Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemiseen tarkoitetun avustuksen myöntämisestä

Valtioneuvoston asetus pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta vuosina 2020–2022 1239/2019

Uudella asetuksella annettavat tarkemmat säännökset koskevat pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain (246/2019) mukaisen avustuksen soveltuvuutta Euroopan unionin sisämarkkinoille, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) tehtäviä, avustushakemuksen sisältöä sekä avustuksen enimmäismäärää. Asetuksen tarkoitus on yhdenmukaistaa ja selkeyttää harkinnanvaraisen avustuksen myöntämistä koskevia periaatteita.

Asetus astui voimaan 1.1.2020 samaan aikaan pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain kanssa. Kyseinen laki sääntelee pilaantumisvahinkojen korjaamiseksi tarkoitettuja rahoitusjärjestelmiä, jotka suhteessa maksaja aiheuttaa-periaatteeseen ovat toissijaisia. Ensisijaisena kyseisen lain vaihtoehdoista on valtionavustus, johon sovelletaan kansallisen lainsäädännön lisäksi Euroopan unionin valtiontukisääntelyä. Ympäristöedun niin vaatiessa Pirkanmaan ELY-keskus voi myös itse huolehtia alueen pilaantuneisuuden selvittämisestä tai puhdistamisesta.

Alueen pilaantuneisuuden selvittämiseen ja pilaantuneen alueen puhdistamiseen myönnettävä tuki on valtiontukea, johon sovelletaan myös Euroopan unionin (EU) valtiontukisääntelyä. PIMA-tuen soveltuvuus sisämarkkinoille perustuu yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen (tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen (SEUT) 107 ja 108 artiklan mukaisesti annettu komission asetus (EU) N:o 651/2014). Yleistä ryhmäpoikkeusasetusta ei voida soveltaa pilaantuneiden alueiden kunnostamiseen myönnettävään investointitukeen, jos tuki ylittää 20 miljoonaa euroa yritystä ja investointihanketta kohden. Tällöin komissiolta on saatava hyväksyntä yksittäisen tuen soveltuvuudesta sisämarkkinoille.

Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiset tuet ovat määräaikaisia, ja tästä syystä myös selostettava valtioneuvoston asetus on määräaikainen. Asetus tuli voimaan 1.1.2020 ja on voimassa 31.12.2022 asti.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 §:n ja pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain (246/2019) nojalla:

1 §
Sovellettavat säännökset

Sen lisäksi, mitä pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetussa laissa (246/2019) ja valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään, noudatetaan alueen pilaantuneisuuden selvittämistä ja pilaantuneen alueen puhdistamista koskevan avustuksen myöntämisessä, mitä tässä asetuksessa säädetään.

Avustuksen myöntämisestä taloudellista toimintaa harjoittavalle yritykselle tai muulle yhteisölle säädetään lisäksi tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 651/2014. Avustusta ei myönnetä yritykselle, joka ei ole noudattanut Euroopan komission päätökseen perustuvaa takaisinperintämääräystä.

Selostus:

Pykälän 1 momentissa viitataan pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annettuun lakiin (246/2019) ja valtionavustuslakiin (688/2001), joiden rinnalla selostettavaa asetusta sovelletaan.

Pykälän 2 momentissa säädetään avustuksen soveltuvuudesta sisämarkkinoille yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesti. Pirkanmaan ELY-keskuksen on avustuksia myöntäessään otettava huomioon yleisestä ryhmäpoikkeusasetuksesta johtuvat edellytykset ja rajoitukset tuen myöntämiselle, mikäli avustuksen saaja on taloudellista toimintaa harjoittava yritys tai muu yhteisö. Taloudellista toimintaa on unionin oikeuskäytännön mukaan kaikki sellainen toiminta, jossa tavaroita tai palveluja tarjotaan markkinoilla. Yleisestä ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisesta seuraa myös, ettei avustusta voida myöntää asetuksen tarkoitetuille vaikeuksissa oleville yrityksille.

2 §
Kestävän riskienhallinnan edistäminen

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain 4 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä hoitaessaan edistettävä kestävää riskienhallintaa siten, että pilaantuneisuuden selvittämisen ja puhdistamisen kokonaishyödyt ovat mahdollisimman suuret niistä aiheutuviin haittoihin verrattuna. Kestävyyttä on arvioitava ympäristö- ja terveysvaikutusten sekä sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten näkökulmasta.

Selostus:

Pykälässä säädetään Pirkanmaan ELY-keskuksen tehtävistä pilaantuneiden maiden puhdistamisesta koskevaa avustusta myöntäessään. Tehtäviä hoitaessaan Pirkanmaan ELY-keskuksen on edistettävä kestävää riskienhallintaa. Tämä koskee sekä selvitys- ja puhdistamistoimien suunnittelua että niiden toteuttamista. Tämä tarkoittaa myös, että Pirkanmaan ELY-keskuksen tulee edistää merkittävien riskikohteiden tunnistamista ja merkittävien isännättömien kohteiden puhdistamista. Toteutettavien toimepiteiden tulee olla kustannustehokkaita ja niiden tulee säästää luonnonvaroja, minimoida haitallisia ympäristövaikutuksia ja edistää kiertotaloutta.

3 §
Avustushakemuksen sisältö

Avustuksen hakijan on esitettävä asian arvioimiseksi ja ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot. Haettaessa avustusta pilaantuneen alueen puhdistamiseen on avustushakemuksessa oltava:

1) tiedot pilaantumisen aiheuttajasta pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyjen edellytysten arvioimiseksi;

2) tiedot alueen käyttö- ja omistushistoriasta;

3) riskiperusteisesti laadittu selvitys alueen pilaantuneisuudesta ja puhdistustarpeesta sekä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvasta vaarasta tai haitasta;

4) selvitys toimenpiteiden toteuttamistavasta, tavoitteista, kestävyydestä ja toteuttamistavan aiheuttamista vaikutuksista;

5) arvio toimenpiteiden kustannuksista;

6) selvitys kustannusten kohtuuttomuudesta hakijalle pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyjen edellytysten arvioimiseksi; sekä

7) selvitys hakijan oman rahoituksen määrästä, muista haetuista ja myönnetyistä julkisista tuista mukaan lukien Euroopan unionin myöntämät tuet sekä hankkeelle haetusta ja myönnetystä yksityisestä rahoituksesta.

Haettaessa avustusta pilaantuneisuuden selvittämiseen on avustushakemuksessa oltava 1, 2 ja 5–7 kohdassa tarkoitetut tiedot kokonaisuudessaan sekä 3 ja 4 kohdassa tarkoitetut tiedot riittävässä laajuudessa.

Valtionavustuksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakija osoittaa, että alueen pilaantuneisuuden selvittämisen tai puhdistamisen tarve ei johdu alueen maankäytön muutoksesta.

Hakijan on valtionapuviranomaisen pyynnöstä toimitettava myös muut hakemuksen ratkaisemista varten tarvittavat tiedot ja selvitykset.

Selostus:

Pykälässä säädetään avustushakemuksen sisällöstä. Avustusta haetaan tyypillisesti erikseen selvittämiseen ja vasta tämän jälkeen puhdistamiseen. Myös selvittämisvaihe ja puhdistamisvaihe sekä niiden avustushakemukset voidaan jakaa osiin siten, että kohteissa laaditaan ensivaiheessa perusselvitys, jossa voidaan todeta jatkotutkimusten olevan perusteltuja.

Avustushakemuksessa toimitettavat tiedot ja selvitykset ovat sekä selvittämisen että puhdistamisen osalta samat, mutta selvittämisvaiheessa kohtien 3 ja 4 tiedot voidaan toimittaa suppeampina arvioina kuin puhdistamisvaiheessa. Tämän eroavaisuuden takana on ajatus siitä, että kevyemmät vaatimukset selvittämisen osalta kannustavat pilaantuneisuuden tutkimiseen.

Tarkoitus on, että Pirkanmaan ELY-keskus pystyy hakemuksen tietojen perusteella varmistumaan, ettei hakija ole pilaantumisen aiheuttaja ja että kyseessä on isännätön kohde, jonka pilaantumisen aiheuttajaa ei tiedetä tai ei tavoiteta, tai aiheuttaja ei kykene vastaamaan selvittämisen ja puhdistamisen kustannuksista.

Puhdistamisvaiheessa hakijan tulee esittää riskiperusteisesti laadittu selvitys alueen pilaantuneisuudesta ja puhdistamistarpeesta sekä terveydelle tai ympäristölle aiheutuvasta vaarasta tai haitasta, kun taas tutkimusvaiheessa riittää vastaavia seikkoja koskeva arvio. Riskiperusteisuus tarkoittaa, että maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen selvitys tai arvio perustuu arvioon maaperässä olevien haitallisten aineiden aiheuttamasta vaarasta tai haitasta terveydelle ja ympäristölle valtioneuvoston maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista antaman asetuksen (214/2007) mukaisesti.

Hakijan tulee myös sekä selvittämis- että puhdistamisvaiheessa esittää arvio toimenpiteiden aiheuttamista kustannuksista sekä selvitys kustannusten kohtuuttomuudesta hakijalle. Kustannusten kohtuuttomuus on hakemuksessa esitettävä sillä tarkkuudella, että selvityksen perusteella valtionapuviranomainen voi arvioida, täyttyykö pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan edellytys. Tukihakemuksen yhteydessä tulee lisäksi ilmoittaa hakijan oman rahoituksen osuus sekä muut hakijan toimintaa varten saadut tai haetut tuet ja niiden määrät kuluvan ja kahden edellisen verovuoden ajalta.

Lisäksi avustuhakemuksessa esitettyjen tietojen ja selvitysten tulee osoittaa, ettei selvittämisen tai puhdistamisen tarve johdu maankäytön muutoksesta, sillä avustuksen tarkoituksena ei ole tukea kiinteistön käyttötarkoituksen muutosta, vaan selvitys- ja puhdistamistoimenpiteiden tulee olla tarpeen terveys- tai ympäristövaaran tai -haitan torjumiseksi tai poistamiseksi.

4 §
Avustuksen enimmäismäärä

Valtionavustus on enintään 50 prosenttia alueen pilaantuneisuuden selvittämisen avustuskelpoisista kustannuksista ja enintään 40 prosenttia alueen puhdistamisen avustuskelpoisista kustannuksista.

Avustus voi kattaa 1 momentissa mainittuja osuuksia suuremman osan kustannuksista, jos:

1) alueen pilaantumisesta uhkaa aiheutua vakavaa vaaraa terveydelle tai ympäristölle; tai

2) alueen pilaantuneisuuden selvittämisestä tai puhdistamisesta aiheutuvat kustannukset ovat avustuksen hakijalle erityisen kohtuuttomia.

Avustus ei saa 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa ylittää avustuskelpoisten kustannusten määrää. Myönnettäessä avustusta taloudellista toimintaa harjoittavalle yritykselle tai muulle yhteisölle valtionavustuksen määrä on kuitenkin enintään 50 prosenttia avustuskelpoisista kustannuksista.

Selostus:

Pykälässä säädetään avustuksen enimmäismäärästä. Avustuksen myöntämistä ja sen määrää arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Pykälän 1 momentissa selvittämisen enimmäistukiprosentti on puhdistamista korkeampi, koska sillä halutaan kannustaa avustuksen hakemiseen tutkimusta varten.

Pykälän 2 momentissa säädetään erityistilanteista, joissa voidaan poiketa 1 momentin mukaisista enimmäismääristä. Momentin ensimmäinen kohta perustuu vakavan vaaran uhkaan. Tämä on perusteltua esimerkiksi siitä syystä, että vakavan vaaran uhatessa vaaditaan usein kiireellisiä toimenpiteitä. Vakavan vaaran arviointiin vaikuttaa muun muassa haitta-aineiden ominaisuudet sekä alueen sijainti ja olosuhteet. Momentin toinen kohta perustuu selvittämisestä tai puhdistamisesta johtuvien kustannusten kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuusarvioinnissa otetaan huomioon hakijan taloudellinen tilanne suhteessa selvittämisestä tai puhdistamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Pykälän 3 momentti perustuu yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa säädettäviin rajoituksiin, joiden mukaan myönnettävän avustuksen tuki-intensiteetti voi olla enintään 100 prosenttia tukikelpoisista kustannuksista, eli tukea ei saa myöntää enempää kuin avustettavan toimenpiteen avustuskelpoisten kustannusten määrän. Taloudellista toimintaa harjoittaville yrityksille ja muille yhteisöille valtionavustuksen määrä on kuitenkin aina enintään 50 prosenttia avustuskelpoisista kustannuksista.

5 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2022.

Selostus:

Asetus tuli voimaan 1.1.2020 samanaikaisesti pilaantuneiden alueiden puhdistamisen tukemisesta annetun lain kanssa ja on voimassa vuoden 2022 loppuun. Asetuksen määräaikainen voimassaolo johtuu ryhmäpoikkeusasetuksesta, jonka mukaiset tuet ovat määräaikaisia. Ryhmäpoikkeusasetus on voimassa 31.12.2022 saakka, minkä jälkeen nyt kyseessä olevaa asetusta arvioidaan uudestaan uuden ryhmäpoikkeusasetuksen kannalta.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.