Verovelvollisuus
- Uutiset
29.4.2022 15.30
Päivitetty ohje: Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminenVerohallinnon ohjeeseen on lisätty lukuun 3.1 tietoa Ahvenanmaan mediamaksusta. Lukuun 3.3 (Käänteinen hyvitys) on tehty täsmennyksiä. Lukua 3.4.2 (Progressioehtoisen vapautusmenetelmän soveltaminen erityisryhmien verotuksessa) on muutettu ja päivitetty korkeimman hallinto-oikeuden 30.4.2021 antaman päätöksen KHO 2021:54 johdosta. Lisäksi ohjeen tekstiä on joiltain osin tarkennettu. Ohje on voimassa 27. huhtikuuta 2022 lukien toistaiseksi. - Uutiset
11.3.2022 11.50
Kirjanpitolain uudistus helpottaa ulkomaisten yritysten verovelvollisuuden selvittämistä Suomessa - laki voimaan 1.4.2022Lakimuutoksen avulla viranomaiset voivat nykyistä helpommin selvittää, tulisiko ulkomaisten yritysten maksaa veroja Suomeen. Kirjanpitolain uudistus on yksi hallituksen toimenpiteistä harmaan talouden torjumiseksi. Tasavallan presidentti vahvisti lainmuutoksen perjantaina 11.3. Laki tulee voimaan 1. huhtikuuta 2022. - Uutiset
10.3.2022 10.45
Keskusverolautakunta: TVL 77 §:n mukaista kuuden kuukauden sääntöä ei voitu soveltaa hakijan Espanjassa lennonopettajana tekemään työhön siltä osin kuin työ tehtiin suomalaisessa ilma-aluksessa (ään.)Keskusverolautakunta totesi, että TVL 77 §:ssä säädetyn kuuden kuukauden säännön soveltamisalaa oli rajoitettu siltä osin kuin työ tehdään suomalaisessa vesi- tai ilma-aluksessa, eikä säännöksen sanamuodon mukaan kyseisen rajoituksen soveltuminen edellytä, että kyse olisi kansainvälisessä liikenteessä käytettävästä vesi- tai ilma-aluksesta. Keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa tuloverolain 77 §:n mukaista kuuden kuukauden sääntöä ei voitu soveltaa hakijan Espanjassa lennonopettajana tekemään työhön siltä osin kuin työ tehtiin suomalaisessa ilma-aluksessa. Ennakkoratkaisu verovuosille 2022 ja 2023. Ään. 5-3. (Ei lainvoim. 10.3.2022) - Uutiset
9.2.2022 8.30
Päivitetty ohje: Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotusAikaisempi Verohallinnon ohje Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus (VH/20002/00.01.00/2020) on jaettu kolmeen erilliseen ohjeeseen: Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus, Sairasvakuutusmaksut kansainvälisissä työskentelytilanteissa ja Avainhenkilön verotus. Tässä ohjeessa käsitellään ulkomailta Suomeen töihin tulevan henkilön tuloverotusta. Ohjetta on joiltakin osin täydennetty ja asioiden käsittelyjärjestystä on muutettu vanhaan ohjeeseen verrattuna. Ohjeesta on myös poistettu tai lyhennetty tekstiä aihealueista, joista on kerrottu tarkemmin muissa Verohallinnon ohjeissa. - Uutiset
17.1.2022 8.45
Verohallinto pidentää maksujärjestelyissä olevien verovelkojen maksuaikojaVerohallinto pidentää verojen maksuaikaa sellaisten yritysten ja henkilöasiakkaiden kohdalla, joilla on verovelkojen maksujärjestely Verohallinnon kanssa voimassa. Tavoitteena on helpottaa erityisesti yrittäjien ja toiminimiyrittäjien koronarajoituksista johtuvia maksuvaikeuksia. - Uutiset
28.12.2021 11.45
Professori Pekka Nykänen: Suomen kansalaisen olennaiset siteet Suomeen ja yleinen verovelvollisuus – KHO 2021:172Verovelvollisen passiivisten taloudellisten siteiden ei katsottu ratkaisussa KHO 2021:172 muodostavan Suomeen olennaisia siteitä, joiden perusteella verovelvollista olisi voitu pitää ulkomaille muutosta huolimatta Suomessa edelleen yleisesti verovelvollisena. Tällaisia taloudellisia siteitä olivat toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävät sijoitusyhtiössä ja useiden muiden kotimaisten yhtiöiden hallituksen jäsenyydet. Verovelvollinen ei osallistunut yhtiöiden operatiiviseen toimintaan. - Uutiset
3.12.2021 10.05
KHO arvioi puolisonsa kotimaahan Tšekkeihin muuttaneen henkilön olennaisia siteitä Suomeen toisin kuin HAO ja VerohallintoAsiassa oli ratkaistavana, olivatko valittajan TVL 11 §:n 1 momentissa tarkoitetut olennaiset siteet Suomeen katkenneet siten, että häntä oli pidettävä Suomessa rajoitetusti verovelvollisena 1.1.2020 alkaen. KHO katsoi, että vaikka valittajalla oli edelleen säilynyt luonteeltaan taloudellisia siteitä Suomeen, hänen kaikki muut asian arvioinnin kannalta merkitykselliset siteensä Suomeen olivat katkenneet. Kun lisäksi otettiin huomioon, että valittajan Suomeen säilyneiden taloudellisten siteiden ei ollut katsottava edellyttävän säännöllisiä käyntejä ja aktiivista toimintaa täällä, nämä siteet eivät yksinään muodostaneet sellaisia TVL 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuja olennaisia siteitä Suomeen, joiden perusteella häntä olisi edelleen voitu pitää yleisesti verovelvollisena muuttovuoden jälkeen. Näin ollen valittajaa oli pidettävä Suomessa rajoitetusti verovelvollisena 1.1.2020 alkaen. HAO:n ja Verohallinnon päätökset kumottiin ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttiin, että valittajaa oli pidettävä Suomessa TVL 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoitetusti verovelvollisena 1.1.2020 alkaen. - Uutiset
19.11.2021 9.45
Hallituksen esitys: Ulkomaisten yritysten verovelvollisuuden selvittäminen helpottuuHallitus antoi torstaina 18.11. eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi kirjanpitolain 1 luvun muuttamisesta. Kirjanpitolakia muutetaan siten, että kirjanpitovelvollisuus ulottuisi ulkomaisen oikeushenkilön Suomessa kiinteästä toimipaikasta harjoittamaan liike- ja ammattitoimintaan samoin kuin Suomesta käsin tosiasiallisesti johdettuun liike- ja ammattitoimintaan, jota harjoitetaan muualla. Käytännössä lakiuudistus asettaa ulkomaalaiset yritykset samaan asemaan viranomaisten tiedonsaantimahdollisuuden osalta kuin suomalaiset yritykset. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. - Uutiset
10.11.2021 9.00
Hallinto-oikeus: Kristillisiä kouluja ylläpitävän valittajan ei ollut suoritettava arvonlisäveroa AVL 25 a §:n nojalla aterioiden ja niin sanottujen valvonta-aterioiden luovutuksesta opetushenkilöstölleAsiassa oli ratkaistavana, oliko valittajan suoritettava oman käytön veroa AVL 25 a §:n nojalla aterioiden ja valvonta-aterioiden luovutuksesta sen ylläpitämissä kouluissa työskentelevälle opetushenkilöstölle. HAO kumosi valituksenalaisen ennakkoratkaisun ja lausui uutena ennakkoratkaisuna, ettei valittajan ollut suoritettava arvonlisäveroa AVL 25 a §:n nojalla aterioiden ja niin sanottujen valvonta-aterioiden luovutuksesta opetushenkilöstölle. Arvonlisäverotuksen ennakkoratkaisu ajalle 2.3.2021–31.12.2022. (Ei lainvoim. 10.11.2021) - Uutiset
8.11.2021 16.00
KHO: AVL 13 a §:n 3 momentissa säädetty edellytys läheisistä rahoituksellisista suhteista täyttyiKHO katsoi, toisin kuin HAO, että AVL 13 a §:n 3 momentin mukaisten edellytysten täyttymistä voitiin arvioida erikseen pykälän 2 momentin mukaisten verovelvollisuusryhmään kuulumisen edellytysten täyttymisestä, vaikka ryhmään kuulumisen edellytyksiä ei voitu yksinomaan tällä perusteella ratkaistakaan. Se, että lainkohdan 2 momentin edellytyksiin ei ollut ennakkoratkaisussa otettu kantaa, ei näin ollen ollut esteenä ennakkoratkaisun antamiselle AVL 13 a §:n 3 momentin soveltamisesta yhtiöön. HAO:n ei näin ollen olisi tullut mainitsemillaan perusteilla poistaa Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön toissijaisen vaatimuksen johdosta yhtiölle annettua ennakkoratkaisua. Tämän vuoksi HAO:n päätös oli tältä osin kumottava. Verohallinto velvoitettiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut HAO:ssa ja KHO:ssa yhteensä 5 000 eurolla. (Julkaisematon 8.11.2021) - Uutiset
13.10.2021 8.30
Keskusverolautakunta: Yhtiöillä ei ollut oikeutta muodostaa keskenään AVL 13 a §:ssä tarkoitettua verovelvollisuusryhmää hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissaArvonlisävero - Verovelvollisuusryhmä - Läheiset rahoitukselliset suhteet (Ei lainvoim. 13.10.2021) - Uutiset
22.9.2021 13.30
Uusi ohje: Verovelka ja veronpalautus yrityssaneerauksessaOhjeessa kuvataan verovelan ja veronpalautusten käsittelyä yrityssaneerausmenettelyyn liittyvissä tilanteissa. Ohjeessa käsitellään myös saneerausmenettelyn aikana syntyneiden verovelkojen etuoikeutta konkurssivalvonnassa. Ohje on voimassa 15. syyskuuta 2021 lukien toistaiseksi. Uusi ohje korvaaa 13.2.2019 annetun ohjeen VH/479/00.01.00/2019. - Uutiset
18.6.2021 11.40
KHO: Sivuliikkeen oli suoritettava arvonlisäveroa käännetyn verovelvollisuuden perusteella pääliikkeen Suomen sivuliikkeelle suorittamista ja veloittamista IT- ja muista konsernipalveluista, kun sivuliike ei kuulunut Suomessa verovelvollisuusryhmäänKHO ei muuttanut KVL:n päätöksen lopputulosta, jossa katsotttiin, että hakemuksessa kuvatussa tilanteessa sivuliikkeen oli suoritettava arvonlisäveroa AVL 9 §:n 1 momentin nojalla käännetyn verovelvollisuuden perusteella hankkiessaan IT-palveluja ja muita AVL 65 §:n yleissäännön alaisia palveluja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelta pääliikkeeltä B:ltä, joka kuului sijaintivaltiossaan sen lainsäädännön mukaiseen verovelvollisuusryhmään. KVL:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. Sivuliikkeen vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä EUT:lta hylättiin. (Julkaisematon) - Uutiset
17.5.2021 10.00
KHO äänesti pankki- ja vakuutusasioinnin perusteella maksettavien bonusten arvonlisäverokohtelusta -verovelvollisuusryhmän ei ollut suoritettava oman käytön veroa, kun ryhmä luovutti asiakkailleen itse tuottamiaan arvonlisäverollisia palveluja bonuksia vastaan siten, että bonukset kattoivat koko palvelun hinnanKun otettiin huomioon bonusjärjestelmän ja bonusten käytön osittain verollista toimintaa edistävä tarkoitus ja se, että AVL 22 §:n 1 momentin 1 kohta tai arvonlisäverodirektiivin 26 artiklan 1 kohdan b alakohta koskee vain palvelujen luovutusta muuhun kuin liiketoiminnan tarkoitukseen tai muita kuin yrityksen varsinaisia tarkoituksia varten, verovelvollisuusryhmän ei ollut suoritettava kyseisistä palvelujen luovutuksista oman käytön veroa. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hylättiin. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. Eri mieltä ollut oikeusneuvos myönsi valitusluvan kuten enemmistö. Hän katsoi, että KHO:n tulisi välipäätöksellään lykätä asian käsittelyä ja pyytää asiasta EUT:n ennakkoratkaisu. Enemmistön kannan lopputuloksesta johtuen ja velvollisena lausumaan pääasiasta eri mieltä ollut oikeusneuvos kumosi HAO:n ja Verohallinnon päätökset ja palautti asian Verohallinnolle veron määräämiseksi asiassa kysymyksessä olevista vastikkeetta suoritetuista palveluista. Ään. 4–1. - Uutiset
5.1.2021 9.51
Ohje: Ulkomailla työskentelyn verotusSuomessa asuvan henkilön ulkomailla työskentelystä saama tulo on lähtökohtaisesti Suomessa veronalaista tuloa. Verohallinnon ohjeessa käsitellään ulkomailla tehdystä työstä saadun tulon verotusta Suomessa, kaksinkertaisen verotuksen poistamista ja sairausvakuuttamista. Ohjeeseen on lisätty luku 7.8 (Etätyö). Lisäksi ohjeeseen on lisätty esimerkkejä ja tekstiä on joltain osin tarkennettu. - Uutiset
24.11.2020 11.30
Moni ulkomaille perustettu yritys voi joutua pian verolle SuomessaHallitus antoi lokakuussa esityksen, jossa tuloverolakiin esitetään lisättäväksi säännös, jonka mukaan kotimaiseksi yhteisöksi katsotaan Suomessa rekisteröity tai perustettu yhteisö. Yleisesti verovelvollisena pidettäisiin myös ulkomaista yhteisöä, jos ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2021. - Uutiset
11.11.2020 9.00
Verotus-lehti 5/2020Verotus-lehden 70. juhlanumerossa:
-Rajat ylittävä konserniavustus, vapaa sijoittautumisoikeus ja lopulliset tappiot – aika ottaa seuraava askel kohti lisääntyvää konserniajattelua
-Uudet teknologiat vastaavat asiakkaiden ja Verohallinnon tarpeisiin
-OECD:n digiverohankkeen kehitys vuosien 2019 ja 2020 aikana
-Quo vadis, kansainvälinen verotus?
-Poimintoja arvonlisäverolain ja arvonlisäverodirektiivin eroavaisuuksista
-Liiketoimintasiirto (EVL 52 d §) — EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden vuorovaikutusta lainsäädäntö- ja lain soveltamistasoilla
-Korkokulujen aktivoiminen, vähentäminen ja sen rajoitukset
-Siirtohinnoittelu ja EU:n valtiontukisäännökset – merkitys Suomelle?
-Verohallinnon ohjeet käytännön verotuksen ja vero-oikeudellisen tutkimuksen oikeuslähteenä
-EU-vero-oikeus, veron kiertäminen ja unionin oikeuden väärinkäyttö
-Tosiasiallinen johtopaikka ulkomaisen yhteisön yleisen verovelvollisuuden kriteerinä
-Vero-oikeudellinen informaatio – sisällön luotettavuus, läpinäkyvyys ja julkisuus
-Liiketoimien tunnistaminen ja sivuuttaminen tapauksissa KHO 2020:34 ja KHO 2020:35
-Työnantajan maksamat muuttokustannukset - Tulkintaa TVL 69 c §:ssä säädetystä muuttokustannushuojennuksesta
-Synti- ja haittaverot 1950-luvulla ja 2020-luvulla
-Vertailussa tytäryhtiö- ja osakkuusyhtiöomistus: samat vai eri pelisäännöt vähennysoikeuden näkökulmasta?
-Verovelvollisen oikeudet ja velvollisuudet verotarkastuksessa
-EU-uutiset
-EUT:n arvonlisäveropäätökset
-Unionin tuomioistuimen välitöntä verotusta koskeva oikeuskäytäntö
-Kansainvälisten veroasioiden palsta - Uutiset
12.10.2020 10.53
Verohallinnon kannanotto: Koronaviruspandemian vaikutus ulkomaantyöskentelyn verotukseen (kuuden kuukauden sääntö ja pakottava syy)Mihin saakka pakottavan syyn voidaan katsoa olevan voimassa, kun matkustusrajoituksia saatetaan purkaa ja myöhemmin taas palauttaa voimaan? Miten toisen valtion mahdollisesti asettamat rajoitukset maahanpääsylle tai kulkuyhteyksien puuttuminen vaikuttavat pakottavan syyn voimassaoloaikaan? - Uutiset
1.10.2020 14.43
Suomen verotusoikeus laajenee – verotusoikeus myös tosiasiallisen johtopaikan perusteellaHallitus esittää, että kotimaisena yhteisönä pidettäisiin Suomessa rekisteröityä tai perustettua yhteisöä. Yleisesti verovelvollisena pidettäisiin myös ulkomaista yhteisöä, jonka tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2021. - Uutiset
24.3.2020 8.00
Päivitetty kannanotto: Koronaviruspandemian vaikutus ulkomaantyöskentelyn verotukseen (kuuden kuukauden sääntö ja pakottava syy)Onko koronaviruspandemia tuloverolain (1535/1992, TVL) 77 §:n 3 momentissa tarkoitettu pakottava syy, jolloin kuuden kuukauden sääntö voi muiden edellytysten täyttyessä soveltua huolimatta siitä, että Suomessa oleskelupäivät tämän takia ylittyvät? Koskeeko tämä kaikkia maita? Jos ulkomaantyöskentely päättyy koronaviruspandemian vuoksi kokonaan suunniteltua aikaisemmin, onko kyse TVL 77 §:n 5 momentin tarkoittamasta tilanteesta, jossa työskentely on päättynyt painavasta, verovelvollisesta ja tämän työnantajasta riippumattomasta syystä?