Suomen muuttoautoverotuksesta EYT:n tuomion valossa

Verotus 3/2005 s. 286–290
5.6.2005
Asiantuntija-artikkeli

Artikkeli käsittelee Suomen muuttoautoverotusta ja muuttotavaradirektiivin (direktiivi nro 83/183/ETY luonnollisten henkilöiden henkilökohtaisen omaisuuden lopullisessa maahantuonnissa jäsenvaltiosta sovellettavista verovapauksista) tulkintaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO 2004:104) ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 15.7.2004 asiassa C-365/02 Marie Lindfors antaman tuomion valossa. KHO:n päätöksen ja EYT:n antaman ennakkoratkaisun mukaisesti direktiivin 1 artiklaa on tulkittava siten, ettei se estä autoverolaissa säädetyn kaltaisen veron kantamista ennen ajoneuvon rekisteröintiä tai käyttöönottoa siinä jäsenvaltiossa, jonne omistaja on muuttanut toisesta jäsenvaltiosta. EYT jätti kuitenkin kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi valvoa, ettei verotus muodostu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 18 artiklan kannalta maahanmuuttajan osalta epäedullisemmaksi kuin pysyvästi Suomessa asuneita kohdannut verotus olisi ollut ja silloin, jos verotus on muodostunut epäedullisemmaksi, kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi selvittää, löytyykö tähän objektiivinen oikeuttamisperuste. KHO:n päätöksen mukaan tämän johdosta on ensin toteutettava autoverolain säännösten ja EYT:n asiassa 101/00 (tulliasiamies ja Antti Siilin) antaman tuomion mukaisesti perustamissopimuksen 90 artiklan kannalta syrjimätön autoveron määrä ja vasta tästä määrästä tehtävä autoverolain 25 §:ssä tarkoitettu muuttoautovähennys. Artikkelissa selostetaan myös autoverolain muutoksen 266/2003 voimaantulosäännöksen tulkinnassa ilmenneitä muuttoautoverotukseen kohdistuvia ongelmia ja eräitä uusia tapauksia, joissa Euroopan unionin piirissä on otettu esille kansallisten muuttoautoverosäännösten mahdollinen yhteisön oikeuden vastaisuus.

Asiasanat
• Autovero