Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 230/2001
Hallituksen esitys Eduskunnalle Qatarin kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Qatarin kanssa 12 päivänä marraskuuta 2001 allekirjoitetun sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen ja voimaansaattamislakiehdotuksen. Sopimuksen tarkoituksena on selkiinnyttää erityisesti sijoituksia koskevia oikeudellisia perusteita maiden välillä sekä edistää ja tiivistää taloudellista yhteistyötä Qatarin kanssa. Sopimuksen avulla halutaan varmistaa suotuisat edellytykset toisen sopimuspuolen kansalaisten ja yritysten sijoituksille toisessa sopimusmaassa sekä tunnustetaan tarve suojella niitä.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila

Brittien vedettyä joukkonsa pois alueelta vuonna 1971 Qatar, Bahrain ja Trucial States (nykyisin Arabiemiraattien liitto) aikoivat muodostaa liittovaltion, mutta yritys epäonnistui ja Qatar itsenäistyi 3. syyskuuta, 1971.

Qatar on absoluuttinen monarkia. Valtionpäämiehenä toimii emiiri, joka valitaan hallitsijasuvusta. Emiiri hallitsee päivän politiikkaa ja hallituksen 20 paikasta 11 on hallitsijasuvun jäsenillä. Emiirin kolmanneksi vanhin poika on kruununprinssi.

Maassa ei ole valittua lainsäädäntöelintä, mutta emiirin nimittämällä 35-jäsenisellä neuvoa-antavalla neuvostolla, Majlis al-Shuralla, on valtuudet keskustella lainsäädännöstä. Emiiri ilmoitti marraskuussa 1998 asettavansa komitean laatimaan maalle perustuslakia, joka johtaisi aikanaan yleisillä vaaleilla valitun parlamentin muodostamiseen.

Qatar on mm. YK:n, WTO:n, OPEC:n ja Arabiliiton jäsen.

Suomi tunnusti Qatarin 15. lokakuuta,1971 ja diplomaattisuhteet maiden välillä solmittiin 1.huhtikuuta, 1974.

Suomi on viime vuosina vienyt Qatariin pääasiassa lähinnä sähkö- ja dieselmoottoreita sekä televiestintälaitteita. Vienti vuonna 1999 oli yhteensä n. 24 milj. mk.aa. Tuonti Qatarista on ollut olematonta.

Ulkomaisia sijoituksia ja teknologiaa Qatar tarvitsee erityisesti petrokemian teollisuutensa kehittämiseksi mutta myös teollisuusperustansa monipuolistamiseksi. Qatarin tunnetut öljyvarat ovat suuruudeltaan n. 2,2 mrd tynnyriä ja kaasuvarat n. 5% maailman tunnetuista kaasuvaroista. Ne ovat maailman kolmanneksi suurimmat. Maan vientituloista 80% tuleekin öljystä ja kaasusta. Qatarin yhteistyökiinnostus kohdistuu voimakkaana myös EU:n jäsenmaihin. Suomen teollisuus on myös osoittanut kasvavaa kiinnostusta qatarilaisiin investointihankkeisiin.

Qatarilla itsellään on kasvavat öljyn ja kaasun viennistä saadut pääomat, joita se sijoittaa lähinnä vähemmistöosakkuuksina teollisuusmaiden suuryrityksiin. Näiden sijoituspääomien kohdentumista myös Suomeen edesauttaisi sijoituksia suojaavan sopimuksen olemassaolo, sillä Qatar, kuten muutkin öljyä tuottavat arabimaat, on vastahakoinen sijoittamaan varojaan sellaisiin maihin, joiden kanssa sillä ei ole sijoituksia edistävää ja suojaavaa sopimusta.

Suomen teollisuuden järjestöt sekä viranomaiset ovat pitäneet tarkoituksenmukaisena sijoituksia edistävän ja suojaavan sopimuksen tekemistä Qatarin kanssa.

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991, muutospöytäkirja SopS 57/1999), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999), Filippiinit (SopS 52/1999), Libanon (SopS 4/2000), Slovenia (SopS 37/2000), Meksiko (SopS 54/2000), Etelä-Afrikan tasavalta (SopS 8/2001), Bosnia ja Hertsegovina (SopS 77/2001) ja Ecuador (SopS 79/2001).

2. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä yritysten sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuksien vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisäämiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentamaan siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella halutaan vaikuttaa myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviä rahoituskustannuksia alentavasti.

Sopimuksessa määritellään sijoittajan ja sijoituksen käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen soveltamisala. Sopimuksella edistetään sijoituksia yleisesti ja suojellaan maahan tehtyjä sijoituksia.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun ja täyden suojelun ja turvan. Tällaisiin sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai kolmansien maiden sijoittajien sijoituksille, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta edullisempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia voi kansallistaa, pakkolunastaa tai muuten ottaa haltuun, mutta ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain välitöntä, riittävää ja tosiasiallista korvausta vastaan asianmukaisin laillisin menettelyin.

Sodasta, aseellisesta selkkauksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai kolmansien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa sekä juoksevien maksujen että pääomien osalta.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset tuomioistuin- ja kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan kutakin yksittäistapausta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

3. Esityksen taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia. Esityksellä pyritään edistämään suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia toisessa sopimusmaassa luomalla niiden sijoitustoiminnalle suotuisammat ja turvatummat edellytykset.

4. Asian valmistelu

Suomi teki neuvottelualoitteen Qatarille vuonna 1995 ja toimitti samalla ehdotuksensa sopimukseksi. Vuoden 1997 lopulla Qatar toimitti oman ehdotuksensa Suomelle. Luonnoksia kommentoitiin puolin ja toisin vuoden 1998 alkuun mennessä. Ensimmäinen neuvottelukierros käytiin Helsingissä huhtikuussa 1998 ja neuvottelut saatiin päätökseen seuraavalla kierroksella Dohassa marraskuussa 1998. Neuvottelujen päätteeksi sopimusteksti parafoitiin.

Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksen hyväksymistä varten lausunnot ministeriön ulkopuolisilta tahoilta, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, oikeusministeriöltä, opetusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, työministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, Suomen Pankilta, Finnfund Oy:ltä, Finnvera Oy:ltä, Finprolta, Keskuskauppakamarilta, Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitolta, Kemianteollisuus ry:ltä, Metsäteollisuus ry:ltä ja Metalliteollisuuden keskusliitolta.

Sopimus allekirjoitettiin 12. päivänä marraskuuta 2001 Dohassa. Suomen puolesta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi ja Qatarin puolesta maan valtiovarain-, talous- ja kauppaministeri Yousef Hussain Kamal.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Sopimuksen sisältö

Suomen ja Qatarin välisessä sopimuksessa sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta on tavanomaiset määritelmät sijoituksista, tuotoista, sijoittajista sekä sopimuksen maantieteellisestä sovellutusalasta (art. 1).

Kumpikin sopimuspuoli sitoutuu edistämään sekä suojelemaan alueellaan olevia toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia ja myöntämään niille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun sekä täysimääräisen ja pysyvän suojan sekä pidättäytymään kohtuuttomista ja mielivaltaisista sijoituksia rasittavista toimista. Edelleen sopijapuolet sitoutuvat lainsäädäntönsä puitteissa suhtautumaan myönteisesti sijoituksia koskeviin lupahakemuksiin mukaanlukien avainhenkilöstön oleskeluluvat (art. 2).

Toisen sopimuspuolen sijoittajille ja heidän sijoituksilleen taataan kansallinen tai suosituimman maan kohtelu sen mukaan kumpi on sijoittajan kannalta edullisempi (art. 3).

Sopimuksen mukaista sijoittajien kohtelua ei kuitenkaan sovelleta alueellisista integraatiojärjestelyistä tai kansainvälisistä verosopimuksista tai järjestelyistä tai sijoittamista koskevasta kansainvälisestä yleissopimuksesta syntyviin etuisuuksiin (art. 4).

Omaisuuden kansallistaminen ja pakkolunastus tulevat kysymykseen ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Niistä on suoritettava välitön, riittävä ja tosiasiallinen korvaus. Korvauksen arvo määräytyy sijoituksen kohtuullisen markkina-arvon mukaan. Korvauksen viivästymisestä on suoritettava oikeudenmukainen korvaus. (art. 5).

Sodan, kapinan, kansallisen hätätilan tai muun vastaavan tapahtuman aiheuttamat menetykset korvataan sopimusvaltion sijoittajille suosituimmuusperiaatetta noudattaen tai kansallisen kohtelun periaatteen mukaisesti riippuen siitä, kumpi menettely on sijoittajalle edullisin (art. 6).

Sopimuspuolet takaavat toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksiin liittyvien tuottojen ja pääomien vapaan siirron. Siirrot tapahtuvat rajoituksitta ja viipymättä vaihdettavissa valuutoissa ja vaihtopäivän kurssiin (art. 7).

Sopimuspuolten oikeudet sijaantulijana vahinkojen korvaustapauksissa tunnustetaan (art. 8).

Sijoittajan ja isäntäsopimuspuolen välisen riidan ratkaiseminen voidaan sijoittajan valinnan mukaan viedä isäntämaan kansalliseen tuomioistuimeen tai alistaa Washingtonin vuoden 1965 yleissopimuksen mukaiseen ICSID-ratkaisumenettelyyn tai Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) sääntöjen mukaiseen välimiesmenettelyyn tai sopimuksessa tarkemmin määritellyn ad hoc- välimiesmenettelyn mukaiseen menettelyyn. Valinta kansallisen tuomioistuimen ja välitystuomioistuinmenettelyn välillä on lopullinen. Välitystuomio on lopullinen ja molempia osapuolia sitova ja se pannaan täytäntöön kansallisen lainsäädännön mukaisesti (art. 9).

Sopimuspuolten väliset riidat ratkaistaan tavanomaisessa kolmijäsenisessä kansainvälisessä välimiesmenettelyssä (art. 10).

Sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille turvataan sopimukseen verrattuna paremmat oikeudet silloin, kun hän on niihin kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden velvoitteiden mukaan oikeutettu (art. 11).

Sopimusta sovelletaan kaikkiin ennen sopimuksen voimaantuloa ja sen jälkeen tehtyihin sijoituksiin. Sopimus ei kuitenkaan koske ennen sopimuksen voimaantuloa syntyneitä riitoja tai vaateita (art. 12).

Sopimuksen voimaantulo ja loppumääräykset seuraavat tavanomaisia ratkaisuja. Sopimuksen voimassaoloaika on kaksikymmentä vuotta ja irtisanomisen jälkeinen suoja-aika niinikään kaksikymmentä vuotta (art. 13).

2. Lakiehdotuksen perustelu

Laki Qatarin kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Perustuslain 95 §:n 1 momentissa edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:llä voimaansaatetaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

2 §. Tarkempia säännöksiä voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

3. Voimaantulo

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyvä voimaansaattamislakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

4. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja säätämisjärjestys

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Sopimuksen 1 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 5 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritellyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista. Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta voivat olla osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 5 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 6 artiklan mukaan sopimuspuolella on välitön vastuu tietyin edellytyksin vahingosta, joita sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla toisen sopimuspuolen sijoittajan tekemän sijoituksen tai sijoituksen osan. Valmiuslain 37 §:n 1 momentin (198/2000) mukaan lain nojalla suoritettujen toimenpiteiden johdosta kärsitystä vahingosta suoritetaan täysi korvaus. Pykälän 2 momentin mukaan vahingosta suoritetaan kuitenkin vain kohtuullinen korvaus, jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Sopimuksen 6 artiklan määräykset yhdessä 5 artiklan määräysten kanssa voivat olla ristiriidassa valmiuslain korvaussäännösten kanssa tai ainakin voivat valtioneuvoston harkintaa rajoittaen vaikuttaa tapaan, jolla valmiuslain säännöksiä sovelletaan. Määräykset kuuluvat sen vuoksi lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 9 artiklassa määritellään sijoittajan ja sopimuspuolen välisissä riidoissa noudatettavat menettelyt. Sopimuspuolet hyväksyvät omien tuomioistuintensa lisäksi myös välimiesoikeuden toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Välitystuomiot ovat lopullisia ja sitovia. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Sopimuksen 9 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10 artiklan mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat sopimuspuolten väliset riitaisuudet voidaan ratkaista erityisessä välimiesmenettelyssä. Välimiesoikeuden päätös on sitova ja se voi koskea asioita, jotka kuuluvat Suomessa lainsäädännön alaan. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen oikeudellisesti sitovan tulkinnan voidaan katsoa jossain määrin koskettavan valtion täysivaltaisuutta ja kuuluvan lainsäädännön alaan.

Yleisperustelujen nykytilaa käsittelevässä jaksossa on lueteltu Suomen voimassa olevat sijoitusten suojelua koskevat sopimukset. Kaikkien sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevat lait on säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Nyt käsiteltävänä oleva sopimus sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Qatarin kanssa ei poikkea voimassa olevista sopimuksista säätämisjärjestyksen kannalta merkityksellisissä kohdin. Esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan siten hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Dohassa 12. päivänä marraskuuta 2001 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Qatarin valtion hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki Qatarin kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Dohassa 12 päivänä marraskuuta 2001 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Qatarin valtion hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkomaankauppaministeri
Kimmo Sasi

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.