Valtioneuvoston asetus pakkauksista ja pakkausjätteistä 518/2014

Valtioneuvoston asetuksessa pakkauksista ja pakkausjätteistä säädetään pakkausten tuottajan velvollisuudesta järjestää käytettyjen pakkausten erilliskeräys, uudelleenkäyttö, kierrätys sekä muu jätehuolto. Lisäksi asetuksen sääntely koskee Suomessa markkinoille saatettavien pakkausten ominaisuuksia ja merkitsemistä koskevia vaatimuksia sekä näitä valvovaa viranomaista. Päivitetyllä sääntelyllä pyritään muun muassa varmistamaan pakkausjätteen erilliskeräysverkoston vaivaton saavutettavuus koko maassa sekä edistämään pakkausjätteen kierrätystä ja muuta hyödyntämistä jätelain etusijajärjestyksen mukaisesti. Jätelain etusijajärjestyksen tavoitteena on jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen, jätteen kierrätyksen ja muun hyödyntämisen lisääminen sekä jätteen kaatopaikkakäsittelyn vähentäminen.

Uusi asetus kumosi aiemmin vastaavia kysymyksiä säännelleen valtioneuvoston päätöksen pakkauksista ja pakkausjätteistä (962/1997), ja sen sääntely vastaakin pitkälti valtioneuvoston päätöksen sisältöä. Uudella sääntelyllä asetuksen vaatimukset tarkistettiin kuitenkin vastaamaan vuonna 2012 voimaan tulleen uudistetun jätelain (646/2011) tuottajavastuuta koskevia säännöksiä sekä pakkauksista ja pakkausjätteistä annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (pakkaus- ja pakkausjätedirektiivi, 94/62/EY) tehtyjä muutoksia (2013/2/EU). Tuottajavastuulla tarkoitetaan tuotteiden valmistajien ja maahantuojien velvollisuutta järjestää tuotteiden jätehuolto kustannuksellaan, kun tuotteet poistetaan käytöstä.

Asetuksen sääntelyllä tarkennetaan erityisesti jätelain säännöksiä tuottajaa sitovista velvotteista koskien pakkausjätteen vastaanottopaikkojen vähimmäismäärää sekä saavutettavaa pakkausjätteen kierrätysastetta. Uudelleenkäytölle ja kierrätykselle asetetut vaatimukset ovat jonkin verran aiempaa valtioneuvoston päätöstä tiukempia, jotta jätelain ja asetuksen mukainen siirtyminen pakkausten laajennettuun tuottajavastuuseen johtaisi pakkausjätteen erilliskeräyksen ja kierrätyksen tason paranemiseen etusijajärjestyksen mukaisesti. Asetukseen ei sisälly aiempaan valtioneuvoston päätökseen kuulunutta tavoitetta vähentää pakkausjätteen määrää, sillä käytössä olevien laskentamallien perusteella on vaikea tehdä luotettavia johtopäätöksiä pakkausjätteiden määrän muutoksen kehityssuunnasta bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Lisäksi asetuksessa säädetään pakkausten merkintöjä, perusvaatimuksia ja raskasmetallipitoisuuksia koskevien vaatimusten noudattamista valvovaksi viranomaiseksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).

Asetus tuli voimaan pääosin 10.7.2014. Siirtymäsäännösten nojalla tuottajavastuuta koskevia säännöksiä sovelletaan kuitenkin vasta 1.5.2015 alkaen ja pakkausten tuotevaatimusten markkinavalvonta siirtyi Tukesille 1.8.2014 alkaen.

Ks. myös Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivit 94/62/EY ja 2013/2/EU.

 

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään jätelain (646/2011) nojalla:

1 §
Tarkoitus

Tässä asetuksessa säädetään käytettyjen pakkausten erilliskeräystä, uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja muuta jätehuoltoa sekä Suomen markkinoille saatettavien pakkausten ominaisuuksia ja merkitsemistä koskevista vaatimuksista.

Selostus:

Pykälässä säädetään asetuksen sisällöstä. Asetuksessa säädetyt erilliskeräystä, uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja muuta jätehuoltoa koskevat vaatimukset kohdistuvat jätelain 48 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaiseen pakkausten tuottajaan eli tuotteen pakkaajaan tai pakatun tuotteen maahantuojaan. Asetuksen 4 ja 6 §:ssä säädetyt pakkausten ominaisuuksia ja merkitsemistä koskevat vaatimukset kohdistuvat pakkausten tuottajan ohella muihin toimijoihin, kuten esimerkiksi liikevaihdoltaan alle 1 000 000 euron tuottajiin, jotka saattavat pakkauksia tai pakattuja tuotteita Suomen markkinoille. Lisäksi asetuksen 7 §:ssä säädetyt käytettyjen pakkausten uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskevat yleiset tavoitteet koskevat pakkausten tuottajien lisäksi myös pantillisten juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjiä.

2 §
Soveltamisalan rajaukset

Tämän asetuksen 8–17 §:ää ei sovelleta juomapakkausten tuottajaan, joka huolehtii juomapakkausten tuottajavastuuta koskevista velvollisuuksistaan perustamalla jätelain (646/2011) 68 §:n 1 momentissa tarkoitetun juomapakkausten palautusjärjestelmän tai liittymällä tällaiseen järjestelmään.

Asetuksen 9 §:ää ei sovelleta jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (179/2012) 4 §:ssä tarkoitetun jäteluettelon nimikkeessä 15 01 10 tarkoitettuun vaaralliseen jätteeseen.

Liikevaihdoltaan 1 000 000 euroa pienempää pakkausten tuottajaa koskevasta soveltamisalan rajauksesta säädetään jätelain 48 §:n 2 momentissa.

Selostus:

Pykälän 1 momentin nojalla tuottavastuuseen perustuvan jätehuollon järjestämiseen liittyviä asetuksen säännöksiä ei sovelleta jätelain mukaisesti hyväksytyn juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjään. Tälläisten toimijoiden markkinoille saattamiin pakkauksiin sovelletaan kuitenkin asetuksen 4-6 §:n säännöksiä pakkausten ominaisuuksista ja merkinnöistä, minkä lisäksi ne lasketaan mukaan 7 §:ssä asetettuihin käytettyjen pakkausten valtakunnallisia uudelleenkäyttö- ja kierrätysasteita koskeviin yleisiin tavoitteisiin.

Säännöksen 2 momentin nojalla vastaanottopaikkojen määrää koskevaa 9 §:ää ei sovelleta vaaralliseksi jätteeksi luokiteltuun käytettyyn pakkaukseen. Vaarallisiksi jätteiksi luokitelluiksi pakkauksiksi katsotaan pakkaukset, jotka sisältävät vaarallisten aineiden jäämiä tai ovat niiden saastuttamia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuottaja ei ole velvollinen ylläpitämään 9 §:ssä tarkoitettua vähimmäisvaatimukset täyttävää vastaanottopaikkojen verkostoa vaaralliseksi jätteeksi luokitelluille pakkauksille. Kyseinen rajaus johtuu vaaralliseksi jätteeksi luokiteltujen pakkausten vähäisestä määrästä ja vaarallisen jätteen jätehuoltoa koskevista erityisvaatimuksista. Muilta osin asetuksen sääntely ja siinä asetetut velvollisuudet kohdistuvat kuitenkin myös vaaralliseksi jätteiksi luokiteltujen pakkausten tuottajiin.

Pykälän 3 momentti on puolestaan lähinnä informatiivinen viittaus jätelain 48 §:n 2 momenttiin, jonka nojalla tuottajavastuuta koskevia säännöksiä ei sovelleta pakkausten tuottajaan, jonka liikevaihto on vähemmän kuin 1 000 000 euroa. Käytännössä liikevaihto määräytyy viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen perusteella.

3 §
Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1) pakkauksella kertakäyttöistä tai muuta tuotetta, joka on tarkoitettu säilyttämään tai suojaamaan ainetta tai esinettä, helpottamaan sen esillepanoa taikka mahdollistamaan sen käsittely tai kuljetus tuottajalta kuluttajalle tai muulle käyttäjälle ja joka täyttää liitteen 1 mukaiset myynti-, ryhmä- tai kuljetuspakkauksia koskevat lisäperusteet ja muut lisäperusteet;

2) pakkausjätteellä pakkausta tai pakkausmateriaalia, joka on jätelain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettua jätettä, lukuun ottamatta pakkauksen valmistuksessa syntyvää jätettä;

3) käytetyllä pakkauksella uudelleenkäyttöön toimitettavaa pakkausta sekä pakkausjätettä;

4) taajamalla rakennusryhmää, jossa on vähintään 200 asukasta ja jossa rakennusten välinen etäisyys on enintään 200 metriä.

Jätelain 6 §:n 1 momentin 14 kohdassa tarkoitettuun jätteen kierrätykseen luetaan tässä asetuksessa kuuluvaksi myös uudelleenkäytön valmistelu ja orgaaninen kierrätys, jolla tarkoitetaan pakkausjätteen biohajoavien osien aerobista tai anaerobista käsittelyä mikro-organismien avulla valvotuissa oloissa siten, että tuloksena saadaan stabiloituja orgaanisia aineita tai metaania, ei kuitenkaan kaatopaikkakäsittelyä.

Selostus:

Pykälässä säädetyt pakkauksen ja pakkausjätteen määritelmät vastaavat asiasisällöltään aiemman valtioneuvoston päätöksen sekä pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin mukaisia vastaavia määritelmiä, joskin pakkauksen määritelmän muotoilua selkiytettiin aiempaan nähden.

Säännöksen 1 momentin 3 kohdassa määritelty käytetty pakkaus on yhteistermi kaikille käytetyille pakkauksille, jotka toimitetaan joko uudelleenkäytettäviksi, jätteenä hyödynnettäviksi tai loppukäsiteltäviksi. Uudelleenkäytettävät pakkaukset eivät sen sijaan ole jätettä.

Säännöksen 1 momentin 4 kohdassa määritelty taajaman käsite on tarpeen määritellä pakkausjätteen vastaanotton järjestämistä koskevan sääntelyn vuoksi. Määritelmä vastaa Tilastokeskuksen käyttämää tilastollisen taajaman määritelmää.

Muut pakkaus- ja pakkausjätedirektiivissä säädetyt määritelmät sisältyvät asiasisällöllisesti vastaavina jätelakiin, joten näitä ei ollut tarpeen sisällyttää myös selostettavaan asetukseen. Pykälän 2 momentissa säädetty jätteen kierrätyksen määritelmää koskeva täsmennys on kuitenkin välttämätön jätelain ja pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin kierrätystä koskevien eroavaisuuksien huomioimiseksi. Sääntelyn nojalla esimerkiksi puupakkausten korjaus uudelleenkäyttöä varten katsotaan kuuluvaksi asetuksessa tarkoitettuun kierrätykseen.

4 §
Pakkauksen perusvaatimukset

Markkinoille saatettavan pakkauksen on täytettävä liitteessä 2 olevat pakkausten valmistusta, koostumusta, uudelleenkäytettävyyttä ja hyödynnettävyyttä koskevat perusvaatimukset.

Pakkauksen katsotaan täyttävän perusvaatimukset, jos se on yhdenmukaistetun standardin tai pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 94/62/EY, jäljempänä pakkaus- ja pakkausjätedirektiivi, mukaisesti komissiolle ilmoitetun standardin mukainen ja standardin viitenumero on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Selostus:

Asetuksen 4-6 §:n sääntely koskee kaikkia Suomessa markkinoilla saatettavia pakkauksia, ja sen noudattamista valvoo 21 §:n mukaisesti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto.

Selostettavan 4 §:n säännökset vastaavat sisällöltään pääosin aiemman valtioneuvoston päätöksen 14 §:ää sekä pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin 9 artiklaa.

Pykälän 2 momentissa viitatut yhdenmukaistetut standardit ovat pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin täytäntöönpanoon liittyvän komission tiedonannon (2005/C 44/13) ja Suomen Standardoimisliitto SFS ry:n mukaan seuraavat:

-CEN EN 13427:2004 (SFS-EN 13427): Pakkaukset. Pakkauksia ja pakkausjätteitä koskevien eurooppalaisten standardien käyttöön liittyvät vaatimukset;

-CEN EN 13428:2004 (SFS-EN 13428): Pakkaukset. Valmistukseen ja koostumukseen kohdistuvat vaatimukset. Pakkausjätteiden synnyn ennaltaehkäiseminen;

-CEN EN 13429:2004 (SFS-EN 13429): Pakkaukset. Uudelleenkäyttö;

-CEN EN 13430:2004 (SFS-EN 13430): Pakkaukset. Vaatimukset pakkauksille, jotka ovat hyödynnettävissä materiaalia kierrättämällä;

-CEN EN 13431:2004 (SFS-EN 13431): Pakkaukset. Vaatimukset pakkauksille, jotka ovat hyödynnettävissä energiakäytössä, mukaan lukien vähimmäislämpöarvon määrittely;

-CEN EN 13432:2000 (SFS-EN 13432): Pakkaukset. Vaatimukset pakkauksille, jotka ovat hyödynnettävissä kompostoinnin ja biohajoamisen avulla. Testausmenettely ja arviointiperusteet pakkauksen hyväksynnälle.

5 §
Pakkauksen raskasmetallipitoisuus

Markkinoille saatettava pakkaus tai sen käsin tai yksinkertaisin fysikaalisin menetelmin irrotettava osa saa sisältää lyijyä, kadmiumia, elohopeaa ja kuudenarvoista kromia yhteensä enintään 100 milligrammaa kilogrammassa mitattuna pakkauksen tai sen osan painosta.

Edellä 1 momenttia ei sovelleta:

1) pakkaukseen, joka koostuu kokonaan kristallilasia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetussa neuvoston direktiivissä 69/493/ETY tarkoitetusta kristallilasista;

2) muoviseen laatikkoon tai muoviseen kuormalavaan, joka edellytyksistä poikkeukselle muovisille laatikoille ja muovisille kuormalavoille pakkauksista ja pakkausjätteistä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 94/62/EY vahvistettujen raskasmetallien pitoisuustasojen osalta annetun komission päätöksen 2009/292/EY mukaisesti otetaan käyttöön ja pidetään suljetussa ja valvotussa tuotekierrossa ja jonka käytössä muutoinkin noudatetaan komission päätöksessä säädettyjä vaatimuksia;

3) lasipakkaukseen, joka kuuluu edellytyksistä poikkeuksen myöntämiseksi lasipakkauksille pakkauksista ja pakkausjätteistä annetussa direktiivissä 94/62/EY säädetyistä raskasmetallien pitoisuustasoista annetun komission päätöksen 2001/171/EY soveltamisalaan.

Pakkauksen markkinoille saattajan on huolehdittava siitä, että Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle toimitetaan 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttymisen valvontaa varten:

1) muovisista laatikoista tai muovisista kuormalavoista 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun komission päätöksen mukainen selvitys vuosittain maaliskuun loppuun mennessä;

2) lasipakkauksista tarvittaessa 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun komission päätöksen mukainen raportti.

Selostus:

Pykälässä säädetyt pakkauksen raskasmetallipitoisuutta koskevat rajoitukset vastaavat aiemmin voimassa ollutta sääntelyä. Säännökseen lisättiin viittaukset raskasmetallipitoisuusvaatimuksista poikkeamisesta annettuihin Euroopan komission säädöksiin, jotka koskevat suljetussa tuotekierrossa olevia muovisia laatikkoja tai kuormalavoja (komission päätös 2009/292/EY) sekä eräitä lasipakkauksia (komission päätös 2001/171/EY). Säädösten vaatimukset ovat Suomessa voimassa suoraan mainittujen komission päätösten nojalla, mutta nyt selostettavassa pykälässä täsmennetään vielä eräitä kyseisten päätösten täytäntöönpanoon ja valvontaan liittyviä menettelyitä. Sääntelyn nojalla Tukes saa Suomessa markkinoille saatettujen pakkausten osalta tarvittavat tiedot raskasmetallipitoisuusrajoituksia koskevien poikkeamismahdollisuuksien soveltamisesta, jolloin se voi tapauskohtaisesti arvioida komission päätösten mukaisten poikkeamisedellytysten täyttymistä ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin pakkausten vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi.

6 §
Pakkaukseen tehtävät merkinnät

Markkinoille saatettava pakkaus voidaan merkitä siinä käytettyjen materiaalien tunnistamiseksi. Merkintä on tehtävä pakkaukseen tai sen etikettiin liitteen 3 mukaisesti. Merkinnän on oltava selvästi nähtävissä ja luettavissa myös sen jälkeen, kun pakkaus on avattu.

Selostus:

Pykälän sisältö vastaa asiasisällöltään pitkälti aiemman valtioneuvoston päätöksen 13 §:ää sekä pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin 8 artiklaa. Pykälän nojalla pakkausten merkintä niissä käytettyjen materiaalien tunnistamiseksi on vapaaehtoista. Merkinnöillä pyritään helpottamaan pakkausten keräystä, uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja muuta hyödyntämistä. Pakkausten merkintöjen on oltava aina liitteen 3 mukaiset, eikä muiden vastaavansisältöisten merkintöjen tekeminen ole sallittua. Säännös ei kuitenkaan estä muiden, esimerkiksi tiettyyn kierrätysjärjestelmään kuulumista osoittavan merkinnän tai sanallisten ohjeiden lisäämistä pakkaukseen.

7 §
Käytettyjen pakkausten uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskevat yleiset tavoitteet

Pakkausten tuottajien ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjien on huolehdittava siitä, että seuraavat tavoitteet saavutetaan vuosittain viimeistään 1 päivästä tammikuuta 2020:

1) käytettyjä pakkauksia käytetään uudelleen tai kierrätetään yhteensä vähintään 90 painoprosenttia markkinoille saatettujen ja uudelleenkäyttöön toimitettujen pakkausten kokonaismäärästä;

2) markkinoille saatettujen pakkausten määrää vastaavasta määrästä pakkausjätettä kierrätetään vähintään 65 painoprosenttia;

3) markkinoille saatettujen pakkausten määrää vastaavasta määrästä metalli-, kuitu- ja puupakkausjätettä kierrätetään pakkausmateriaaleittain vähintään 5 prosenttia enemmän, lasipakkausjätettä vähintään 10 prosenttia enemmän ja muovipakkausjätettä vähintään 20 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012.

Selostus:

Pykälässä säädetään yleisistä käytettyjen pakkausten uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskevista valtakunnallisista tavoitteista, jotka pakkausten tuottajien ja juomapakkausten palautusjärjestelmien ylläpitäjien tulee pyrkiä saavuttamaan yhteistyössä muiden pakkausten jätehuoltoon osallistuvien tahojen kanssa.

Yleisiin tavoitteisiin lasketaan mukaan myös pantillisten juomapakkausten palautusjärjestelmään palautetut pakkaukset, vaikka 8-17 §:n säännöksiä pakkaushuollon järjestämisestä ei 2 §:n 1 momentin nojalla sovelleta juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjään. Pantillisten juomapakkausten uudelleenkäyttö- ja kierrätysastetta koskevista palautusjärjestelmän ylläpitäjää sitovista vaatimuksista säädetään erikseen juomapakkausten palautusjärjestelmästä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (526/2013).

Sääntelyllä täytäntöönpantiin pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin 6 artiklan 1 kohdan d ja e alakohdissa säädetyt pakkausjätteen kierrätyksen vähimmäistavoitteet. Tavoitteet perustuvat aiempiin valtioneuvoston päätökseen sisältyneisiin vastaaviin tavoitteisiin, mutta sääntely on hieman eri tavalla ilmaistu ja sitä on tiukennettu aiempaan nähden. Sääntelyn lähtökohtana on, että käytettyjen pakkausten uudelleenkäyttö- ja kierrätysasteet lasketaan aiempaa vastaavalla tavalla, mutta säädöksiä saatetaan tältä osin muuttaa tulevaisuudessa, mikäli vireillä olevan kehitystyön seurauksena tiedonkeruu- ja laskentamenetelmiin tehdään olennaisia muutoksia.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa on asetettu käytettyjen pakkausten uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskeva 90 painoprosentin tavoite vuoteen 2020 mennessä. Aiempaan vastaavaan valtioneuvoston päätökseen sisältyneeseen 82 painoprosentin tavoitteeseen sisältyi uudelleenkäytön ja kierrätyksen lisäksi myös muu hyödyntäminen, kuten hyödyntäminen energiana. Pakkausjätteen hyödyntämiselle energiana ei ole kuitenkaan enää tarvetta asettaa tavoitetta, sillä kaatopaikoista annetussa valtioneuvoston päätöksessä rajoitetaan orgaanisen jätteen sijoittamista kaatopaikoille, minkä seurauksena jokseenkin kaikki orgaaninen pakkausjäte, jota ei voida kierrättää, on käytännössä hyödynnettävä energiana vuodesta 2016 lähtien. Vuonna 2012 käytetyistä pakkauksista käytettiin uudelleen tai kierrätettiin yhteensä 86 painoprosenttia.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan tavoitteena on, että syntyvästä pakkausjätteestä kierrätetään vähintään 65 painoprosenttia vuonna 2020. Tämä asetettu tavoite on kymmenen prosenttiyksikköä tiukempi kuin valtioneuvoston päätöksen vastaava tavoite ja pakkaus- ja pakkausjätedirektiivissä säädetty vähimmäistavoite. Vuonna 2012 noin 58 painoprosenttia pakkausjätteestä kierrätettiin.

Säännöksen 3 kohdassa asetetaan valtakunnalliset kierrätystavoitteet yleisimmille käytetyille pakkausmateriaaleille (metalli, kuitu, puu, lasi, muovi) suhteellista kasvua kuvaavina tavoitteina. Valtioneuvoston päätöksessä sekä pakkaus- ja pakkausjätedirektiivissä tavoitteet ilmoitettiin painoprosentteina, mutta tästä käytännöstä päätettiin poiketa uudessa asetuksessa tiedonkeruu- ja laskentamenetelmien epäluotettavuuden vuoksi. Asetuksen mukainen tavoitteiden asettelu kuvastaa muutoksen haluttua suuntaa ja painopistettä, mutta se ei merkittävästi riipu käytetystä tiedonkeruu- ja laskentamenetelmästä. Käytännössä nykyisillä menetelmillä laskettuna tavoitteet tarkoittaisivat kierrätysasteen kasvua vuodesta 2012 vuoteen 2020 seuraavalla tavalla: lasipakkausten tapauksessa 72 painoprosentista 80 painoprosenttiin, metallipakkauksilla 83 painoprosentista 87 painoprosenttiin, muovipakkauksilla 25 painoprosentista 30 painoprosenttiin, puupakkauksilla 17 painoprosentista 18 painoprosentiin ja kuitupakkauksilla (paperi-, kartonki- ja pahvipakkaukset) 77 painoprosentista 81 painoprosenttiin.

Aiemmasta valtioneuvoston päätöksestä poiketen uuteen asetukseen ei sisällytetty tavoitteita syntyvän pakkausjätteen vähentämiseksi. Tämä johtuu siitä, ettei tavoitteita ole järkevää asettaa puutteellisen tietopohjan vuoksi. Pakkausjätteen määrää voidaan monissa käyttökohteissa vähentää, mutta vastapainona esimerkiksi biojätteen määrä voi tulevaisuudessa kasvaa, jos pakkauksen suojaavaa vaikutusta pienennetään. Jätelain 9 §:n nojalla tuotteen valmistajan, markkinoille saattajan ja jakelijan on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että tuotetta ei pakata tarpeettomasti. Myöskään pakkaus- ja pakkausjätedirektiivissä ei aseteta lukumääräisiä tavoitteita pakkausjätteen määrän vähentämiselle.

8 §
Pakkausjätteen kierrätysaste tuottajittain

Tuottajan on järjestettävä kuitu- ja puupakkausjätteen erilliskeräys ja kierrätys siten, että tuottajan kierrättämän pakkausjätteen määrä suhteessa tämän markkinoille saattamien pakkausten määrään (kierrätysaste) on 1 päivästä tammikuuta 2016 vuosittain:

1) kuitupakkausjätteen osalta vähintään 80 painoprosenttia;

2) puupakkausjätteen osalta vähintään 17 painoprosenttia.

Tuottajan on järjestettävä lasi-, metalli- ja muovipakkausjätteen erilliskeräys ja kierrätys siten, että kierrätysaste, johon ei lasketa juomapakkausten palautusjärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen (526/2013) mukaisesti Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ilmoitetun kierrätetyn pakkausjätteen määrää, on vuosittain:

1) 1 päivästä tammikuuta 2016:

a) lasipakkausjätteen osalta vähintään 27 painoprosenttia;

b) metallipakkausjätteen osalta vähintään 75 painoprosenttia;

c) muovipakkausjätteen osalta vähintään 16 painoprosenttia;

2) 1 päivästä tammikuuta 2020:

a) lasipakkausjätteen osalta vähintään 40 painoprosenttia;

b) metallipakkausjätteen osalta vähintään 80 painoprosenttia;

c) muovipakkausjätteen osalta vähintään 22 painoprosenttia.

Arvioitaessa sitä, täyttääkö tuottaja 1 ja 2 momentissa säädetyt vaatimukset otetaan huomioon tuottajan markkinaosuudessa ja muissa vastaavissa olosuhteissa tapahtuneet muutokset, jotka vaikuttavat olennaisesti tuottajan mahdollisuuteen saavuttaa mainitut kierrätysasteet.

Selostus:

Asetuksen 8-12 §:ssä säädetään käytettyjen pakkausten erilliskeräyksen ja kierrätyksen järjestämistä koskevista velvollisuuksista. Erilliskeräyksellä tarkoitetaan jätelain 6 §:n 1 momentin 10 a kohdan nojalla jätteen keräystä siten, että erilaiset jätteet pidetään toisistaan erillään uudelleenkäytön valmistelun, kierrätyksen, muun hyödyntämisen taikka muun erityisen käsittelyn helpottamiseksi. Pakkausten kerääminen yhdessä muiden hyödynnettävien jätelajien kanssa on kuitenkin mahdollista, mikäli jätelajit voidaan tarvittaessa lajitella erilleen toisistaan keräyksen jälkeen ja voidaan varmistua siitä, että näin toteutettu keräys ei vaaranna etusijajärjestystä eikä heikennä kerätyn jätteen uudelleenkäyttö-, kierrätys- tai hyödyntämiskelpoisuutta.

Asetuksen 8 §:ssä säädetään jätelain 8 §:n 3 momentin nojalla pakkausten tuottajan velvollisuudesta järjestää pakkausjätteen erilliskeräys ja kierrätys siten, että pykälässä säädetyt kierrätysasteet saavutetaan vuosittain. Kierrätysasteet ovat tuottajia sitovia vaatimuksia, toisin kuin 7 §:ssä säädetyt yleiset vaatimukset. Tuottajayhteisöön kuuluvan tuottajan puolesta velvollisuuden toteuttamisesta huolehtii käytännössä tuottajayhteisö. Aiempaan valtioneuvoston päätökseen ei sisältynyt vastaavantyyppisiä vaatimuksia.

Kierrätysasteet lasketaan 17 §:n mukaisten seurantatietojen perusteella Pirkanmaan ELY-keskuksen hyväksymällä tavalla. Kierrätysaste lasketaan jakamalla tuottajan tiettynä kalenterivuonna Suomessa keräämän pakkausjätteen paino niiden pakkausten keskimääräisellä painolla, jotka tuottaja on saattanut markkinoille Suomessa kyseisenä kalenterivuonna. Molemmat kyseiset luvut ovat kohtalaisen luotettavasti arvioitavissa, joskin epävarmuutta liittyy muun muassa siihen, kuinka tarkasti tuottajayhteisöön liittyvät tuottajat käytännössä ilmoittavat vuosittain markkinoille saattamiensa pakkausten määrän. Tällainen tuottajakohtainen kierrätysaste ei ole suoraan verrannollinen 7 §:n mukaisiin yleisiin, valtakunnallisiin kierrätystavoitteisiin, eikä siten myöskään pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin mukaisiin jäsenmaata sitoviin tavoitteisiin.

Asetuksessa säädetyt vuotta 2016 koskevat pakkausmateriaalikohtaiset kierrätysvaatimukset ovat pääasiassa samaa tasoa tai hieman tiukemmat kuin pakkausten tuottajayhteisöjen vuonna 2012 saavuttamat kierrätysasteet. Pyrkimyksenä on siten varmistaa, että jätelain ja tämän asetuksen mukainen siirtyminen pakkausten laajennettuun tuottajavastuuseen säilyttää pakkausjätteen keräyksen ja kierrätyksen vähintään nykyisellä tasolla.

Asetuksen 8 §:n 1 momentissa säädetään tuottajan velvollisuudeksi saavuttaa kuitupakkausten osalta vähintään 80 painoprosentin ja puupakkausten osalta vähintään 17 painoprosentin kierrätysaste viimeistään vuonna 2016. Kuitupakkausten kierrätysaste on muista pakkausmateriaaleista poiketen huomattavasti aiempaa toteutumaa (97 painoprosenttia) pienempi muun muassa jäljempänä selostettaviin vapaamatkustaja- ja etämyyntitilanteisiin liittyvistä epävarmuustekijöistä johtuen. Alhaisemman kierrätysastevaatimuksen ei kuitenkaan arvioida johtavan kuluttajapakkausten erilliskeräyksen palvelutason laskuun, sillä asetuksen 9 §:n mukaisen keräysverkostovaatimus edellyttää kuitupakkausten keräysverkoston säilyttämistä jokseenkin nykyisellä tasolla.

Puupakkausjätteen kierrätystavoite vastaa sitä vastoin aiempaa toteutumaa, eikä sen nostamista pidetty tarkoituksenmukaisena tässä vaiheessa. Puupakkausjätteen kierrätysmahdollisuudet ovat viime aikoina jopa heikentyneet kompostointiin käytettävän seosaineen tarpeen vähennettyä, kun kompostoinnista on siirrytty yhä enenevässä määrin mädätykseen. Puupakkausjäte on toistaiseksi pääosin hyödynnetty energiana. Puujätteen osalta kierrätystavoitteiden nostamistarvetta tulee arvioida uudestaan myöhemmin, kun vireillä olevat hankkeet puujätteen kierrätyksen elinkaarivaikutusten arvioimiseksi ovat valmistuneet.

Säännöksen 2 momentissa säädetään lasi-, metalli- ja muovipakkausten vuotta 2016 koskevista kierrätysastevaatimuksista, jotka ovat pääosin samaa tasoa tai hieman tiukemmat kuin pakkausten tuottajayhteisöjen vuonna 2012 saavuttamat pantittomien pakkausten kierrätysasteet. Momentissa selvennetään, ettei kierrätysasteisiin lueta sellaisia kierrätykseen toimitettuja pakkauksia, jotka ilmoitetaan valvontaviranomaiselle juomapakkausten palautusjärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti. Tässä asetuksessa säädetään palautusjärjestelmän ylläpitäjän velvollisuudeksi järjestää pantillisten juomapakkausten vastaanotto, uudelleenkäyttö ja kierrätys siten, että palautusjärjestelmän jäsenten markkinoille saattamien pakkausten määrää vastaavasta määrästä palautetaan vuosittain uudelleenkäytettäväksi vähintään 90 painoprosenttia ja kertaalleen täytettäviä metalli-, muovi- ja lasipakkauksia kierrätettäviksi vähintään 90 painoprosenttia. Kuitu- ja puupakkauksille ei ole käytössä vastaavaa panttijärjestelmää.

Kierrätysvaatimuksia korotetaan pakkausmateriaalista riippuen 5-13 prosenttiyksiköllä vuoteen 2020 mennessä. Metallipakkausten kierrätysastevaatimus on kuusi prosenttiyksikköä, lasipakkausten kierrätysastevaatimus 16 prosenttiyksikköä ja muovipakkausten kierrätysastevaatimus 10 prosenttiyksikköä korkeampi vuoden 2012 toteutumiin nähden. Lasipakkausten kierrätysastetta tiukennetaan siksi, että tuottajien järjestämään kierrätykseen ohjautuu tulevaisuudessa aiempaa enemmän lasipakkausjätettä, kun pakkausjätteen alueellinen vastaanotto tulee tuottajien järjestettäväksi. Lisäksi kuntien ja muiden toimijoiden erilliskeräämä pakkausjäte toimitetaan yhä enenevässä määrin tuottajien järjestämään jätehuoltoon. Nykyisellään kuntien keräämää lasipakkausjätettä käytetään pääosin esimerkiksi kaatopaikkojen rakenteissa, mitä ei ole laskettu mukaan toteutuneisiin kierrätysasteisiin. Muovipakkausten kierrätysastetta tiukennetaan vaiheittain vasta hiljalleen kehittyvän muovipakkausjätteen kierrätyksen edistämiseksi.

Pykälän 3 momentissa säädetään joustavuudesta ehdotettujen kierrätysastevaatimusten soveltamisessa tietyissä tilanteissa. Kierrätysasteita arvioitaessa ja seurattaessa on otettava huomioon, että tuottajayhteisön saavuttamaan kierrätysasteeseen ja sen kehittymiseen tulevaisuudessa vaikuttavat merkittävästi tuottajavastuuvelvoitteensa hoitamatta jättäneiden tuottajien (nk. vapaamatkustajat) sekä etämyynnin osuus markkinoille saatettujen pakkausten määrästä. Vapaamatkustajien ja etämyynnin osuudesta ei nykyisin ole tarkkaa tietoa, mutta määrän arvioidaan olevan varsin merkittävä erityisesti kuitupakkausten osalta (noin 30 prosenttia).

Vapaamatkustajat ja etämyynti helpottavat tuottajakohtaisten kierrätystavoitteiden saavuttamista, kun tällaiset pakkaukset päätyvät käytöstä poistettuina tuottajan järjestämään keräykseen. Toisaalta kierrätysaste saattaa tulevaisuudessa pienentyä huomattavasti, mikäli tuottajayhteisö saa vapaamatkustajina nyt olevat tuottajat mukaan tuottajayhteisöön ja tuottajayhteisön markkinoille saattamien pakkausten määrä kasvaa tämän mukaisesti. Tuottajan markkinaosuus kaikista markkinoille saatettavista pakkauksista voi myös muuttua merkittävästi uuden tuottajayhteisön markkinoille tulon seurauksena. Säännöksen nojalla valvovan viranomaisen on käytännössä otettava markkinatilanteen kehittyminen huomioon ehdotettujen vaatimusten toteutumisen valvonnassa ja tarvittavien valvontatoimien harkinnassa. Asetettujen kierrätysasteiden tasoa ja tarkoituksenmukaisuutta tulee myös arvioida säännöllisesti uudelleen etämyynti- ja muun markkinatilanteen mukaan.

9 §
Vastaanoton järjestäminen

Tuottajan on asumisessa syntyvän pakkausjätteen jätelain 49 §:n 1 momentin mukaisesti järjestämässään vastaanotossa huolehdittava siitä, että palvelutasoa ja saavutettavuutta koskevat seuraavat vähimmäisvaatimukset täyttyvät:

1) vastaanottopaikkojen verkosto kattaa koko maan;

2) vastaanottopaikkoja on väestötiheys huomioon ottaen alueittain tasapuolisesti;

3) vastaanottopaikat sijoitetaan päivittäistavarakauppojen tai muiden tavanomaisesti käytettävien palvelujen yhteyteen taikka yleisesti käytettyjen kulkureittien varrelle;

4) lasi-, metalli- ja kuitupakkausjätteen erilliskeräystä varten on vähintään 1 850 vastaanottopaikkaa siten, että jokaisessa yli 500 asukkaan taajamassa on vähintään yksi vastaanottopaikka ja että muilla alueilla on yhteensä vähintään kauppapaikkojen määrää vastaava määrä vastaanottopaikkoja; kauppapaikalla tarkoitetaan tässä asetuksessa aluetta, jolla sijaitsee yksi päivittäistavarakauppa taikka useampi päivittäistavarakauppa enintään 500 metrin etäisyydellä toisistaan;

5) muovipakkausjätteen erilliskeräystä varten on vähintään 500 vastaanottopaikkaa siten, että jokaisessa yli 10 000 asukkaan taajamassa on vähintään yksi vastaanottopaikka.

Tuottajan on lisäksi järjestettävä koko maassa vähintään 30 vastaanottopaikkaa alueittain tasapuolisesti muun kuin asumisessa syntyvän pakkausjätteen erilliskeräystä sekä jätelain 35 §:n 1 momentin, 41 §:n 3 momentin ja 47 §:n mukaisesti erilliskerätyn asumisessa syntyvän pakkausjätteen vastaanottoa varten.

Edellä 1 ja 2 momentissa säädetyt vähimmäisvaatimukset eivät koske tuottajaa siltä osin kuin kysymys on muista kuin kuluttajakäyttöön tarkoitetuista pakkauksista, jos tuottaja muutoin järjestää tällaisten markkinoille saattamiensa pakkausten erilliskeräyksen kiinteistöltä ja muun jätehuollon tässä asetuksessa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

Vastaanottopaikkojen sijoittamisessa 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaisesti on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon alueella järjestetty pakkausjätteen erilliskeräys kiinteistöiltä.

Jätteen vastaanottopaikkojen perustamista, ylläpitoa ja hoitoa koskevista yleisistä vaatimuksista säädetään jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:ssä.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätelain nojalla alueellisten vastaanottopaikkojen vähimmäismäärästä, joka tuottajan on järjestettävä alueellisen pakkausjätteen erilliskeräystä varten. Sääntelyllä pyritään jätelain 49 §:n mukaisesti turvaamaan alueellisesti tasapuolinen ja pakkausten haltijoille maksuton ja vaivaton pakkausjätteen vastaanotto.

Pykälässä säädetään tuottajan järjestämien vastaanottopaikkojen vähimmäismäärästä. Mikäli osoitetaan, ettei vastaanottopaikkojen verkosto täytä jätelain 49 §:n vaatimusta vaivattomasta saavutettavuudesta tai että verkoston täydentäminen on tarpeen 8 §:n pakkausjätteen kierrätysastevaatimusten täyttämiseksi, tuottaja voi käytännössä joutua järjestämään vastaanottopaikkoja säädettävää vähimmäismäärää enemmän.

Jätelain 49 §:n mukaisen vastaanottopaikkojen verkoston tavoitteena on mahdollistaa käytöstä poistettujen tuotteiden erilliskeräys. Jätelain 15 §:n nojalla lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet on kerättävä ja pidettävä jätehuollossa toisistaan erillään siinä laajuudessa, kuin se on tarpeellista terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi, etusijajärjestyksen noudattamiseksi taikka jätehuollon asianmukaiseksi järjestämiseksi sekä on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Erilliskeräyksellä pyritään pakkausten kohdalla erityisesti pakkausjätteen kierrätykseen ja tarvittaessa myös käytettyjen pakkausten uudelleenkäytön mahdollistamiseen etusijajärjestyksen mukaisesti. Sen sijaan pakkausjätteen erilliskeräyksen järjestäminen jätteen hyödyntämiseksi energiana tai sen asianmukaisen loppukäsittelyn järjestämiseksi ei yleensä ole tarkoituksenmukaista, vaan tällöin pakkausjätteet voidaan kerätä ja käsitellä muun vastaavaan käsittelyyn toimitettavan jätteen joukossa. Pakkausjätteen energiana hyödyntäminen tai loppukäsittely ovatkin jätelain nojalla mahdollisia vaihtoehtoja ainoastaan silloin, kun käytettyjä pakkauksia ei ole etusijajärjestyksen mukaisesti perusteltua käyttää uudelleen tai kierrättää.

Erilliskeräysvelvollisuus ei kuitenkaan edellytä pakkausjätteen keräämistä muista jätteistä erillään, mikäli se ei ole tarpeen kierrätyksen tai muun käsittelyn helpottamiseksi tai muutoin jätelain 15 §:ssä säädetyn jätteen erilläänpitovelvollisuuden noudattamiseksi. Näin ollen esimerkiksi metallipakkausten kerääminen yhdessä asumisessa syntyvän muun pienmetallin kanssa on jatkossakin yleensä tarkoituksenmukaista ja elinkaarivaikutuksiltaan kannatettavaa. Tuottajat ja kunnat sopivat tarvittaessa keskenään vastaanottopaikkojen perustamiseen, ylläpitoon, tiedotukseen ja neuvontaan liittyvistä vastuiden ja kustannusten jaosta.

Tuottaja on velvollinen järjestämään kaiken alueelliseen vastaanottopaikkaan palautettavan pakkausjätteen jätehuollon ja vastaamaan tästä aiheutuvista kustannuksista, vaikka erilliskeräyksen tavoitteena onkin ennen muuta pakkausjätteen kierrätyksen edistäminen. Tuottajalla on mahdollisuus vastaanottoa koskevalla ohjeistuksella ja neuvonnalla sekä vastaanoton käytännön järjestelyillä vaikuttaa tehokkaasti vastaanotetun pakkausjätteen laatuun ja tällä tavalla varmistaa sen mahdollisimman hyvä soveltuvuus kierrätykseen. Kierrätettyjen pakkausten erillään pitämistä koskevista velvoitteista säädetään asetuksen 10 ja 11 §:ssä.

Asetuksen nojalla asetetaan erilliset vastaanottovaatimukset asumisessa syntyvälle (1 ja 4 momentti) ja muulle kuin asumisessa syntyvälle pakkausjätteelle (2 momentti). Asumisessa syntyvä pakkausjäte on laadultaan heterogeenistä ja sitä syntyy pieniä määriä useissa kiinteistöissä. Sitä vastoin monissa yrityksissä, kuten päivittäistavarakaupoissa, syntyy pakkausjätettä verrattain suuria määriä, ja jäte on laadultaan tasalaatuista. Tällaisten jätteiden vastaanotto on tehokkaan kierrätyksen turvaamiseksi usein tarkoituksenmukaista järjestää räätälöityjen palveluiden pohjalta, eikä kytkeä keräilyä samaan järjestelmään kotitalouksien pakkausjätteen kanssa. Pykälän 2 momentissa säädetyt tuottajan järjestämät vastaanottopaikat (nk. vastaanottoterminaalit) ovat tarpeellisia erityisesti pienille yrityksille sekä kuntien ja muiden toimijoiden kotitalous- ja muilta kiinteistöiltä keräämiä pakkausjätteitä varten. Jätelain 152 §:n siirtymäaikojen nojalla vastaanottoterminaalien tulee olla käytössä viimeistään 1.5.2015 ja asumisessa syntyvien pakkausjätteiden vastaanottopaikkojen verkoston viimeistään vuoden 2016 alusta lähtien.

Asumisessa syntyvän pakkausjätteen kohdalla vastaanottopaikan vaivatonta saavutettavuutta arvioidaan pakkausjätteen haltijan asuinalueen mukaan siten, että vaivattomaksi koettu etäisyys vastaanottopaikkaan on harvaan asutulla alueella väistämättä erimittainen kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tai muissa suurissa kaupungeissa. Ehdotuksen perusajatus on se, että etäisyyden vastaanottopaikkaan tulee vastata tavanomaista matkaa myymälään, jossa pakkaus on aikanaan siirtynyt kuluttajan haltuun. Koska suurin osa asumisessa syntyvästä pakkausjätteestä on peräisin elintarvikkeiden ja muiden päivittäistavarakaupan tuotteiden pakkauksista, on päivittäistavarakaupan saavutettavuus keskeinen kriteeri vastaanottopaikkojen lukumäärää arvioitaessa. Koska osa päivittäistavarakaupoista sijaitsee hyvin lähellä toisiaan, kuluttajan kannalta vaivattomuuden vaatimuksen voidaan katsoa täyttyvän riittävästi, mikäli tällaisten myymälöiden läheisyydessä on yksikin pakkausjätteen vastaanottopaikka. Vuonna 2012 Suomessa oli yhteensä 1945 kauppapaikkaa eli paikkaa, jossa on yksi tai useampi päivittäistavarakauppa 500 metrin etäisyydellä toisistaan.

Tähän perustuen säännöksen 1 momentin 4 kohdan nojalla asumisessa syntyvän lasi-, metalli- ja kuitupakkausten erilliskeräystä varten tulee koko maassa olla yhteensä vähintään 1850 vastaanottopaikkaa siten, että yksi vastaanottopaikka palvelee keskimäärin 2900 asukasta. Vastaanottopaikkoja tulee sijoittaa koko maan laajuisesti niin, että jokaisessa yli 500 asukkaan taajamassa on vähintään yksi vastaanottopaikka. Yli 500 asukkaan taajamat ovat tyypillisesti pieniä kuntatason palvelukeskittymiä, joissa on useita arjessa yleisesti käytettyjä palveluja, kuten päivittäistavarakauppa, peruskoulu, kirjasto, terveyskeskus, apteekki ja posti. Vuonna 2012 manner-Suomessa oli yhteensä 484 yli 500 asukkaan taajamaa. Lisäksi 4 kohdan nojalla edellytetään pienissä taajamissa (200-500 asukasta) ja haja-asutusalueilla olevan yhteensä vähintään kauppapaikkojen määrää vastaava määrä lasi-, metalli- ja kuitujätteen vastaanottopaikkoja. Vuonna 2012 tällaisilla alueilla oli yhteensä 423 kauppapaikkaa.

Pykälässä säädetty vastaanottopaikkojen vähimmäismäärä on jonkin verran pienempi kuin edellä mainittu kauppapaikkojen lukumäärä. Harvaan asutuilla alueilla vastaanottopaikkojen määrän tulee kuitenkin vastata vähintään kauppapaikkojen lukumäärää, jotta vähimmäispalvelutaso kyseisillä alueilla turvataan. Vastaavasti suuremmissa taajamissa ja kaupungeissa, joissa on runsaasti kauppoja ja joissa varsin yleisesti järjestetään lasi-, metalli- ja kuitupakkausjätteen kiinteistökohtaista keräystä, pakkausjätteiden vastaanottopaikkojen vähimmäismäärän tarkka sitominen kauppapaikkojen lukumäärään ei ole yhtä välttämätöntä vähimmäispalvelutason turvaamiseksi kuin harvemmin asutuilla alueilla.

Säännöksen 4 kohdan sääntely sitoo vajaan 500 lasi-, metalli- ja kuitupakkausjätteen vastaanottopaikan sijoittamisen yli 500 asukkaan taajamiin ja runsaan 400 vastaanottopaikan sijoittamisen pieniin taajamiin ja haja-asutusalueille. Loput runsaat 900 vastaanottopaikkaa tuottajan tulee sijoittaa eri puolille maata niin, että 1 momentin 1-3 kohdissa säädetyt palvelutasolle ja saavutettavuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset täyttyvät. Vastaanottopaikkoja tulee olla kohtuullisen etäisyyden päässä kattavasti koko maassa siten, että väestömäärältään ja -tiheydeltään suuremmilla alueilla vastaanottopaikkoja tulee yleensä olla enemmän ja niiden tulee sijaita lähempänä toisiaan kuin asukasluvultaan pienemmillä ja tiheämmillä alueilla. Vastaanottopaikat sijoitetaan tavanomaisesti käytettyjen palvelujen, kuten päivittäistavarakauppojen tai muiden vastaavien kauppojen yhteyteen taikka yleisesti käytettyjen kulkureittien varrelle, kuten saaristoalueita palvelevien lautta- ja venesatamien läheisyyteen.

Väestötiheydeltään samanlaisille alueille tulee yleensä sijoittaa jokseenkin sama määrä vastaanottopaikkoja. Arvioitaessa vastaanottopaikkojen sijoittumista alueittain tasapuolisesti ja tavanomaisesti käytettyjen palvelujen ja kulkureittien yhteyteen tulee 4 momentin nojalla mahdollisuuksien mukaan huomioida alueella järjestetty pakkausjätteen erilliskeräys kiinteistöltä. Tuottajalla on halutessaan oikeus kerätä pakkausjätettä myös asuinkiinteistöiltä, vaikka siihen ei sinänsä olisi velvollisuutta. Tuottajan lisäksi pakkausjätteen keräyksen kiinteistöltä voivat järjestää myös kunta jätelain 35 §:n 1 momentin nojalla sekä kiinteistön haltija jätelain 35 §:n 1 momentin nojalla. Säännöksen 4 momentin mukaisesti esimerkiksi suureen taajamaan ei tarvitse perustaa väestötiheyden tai kauppapaikkojen määrän perusteella edellytettävää määrää vastaanottopaikkoja, mikäli taajaman alueen kiinteistöille on kattavasti järjestetty pakkausjätteiden kiinteistökohtainen keräys. Kiinteistökohtaisen keräyksen järjestämisellä ei kuitenkaan ole vaikutusta tuottajilta vaadittavien vastaanottopaikkojen vähimmäismäärään, vaan se ohjaisi ainoastaan vastaanottopaikkojen sijoittelua.

Sääntely mahdollistaa tuottajan kannalta palveluverkoston suunnittelun toimivaksi ja kustannustehokkaaksi logistiseksi kokonaisuudeksi. Palveluverkostoa suunniteltaessa on huolehdittava siitä, että pakkausjätteen vastaanottopaikkoja on siellä, missä muutkin palvelut ovat tarjolla ja mihin alueen asukkaiden arkiset asiointimatkat muutoinkin suuntautuvat. Suurien kaupunkien kohdalla palveluverkoston saavutettavuutta tarkastellaan yleensä eri kaupunginosien ja niissä tarjottavien palveluiden suhteen. Myös loma-asukkaiden palvelutarpeet on huomioitava paikallisesti.

Asumisessa syntyvän muovipakkausjätteen vastaanottoverkoston osalta asetuksessa on säädetty lasi-, metalli- ja kuitupakkauksia lievemmät vaatimukset. Muovipakkausjätteen keräysverkostoa ei ole Suomessa tällä hetkellä oikeastaan olemassa, ja kerätyn muovijätteen kierrätysmahdollisuudet ovat vasta kehittymässä. Asetuksen mukaisessa aikataulussa ei katsottu olevan mahdollista asettaa muovipakkausjätteen vastaanottoverkostolle samantasoisia vaatimuksia kuin muille edellä mainituille pakkauksille. Säännöksen nojalla tuottajan on järjestettävä yhteensä vähintään 500 muovipakkausjätteen vastaanottopaikkaa koko maahan. Jotta harva verkosto kattaisi mahdollisimman laajan alueellisen saavutettavuuden, tulee vastaanottopaikkoja sijoittaa kaikkiin yli 10 000 asukkaan taajamiin. Vuonna 2011 manner-Suomessa sijaitsi yli 50 tällaista taajamaa. Vastaanottopaikat tulee tulee sijoittaa 1-3 kohdissa säädettyjen periaatteiden mukaisesti. Vaatimuksia tarkastetaan uudelleen muutaman vuoden jälkeen muovipakkausjätteen keräyksen kehityksen mukaisesti, ja tällöin vaatimuksia pyritään entisestään lähentämään muiden pakkausjätteiden keräämiselle asetettujen vaatimusten kanssa.

Pykälän 2 momentin nojalla tuottajan on järjestettävä vähintään 30 alueellista vastaanottoterminaalia myös muulle kuin asumisessa syntyvälle pakkausjätteelle. Vastaanottoterminaaleja tulisi järjestää lasi-, metalli-, muovi- ja kuitupakkausten lisäksi myös esimerkiksi puupakkauksille, joita syntyy yrityksissä huomattavasti kotitalouksia enemmän. Vastaanottoterminaalit palvelevat yrityksiä, julkisia toimijoita sekä kuntia ja muita toimijoita, jotka järjestävät pakkausjätteen kiinteistökohtaista keräystä. Vastaanottoverkoston lisäksi tuottajat voivat aiempaa käytäntöä vastaavasti sopia räätälöidyistä palveluista suurkertymäkohteiden kanssa.

Poikkeuksesta vastaanottopaikkojen järjestämistä koskevaan vähimmäisvaatimukseen säädetään 3 momentissa, jonka nojalla vaatimuksia ei sovelleta siltä osin, kun kysymys on muista kuin kuluttajakäyttöön tarkoitetuista pakkauksista, jos tuottaja järjestää markkinoille saattamiensa pakkausten erilliskeräyksen ja muun jätehuollon jätteen syntypaikalta lähtien. Tämä koskee esimerkiksi tuottajia, jotka järjestävät myymiensä tuotteiden mukana tulevien pakkausten paluukuljetuksen ja jätehuollon suoraan asiakkaidensa kanssa. Tällaistenkin tuottajien on kuitenkin täytettävä kaikki muut selostettavan asetuksen mukaiset vaatimukset, kuten 8 §:n kierrätysastevaatimukset.

Pykälän 5 momenttiin sisältyy informatiivinen viittaus jäteasetuksen 10 §:ään, jossa asetetaan yleiset vaatimukset vastaanottopaikkojen perustamiselle, hoidolle ja ylläpidolle. Tuottajien on siten muun muassa mitoitettava alueellisten vastaanottopaikkojen keräysvälineet ja niiden tyhjennysrytmit riittäväksi suhteessa kyseiseltä alueelta kertyvien pakkausten määrään.

10 §
Käytettyjen pakkausten erillään pitämistä koskevat velvollisuudet

Käytettyjen pakkausten erilliskeräys on järjestettävä siten, että:

1) erilliskeräykseen toimitettava pakkaus tyhjennetään ja tarvittaessa puhdistetaan siten, ettei se sisällä merkityksellisiä määriä elintarvikkeiden tai muiden aineiden jäämiä;

2) erilliskeräykseen voidaan yhdistää muita jätteitä vain, jos käytetyt pakkaukset vastaanottava tuottaja on sallinut tällaisten jätteiden vastaanoton.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätelain 15 §:n 2 momentin nojalla käytettyjen pakkausten erillään pitämistä koskevista velvollisuuksista. Sääntelyllä pyritään edistämään etusijajärjestyksen toteutumista varmistamalla erilliskerättyjen käytettyjen pakkausten kelvollisuus uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen. Pykälän 1 kohdan nojalla edellytetään pakkausten tyjentämistä ja tarvittaessa puhdistamista ennen erilliskeräykseen toimittamista. Tämä velvollisuus kohdistuu ensisijaisesti käytetyn pakkauksen alkuperäiseen haltijaan, mutta myös tuottajan, kunnan ja muun käytettyjen pakkausten erilliskeräystä järjestävän toimijan on esimerkiksi selkeiden lajitteluohjeiden sekä muun neuvonnan ja tiedottamisen avulla huolehdittava siitä, että käytettyjen pakkausten haltijat osaavat toimia vaatimusten mukaisesti.

Säännöksen 2 kohdan nojalla pakkausjätteen erilliskeräykseen voidaan yhdistää muita jätteitä ainoastaan, mikäli käytetyt pakkaukset vastaanottava tuottaja on sallinut tällaisten jätteiden vastaanoton. Sääntely on tarpeen samaa materiaalia olevien pakkausjäteiden ja muiden jätteiden, kuten metallipakkausten ja pienmetallijätteen yhteiskeräyksen mahdollistamiseksi ja edistämiseksi. Tuottajalla on kuitenkin jätteen haltijan, kunnan tai muun jätteen toimittajan kanssa tekemissään sopimuksissa oikeus määritellä, millä edellytyksillä se ottaa asetuksen 9 §:n 2 momentin mukaisissa terminaaleissaan vastaan muuta jätettä samassa kuormassa erilliskerätyn pakkausjätteen lisäksi. Kunnan ja muun pakkausjätteen erilliskeräystä järjestävän toimijan on otettava nämä edellytykset huomioon laatiessaan erilliskeräystä koskevia lajitteluohjeita jätteen haltijoille.

Käytännössä pykälän sääntely tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mikäli 9 §:n 2 momentin nojalla tuottajan vastaanottoterminaaliin toimitettu erilliskerätty pakkausjäte sisältää esineitä tai aineita, jotka eivät kuulu pakkauksia koskevan tuottajavastuun piiriin ja jotka merkittävästi haittaavat uudelleenkäyttöä, kierrätystä tai hyödyntämistä, tuottajalla on oikeus kieltäytyä ottamasta vastaan tällaisia jätteitä tai periä jätteen haltijalta jätehuollolle aiheutuvia lisäkustannuksia vastaava korvaus.

11 §
Muovipakkausjätteen erillään pitämistä koskevan velvollisuuden rajaaminen

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi tuottajarekisteriin hyväksymisestä jätelain 103 §:n nojalla antamassaan päätöksessä sallia, että 9 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu muovipakkausjätteen vastaanotto määräaikaisesti rajataan tiettyihin muovilajeihin, jos tuottaja osoittaa luotettavasti, että näin järjestettävällä erilliskeräyksellä saavutetaan kierrätyksen edistämisen ja muutoin etusijajärjestyksen toimeenpanon kannalta paras lopputulos.

Selostus:

Muovijätteen erillään pitämistä koskevasta velvoitteesta on Pirkanmaan ELY-keskuksen päätöksellä mahdollisuus poiketa määräajaksi. Tämä johtuu siitä, että muovipakkausjätteen kierrätysteknologiat ovat vasta kehittymässä ja sekalaisen muovipakkausjätteen kierrätysmahdollisuudet ovat tällä hetkellä heikot. Muovipakkausjätteen erilliskeräys energiana hyödyntämistä varten aiheuttaisi tarpeettomia ympäristö- ja kustannusvaikutuksia. Näin ollen on perusteltua mahdollistaa muovipakkausjätteen erilliskerääminen toistaiseksi sellaiseen muovijätteeseen, joka voidaan kierrättää parhaan käyttökelpoisen tekniikan ja ympäristön kannalta parhaan käytännön mukaisesti. Rajaus on kuitenkin määräaikainen ja sen tarpeellisuutta arvioidaan vuosittain tuottajan Pirkanmaan ELY-keskukselle antamien seurantatietojen käsittelyn yhteydessä.

12 §
Tiedottaminen pakkauksista ja käytetyistä pakkauksista

Tuottajan on julkisin tiedotuskampanjoin sekä muulla tiedottamisella huolehdittava, että pakkausten käyttäjät ja kuluttajat saavat tarvittavat tiedot:

1) käytettyjen pakkausten erilliskeräysvelvoitteista ja keräystä koskevista ohjeista sekä käytettävissä olevista erilliskeräys-, uudelleenkäyttö- ja hyödyntämisjärjestelmistä;

2) käytettyjen pakkausten erilliskeräykseen, uudelleenkäyttöön, kierrätykseen ja muuhun hyödyntämiseen osallistumisen merkityksestä;

3) 6 §:ssä tarkoitetuista merkinnöistä.

Tuottajan on lisäksi annettava käytettyjä pakkauksia kerääville toimijoille vastaanoton toimivuuden kannalta tarpeelliset tiedot käytettyjen pakkausten erilliskeräyksestä, kuljetuksesta ja käsittelystä sekä vastaanottoon liittyvistä laaduntarkastusmenettelyistä ja muista menettelyistä.

Selostus:

Pykälässä säädetään tuottajalle kattava tiedottamis-, neuvonanto- ja valistusvelvollisuus, jonka tavoitteena on pakkausten käyttäjien motivoiminen osallistumaan aktiivisesti käytettyjen poistettujen pakkausten erilliskeräykseen.

Jätelain 9 §:n nojalla tuotteen jakelijan on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että tuotteen käyttäjille tiedotetaan uudelleenkäytöstä ja jätehuollon järjestelyistä. Lisäksi kunnan on jätelain 93 §:n nojalla tarjottava neuvontaa, tiedotusta ja valistusta vastuulleen kuuluvassa toiminnassa syntyvän pakkausjätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseksi ja jätehuollon asianmukaiseksi toteuttamiseksi. Tämä neuvonta, tiedotus ja valistus tulee tarvittaessa järjestää yhteistyössä tuottajan tai tuottajayhteisön kanssa.

Pykälän 2 momentin sääntelyllä pyritään tuottajalle asetetun tiedotusvelvollisuuden kautta edistämään erilliskierrätetyn pakkausjätteen vastaanoton toimivuutta ja sujuvuutta.

13 §
Selvitys vakavaraisuudesta ja toimintasuunnitelma uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestämisestä

Tuottajayhteisön on vuosittain syyskuun loppuun mennessä toimitettava Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle jätelain 64 §:n 1 momentissa tarkoitettu selvitys vakavaraisuudestaan ja toimintasuunnitelma uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestämisestä.

Selvitykseen vakavaraisuudesta on sisällytettävä viimeksi päättyneen tilikauden vahvistettu tilinpäätös, alkaneen tilikauden talousarvio sekä tarvittaessa välitilinpäätös tai tilinpäätösennuste. Jos mainittuja asiakirjoja ei voida toimittaa, vakavaraisuus on osoitettava luotettavasti muilla tavoin.

Selostus:

Pykälässä täsmennetään jätelain 64 §:n 2 nojalla ajankohtaa, jolloin tuottajayhteisön on toimitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle jätelain edellyttämät selvitykset ja suunnitelmat vakavaraisuutensa osoittamiseksi ja toiminnan turvaamiseksi. Ajankohta on yhdenmukainen 17 §:ssä säädetyn seurantatietojen ilmoittamisajankohdan kanssa.

Lisäksi pykälän 2 momentissa täsmennetään säännöksiä vakavaraisuuden osoittamiseksi tarvittavista asiakirjoista. Niiden avulla tuottajayhteisön on jätelain 64 §:n 1 momentin mukaisesti osoitettava, että sillä on riittävät taloudelliset voimavarat toimintansa asianmukaiseksi järjestämiseksi ja että se voi vastata sille siirretyistä tuottajavastuuvelvoitteista jatkuvasti vähintään kuuden kuukauden ajan. Aikaisempaan valtioneuvoston päätökseen tai vanhaan jätelakiin ei sisältynyt vastaavaa velvoitetta.

Vakavaraisuus tulee osoittaa 2 momentin nojalla viimeksi päättyneen tilikauden vahvistetulla tilinpäätöksellä, alkaneen tilikauden talousarviolla sekä tarvittaessa välitilinpäätöksellä tai tilinpäätösennusteella. Mikäli kyse on uudesta, toimintansa aloittavasta tuottajayhteisöstä tai mainittujen asiakirjojen toimittaminen ei muusta perustellusta syystä ole mahdollista, vakavaraisuus voidaan osoittaa myös muilla vastaavat tiedot sisältävillä asiakirjoilla. Näissä tapauksissa vakavaraisuus voitaisiin osoittaa esimerkiksi tilintarkastajien lausunnolla tai tuottajayhteisön sääntöihin kirjatulla rahoitusjärjestelyllä.

14 §
Tuottajan hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi

Tuottajan hakemuksessa tuottajarekisteriin hyväksymiseksi on oltava:

1) tuottajan nimi, yhteystiedot sekä yritys- ja yhteisötunnus;

2) yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot;

3) jäljennös kauppa- tai yhdistysrekisteriotteesta;

4) tiedot tuottajan markkinoille saattamista pakkauksista sekä arvio niiden määrästä tonneina vuodessa eriteltynä pakkausmateriaaleittain;

5) tiedot tuottajan järjestämästä käytettyjen pakkausten erilliskeräys- ja vastaanottopaikkaverkostosta, kuljetuksesta, esikäsittelystä, uudelleenkäytöstä, kierrätyksestä ja muusta hyödyntämisestä sekä loppukäsittelystä;

6) tarvittaessa ehdotus perusteluineen 11 §:ssä tarkoitetusta muovipakkausjätteen vastaanoton rajoittamisesta tiettyihin muovilajeihin;

7) arvio tuottajan järjestämän uudelleenkäytön ja jätehuollon piiriin vuosittain tulevien käytettyjen pakkausten määrästä tonneina;

8) selvitys pakkauksia ja käytettyjä pakkauksia koskevasta tiedottamisesta;

9) selvitys uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestämiseen liittyvistä sopimuksista sekä sopimuskumppaneiden ympäristöluvista ja mahdollisista ympäristöasioiden hallintajärjestelmistä;

10) päivämäärä, jolloin hakemus on tehty;

11) vakuutus annettujen tietojen paikkansapitävyydestä.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätelain 101 §:n 3 momentin nojalla tuottajarekisteriin hyväksymiseksi tehtävän hakemuksen sisältövaatimuksista. Pykälää sovelletaan tuottajaan, joka hakee itse hyväksymistä tuottajarekisteriin, kun taas tuottajayhteisön vastaavasta velvoitteesta säädetään 15 §:ssä.

Säännös vastaa pääpiirteiltään aiemman valtioneuvoston päätöksen 18 §:n 2 momenttia. Asetukseen lisättiin kuitenkin uutena velvollisuutena vaatimus liittää hakemukseen jäljennös kauppa- ja rekisteriotteesta sekä selvitys siitä, miten tuottaja järjestää ehdotetussa 12 §:ssä tarkoitetun tiedottamisen. Jos tuottaja pitää perusteltuna 11 §:n mukaista rajausta muovipakkausjätteen erilliskeräyksestä, tulee muovipakkausten tuottajan hakemuksessaan esittää myös ehdotus perusteluineen muovipakkausjätteen erilliskeräyksen rajaamisesta tiettyihin muovijätteisiin.

15 §
Tuottajayhteisön hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi

Tuottajayhteisön hakemuksessa tuottajarekisteriin hyväksymiseksi on oltava:

1) 14 §:n 1 momentin 1–3 ja 5–11 kohtaa vastaavat tiedot tuottajayhteisöstä ja tämän toiminnasta;

2) tiedot tuottajayhteisöön kuuluvien tuottajien markkinoille saattamista pakkauksista sekä arvio niiden määrästä tonneina vuodessa eriteltynä pakkausmateriaaleittain;

3) tuottajayhteisön kunkin perustajan nimi, yritys- ja yhteisötunnus ja toimiala;

4) tuottajayhteisöön kuuluvien tuottajien nimi, yritys- ja yhteisötunnus sekä tuottajayhteisöön liittymispäivämäärä;

5) selvitys siitä, miten velvoitteet jaetaan tuottajien kesken ja miten uusi tuottaja voi sopia tuottajavastuun hoitamisesta tuottajayhteisön kanssa;

6) 13 §:n mukainen selvitys tuottajayhteisön vakavaraisuudesta.

Selostus:

Pykälän säädetään jätelain 101 §:n 3 momentin ja 105 §:n nojalla tuottajarekisteriin hyväksymiseksi tehtävän hakemuksen sisältövaatimuksista silloin, kun tuottajayhteisö tekee hakemuksen edustamiensa tuottajien puolesta. Vaatimukset ovat pitkälti yhtäläisiä 14 §:ssä säädettyjen tuottajan hakemusta koskevien vaatimusten kanssa, mutta tuottajayhteisön tulee lisäksi antaa hakemuksessaan erityisiä tuottajayhteisön toimintaan liittyviä tietoja.

Pykälä vastaa sisällöllisesti pitkälti aiemman valtioneuvoston päätöksen 18 §:n 2 momenttia. Asetukseen lisättiin kuitenkin uutena tuottajayhteisöä koskevana vaatimuksena velvollisuus antaa selvitys vakavaraisuudestaan sekä tiedot tuottajayhteisön perustajista. Tieto perustajista on tarpeen sen arvioimiseksi, täyttääkö tuottajayhteisö jätelain 62 §:ssä säädetyt edellytykset.

16 §
Ilmoitus toiminnassa tapahtuneista muutoksista

Jätelain 106 §:n mukainen ilmoitus toiminnassa tapahtuneista olennaisista muutoksista sekä tuottajayhteisön jäsenten muuttumisesta on tehtävä kuukauden kuluessa muutoksesta.

Vakavaraisuuden osoittamista ja toiminnan turvaamista koskevan selvityksen ja suunnitelman antamisen ajankohdasta tuottajayhteisön toiminnan muuttuessa olennaisesti säädetään jätelain 64 §:ssä.

Selostus:

Pykälässä tarkennetaan jätelain 106 §:n 3 momentin nojalla 15 ja 16 §:n sääntelyä siten, että näiden säännösten mukaisissa tiedoissa tapahtuvat olennaiset muutokset sekä tuottajayhteisön jäsenten muuttuminen tulee ilmoittaa valvovalle viranomaiselle viimeistään kuukauden kuluessa muutoksesta.

Säännöksen 2 momentti on informatiivinen viittaus jätelain 64 §:ään, jossa säädetään ajankohdasta, jolloin tuottajayhteisön on annettava selvitys ja suunnitelma vakavaraisuuden osoittamisesta tuottajayhteisön toiminnan muuttuessa olennaisesti.

17 §
Seurantatietojen ilmoittaminen

Tuottajan taikka tuottajayhteisön siihen kuuluvien tuottajien puolesta on vuosittain syyskuun loppuun mennessä ilmoitettava Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle edellisen vuoden toimintaansa koskevat seuraavat tiedot:

1) Suomen markkinoille saatettujen pakkausten määrä tonneina;

2) Suomessa erilliskerättyjen käytettyjen pakkausten määrä tonneina;

3) uudelleenkäytettyjen, kierrätettyjen ja muulla tavoin hyödynnettyjen sekä loppukäsiteltyjen käytettyjen pakkausten määrä tonneina eriteltynä käsittelylaitoksen mukaan sekä käsittelylaitoksen nimi ja sijaintipaikka;

4) saavutettu uudelleenkäyttö- ja kierrätysaste ja muu hyödyntämisaste sekä ilmoitettujen tietojen arviointi- ja laskentaperusteet;

5) tarvittaessa selvitys 11 §:ssä tarkoitetusta muovipakkausjätteen vastaanoton rajoittamisesta tiettyihin muovilajeihin;

6) pakkauksia ja käytettyjä pakkauksia koskeva tiedottaminen.

Edellä 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetut tiedot on eriteltävä pakkausmateriaaleittain ja käsittelymenetelmittäin. Erittelystä säädetään tietokantajärjestelmään liittyvien taulukoiden vahvistamisesta pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 94/62/EY mukaisesti annetussa komission päätöksessä 2005/270/EY.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätelain 54 §:n 3 momentin ja 51 §:n 3 momentin nojalla tuottajan velvollisuudesta antaa Pirkanmaan ELY-keskukselle vuosittain tietoja Suomen markkinoille saatetuista pakkauksista, erilliskerättyjen käytettyjen pakkausten uudelleenkäytön ja jätehuollon järjestämisestä sekä pakkauksia ja käytettyjä pakkauksia koskevasta tiedottamisesta. Tuottajayhteisö ilmoittaa kaikkien siihen liittyneiden tuottajien yhteenlasketut tiedot.

Pykälä vastaa asiasisällöltään pitkälti aiemman valtioneuvoston päätöksen 16 §:ää, jossa tiedonantovelvoite määriteltiin viittaamalla asiaa koskevaan komission päätökseen 97/138/EY, joka on myöhemmin korvattu komission päätöksellä 2005/270/EY. Asetukseen lisättiin uutena tuottajan ja tuottajayhteisön velvollisuus toimittaa viranomaiselle tiedot laitoksista, joihin erilliskerätyt käytetyt pakkaukset on toimitettu uudelleenkäyttöä, hyödyntämistä tai loppukäsittelyä varten, sekä tarvittaessa velvollisuus antaa selvitys muovipakkausjätteen vastaanoton rajoittamisesta tiettyihin muovijätteisiin.

18 §
Seurantatietojen kokoaminen ja toimittaminen komissiolle

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on tässä asetuksessa säädettyjen velvoitteiden noudattamisen seuraamiseksi ja valvomiseksi vuosittain koottava 17 §:ssä tarkoitetut seurantatiedot sekä arvioitava Suomessa syntyvien käytettyjen pakkausten määrä ja saavutetut uudelleenkäyttö-, kierrätys- ja hyödyntämisasteet.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on vuosittain toimitettava 17 §:n 2 momentissa tarkoitetun komission päätöksen mukaiset tiedot Euroopan komissiolle 18 kuukauden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolta tiedot on koottu.

Selostus:

Pykälässä säädetään aiemman valtioneuvoston päätöksen 16 §:n 3 momenttia vastaavasti Pirkanmaan ELY-keskuksessa velvollisuudesta koota seurantatiedot ja arvioida niiden pohjalta valtakunnalliset tiedot käytettyjen pakkausten määrästä ja käsittelystä. Pirkanmaan ELY-keskuksella on jatkossakin komission päätöksen 2005/270/EY mukaisesti velvollisuus toimittaa tiedot edelleen komissiolle.

19 §
Täytäntöönpanokertomus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on joka kolmas vuosi laadittava kertomus pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin täytäntöönpanosta Suomessa eräiden ympäristöä koskevien direktiivien täytäntöönpanoon liittyvien kertomusten standardoinnista ja järkeistämisestä annetun neuvoston direktiivin 91/692/ETY 5 artiklan mukaisesti. Kertomus on laadittava Euroopan komission vahvistaman kyselylomakkeen perusteella.

Selostus:

Aiempaa sääntelyä vastaavasti Pirkanmaan ELY-keskuksen on joka kolmas vuosi laadittava kertomus pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin täytäntöönpanosta.

20 §
Viennin huomioon ottaminen kierrätysasteiden laskemisessa

Jätteiden siirroista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1013/2006 mukaisesti Euroopan unionista viety pakkausjäte lasketaan mukaan 7 ja 8 §:ssä tarkoitettuihin kierrätysasteisiin vain, jos on vakuuttavaa näyttöä siitä, että pakkausjäte on vastaanottomaassa kierrätetty sellaisten edellytysten vallitessa, jotka laajasti katsoen vastaavat Euroopan unionin lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia.

Selostus:

Pykälä vastaa sisällöltään aiemman valtioneuvoston päätöksen 7 §:ää ja pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin 6 artiklan 2 kohtaa. Sääntely liittyy sekä 7 että 8 §:ssä säädettyjen kierrätysasteiden laskentaan. Säännöksessä Euroopan unioniin kuuluvia maita olisivat EU:n jäsenvaltioiden lisäksi myös Euroopan talousalueeseen kuuluvat muut maat.

21 §
Markkinavalvontaviranomainen

Tämän asetuksen 4–6 §:n noudattamista valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto.

Selostus:

Pykälässä säädetään jätelain 25 §:n nojalla, että Tukes nimetään 4-6 §:n pakkauksien ominaisuuksia ja merkintöjä koskevien vaatimusten noudattamista valvovaksi viranomaiseksi. Pykälässä säädetyt tehtävät ovat Tukesille uusia, ja ne alkoivat siirtymäsäännöksen nojalla 1.8.2014. Aiemmin tuotevalvontatehtävä on periaatteessa kuulunut kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ja ELY-keskuksille, mutta käytännössä valvontaa ei ole tehty. Valvonta tulee keskittää markkinavalvontaan erikoistuneelle Tukesille, jotta pakkausten tuotevaatimusten valvonta järjestetään pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin mukaisesti. Jätelain 127 ja 152 §:n muutoksella jätelain 127 §:ään lisättiin Tukesille oikeus säännöksessä tarkoitettujen valvontakeinojen käyttöön myös pakkausten markkinointivalvonnassa.

22 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 10 päivänä heinäkuuta 2014. Sen 9–18 §:ää sovelletaan kuitenkin 1 päivästä toukokuuta 2015 sekä 5 §:n 3 momenttia ja 21 §:ää 1 päivästä elokuuta 2014.

Tällä asetuksella kumotaan pakkauksista ja pakkausjätteistä annettu valtioneuvoston päätös (962/1997). Sen 4–9, 12 ja 16–19 §:ää sovelletaan kuitenkin 30 päivään huhtikuuta 2015.

Tuottajan on täytettävä 9 §:n 1 momentissa säädetty vastaanottopaikkojen määrää koskeva velvollisuutensa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2016.

Selostus:

Asetus tuli voimaan 1.7.2014, jotta pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin liitteen 1 muuttamisesta annettu komission direktiivi saatiin mahdollisimman nopeasti voimaan. Määräpäivä komission päätöksen kansalliselle voimaansaattamiselle oli jo 30.9.2013.

Eräiden säännösten soveltamisen osalta asetuksessa annettiin kuitenkin erityisiä siirtymäaikoja. Pakkausten tuottajavastuuseen liittyviä 9-18 §:ää koskevat siirtymäajat vastaavat jätelain 127 ja 152 §:n muuttamisesta annetussa laissa säädettyjä vastaavia siirtymäaikoja. Asetuksen antaminen hyvissä ajoin ennen pakkausten tuottajavastuuta koskevien jätelain säännösten voimaantuloa takaa tuottajille riittävän ajan rakentaa vastaanottopaikkojen verkosto ja järjestää toimintansa laissa ja asetuksessa asetettuihin ajankohtiin mennessä. Myös kunnilla ja muilla toimijoilla on näin riittävästi aikaa sopeuttaa toimintansa muuttuviin vaatimuksiin.

Tukesille 21 §:n nojalla säädetty uusi valvontatehtävä alkoi 1.8.2014. Samasta ajankohdasta alkaen sovelletaan myös uutta 5 §:n 3 momentin säännöstä, joka koskee velvollisuutta tietyissä tapauksissa toimittaa Tukesille tietoja raskasmetalleja sisältävistä pakkauksista.

 

Liite 1

PAKKAUKSEN MÄÄRITTELYYN LIITTYVÄT LISÄPERUSTEET

Myyntipakkaus on tarkoitettu myyntipaikalla loppukäyttäjälle tai kuluttajalle myytävän yksikön (myyntiyksikön) säilytykseen.

Ryhmäpakkaus on myyntipakkausten lisäksi käytettävä pakkaus, joka on tarkoitettu myyntiyksiköistä koostuvan ryhmän säilytykseen myyntipaikalla riippumatta siitä, myydäänkö ryhmä sellaisenaan loppukäyttäjälle tai kuluttajalle vai käytetäänkö pakkausta ainoastaan myyntipaikalla, ja joka on mahdollista poistaa muuttamatta myyntiyksikön ominaisuuksia.

Kuljetuspakkaus on myyntipakkausten tai ryhmäpakkausten lisäksi käytettävä pakkaus, joka on tarkoitettu helpottamaan myyntiyksiköiden käsittelyä ja kuljetusta siten, että voidaan välttää niiden fyysistä käsittelyä ja kuljetusvaurioita. Kuljetuspakkauksena ei kuitenkaan pidetä maantie-, rautatie-, meri- ja lentokuljetuksissa käytettävää konttia.

Pakkauksen määrittelyssä on otettava huomioon myös seuraavat lisäperusteet:

Lisäperuste 1

Tuotetta pidetään pakkauksena, jos se täyttää 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetun pakkauksen määritelmän pakkauksen muita mahdollisia tehtäviä rajoittamatta, paitsi jos se on kiinteä osa itse tuotetta ja välttämätön tuotteen säilytykseen, tukemiseen tai säilyttämiseen sen elinkaaren aikana ja sen kaikki elementit on tarkoitettu käytettäviksi, kulutettaviksi tai poistettaviksi käytöstä yhdessä.

Lisäperusteen 1 mukaisia pakkauksia ovat esimerkiksi:

– makeislaatikot;

– CD-levykotelon suojakelmu;

– luetteloiden ja lehtien postituspussit (jotka sisältävät lehden);

– leivonnaisten mukana myytävät vuoat;

– rullat ja putkilot, joiden ympärille on kierretty joustavaa materiaalia (kuten muovikelmua, alumiinifoliota tai paperia), lukuun ottamatta rullia ja putkiloita, jotka on tarkoitettu tuotantolaitteiston osiksi ja joita ei käytetä tuotteen esittämiseen myytävänä yksikkönä;

– kukkaruukut, jotka on tarkoitettu ainoastaan kasvien myyntiä ja kuljetusta varten ja joita ei ole tarkoitettu kasvien koko elinajaksi;

– lasipullot injektioliuoksia varten;

– CD-levyjen spindle-kotelot (myytyinä CD-levyjen kanssa, ei tarkoitettu varastointikäyttöön);

– vaateripustimet (myytyinä vaatteiden kanssa);

– tulitikkulaatikot;

– steriilit estojärjestelmät (pussit, maljat ja materiaalit, joita tarvitaan tuotteen steriiliyden varmistamiseen);

– juomien (esimerkiksi kahvi, kaakao, maito) keittimissä käytettävät kapselit, jotka jäävät käytön jälkeen tyhjiksi;

– uudelleentäytettävät teräksiset kaasupullot erilaisia kaasuja varten, ei kuitenkaan palonsammuttimet.

Lisäperusteen 1 mukaisia pakkauksia eivät ole esimerkiksi:

– kukkaruukut, jotka on tarkoitettu kasville koko sen elinajaksi;

– työkalulaatikot;

– teepussit;

– vahakerrokset juuston ympärillä;

– makkaran kuoret;

– vaateripustimet (myytyinä erikseen);

– kahvikeitinten kapselit, kahvin foliopussit ja suodatinpaperista valmistetut kahvipodit, jotka hävitetään yhdessä kahvituotteen kanssa;

– tulostimien kasetit;

– CD-levyjen, DVD-levyjen ja videokasettien kotelot (myytyinä yhdessä CD-levyn, DVD-levyn tai videon kanssa);

– CD-levyjen spindle-kotelot (myytyinä tyhjinä, tarkoitettuina varastointikäyttöön);

– itsestään liukenevat pesuaineiden pussit;

– hautalyhdyt (hautakynttilöiden kuoret);

– mekaaniset jauhinkivet (uudelleentäytettävässä astiassa, kuten uudelleentäytettävässä pippurimyllyssä).

Lisäperuste 2

Tuotetta, joka on suunniteltu ja tarkoitettu täytettäväksi myyntipaikalla, sekä kertakäyttöinen tuote, joka myydään ja täytetään tai on suunniteltu ja tarkoitettu täytettäväksi myyntipaikalla, pidetään pakkauksina edellyttäen, että ne täyttävät pakkauksen tehtävän.

Lisäperusteen 2 mukaisia pakkauksia ovat, jos ne on suunniteltu ja tarkoitettu täytettäviksi myyntipisteessä, esimerkiksi:

– paperi- ja muovikassit;

– kertakäyttöiset lautaset ja mukit;

– talouskelmu;

– voileipäpussit;

– alumiinifolio;

– muovikelmu pesulassa pestyjä vaatteita varten.

Lisäperusteen 2 mukaisia pakkauksia eivät ole esimerkiksi:

– hämmennin;

– kertakäyttöiset aterimet;

– käärepaperi (myytynä erikseen);

– paistamiseen käytettävät paperivuoat (myytyinä tyhjinä);

– ilman leivosta myytävät vuoat.

Lisäperuste 3

Pakkauksen osan ja pakkaukseen liitetyn lisäosan katsotaan kuuluvan pakkaukseen, johon se on liitetty. Tuotteeseen suoraan ripustettu tai kiinnitetty lisäosa, joka täyttää pakkauksen tehtävän, pidetään pakkauksena, ellei kyseinen tuote ole kiinteä osa itse tuotetta ja sen kaikki elementit tarkoitettu kulutettaviksi tai poistettaviksi käytöstä yhdessä.

Lisäperusteen 3 mukaisia pakkauksia ovat esimerkiksi:

– tuotteeseen suoraan kiinnitetyt tai siitä roikkuvat etiketit.

Lisäperusteen 3 mukaiseen pakkaukseen kuuluvia tuotteita ovat esimerkiksi:

– ripsiväriharja, joka on osa hylsyä;

– pakkaukseen kiinnitetyt tarrat;

– niitit;

– muovisuojukset;

– annostelumitat, jotka ovat osa pesuainepakkauksen sulkijaa;

– mekaaniset jauhinkivet (kun ne sisältyvät astiaan, jota ei voida täyttää uudestaan ja joka sisältää tuotetta, kuten pippurimylly, jossa on pippuria).

Lisäperusteen 3 mukaisia pakkauksia eivät ole esimerkiksi:

– radiotaajuustunnistuksen tunnisteet (RFID-tunnisteet).

Selostus:

Liitteeseen sisältyvät myyntipakkauksen, ryhmäpakkauksen ja kuljetuspakkauksen määritelmät sekä muita pakkaus- ja pakkausjätedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaisia pakkauksen määrittelyyn liittyviä teknisluonteisia tarkentavia säännöksiä. Sääntely vastaa asiasisällöltään aiemman valtioneuvoston päätöksen 3 §:n 2 ja 3 momenttia sekä liitettä 1. Liitteeseen sisältyvät esimerkit perustuvat pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 94/62/EY liitteen I muuttamisesta annettuun komission direktiiviin 2013/2/EU.

Liite 2

PAKKAUSTEN VALMISTUSTA, KOOSTUMUSTA, UUDELLEENKÄYTETTÄVYYTTÄ JA HYÃÖDYNNETTÄVYYTTÄ KOSKEVAT PERUSVAATIMUKSET

1) Pakkausten valmistusta ja koostumusta koskevat vaatimukset

Pakkaus on valmistettava siten, että sen koko ja paino rajoitetaan mahdollisimman pieneksi. Pakkaus on kuitenkin valmistettava siten, että varmistetaan vaadittava turvallisuuden, hygienian ja hyväksyttävyyden taso sekä pakatun tuotteen että kuluttajan kannalta.

Pakkaus on suunniteltava, valmistettava ja pidettävä kaupan siten, että sen uudelleenkäyttäminen tai hyödyntäminen, mukaan lukien kierrätys, on mahdollista ja että pakkausjätteen tai sen käsittelyssä syntyvien jäännösten loppukäsittelystä aiheutuvat haitalliset vaikutukset ympäristöön jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Pakkausta valmistettaessa on huolehdittava siitä, että haitallisten aineiden ja ainesten sekä muiden vaarallisten aineiden pitoisuudet pakkausmateriaalissa ja pakkauksen osissa ovat mahdollisimman vähäiset, jotta pakkausjätteen tai sen käsittelyssä syntyvien jäännösten sijoittamisesta kaatopaikalle tai polttamisesta ei aiheudu haittaa ympäristölle.

2) Pakkausten uudelleenkäytettävyyttä koskevat vaatimukset

Pakkauksen on samanaikaisesti täytettävä seuraavat vaatimukset:

– pakkauksen fyysisten ominaisuuksien on oltava sellaiset, että se kestää useita kuljetus- ja käyttökertoja tavanomaisissa käyttöoloissa;

– käytettyä pakkausta on mahdollista käsitellä työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta koskevien vaatimusten mukaisesti; sekä

– kun pakkausta ei enää käytetä uudelleen ja siitä tulee jäte, noudatetaan pakkauksen hyödynnettävyyttä koskevia vaatimuksia.

3) Pakkauksen hyödynnettävyyttä koskevat vaatimukset

a) Kierrätykseen soveltuva pakkaus

Pakkaus on valmistettava siten, että tietty prosenttiosuus siinä käytettyjen materiaalien painosta voidaan kierrättää ja käyttää raaka-aineena markkinoille toimitettavien tuotteiden valmistuksessa 4 §:n 2 momentissa tarkoitettujen standardien mukaisesti. Tämä prosenttiosuus voi vaihdella sen materiaalityypin mukaan, josta pakkaus on valmistettu.

b) Energiakäyttöön soveltuva pakkaus

Energiakäyttöön toimitettavalla pakkausjätteellä on oltava vähimmäislämpöarvo, jotta energiakäyttö voidaan optimoida.

c) Kompostointikelpoinen pakkaus

Kompostointiin toimitettavan pakkausjätteen on oltava riittävän helposti biohajoavaa, jotta siitä ei ole haittaa kompostoitavan jätteen erilliskeräykselle, kompostointiprosessille tai -toiminnalle, jossa jätettä käytetään.

d) Biohajoava pakkaus

Biohajoavan pakkausjätteen on hajottava fyysisesti, kemiallisesti, termisesti tai biologisesti siten, että suurin osa syntyneestä kompostista hajoaa lopulta hiilidioksidiksi, biomassaksi ja vedeksi.

Selostus:

Liite vastaa asiasisällöltään aiemman valtioneuvoston päätöksen liitettä 3. Liitteen mukaisten perusvaatimusten tarkentamiseksi EU:ssa laaditut yhdenmukaiset standardit on lueteltu ehdotetun 4 §:n yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä.

Liite 3

PAKKAUKSEN MERKINNÄT

Tässä liitteessä vahvistetaan pakkausmateriaalien tunnistusjärjestelmässä käytettävät numerointitavat ja lyhenteet, joilla osoitetaan käytettyjen pakkausmateriaalien tyyppi ja nimetään ne materiaalit, joihin tunnistusjärjestelmää sovelletaan.

Tunnistusjärjestelmän numerointitapa ja lyhenteet

Materiaali	Lyhenne(*)	Numerointi
1. Muovi
Polyeteenitereftalaatti	PET	1
Korkeatiheyspolyeteeni	HDPE	2
Polyvinyylikloridi	PVC	3
Matalatiheyspolyeteeni	LDPE	4
Polypropeeni	PP	5
Polystyreeni	PS	6
2. Paperi, kartonki ja pahvi
Aaltopahvi	PAP	20
Muu kartonki ja pahvi	PAP	21
Paperi	PAP	22
3. Metalli
Teräs	FE	40
Alumiini	ALU	41
4. Puuaines
Puu	FOR	51
Korkki	FOR	51
5. Tekstiili
Puuvilla	TEX	60
Juutti	TEX	61
6. Lasi
Väritön lasi	GL	70
Vihreä lasi	GL	71
Ruskea lasi	GL	72
7. Yhdistelmämateriaalit
Paperi, kartonki ja pahvi/erinäiset metallit	(**)	80
Paperi, kartonki ja pahvi/muovi		81
Paperi, kartonki ja pahvi/alumiini		82
Paperi, kartonki ja pahvi/läkkipelti		83
Paperi, kartonki ja pahvi/muovi/alumiini		84
Paperi, kartonki ja pahvi/muovi/alumiini/läkkipelti		85
Muovi/alumiini		90
Muovi/läkkipelti		91
Muovi/erinäiset metallit		92
Lasi/muovi		95
Lasi/alumiini		96
Lasi/läkkipelti		97
Lasi/erinäiset metallit		98

(*) Käytetään ainoastaan isoja kirjaimia

(**) C sekä hallitsevaa materiaalia vastaava lyhenne (C/ )

Selostus:

Liitteen asiasisältö vastaa aiemman valtioneuvoston päätöksen liittettä 3 ja asiaa koskevaa komission päätöstä 97/129/EY.

---

Suvi Marttinen
Asianajaja
Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy
Puh. +358 9 474 2217
suvi.marttinen@hpplaw.fi