Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Johdon holdingyhtiö – päätöksen KHO 2014:66 arviointia

Torkkel, Timo

Verotus 4/2014 s. 375–392
12.9.2014
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Yritysjohdon kannustinjärjestelmät ovat muuttuva alue. Tämä johtaa myös muuttuviin vero-oikeudellisiin kysymyksiin. Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen KHO 2014:66 johdon holdingyhtiön verotuksesta. Päätöksestä voidaan johtaa merkittävä pääsääntö, jonka mukaan kuka tahansa sijoittaja voi kasvattaa osakkeiden arvonnoususta saamaansa hyötyä velkarahoituksen avulla. Tämä voidaan toteuttaa joko suoraan sijoittajan omissa nimissä tai holdingyhtiön avulla. Tämä koskee myös tilannetta, jossa osakkeenomistaja työskentelee kyseessä olevassa yhtiössä. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa esillä olleessa asiassa päädyttiin kuitenkin pääsäännöstä poikkeavaan lopputulokseen. Korkein hallinto-oikeus näki ratkaisevana sen, että A Oyj oli järjestelyssä kiinteästi mukana yhtenä osapuolena ja että järjestely koski vain A Oyj:n johtohenkilöitä. Päätöksessä omaksuttua VML 28 §:n soveltamisalaa koskevaa kantaa voidaan kuitenkin kritisoida. Yhtälailla päätöksen EVL 52h §:n soveltamisalaa koskeva kanta on altis kritiikille. Perustellusti voidaan katsoa, että kyse ei ollut VML 28 §:n tai EVL 52 h §:n soveltamisalaan kuuluvasta järjestelystä. Korkeimman hallinto-oikeuden omaksuma kanta veron kiertämisen oikeusvaikutuksista herättää myös kysymyksiä.

Linkit

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.