Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Kolkanaukon luonnonsuojelualueen pinta-alaa muutettiin

Ympäristöministeriön asetus luonnonsuojelualueiden perustamisesta Varsinais-Suomen maakuntaan annetun ympäristöministeriön asetuksen 2 §:n ja liitteen 51 muuttamisesta 717/2019

Ympäristöministeriö on muuttanut luonnonsuojelualueiden perustamisesta Varsinais-Suomen maakuntaan annettua asetusta (215/2014) siten, että Taivassalon kunnan alueella sijaitsevaa Kolkanaukion luonnonsuojelualuetta korjataan. Alueen perustamisasetuksessa olleeseen rajauskarttaan on erehdyksessä sisältynyt ennen asetuksen antamista valtion hallinnasta poistunutta aluetta, minkä vuoksi liitekartta 51 oli tarpeen uusia. Pinta-ala korjattiin 99,5 hehtaarista 89,8 hehtaariin.

Luonnonsuojelualue sijaitsee osin Kolkanaukon Natura 2000 -alueella, joka käsittää luonnonsuojelualuetta laajemman alueen. Kolkanaukolla on poikkeuksellisen runsaasti alueella pesiviä vesi- ja ruovikkolintulajeja, mutta alue on myös merkittävä muuttolintujen levähdysalue. Seudun ranta-alueilla on suurilta osin luonnontilaista tervalepikkoa, runsaita järviruokokasvustoja sekä rantaniittyjä. Alueella on myös tammilehtoja. Kolkanaukon Natura 2000 -alueella tavataan useita EU:n luontodirektiivin (92/43/ETY) luontotyyppejä sekä lintudirektiivin (2009/147/EY) liitteen I lintuja.

Muutetun asetuksen tarkoitus on säilyttää Varsinais-Suomen alueen lehtoja, jalopuumetsiä, vanhoa metsiä, soita, lintuvesiä sekä saaristo- ja kallioluonnon eliöstöä luonnontilaisena. Tarkoituksena on myös turvata niiden ekosysteemien häiriötön kehitys.

Kolkanaukion luonnonsuojelualueen rajausta koskeva muutos tuli voimaan 10.6.2019.


Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti

muutetaan luonnonsuojelualueiden perustamisesta Varsinais-Suomen maakuntaan annetun asetuksen (215/2014) 2 §:n 51 kohta ja liite 51 seuraavasti:

2 §
Sijainti ja rajat

Luonnonsuojelualueita ovat seuraavat valtion omistamat alueet, joiden rajat on merkitty punaisella viivalla liitteinä oleviin karttoihin:


51) Kolkanaukon luonnonsuojelualue, jonka pinta-ala on noin 89,8 hehtaaria (liite 51), Taivassalon kunnassa;


Selostus:

Kohtaa on muutettu siten, että Kolkanaukon luonnonsuojelualueen pinta-alaa on korjattu. Aiemmin luonnonsuojelualueen pinta-ala oli erehdyksessä 99,5 hehtaaria, kun mukaan oli laskettu valtion hallinnasta poistunut alue. Vastaava muutos on tehty asetuksen liitekarttaan 51.


Tämä asetus tulee voimaan 10 päivänä kesäkuuta 2019.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.