Luovutusvoitto
- Uutiset
11.5.2012 16.04
Osakevaihtoon liittyvää maastapoistumisverotusta koskevaa sääntelyä muutetaanEVL:n osakevaihtoon liittyvää maastapoistumisverotusta koskevaa sääntelyä muutetaan siten, että verovelvollisen siirtyessä ETA-valtiossa asuvaksi osakevaihdossa verottamatta jätettyä luovutusvoittoa ei veroteta verovelvollisen tulona. - Uutiset
18.4.2012 9.51
Hallinto-oikeus: Pääomatuloja ei otettu huomioon tuetun kotihoidon asiakasmaksua määrättäessäOulun hallinto-oikeus katsoi tapauksessa, ettei A:n vuonna 2008 saamia pääomatuloja tullut ottaa huomioon vuodelta 2010 perittävän palvelumaksun suuruutta määrättäessä. (Ään. 6-2) - Uutiset
13.4.2012 9.08
Hallinto-oikeuden ratkaisu avio-oikeuden nojalla saadun kiinteistön luovutusvoiton laskemisestaOikeuskysymyksenä Oulun hallinto-oikeudessa oli, voitiinko avio-oikeuden nojalla saadun omaisuuden omistusaikaa laskettaessa soveltaa TVL 46 §:n 2 momentin säännöstä, jos osituksen toimittaminen ei ollut mahdollista. - Uutiset
30.3.2012 9.15
Hallinto-oikeuden ratkaisu luovutusvoittoon lisättävän metsävähennyksen määrästä lahjanluontoisessa kaupassaA oli myynyt lahjanluontoisella kaupalla puolet viidestä metsäkiinteistöstä. Vastikkeellinen osuus myydyn omaisuuden käyvästä arvosta oli 39,2 prosenttia. Ratkaistavana asiana oli, lasketaanko luovutusvoittoon lisättävä metsävähennyksen määrä lahjanluotoisessa kaupassa koko hankintamenosta vai vastikkeellisen osan hankintamenosta. - Uutiset
12.3.2012 14.30
Keskusverolautakunta: Rajoitetusti verovelvollisen kiinteistörahasto-osuuden luovutuksesta saamaa voittoa ei pidetty Suomesta saatuna tulonaRuotsissa asuvan A:n, joka oli Suomessa rajoitetusti verovelvollinen, suomalaisen kiinteistörahasto-osuuden luovutusta ei pidetty TVL 10 §:n 10 kohdassa tarkoitettuna kiinteistön, asunto-osakeyhtiön osakkeen, muun osakeyhtiön osakkeen tai osuuskunnan osuuden luovutuksena. - Uutiset
12.3.2012 10.58
Verohallinto on antanut TeliaSonera AB:n osakkeiden takaisinostoa 2011 koskevan ohjeen henkilöasiakkaalleOhje koskee TeliaSonera AB:n keväällä 2011 osakkeenomistajilleen tekemää omia osakkeitaan koskevaa takaisinostotarjousta, jossa osakkeenomistajalle annettiin myyntioikeuksia, joiden perusteella hän sai myydä osan osakkeistaan TeliaSonera AB:lle pörssikurssia korkeampaan hintaan. Sekä osakkeiden että myyntioikeuksien myynti verotetaan luovutusvoiton verotusta koskevien säännösten mukaan. - Uutiset
11.1.2012 13.29
Työryhmä esittää verohuojennuksia metsätiloilleTyöryhmä esittää tärkeimpänä toimenpiteenä perintö- ja lahjaveron huojennusta metsätiloille samalla tavoin kuin maatiloilla ja yrityksissä on mahdollista. Huojennuksen voisi saada tietyn kokoiset metsätilat, joita ei sukupolvenvaihdoksen yhteydessä jaettaisi. - Uutiset
5.1.2012 11.17
Hallinto-oikeuden ratkaisu perheen vakituisen asunnon luovutusvoiton verovapaudestaA:n ja hänen puolisonsa oli katsottava vastanneen lukiossa opiskelleen tyttärensä koulutuskustannuksista mahdollistamalla tämän asuminen kysymyksessä olevassa huoneistossa. Tytärtä oli siten verovapaan luovutusvoiton edellytyksiä harkittaessa pidettävä perheenjäsenenä, vaikka kahden vuoden asumisaika ei ollutkaan vielä kulunut hänen täyttäessään 18 vuotta. Tämän vuoksi huoneiston oli katsottava olleen tuloverolain 48 §:n 1 momentin mukaisesti A:n perheen vakituisena asuntona vähintään kahden vuoden ajan. Asunnon luovutusvoittoa oli näin ollen pidettävä verovapaana. - Uutiset
16.12.2011 11.07
Tuloerot kääntyivät kasvuun vuonna 2010Vuonna 2010 väestön pienituloisimmassa kymmenyksessä tulot kasvoivat reaalisesti 1,5 prosenttia, suurituloisimmassa kymmenesosassa tulojen kasvu oli lähes 5 prosenttia. Kaikista hyvätuloisimmalla prosentilla väestöä tulojen kasvu oli yli 12 prosenttia. - Uutiset
13.12.2011 12.26
KHO: Hallintaoikeuden luovutukseen ei voitu soveltaa oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiäA oli vuonna 1996 lahjoittanut omistamansa vuonna 1958 hankkimansa ja omana asuntona käyttämänsä omakotitalokiinteistön osuuden tyttärelleen ja pidättänyt itsellään sen hallintaoikeuden. A oli vuonna 2008 luovuttanut pidättämänsä hallintaoikeuden tyttärelleen 21 500 euron kauppahinnalla. Koska luovutuksen kohteena oli ainoastaan hallintaoikeus, luovutuksesta saatuun voittoon ei voitu soveltaa oman asunnon luovutusvoiton verovapautta koskevia säännöksiä. - Uutiset
29.11.2011 10.42
Hallinto-oikeus: Rivi- ja paritaloja rakentaneen kirvesmiehen osakeluovutuksista saatua tuloa ei tullut verottaa elinkeinotulonaVaasan hallinto-oikeus katsoi, että kirvesmiehen, jonka tulot vuodesta 1996 lähtien olivat kertyneet ainoastaan vuokratuloista, rakentamien rivi- ja paritalojen osakkeiden luovutuksista saatu tulo tuli verottaa tuloverolain luovutusvoiton verottamista koskevien säännösten mukaisesti. - Uutiset
14.11.2011 8.14
Hallinto-oikeus: Ulkomaankomennuksella olleella työntekijällä, jolla säilyi vuokraamaansa asunnon käyttöoikeus Suomen matkoillaan, ei ollut oikeutta luovutusvoiton verovapauteenHelsingin hallinto-oikeus katsoi, että asunnon vuokraaminen oli katkaissut asunnon yhtäjaksoisen käytön huolimatta siitä, että A:lla oli ollut oikeus käyttää asuntoa Suomessa käydessään. Kun asunto oli ollut vuokrattuna, ei sen voitu katsoa olleen varattuna vain A:n yksinomaiseen, vakituiseen käyttöön tuona aikana. - Uutiset
7.11.2011 6.54
KHO: Diakonissalaitoksen omistamien sairaala- ja terveyspalvelutoimintaa harjoittavan yhtiön osakkeiden luovutushinta ei ollut säätiön veronalaista tuloaKHO ei muuttanut KVL:n ennakkoratkaisua, jossa oli katsottu, etteivät sairaala- ja terveyspalveluliiketoimintaa harjoittavan yhtiön osakkeet kuuluneet Diakonissalaitoksen elinkeinotoiminnan tulolähteeseen ja joiden myynnistä saatu luovutushinta ei ollut säätiön veronalaista tuloa. - Uutiset
31.10.2011 9.46
Artikkeli kakkosasunnon verotuksestaVeronmaksajain Keskusliiton lakimies Johnny Örnberg on selvittänyt Veronmaksajien Verotietopankissa julkaistussa artikkelissaan keskeisiä verokysymyksiä kakkosasunnon ostoon ja myyntiin, korkovähennyksiin sekä kotitalousvähennykseen liittyen. - Uutiset
28.9.2011 11.54
KHO: Väestörekisteri-ilmoitus liikehuoneiston käyttämisestä vakituisena asuntona ei ollut hyväksyttävä peruste luovutusvoiton verovapaudelleKHO katsoi, ettei muun huoneiston kuin asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden luovutus voi sisältyä luovutusvoiton verovapauden piiriin sillä perusteella, että verovelvollinen ilmoittaa väestötietojärjestelmään merkittyjen tietojen mukaisesti asuneensa tällaisessa muuhun kuin asumiseen tarkoitetussa huoneistossa säädetyn määräajan. - Uutiset
21.9.2011 11.30
KHO: Asunto-osakkeiden luovutusta pidettiin elinkeinotoimintanaOttaen erityisesti huomioon hankkeen koon ja siihen sijoitettujen varojen määrän sekä sen, että A oli ollut aktiivisesti vaikuttamassa toimiin, A:n myymien asunto-osakeyhtiön osakkeiden luovutusvoitot verotettiin A:n elinkeinotulona pääomatulon sijasta. - Uutiset
5.7.2011 12.16
Hallinto-oikeus: Pörssissä noteerattua emoyhtiötä pidettiin pääomasijoitustoimintaa harjoittavana yhtiönäHelsingin hallinto-oikeus katsoi, että konsernin emoyhtiötä, jonka toiminta perustui muun muassa keskeisesti perinteisillä eri toimialoilla toimivien kasvu- ja kehitysmahdollisuuksia omaavien noteerattomien kohdeyritysten hankintaan, kehittämiseen ja myymiseen, oli pidettävä EVL 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna pääomasijoitustoimintaa harjoittavana yhtiönä. Yhtiön valitus sen verovuonna 2007 käyttöomaisuusosakkeista saamien luovutusvoittojen katsomisesta verovapaiksi luovutusvoitoiksi hylättiin. - Uutiset
23.6.2011 12.01
KHO pyytää ennakkoratkaisua Ranskassa sijaitsevan kiinteistön luovutustappion vähennysoikeudestaKHO:ssa vireillä olevassa asiassa on kysymyksenä, voiko Suomessa yleisesti verovelvollinen henkilö vähentää Ranskassa sijaitsevan kiinteistön luovutuksesta syntyneen tappion Suomessa verotettavista osakkeiden luovutusvoitoista. Turun hallinto-oikeus on katsonut, ettei voi. - Uutiset
27.5.2011 11.53
KHO: Vakuutuksenottajan saamaan sulautumisvastikkeeseen sovellettiin luovutusvoittoa koskevia säännöksiäKun A, jolla oli ollut kotivakuutus keskinäisessä vakuutusyhtiö X:ssä ja jonka osakas hän oli, sai X:n sulautuessa vakuutusyhtiö Y Oy:öön rahavastikkeen, saadun vastikkeen verotukseen sovellettiin TVL:n luovutusvoittoa koskevia säännöksiä. Keskusverolautakunnan päätöstä ei muutettu. - Uutiset
19.5.2011 7.57
KHO:n ratkaisu Yhdysvaltoihin maksetun luovutusvoittoveron hyvittämisestäA oli vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja verotusta muutetaan siten, että Yhdysvalloissa omaisuuden luovutuksesta maksetusta 217 184 euron verosta tulee Suomessa hyvittää jo hyvitetyn 67 247 euron lisäksi se osa, josta Suomessa on maksettu kaksinkertaista veroa. KHO ei muuttanut Helsingin hallinto-oikeuden päätöstä.