-
Eläke
- Eläkelaitos
- Eläketulovähennys
- Eläkevakuutus
- Huoltoeläke
- Kansanedustajain eläke
- Kansaneläke
- Lisäeläkelaitos
- Rintamasotilaseläke
- Sotaeläke
- Sukupolvenvaihdoseläke
- Taiteilijaeläke
- Takuueläke
- Työeläke
- Julkisten alojen eläke
- Lisäeläkejärjestely
- Maatalousyrittäjän eläke
- Merimieseläke
- Osa-aikaeläke
- Perhe-eläke
- Tapaturmaeläke
- Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta
- Työeläkevakuutusmaksu
- Työkyvyttömyyseläke
- Työnantajan eläkemaksu
- Työntekijän eläke
- Työntekijän eläkemaksu
- Työuraeläke
- Valtion eläkerahasto
- Yrittäjän eläke
- Työttömyyseläke
Työeläke
- Uutiset
3.2.2016 9.27
Hovioikeus: Työeläkevakuutusmaksut kahdelta vuodelta myöhässä ilmoittanut voitiin tuomita työeläkevakuutusmaksupetoksesta ja kirjanpitorikoksesta 5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen mutta oheissakko ja liiketoimintakielto oli kumottavaYhtiön maksukyvyttömyydellä ei katsottu olleen merkitystä tapahtuneeseen laiminlyöntiin, koska ilmoitusvelvollisuuden täyttäminen ei edellytä, että työnantaja on maksukykyinen. Ottaen huomioon, että ilmoitusvelvollisuus oli laiminlyöty kahdelta kalenterivuodelta, teko ei ollut kokonaisuutena tarkasteltuna niin vähäpätöinen, että siitä olisi voitu jättää rangaistus tuomitsematta. Kirjanpitorikoksen osalta HO totesi mm., ettei sopimus kirjanpitäjän kanssa vapauttanut vastaajaa vastuusta kirjanpitovelvollisuuden täyttämisestä kirjanpitolainsäädännön edellyttämällä tavalla eikä laiminlyönnin korjaaminen taannehtivasti poistanut jo tunnusmerkistön täyttäneen menettelyn rangaistavuutta. HO katsoi toisin kuin KO, että ehdollinen rangaistus yksinään oli riittävä seuraamus vastaajan syyksi luetuista rikoksista. Asiassa ei ollut myöskään liiketoimintakieltolain 1 §:ssä säädettyä kiellon tarkoitusta vastaavia perusteita liiketoimintakieltoon määräämiselle. (Vailla lainvoimaa 3.2.2016) - Uutiset
29.1.2016 8.43
Vuonna 1955 syntyneiden ja sitä nuorempien eläkeikä nousee ja työurat pidentyvät - lait voimaan 1. tammikuuta 2017Vanhuuseläkeiän alaraja nousee asteittain nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen. Muutos koskee vuonna 1955 syntyneitä ja sitä nuorempia. Vuonna 1962 syntyneet ovat ensimmäinen ikäluokka, jonka vanhuuseläkeiän alaraja on 65 vuotta. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden eläkeikäraja kytketään elinajan kehitykseen. Eläkeiän muutokset koskevat kaikilla aloilla työskenteleviä. Jo eläkkeellä olevia muutokset eivät koske. Tasavallan presidentti vahvisti lait perjantaina 29. tammikuuta. - Uutiset
28.1.2016 14.28
Julkisasiamies: KHO:n eläketulon lisäveroa koskeva ennakkoratkaisu avaa mahdollisesti uuden luvun unionin oikeuden vaikutuksessa jäsenvaltioiden tuloverolainsäädäntöönUnionin tuomioistuimen julkisasiamies Juliane Kokott antoi torstaina 28. tammikuuta ratkaisuehdotuksensa KHO:n tekemään ennakkoratkaisupyyntöön asiassa C-122/15. Julkisasiamiehen mukaan käsiteltävä asia avaa mahdollisesti uuden luvun unionin oikeuden vaikutuksessa jäsenvaltioiden tuloverolainsäädäntöön. Kokott esittää ratkaisuehdotuksessaan, että Suomen TVL 124 §:n 1 ja 4 momentin kaltaista kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään eläketulon lisäverosta, ei voida arvioida unionin oikeuteen sisältyvän ikään perustuvan syrjinnän kiellon perusteella, sellaisena kuin se ilmenee EU:n perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdasta ja direktiivistä 2000/78/EY. - Uutiset
18.12.2015 7.42
Eroamisikää kunnissa ja valtiolla esitetään nostettavaksi 70 vuoteen - lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. huhtikuuta 2016Kunnallisen viranhaltijan ja valtion virkamiehen eroamisikää ehdotetaan nostettavaksi asteittain 68 vuodesta 70 vuoteen. - Uutiset
11.12.2015 10.10
Yliopistotutkija Pauli Rautiainen Perustuslakiblogissa: Säästölait läpäisivät perustuslakivaliokunnan seulanVuoden 2015 valtiopäivät ovat lopuillaan. Nyt on mahdollisuus tarkastella, miten Sipilän hallituksen ensimmäisten säästölakien perustuslainmukaisuutta arvioitiin vuoden 2015 valtiopäivillä. Tampereen yliopiston yliopistotutkija Pauli Rautiainen käy Perustuslakiblogissa läpi kootusti perustuslakivaliokunnan tänä syksynä käsittelemät säästölait. Rautiaisen mukaan taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumisen tasoon vaikuttaa olevan suhteellisen helppo kajota, jos se tehdään hallituksen valitsemalla tavalla eli etuuksien indeksisidonnaisuuksia purkamalla. Tänä syksynä käsitellyt säästölait osoittavat havainnollisesti, kuinka oikeuskulttuurissamme tss-oikeudet mielletään edelleen lähinnä perälautanormeiksi, joiden tehtävänä on varmistaa, ettei kaikkein julmimpia säästölakeja voida hyväksyä eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä. - Uutiset
10.12.2015 6.04
Vuorotteluvapaan ehdot tiukentuvat vuoden 2016 alusta - eduskunta hyväksyi muutokset lopullisestiVuorotteluvapaan työhistoriaedellytys nousee 16 vuodesta 20 vuoteen, vapaan enimmäiskesto lyhennee 360 päivästä 180 kalenteripäivään ja pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus poistuu siten, että vuorottelukorvaus on 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta kaikilla vuorottelijoilla. Vuorotteluvapaan jaksottamisesta luovutaan. - Uutiset
26.11.2015 13.50
Vuoden 2016 työeläkemaksut vahvistettuSTM on vahvistanut vuoden 2016 työeläkemaksut. Vuonna 2016 työntekijän eläkelain mukainen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu on 24,0 prosenttia palkasta. Maksu pysyy vuoden 2015 tasolla. - Uutiset
17.11.2015 10.11
Elinaikakerroin vahvistettu vuodelle 2016STM on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2016. Elinaikakerroin on 0,96800. - Uutiset
30.10.2015 6.01
Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2016STM on vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2016. Palkkakerroin nousee 0,73 prosenttia tämän vuoden tasosta. Työeläkeindeksi ei muutu vuoteen 2015 verrattuna, joten maksussa olevan työeläkkeen määrään ei tule ensi vuonna muutosta. - Uutiset
19.10.2015 11.07
Verohallinnolta uusi kannanotto: Portugalissa asuvan Suomesta saaman eläkkeen verotusVerosopimuksen mukaan Portugalissa asuva henkilö saa Suomesta eläkettä. Miten eläkettä verotetaan Suomessa? - Uutiset
8.10.2015 10.08
Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista: hallituksen esitykseen perustuvat arviotETK on julkaissut raportin, jossa esitellään työeläkeuudistukseen liittyvän hallituksen esityksen taustalaskelmia ja esityksen vaikutuksia eläkkeelle siirtymiseen, työeläkemenoihin ja -maksuihin sekä esityksen sukupolvivaikutuksia. Arviot perustuvat lainvalmistelun yhteydessä ETK:n pitkän aikavälin laskentamallilla (PTS) tehtyihin laskelmiin. - Uutiset
6.10.2015 9.04
Katsaus: Työeläkejärjestelmän kannalta keskeiset EU:n politiikka- ja lainsäädäntöhankkeet ja niiden valmisteluEU vaikuttaa työeläkejärjestelmän kehittämiseen ja työeläketurvan toimeenpanoon. ETK:n julkaisemassa katsauksessa on tarkasteltu eläkkeisiin liittyvien EU-asioiden valmistelua Suomessa ja EU-tasolla sekä niitä politiikka- ja lainsäädäntöhankkeita, joilla on merkitystä työeläkejärjestelmän kannalta. - Uutiset
3.9.2015 14.33
Hallitus antoi esityksen eläkeuudistuksestaHallitus antoi esityksen eläkeuudistuksesta eduskunnalle torstaina (3.9.). Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta. Vanhuuseläkeiän alaraja nousisi asteittain nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen. - Uutiset
22.7.2015 12.30
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu asiakkaiden jakamisesta yksityisten eläkerahastojen markkinoillaEU-tuomioistuin katsoo romanialaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että yksityisten eläkerahastojen välillä asiakkaiden jakamisesta tehdyt pääasian oikeudenkäynnin kohteena olevien kaltaiset sopimukset muodostavat järjestelyn, jolla on kilpailun vastainen tarkoitus, eikä näiden sopimusten kohteena olevien asiakkaiden lukumäärällä ole merkitystä kilpailuun sisämarkkinoilla kohdistuvan rajoituksen olemassaoloa koskevan edellytyksen kannalta. - Uutiset
6.7.2015 8.34
Työeläkejärjestelmään voi tutustua nyt myös kuvinaTarvitsetko keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta? Etk.fi:stä löydät Työeläkejärjestelmä kuvina -paketin. Kuvat ovat ppt-muodossa ja vapaasti ladattavissa. Voit myös selailla kuvapakettia suoraan sivustolla tai hyödyntää sitä SlideSharen kautta. - Uutiset
26.5.2015 11.45
Julkisten alojen eläkeneuvottelut päätökseenKuntien, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstöä koskevat kolmikantaiset eläkeneuvottelut on saatu STM:n johdolla päätökseen. Julkisen alan eläkeuudistus noudattelee jo aiemmin sovittua yksityisten alojen eläkeuudistusta. Myös julkisella sektorilla alinta vanhuuseläkeikää on tarkoitus nostaa nykyisestä 63 vuodesta vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneillä. - Uutiset
5.5.2015 15.12
Eläkeuudistuksen yksityiskohdista sovittu - uudistus etenee aikataulussa ja hallituksen esitys annetaan syksyllä 2015Eläkeuudistuksen kolmikantavalmistelu on saatu päätökseen. Eläkeuudistus nostaa eläkeikää vähitellen. Vuonna 1962 syntyneet olisivat ensimmäinen ikäluokka, jolla eläkeikä on 65 vuotta. Nykyisistä ikään sidotuista karttumaprosenteista luovuttaisiin. Osa-aikaeläke eläkemuotona lakkautettaisiin ja korvattaisiin osittaisella varhennetulla vanhuuseläkkeellä. Vähintään 38 vuotta rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavasta työstä voisi jäädä eläkkeelle kuitenkin jo 63-vuotiaana. - Uutiset
15.4.2015 15.31
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu tasa-arvoisesta kohtelusta työkyvyttömyyseläkkeiden laskennassaEU-tuomioistuin katsoo espanjalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, ettei EU-lainsäädäntö ole esteenä säännöstölle, jonka mukaan maksuperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen laskemisessa käytettävään viiteajanjaksoon sisältyvät osa-aikatyön jälkeiset ajanjaksot, joilta ei ole maksettu vakuutusmaksuja, katetaan voimassa olevilla vähimmäismaksuperusteilla alennettuina tällaiseen työhön sovellettavalla osa-aikakertoimella, kun taas tällaista vähennystä ei tehdä, jos kyseiset ajanjaksot sijoittuvat kokoaikatyön jälkeen. Tällainen säännöstä ei kuulu osa-aikatyötä koskevan puitesopimuksen alaan. - Uutiset
24.3.2015 8.30
Vakuutusoikeus: Kiskontaa ja kiskonnantapaista työsyrjintää koskevassa rikosjutussa vahingonkorvaus -nimikkeellä maksettavaksi sovitut korvaukset olivat työeläkkeessä huomioitavia ansioitaVakuutusoikeus katsoi, että eläkelaitoksella oli oikeus lisätä takautuvasti eläkkeeseen oikeuttavia työansioita ja määrätä näiden perusteella yhtiölle työeläkevakuutusmaksuja arvioimalla työeläkerekisteriin lisättävät määrät käräjäoikeudessa vireillä olleessa rikosasiassa esitetyssä syyttäjän rangaistusvaatimuksessa todettujen työntekijäkohtaisten lainmukaisten palkkojen perusteella käräjäoikeuden luettua yhtiön ja sen yhtiömiesten syyksi kyseisessä rikosasiassa kiskontaa / kiskonnantapaista työsyrjintää ym. koskevat rikokset. - Uutiset
23.3.2015 14.40
Merimiesten eläketurva yhtenäiseksi muiden työeläkkeiden kanssaMerimiesten eläketurva vastaa jatkossa pääosin yksityisten alojen työeläkejärjestelmää. Merenkulkijoiden alennetuista eläkeikäjärjestelyistä luovutaan siirtymäajan jälkeen ja eläkeikä on sen jälkeen sama kuin muilla aloilla. Uudet lait tulevat voimaan 1. tammikuuta 2016. Hautausavustuksen maksamisesta luovutaan kuitenkin vasta vuonna 2021, ja eläkeikää koskevat muutokset tulevat voimaan vasta vuonna 2025.