Verovelvollisuus
- Uutiset
4.2.2020 16.00
Verohallinnon kannanotto: Kuuden kuukauden sääntö ja pakottava syy (koronavirus-epidemia)Onko koronavirus-epidemia tuloverolain (1535/1992, TVL) 77 §:ssä tarkoitettu pakottava syy, jolloin kuuden kuukauden sääntö voi muiden edellytysten täyttyessä soveltua huolimatta siitä, että Suomessa oleskelupäivät tämän takia ylittyvät? Mitä alueita tämä koskee? - Uutiset
14.6.2019 12.30
Keskusverolautakunnan äänestysratkaisu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen pääliikkeen Suomeen sijoittautuneelle sivuliikkeelle suorittamien yleissäännön alaisten palvelujen arvonlisäverokäsittelystäToiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen verovelvollisuusryhmän jäsenenä pääliike B oli osa verovelvollisuusryhmän muodostamaa arvonlisäverovelvollista kyseisessä jäsenvaltiossa. Sivuliikettä A oli pidettävä itsenäisenä direktiivissä tarkoitettuna verovelvollisena ja arvonlisäverolaissa tarkoitettuna liiketoiminnan harjoittajana. Pääliikkeen luovuttaessa yleissäännön alaisia palveluja Suomessa sijaitsevalle sivuliikkeelle A:lle, palveluiden myyntimaa oli Suomi, josta Suomen sivuliikkeen A:n tuli suorittaa arvonlisävero käännetyn verovelvollisuuden perusteella. Ään. 6-1. (Ei lainvoim. 14.6.2019) - Uutiset
14.6.2019 12.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu alv-direktiivin tulkinnasta - itsenäinen liiketoimintaAlv-direktiivin 2006/112/EY 9 ja 10 artiklaa on tulkittava siten, että itsenäistä liiketoimintaa ei harjoita sellainen pääasian kantajan kaltainen säätiön hallintoneuvoston jäsen, joka ei tosin ole hierarkkisessa alisteisuussuhteessa tämän säätiön johtoelimeen eikä säätiön hallintoneuvostoon, siltä osin kuin on kyse hänen hallintoneuvoston jäsenen tehtäviensä täyttämisestä, mutta joka ei kuitenkaan toimi omissa nimissään eikä omaan lukuunsa eikä omalla vastuullaan vaan toimii tämän hallintoneuvoston lukuun ja vastuulla eikä myöskään kanna toiminnastaan aiheutuvaa taloudellista riskiä, koska hän saa kiinteän palkkion, joka ei riipu hänen osallistumisestaan kokouksiin eikä hänen tosiasiallisesti suorittamiensa työtuntien määrästä. - Uutiset
30.4.2019 8.15
Päivitetty ohje: Ulkomailla työskentelyn verotusHuhtikuun 2019 alussa on tullut voimaan laki asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteista (16/2019), jolla kumotaan asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettu laki (1573/1993). Ohjeen lukua 8 on päivitetty vastaamaan uuden lain säännöksiä. Lisäksi kohtaan 9.2.2 on lisätty ohjaus menettelystä, jolla kaksinkertainen verotus poistetaan ennakkoperinnässä käytettäessä vapautusmenetelmää. Ohjeessa kuvattu työnantajan menettely koskee palkkoja, jotka maksetaan 1.1.2019 alkaen. - Uutiset
15.2.2019 9.30
KHO: Säätiöllä ei ollut oikeutta hakeutua verovelvolliseksi museo- ja näyttelytoiminnastaanKokonaisarvioinnin perusteella säätiön ei ollut katsottava harjoittavan toimintaansa AVL 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla liiketoiminnan muodossa. Koska yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetussa neuvoston direktiivissä 2006/112/EY ei ollut säännöksiä yleishyödyllisen yhteisön oikeudesta hakeutua vapaaehtoisesti verovelvolliseksi liiketoiminnastaan ja kysymyksessä oli siten vain kansallisesti noudatettava järjestelmä, mainitun direktiivin liiketoimintakäsitteellä ei ollut tulkintavaikutusta asiassa. - Uutiset
11.2.2019 14.02
Hallinto-oikeus: Tulli sai määrätä nuuskaa maahantuoneet yhteisvastuullisiksi verovelvollisiksi yhteisillä hankintamatkoilla hankituista nuuskistaA:n ja B:n epäiltiin syyllistyneen törkeään veropetokseen ja salakuljetukseen tuomalla maahan suuren määrän nuuskaa vuosina 2013-2015. Tulli määräsi A:n ja B:n yhteisvastuullisiksi verovelvollisiksi yhteisillä hankintamatkoilla hankituista nuuskista. Molemmat olivat ostaneet matkoilla omat nuuskansa. A vaati valituksessaan, että häntä ei määrätä verovelvolliseksi B:n hankkimien nuuskien osalta. HAO hylkäsi valituksen. (Ään 2-1) - Uutiset
4.1.2019 12.47
Hallinto-oikeuden päätös oikeasta verovelvollisesta osakkeiden vaihdettua omistajaa lahjoituksen johdosta osingonjaosta päättäneen yhtiökokouksen jälkeen mutta ennen kuin osinko oli ollut nostettavissaAsiassa oli kysymys siitä, kenen tulona osakeyhtiön jakama osinko tuli verottaa, kun osakkeet olivat lahjoituksen johdosta vaihtaneet omistajaa osingonjaosta päättäneen yhtiökokouksen jälkeen, mutta ennen kuin osinko oli ollut nostettavissa. HAO katsoi, että kun osakkeiden lahjoittaja ei ollut pidättänyt itselleen osinko-oikeutta tai muutakaan oikeutta ja kun osinko oli ollut nostettavissa vasta osingonmaksupäivänä niille osakkeenomistajille, jotka olivat olleet merkittyinä osakasluetteloon osingon maksamispäivää edeltävän päivän päättyessä, osinko oli osakkeet lahjana saaneen eikä ne lahjoittaneen henkilön saamaa osinkotuloa. Verovuosi 2011. Ks. KHO:2020:126: HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
27.3.2017 15.30
Verohallinnon ohje kiinteistöverolain soveltamisestaVerohallinnon ohjeessa käsitellään kiinteistöverolain (654/1992) soveltamista. Ohje korvaa samannimisen 25.2.2016 annetun ohjeen. Ohjetta on päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. - Uutiset
24.1.2017 10.02
KHO:n ratkaisu päivittäistavaroiden tukkukauppaa harjoittavan yhtiön varastosta Venäjälle kuriirien toimesta noudettujen päivittäistavaroiden verottomuuden edellytyksistäA Oy harjoitti päivittäistavaroiden tukkukauppaa asiakkainaan pääasiassa venäläiset yritykset, joiden toimeksiannosta A Oy oli tilannut tavarat suomalaisilta ja muiden EU-maiden tukkukaupoilta. Tavarat noutivat venäläisten ostajien toimeksiannosta A Oy:n Suomessa olevasta varastosta niin sanotut kuriirit, jotka maksoivat tavarat A Oy:lle yleensä käteisellä ja jotka veivät tavarat henkilö- tai pakettiautoillaan Venäjälle. Myyntien muina kuin elinkeinonharjoittajina pidettäville kuriireille katsottiin täyttävän verottomuuden edellytykset siltä osin kuin myynneistä oli annettu Tullille vienti-ilmoitukset ja A Oy:llä oli Tullin poistumisvahvistetut luovutuspäätökset. - Uutiset
17.11.2015 13.35
Arvonlisäverottoman toiminnan raja nousee vuodenvaihteessa 8 500 eurosta 10 000 euroonArvonlisäverottoman toiminnan raja nousee vuodenvaihteessa 8 500 eurosta 10 000 euroon ja veronhuojennukseen oikeuttavan liikevaihdon yläraja 22 500 eurosta 30 000 euroon. Vuodenvaihteen jälkeen kaikkien yritysten, joiden liikevaihto ylittää 10 000 euroa (nyk. 8 500 euroa), on tarjottava käteiskaupassa asiakkaille kuitti. - Uutiset
31.8.2015 10.43
KHO piti poliittisen puolueen valtakunnallisen nuorisojärjestön toimintaa tukevaa tukisäätiötä yleishyödyllisenä yhteisönä - hallinto-oikeuden päätös ja Verohallinnon ennakkoratkaisu kumottiinB ry:n tukisäätiötä - jolla on noin kolmen miljoonan euron arvoinen rahastosalkku, jolla se rahoittaa toimintaansa, eikä säätiö harjoita liiketoimintaa - pidettiin TVL 22 §:ssä tarkoitettuna yleishyödyllisenä yhteisönä kummassakin hakemuksessa esitetyssä vaihtoehtoisessa tilanteessa, eli jos säätiö jakaa apurahoihin varatuista varoista kaiken B ry:lle tai vaihtoehtoisesti 2/3 B ry:lle ja 1/3 muille yksityisille henkilöille tai yhteisöille. - Uutiset
30.4.2015 10.47
Kansainvälisen verotuksen käsikirja 2015 julkaistuVerohallinnon käsikirjassa käydään läpi yleistä ja rajoitettua verovelvollisuutta, Suomesta saatua tuloa, kaksinkertaisen verotuksen poistamista, sosiaaliturvamaksuja sekä kansainvälisten sopimusten vaikutusta. Käsikirjasta löytyy myös Suomi-Englanti verosanasto. - Uutiset
2.10.2014 16.30
Kaikille pääsy verottajan ylläpitämään verovelkarekisteriinJoulukuun alusta lukien jokaisella on oikeus saada Verohallinnon ylläpitämästä verovelkarekisteristä siihen talletettu tieto yritys- ja yhteisötietojärjestelmään rekisteröidyn muun yrityksen kuin luonnollisen henkilön tai kuolinpesän verovelasta. Palveluun tunnistaudutaan Katso-tunnisteella. - Uutiset
19.6.2014 8.30
Valtiovarainvaliokunta hyväksyi yritysten verovelkarekisteriä koskevan esityksen pienin muutoksinVarainvaliokunta ehdottaa että rekisteriin merkittävän verovelan raja nostetaan ensinnäkin hallituksen esittämästä 5 000 eurosta 10 000 euroon. Lisäksi merkinnän estävien perusteiden joukkoon ehdotetaan lisättäväksi muutoksenhakuviranomaisen päätös täytäntöönpanon keskeytyksestä. Esitys hyväksyttiin muutoin hallituksen esityksen mukaisena. Uudet säännökset tulevat voimaan todennäköisimmin vuoden 2015 alusta. - Uutiset
18.3.2014 14.22
Rakentamisen uusista velvoitteista saatavilla ohjeistusta ja koulutustaSekä yritysten että kotitalouksien on heinäkuusta alkaen ilmoitettava Verohallinnolle tietoja rakennustöistä. Tiedot ilmoitetaan työmaakohtaisesti kaikista ostetuista rakennusurakoista, jos tilatun urakkasopimuksen arvo ylittää 15 000 euroa. Yritykset ilmoittavat tiedot Verohallinnolle kuukausittain ja kotitaloudet ennen loppukatselmusta. Verottaja on koonnut ohjeistuksen uusista velvoitteista yhteen osoitteeseen. Verottaja järjestää myös asiakastilaisuuksia eri puolilla Suomea huhtikuun alusta alkaen. - Uutiset
11.2.2014 15.31
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu arvonlisäveron vähennysoikeuden menettämisestä käännettyä veronmaksuvelvollisuutta koskevien säännösten soveltamatta jättämisen vuoksiAlv-direktiivi ja verotuksen neutraalisuuden periaate eivät ole sellaisen liiketoimen yhteydessä, johon sovelletaan käännetyn veronmaksuvelvollisuuden järjestelmää, esteenä sille, että palvelujen vastaanottajalta evätään oikeus vähentää sen palvelujen suorittajalle virheellisesti laaditun laskun perusteella aiheettomasti maksama arvonlisävero, myös silloin, kun kyseisen virheen korjaaminen on mahdotonta mainitun palvelujen suorittajan konkurssin vuoksi. - Uutiset
24.9.2013 18.00
Ison-Britannian kaltaisen veronpidätyspakkojärjestelmän käyttöönotto saattaisi hillitä rakennusalalla kertyviä verorästejä myös SuomessaBritannian verohallinnolla on käytössä erityinen rakennusteollisuuteen liittyvä verotusjärjestelmä (Construction Industry Scheme, CIS). Käytännössä kyseessä on eräänlainen veronpidätyspakko rakennusalalla. Veronpidätyspakkojärjestelmän jatkoselvittelyyn näyttäisi olevan aihetta myös Suomessa. - Uutiset
6.9.2013 9.53
KHO: Säätiön myymästä työvoimapoliittisesta koulutuksesta tuli suorittaa alvonlisäveroTuloverotuksessa yleishyödyllisenä yhteisönä pidetyn säätiön lakisääteisen ammatillisen koulutuksen lisäksi myymää työvoimapoliittista koulutusta ei pidetty arvonlisäverolaissa tarkoitettuna verosta vapautettuna koulutuspalveluna. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
4.6.2013 16.31
Työaikapankkijärjestelmän vaihtotyö saattaa jäädä ilmoittamatta VerohallinnolleJärjestelmässä käyttäjät voivat vaihtaa erilaisia palveluja toistensa kanssa ilman rahaa. Teoriassa on myös mahdollista, että kaksi elinkeinonharjoittajaa vaihtaa ammattialansa työsuorituksia aikapankin avulla. Laaja-alaista tai elinkeinotoiminnan muodossa harjoitettua toimintaa ei kuitenkaan ole havaittu eikä säätelyä lainsäädännön avulla ole esitetty. Aikapankkien verotuksesta on tekeillä Verohallinnon ohje. - Uutiset
16.5.2013 11.05
KHO:n ratkaisu optiotulojen verottamisesta SuomessaKHO antoi torstaina 16. toukokuuta päätöksen, jossa sen ratkaistavana oli se, miltä osin ulkomailla asuneen A:n vuoden 2001 ja vuoden 2002 optio-ohjelmista saamia tuloja oli pidettävä Italiasta ja miltä osin Suomesta saatuina. Erityisesti oli kysymys siitä, oliko optiotulo katsottava saaduksi vain optioiden käyttöoikeuden saamisen edellyttämältä työskentelyajalta vai myös sen jälkeen samassa konsernissa työskennellyltä ajalta. (Ään 4-1)