Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

SOVA-lain mukaista tiedottamista muutettu vastaamaan hallintolain uudistusta

Laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain muuttamisesta 1409/2019

Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annettua lakia (200/2005, SOVA-laki) muutettiin osana ympäristöoikeudellisten säädösten menettelysäännösten kokonaisuudistusta, jolla sähköinen asiointi säädettiin asiakirjojen tiedoksi antamisessa ensisijaiseksi paperiasiointiin nähden. SOVA-lain muutoksilla yhdenmukaistettiin säännöksiä vastaamaan hallintolain (434/2003) uutta sääntelyä julkisesta kuulutuksesta. Tämän lisäksi muutoksilla haluttiin yhtenäistää ympäristöllisiä menettelyjä asiakirjojen tiedoksiannossa.

Hallintolakiin lisättiin 1.1.2020 uudet julkisia kuulutuksia koskevat 62 a ja 62 b §. Uuden 62 a §:n mukaan kuulutus ja kuulutettavat asiakirjat julkaistaan lähtökohtaisesti Internetissä viranomaisen verkkosivuilla, ja tarpeen vaatiessa kuulutus julkaistaan myös muulla viranomaisen päättämällä tavalla. Hallintolain 62 b §:ssä säädetään, että julkinen kuulutus ja kuulutettava asiakirja voivat sisältää ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot, jotka on myös poistettava Internetistä viranomaisen verkkosivuilta näkyvilläpitoajan, eli 14 vuorokauden kuluttua. Hallintolain lisäksi myös kuntalaissa (410/2015) ollaan siirrytty sähköiseen kuuluttamismenettelyyn.

SOVA-lain mukainen tiedottaminen oli ennen muutosta tapahtunut hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona. Koska SOVA-lain mukaista ympäristöarviointia edellyttävissä asioissa on kyse ympäristöön liittyvistä asiaryhmistä, jotka koskettavat suurta määrää ihmisiä, ja ympäristöön liittyvien asioiden tiedoksiannossa sovelletaan vakiintuneesti julkista kuuluttamista, myös SOVA-lain mukaiseen tiedottamiseen sovelletaan nyt selostettavien muutosten myötä julkista kuuluttamista koskevia säännöksiä.

Sähköisen toimintaympäristön hyödyntämisellä pyritään tehostamaan viranomaisten toimintaa ja lisäämään päätöksenteon valmistelun avoimuutta ottaen huomioon hyvän tiedonhallinta- ja tietojenkäsittelytavan vaatimukset. Koska sähköisen toimintaympäristön hyödyntäminen on lisääntynyt, lakia haluttiin muuttaa paremmin vastaamaan sähköisen asioinnin tarpeita. Sähköisen viestintään siirtymisen arvioitiin parantavan asianosaisten ja muiden tahojen tiedonsaantia heidän oikeuspiiriinsä ja ympäristöön vaikuttavista hankkeista.

SOVA-lain muutokset tulivat voimaan 1.1.2020 samanaikaisesti hallintolain muutosten kanssa.

Ks. myös hallituksen esitys HE 73/2019 vp.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) 5 §:n 2 momentti, 8 §:n 2 momentti, 9 §:n 1 ja 2 momentti sekä 11 §:n otsikko ja 3 momentti seuraavasti:

5 §
Ympäristöarvioinnin soveltaminen harkinnan perusteella

Ympäristöarvioinnin tarvetta koskevan harkinnan tulos perusteluineen on annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella. Julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolaissa. Kuulutus ja kuulutettava aineisto on kuitenkin mainitun lain 62 a §:ssä säädetystä poiketen pidettävä nähtävillä vähintään 30 päivän ajan.

Selostus:

Euroopan parlamentin ja neuvoston tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY (SEA-direktiivi) ja sen pöytäkirjan (SEA-pöytäkirja) vaatimusten mukaisesti ympäristöarvioinnin soveltamistarpeen harkinnan tulokset on toimitettava yleisesti saataville. Pykälän 2 momenttiin tehtiin muutos, jonka mukaan tämä tapahtuu aiemmin noudatetun yleistiedoksiannon sijasta julkisella kuulutuksella. Viittaus hallintolain 62 §:ään korvattiin näin ollen viittauksella 62 a §:ään, ja viittaus hallintolain 55 §:ään poistettiin tarpeettomana. Hallintolaista poikkeava vähintään 30 päivän nähtävilläpitoaika määräytyy asian laadun ja siihen liittyvien olosuhteiden mukaan. Pidemmän nähtävilläpitoajan tarkoitus on varata yleisölle kohtuullinen aika tutustua asiaan, ja tämä tulee huomioida sitä määrätessä.

Koska hallintolain 62 a §:ssä säädetään sähköisesti julkaisemisesta, maininta tästä poistettiin selostettavasta säännöksestä tarpeettomana. Hallintolain 62 a §:ssä säädetään myös, että kuulutus tulee tarpeen vaatiessa julkaista myös asian vaikutusalueen sanomalehdessä tai muulla viranomaisen päättämällä tavalla. Viranomainen tekee tarpeellisuusharkinnan, ja harkinnassa tulee ottaa huomioon ainakin tiedottamisen tehokkuus.

8 §
Suunnitelman tai ohjelman ja ympäristöselostuksen valmistelu sekä siitä tiedottaminen

Suunnitelman tai ohjelman valmistelu tulee järjestää siten, että yleisöllä on mahdollisuus saada tietoja suunnitelman tai ohjelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta sekä esittää asiasta suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavalle viranomaiselle mielipiteensä. Aineisto on julkaistava ainakin sähköisesti. Tiedotettaessa valmistelun aloittamisesta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen noudatetaan muutoin, mitä kyseessä olevan suunnitelman tai ohjelman valmistelusta säädetään. Jos tiedottamisesta ei säädetä erikseen, annetaan aineisto tiedoksi julkisella kuulutuksella. Julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolaissa. Noudatettaessa hallintolain mukaista julkisia kuulutuksia koskevaa menettelyä tulee yleisölle varattavan tilaisuuden mielipiteen esittämiseen olla vähintään 30 päivää.


Selostus:

Pykälän 2 momenttiin tehtiin sekä terminologisia että sisällöllisiä muutoksia. Pykälän mukainen suunnitelman tai ohjelman valmistelu tulee edelleen järjestää SEA-direktiivin ja SEA-pöytäkirjan mukaisesti, joka tarkoittaa sitä, että yleisöllä tulee olla mahdollisuus saada tietoja suunnitelman tai ohjelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta sekä esittää asiasta mielipiteensä. Momentissa tarkennettiin muutoksen yhteydessä, että mielipiteen esittäminen tapahtuu suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavalle viranomaiselle. Momenttia muutettiin myös niin, että aineisto tulee nykyään julkaista ainakin sähköisesti. Viranomaisen harkinnassa on se, onko asiasta tarpeen tiedottaa myös muulla tavalla.

Momentin mukaan tiedotettaessa valmistelun aloittamisesta ja mahdollisuudesta mielipiteen jättämiseen sovelletaan edelleen ensisijaisesti, mitä kyseessä olevan suunnitelman tai ohjelman valmistelusta säädetään. Mikäli tiedottamisesta ei säädetä erikseen, sovelletaan hallintolain säännöksiä julkisesta kuulutuksesta. Julkinen kuulutus katsottiin soveltuvan aiemmin noudatetun yleistiedoksiantoa paremmin SOVA-lain mukaiseen tiedoksiantoon.

Pykälään lisättiin myös vaatimus siitä, että julkista kuulutusta sovellettaessa yleisölle tulee varata vähintään 30 päivää aikaa esittää mielipiteensä kuulutetuista asiakirjoista. Kyseinen lisäys on vakiintuneen käytännön mukainen. Määräaika määräytyy asian laadun ja siihen liittyvien olosuhteiden mukaan, ja sen pituudessa tulee huomioida määräajan tarkoitus varata yleisölle kohtuullinen aika tutustua asiaan. Hallintolain 62 a §:stä seuraa, että asiakirjat tulee pitää esillä edellä mainitun määräajan päättymiseen asti.

Koska SOVA-lain mukaisia suunnitelmia tai ohjelmia valmistelee aina viranomainen, johon lähtökohtaisesti sovelletaan hallintolakia, viittaukset hallintolain 41, 55 ja 62 §:ään poistettiin säännöksestä tarpeettomina.

9 §
Suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksesta sekä ympäristöselostuksesta kuuleminen

Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen on varattava yleisölle mahdollisuus tutustua suunnitelma- tai ohjelmaluonnokseen ja ympäristöselostukseen sekä esittää niistä mielipiteensä. Mahdollisuus varataan pitämällä suunnitelma- tai ohjelmaluonnos ja ympäristöselostus yleisesti nähtävillä. Suunnitelma- tai ohjelmaluonnos ja ympäristöselostus on julkaistava ainakin sähköisesti.

Tiedotettaessa asiakirjoista, niiden nähtävillä pitämisestä ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen noudatetaan, mitä kyseessä olevan suunnitelman tai ohjelman valmistelusta säädetään. Jos tiedottamisesta ei säädetä erikseen, annetaan suunnitelma- tai ohjelmaluonnos ja ympäristöselostus tiedoksi julkisella kuulutuksella. Julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolaissa. Noudatettaessa hallintolain mukaista julkisia kuulutuksia koskevaa menettelyä tulee yleisölle varattavan tilaisuuden mielipiteen esittämiseen olla vähintään 30 päivää.


Selostus:

Pykälään tehtiin sekä terminologisia että sisällöllisiä muutoksia. Pykälän mukainen suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksesta sekä ympäristöselostuksesta kuuleminen tulee edelleen järjestää SEA-direktiivin ja SEA-pöytäkirjan mukaisesti, joka tarkoittaa sitä, että ympäristöasioista vastaaville viranomaisille ja yleisölle tulee hyvissä ajoin antaa todellinen mahdollisuus asianmukaisen ajan kuluessa esittää mielipiteensä suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksesta sekä ympäristöselostuksesta ennen suunnitelman tai ohjelman hyväksymistä. Mielipiteiden esittämismahdollisuus tulee varata sellaisessa vaiheessa, jossa mielipiteillä on vielä mahdollista vaikuttaa suunitelman tai ohjelman sisältöön.

Pykälän 1 momenttiin tehtiin tarkennus, että suunnitelma- tai ohjelmaluonnos sekä ympäristöselostus tulee asettaa nähtäville yleisesti. Pykälän 1 momenttia muutettiin niin, että suunnitelma- tai ohjelmaluonnos sekä ympäristöselostus on julkaistava ainakin sähköisesti. Viranomaisen harkinnassa on se, onko asiasta tarpeen tiedottaa myös muulla tavalla. Harkinnassa tulee ottaa huomioon se, miten tieto parhaiten saavuttaisi yleisön. Kyseiset velvoitteet koskevat sekä erityislainsäädännön mukaista tiedottamista että hallintolain mukaista julkista kuuluttamista.

Pykälän 2 momentin mukaan suunnitelma- tai ohjelmaluonnoksen sekä ympäristöseostuksen nähtävillä pitämiseen ja niistä tiedottamiseen sovelletaan edelleen ensisijaisesti, mitä kyseessä olevassa suunnitelman tai ohjelman valmistelusta säädetään. Mikäli tiedottamisesta ei säädetä erikseen, sovelletaan hallintolain säännöksiä julkisesta kuulutuksesta.

Julkisessa kuulutuksessa yleisölle tulee varata tilaisuus mielipiteiden esittämiseen vähintään 30 päivää aikana. Määräaika määräytyy asian laadun ja siihen liittyvien olosuhteiden mukaan, ja sen pituudessa tulee huomioida määräajan tarkoitus varata yleisölle kohtuullinen aika tutustua asiaan. Hallintolain 62 a §:stä seuraa, että asiakirjat tulee pitää esillä edellä mainitun määräajan päättymiseen asti.

Lisäksi säännöksestä poistettiin viittaukset hallintolain 55 ja 62 §:ään tarpeettomina.

11 §
Suunnitelman tai ohjelman hyväksyminen ja päätöksen tiedoksianto

Kun suunnitelma tai ohjelma hyväksytään, suunnitelma tai ohjelma sekä sen hyväksymistä koskeva päätös on sen lisäksi, mitä muualla säädetään, annettava tiedoksi julkisella kuulutuksella. Julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolaissa. Päätös sekä suunnitelma tai ohjelma ja ympäristöselostus on lisäksi toimitettava tiedoksi Suomen ympäristökeskukselle.


Selostus:

Pykälän otsikkoa muutettiin paremmin vastaamaan sen asiasisältöä, koska hallintolain mukaisessa julkisessa kuuluttamisessa on kyse päätöksen tiedoksiannosta.

Pykälän 3 momenttia muutettiin niin, että suunnitelman tai ohjelman hyväksymistä koskevaan päätökseen sovelletaan aina hallintolain säännöksiä julkisesta kuulutuksesta. Tästä johtuen pykälän sanamuotoa myös muutettiin paremmin vastaamaan julkista kuuluttamista. Momentin velvollisuus toimittaa asiakirjat Suomen ympäristökeskukselle säilytettiin ennallaan, sillä se perustuu SOVA-lain 13 §:n mukaiseen Suomen ympäristökeskuksen tehtävään seurata lain soveltamista.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.