Susi
- Uutiset
7.2.2012 12.08
Suden metsästyskiintiötä lisätään poronhoitoalueelle - asetusluonnos lausunnolleMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle asetusluonnoksen, jossa ehdotetaan susikiintiön lisäämistä 18 sudella poronhoitoalueelle. Toteutuessaan tämä merkitsee sitä, että Suomen riistakeskus voi antaa poikkeuslupia enintään 18 suden kaatamiseen poronhoitoalueella. - Uutiset
14.2.2011 13.26
Maa- ja metsätalousministeriö selvittää susikannan taantumistaSeuratakseen Suomen susikannan kehitystä maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta (RKTL) ajantasaisen arvion susikannasta. RKTL:n juuri valmistunut arvio Suomen susikannasta osoittaa, että susikanta on taantunut. Tällä hetkellä susikannan koon arvioidaan olevan noin 135–145 yksilöä. Arvio on pienempi kuin vuoden 2010 helmikuussa tehty arvio todennäköisestä kannasta (150–160 sutta). - Uutiset
9.7.2010 8.15
Riistaeläinten saalismäärät lausunnolle - karhun metsästystä halutaan lisätä kannan huomattavan kasvun vuoksiMaa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausunnolle määräyskirjeet riistaeläinten suurimmista sallituista saalismääristä. Karhun saalismäärää halutaan nostaa viime vuotisesta johtuen kannan huomattavasta kasvusta. Ministeriö esittää suurimmaksi sallituksi saalismääräksi 178 karhua. Määrä on sama kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) arvioi kestäväksi verotukseksi koko maan alueella. - Lakikirjasto > Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaBorgström, Suvi: Suden paluu pohjoisille Kalliovuorille: menestystarina vai loputon konflikti?Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja IV 2010 s. 181 – 236, Asiantuntija-artikkeli
- Uutiset
27.10.2009 18.01
Susikanta romahti - metsästyskiintiöitä pienennetäänMaa- ja metsätalousministeriö on tänään kumonnut 1. elokuuta 2009 annetun susimääräyksen, jossa suurin sallittu saalismäärä metsästysvuonna 2009-2010 olisi ollut 32 sutta. Susikannan odottamattoman pienentymisen johdosta ministeriö antaa uuden määräyksen, jossa poronhoitoalueen ulkopuolista kiintiötä on leikattu niin, että suurin sallittu saalismäärä on 10 sutta vähemmän kuin kumotussa määräyksessä. - Uutiset
3.8.2009 14.01
Riistaeläinten aiheuttamia vahinkoja pyritään vähentämäänMaa- ja metsätalousministeriö on päättänyt hylkeiden, karhujen ja eräiden muiden riistaeläinten pyyntiluvanvaraisen pyynnin ylärajoista metsästysvuodeksi 1.8.2009–31.7.2010. Hallin eli harmaahylkeen pyynti on edelleen sallittua kaikilla meren rannikkoon rajoittuvien riistanhoitopiirien alueilla. Pyydettävien hallien määrä on huomattavasti suurempi kuin viime vuonna johtuen siitä, että kanta on kasvanut ja vahingot lisääntyneet merkittävästi. Itämerennorpan metsästystä ei toistaiseksi sallita. - Uutiset
21.5.2008 17.07
Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa suurpetoasioiden päätösvallan siirtämistä riistanhoitopiireihinMaa- ja metsätalousministeriö ehdottaa, että riistanhoitopiireille annettaisiin oikeus myöntää erityisen merkittävien vahinkojen uhkaa aiheuttavien sekä turvallisuutta uhkaavien suurpetojen metsästyksen poikkeuslupia mihin vuoden aikaan tahansa. Kyseessä on ns. häirikköpetojen poistaminen, joita koskeva hidas lupaprosessi on viime aikoina suurpetopolitiikassa nostattanut eniten kritiikkiä. - Uutiset
4.4.2008 11.53
Suomen sudenmetsästysasia päätökseen komissiossa, Unkarille viimeinen varoitus lintujensuojelun laiminlyönnistäEuroopan komissio saattaa Suomea vastaan nostetun sudenmetsästyslupien myöntämiseen liittyvän tapauksen käsittelyn päätökseen, sillä komissio katsoo Suomen noudattaneen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vuonna 2007 antamaa tuomiota. Unkari puolestaan saa komissiolta viimeisen kirjallisen varoituksen sen johdosta, että Unkari ei ole toteuttanut tarvittavia kansallisia toimenpiteitä luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanemiseksi. - Uutiset
28.1.2008 10.13
KHO:n ratkaisu suden metsästystä koskevassa asiassa25.01.2008 T 103Metsästyslaki - Poikkeus suden rauhoitusajasta - Valitusoikeus - Kiinteistön omistaja - Reviirialue - Metsästysoikeus - Lakikirjasto > Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaBorgström, Suvi: Suden pyyntilupia koskevan hallintokäytännön empiirinen analyysiYmpäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja II 2008 s. 359 – 401, Asiantuntija-artikkeli
- Uutiset
23.10.2007 11.03
KHO:n ratkaisu suden metsästystä koskevassa asiassaKHO:2007:74Metsästys - Metsästyslaki - Valitusoikeus - Yhdistyksen valitusoikeus - Alueellinen luonnonsuojeluyhdistys - Rauhoitettu eläin - Susi - Poikkeus suden rauhoitusajasta - Poikkeuksen myöntämisen edellytykset - Luontodirektiivi - Päätöksen täytäntöönpano - Uutiset
2.10.2007 16.25
Suden ja ilveksen metsästystä lisätään kantojen kasvun mukaisestiRiista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvion mukaan susi- ja ilveskannat ovat edelleen voimakkaassa kasvussa. Suden ja ilveksen metsästystä lisätään kantojen kasvun mukaisesti. Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti 2.10. suden, ilveksen ja saukon suurimmat sallitut saalismäärät kuluvalle metsästysvuodelle. - Uutiset
26.2.2007 12.48
Sudet tulevat kalliiksi SavossaKoululaisten "susikuljetuksista" aiheutuu Koillis-Savolaiselle Kaavin kunnalle vuositasolla noin 50.000–60.000 euron kustannukset, joihin kunta ei ole saanut valtiolta avustusta. Kaavin kunnan sivistystoimenjohtaja Timo Tuunaisen mukaan kyse onkin kuluerästä, joka vastaa vuositasolla noin puolentoista opettajan palkkauskustannuksia, kertoo Koillis-Savo-lehti. - Uutiset
8.2.2007 16.58
Apulaisoikeusasiamies: Sudenpyynnin lupaehtojen sääntelyä tarpeen selventääApulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedtin mukaan Nurmeksen kihlakunnan poliisi toimi harkintavaltansa puitteissa, kun se päätti olla aloittamatta esitutkintaa ns. pantasuden ampumisesta Nurmeksessa. Tutkinnanjohtajan päätöksestä kanteli oikeusasiamiehelle Luonto-Liiton Susiryhmä. Ratkaisussaan apulaisoikeusasiamies toteaa kuitenkin, että metsästysasetus on puutteellinen pyyntilupaan liitettävien ehtojen osalta. - Uutiset
30.11.2006 11.48
Julkisasiamies: Susien metsästys rikkoo EU-lainsäädäntöäEuroopan yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamies Juliane Kokott katsoo ratkaisuehdotuksessaan, että Suomi ei ole noudattanut luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY mukaisia velvoitteitaan, koska se on sallinut suden metsästyksen, vaikka se ei voi osoittaa, että jollekin kyseisen direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa vahvistetuista poikkeuksista asetetut edellytykset täyttyvät. - Uutiset
28.12.2005 12.38
Suomen susikannan hoitosuunnitelma valmistuiHoitosuunnitelmassa kuvataan ne toimet, joita maa- ja metsätalousministeriö tulee toteuttamaan susikannan hoitamisessa ja suteen liittyvien ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa. Susikannan hoitosuunnitelma on ensimmäinen yksittäisiä riistaeläinlajeja koskevista hoitosuunnitelmista, joita valmistellaan parhaillaan maa- ja metsätalousministeriössä. - Uutiset
10.10.2005 6.05
Komissio ei ole ottanut kantaa Suomen susien tarkkaan lukumääräänMuun muassa Maaseudun Tulevaisuuden lehtijuttuun perustuen myöskin Edilexissä uutisoitiin viikolla 40, että Euroopan komissio olisi vaatimassa, että Suomessa täytyy olla vähintään 1.000 sutta, ennen kuin niiden määrän rajoittamiseen voidaan juurikaan missään olosuhteissa ryhtyä. Komissio kuitenkin kieltää ottaneensa kantaa susien lukumäärään. MMM vahvistaa, että mainittu luku on lähtöisin ministeriön tulkinnoista. - Uutiset
5.10.2005 10.38
Kyllä komissio tietää: Suomeen mahtuu viisinkertainen määrä susiaEuroopan komissio vaatii, että Suomessa on oltava vähintään tuhat sutta ennen kuin lajin suojelua voidaan lieventää. Tappolupia ei pitäisi komission mielestä myöntää ollenkaan poronhoitoalueen ulkopuolelle. Asiasta kertoo muun muassa keskiviikon Maaseudun Tulevaisuus. - Uutiset
28.9.2005 6.44
Suomi EY-tuomioistuimeen sudenmetsästyksestäEuroopan yhteisöjen komissio on nostanut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Suomea vastaan kanteen luontodirektiivin rikkomisesta susien metsästyksen osalta. Suomella on kuukausi aikaa antaa vastineensa kanteeseen. - Uutiset
26.9.2005 5.58
Susi- ja ilveskannat tasaisessa kasvussa - metsästystä lisätään maltillisestiMaa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut kuluvan metsästysvuoden suurimmat sallitut saalismäärät riistanhoitopiireittäin suden, ilveksen ja saukon metsästyksen osalta. Susien ja ilvesten lukumäärä kasvoi edelleen tänä vuonna ja niitä on nyt selkeästi enemmän kuin vuonna 2004. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että Suomessa on kesän 2005 lisääntymiskauden jälkeen ennen lajien metsästyskautta 190 - 210 sutta ja 1150 - 1200 ilvestä.