Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Laki vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään 914/2002

Eduskunta on antanut marraskuussa uuden lain vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään. Se korvaa aiemman samannimisen lain vuodelta 1994. Sillä pannaan täytäntöön organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 761/2001/EY edellyttämät kansalliset lainsäädäntötoimet. Laki on tullut voimaan 15.11.2002.

EMAS-järjestelmään osallistuminen on ollut aiemmin mahdollista vain teollisille toimipaikoille. Vuoden 2001 EMAS-asetuksen mukaan järjestelmään rekisteröityvällä organisaatiolla tarkoitetaan julkista tai yksityistä yritystä, yhtiötä, viranomaista tai laitosta, jolla on omat toiminnot ja hallinto. Järjestelmän laajentumiseen valmistauduttaessa Suomessa on ollut käytössä kansallinen EMAS-koerekisteri. Teollisuuden ulkopuolisten organisaatioiden on ollut mahdollista liittyä siihen. Mukaan tulivat suurimpien metsäteollisuusyritysten metsänhankintaorganisaatiot. EMAS-järjestelmään on voinut hakeutua tietyin edellytyksin myös organisaation osa tai yhdistelmä. Rekisteröitävä organisaatio ei voi kuitenkaan ylittää valtion rajoja.

Ympäristöjärjestelmän voi rakentaa joko ISO 14 001 standardin tai EMAS-asetuksen mukaisesti, jolloin ISO standardi on osa EMAS-järjestelmää. Käytännössä molemmilla järjestelmillä pyritään samaan tavoitteeseen eli organisaation ympäristösuojelun tason jatkuvaan parantamiseen, mutta EMAS-asetukseen liittyy olennaisena osan myös sidosryhmille tarkoitettu ympäristöselonteko. EMAS-järjestelmä on tiukempi myös ympäristölainsäädännön noudattamisen suhteen.

1 §
Lain tarkoitus

Tässä laissa säädetään organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 761/2001, jäljempänä yhteisön asetus, täytäntöönpanon kannalta tarpeellisista seikoista.

Selostus

Ensimmäisessä pykälässä määritellään lain tarkoitus. Sillä on tarkoitus panna täytäntöön EU:n uuden ns. EMAS-asetuksen kannalta välttämättömät hallinnolliset toimet kuten viranomaisten työnjako. EMAS-asetus on sinänsä EU:n antamana asetuksena Suomessa itsenäisesti voimassa ilman erillistä täytäntöönpanoakin.

2 §
Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) EMAS-järjestelmällä yhteisön asetuksen mukaista ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmää;

2) organisaatiolla yhteisön asetuksen 2 artiklan s kohdan mukaista tahoa, kuten yhteisö, viranomainen tai niiden osa;

3) ympäristötodentajalla yhteisön asetuksen 2 artiklan q kohdan mukaista henkilöä tai tahoa, joka tarkastaa, että organisaation toiminta täyttää EMAS-järjestelmän edellytykset;

4) toimivaltaisella toimielimellä yhteisön asetuksen 2 artiklan u kohdan mukaista toimielintä, joka vastaa organisaation rekisteröinnistä ja muista yhteisön asetuksen mukaisista tehtävistä;

5) akkreditointijärjestelmällä yhteisön asetuksen 2 artiklan r kohdan mukaista ympäristötodentajien akkreditointi- ja valvontajärjestelmää, jota johtaa akkreditointielin.

Selostus

Pykälä sisältää määritelmät EMAS-järjestelmässä käytettävistä termeistä. Ne ovat pääosin aiemman EMAS-asetuksen kaltaiset. Uutta on lähinnä se, että järjestelmä on nykyisin avoin muillekin organisaatioille kuin teollisuusyrityksille.

3 §
Osallistuminen EMAS-järjestelmään

EMAS-järjestelmä on tarkoitettu vapaaehtoiseksi kaikille organisaatioille, jotka pyrkivät parantamaan ympäristönsuojelunsa tasoa. EMAS-järjestelmän käyttöönotto edellyttää, että organisaatio rekisteröityy toimivaltaiselle toimielimelle.

Organisaatioiden rekisteröinnin edellytyksistä säädetään yhteisön asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa. Osallistuminen EMAS-järjestelmään edellyttää rekisteröinnin jälkeen yhteisön asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja jatkuvia säännönmukaisia toimia.

Selostus

Pykälä on lähinnä informatiivinen ja siinä toistetaan EMAS-asetuksen  3 artiklan sisältö tiivistetysti. Pykälässä todetaan, ketkä ovat oikeutettuja osallistumaan EMAS-järjestelmään ja millä edellytyksin. EMAS-järjestelmään osallistuminen on avoin kaikille organisaatioille, eikä organisaation tule välttämättä olla pelkästään teollisuusyritys. EMAS-järjestelmä ei myöskään ole enää toimipaikkakohtainen vaan järjestelmä voidaan laatia koko konsernille, toimialayksikölle tai muulle vastaavalle ryhmälle yhteisesti.

4 §
Ympäristötodentajat

Ympäristötodentajien tulee olla akkreditoituja yhteisön asetuksen liitteen V mukaisesti. Ympäristötodentajien toimintaa valvotaan siten kuin tästä säädetään yhteisön asetuksen liitteessä V. Ympäristötodentajien tehtävistä säädetään tarkemmin yhteisön asetuksen liitteessä V. Ympäristötodentajien tämän lain mukaisessa toiminnassa on lisäksi noudatettava, mitä kielilaissa (148/1922) sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään.

Selostus

Neljännessä pykälässä säädetään ympäristötodentajien vaatimuksista. Näiden  tulisi olla akkreditoituja toimielimiä tai henkilöit. EMAS-asetuksen liitteessä V on säädetty akkreditoinnin edellytyksistä. Ympäristötodentajan tulee täyttää asetuksen pätevyysvaatimukset, heidän on oltava riippumattomia, toimintaan ei saa kohdistaa kaupallista painostusta ja toiminnassa noudatettava on laadunvalvontamenettelyjä. Ympäristötodentajan tulee myös kuvata organisaationsa rakenne. Ympäristötodentajille määritellään lisäksi todentamisen pätevyysalue. Ympäristötodentajat ovat tyypillisimmin muitakin laatu- tai ympäristösertifikaatteja myöntäviä yhteisöjä. Akkreditoituja EMAS-todentajia Suomessa ovat olleet SFS-Sertifiointi Oy ja DNV Certification OY/AB.

Ympäristötodentajien toimintaa valvoo akkreditointielin, jolle tulee ilmoittaa muutoksista. Akkreditointielimen tulee tarkistaa enintään 24 kuukauden välein, että ympäristötodentaja täyttää akkreditoinnin edellytykset. Akkreditointielin voi poistaa tarvittaessa akkreditoinnin.

Ympäristötodentajien tulee tarkastaa, ovatko ympäristökatselmus, ympäristöjärjestelmä, ympäristöauditointi ja sen tulokset sekä ympäristöselonteko yhteisön asetuksen vaatimusten mukaisia. Ympäristötodentaja tarkastaa myös ympäristöselonteon, vahvistettujen ympäristöä koskevien tietojen luotettavuuden, uskottavuuden ja totuudenmukaisuuden. Ympäristötodentajat valvovat myös, että EMAS-rekisteröinnin edellytykset täyttyvät sekä että ympäristölainsäädäntöä noudatetaan organisaation toiminnassa.

Ympäristötodentajat toimivat pätevyysalueensa rajoissa organisaation kanssa tehdyn sopimuksen perusteella. Ympäristötodentaja laatii organisaation johdolle kertomuksen havaituista seikoista. Ympäristötodentajan on laadittava yhteistyössä organisaation kanssa ohjelma, jolla varmistetaan, että kaikki EMAS-rekisteröinnin edellytykset todennetaan enintään 36 kuukauden välein. Lisäksi todentajan on vahvistettava vähintään 12 kuukauden välein ympäristöselontekoa ajantasaistavat tiedot.

Ympäristötodentajien toimintaan sovelletaan kielilain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännöksi, kuten pykälän viimeisessä momentissa todetaan. EMAS-asetuksen mukaan jäsenvaltiot voivat muun muassa pyytää lisäselvityksiä muussa jäsenvaltiossa akkreditoidun toimielimen kielitaidosta. Suomessa edellytetään, että ympäristötodentaja pystyy toimimaan suomen ja ruotsin kielellä. Ympäristötodentajiin, vaikka nämä ovatkin yksityishenkilöitä tai yrityksiä,  sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua laki. Heitä sitovat tällöin lain salassapitovelvollisuudet. Ympäristötodentaja ei siten saa antaa tiedoksi asiakkaan  liike- tai ammattisalaisuuksia.

5 §
Akkreditointijärjestelmä

Mittatekniikan keskus toimii akkreditointielimenä, joka akkreditoi ympäristötodentajat ja valvoo niiden toimintaa siten kuin tästä säädetään yhteisön asetuksen 4 artiklassa ja liitteessä V. Mittatekniikan keskuksen on pidettävä yhteisön asetuksen 7 artiklan mukaista luetteloa ympäristötodentajista ja näiden akkreditoinnin pätevyysalueesta.

Selostus

Pykälässä säädetään EMAS-asetuksen 4 artiklassa tarkoitetusta  akkreditointijärjestelmästä. Jäsenvaltioilla tulee olla järjestelmä riippumattomien ympäristötodentajien akkreditoimiseksi ja heidän toimintansa valvomiseksi. Jäsenvaltiot voivat tätä varten nimetä akkreditointielimiä. Suomessa  tällaiseksi akkreditointielimeksi on nimetty Mittatekniikan keskus, joka on jo aiemmin toiminut vastaavana akkreditointielimenä. Mittatekniikan keskus valvoo ympäristötodentajia ja osallistuu akkreditointielinten kansainväliseen yhteistyöhön. Sen tulee pitää myös EMAS-asetuksen edellyttämää luetteloa ympäristötodentajista.

6 §
Toimivaltainen toimielin

Suomen ympäristökeskus on yhteisön asetuksen 5 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen toimielin, joka huolehtii kaikista yhteisön asetuksen mukaan sille kuuluvista tehtävistä, kuten organisaation rekisteröinnistä, yhteisön asetuksessa tarkoitetusta valvonnasta ja luettelon pitämisestä.

Selostus

Suomen ympäristökeskus on edelleen rekisteröinneistä, valvonnasta ja luetteloista vastaava toimivaltainen viranomainen Suomessa, kuten aikaisemmankin EMAS-asetuksen aikana.

7 §
Organisaation rekisteröinti

Suomen ympäristökeskus rekisteröi organisaation yhteisön asetuksen 6 artiklan mukaisesti, jos organisaatio täyttää yhteisön asetuksessa tarkoitetut vaatimukset, ja antaa sille rekisterinumeron. Ennen rekisteröimistä Suomen ympäristökeskuksen on tarvittaessa pyydettävä lausunto asianomaiselta valvontaviranomaiselta, noudatetaanko organisaation toiminnassa ympäristölainsäädäntöä. Suomen ympäristökeskus pitää rekisteröidyistä organisaatioista yhteisön asetuksen 7 artiklan mukaista luetteloa.

Yhteisön asetuksen 6 artiklassa säädetään, milloin Suomen ympäristökeskus voi jättää rekisteröinnin tekemättä ja milloin se voi poistaa organisaation rekisteristä määräajaksi tai pysyvästi. Jos organisaatiota ei voida rekisteröidä tai organisaatio on tarkoitus poistaa rekisteristä, Suomen ympäristökeskuksen on varattava organisaatiolle ja sen yhteisön asetuksen 2 artiklan p kohdan mukaiselle sidosryhmälle tilaisuus tulla kuulluksi ennen päätöstä. Päätös on annettava tiedoksi siten kuin tiedoksiannosta hallintoasioissa annetussa laissa (232/1966) säädetään.

Selostus

Pykälän mukaan Suomen ympäristökeskus voi rekisteröidä organisaation EMAS-rekisteriin, jos se täyttää  rekisteröimisen edellytykset. Edellytyksenä rekisteriin merkitsemiselle on, että Suomen ympäristökeskus on saanut vahvistetun ympäristöselonteon, vastaanottanut rekisteröimismaksun sekä saanut selvityksen siitä, että lainsäädäntöä noudatetaan. Lainsäädännön noudattamisen selvittämiseksi asiassa SYKE voi pyytää lausunnon AYK:lta tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Jokaiselle rekisteröidylle organisaatiolle annetaan rekisterinumero ja organisaatioista pidetään luetteloa.

Rekisteröinti voidaan evätä, jos ympäristötodentajan toiminta ei ole akkreditoinnin mukaista. Toiminta voidaan myös poistaa kokonaan tai väliaikaisesti rekisteristä, jos ympäristöselontekoa ei jätetä vuosittain, rekisteröintimaksuja ei ole suoritettu tai organisaation toiminnassa on toimittu EMAS-asetuksen vastaisesti. Asiassa menetellään  hallintomenettelylain menettelytapojen mukaisesti  ja organisaatiolle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Myös organisaatioiden sidosryhmiä tulisi tällöin kuulla. Sidosryhmillä tarkoitetaan tässä yhteydessä ketä tahansa henkilöä, ryhmää tai viranomaista, joita organisaation ympäristötoimet koskevat tai joihin ne voivat vaikuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristönsuojelulain 92 §:ssä tarkoitetut tahot, joilla on asiassa vireillepano-oikeus (naapurit, sijaintikunnan viranomaiset ja ympäristöasioissa toimivat rekisteröidyt yhdistykset).

8 §
Logon käyttö

Rekisteröity organisaatio voi käyttää yhteisön asetuksen 8 artiklan ja liitteen IV mukaista logoa asetuksen 8 artiklassa säädetyissä yhteyksissä.

Selostus

Rekisteröity organisaatio saa käyttää yhteisön asetuksen 8 artiklan ja liitteen IV mukaista logoa. EMAS-asetuksessa on tarkemmin säädetty, missä yhteydessä logoa voidaan käyttää. EMAS-logon tarkoituksena on kertoa sidosryhmille, että organisaatio on sitoutunut ympäristönsuojelun tasonsa jatkuvaan parantamiseen ja että organisaatio tiedottaa ympäristöasioistaan avoimesti julkisuuteen. Organisaatiolla on käytössään kaksi eri logo-vaihtoehtoa, joista toisella se viestii, että organisaatio on mukana EMAS-järjestelmässä ja toisella, että sen julkaisema ympäristötieto on EMAS-todentajan vahvistama. Esimerkkejä logon sallituista käyttökohteista on mm. yrityksen julkaisemat esitteet ja vuosikertomukset sekä logon käyttö mm. toimipaikalla olevissa säiliöissä tai laitteissa tai esimerkiksi henkilökunnan työasuissa. Logon käyttö on erikseen kielletty tuotteissa ja pakkauksissa sekä vertailevien väitteiden yhteydessä lukuun ottamatta mahdollisesti erikseen määrättäviä poikkeuksellisia tilanteita.

9 §
Valvonta

Suomen ympäristökeskuksen on tutkittava sen tietoon saatetut epäkohdat rekisteröidyn organisaation ympäristönsuojelusta. Suomen ympäristökeskus voi tätä varten pyytää alueellista ympäristökeskusta tarkastamaan organisaation toimintaa ja antamaan asiasta lausunnon.

Organisaatio on velvollinen antamaan tarpeellisia tietoja Suomen ympäristökeskukselle tai alueelliselle ympäristökeskukselle sen selvittämiseksi, onko organisaatio noudattanut yhteisön asetuksen vaatimuksia.

Selostus

Pykälässä säädetään erityisistä EMAS-järjestelmään liittyvistä valvontamenettelyistä. SYKEN tulee tutkia kaikki väitteet organisaation toimintaan liittyvistä epäkohdista. Valvontaa varten Suomen ympäristökeskus voi pyytää lausunnon alueelliselta ympäristökeskukselta. Ympäristökeskuksella on myös oikeus suorittaa tarkastuksia. Organisaatio olisi lisäksi velvollinen antamaan tarpeellisia tietoja Suomen ympäristökeskukselle tai alueelliselle ympäristökeskukselle sen arvioimiseksi, onko organisaatio noudattanut yhteisön asetuksen vaatimuksia.

10 §
Maksut

Tämän lain mukaisesta organisaation rekisteröinnistä, rekisterin ylläpitoa koskevista toimista ja ympäristötodentajien akkreditoinnista voidaan periä maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annettavassa asianomaisen ministeriön asetuksessa säädetään.

Selostus

EMAS-rekisteröinnistä ja akkreditoinnista peritään maksu. SYKE perii rekisteröinnistä maksun, joka perustuu organisaation kokoon ja liikevaihtoon, vaihdellen 500-1700 euroon. Rekisterissä pysymisestä peritään erillinen vuosimaksu, joka on kaikilta organisaatioilta 170 euroa.

11 §
Muutoksenhaku

Suomen ympäristökeskuksen ja Mittatekniikan keskuksen tämän lain mukaiseen päätökseen voi hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

Selostus

Suomen ympäristökeskuksen ja Mittatekniikan keskuksen päätöksistä voi hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Koska ympäristötodentajan toimintaan ei liity julkisen vallan käyttöä, ei sen toimintaan liity erikseen muutoksenhakuoikeutta.

12 §
Rangaistussäännös

Markkinointirikoksesta säädetään rangaistus rikoslain (39/1889) 30 luvun 1 §:ssä.

Se, joka käyttää 8 §:ssä tarkoitettua logoa, vaikka organisaatiota ei ole merkitty rekisteriin, tai käyttää logoa yhteisön asetuksen 8 artiklan 3 kohdan vastaisesti tuotteissa ja pakkauksissa tai palveluja koskevien vertailevien väitteiden yhteydessä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun lain rikkomisesta sakkoon.

Selostus

Pykälän mukaan EMAS-logon käyttäminen ilman että organisaatio on rekisteröity järjestelmään on rangaistavaa. Rangaistavaa on myös logon käyttö kielletyissä yhteyksissä. Mahdollinen logon väärinkäyttäminen voi täyttää myös rikoslain (39/1889) 30 luvun 1 §:n markkinointirikoksen tunnusmerkistön. Markkinointirikos tarkoittaa mitä tahansa toimintaa, jossa yritys antaa toiminnastaan virheellisiä tai puutteellisia tietoja, jotka voivat vaikuttaa myynnin edistämiseen tai haitata kilpailijan toimintaa. Markkinointirikoksesta on säädetty enimmäisrangaistukseksi enintään 1 vuotta vankeutta. Jos logon väärinkäyttöön ei liity markkinointitarkoitusta tai sen osoittaminen on vaikeaa, voi logon väärinkäyttö  tulla rangaistavaksi EMAS-rikkomuksena. SYKE voi lisäksi poistaa organisaation rekisteristä, jos logoa on käytetty kielletyissä yhteyksissä.

13 §
Voimaantulo- ja siirtymäsäännös

Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä marraskuuta 2002.

Tällä lailla kumotaan teollisuusyritysten vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään 29 päivänä joulukuuta 1994 annettu laki (1412/1994).

Teollisuusyritysten vapaaehtoisesta osallistumisesta ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään annetun lain mukaan rekisteröity toimipaikka katsotaan rekisteröidyksi tämän lain mukaisesti ja ennen tämän lain voimaantuloa akkreditoitu ympäristötodentaja voi toimia tämän lain mukaisena ympäristötodentajana. Organisaatioon ja ympäristötodentajaan sovelletaan yhteisön asetusta ja tätä lakia.

Selostus

EMAS-astuksen hallinnolliset täytäntöönpanotoimet olisi tullut tehdä 27 päivään huhtikuuta 2002 mennessä. Tämän takia laki piti saada voimaan mahdollisimman pian sen antamisen jälkeen. Tästä huolimatta MAS-asetusta sovelletaan kuitenkin sellaisenaan ja siirtymäsääntöjen mukaan vuoden 1993 EMAS-asetuksen mukaiset viranomaiset ovat olleet edelleen toimivaltaisia uuden EMAS-asetuksen mukaan. Viranomaisten toimenkuvissahan ei tapahtunut muutoksia.

Pykälässä todetaan lisäksi lähinnä informatiivisuuden vuoksi, että aiemman lainsäädännön mukaan EMAS-järjestelmään rekisteröityjen katsottaisiin sellaisenaan täyttävän uuden EMAS-järjstelmän vaatimukset. Vastaavasti aiemmin akkreditoidut ympäristötodentajat voisivat jatkaa uuden lainsäädännön mukaan ympäristötodentajina.

OTK Sanna Suvanto-Luomala
Asianajotalo ANPR Oy

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.