisääntymisterveyteen liittyviä erityisiä tarpeita. Raskaana olevan työntekijän työturvallisuudesta säädetään työsopimuslain 2 luvun 3 §:n 2 momentissa. Sen mukaan työntekijä on pyrittävä siirtämään raskauden ajaksi muihin, hänen työkykynsä ja ammattitaitonsa huomioon ottaen sopiviin tehtäviin, jos hänen työtehtävänsä tai työolot vaarantavat hänen tai sikiön terveyden eikä työssä tai työoloissa olevaa vaaratekijää voida poistaa. Raskaana olevien naistyöntekijöiden erityistarpeet on huomioitu myös työturvallisuuslaissa. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 19 artikla määrää a) työntekijöille järjestettävistä sosiaalitiloista sekä b) yrityksen tiloissa asuvien työntekijöiden majoituksen vähimmäisnormeista. Työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen työntekijöitä varten järjestettävistä peseytymis- ja pukeutumis- ja vaatteiden säilytystiloista, ruokailu-, lepo- ja käymälätiloista ja muista henkilöstötiloista säädetään työturvallisuuslain 48 §:ssä. Tilojen tarvetta suunniteltaessa huomioon otetaan työn laatu, sen jatkuvuus ja työntekijöiden lukumäärä.

Säännöksiä asuin- ja muiden oleskelutilojen terveydellisistä vaatimuksista sisältyy terveydensuojelulakiin (763/1994) ja sen nojalla annettuun asetukseen (1280/1994). Mainitun lain nojalla viranomainen voi asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyvän terveyshaitan johdosta kieltää tai rajoittaa asunnon käyttöä. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 20 artikla edellyttää maataloustyöntekijöiden työaikasäännösten sisältyvän kansalliseen lainsäädäntöön. Työaikalain (605/1996) 1 §:n mukaan lakia sovelletaan työsopimuslain 1 §:n mukaiseen työhön sekä virkasuhteen perusteella tehtävään työhön, ellei toisin ole säädetty. Alle 18-vuotiaan tekemään työhön sovelletaan lisäksi nuorista työntekijöistä annetun lain työaikaa koskevia 4—8 §:ää. Myös työehtosopimuksissa on sovittu maataloustyöhön sovellettavista työajoista. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Yleissopimuksen 21 artiklan 1 ja 2 kappale koskevat maataloustyöntekijöiden vakuutussuojaa ja heitä koskevaa sosiaaliturva- ja vakuutusjärjestelmää. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä ei erottele maataloustyöntekijöitä muiden alojen työntekijöistä. Työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä tapaturmavakuutuslain (608/1948) edellyttämällä tavalla. Kaikki työntekijät ovat yhtälailla oikeutettuja tapaturma- ja ammattitautietuuksiin, jotka eivät ole riippuvaisia työn laadusta. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Suositus täsmentää ja täydentää yleissopimuksen määräyksiä. Suomen lainsäädäntö kattaa suosituksen tavoitteet myös siltä osin kuin ne koskevat omaa työtään tekeviä maatalousyrittäjiä.

Euroopan yhteisössä ei tällä hetkellä ole vireillä maatalouden työsuojelun alaa koskevaa säädösvalmistelua. Suomen työsuojelulainsäädäntö täyttää EU:n työsuojeludirektiivit ja vastaa yleissopimuksen määräyksiä, jotka koskevat lähinnä perinteisiä maatalouden tapaturmariskejä.

Euroopan yhteisössä on vireillä ehdotus neuvoston suositukseksi työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltamisesta itsenäisiin ammatinharjoittajiin. Suositus perustuu Euroopan parlamentin päätöslauselmaan, joka koskee yhteisön toiminnan yleisiä puitteita työterveyden, työturvallisuuden ja työhygienian alalla. Päätöslauselmassa todettiin, että puitteisiin sisällytetään säädökset, joilla toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annettu puitedirektiivi 89/391/ETY ulotetaan koskemaan itsenäisiä ammatinharjoittajia. Suositusehdotuksen 7. kohdassa viitataan ILOn suosituksen nro 192 tavoitteeseen, jonka mukaan yleissopimuksen mukainen suoja olisi asteittain ulotettava kattamaan myös itsenäiset maanviljelijät.

Yleissopimus nro 184 tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit. Sen jälkeen yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen ratifiointi on rekisteröity

Yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa sen kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jona yleissopimus on alun perin tullut voimaan lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröintiä varten. Irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua ilmoituksen rekisteröintipäivämäärästä. Jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa mainitun irtisanomisajan päättymisestä käytä irtisanomisoikeuttaan, saa irtisanoa yleissopimuksen aina 10 vuoden välein.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia tai vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, 1) jos määräys koskee jonkun perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on olemassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan riippumatta siitä, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp)

Edellä tämän esityksen yksityiskohtaisten perustelujen jaksossa 2.1. on selvitetty yksityiskohtaisesti yleissopimuksen nro 184 suhdetta Suomen työsuojelulainsäädäntöön. Esityksen perusteella yleissopimuksen 4 artiklan määräykset, jotka koskevat toimintaohjelman toimeenpanosta vastaavan ja sitä valvovan viranomaisen nimittämistä, työnantajien ja työntekijöiden työturvallisuuteen liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien määrittelyä, maatalousalan eri sektoreiden välisen yhteistoimintaelimen perustamista, viranomaisen oikeutta puuttua vaaralliseen toimintaan pakkokeinoin sekä sen rangaistavuutta kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työsuojeluhallinnosta annetussa laissa, työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa, työturvallisuuslaissa ja rikoslaissa.

Artiklan 5 määräys, joka koskee maataloustyöpaikkojen tarkastusjärjestelmää kuuluu lainsäädännön alaan, koska työsuojeluhallinnon organisaatiosta säädetään työsuojeluhallinnosta annetussa laissa.

Artiklan 6 määräykset, jotka koskevat työnantajien velvollisuutta varmistaa työntekijöiden turvallisuus ja yhteisellä työpaikalla työskentelevien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien työturvallisuutteen liittyvää yhteistyötä kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa.

Artiklan 7 määräykset, jotka koskevat työnantajien velvollisuutta arvioida työpaikan vaaratekijöitä ja siitä johtuvia varotoimia, työntekijöiden opastamista ja ohjaamista ja valvomista sekä vaarallisen toiminnan pysäyttämis- ja työntekijöiden evakuoimisvelvollisuutta kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa.

Artiklan 8 määräykset, jotka koskevat työntekijöiden oikeutta saada tietoa ja tulla kuulluksi turvallisuuteen liittyvissä asioissa, oikeutta osallistua työsuojelun kehittämistä koskevaan yhteistoimintaan, työstä pidättäytymisoikeutta sekä velvollisuutta noudattaa työturvallisuutta koskevia ohjeita kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa ja työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa.

Artiklan 9 määräys, joka koskee maatalouskoneiden ja laitteiden asianmukaista asennusta ja kunnossapitoa ja niiden valmistajien ja toimittajien tuoteturvallisuuteen liittyviä velvollisuuksia kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa.

Artiklan 10 määräykset, jotka koskevat maatalouskoneiden ja laitteiden tarkoituksenmukaista käyttöä ja henkilökuljetuksiin soveltumattomia maatalouskoneita kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa.

Artiklan 12 määräykset, jotka koskevat maatalouskemikaalien luokitusjärjestelmää, eri toiminnanharjoittajien velvollisuuksia sekä kemikaalijätteen hävittämistä kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään kemikaalilaissa, torjunta-ainelaissa ja jätelaissa.

Artiklan 13 määräykset, jotka koskevat työpaikalla kemikaalien käsittelyssä noudatettavia varotoimia kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään kemikaalilaissa, torjunta-ainelaissa ja jätelaissa.

Artiklan 15 määräykset, jotka koskevat maatalousrakennusten rakennus-, korjaus- ja kunnossapitoon liittyvää kansallista lainsäädäntöä kuuluvat lainsäädännön alaan. Rakenteiden turvallisuutta koskevia määräyksiä on annettu maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Lisäksi rakennus-, asennus- ja korjaustyöhön sovelletaan työturvallisuuslain säännöksiä.

Artiklan 16 määräys, joka koskee alle 18-vuotiaiden vaarallisen työn kieltoa kuuluu lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään nuorista työntekijöistä annetussa laissa.

Artiklan 17 määräys, joka koskee tilapäisten ja kausityöntekijöiden suojelua kuuluu lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään työturvallisuuslaissa.

Artiklan 18 määräys, joka koskee maataloudessa työskentelevien naisten lisääntymisterveyteen liittyviä erityisiä tarpeita kuuluu lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään työsopimuslaissa ja työturvallisuuslaissa.

Artiklan 19 määräykset, jotka koskevat työntekijöiden sosiaalitiloja ja heidän majoituksensa vähimmäisvaatimuksia kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työturvallisuuslaissa ja terveydensuojelulaissa.

Artiklan 20 määräys, joka koskee maataloustyöntekijöiden työaikoja kuuluu lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään työaikalaissa. Määräys liittyy lisäksi perustuslain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettuun perusoikeuteen, joka edellyttää sitä, että julkinen valta huolehtii työvoiman suojelusta ja sen osana työaikasuojelusta.

Artiklan 21 määräykset, jotka koskevat maataloustyöntekijöiden vakuutussuojaa ja heitä koskevaa sosiaaliturva- ja vakuutusjärjestelmää kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään tapaturmavakuutuslaissa ja työntekijäin eläketurvaa koskevassa lainsäädännössä.

Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artikla edellyttää kunkin jäsenvaltion saattavan yleiskokouksen hyväksymät yleissopimukset ja suositukset määräajassa yleiskokouksen päättymisestä toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäväksi lainsäädäntö- ja muita toimia varten. Tästä johtuen yleissopimus nro 184 ja suositus nro 192 tulee saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Yleissopimus nro 184 ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen yleissopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Genevessä pidetyssä 89. Kansainvälisessä työkonferenssissa 21 päivänä kesäkuuta 2001 hyväksytyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen nro 184, joka koskee maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä, ja

että Eduskunta hyväksyisi Genevessä pidetyssä 89. Kansainvälisessä työkonferenssissa 21 päivänä kesäkuuta 2001 hyväksytyn suosituksen nro 192, joka koskee maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä.

Koska yleissopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi samalla seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Lakiehdotukset

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Genevessä 21 päivänä kesäkuuta 2001 tehdyn Kansainvälisen työkonferenssin hyväksymän yleissopimuksen nro184, joka koskee maatalousalan työturvallisuutta ja -terveyttä, lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaapanosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 25 päivänä marraskuuta 2002

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Jan-Erik Enestam