Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Ympäristönsuojelulain muutoksenhakuasioissa käyttöön valituslupajärjestelmä

Laki ympäristönsuojelulain 190 ja 195 §:n muuttamisesta 974/2017

Ympäristönsuojelulain (527/2014) muutoksessa on kyse ympäristöasioiden muutoksenhakua koskevan sääntelyn uudistamisesta ja valituslupajärjestelmän käyttöönotosta. Muutoksen myötä muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää valituslupaa. Osana ympäristöasioiden muutoksenhakusääntelyn uudistamista vastaava valituslupajärjestelmä otettiin ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden lisäksi käyttöön maa-aineslain ja vesilain mukaisissa asioissa.

Ympäristönsuojelulaki on ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen yleislaki. Ympäristönsuojelulaissa on kaikkiaan noin 70 päätöstyyppiä, joissa syntyy valituskelpoinen hallintopäätös. Vuosittain lain nojalla tehdään noin 1800 lupapäätöstä ja arviolta noin 2500 muuta päätöstä. Suurin osa päätöksistä koskee ympäristöluvan myöntämistä tai muuttamista tai luvanvaraista toimintaa muuten. Laissa säädetään myös eräiden toimintojen ilmoituksenvaraisuudesta ja ilmoituksen vuoksi tehtävästä päätöksestä. Lisäksi ympäristönsuojelulain nojalla tehdään päätöksiä yleisesti sitovista normeista poikkeamiseksi, erilaisista tyyppihyväksynnöistä ja henkilöiden pätevyyden hyväksymisestä.

Ympäristönsuojelulaissa säädetään myös viranomaisten oikeudesta asettaa toiminnanharjoittajalle velvoitteita yksittäisin määräyksin ja hallintopakkomenettelyin. Ympäristönsuojelulain mukaisia päätöksiä tekevät useat eri viranomaiset, joita ovat ympäristölupia myöntävät aluehallintovirastot ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, ilmoitus- ja valvonta-asioita käsittelevät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja kuntien viranomaiset sekä laissa nimetyt valvontaviranomaiset toimialallaan. Lisäksi ympäristönsuojelulain mukaisia asioita käsittelevät valtioneuvosto, ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto, Luonnonvarakeskus ja kunnat.

Valituslupajärjestelmän käyttöönottoon ympäristöasioissa on useiden muiden asiaryhmien tavoin suhtauduttu pidättyväisesti. Toiminnanharjoittajalla, asianosaisilla ja muilla tahoilla on katsottu olevan korostettu aineellisen oikeussuojan tarve, sillä hankkeiden ympäristövaikutukset ulottuvat tyypillisesti toimintapaikkaa laajemmalle alueelle ja laajahkoon asianosaispiiriin, ja hankkeen aiheuttamat muutokset alueen ympäristöön saattavat olla vaikeasti, jos ollenkaan poistettavissa. Huoli ympäristöasioiden pitkistä käsittelyajoista, korkeimman hallinto-oikeuden jutturuuhkat ja perustuslakivaliokunnan puoltavat kannanotot valituslupajärjestelmän laajentamisesta ovat kuitenkin muuttaneet suhtautumista valituslupajärjestelmän laajentamiseen.

Ennen muutosta ympäristönsuojelulain mukaiseen hallintopäätökseen haettiin muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jolloin hallintoasiassa oli kaksi muutoksenhakuastetta ja samasta asiasta annettiin tällöin kolme kertaa perusteltu asiaratkaisu viranomaisessa tai tuomioistuimessa. Kaikissa näissä vaiheissa asia selvitettiin ja ratkaistiin laissa säädetyssä menettelyssä. Yleensä moniportainen muutoksenhakujärjestelmä parantaa oikeusturvaa, mutta samalla se pidentää lopullisen lainvoimaisen asiaratkaisun saamista, kasvattaa asianosaisten kustannuksia ja lisää hallinnollisia kustannuksia. Valituslupajärjestelmän käyttöönotolla pyritään kustannusten karsimisen ja käsittelyaikojen lyhentämisen lisäksi parantamaan korkeimman hallinto-oikeuden asemaa ja kehittämään sen tehtäviä hallintolainkäyttöä ohjaavana ylimpänä tuomioistuimena. Valituslupajärjestelmällä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edelleen ohjautuvien asioiden määrää pyritään leikkaamaan, jotta korkeimmalla oikeudella olisi niukkojen resurssien puitteissa paremmat mahdollisuudet keskittyä sellaisten asioiden ratkaisemiseen, joista on tärkeää saada ylimmän oikeusasteen ratkaisu.

Laki tuli voimaan 1.1.2018.

Ks. myös hallituksen esitys HE 43/2017 vp.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 190 ja 195 §, sellaisena kuin niistä on 195 § laissa 557/2017, seuraavasti:

190 §
Muutoksenhaku

Tämän lain nojalla annettuun viranomaisen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, jollei jäljempänä toisin säädetä. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölain 7 §:ssä säädetään.

Kunnan viranhaltijan 182 §:n nojalla antamasta kiellosta tai määräyksestä ei saa valittaa. Edellä 189 §:ssä tarkoitetusta valvonnan siirtämistä toiselle viranomaiselle koskevasta päätöksestä ei saa valittaa. Edellä 36, 126 ja 128 §:ssä tarkoitetusta asian siirtämistä toiselle viranomaiselle koskevasta päätöksestä sekä 129 §:ssä tarkoitetusta korvausvaatimuksen erikseen käsittelemistä koskevasta ratkaisusta ei saa valittaa erikseen. Asian käsittelystä 205 §:n nojalla perittävään maksuun haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin pääasiaan.

Kunnan ympäristönsuojelumääräysten hyväksymistä sekä käsittelymaksua tarkoittavaa taksaa koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin kuntalaissa (410/2015) säädetään. Valtion valvontaviranomaisella on oikeus hakea muutosta kunnan ympäristönsuojelumääräyksiä koskevaan päätökseen. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Selostus:

Pykälään tehtiin valituslupajärjestelmän käyttöönottoa ja yhteiskäsittelyä koskevien asioiden muutoksenhakumenettelyä sekä ympäristöministeriön päätösten muutoksenhakutietä koskevat muutokset.

Pykälän 1 momentin mukaan ympäristönsuojelulain nojalla annettuun viranomaisen päätökseen haetaan muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Pykälän 1 momenttiin lisättiin säännös valitusluvasta muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vaatimus valitusluvasta koskee kaikkia ympäristönsuojelulain mukaisia päätöksiä, joiden muutoksenhausta säädetään 1 momentissa, eli muun muassa ympäristölupapäätöksiä. Laissa jäljempänä säädettävät erityissäännökset ovat toissijaisia pykälän 1 momentissa säädettyyn nähden.

Valitusluvan myöntämisen perusteista säädetään hallintolainkäyttölain 13 §:ssä. Pykälän mukaan valituslupa on myönnettävä, jos 1) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, 2) asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi tai 3) valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Ympäristönsuojelulain mukaisissa asioissa oikeuskäytännön yhtenäisyyden ohjaamistarve voi tulla esiin esimerkiksi eurooppalaisten parhaan käyttökelpoisen tekniikan päätelmien (ns. BAT-päätelmien) noudattamista ja ympäristölupaharkinnan tulkintaa koskevan käytännön luomiseksi. Muu painava syy voi liittyä esimerkiksi ratkaisun ja sen vaikutusten yhteiskunnalliseen merkittävyyteen, taloudelliseen merkitykseen hakijan tai muun asianosaisen kannalta tai lupamääräysten selkeyteen ja noudatettavuuteen.

Muutoksella pykälän 1 momentin viimeinen virke poistettiin tarpeettomana. Poistetussa kohdassa säädettiin ympäristönsuojelulain 47 §:n 1 momentissa tarkoitetussa yhteiskäsittelyssä annettua päätöstä koskevan valituskirjelmän toimittamisesta päätöksen tehneelle viranomaiselle. Muutoksella ympäristönsuojelulain ja vesilain muutoksenhakujärjestelmiä yhtenäistetään, minkä vuoksi sekä ympäristönsuojelulain että vesilain valituskirjelmät toimitetaan jatkossa suoraan Vaasan hallinto-oikeuteen.

Pykälän 2 momentissa säädetään muutoksenhausta valtioneuvoston ja ympäristöministeriön päätöksiin. Momenttia muutettiin siten, että momentissa ympäristöministeriötä koskeva kohta poistettiin kokonaan ja valtioneuvoston yleisistunnon päätöstä koskevaan muutoksenhakusäännökseen lisättiin viittaus hallintolainkäyttölain 7 §:ään. Sääntely muutettiin vastaamaan hallintolainkäyttölain 1.1.2016 voimaan tullutta muutosta, jonka mukaan ministeriön päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja valtioneuvoston yleisistunnon päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valtioneuvoston yleisistunnon päätökset liittyvät puolestaan yleensä hallitusvallan käyttämiseen siten, että muutoksenhakua hallintopäätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen voidaan pitää perusteltuna. Sen sijaan ministeriöiden tekemät hallintopäätökset rinnastuvat asiasisällöltään tavallisesti muiden viranomaisten tekemiin hallintopäätöksiin, joten muutoksenhakutien muuttaminen niiden kanssa yhdenmukaiseksi nähtiin tarpeelliseksi. Jatkossa ympäristöministeriön päätösten osalta muutoksenhakuoikeus määräytyy siten pykälän 1 momentin mukaan, eli päätöksiin haetaan valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta ja muutoksenhaku on jatkovalituksen osalta valituslupajärjestelmän piirissä.

Pykälän 3 momenttia, jossa säädetään menettelyn kuluessa tehtävistä ja eräitä päätöksiä koskevista valituskielloista, ei muutettu. Pykälän 4 momentissa säädetään muutoksenhausta kunnan ympäristönsuojelumääräyksiin ja kunnan ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittelymaksua koskevaan taksapäätökseen. Näissä asiaryhmissä päätöksen tekijänä on kunta, ja päätöksiin haetaan muutosta valittamalla kuntalaissa (410/2015) säädetyn mukaisesti. Lain muutoksella momenttiin lisättiin uusi toinen virke, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Tällä muutoksella kunnallisvalituksen piiriin kuuluvat asiat siis siirrettiin myös valituslupajärjestelmän piiriin valitettaessa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lisäksi ympäristönsuojelulain muutoksella pykälän 5 momentti, jonka mukaan Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen haetaan valittamalla muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, poistettiin tarpeettomana. Asiasta säädetään yleisesti jo 1 momentissa, jossa muutoksenhaku säädetään tehtäväksi hallintolainkäyttölain mukaisesti ja jossa todetaan, että muutoksenhaku hallinto-oikeuden päätökseen edellyttää korkeimman hallinto-oikeuden myöntämää valituslupaa.

195 §
Muutoksenhaku eräissä tapauksissa

Tyyppihyväksyntää koskevasta viranomaisen päätöksestä sekä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston 162 §:n nojalla tekemästä päätöksestä antaa pätevyystodistus tai peruuttaa se valitetaan siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Asianosainen saa hakea oikaisua 26 §:n 2 momentissa tarkoitetun tarkastuslaitoksen tai muun vastaavan laitoksen päätökseen siten kuin hallintolaissa säädetään. Päätökseen, jolla oikaisuvaatimus on hylätty, saa hakea muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Ammatillisessa tutkinnossa 159 §:n 2 momentin mukaan osoitetun pätevyyden arviointiin voi hakea muutosta siten kuin ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetään.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tai Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän asiantuntevan tahon 159 §:n nojalla tekemään päätökseen todistuksen antamisesta pätevyyden arvioinnin kohteena oleva saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Päätökseen, jolla oikaisuvaatimus on hylätty, saa hakea muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Selostus:

Pykälään lisättiin valituslupajärjestelmän käyttöönottoa koskevat säännökset. Pykälän 1 momentissa säädetään tyyppihyväksyntää ja pätevyystodistuksen antamista koskevan päätöksen muutoksenhausta ja pykälän 2 momentissa säädetään muutoksenhausta tarkastuslaitoksen oikaisuvaatimuksesta antamaan päätökseen. Molemmissa kohdissa viitataan hallintolainkäyttölakiin. Muutoksella molempiin momentteihin lisättiin säännös valitusluvasta muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Pykälän 3 momentissa säädetään eräitä pätevyyden arviointeja koskevasta muutoksenhausta viittaamalla ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (531/2017) muutoksenhakujärjestelmään. Momentin mukaisista asioista ei ole mahdollista valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Pykälän 4 momentin mukaan turvallisuus- ja kemikaaliviraston tai Suomen ympäristökeskuksen hyväksymän asiantuntevan tahon lain 159 §:n nojalla tekemään päätökseen todistuksen antamisesta pätevyyden arvioinnin kohteena oleva saa vaatia oikaisua hallintolaissa (434/2003) säädetyn mukaisesti. Lisäksi päätökseen, jolla oikaisuvaatimus on hylätty, saa hakea muutosta hallinto-oikeudelta hallintolainkäyttölaissa säädetyn mukaisesti. Hallinto-oikeuden päätöksen muutoksenhaku on valituslupajärjestelmän piirissä. Muutoksella 4 momentissa oleva valituslupaa koskeva sanamuoto yhtenäistettiin 1 ja 2 momentin kanssa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

Muutoksenhaussa ennen tämän lain voimaantuloa annettuun hallinto-oikeuden päätökseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Todisteellisesti tiedoksiannettavaan hallinto-oikeuden päätökseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Jos muutoksenhakutuomioistuin kumoaa päätöksen, jonka muutoksenhakuun on sovellettava tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan kuitenkin tämän lain säännösten mukaisesti.

Selostus:

Muutokset tulivat voimaan 1.1.2018.

Ennen tuota ajankohtaa annettuun hallinto-oikeuden päätökseen sekä todisteellisesti tiedoksiannettavaan hallinto-oikeuden päätökseen, joka on tehty ennen muutoksenhakujärjestelmän voimaantuloa, saa hakea muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta valituslupaa hakematta. Jos muutoksenhakutuomioistuin palauttaa vanhojen muutoksenhakusäännösten mukaisesti käsiteltävän asian uudelleen viranomaisen käsiteltäväksi, sovelletaan muutoksenhakuun valituslupasääntelyä.


Suvi Marttinen
Asianajaja
HPP Asianajotoimisto Oy

Puh. +358 9 474 21
suvi.marttinen@hpp.fi

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.