Työelämä
- Uutiset
8.11.2017 15.19
Oikeusasiamies: Työntekijän sananvapausKantelija katsoi sananvapauttaan loukatun, kun hänen tehtävänkuvaansa oli muutettu ottamalla häneltä osastonhoitajan sijaisen tehtävät pois sen jälkeen, kun hän oli tuossa ominaisuudessa nostanut työpaikallaan esiin työyhteisöön kielteisesti vaikuttaneen kysymyksen henkilökunnan työajoista. Oikeusasiamiehen käytettävissä ollut aineisto ei tarjonnut hänelle riittäviä perusteita sen tueksi, että olisi voitu katsoa hyvinvointikuntayhtymän loukanneen kantelijan sananvapautta. Oikeusasiamies kiinnitti kuitenkin yleisellä tasolla kuntayhtymän huomiota siihen, mitä hän oli esittänyt työntekijän sananvapaudesta ja sen arviointiin vaikuttavista tekijöistä. - Uutiset
10.8.2017 16.00
Tutkimus: Suomi on turvallinen maa työskennellä – perheen ja työn yhteensovittamisessa vielä kehitettävääTyönantajat ja työntekijät ovat lähes yksimielisiä siitä, että suomalaisilla työpaikoilla on turvallista työskennellä. Sen sijaan jopa kolmannes työikäisistä näkee ongelmia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Tiedot käyvät ilmi TEM:n Työelämä 2020 -hankkeen, Suomalaisen Työn Liiton, Tekesin ja Työterveyslaitoksen teettämästä selvityksestä. Moni työntekijä ja esimies pitää haasteena arjen tasapainottamista. Haasteet kärjistyvät ruuhkavuosia elävillä 28–37 -vuotiailla, joista 40 prosenttia kokee vaikeuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. - Uutiset
18.7.2017 12.10
Yle: 5 tapaa, joilla ulkomaalaista työvoimaa käytetään Suomessa hyväksiUlkomaalaisen työntekijän hyväksikäyttö on suomalaista helpompaa. Yle on koonnut viisi esimerkkiä suomalaisesta riistosta. - Uutiset
26.4.2017 9.10
Hallitus linjasi puoliväliriihessä toimiaan työllisyyden parantamiseksi, harmaan talouden torjunnan tehostamiseksi ja kannustinloukkujen purkamiseksiToimet koskevat mm. nollatuntisopimusten reilujen pelisääntöjen yleisiä periaatteita, työttömien aktivointia, palkkatuen käytön tehostamista, yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä sekä itsensä työllistäjien työttömyysturvan parantamista. Myös selvityshenkilöiden ehdotuksen valmistelu työttömien mahdollisuudesta harjoittaa yritystoimintaa neljän kuukauden ajan ja saada samanaikaisesti työttömyysetuutta aloitetaan. Tarkoituksen on säätää myös laki yksityishenkilön konkurssista. Rakennusalalla käytettyä veronumerokäytäntö aiotaan laajentaa telakoille sekä ravintola- ja siivousaloille erikseen tehtävän selvityksen suositusten mukaisesti. Varhaiskasvatusmaksuja alennetaan pieni- ja keskituloisilta. Asumistukeen palautetaan neliövuokrakohtainen katto. Ulosottoon lisätään huojennus, joka ulosottomiehen tulisi myöntää pitkän työttömyyden jälkeen työllistyneelle velalliselle, jos velallinen sitä pyytää. Alueellista liikkuvuutta parannetaan muun muassa verovapaiden päivärahojen aikarajaa pidentämällä ja liikkuvuusavustusta laajentamalla. - Uutiset
21.3.2017 8.00
Uusi opas auttaa työpaikkoja tarttumaan epäasialliseen käyttäytymiseen ja kehittämään vuorovaikutustaTyöyhteisöille, jotka haluavat kehittää työyhteisönsä vuorovaikutusta, on valmistunut työkirja. Työkirja tukee työyhteisöä ja esimiehiä tarkastelemaan ja työstämään yhdessä kielteistä, epäasiallista tai muuta häiritsevää käyttäytymistä ja toisaalta kehittämään myönteistä, vastuullista työkäyttäytymistä. - Uutiset
1.3.2017 9.15
EK:lta ja SAK:lta mallit perhevapaiden uudistamiseksiEK esittää perhevapaiden uudistamiseksi 7 kk + 6 kk / 18 kk -mallia. SAK joustavoittaisi etuuksia ja antaisi palikat vanhempien koottavaksi. - Uutiset
20.2.2017 14.40
EU-parlamentti vaatii EU:n laajuisia robotiikkaa koskevia sääntöjäPäätöslauselmassaan parlamentin jäsenet pyytävät komissiota esittämään robotiikkaa ja tekoälyä koskevia sääntöjä. Päätöslauselmassa korostetaan, että lakiehdotus tarvitaan pikaisesti selventämään oikeudelliseen vastuuseen liittyviä kysymyksiä erityisesti itseohjautuvien autojen osalta. Mepit pyytävät komissiota myös harkitsemaan, voitaisiinko ajan mittaan roboteille luoda erityinen oikeudellinen asema, joka auttaisi määrittämään, kuka on vastuussa, mikäli robotti aiheuttaa vahinkoa. Robottien nopea kehittäminen saattaa myös johtaa muutoksiin työmarkkinoilla. - Uutiset
15.2.2017 7.27
Vuoden 2016 työolobarometrin ennakkotiedot julkaistuTutkimus antaa ajantasaisen kuvan mm. töiden organisoimisesta, työaika- ja palkkausjärjestelmistä, työssä oppimisesta ja vaikutusmahdollisuuksista, työn intensiteetistä, työympäristöstä ja -ilmapiiristä. Lisäksi on tiedusteltu palkansaajien näkemyksiä työmarkkinoiden ja työelämän kehittymisestä. - Uutiset
15.11.2016 16.00
OTM Leena Alapurasen lisensiaaatintutkimus: Työntekijää koskevien henkilötietojen käsittelyedellytyksetAlapurasen keskiviikkona 16. marraskuuta 2016 tarkastettavassa tutkimuksessa tarkastellaan, mitkä ovat työelämässä tapahtuvan työntekijää koskevien henkilötietojen oikeudelliset edellytykset ja pyritään tunnistamaan ne tilanteet, joihin liittyy henkilötietojen käsittelyä. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, miten työntekijän oikeus henkilötietojen suojaan toteutuu voimassa olevan lainsäädännön nojalla. - Uutiset
3.11.2016 8.00
Voiko työnantaja edellyttää työntekijää avaamaan kassinsa tai antaa varoituksen mikäli työntekijä kieltäytyy avaamisesta? Selkeää lainsäädäntöä poistumistarkastuksista ei ole olemassaSodexo aikoo ottaa käyttöön poistumis- eli kassitarkastukset, kertoo PAM. Poistumistarkastukset eivät Sodexon mukaan ole uusi asia. Pääluottamusmiehet ovat toista mieltä. Luottamusmies Ville Fabritius ihmettelee, eikö työnantaja luota työntekijöihin. Työoikeuden asiantuntija Seppo Koskinen muistuttaa, ettei työnantajalle ole missään annettu oikeutta vaatia työntekijää avaamaan kassiaan. - Uutiset
2.11.2016 14.07
EVA: Keskitetty palkkamalli on lietsonut laittomia lakkojaKeskitetty palkkamalli, työnantajien ja työntekijöiden vanhat vastakkainasettelut sekä heikko lainkuuliaisuus ovat lietsoneet laittomia lakkoja. EVA Analyysi Suomen tauti kertoo, että vuosina 2000-2015 Suomessa oli yli 1 600 laitonta lakkoa, mutta Ruotsissa vain 31. - Uutiset
4.10.2016 8.36
Työpaikkoja herätellään keskustelemaan kannabiksen käytöstäOvatko kannabista kokeilleet tai sitä käyttävät lainrikkojia? Pidämmekö heidät mukana työelämässä puhuttamisella ja hoitoonohjauksella? Voisiko kannabikseen suhtautua kuin alkoholiin? - Uutiset
1.9.2016 12.12
Professori Matti Kurkela: Oikeustieteellisen koulutuksen tulisi vastata paremmin työmarkkinoiden vaatimuksiinProfessori Matti Kurkela ehdottaa LakimiesUutisissa, että oikeustieteellisen tutkimuksen ja tieteen tekemisen tulisi tuottaa entistä enemmän ratkaisuja ja tietoa ympäröivään yhteiskuntaan. Samalla koulutuksen tulisi vastata paremmin työmarkkinoiden vaatimuksiin. - Uutiset
31.8.2016 10.31
Työsuojeluviranomainen: Työpaikkailmoituksissa syrjiviä vaatimuksia kielitaidosta, kansalaisuudesta ja iästäSyrjivissä työpaikkailmoituksissa oli esimerkiksi vaadittu lakimieheltä suomen äidinkieltä, kuorma-autokuskilta erinomaista suomen kielen taitoa, siivoojalta Suomen kansalaisuutta ja kuljettajalta vähintään 23 vuoden ikää. - Uutiset
5.8.2016 10.41
Raskauteen perustuva syrjintä on merkittävä syrjinnän muoto suomalaisessa työelämässäTyypillisimmät tilanteet liittyvät työhönottoon, määräaikaisten työsopimusten jatkamiseen ja perhevapaalta palaamiseen. - Uutiset
14.6.2016 14.25
Kausityön teettämistä halutaan helpottaaSisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esityksen kausityödirektiivin ja yritysten sisällä valtiosta toiseen siirtyvien johtajien, asiantuntijoiden ja harjoittelijoiden liikkuvuuden helpottamista koskevan direktiivin (ICT-direktiivi) täytäntöönpanosta Suomessa. Lausuntokierros päättyy 29. heinäkuuta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2016. - Uutiset
7.6.2016 10.07
Paikallisen sopimisen lainsäädäntöä valmistellut työryhmä jätti mietintönsäPaikallisen sopimisen lainsäädäntöä valmistellut työryhmä jätti mietintönsä TEM:lle tiistaina 7. kesäkuuta. Mietintö on Suomen Yrittäjien lausumaa lukuun ottamatta yksimielinen, mutta vain sillä edellytyksellä, että kilpailukykysopimus ja sitä paikallisen sopimisen osalta täsmentävä kompromissi toteutuvat. Työryhmän työn päättyessä tiedetään, että kompromissiehdotus ei toteudu Suomen Yrittäjien vastustuksen vuoksi. Pääministeri Juha Sipilä on tästä johtuen jo aikaisemmin ilmoittanut, että työryhmän ehdotuksia ei oteta jatkovalmisteluun. - Uutiset
1.6.2016 6.19
Julkisasiamies: Huivin käyttämisen kielto yrityksissä voi olla sallittuJulkisasiamies Kokott katsoo, että huivin käyttämisen kielto yrityksissä voi olla sallittu. - Uutiset
6.5.2016 8.33
Hallitus hyväksyi tasa-arvo-ohjelman vuosille 2016-2019Tavoitteena on vahvistaa tasa-arvoa työelämässä, tukea työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä vanhemmuutta, edistää sukupuolten tasa-arvoa koulutuksessa ja liikunnassa, vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa, parantaa miesten hyvinvointia ja terveyttä sekä edistää yhteiskunnallisella päätöksenteolla sukupuolten tasa-arvoa. - Uutiset
28.4.2016 8.22
Päivitetystä tasa-arvo-oppaasta apua työpaikkojen tasa-arvotyöhön ja häirinnän tunnistamiseenPalkansaajajärjestöt ovat päivittäneet yhteisen Tasa-arvo-oppaansa. Työpaikat voivat kehittää oppaan avulla käytäntöjään ja toimintatapojaan entistä tasa-arvoisemmiksi ja samalla tuottavammiksi. Selkeästi kirjoitetussa oppaassa on ohjeet esimerkiksi tasa-arvosuunnitelman ja palkkakartoituksen laatimiseen. Oppaassa kerrotaan esimerkein myös siitä, mikä on kiellettyä sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja mikä ei. Oppaassa kerrotaan myös, mitä sukupuoleen perustuvalla ja seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan ja miten ne voivat ilmetä työpaikoilla.