Menettämisseuraamus - Rattijuopumus

Diaarinumero:	R2004/562
Esittelypäivä:	4.11.2004
Taltio:	1527
Antopäivä:	20.6.2005

Törkeistä rattijuopumuksista rangaistukseen tuomittu henkilö, joka oli aiemminkin toistuvasti syyllistynyt lukuisiin rattijuopumusrikoksiin, tuomittiin menettämään omistamansa, rattijuopumusrikosten kohteena ollut henkilöauto valtiolle, koska hänelle aikaisemmin tuomitut rangaistukset ja ajokiellot eivät olleet saaneet häntä pidättymään uusista rattijuopumusrikoksista ja oli todennäköistä, että hän tulisi vastedeskin syyllistymään vastaaviin rikoksiin, jos auto jäisi hänen haltuunsa.

RL 10 luku 5 § 2 mom

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 4.6.2003 tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä 2.7.2003 tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta vankeusrangaistukseen ja ajokieltoon. Rangaistusta mitattaessa käräjäoikeus otti huomioon koventamisperusteena A:n aikaisemman rikollisuuden, koska sen ja nyt käsiteltyjen rikosten suhde niiden samankaltaisuuden ja rikosten monilukuisuuden johdosta osoitti A:ssa ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Syyttäjä oli vaatinut, että A:n omistama henkilöauto, jota oli käytetty syytteissä tarkoitettujen tahallisten rikosten tekemiseen, tuomittaisiin valtiolle menetetyksi rikoslain 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna rikoksentekovälineenä. Vaatimuksen tueksi syyttäjä oli viitannut selvitykseen A:n aikaisemmasta rattijuopumusrikollisuudesta.

Käräjäoikeus totesi, että menettämisseuraamuksia koskevat säännökset oli koottu rikoslain 10 lukuun ja uudet säännökset olivat tulleet voimaan 1.1.2002. Ennen lainmuutosta oli oikeuskäytännössä vakiintuneesti katsottu, että rattijuopon tai ajokortittoman kuljettajan käyttämä auto ei ollut sellainen aikaisemman rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentissa tarkoitettu rikoksen tekemiseen käytetty esine, joka voitaisiin tuomita valtiolle menetetyksi.

Hallituksen esityksestä 80/2000 vp ei käynyt ilmi, että uudella lailla olisi tarkoitettu muuttaa aikaisempaa käytäntöä tältä osin.

Käräjäoikeus lausui lisäksi, että menettämisseuraamusta harkittaessa tuli hallituksen esityksen mukaan pyrkiä siihen, että menettämisseuraamus ei loukannut yhdenvertaisuusperiaatetta. Menettämisseuraamuksen määrääminen ei saanut riippua siitä satunnaisesta seikasta, kuuluiko rikokseen liittyvä esine tai omaisuus rikokseen osalliselle vai sivulliselle. Tavoitteena oli myös, että menettämisseuraamus ei muodostuisi kohtuuttomaksi vaan olisi kussakin yksittäisessä tapauksessa oikeudenmukaisessa suhteessa rikokseen. Menettämisseuraamusta ei pitänyt käyttää rangaistuksen luontoisena seuraamuksena. Käräjäoikeus lausui, että rattijuopumusrikosten ja ajokortitta-ajojen osalta oli yleensä sattumanvaraista, oliko ajoon käytetty auto kuljettajan omistama. Auton tuomitseminen menetetyksi ei estäisi rikollisen toiminnan jatkamista, koska uuden auton hankkiminen tai lainaaminen olisi yksinkertaista. Tämän vuoksi menettämisseuraamus olisi vain rangaistuksen luontoinen seuraamus.

Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen auton tuomitsemisesta menetetyksi, koska rikoksissa käytetty auto ei ollut rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu tahalliseen rikokseen käytetty esine tai omaisuus. Käräjäoikeus totesi myös, että muutoinkin menettämisseuraamuksen tuomitseminen tällaisessa tapauksessa johtaisi ilmeiseen kohtuuttomuuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kari Penttilä sekä lautamiehet.

Syyttäjä valitti hovioikeuteen toistaen vaatimuksensa A:n omistaman henkilöauton tuomitsemisesta menetetyksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha-Matti Murto, Satu Salmi ja Pirjo Yli-Kokkila. Esittelijä Tanja Arpiainen.

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati, että A:n omistama henkilöauto tuomitaan valtiolle menetetyksi.

A ei vastannut syyttäjän valitukseen.

1. A on tuomittu tässä asiassa kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja ajokieltoon.
Syyttäjä on menetetyksi tuomitsemista vaatiessaan viitannut rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin säännöksiin rikoksentekovälineen menettämisestä.

2. Asiassa on ensin otettava kantaa siihen, voidaanko rattijuopumusrikokseen syyllistyneen kuljettama moottorikäyttöinen ajoneuvo ylipäänsä lain mukaan tuomita valtiolle menetetyksi ja, jos tämä katsotaan mahdolliseksi, tuleeko tällaisen seuraamuksen tuomitseminen tässä tapauksessa kysymykseen.

Ajoneuvon menetetyksi tuomitsemisesta yleensä

3. Rikoksentekovälineen menettämistä koskevan rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan menetetyksi voidaan tuomita esine tai omaisuus, jota on käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä. Vastaavanlainen ja lähes samansisältöinen yleinen säännös rikoksentekovälineen menetetyksi tuomitsemisesta sisältyi aiemmin rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momenttiin (143/1932). Vaikka rattijuopumusrikokseen syyllistyneen voidaankin katsoa käyttäneen ajoneuvoa näissä lainkohdissa tarkoitetulla tavalla tahallisen rikoksen tekemiseen, Korkein oikeus toteaa alempien oikeuksien tavoin, ettei ajoneuvoa vakiintuneesti kuitenkaan ole pidetty rikoksentekovälineenä rattijuopumusrikoksissa.

4. Kun rattijuopumusrikos voidaan tehdä vain kuljettamalla moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua, on ajoneuvoa sen sijaan pidetty rikoksen välittömänä tosiasiallisena kohteena, jollaisen menetetyksi tuomitsemisesta ei ennen 1.1.2002 voimaan tullutta lainuudistusta ollut laissa säädetty.

5. Rikoslain 10 luvun menettämisseuraamuksia koskevalla uudistuksella lainsäädännöllinen tilanne on kuitenkin muuttunut, kun luvun 5 §:ään on otettu säännökset "muun omaisuuden" menettämisestä. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan muun muassa rikoksen kohteena ollut esine tai omaisuus voidaan tuomita kokonaan tai osaksi valtiolle menetetyksi, jos menettämisseuraamus on tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi ja esine on erityisen sovelias rikoksen kohteeksi tai rikolliseen käyttöön. Tausta-ajatuksena on se, että esineen jättäminen rikoksentekijän haltuun voisi johtaa sen käyttämiseen uusiin rikoksiin, vaikka esineellä sinänsä olisi laillisiakin käyttötapoja (HE 80/2000 vp s. 4).

6. Lain esitöistä ilmenee tarkoituksena olleen, että rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan säännös olisi sovellettavissa myös rattijuopumukseen syyllistyneen teossaan käyttämän auton menetetyksi tuomitsemiseen. Kuten lain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, voi auton menetetyksi tuomitsemiseen liittyä rikosoikeudellisia ongelmia (HE 80/2000 vp s. 28). Menettämisseuraamus voi esitöiden mukaan muun muassa johtaa rangaistuksen ohella kohtuuttoman ankaraan seuraamuskokonaisuuteen ja olla kohtuuton esimerkiksi silloin, kun auto on asianomaisen perheelle välttämätön kulkuväline tai kun se on hänen taloudellisiin oloihinsa nähden hyvin arvokas. Ajoneuvo voi lisäksi olla jonkun muun kuin rikoksentekijän omistama, jolloin esinettä koskeva menettämisseuraamus ei ole mahdollinen eikä toisaalta esineen arvon tuomitseminen menetetyksi samalla tavoin välittömästi vähentäisi rikosten uusimisen riskiä. Vastaavasti se seikka, että menettämisseuraamuksen ei tule koitua lisärangaistukseksi rikoksentekijälle, on omiaan rajaamaan säännöksen käyttöalaa.

7. Korkein oikeus toteaa, että rattijuopumukseen syyllistyneen kuljettaman auton menetetyksi tuomitseminen voi siten tulla harkittavaksi rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan perusteella. Kun rattijuopumusrikos voidaan tehdä vain moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua kuljettamalla, on selvää, että auto on mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla "erityisen sovelias rikoksen kohteeksi".

8. Asiallisesti ei ole eroa siinä, tarkastellaanko menettämisseuraamusta edellä mainitun vai syyttäjän viittaaman, rikoksentekovälineen menettämistä koskevan 4 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella. Kummassakin tapauksessa edellytyksenä seuraamuksen tuomitsemiselle on uusien rikosten ehkäisemisen tarve. Myös seuraamuksen tuomitsemisen kohtuullisuutta koskevat samat säännökset ja periaatteet.

Menetetyksi tuomitsemisen tapauskohtaisuus

9. Rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan siinä tarkoitetun menettämisseuraamuksen tuomitseminen on kuitenkin aina tuomioistuimen harkinnassa. Ajoneuvon tuomitseminen menetetyksi valtiolle ei edellä selostetuista syistä voi olla säännönmukainen seuraamus teosta, vaikka rikoksentekijä omistaisikin rattijuopumusrikoksessa käyttämänsä ajoneuvon. Ensisijainen turvaamistoimi uusien rattijuopumusrikosten ehkäisemiseksi on rikoksentekijälle tieliikennelain 75 §:n perusteella määrättävä ajokielto. Menettämisseuraamuksen määrääminen saattaa kuitenkin olla aiheellista, jos tekijä tuomituista rangaistuksista ja määrätyistä ajokielloista huolimatta syyllistyy toistuvasti rattijuopumusrikoksiin ja nämä muut seuraamukset siten ovat osoittautuneet tehottomiksi.

10. Ajoneuvon tuomitseminen valtiolle menetetyksi rattijuopumusrikoksen johdosta voi näin ollen tulla kysymykseen, jos rikoksentekijä on syyllistynyt vastaaviin rikoksiin toistuvasti ja jos aiempien rattijuopumusten määrän ja toistumistiheyden perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyy myöhemminkin rattijuopumukseen, jollei ajoneuvoa tuomita valtiolle menetetyksi. Tällaisen turvaamistoimenpiteen luontoisen seuraamuksen tarpeellisuutta lisää osaltaan se, jos tuomittavana oleva teko on tehty ajokiellon aikana.

Kohtuusnäkökohdat

11. Menettämisseuraamusta harkittaessa on otettava huomioon myös kohtuusnäkökohdat. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta, vaikka siihen muutoin olisi perusteet, jos menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen laatu, vastaajan taloudellinen asema ja muut olosuhteet. Lain esitöissä on tältä osin viitattu muun muassa siihen, että auto voi olla arvokas tai esimerkiksi maaseudulla asuvalle välttämätön kulkuväline.

12. Korkein oikeus toteaa, että rattijuopumusrikoksia koskevan sääntelyn suojelukohteena on liikenneturvallisuus. Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaminen alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena lisää tunnetusti liikenneonnettomuuksien riskiä ja aiheuttaa siten vakavaa vaaraa toisten hengelle, terveydelle ja omaisuudelle. Kun menettämisseuraamusta aiemmin sanotun mukaisesti käytetään turvaamistoimenpiteenä uusien rattijuopumusrikosten ehkäisemiseksi, ei rikoksentekijän ja hänen perheensä ajoneuvon tarpeelle voida antaa samanlaista painoarvoa kuin harkittaessa rikoksentekovälineenä käytetyn kuljetusvälineen menetetyksi tuomitsemista muunlaisen rikoksen, esimerkiksi salakuljetusrikoksen yhteydessä (HE 80/2000 vp s. 35). On myös kyseenalaista, voiko toistuvasti rattijuopumusrikokseen syyllistyneellä ja siten käytännössä jatkuvasti tai varsin pitkään ajokieltoon määrätyllä olla sellaista auton tarvetta, jonka vuoksi menettämisseuraamusta olisi pidettävä hänen kannaltaan kohtuuttomana auton käyttöhyödyn menettämisen vuoksi.

13. Perusteltu lähtökohta liikenneturvallisuuden kannalta on myös se, että mitä enemmän tarvetta menettämisseuraamuksen tuomitsemiseen edellä mainituista syistä on, sitä vähemmän painoarvoa rikoksentekijän henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyville näkökohdille voidaan antaa.

14. Myöskään seuraamusten mahdollinen kasautuminen ei voi olla esteenä ajoneuvon menetetyksi tuomitsemiselle, jos siihen on edellä kerrotuin tavoin pakottava tarve tiellä liikkuvien hengen, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi. Toisaalta, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi menettämisseuraamus huomioon ottaen kohtuuttomaan lopputulokseen, voidaan menettämisseuraamus ottaa rikoslain 6 luvun 7 §:n perusteella huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana.

15. Sekään, että auton menetetyksi tuomitseminen ei ole mahdollista niissä tapauksissa, joissa rattijuopumukseen syyllistynyt ei ole omistanut kuljettamaansa autoa, ei voi vähentää tarvetta tuomita rattijuopumukseen jatkuvasti syyllistyneen kuljettamaa omaa autoa menetetyksi, jos tämä toimenpide osoittautuu välttämättömäksi rattijuopumusrikosten uusiutumisen ehkäisemiseksi.

Menetetyksi tuomitseminen tässä asiassa

16. Harkitessaan menettämisseuraamuksen aiheellisuutta tässä tapauksessa Korkein oikeus toteaa, että A on syyllistynyt niihin törkeisiin rattijuopumuksiin ja kulkuneuvon kuljettamisiin oikeudetta, joihin syyttäjän esittämä menettämisseuraamusvaatimus liittyy, 4.6.2003 ja 2.7.2003. A:n rikos- ja ajokorttirekisterinotteista ilmenee, että A on tätä ennen, menetettyään ajo-oikeutensa 6.4.2002, syyllistynyt kulkuneuvoa ajo-oikeudetta kuljettaessaan vuosina 2002 ja 2003 kahteen törkeään rattijuopumukseen ja kahteen rattijuopumukseen, joista hänet oli tuomittu rangaistukseen viimeksi 24.6.2003. Huomioon tässä yhteydessä voidaan rikoslain taannehtivaa soveltamista koskevan kiellon estämättä ottaa myös se rikollisuus, johon A on syyllistynyt ennen kuin rikoslain 10 luvun säännökset tulivat voimaan. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että A oli vuosina 1991 - 1997 seitsemän kertaa tuomittu muun muassa törkeistä rattijuopumuksista ja rattijuopumuksista rangaistukseen ja määrätty ajokieltoon.

17. A:lle tuomitut rangaistukset ja hänelle määrätyt ajokiellot eivät ole saaneet A:ta pidättymään nyt puheena olevista rikoksista. Vastaavien rikosten ehkäiseminen vastaisuudessa edellyttää, että nyt syyksi luettujen rikosten kohteena ollut ajoneuvo, jonka A myös omistaa, tuomitaan valtiolle menetetyksi. A on eläkeläinen. Hän on arvioinut ajoneuvonsa arvoksi 1 000 euroa. Asiassa ei ole tullut ilmi, että menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi rikosten ja omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema ja muut olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Määräys A:n omistaman takavarikoidun henkilöauton palauttamisesta omistajalleen kumotaan ja auto tuomitaan valtiolle menetetyksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Pasi Kumpula.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen muutoin samaa mieltä kuin enemmistö, mutta tapaukseen sovellettavan lainkohdan valinnan perustelen seuraavasti.

Sekä oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Reino Ellilä, Uusittu liikennerikosoikeus, Porvoo 1974, s. 162 - 164) että oikeuskäytännössä on perinteisesti katsottu, ettei rattijuopumusrikoksessa käytettyä autoa voida tuomita valtiolle menetetyksi rikoksentekovälineen menettämistä koskevan lainkohdan nojalla. Tästä vakiintuneesta kannasta ei ole pidetty mahdollisena luopua ilman lainsäätäjän toimenpiteitä.

Uudemmassa oikeuskirjallisuudessa (ks. esim. Pekka Viljanen, Voidaanko tai pitäisikö rattijuopon auto konfiskoida?, LM 3/2004 s. 493 - 501) samoin kuin rikoslain uuden 10 luvun säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 80/2000 vp s. 28; ks. myös liikennejuopumustyöryhmän mietintö OLJ 5/1985 s. 91) on puolestaan katsottu, että rattijuopumusrikoksessa käytettyä autoa on pidettävä pikemminkin rikoksen kohteena kuin sen tekovälineenä. Rikoksen kohteena olevan esineen menetetyksi tuomitsemisesta ei kuitenkaan ole säädetty laissa ennen 1.1.2002 voimaan tullutta rikoslain 10 lukua (26.10.2001/875). Tämän lainmuutoksen esitöistä ilmenee tarkoituksena olleen, että rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan säännös olisi sovellettavissa myös rattijuopumukseen syyllistyneen henkilön teossaan käyttämän auton menetetyksi tuomitsemiseen.

Pidän sinänsä tulkinnanvaraisena, onko rattijuopumusrikoksessa käytetty auto katsottava ensisijaisesti rikoksen tekovälineeksi vai rikoksen kohteeksi. Luontevammalta tuntuisi tässä yhteydessä ajatella autoa rattijuopumusrikoksen tekovälineenä. Merkittävää asiallista eroa ei kuitenkaan ole siinä, tarkastellaanko menettämisseuraamuksen mahdollisuutta rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohdan vai saman luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan valossa. Kummassakin tapauksessa on menettämisseuraamuksen tuomitsemisen edellytyksenä se, että tällaista seuraamusta pidetään tarpeellisena uusien rikosten ehkäisemiseksi. Jälkimmäisen lainkohdan mukaan vaaditaan tosin lisäksi, että menetetyksi tuomittava esine on erityisen sovelias rikoksen kohteeksi tai rikolliseen käyttöön. On selvää, että tämä lisävaatimuskin yleensä täyttyy rattijuopumusrikoksessa käytetyn auton kohdalla, siitä huolimatta, että autoa voidaan käyttää myös laillisiin tarkoituksiin.

Rikoslain 10 luvun säännöksistä sekä niiden esitöistä on joka tapauksessa kokonaisuutena pääteltävissä, että menettämisseuraamuksia koskevan lainmuutoksen jälkeen myös rattijuopumusrikoksessa käytetyn auton menetetyksi tuomitseminen on sinänsä mahdollista. Katson, että menettämisseuraamuksen tuomitsemista tulee tällöin ensisijaisesti harkita rikoslain 10 luvun 5 §:n 2 momentin 2 kohdan perusteella, ottaen huomioon, mitä tämän lainkohdan esitöissä on lausuttu ja että se asettaa menettämisseuraamuksen tuomitsemiselle sanamuotonsa mukaisesti tiukemmat edellytykset kuin rikoksentekovälineen menettämistä koskeva 4 §:n 2 momentin 1 kohta.