Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Hätäkeskustoiminnasta annettua lakia muutetaan Digi- ja väestötietoviraston toimialaa koskevien sääntelymuutosten yhteydessä

Laki hätäkeskustoiminnasta annetun lain 19 §:n muuttamisesta 1165/2019

Hätäkeskustoiminnasta annettua lakia (692/2010) muutetaan Digi- ja väestötietoviraston toimialaa koskevaan sääntelyyn tehtävien muutosten yhteydessä. Muutos on puhtaasti tekninen ja sen taustalla on Väestöntietorekisterikeskuksen, maistraattien sekä Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksiköiden tehtävien yhdistäminen uudeksi kokonaisuudeksi Digi- ja väestötietovirastoon. Lakimuutos tulee voimaan Digi- ja väestötietoviraston aloittaessa toimintansa vuoden 2020 alussa.

Laki tulee voimaan 1.1.2020.

Ks. myös hallituksen esitys.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hätäkeskustoiminnasta annetun lain (692/2010) 19§:n 1 momentin 9 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1172/2016, seuraavasti:

19 §
Tiedonsaantioikeus rekistereistä

Hätäkeskuslaitoksella ja sen henkilöstöön kuuluvalla on Hätäkeskuslaitokselle laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada tehtävän alkutoimenpiteiden tai työturvallisuuden varmistamiseksi taikka asianomaisen tehtävää hoitavan viranomaisen tai yksikön tukemiseksi tarpeellisia tietoja maksutta asianomaisen rekisterinpitäjän kanssa sovitulla tavalla. Tässä tarkoituksessa Hätäkeskuslaitoksella ja sen henkilöstöön kuuluvalla on oikeus saada:


9) väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 13–17§:ssä tarkoitettuja tietoja;


Selostus:

Pykälään tehdään tekninen muutos, jolla väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain nimike korvataan säädöksen uudella nimikkeellä eli väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetulla lailla.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.


Johan Pråhl
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy
Puh. +358 9 474 21
johan.prahl@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.