Vakuutus
- Uutiset
17.4.2013 13.08
Euroopan katastrofivalmiuksia lujitetaan - julkinen kuuleminen katastrofivakuutuksista kesäkuun loppuun saakkaEuroopan komissio on esitellyt paketin, jonka ensimmäinen osa on ilmastonmuutokseen sopeutumista koskeva EU:n strategia, jonka tarkoituksena on nostaa EU:n valmiutta kohdata nykyiset ja tulevat ilmastovaikutukset. Paketin toinen osa on komission vihreä kirja luonnonkatastrofeja ja ihmisen aiheuttamia katastrofeja koskevista vakuutuksista. Nyt käynnistettävässä laajassa julkisessa kuulemisessa tarkastellaan nykyisten vakuutusmahdollisuuksien riittävyyttä ja saatavuutta. - Uutiset
14.2.2013 5.56
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu leasingpalveluiden yhteydessä perittyjen vakuutusmaksujen arvonlisäverovelvollisuudestaEU-tuomioistuin katsoo puolalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että leasingkohteen vakuuttamista koskevien palvelujen suoritusta ja leasingpalvelujen suoritusta on lähtökohtaisesti pidettävä erillisinä ja itsenäisinä palvelujen suorituksina arvonlisäverotuksessa. Kun vuokralleantaja vakuuttaa itse leasingkohteen ja veloittaa vakuutuskustannukset sellaisinaan vuokralleottajalta, tällainen liiketoimi on pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa alv-direktiivissa tarkoitettua vakuutustoimintaa. - Uutiset
6.2.2013 11.51
Komissio selvittää vakuutustuotteiden kaupan rajatylittäviä esteitä asiantuntijoiden avustuksellaEuroopan komissio on käynnistänyt asiantuntijoiden haun tarkoituksena tutkia esteitä, joita EU:n jäsenvaltioiden erilaisista sopimusoikeusjärjestelmistä aiheutuu vakuutustuotteiden rajatylittävälle kaupalle. Asiantuntijaryhmän tehtävänä on selvittää, missä määrin tällaiset erot hankaloittavat rajatylittävien vakuutustuotteiden markkinointia ja käyttöä niin eurooppalaisten yritysten kuin kuluttajien kannalta. - Uutiset
13.12.2012 12.00
Euroopan vakuutus- ja lisäeläkevakuutusviranomainen on julkaissut vakuutusalan kuluttajansuojaan liittyviä asiakirjojaEuroopan vakuutus- ja lisäeläkevakuutusviranomainen EIOPA julkaisi 27. kesäkuuta 2012 ohjeet valitusten käsittelystä vakuutusyhtiöissä ja raportin parhaista käytänteistä valitusten käsittelyssä vakuutusyhtiöissä. Ohjeet on nyt julkaistu myös jäsenvaltioiden kaikilla virallisilla kielillä. - Uutiset
3.12.2012 14.02
Satovahingot vakuutuksen piiriin? MTT kerää viljelijöiden mielipiteitä riskienhallinnastaEuroopan komission ehdotuksen mukaan todennäköisesti vuoden 2014 alusta alkaen viljelijät voisivat suojautua satovahinkoja vastaan hankkimalla vakuutuksen vakuutusyhtiöltä. Komission ehdotuksessa esitetään myös muita keinoja maatalouden riskienhallintaan. Nykyinen satovahinkojärjestelmä poistuisi, mutta julkinen sektori voisi korvata enimmillään 65 % vakuutuksen hinnasta. Sopivien vakuutustuotteiden suunnitteluun kerätään nyt viljelijöiden näkemyksiä. - Uutiset
30.10.2012 12.00
Euroopan vakuutusviranomaisen raportti vakuutusalan koulutusvaatimuksistaEuroopan vakuutus- ja lisäeläkevakuutusviranomaisen EIOPAn kuluttajansuoja- ja finanssi-innovaatiokomitea on julkaissut raportin vakuutusalan koulutusta ja osaamista koskevista kansallisista vaatimuksista. - Uutiset
20.7.2012 9.10
EU-tuomioistuin: Lennon peruuntumisvakuutusta ei saa sisällyttää "oletuksena" netissä myytävään lentolippuunEU-tuomioistuin katsoo ebookers.comia koskevassa saksalaisasiassa, että netissä tilatun lennon peruuntumisvakuutuksen tulee olla valittavissa erikseen. - Uutiset
13.7.2012 12.00
Finanssialan Keskusliitto muistuttaa: Valtio ei yleensä järjestä matkasairaan tai tapaturman uhrin kotiinkuljetusta - ulkoministeriökin suosittelee matkavakuutustaFinanssialan Keskusliiton teettämän vakuutustutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista (43 %) uskoo virheellisesti Suomen valtion järjestävän kotiinkuljetuksen vakavan matkasairauden tai -tapaturman satuttua. Joka kymmenes ei tiedä, mikä on valtion rooli ongelmatilanteissa matkalla. - Uutiset
28.6.2012 12.12
Vakuutustutkimus 2012: Vanhuuden hoivapalvelut huolettavat kansalaisia - kotien vuotovahingot lisääntyneet huomattavastiNoin 90 prosenttia suomalaisista uskoo, että kansalaiset joutuvat tulevaisuudessa yhä enemmän vastaamaan itse terveyden- ja sairaanhoidon sekä vanhuuden hoivapalvelujen kustannuksista. Asia selviää Finanssialan Keskusliiton (FK) tuoreesta vakuutustutkimuksesta. Siitä selviää myös, että vuotovahingoista on tullut kansallinen vitsaus. - Uutiset
8.6.2012 16.14
Finanssisektorin stressitesti 2012: Merkittävästi heikentyvä toimintaympäristö aiheuttaisi Suomessakin sopeuttamistarpeitaSuomen finanssisektorin stressitestin tulokset osoittavat, että merkittävästi heikentyvä toimintaympäristö aiheuttaisi sopeuttamistarpeita erityisesti henki- ja työeläkevakuutussektoreilla. Stressitestin mukainen toimintaympäristö edellyttäisi monilta henki- ja työeläkevakuutusyhtiöiltä sijoitusten riskitason alentamista. - Uutiset
22.5.2012 13.00
Tutkimuksessa kartoitettiin hoivariskien vakuuttamistaElinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen, Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteisessä tutkimushankkeessa on kartoitettu hoivariskejä ja tutkittu, kävisivätkö yksilölliset vakuutukset hoivan täydentäväksi rahoitusmuodoksi. - Uutiset
4.5.2012 12.31
Vakuutuslautakunnan ratkaisusuosituksia kotivakuutuksen myöntämisestä maksuhäiriötapauksissaVakuutuslautakunta on antanut useita ratkaisusuosituksia, jotka koskevat kotivakuutuksen myöntämistä maksuhäiriötapauksissa. Maksuhäiriömerkintä ei ole ehdoton este kotivakuutuksen myöntämiselle. Jos vakuutuksen hakijalla on merkittäviä maksuhäiriöitä, tulee vakuutuksen myöntämistä harkita häiriömerkintöjen sisällön perusteella. Asiasta tiedottaa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. - Uutiset
22.12.2011 16.07
Euroopan komissio ohjeistaa eurooppalaisia vakuutusyhtiöitä nais- ja miesasiakkaiden yhdenvertaisessa kohtelussaEuroopan komissio on antanut suuntaviivat sukupuolineutraalista hinnoittelusta vakuutusalalla. Suuntaviivojen taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen päätös, jonka mukaan miehiltä ja naisilta perittävien vakuutusmaksujen eroissa on kyse sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä. - Uutiset
7.9.2011 13.47
Pakolaisilta evättiin kotivakuutus - yhtiö myönsi virheensä ja maksaa korvauksenKaksitoista kongolaistaustaista perhettä eivät saaneet kotivakuutusta. Lähivakuutusyhdistys ilmoitti ”molemminpuolisen hyvän palvelun varmistamiseksi keskittyvänsä Suomen kansalaisiin”. Vähemmistövaltuutettu on neuvotellut perheiden puolesta sovinnosta Lähivakuutus-ryhmän edustajien kanssa. Sovinnon tuloksena Lähivakuutusyhdistys maksaa kullekin perheelle 300 euron hyvityksen syrjinnästä ja Lähivakuutus-ryhmä laatii ohjeistuksen paikallisyhdistyksilleen, jotta vastaavanlaisilta syrjintätilanteilta vältytään tulevaisuudessa. - Uutiset
28.6.2011 9.26
Palo- ja vuotovahingot jatkavat voimakasta kasvuaanPalo- ja vuotovahingoista maksetut vakuutuskorvaukset kasvoivat vuonna 2010 edellisvuosista selvästi, kerrotaan Finanssialan Keskusliitosta. Erityisesti palovahinkokorvauksissa kasvu on ollut voimakasta. Vuonna 2010 palovahingoista korvattiin kaikkiaan lähes 208 miljoonaa euroa, kun vuonna 2009 korvauksia maksettiin noin 174 miljoonalla eurolla. - Uutiset
22.6.2011 13.00
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta vertaili luottokortteihin liittyviä matkavakuutuksia sekä kroonisten sairauksien korvaamista matkavakuutuksestaVakuutus- ja rahoitusneuvonta on julkaissut kaksi uutta vakuutusvertailua matkavakuutuksiin liittyen. - Uutiset
27.4.2011 16.36
Autovakuutusten vertailua - mitä omaisuutta autovakuutuksesta korvataan?Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan vertailussa annetaan tietoa yhdeksän vakuutusyhtiön autovakuutusehtojen eroavaisuuksia sen suhteen, mitä omaisuutta autovakuutuksesta korvataan. - Uutiset
27.4.2011 15.51
Valintaopas lasten sairauskuluvakuutuksista Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan uudessa valintaoppaassa on tietoa kymmenen vakuutusyhtiön lasten sairauskuluvakuutusten sisällöstä, korvausesimerkkejä ja yhtiökohtaiset taulukot, joista käyvät ilmi muun muassa vakuutusten myöntämisen ala- ja yläikärajat, korvausrajat, vakuutusten hinnat ja omavastuut. Lasten vakuutuksista korvataan tapaturman ja sairauden hoitokuluja sekä maksetaan vakuutuksesta riippuen invaliditeetti- ja kuolemantapauskorvausta joko tapaturman ja sairauden tai vain tapaturman perusteella. - Uutiset
21.3.2011 11.56
Nettivieraana vakuutusasiantuntija Mari Pekonen-Ranta Finanssialan Keskusliitosta: EU-tuomioistuimen tuomio tasa-arvossa – sukupuolen käyttö vakuutuksissa ei enää sallittuaVakuutettavan henkilön sukupuolta ei voi enää tulevaisuudessa huomioida vakuutusriskien hinnoittelussa. EU-tuomioistuin antoi 1.3.2011 ratkaisunsa ennakkotapauksessa, jossa se katsoo, että nykyinen sukupuolten tasa-arvoa koskeva direktiivi rikkoo EU:n perustamissopimukseen kirjattuja tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita, kirjoittaa Edilexin nettivieras, vakuutusasiantuntija Mari Pekonen-Ranta Finanssialan Keskusliitosta. - Uutiset
17.3.2011 13.44
Hovioikeuden ratkaisu vakuutustapahtuman toteennäyttämisestä sekä vakuutusmaksuista auton anastamista koskevassa tapauksessaTapauksessa oli kysymys siitä, onko autovakuutuksenottaja näyttänyt vakuutustapahtuman (varkaus, luvaton käyttö tai käyttövarkaus) tapahtuneen sekä onko hänellä oikeus saada maksamansa vakuutusmaksut takaisin vakuutustapahtumasta tai tätä myöhäisemmästä ajankohdasta lukien. - Uutiset
1.3.2011 16.45
EU-tuomioistuimen ratkaisu estää sukupuolen huomioinnin vakuutusten hinnoittelussaRatkaisun mukaan nykyinen sukupuolten tasa-arvoa koskeva direktiivi 2004/113/EY rikkoo EU:n perustamissopimukseen kirjattuja tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita. Direktiivin 5 artiklan 2 kohta on pätemätön 21.12.2012 lukien. Vakuutusala on pettynyt ratkaisuun. - Uutiset
11.1.2011 13.38
Uudet Euroopan finanssialan valvontaviranomaiset aloittelevat toimintaansaEuroopan pankkiviranomainen (EBA), Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen (EIOPA) ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) aloittivat toimintansa 1. tammikuuta 2011. Uudet viranomaiset korvaavat Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitean (CEBS), Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean (CEIOPS) ja Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien komitean (CESR). - Uutiset
17.12.2010 14.14
Komissio aloittanut Solvenssi II:ta koskevan kuulemismenettelynEuroopan komissio on aloittanut vakuutusyritysten vakavaraisuussääntelyä eli ns. Solvenssi II:n tason 2 täytäntöönpanotoimenpiteitä koskevan kuulemismenettelyn, Finanssivalvonta tiedottaa. - Uutiset
2.12.2010 15.04
Tulvavahinkojen korvaaminen siirtyy vakuutuksiinHallitus esittää tulvakorvausjärjestelmän uudistamista. Esityksen tarkoituksena on saada aikaan yksityisiin vahinkovakuutuksiin perustuva turva rakennuksille ja niissä olevalle irtaimistolle aiheutuvien tulvavahinkojen varalta. Esitys on osa lainsäädäntöuudistusten kokonaisuutta, jolla pyritään varautumaan muuttuviin sää- ja vesioloihin ja niistä aiheutuviin riskeihin. - Uutiset
11.11.2010 12.12
Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan oppaasta perustietoa vapaaehtoisista autovakuutuksistaVakuutus- ja rahoitusneuvonta on tehnyt perustieto- ja vertailupaketin yksityishenkilöille Suomessa myytävistä vapaaehtoisista autovakuutuksista eli kaskovakuutuksista. Oppaalla pyritään auttamaan kuluttajaa valitsemaan itselleen sopiva kaskovakuutus sekä selventämään kaskovakuutusten sisältöä. - Uutiset
2.11.2010 15.41
Kuluttajariitalautakunta: Tavaratalossa kaatuneelle ei suositettu korvausta särkyneistä silmälaseistaKuluttajariitalautakunta ei suosittanut korvausta tavaratalon vastuuvakuutuksen perusteella tapauksessa, jossa kantaja oli kompastunut lattialla olleeseen pumppukärryyn ja törmännyt sen seurauksena hyllyyn loukaten samalla itsensä. - Uutiset
1.11.2010 8.27
Vakuutuksenottajan asemaan parannuksia marraskuun alustaVakuutussopimuslaki muuttuu marraskuun alusta. Tavoitteena on ollut lain selkeyttäminen, jotta sen soveltamisessa ilmenneet tulkinnanvaraisuudet ja muut ongelmat saadaan poistettua. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun asemaan tulee monia pieniä parannuksia. - Uutiset
1.10.2010 13.10
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus sukupuolen käyttämisestä henkivakuutuksen riskien arviointikriteerinäJulkisasiamies ehdottaa, että unionin tuomioistuin toteaa ns. syrjinnän vastaisen direktiivin 2004/113 5 artiklan 2 kohdan, jossa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus sallia sukupuolten väliset erot vakuutusmaksuissa ja -etuuksissa, olevan pätemätön perusoikeuksiin sisältyvän sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellon vastaisena. - Uutiset
25.8.2010 13.13
Sikainfluenssarokotteella on lääkevahinkovakuutus - korvauksia haittavaikutuksista ei kannata hakea ennen THL:n selvitysten valmistumistaJulkisuudessa on ollut esillä erilaista tietoa Pandemrix-rokotteen mahdollisesti aiheuttamien haittavaikutusten vakuutusturvasta. Suomessa kulutukseen luovutettavia lääkkeitä maahantuovilla, valmistavilla, myyvillä ja tutkimustoimintaa harjoittavilla, Suomen Lääkevahinkokorvausosuuskuntaan kuuluvilla yrityksillä on lääkevahinkovakuutus. Sen on osuuskunnalle myöntänyt Lääkevahinkovakuutuspooli. - Uutiset
29.7.2010 5.46
EIT: Seksuaalinen suuntautuminen ei saanut vaikuttaa sairausvakuutuksen myöntämiseenEIT katsoi itävaltalaista miesparia syrjityn, kun virkamiesten sairaus- ja tapaturmavakuutuslaissa vakuutusturva oli ulotettu vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuviin, vastakkaista sukupuolta oleviin huollettaviin henkilöihin, mutta ei samaa sukupuolta oleviin henkilöihin. - Uutiset
5.1.2010 14.36
Ensimmäinen vuosi Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa oli vilkasVakuutus- ja rahoitusneuvonnan vuoden 2009 tapausmäärä nousi yli 10 000:een. Luvussa ovat mukana vakuutus-, pankki- ja arvopaperiasioita koskevat tiedustelut ja valitukset. Vakuutus- ja pankkiasioiden kokonaismäärissä oli lievää laskua edellisvuoteen verrattuna, mutta nousua oli edelleen arvopaperiasioissa, sanoo toimitusjohtaja Irene Luukkonen. Vakuutusasioita tuli toimistoon yli 7 500 tapausta, pankkiasioita lähes 2 000 ja arvopaperiasioita noin 540. - Uutiset
22.12.2009 9.21
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkein oikeus on viime viikolla julkaissut neljä ratkaisua. Korkein oikeus tulkitsi muun muassa murron käsitettä vakuutusyhtiön korvausvelvollisuutta koskevassa asiassa. - Uutiset
3.12.2009 14.00
Finanssivalvonnan mukaan sakkoturva ei ole vakuutusUseissa viestimissä on viitattu Suomen Autoturva Oy:n myymään Sakkoturva-palveluun vakuutuksena ylinopeudesta saatavien rikesakkojen varalle. Finassivalvonnasta todetaan kuitenkin, että sakkoturva ei ole vakuutus, koska vakuutuksiin liittyy aina vahingon sattumanvaraisuus eikä vakuutuksista voida korvata tahallisia vahinkoja. - Uutiset
3.11.2009 12.22
Vakuutus- ja rahoitusneuvonnalta tietopaketti lainaturvavakuutuksistaVakuutus- ja rahoitusneuvonta on vertaillut kahdeksan pankkiryhmittymän kautta myytäviä lainaturvavakuutuksia. Vakuutusten hintojen vertailussa on oltava tarkkana, koska lainaturvavakuutukset eroavat sisällöltään paljon toisistaan. - Uutiset
11.9.2009 5.54
EY-tuomioistuimen ennakkoratkaisu oikeusturvavakuutuksenantajan oikeudesta valita vakuutetulle asianajajaEY-tuomioistuimen ennakkoratkaisun mukaan oikeusturvavakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun direktiivin 87/344/ETY 4 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että oikeusturvavakuutuksen antaja ei voi silloin, kun suuri määrä vakuutetuista henkilöistä kärsii vahinkoa saman tapahtuman vuoksi, pidättää itselleen oikeutta kaikkien näiden vakuutettujen henkilöiden oikeudellisen edustajan valitsemiseen. - Uutiset
10.8.2009 10.14
Vakuutuslautakunnan ratkaisujaVakuutuslautakunnan ratkaisut ovat jälleen saatavilla internetistä. Lautakunnan ratkaisutietokanta oli pitkään suljettuna teknisten ongelmien vuoksi. Vuoden 2009 ratkaisuissa on kysymys muun muassa autovakuutuksesta, kotivakuutuksesta, vastuuvakuutuksesta, kiinteistövakuutuksesta, matkavakuutuksesta ja tiekuljetusvastuuvakuutuksesta. - Uutiset
27.7.2009 11.14
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta: Lisävakuutukset ovat usein turhiaVakuutus- ja rahoitusneuvonnan johtava lakimies Harri Isokoski toteaa, että yksittäisen riskin varalle otetut niin sanotut sirpalevakuutukset tulevat usein vakuutuksenottajalle kalliiksi. Viipaleittain hankitusta vakuutussuojasta on vaikea saada kattavaa ison vahingon sattuessa. - Uutiset
27.5.2009 12.00
Perustietoa oikeusturvavakuutuksestaVakuutus- ja rahoitusneuvonnan oikeusturvaopas sisältää yleistä tietoa oikeusturvavakuutuksista. Oppaassa myös verrataan yhdeksän vakuutusyhtiön tuotteita. Vertailussa on taulukoita, joissa vertaillaan muun muassa yksityishenkilöiden oikeusturvavakuutusten hintoja, enimmäiskorvausmääriä, omavastuita sekä keskeisiä rajoitusehtoja. - Uutiset
20.5.2009 10.15
Päivitetyt oppaat rakentajan ja remontoijan vakuutustarpeesta, toimintaohjeista vakavassa kotivahingossa sekä tapaturmistaVakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE on päivittänyt oppaat, jotka sisältävät tietoa rakentajan ja remontoijan vakuutustarpeesta, toimintaohjeet tilanteeseen, jos kotona sattuu vakava vahinko sekä tietoa tapaturmiin liittyvistä korvausongelmista esimerkkitapauksineen. - Uutiset
7.5.2009 17.09
Vakuutussopimuslakiin esitetään selkeytyksiäVakuutussopimuslakia aiotaan selkiyttää, jotta lain soveltamisessa ilmenneet ongelmat ja epäselvyydet saataisiin poistettua. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun asemaan esitetään monia pieniä parannuksia. - Uutiset
30.4.2009 10.38
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta vertaili seuraeläinvakuutusten hintojaVakuutus- ja rahoitusneuvonta on laatinut vertailun seuraeläinvakuutusten hinnoista ja vahinkotilanteissa maksetuista korvausmääristä. Vertailu on jatkoa maaliskuussa 2009 julkaistulle Tietoa seuraeläinten vakuutuksista -oppaalle. - Uutiset
23.4.2009 15.23
Europarlamentti hyväksyi vakuutusalan sääntöjen uudistuksen (Solvenssi II)Euroopan parlamentti on hyväksynyt suuren vakuutusalan sääntöjen uudistuksen. Niin sanotun Solvenssi II -direktiivin tavoitteena on varmistaa, että valvontaviranomaisilla on aiempaa paremmat työkalut arvioida vakuutusyhtiöiden ottamia riskejä ja yhtiöiden vakavaraisuutta. - Uutiset
2.4.2009 6.04
Asiakas liukastui kaupassa - ei korvauksia liikkeen vastuuvakuutuksen perusteellaVakuutusyhtiö ei ollut korvannut kuluttajalle vahinkoja kauppaliikkeen vastuuvakuutuksen perusteella kuluttajan liukastuttua myymälän lattialla olleeseen liukkaaseen pesuaineeseen. Koska liike ei ollut rikkonut huolellisuusvelvollisuuttaan eikä aiheuttanut vahinkoa tuottamuksellisesti, kuluttajariitalautakunta ei suosittanut asiassa korvauksen maksamista liikkeen vastuuvakuutuksen perusteella. - Uutiset
21.3.2009 8.04
HAO: Henkivakuutuksen vakuutusmaksun maksamista varten otetun lainan korot olivat vähennyskelpoisiaA oli sijoittanut 500 000 euron velkapääoman sijoitussäästöhenkivakuutukseen, jonka korkotuotto oli hänen veronalaista pääomatuloaan. Oulun hallinto-oikeus katsoi verovuotta 2004 koskevassa ratkaisussaan, että A oli ottanut vakuutuksen sijoitustarkoituksessa. Näin ollen lainaa, jonka pääoman A oli käyttänyt vakuutusmaksun maksamiseen, oli pidettävä tuloverolain tuolloin voimassa olleen 58 §:n 1 momentin 3 kohdassa (1126/1996) tarkoitettuna tulonhankkimisvelkana. - Uutiset
19.3.2009 12.26
Opas lemmikkieläinten vakuutuksistaVakuutus- ja rahoitusneuvonnan uudessa seuraeläinvakuutusten oppaassa selvitetään millaisia seuraeläinvakuutuksia markkinoilla on ja mitä niistä korvataan. Oppaasta selviää miten koti-, seuraeläin- ja vastuuvakuutus korvaavat seuraeläimille itselleen aiheutuneita sairauksia tai vahinkoja taikka vahinkoja, joita ne aiheuttavat omistajan omalle tai muiden omaisuudelle. - Uutiset
23.2.2009 12.11
Nuorison tietopaketti vakuutuksistaMistä korvaus, kun nuorelta anastetaan kännykkä, matkalla murtuu jalka tai kun hammas lohkeaa hampurilaisessa olleen metallinpalan vuoksi? HUPSIS! – Nuorison tietopaketti vakuutuksista on julkaistu Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan verkkosivuilla. - Uutiset
12.2.2009 6.52
EYTI:n ennakkoratkaisu tuomioistuimen oikeudesta kieltää asianosaista aloittamasta oikeudenkäyntiä toisessa jäsenvaltiossaEYTI:n mukaan se, että jäsenvaltion tuomioistuin antaa määräyksen (ns. anti-suit injunction -määräys), jonka tarkoitus on kieltää henkilöä aloittamasta tai jatkamasta oikeudenkäyntiä toisen jäsenvaltion tuomioistuimissa, sillä perusteella, että tällainen oikeudenkäynti on vastoin välityssopimusta, on tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 vastaista. - Uutiset
21.1.2009 14.16
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta vertaili koti- ja tuotevakuutuksia - erillisen tietokonevakuutuksen hinnalla vakuuttaisi koko irtaimistonVakuutus- ja rahoitusneuvonnan julkaisemassa tietopaketissa verrataan pienen kodin irtaimistolle otettua laajaa kotivakuutusta ja tavaran oston yhteydessä otettuja erillisiä tuotevakuutuksia. Vertailussa on perustietoa vakuutusten sisällöstä ja myös hintatiedot. Kuuden esimerkkitapauksen avulla havainnollistetaan, mitä kotivakuutuksista ja mitä tuotevakuutuksista eri vahinkotilanteissa korvataan. Vertailuun sisältyy myös lyhyt oikeudellinen kooste tavaran myyjän virhevastuusta, takuusta ja vakuutuksesta. - Uutiset
14.1.2009 16.33
Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan uudet kotivakuutusvertailutVakuutus- ja rahoitusneuvonta on julkaissut uudet kotivakuutusvertailut. Taloyhtiössä asuville on oma irtaimiston vakuuttamista koskeva vertailu. Omakotitalon omistajaa varten on puolestaan erillinen vertailu rakennuksen vakuuttamisesta kotivakuutuksella. Vertailut sisältävät paitsi perustietoa kotivakuutuksista, myös ohjeita tarvelähtöiseen vertailuun, vakuuttajan muistilistat sekä hinta- ja korvausesimerkkejä. - Uutiset
7.1.2009 10.47
Huonot ajat kasvattavat vakuutus- ja rahoitusneuvonnan sekä riitojen ratkaisun tarvettaVuoden vaihteessa aloittaneen Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan edeltäjillä, Kuluttajien vakuutustoimistolla, Pankkialan Asiakasneuvontatoimistolla ja Arvopaperilautakunnalla oli vilkas vuosi 2008. Valituksia ja tiedusteluja niihin tuli yhteensä lähes 11 000. Lautakuntiin puolestaan tuli lisäksi noin 900 lausuntopyyntöä.