Susi
- Uutiset
1.12.2020 14.20
Poliisi on päivittänyt ohjeita suurpedoistaPoliisihallitus on päivittänyt poliisin operatiivista toimintaa suurpetoasioissa ohjaavan ohjeen, joka on annettu alun perin keväällä 2018. Päivitys tulee voimaan 1.12.2020. ”Poliisin toiminta suurpeto- ja villisikatilanteissa” -ohjeessa on tarkennettu huolta, uhka ja vaaraa aiheuttavan suden määritelmiä. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Vesa Pihajoen mukaan ohjepäivityksellä pyritään muun muassa entistä tarkemmin ohjaamaan poliisitoimintaa tilanteissa, joissa suurpeto aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle ja sitä kautta varmistamaan poliisin toiminnan yhdenmukaisuus. - Uutiset
23.11.2020 16.00
Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi ja suositukset julkaistu – näkökulmana yhteistoiminnallisuusRaportissa arvioidaan susikannan hoitosuunnitelman vuosien 2018–2019 päivitysprosessia erityisesti osallistujien yhteistoiminnan näkökulmasta. Raportissa esitetään myös suosituksia vastaaviin hoitosuunnitelmahankkeisiin. Suomen susikannan hoitosuunnitelma on susikannan ja suteen liittyvien konfliktien hallinnan työkalu. Hoitosuunnitelmaa päivitettiin maa- ja metsätalousministeriön hankkeessa ja se vahvistettiin marraskuussa 2019. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi -raportissa esitellään hoitosuunnitelman päivitykseen osallistuneiden tahojen kokemuksia osallistumisen tasapuolisuudesta, työskentelytavoista sekä havaintoja yhteistoiminnan vaikuttavuudesta. - Uutiset
7.9.2020 9.00
Susi-aloitteelle 50 000 nimeä alle viikossaAllekirjoitusten kertymisen valtava vauhti kertoo siitä, että sudet ovat monille todellinen ongelma ja tilanne on käynyt paikoin sietämättömäksi.
– Ihmisillä on iso huoli asiasta. Nimien nopea kertyminen lisää painetta susikysymyksen rivakkaan jatkokäsittelyyn, sanoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen. - Uutiset
18.6.2020 11.30
KHO: Tuulivoimayleiskaavan hyväksymisharkinnassa oli riittävästi huomioitu suurpetojen elin- ja pesimäalueetAsiassa tuli arvioitavaksi valituksen myötä, oliko tuulivoimayleiskaavan hyväksynnässä arvioitu riittävästi valituksen mukaista susien elinaluetta. KHO katsoi, että annetut selvitykset osoittivat, ettei alueella ollut susien tai muidenkaan suurpetojen keskeistä elin- tai pesimäaluetta, ja että selvitys asiassa oli ollut riittävää. Hallinto-oikeuden päätöstä ei näin ollut tarpeen muuttaa. - Uutiset
11.6.2020 13.22
Unionin tuomioistuin: Luontodirektiivissä säädetty tiettyjen eläinlajien tiukka suojelu ulottuu myös yksilöihin, jotka poistuvat luontotyypistään ja oleskelevat ihmisten asuinalueillaKylästä tavatun suden pyydystäminen ja kuljettaminen voidaan näin ollen oikeuttaa vain, jos toimivaltainen kansallinen viranomainen on hyväksynyt tätä koskevan poikkeuksen. - Uutiset
15.4.2020 13.15
Tutkimus: Suden salametsästystä ei enää hyväksytäSuden salametsästäjät eivät voi enää luottaa siihen, että heidän tekemisistään vaietaan. Tämä epävarmuus on omiaan vähentämään suden salametsästystä. Samaan suuntaan vaikuttavat myös julkisuuteen tulevat tuomioistuinten tuomiot, jotka kertovat, että salametsästykseen puututaan ja sillä on seuraamuksensa. Tähän tulokseen on tullut Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Pertti Rannikko Oikeus-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Hän on seurannut pitemmän aikaa Itä-Suomessa sijaitsevan tutkimusalueensa susikysymyksiä. - Uutiset
19.3.2020 11.12
KHO:n kolme vuosikirjaratkaisua suden rauhoituksesta poikkeamisesta – yleisen turvallisuuden perusteella poikkeuslupa voitiin myöntääTapauksessa KHO:2020:29 Suomen riistakeskuksen myöntämä lupa oli ihmisten turvallisuuden kannalta perusteltu. Muuta tyydyttävää ratkaisua ei tässä tapauksessa ollut. EU-tuomioistuin on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut susien metsästykseen liittyvän ennakkoratkaisun. Ennakkoratkaisun pohjalta KHO arvioi kahta (KHO:2020:27 ja KHO:2020:28) suteen liittyvää niin sanottua kannanhoidollista poikkeuslupaa. Lupaehdot eivät riittäneet takaamaan sitä, että pyynti tapahtuisi tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti, ja että pyynti kohdistuisi haittaa tuottaviin yksilöihin. Lupa olisi voinut myös huonontaa susikannan suojelun tasoa. Poikkeusluvan päämäärää eli salametsästyksen torjuntaa ei pystytty näyttämään toteen. - Uutiset
6.11.2019 9.28
Vahvistetulla susikannan hoitosuunnitelmalla pyritään hallitsemaan suteen liittyviä konflikteja ja turvaamaan susikannan elinvoimaisuusMaa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut Suomen susikannan hoitosuunnitelman. Hoitosuunnitelma on Suomen susikannan ja suteen liittyvien konfliktien hallinnan työkalu ja keskeinen väline susipolitiikan toteuttamisessa. Hoitosuunnitelman toimeenpanon seurantaa varten perustetaan susifoorumi. - Uutiset
10.10.2019 14.38
Unionin tuomioistuimen tuomio korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön susien kannanhoidollisesta metsästyksestäUnionin tuomioistuin totesi muun muassa, että luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY 16 artiklan 1 kohdan e alakohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaisten päätösten tekemiselle, joilla myönnetään lupa poiketa sen 12 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, luettuna yhdessä tämän direktiivin liitteessä IV olevan a kohdan kanssa, tarkoitetusta suden tahallisen tappamisen kiellosta salametsästyksen torjuntaan tähtäävän kannanhoidollisen metsästyksen nojalla, jos tällaisten poikkeuslupien päämäärää ei ole tuettu selvin ja täsmällisin perusteluin ja jos kansallinen viranomainen ei kykene täsmällisten tieteellisten tietojen perusteella osoittamaan, että poikkeusluvilla kyetään saavuttamaan tämä päämäärä. - Uutiset
27.9.2019 14.15
SLL: Susikonfliktin lievittämiseen tähtäävä EU LIFE -hanke käynnistyyLuonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoiman, lokakuun alussa alkavan LIFE BorealWOLF-hankkeen keskeisenä tavoitteena on parantaa suden hyväksyttävyyttä Suomessa ja lievittää suteen liittyviä ristiriitoja. Tavoitteeseen pyritään lisäämällä tiedon välitystä ja etsimällä konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla suden aiheuttamia vahinkoja, susipelkoa ja laitonta tappamista voidaan vähentää. - Uutiset
24.5.2019 15.56
Koirasusien kasvattaminen on kiellettyä kesäkuun alusta alkaenKoirasusia ei saa myydä, ostaa tai muutenkaan pitää hallussa, eikä päästää vapaaksi ympäristöön. Koirasusiksi määritellään asetuksessa suden ja koiran risteymät neljässä ensimmäisessä sukupolvessa. - Uutiset
28.3.2019 8.00
Susikannan hoitoa mietittiin jälleenSusikannan hoitosuunnitelma -hankkeen ohjausryhmän kokouksessa aiheena olivat muun muassa monilajinen kannanhoito, kysymys susien sietämisestä sekä alue- ja paikallistason huomioiminen susikannan hoitosuunnitelman päivityksessä. Seuraavaksi susikannan hoitosuunnitelman päivitys -hankkeessa suunnitellaan hoitosuunnitelman toimenpiteitä ja tavoitteita. - Uutiset
1.3.2019 9.00
Hovioikeus pohti oliko ammuttu eläin susi vai suojelematon koirasusi tai hybridi – ei muuttanut käräjäoikeuden 6 kuukauden ehdollista tuomiota törkeästä metsästysrikoksestaRiistatutkija H:n havainnot A:n kaataman eläimen kallosta, muun muassa kulmahampaiden koosta, tukivat käsitystä siitä, että eläin oli susi. Myös tiettyjä koiramaisia piirteitä kallossa oli voitu havaita. Nämä tai A:n kertomat havaitsemansa koiramaiset piirteet eläimen käytöksessä ja ulkonäössä ennen sen kaatamista eivät olleet seikkoja, joilla olisi merkitystä tämän asian ratkaisun kannalta, koska eläin oli geneettisen tutkimuksen perusteella ollut selvästi susi ja koska asiassa kuultujen todistajien mukaan eläimen ulkonäöstä tai käytöksestä ei voida tehdä pitkälle meneviä päätelmiä eläimen lajinmäärityksen suhteen. H:n kertomalla tavalla se ei ollut mahdollista tässä tapauksessa varsinkaan, koska kyseessä oli ollut 6-9 kuukauden ikäinen pentu. (Vailla lainvoimaa 1.3.2019) - Uutiset
26.2.2019 13.30
Hallinto-oikeuskaan ei myöntänyt poikkeuslupaa pelkoa aiheuttaneiden susien metsästykseenHallinto-oikeus totesi, että poikkeusluvan myöntämiseen ei päätöksessä lausutun perusteella ollut edellytyksiä, joten riistakeskuksen oli tullut hylätä hakemus. Päätöksen kumoamiseen tai muuttamiseen ei ollut valituksen johdosta syytä, joten valitus hylättiin. Poikkeusluvan myöntämisen edellytysten harkinnan tapauskohtaisuuden vuoksi valituksenalainen päätös ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella ollut vastoin yhdenvertaisuutta tai hallinnon oikeusperiaatteita. (Vailla lainvoimaa 26.2.2019) - Uutiset
3.9.2018 16.00
Suden hoitosuunnitelma päivitetään laajassa yhteishankkeessaSyksyn 2018 budjettiriihessä sovittiin lisärahoituksesta läntisen Suomen susikannan seurantaan. Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt myös laajapohjaisen hankkeen suden hoitosuunnitelman päivittämiseksi. Vahinkoperusteisten sudenkaatolupien myöntämiselle ei vuonna 2018 aseteta ylärajaa. - Uutiset
5.12.2017 16.00
Apulaisoikeuskansleri: Poliisin antamien susien lopettamispäätösten tulee olla asianmukaisiaApulaisoikeuskansleri kiinnitti Poliisihallituksen ja poliisilaitoksen huomiota esittämäänsä näkemykseen, että osassa poliisilaitoksen antamista susien lopettamispäätöksistä oli ollut puutteita. Hän totesi, että päätösten asianmukaisuus on tarvittaessa varmistettava koulutuksen ja ohjeistuksen avulla. - Uutiset
28.11.2017 9.19
KHO hakee ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta suden rauhoitusta koskevassa asiassaKorkeimmassa hallinto-oikeudessa on luonnonsuojeluyhdistyksen valituksesta ratkaistavana kysymys siitä, ovatko metsästyslaissa ja luontodirektiivissä säädetyt edellytykset suden rauhoituksesta poikkeamiselle täyttyneet. Kysymys on tapauksista, joissa kahdella erillisellä poikkeusluvalla oli sallittu yhteensä seitsemän suden tappaminen Pohjois-Savossa. Välipäätöksessään korkein hallinto-oikeus päätti pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asiassa. - Uutiset
10.11.2017 13.15
Hallinto-oikeuden ratkaisu suden metsästyksestäSuomen riistakeskus oli 19.1.2017 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle metsästyslain 41 §:n 1 momentin ja 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla poikkeusluvan hakemuksesta poiketen kahden suden tappamiseen ajalla 21.1.-10.2.2017. Lupa oikeutti tappamaan yhden suden Vieremä-Sukeva -lauman reviirialueelta ja yhden suden Sukeva-Laakajärvi (Sonkajärvi) -alueelta. X ry vaati päätöksen kumoamista ja esitti muun ohella, että erityisesti on jäänyt osoittamatta, että kysymyksessä olisi yleisen edun kannalta erittäin tärkeä pakottava syy. Lisäksi pyynnin yhteisvaikutukset ovat suotuisan suojelun kannalta ekologisesti kestämättömät. Pyynti ajoittuu myös lisääntymisaikaan. Näistä syistä lupa on metsästyslain ja luontodirektiivin vastainen. Metsästyslain ja luontodirektiivin poikkeusedellytykset on harkittava tapauskohtaisesti kohta kohdalta. Jokaisessa luvassa on pohdittava, onko muuta tyydyttävää ratkaisua, suotuisaa suojelun tasoa ja onko luvalle erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy. Yksistään sosiaalisen hyväksyttävyyden parantamisella ei voida perustella poikkeamista. Ei ole perusteltua antaa lupia kaikille alueille, joilla susilaumasta on havaintoja, vaikka vahinkoja ei ole tapahtunut.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. - Uutiset
29.5.2017 10.06
KHO arvioi suurpetojen suojelua edistävän yhdistyksen valitusoikeutta toisin kuin HAO suden metsästystä koskevassa asiassa – valitusoikeus oliKorkein hallinto-oikeus totesi, että yhdistyksen toimialuetta ja tarkoitusta tuli arvioida lähtökohtaisesti yhdistyksen sääntöjen perusteella. Valitusoikeuden edellytyksenä ei metsästyslain 90 §:n mukaan ollut, että yhdistys esittää selvitystä toiminnastaan valituksen kohteena olevassa päätöksessä tarkoitetulla alueella, eikä tällaista lain sanamuodosta poikkeavaa vaatimusta voitu johtaa myöskään säännöksen esitöistä. A ry oli sääntöjensä perusteella sellainen metsästyslain 90 §:ssä tarkoitettu alueellinen yhdistys, jolla oli valitusoikeus kysymyksessä olevassa lain 41 §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa koskevassa asiassa. Hallinto-oikeuden päätös, jolla yhdistyksen valitus oli jätetty tutkimatta, kumottiin. - Uutiset
1.11.2016 8.00
Susien kannanhoidollisen metsästyksen arviointi valmistunut – metsästys jatkuu muutoksinMaa- ja metsätalousministeriö vahvisti tammikuussa 2015 Suomen susikannan hoitosuunnitelman, jossa ehdotettiin kahden vuoden kokeilua suden metsästämiseksi aiempaa joustavammin. Metsästys sallittiin talvella 2015 sekä talvella 2016. Metsästys oli tarkoitus kohdentaa nuoriin susiin ja välttää lauman alfayksilöiden tappamista, jotta lauman elinvoimaisuus ei vaarantuisi. Hoitosuunnitelmassa edellytettiin, että kahden vuoden jälkeen tehdään arvio metsästyksestä ennen päätöstä metsästyksen jatkamisesta. Arviointi on nyt valmistunut.