Verovapaus
- Uutiset
7.10.2013 10.00
KHO: Sukurahastolta ammattikorkeakouluopintoja varten saatu apuraha oli veronalaista tuloaTestamenttimääräyksellä perustetusta sukurahastosta saatua 15 000 euron suuruista apurahaa ei pidetty ammattikorkeakouluopiskelijan verovapaana tulona. - Uutiset
3.10.2013 11.53
KHO: Kiinteistön myyntiin kahtena määräosana sovellettiin oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevaa säännöstäAviopuolisot olivat myyneet samana päivänä kahdella eri kaupalla 2 163 neliömetrin suuruisen asuinkiinteistönsä kahdelle eri ostajalle määräosin 1/5 ja 4/5. Kaupan kohteet oikeuttivat hallitsemaan samana päivänä allekirjoitetun hallinnanjakosopimuksen mukaisesti tontin tiettyjä alueita. Kumpaankin määräosan myyntiin oli sovellettava oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevaa säännöstä. - Uutiset
23.9.2013 11.08
Kiinteistön myynti kunnalle tulossa väliaikaisesti verovapaaksiHallitus esittää, että kiinteistön myynti olisi kunnalle verovapaata 1.10.2013-31.12.2014. Verovapaus koskisi Suomessa tai ulkomailla asuvia luonnollisia henkilöitä ja kotimaisia kuolinpesiä. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseen ja käsitellään sen yhteydessä. - Uutiset
16.9.2013 15.34
Hallitus esittää useita muutoksia verolakeihinAnsiotulon tuloveroasteikon esitetään säilytettävän vuoden 2013 tasolla. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 2 000 eurosta 2 400 euroon. Asuntovelan korkovähennyksen määrää ehdotetaan alennettavaksi siten, että vuonna 2015 vähennyskelpoinen määrä olisi 70 prosenttia. Yleisradioveroa, tupakkaveroa, virvoitusjuomaveroa ja energiaveroja korotettaisiin. Mittaluokaltaan merkittävin veropoliittinen ratkaisu on yhteisö- ja osinkoverouudistus. - Uutiset
19.7.2013 11.50
Verohallinto: Käsittelemättömien luonnonmarjojen satunnainen myynti verovapaataJos kerää luonnonvaraisia marjoja ravinnoksi ja myy ne itse, myynnistä saatu tulo on verovapaata. Jos marjojen poiminnasta saa palkkaa, tulo on veronalaista, kerrotaan Verohallinnon tiedotteessa 18.7.2013. - Uutiset
4.4.2013 11.01
Hallinto-oikeuden ratkaisu luovutusvoittoverosta ja luottamuksensuojasta vanhempien luovuttaessa maatiloja pojan yritykselleTVL:n tarkoitusta ei voitu sivuuttaa sillä, että omaisuus luovutetaan osakeyhtiölle, jonka omistaa 100 prosenttisesti luovuttajan poika. Tilojen luovuttajina oleville vanhemmille ei voitu antaa myöskään VML 26 §:n 2 momentissa tarkoitettua luottamuksensuojaa, kun pojalle lahjaverotuksessa annettua ennakkoratkaisua ei ollut pidettävä VML 26 §:n 2 momentissa tarkoitettuna viranomaisen noudattamana käytäntönä tai ohjeena. (Ään 2-1) Ks. KHO 17.10.2014/3167. - Uutiset
19.2.2013 10.15
KHO ei pitänyt yhtiön osakeluovutuksesta saamaa voittoa verovapaanaKHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä, jolla A Oyj:n, jonka tytär- ja osakkuusyhtiöt hallinnoivat henkilöyhtiömuotoisia pääoma- ja kiinteistösijoitusrahastoja, vaatimus yhtiön tuloon lisätyn B S.A:n osakkeiden myynnin 306 346,22 euron luovutusvoiton katsomisesta verovapaaksi tuloksi, oli hylätty. B S.A:n osakkeita ei voitu pitää A Oyj:n muuhun kuin pääomasijoitustoimintaan kuuluvina käyttöomaisuusosakkeina. - Uutiset
8.2.2013 8.53
Veroparatiisit ongelmallisia kehitysmailleVeroparatiisi ovat erityisen ongelmallisia kehitysmaille, joissa verovalvonta on usein varsin puutteellista. Alkuviikosta Helsingissä vieraillut pääomapaon asiantuntija Raymond Baker uskoo, että veroparatiisit ovat voitettavissa, jos poliittista tahtoa riittää. - Uutiset
5.2.2013 14.29
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu emoyhtiön väliyhteisöltä saaman osingon verottamisestaVäliyhteisö oli jakanut osinkoa vuosina 2007–2011 ja sen oli tarkoitus jakaa suomalaiselle emoyhtiölle osinkoa myös vuonna 2012 tai 2013. Keskusverolautakunta katsoi, ettei osingosta hakemuksessa selostetuissa olosuhteissa syntynyt hakijalle veronalaista tuloa. Ennakkoratkaisu vuosille 2012 ja 2013. (Vailla lainvoimaa) - Uutiset
31.12.2012 12.03
Hallinto-oikeuden ratkaisu omakotitalojen rakentamisen ja myymisen verovapaudestaTurun hallinto-oikeus katsoi, että siitä huolimatta, että puolisoilla ei ollut ammatillista tai muuta yhteyttä rakennusalaan, kolmannen omakotitalon myyntiä ei voitu pitää verovapaana oman asunnon luovutuksena, vaan kyse oli puolisoiden verotettavasta elinkeinotulosta. (HUOM! KHO:n päätös 31.12.2014 taltionumero 4129. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen. Vuosikirja 2014:200.) - Uutiset
28.12.2012 15.14
KHO:n ratkaisu osakkeiden myyntiin liittyvien asiantuntija- ja tilintarkastuspalkkioiden vähentämisestä osakeyhtiön verotuksessaA Oyj oli myynyt B Oy:n osakekannan yhden euron kauppahinnalla. Osakkeiden hankintameno oli 1 000 262,37 euroa ja myyntiin liittyvät asiantuntija- ja tilintarkastuspalkkiot 536 823,17 euroa. Osakkeet olivat A Oyj:n käyttöomaisuutta, jonka luovutushinta oli verovapaata tuloa ja hankintameno vähennyskelvoton meno. A Oyj:llä oli oikeus vähentää verotuksessaan osakkeiden myyntiin liittyvät asiantuntija- ja tilintarkastuspalkkiot verovapaan luovutushinnan ylittävältä osalta. Verovuosi 2007. Äänestys 3-2. - Uutiset
28.8.2012 13.14
Väitös osakeyhtiön verovapaista osakeluovutuksistaOsakeyhtiön verovapaita osakeluovutuksia koskevat säännökset ovat EU-valtioissa varsin samankaltaisia. Suomessa säännösten soveltamisedellytykset ovat kuitenkin varsin kategorisia eikä lainsäätäjä ole huomioinut riittävästi säännöksiin liittyvää ennustettavuuden puutetta, ilmenee Wisa Keskitalon väitöstutkimuksesta. - Uutiset
28.8.2012 12.21
Verohallinnon ohjeet perustajaurakointiliiketoiminnan verotuksesta sekä yhteisön osakkeiden luovutusten verokohtelustaVerohallinto on julkaissut ohjeet perustajaurakointiliiketoiminnan verotuksesta sekä yhteisön osakkeiden luovutusten verokohtelusta. Ohjeet ovat tulleet voimaan 16. elokuuta ja ovat voimassa toistaiseksi. - Uutiset
7.6.2012 7.42
Myös EU-tuomioistuin hylkäsi komission Ranskan EDF-sähköyhtiölle tekemän valtiontukipäätöksenEnsimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli voinut kumota komission päätöksen, jossa oli katsottu sähköyhtiön säästäneen 888,89 miljoonaa euroa jättäessään maksamatta osan yhteisöverosta taseen muokkauksen yhteydessä. - Uutiset
5.1.2012 11.17
Hallinto-oikeuden ratkaisu perheen vakituisen asunnon luovutusvoiton verovapaudestaA:n ja hänen puolisonsa oli katsottava vastanneen lukiossa opiskelleen tyttärensä koulutuskustannuksista mahdollistamalla tämän asuminen kysymyksessä olevassa huoneistossa. Tytärtä oli siten verovapaan luovutusvoiton edellytyksiä harkittaessa pidettävä perheenjäsenenä, vaikka kahden vuoden asumisaika ei ollutkaan vielä kulunut hänen täyttäessään 18 vuotta. Tämän vuoksi huoneiston oli katsottava olleen tuloverolain 48 §:n 1 momentin mukaisesti A:n perheen vakituisena asuntona vähintään kahden vuoden ajan. Asunnon luovutusvoittoa oli näin ollen pidettävä verovapaana. - Uutiset
22.12.2011 15.21
Valtioneuvosto kannattaa komission ehdotusta korko- ja rojaltimaksuihin sovellettavasta yhteisestä verotusjärjestelmästäValtioneuvosto kannattaa komission ehdotusta, jolla nykyisen direktiivin 2003/49/EY edut ulotettaisiin koskemaan eräitä lisättäviä yhtiömuotoja ja alennettaisiin verovapauden edellyttämä pääoma- tai äänivaltaraja 25 prosentista 10 prosenttiin. Samalla varmistettaisiin, että korkoa ja rojaltia verotetaan ainakin kerran. - Uutiset
13.12.2011 12.26
KHO: Hallintaoikeuden luovutukseen ei voitu soveltaa oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiäA oli vuonna 1996 lahjoittanut omistamansa vuonna 1958 hankkimansa ja omana asuntona käyttämänsä omakotitalokiinteistön osuuden tyttärelleen ja pidättänyt itsellään sen hallintaoikeuden. A oli vuonna 2008 luovuttanut pidättämänsä hallintaoikeuden tyttärelleen 21 500 euron kauppahinnalla. Koska luovutuksen kohteena oli ainoastaan hallintaoikeus, luovutuksesta saatuun voittoon ei voitu soveltaa oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiä. - Uutiset
9.12.2011 7.04
Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuodelle 2012 on annettuVerovapaan kotimaan kokopäivärahan määrä on 36 euroa, osapäivärahan 16 euroa ja ateriakorvauksen 9,00 euroa. Verovapaa kilometrikorvaus on 45 senttiä kilometriltä. - Uutiset
22.11.2011 15.09
Ohje työnantajan ottaman sairaanhoitovakuutuksen verotuksestaVerohallinto on antanut KHO:n sairaanhoitovakuutuksen verotusta koskevan vuosikirjaratkaisun 2011:27 jälkeen uuden ohjeen, jossa käsitellään sitä, millä edellytyksillä vakuutus voi olla verovapaa etu. - Uutiset
14.11.2011 7.04
Veroasiantuntija: KHO:n päätös työterveyshuollon verovapautta koskevassa asiassa uhkaa työnantajien ja työntekijöiden yhdenvertaisuuttaEK:n veroasiantuntija Virpi Pasasen mukaan KHO:n linjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että sairausvakuutuksen kautta verovapaan työterveyshuollon piiriin voi kuulua hinnaltaan merkittävä leikkaus yksityissairaalassa, mutta työnantajan itse maksamana ei. EK esittääkin lainmuutosta, koska sen mielestä työterveyshuollon verovapaus ei voi riippua edun järjestämistavasta.