Lääketieteellinen tutkimus
- Uutiset
16.10.2020 11.45
Vierashuoneessa LT, ylilääkäri Petteri Joelsson ja LT, ylilääkäri Aulikki Ahlgrén-Rimpiläinen: Oikeuspsykiatrilta ei pitäisi kysyä syytetyn vaarallisuudestaOikeus saattaa tuomita rikoksenuusijan kärsimään tuomionsa kokonaan vankilassa. Tämän edellytyksenä muun muassa on, että asianosainen on todettu ”erittäin vaaralliseksi toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle” (RL 2c:11). Vastuu tämän asian arvioimisesta on langetettu oikeuspsykiatreille. Työnjako ei ole ihanteellinen. - Uutiset
4.6.2020 11.30
Hovioikeus ei määrännyt hautaa avattavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain tarkoittaman näytteen ottamiseksi - lain säännös ei ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssaOIL 5 §:n 2 momentissa on nimenomaisesti rajattu haudatut vainajat tuomioistuimen määräämän näytteenoton ulkopuolelle. Säännöksen taustalla olevan hallituksen esityksen mukaan esitystä valmistellut työryhmä oli ehdottanut, että tutkimus olisi voitu määrätä tehtäväksi myös haudatusta vainajasta, mutta tästä oli kielteisen lausuntopalautteen vuoksi ja hautarauhan kunnioittamiseksi päätetty jatkovalmistelussa luopua (HE 56/2004 vp s. 12 ja 13). Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tuomioistuimella ei mainitun säännöksen nojalla ole oikeutta määrätä hautaa avattavaksi näytteen ottamiseksi. OIL:n säännöksen soveltaminen ei tässä tapauksessa ollut muodostanut ehdotonta estettä valittajan perimän selvittämiseksi, eikä säännös intressipunninnan perusteella ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. KO:n ratkaisun muuttamiseen ei ollut aihetta. (Vailla lainvoimaa 4.6.2020) - Uutiset
16.3.2020 8.00
Hallitus esittää muutoksia kliinistä lääketutkimusta ja muuta lääketieteellistä tutkimusta koskevaan lainsäädäntöönHallitus esittää säädettäväksi uuden lain kliinisestä lääketutkimuksesta. Lain tarkoituksena on panna kansallisesti täytäntöön EU:n kliinisiä lääketutkimuksia koskeva asetus. Lait tulisivat voimaan vasta, kun EU:n kliinisiä lääketutkimuksia koskevan asetuksen soveltaminen alkaa. Nykyisen tiedon mukaan soveltaminen alkaisi vasta 2021. Henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely tulisi voimaan kuitenkin mahdollisimman pian. - Uutiset
24.9.2019 10.00
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu lääketieteelliseen hoitoon liittyvien palveluiden vapauttamisesta arvonlisäverostaAlv-direktiivin 2006/112/EY 132 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtaa on tulkittava siten, että lääketieteelliseen hoitoon liittyvät palvelut, joista on kyse pääasiassa ja jotka tarjoaa kliinisen kemian ja laboratoriodiagnostiikan erikoislääkäri, voidaan vapauttaa arvonlisäverosta kyseisen direktiivin 132 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla, jos ne eivät täytä kaikkia mainitun direktiivin 132 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun vapautuksen soveltamisedellytyksiä. Direktiivin 2006/112 132 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, ettei siinä säädetyn vapautuksen edellytyksenä ole, että asianomaisen lääketieteelliseen hoitoon liittyvän palvelun tarjoamiseen liittyy potilaan ja hoidon tarjoajan välinen luottamussuhde. - Uutiset
9.9.2019 11.00
Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentissa on nimenomaisesti rajattu haudatut vainajat lain soveltamisalan ulkopuolelle - hovioikeus arvioi johtiko mainitun rajauksen soveltaminen asiassa ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssaTurun HO katsoi, ettei oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain (OIL) 5 §:n 2 momentin soveltaminen johtanut ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa. Vaatimus määrätä oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi B:n vanhemmista oli siten hylättävä. (Ks. KKO:2021:88: HOn ja KO:n tuomiot kumottiin ja hauta määrättiin avattavaksi isyystutkimusta varten) - Uutiset
11.4.2019 9.09
Henkilövahinkojen lääketieteellisten syy-yhteyskysymysten arviointiFINEn johtava lakimies Harri Isokoski on käsitellyt artikkelissaan "Henkilövahinkojen lääketieteelliset syy-yhteyskysymykset" juridisesta näkökulmasta oikeudellisen ja lääketieteellisen syy-yhteysarvioinnin peruskysymyksiä. Hän on tarkastellut artikkelissaan myös lääketieteellisen asiantuntijan roolia riidanratkaisussa. - Uutiset
1.3.2019 8.00
Münchhausen by proxy - epäilylle ei jatkokäsittelylupaaVaasan hovioikeus ei myöntänyt syyttäjälle eikä asianomistajalle jatkokäsittelylupaa asiassa, jossa äidin väitettiin syyllistyneen lapsensa pahoinpitelyyn muun muassa altistamalla tämän tarpeettomille lääketieteellisille toimenpiteille. Syyttäjän mukaan äidin toiminta selittyi niin kutsutulla Münchhausen by proxy -oireyhtymällä. Siinä yleensä aikuinen sepittää lapselle oireita ja sairauksia, yrittää saada lapsen vaikuttamaan sairaammalta kuin mitä tämä todellisuudessa on sekä pyrkii hankkimaan lapselle perusteettomia terveydenhuollon tutkimuksia, diagnooseja ja hoitoja. (Vailla lainvoimaa 28.2.2019) - Uutiset
7.2.2019 14.18
Munuaisen luovutus muullekin kuin läheiselle ihmiselle helpottuuKudoslaki muuttuu siten, että jatkossa munuaisen voi luovuttaa muillekin kuin lähiomaisille ja muille hyvin läheisille ihmisille. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina 8. helmikuuta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. maaliskuuta 2019. STM:ssä valmistellaan seuraavaksi asetusmuutoksia, joissa säännellään tarkemmin luovutukseen liittyvästä hakumenettelyistä terveydenhuollossa. - Uutiset
13.4.2018 13.10
Hallitus esittää: Vapaaehtoinen voisi luovuttaa munuaisen muullekin kuin läheiselleenHallitus esittää kudoslakiin muutosta, jonka tavoitteena on laventaa mahdollisuutta munuaisen luovuttamiseen muillekin kuin lähiomaisille ja muille hyvin läheisille ihmisille. Pääsääntönä olisi edelleen se, että luovuttaja on vastaanottajan sukulainen tai muu läheinen. Sukulaisen ja muun läheisen käsitettä tulkittaisiin laajasti siten, että se kattaisi esimerkiksi myös läheiset ystävät. Jos aiottu sukulainen tai muu läheinen ei sovellu luovuttajaksi, elimen tai kudoksen voisi luovuttaa myös muu siihen sopiva täysi-ikäinen henkilö, joka kykenee päättämään hoidostaan. Säännökset mahdollistaisivat esimerkiksi niin kutsutun parittaisen luovutuksen tai jopa täysin anonyymin luovutuksen. - Uutiset
25.1.2018 14.30
Unionin tuomioistuin: Turvapaikanhakijaa ei voida velvoittaa psykologisiin testeihin seksuaalisen suuntautumisensa määrittämiseksiPsykologisten testien suorittamista on pidettävä suhteettomana puuttumisena hakijan yksityiselämään. - Uutiset
27.12.2017 16.00
Genomilain valmistelu ja Genomikeskuksen perustaminen etenevät – työryhmän arviomuistio lausunnoilleGenomikeskuksen perustaminen Suomeen etenee. Genomikeskustyöryhmä on lähettänyt lausunnolle arviomuistion, jossa esitellään työryhmän keskeisiä ehdotuksia genomilaiksi ja keskuksen perustamiseksi. Lausuntoja toivotaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta, tutkimusyhteisöiltä, biopankeilta, yrityksiltä ja järjestöiltä 2. helmikuuta 2018 mennessä. - Uutiset
17.7.2017 9.10
Lääketieteellisiä tutkimuksia koskeva lakiehdotus lausunnolleSosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoa lakiesityksistä, jotka koskevat kliinisiä lääketutkimuksia sekä muuta lääketieteellistä tutkimusta. Esityksessä ehdotetaan, että kliinisistä lääketutkimuksista säädettäisiin laki. Näin laitettaisiin kansallisesti täytäntöön kliinisten lääketutkimusten EU-asetuksen edellyttämä lainsäädäntö. Esityksessä ehdotetaan, että perustettaisiin uusi valtakunnallinen kliinisten lääketutkimusten eettinen toimikunta. Sen tehtävänä olisi kaikkien Suomessa suoritettavien kliinisten lääketutkimusten eettinen arviointi. Muutoksen yhteydessä valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA) lakkautettaisiin. - Uutiset
23.3.2017 13.32
Kudoslaitosten otettava käyttöön yhtenäinen eurooppalainen koodiLaki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä muuttuu 29. huhtikuuta 2017. Lakimuutoksella pannaan täytäntöön kaksi direktiiviä, jotka koskevat koodausta sekä maahantuotujen kudosten ja solujen laatu- ja turvallisuusvaatimuksia. - Uutiset
23.2.2017 10.35
Oikeusasiamies arvioi rintaleikkauksessa olleen opetuspotilaan kuvaamista ja opiskelijoiden läsnäoloa – opetustilanteiden menettelytavoista olisi säädettävä laissaOikeusasiamies katsoi, että osastonylilääkäri menetteli virheellisesti käyttäessään omaa kameraansa kantelijan kuvaamiseen. Kantelijan potilaskertomukseen olisi myös tullut tehdä selkeät merkinnät valokuvien ottamisesta yksityiskohtaisine perusteluineen, vaikka potilaan valokuvaaminen osana plastiikkakirurgista hoitoprosessia onkin yleinen hoitokäytäntö. Potilasasiakirjoihin tulee merkitä myös potilaan antama tietoinen suostumus valokuvaamiseen tai siitä kieltäytyminen. Opiskelijoiden läsnäolosta leikkauksessa tai vastaanottotilanteessa opetustarkoituksessa tulee informoida potilasta etukäteen ennen leikkausta tai vastaanottoa ja pyytää häneltä erillinen tietoon perustuva suostumus opiskelijoiden läsnäoloon. Oikeusasiamies esitti STM:lle harkittavaksi, että opetuspotilaan käsite ja opetustilanteissa noudatettavat menettelytavat säänneltäisiin nimenomaisesti laissa. - Uutiset
9.11.2016 13.47
Ovatko sairaanhoitopiirien menettelytavat tupakoivien ja ei-tupakoivien potilaiden leikkaushoidosta päätettäessä voimassa olevan lainsäädännön mukaisia ja lääketieteellisesti perusteltuja - oikeusasiamies otti kantaaOikeusasiamies ei voinut todeta sairaanhoitopiirien menetelleen voimassa olevan lainsäädännön vastaisesti tai muutoin epäasianmukaisesti tupakoivien potilaiden leikkaushoidon perusteita lääketieteellisesti arvioidessaan. Oikeusasiamies korostaa kuitenkin Valviran tavoin sitä, että leikkaushoidosta pidättäytymisen tulee kaikissa tilanteissa perustua tapauskohtaiseen lääketieteelliseen arvioon, minkä perusteet tulee käydä läpi potilaan kanssa ja kirjata potilasasiakirjoihin. - Uutiset
4.4.2016 14.26
Viranomaisohjeistus biopankkien toimintojen yhdistämisestä on julkaistuValvira ja Tietosuojavaltuutetun toimisto ovat laatineet biopankkilain tulkintaa koskevan viranomaisohjeistuksen, joka koskee biopankkien toimintojen yhdistämistä. Ohjeistuksen tavoitteena on selkiyttää biopankkilain 10 §:n tulkintaa sekä oleellisilta osin henkilötietolain sääntelyn tulkintaa. - Uutiset
20.2.2015 8.00
Suostumuksensa peruneen tietoja saa käyttää tutkimuksessa tietyin perusteinLääketieteellisestä tutkimuksesta annettuun lakiin lisätään perusteet käsitellä tutkittavan henkilötietoja sen jälkeen, kun tutkittava on luopunut tutkimukseen osallistumisesta peruuttamalla suostumuksensa. Muutokset tulevat voimaan 1. maaliskuuta. - Uutiset
4.12.2014 10.30
Lääketeollisuuden ja lääkäreiden välinen taloudellinen yhteistyö julkiseksi vuonna 2016Lääkeyhtiöt ryhtyvät vuonna 2016 julkistamaan tiedot lääkäreiden kanssa tekemästään taloudellisesta yhteistyöstä. Uudistuksen myötä lääkeyhtiöt julkaisevat omilla verkkosivuillaan tiedot mm. lääkäreistä, joiden osallistumista lääketieteellisiin koulutuksiin ne ovat tukeneet esimerkiksi maksamalla matkakulut, Lääketeollisuus kertoo. - Uutiset
9.10.2014 15.45
Suostumuksensa peruneen tietoja saisi jatkossa käyttää tutkimuksessa tietyin perusteinHallitus esittää, että tutkimuksen kannalta välttämättömiä henkilötietoja voitaisiin vuoden 2015 alusta lukien käsitellä siinä lääketieteellisessä tutkimuksessa, johon tutkittava on antanut suostumuksensa, vaikka hän myöhemmin luopuisi tutkimukseen osallistumisesta. - Uutiset
2.6.2014 13.46
Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva asetus on julkaistuKliinisiä lääketutkimuksia koskeva Euroopan parlamentin ja komission asetus on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 27.5.2014 (L158).