Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Vertaisarvioitu

Luonnonsuojelullisen poikkeusluvan ja hankeluvan välisestä edellytyssuhteesta ympäristöoikeudessa

Soininen, Niko

Ympäristöjuridiikka 4/2015 s. 10–28
22.2.2016
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Lähtökohtaisesti ympäristöoikeudelliset luvat ovat toisistaan riippumattomia. Riippumattomuussuhteen on katsottu edellyttävän muun muassa sitä, että yhden lain ehdottomatkaan kiellot eivät estä luvan myöntämistä toisen lain nojalla ja toisaalta hankkeen jääminen luvanvaraisuuskriteerien ulkopuolelle yhden lain nojalla ei välttämättä tarkoita, ettei hankkeelle tarvittaisi toisen lain mukaista lupaa. Lähtökohtaisesta riippumattomuudesta huolimatta ympäristöoikeudelliseen järjestelmään sisältyy joitakin tilanteita, joissa lupien välillä vallitsee oikeudellinen edellytyssuhde. Kategorisen edellytyssuhteen olemassaoloa on kritisoitu niin oikeuskirjallisuudessa kuin oikeuskäytännössäkin. Edellytyssuhteen on nähty voivan johtaa lupaprosessin pitkittymiseen sen vuoksi, että luvanhakija joutuu pahimmassa tapauksessa odottamaan ensimmäisen luparatkaisun lainvoimaiseksi tulemista ennen kuin voi hakea muita hankkeelle

tarvittavia lupia. Kirjoituksessa analysoidaan lainopillisesti erityisesti luonnonsuojeluun liittyvien poikkeuslupien ja arviointivelvoitteiden suhdetta hankelupaan. (Edilex-toimitus)

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.