Verovapaa luovutusvoitto
- Uutiset
20.5.2015 11.16
KHO: Oman asunnon luovutusvoiton verovapautta ei voitu soveltaa vuokralle annettujen tontinosien myyntiinPuolisoiden lapsilleen vuokraamia tontinosia ei pidetty TVL 48 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla puolisoiden omana asuntonaan käyttämään rakennukseen rinnastettavana rakennuspaikkana vaan niistä oli muodostunut näille tontinosille rakennettujen rakennusten rakennuspaikka. TVL 48 §:n 1 momentissa säädettyä oman asunnon luovutusvoiton verovapautta ei voitu soveltaa vuokralle annettujen tontinosien myyntiin. Ennakkoratkaisu verovuosille 2013 ja 2014. (Ään. 3–2) - Uutiset
26.1.2015 8.40
Keskusverolautakunta: Kunnan vuokra-asuntojen hankintayhtiötä pidettiin yksittäisten asunto-osakkeiden myynnin jälkeen edelleen tuloverosta vapaana yhteisönäKaupungin omistamaa asuntojen hankintaa, omistamista ja vuokralle antamista harjoittavaa osakeyhtiötä, jonka tarkoituksena oli myydä kolmen asunto-osakeyhtiön osakkeet ja hankkia myynnistä saaduilla varoilla yhtiön asiakaskunnalle paremmin soveltuvia pieniä asuntoja, pidettiin asunto-osakkeiden myynnin jälkeen edelleen TVL 20 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna osakeyhtiönä. Ennakkoratkaisu verovuosille 2014 ja 2015. (Ei lainvoim. 26.1.2015) - Uutiset
20.1.2015 11.30
Prof. (ma) Pekka Nykänen: Uuden asuinrakennuksen rakentaminen esti soveltamasta maapohjaan oman asunnon luovutusvoiton verovapautta – KHO 2015:1Oman asunnon luovutuksen verovapaus koskee omana asuntona käytetyn rakennuksen lisäksi sen rakennuspaikkaa. Myös pelkän maapohjan luovutus on verovapaa, jos sillä sijainnut omana asuntona käytetty rakennus on tuhoutunut tai purettu. Ratkaisun KHO 2015:1 perusteella rakennuspaikan oman asunnon luovutusvoiton verovapaus menetetään, jos omana asuntona käytetyn rakennuksen tilalle rakennetaan uusi asuinrakennus, jota ei käytetä verovelvollisen tai hänen perheensä vakituisena asuntona. - Uutiset
13.1.2015 11.30
Prof. (ma) Pekka Nykänen: Siirtyivätkö kirvesmiestapaukset veromuseoon? - KHO 2014:200Niin sanotussa kirvesmiestapauksessa rakennusalalla toimivan henkilön kolmatta ja sen jälkeisiä lyhyessä ajassa tapahtuvia oman asuntona käytettyjen omakotitalojen myyntejä on verotettu elinkeinotoiminnan tulona. Verovelvollisen ammattia lukuun ottamatta varsin tyypilliseen kirvesmiestapaukseen sovellettiin ratkaisussa KHO 2014:200 oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiä. Ratkaisu herättää kysymyksen siitä, siirtyivätkö kirvesmiestapaukset nyt veromuseoon. - Uutiset
31.12.2014 11.00
KHO: Puolisoiden kolmannen omana asuntona käytetyn omakotitalon myymistä ei pidetty elinkeinotoimintana - luovutusvoitto oli verovapaaPuolisot olivat 29.4.2009 myyneet itse rakentamansa omakotitalon, jota he olivat ennen luovutusta käyttäneet omana asuntonaan noin kolmen ja puolen vuoden ajan. Aikaisemmin he olivat 29.6.2004 ja 22.11.1999 myyneet itse rakentamansa omakotitalot. Omakotitalot sijaitsivat samalla asuinalueella. Toimintaa ei pidetty elinkeinotoimintana eikä luovutusvoittoa pidetty puolisojen veronalaisena tuloa. - Uutiset
28.11.2014 10.33
Uudet ohjeet oman asunnon verovapaasta luovutuksesta ja korkojen vähentämisestä henkilöverotuksessa julkaistuOman asunnon verovapaata luovutusta koskeva ohje käsittelee oman vakituisen asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöksen soveltamista erilaisissa käytännön tilanteissa. Ohjeen pääpaino on verovapaudelle asetettujen keskeisten edellytysten tarkastelussa. Korkojen vähentämistä koskeva ohje käsittelee luonnollisen henkilön ja kuolinpesän korkomenojen vähentämistä tuloverotuksessa. - Uutiset
26.11.2014 12.36
Uusi ohje: Kokonaan tai osittain verovapaat luovutusvoitot henkilöverotuksessaVerohallinto on julkaissut ohjeen, joka käsittele TVL:n mukaan kokonaan tai osittain verovapaita luovutusvoittoja lukuun ottamatta oman vakituisen asunnon luovutuksia ja sukupolvenvaihdosluovutuksia. - Uutiset
18.11.2014 10.30
Hallinto-oikeus: Verotusmenettelylain veronkiertosäännös esti kunnalle luovutetun kiinteistön määräaikaista verovapautta koskevien säännösten soveltamisen maa-alueen omistuksen kierrättämistilanteessaA aikoi myydä vuoden 2014 aikana kunnalle 7,5 hehtaarin suuruisen kaavoitetun määräalan. Kunta tulisi välittömästi myymään ostamastaan maa-alueesta 2,5 hehtaarin suuruisen määräalan edelleen A:n intressipiiriin kuuluvalle yhtiölle sen harjoittamaa yritystoimintaa varten. Kunnan tästä 2,5 hehtaarin määräalasta saama myyntihinta olisi 30 000 euroa korkeampi kuin kauppahinta, jolla kunta ostaisi A:lta 7,5 hehtaarin määräalan. HAO katsoi, ettei järjestelyyn voitaisi soveltaa TVL 48 a §:ää eikä 49 §:n 1 momentin 4 kohtaa, vaan A:n verotus tulisi sanotulta osin toimittaa soveltaen TVL 45 §:n, 46 §:n ja 47 §:n säännöksiä. Ennakkoratkaisu. (Ei lainvoimainen 18.11.2014) - Uutiset
25.3.2014 15.41
Hallinto-oikeus: Luovutusvoiton verovapaussäännökset tulivat sovellettaviksi kolmella eri kauppakirjalla tehtyihin kahden kiinteistön myyntiinKun molemmat kiinteistöt olivat olleet vakituisessa asuinkäytössä yli kahden vuoden ajan ja kun kiinteistöt oli myyty samana päivänä kokonaisuudessaan, myös pienemmän kiinteistön, jolla sijaitsivat muut rakennukset, luovutusvoittoon oli sovellettava oman asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöstä huolimatta ostajien määrästä taikka siitä myyjistä riippumattomasta seikasta, mitä kiinteistön ostajat olivat sopineet kiinteistön jakamisesta keskenään. (Vailla lainvoimaa) - Uutiset
5.11.2013 9.12
Uusi ohje: Oman asunnon luovutusvoitto - määräalan ja määräosan luovuttaminenVerohallinto on antanut uuden ohjeen, jossa käsitellään oman vakituisen asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöksen soveltamista erityisesti luovutuksiin, joissa kiinteistö luovutetaan useampana määräalana tai -osana lähekkäisillä luovutuksilla eri ostajille. Ohjeessa ei käsitellä metsäkiinteistöjen luovutuksia. - Uutiset
23.9.2013 11.08
Kiinteistön myynti kunnalle tulossa väliaikaisesti verovapaaksiHallitus esittää, että kiinteistön myynti olisi kunnalle verovapaata 1.10.2013-31.12.2014. Verovapaus koskisi Suomessa tai ulkomailla asuvia luonnollisia henkilöitä ja kotimaisia kuolinpesiä. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 talousarvioesitykseen ja käsitellään sen yhteydessä. - Uutiset
4.4.2013 11.01
Hallinto-oikeuden ratkaisu luovutusvoittoverosta ja luottamuksensuojasta vanhempien luovuttaessa maatiloja pojan yritykselleTVL:n tarkoitusta ei voitu sivuuttaa sillä, että omaisuus luovutetaan osakeyhtiölle, jonka omistaa 100 prosenttisesti luovuttajan poika. Tilojen luovuttajina oleville vanhemmille ei voitu antaa myöskään VML 26 §:n 2 momentissa tarkoitettua luottamuksensuojaa, kun pojalle lahjaverotuksessa annettua ennakkoratkaisua ei ollut pidettävä VML 26 §:n 2 momentissa tarkoitettuna viranomaisen noudattamana käytäntönä tai ohjeena. (Ään 2-1) Ks. KHO 17.10.2014/3167. - Uutiset
7.1.2013 11.07
Pojalle luovutettavien tulonhankkimistoiminnassa käytettyjen asunto-osakkeiden luovutusvoittoa pidettiin verovapaanaKun A, joka aikoi luovuttaa yli kymmenen vuoden ajan omistamansa asunto-osakeyhtiön osakkeet pojalleen, harjoitti omistamiensa osakkeiden avulla tulonhankkimistoimintaa, voitiin luovutukseen soveltaa TVL 48 §:n 1 momentin 3 kohdan säännöstä, jonka nojalla luovutusvoitto oli verovapaa. (Lainvoimainen) - Uutiset
28.8.2012 13.14
Väitös osakeyhtiön verovapaista osakeluovutuksistaOsakeyhtiön verovapaita osakeluovutuksia koskevat säännökset ovat EU-valtioissa varsin samankaltaisia. Suomessa säännösten soveltamisedellytykset ovat kuitenkin varsin kategorisia eikä lainsäätäjä ole huomioinut riittävästi säännöksiin liittyvää ennustettavuuden puutetta, ilmenee Wisa Keskitalon väitöstutkimuksesta. - Uutiset
28.8.2012 12.21
Verohallinnon ohjeet perustajaurakointiliiketoiminnan verotuksesta sekä yhteisön osakkeiden luovutusten verokohtelustaVerohallinto on julkaissut ohjeet perustajaurakointiliiketoiminnan verotuksesta sekä yhteisön osakkeiden luovutusten verokohtelusta. Ohjeet ovat tulleet voimaan 16. elokuuta ja ovat voimassa toistaiseksi. - Uutiset
8.8.2012 11.22
KHO: Oman asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöstä voitiin soveltaa kiinteistöön, jolla ei kaupan hetkellä ollut enää asuinrakennustaKHO katsoi hallinto-oikeudesta poiketen, että oman asunnon luovutusvoiton verovapaussäännöstä voitiin soveltaa kiinteistöön, jolla ei kaupan hetkellä ollut enää asuinrakennusta, mutta jolla aikaisemmin ollutta asuinrakennusta verovelvollinen oli käyttänyt omana ja perheensä vakituisena asuntona säädetyn ajan. - Uutiset
11.1.2012 13.29
Työryhmä esittää verohuojennuksia metsätiloilleTyöryhmä esittää tärkeimpänä toimenpiteenä perintö- ja lahjaveron huojennusta metsätiloille samalla tavoin kuin maatiloilla ja yrityksissä on mahdollista. Huojennuksen voisi saada tietyn kokoiset metsätilat, joita ei sukupolvenvaihdoksen yhteydessä jaettaisi. - Uutiset
5.1.2012 11.17
Hallinto-oikeuden ratkaisu perheen vakituisen asunnon luovutusvoiton verovapaudestaA:n ja hänen puolisonsa oli katsottava vastanneen lukiossa opiskelleen tyttärensä koulutuskustannuksista mahdollistamalla tämän asuminen kysymyksessä olevassa huoneistossa. Tytärtä oli siten verovapaan luovutusvoiton edellytyksiä harkittaessa pidettävä perheenjäsenenä, vaikka kahden vuoden asumisaika ei ollutkaan vielä kulunut hänen täyttäessään 18 vuotta. Tämän vuoksi huoneiston oli katsottava olleen tuloverolain 48 §:n 1 momentin mukaisesti A:n perheen vakituisena asuntona vähintään kahden vuoden ajan. Asunnon luovutusvoittoa oli näin ollen pidettävä verovapaana. - Uutiset
13.12.2011 12.26
KHO: Hallintaoikeuden luovutukseen ei voitu soveltaa oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiäA oli vuonna 1996 lahjoittanut omistamansa vuonna 1958 hankkimansa ja omana asuntona käyttämänsä omakotitalokiinteistön osuuden tyttärelleen ja pidättänyt itsellään sen hallintaoikeuden. A oli vuonna 2008 luovuttanut pidättämänsä hallintaoikeuden tyttärelleen 21 500 euron kauppahinnalla. Koska luovutuksen kohteena oli ainoastaan hallintaoikeus, luovutuksesta saatuun voittoon ei voitu soveltaa oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiä. - Uutiset
14.11.2011 8.14
Hallinto-oikeus: Ulkomaankomennuksella olleella työntekijällä, jolla säilyi vuokraamaansa asunnon käyttöoikeus Suomen matkoillaan, ei ollut oikeutta luovutusvoiton verovapauteenHelsingin hallinto-oikeus katsoi, että asunnon vuokraaminen oli katkaissut asunnon yhtäjaksoisen käytön huolimatta siitä, että A:lla oli ollut oikeus käyttää asuntoa Suomessa käydessään. Kun asunto oli ollut vuokrattuna, ei sen voitu katsoa olleen varattuna vain A:n yksinomaiseen, vakituiseen käyttöön tuona aikana.