Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Biopolttoöljyn jakeluvelvoitelain mukainen toimivalta siirretään Verohallinnolta Energiavirastolle

Laki biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain muuttamisesta 803/2020

Biopolttoöljyn käytön edistämisestä annettua lakia (418/2019, biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaki) muutetaan siten, että vuoden 2021 alusta toimivaltainen viranomainen lain mukaisessa jakeluvelvoitteen valvonnassa on Energiavirasto aiemman Verohallinnon sijasta. Muutoksenhakua koskevaa säännöstä päivitetään ajantasaisen hallintoprosessilainsäädännön mukaiseksi. Lisäksi lakiin tehdään pieniä kielellisiä korjauksia.

Muutokset tulevat voimaan 1.1.2021.

Ks. myös hallituksen esitys HE 134/2020 vp.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan biopolttoöljyn käytön edistämisestä annetun lain (418/2019) 4 §, 9 §:n 1 momentti, 12 §:n 2 momentti, 13 §:n 1 ja 2 momentti, 14 §:n 1 momentti ja 15 § seuraavasti:

4 §
Toimivaltaiset viranomaiset ja tietojen luovuttaminen

Tämän lain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriölle.

Energiavirasto valvoo tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista sekä huolehtii lain täytäntöönpanosta ja hoitaa muut sille tässä laissa säädetyt tehtävät.

Energiavirastolla on salassapitosäännösten estämättä oikeus luovuttaa tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä hoitaessaan saamiaan tietoja, jotka ovat välttämättömiä:

1) työ- ja elinkeinoministeriölle sen tässä laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi ja energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden valmistelua ja toimeenpanoa varten;

2) Verohallinnolle verotuksen toimittamista ja valvontaa varten.

Selostus:

Pykälän nimikettä päivitetään korvaamalla ilmaisu "tietojen salassapito" ilmaisulla "tietojen luovuttaminen".

Pykälän 1 momentissa säädetään jakeluvelvoitelain mukaisen toiminnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tehtäviksi.

Pykälän 2 momentin mukaan Energiavirasto on toimivaltainen valvontaviranomainen lain ja sen nojalla annettujen säädösten osalta. Lisäksi Energiavirasto hoitaa lain täytäntöönpanon sekä sille muut biopolttoöljyn jakeluvelvoitelaissa säädetyt tehtävät.

Pykälän 3 momentissa säädetään Energiaviraston oikeudesta luovuttaa TEM:lle ja Verohallinnolle välttämättömiä tietoja salassapitosäännösten estämättä. Yksityiskohtaiset tiedot käytetyistä raaka-aineista ja niiden osuuksista voivat olla välttämättömiä esimerkiksi, kun asetetaan biopolttoaineita koskevia tavoitteita ja kannustimia, sekä silloin, kun arvioidaan niiden vaikutuksia.

9 §
Ilmoittamisvelvollisuus

Jakelijan on vuosittain ilmoitettava Energiavirastolle edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen toimittamansa kevyen polttoöljyn ja biopolttoöljyn määrä tuotteittain. Ilmoituksessa on lisäksi oltava tieto biopolttoöljyerien kestävyyskriteerien mukaisuuden osoittamisesta sekä 5 §:n 3 momentissa tarkoitettujen biopolttoaineiden osuudesta. Lisäksi ilmoittamisvelvollisuuteen sovelletaan, mitä biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain (446/2007) 7 §:n 2–4 momentissa säädetään biopolttoaineisiin liittyvästä ilmoittamisvelvollisuudesta.


Selostus:

Pykälän 1 momenttia muutetaan toimivallan siirron johdosta siten, että ilmoitus on jatkossa tehtävä Energiavirastolle.

12 §
Ylivoimainen este

Velvoitteen alentamista tai poistamista koskeva hakemus on toimitettava työ- ja elinkeinoministeriölle viimeistään hakemuksessa tarkoitettua kalenterivuotta seuraavan maaliskuun aikana ja jäljennös hakemuksesta on toimitettava Energiavirastolle 9 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen yhteydessä.


Selostus:

Pykälän 2 momenttia muutetaan toimivallan siirron johdosta siten, että jäljennös hakemuksesta on jatkossa toimitettava Energiavirastolle.

13 §
Seuraamusmaksu

Jollei jakelija ole 5 §:n mukaisesti toimittanut biopolttoöljyä kulutukseen, Energiaviraston on määrättävä jakelijalle seuraamusmaksu, jonka suuruus on 0,04 euroa megajoulelta. Seuraamusmaksua määrätään 5 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti laskettavan biopolttoöljyn kulutukseen toimittamista koskevan velvoitteen määrästä siltä osin kuin jakelija ei ole täyttänyt velvoitettaan 9 §:n mukaisesti antamansa ilmoituksen perusteella.

Seuraamusmaksu on määrättävä sen kalenterivuoden aikana, jona 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on annettu tai se olisi pitänyt antaa. Jos seuraamusmaksu on jäänyt kokonaan tai osittain määräämättä sen johdosta, että jakelija on kokonaan tai osaksi laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuutensa tai antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän ilmoituksen, Energiaviraston on määrättävä määräämättä jäänyt seuraamusmaksu jakelijan maksettavaksi. Maksu on määrättävä edellä tarkoitettua kalenterivuotta seuraavien kolmen kalenterivuoden kuluessa.


Selostus:

Pykälän 1 ja 2 momentteja muutetaan toimivallan siirron johdosta siten, että Energiavirasto jatkossa hoitaa pykälässä säädettyyn seuraamusmaksuun liittyvät tehtävät.

14 §
Virhemaksu

Jos jakelija on laiminlyönyt 9–11 §:ssä tarkoitetun velvollisuutensa, Energiavirasto voi määrätä virhemaksun, jonka suuruus on vähintään 500 euroa ja enintään 5 000 euroa.


Selostus:

Pykälän 1 momenttia muutetaan toimivallan siirron johdosta siten, että Energiavirasto jatkossa määrää pykälässä säädetyn virhemaksun.

15 §
Muutoksenhaku

Työ- ja elinkeinoministeriön tämän lain nojalla tekemään päätökseen ja Energiaviraston 6 ja 14 §:ssä tarkoitettuun päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa (434/2003).

Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019).

Päätökseen, jolla Energiavirasto on päättänyt olla antamatta ennakkotiedon, ei kuitenkaan saa hakea muutosta.

Selostus:

Pykälän 1 momenttia päivitetään toimivallan siirrosta johtuen siten, että oikaisuvaatimusmenettelyn soveltamisalaa laajennetaan koskemaan Energiaviraston päätöksiä. Tämä katsottiin olevan perusteltua ottaen huomioon pyrkimys sovittaa yhteen nopea ja tehokas viranomaistoiminta ja tehokas oikeusturva.

Pykälän 2 momentti korvataan viittauksella oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin (808/2019).

Pykälän uudeksi 3 momentiksi siirretään 1 momentista virke muutoksenhakukiellosta.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021.

Tämän lain voimaan tullessa Verohallinnossa vireillä olevat asiat, jotka tämän lain nojalla kuuluisivat Energiaviraston toimivaltaan, jäävät Verohallinnon käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi.

Tämän lain voimaan tullessa voimassa olevat Verohallinnon antamat päätökset asioissa, jotka kuuluvat tämän lain nojalla Energiaviraston toimivaltaan, jäävät voimaan päätösten mukaisilla ehdoilla. Verohallinnon on toimitettava edellä tarkoitetut päätökset Energiavirastolle tiedoksi helmikuun 2021 loppuun mennessä.

Muualla laissa oleva viittaus niihin Verohallinnon tehtäviin, jotka kuuluvat tämän lain nojalla Energiaviraston toimivaltaan, tarkoittaa tämän lain tultua voimaan viittausta Energiaviraston tehtäviin.

Selostus:

Pykälän 1 momentin mukaan muutokset tulevat voimaan 1.1.2021.

Pykälässä säädetään lisäksi toimivallan siirrosta johtuvista siirtymäsäännöksistä. Pykälän 2 momentin mukaan ennen 1.1.2021 vireille tulleet asiat jäävät Verohallinnon käsiteltäväksi ja ratkaistaviksi toimivallan siirrosta huolimatta.

Pykälän 3 momentin ennen 1.1.2021 annetut päätökset jäävät voimaan niiden mukaisilla ehdoilla. Päätökset toimitetaan kuitenkin eteenpäin Energiavirastolle.

Pykälän 4 momentissa täsmennetään, että vanhoilla viittauksilla Verohallinnon tehtäviin muualla laissa tarkoitetaan jatkossa Energiaviraston tehtäviä.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.