Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Perintöverotus eurooppavero-oikeudessa – erityisesti EY-tuomioistuimen ratkaisujen valossa II

Juanto, Leila

Verotus 4/2009 s. 381–394
5.9.2009
Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Eurooppavero-oikeus rajoittaa valtion verotuksellista suvereniteettia perintöverotuksessa samaan tapaan kuin muussakin välittömässä verotuksessa. Ensimmäinen EY-tuomioistuimen perintöveroratkaisu on vuodelta 2003. Kaksiosaisessa artikkelisarjassa tarkastellaan erityisesti EY-sopimuksen perusvapausnormistosta (mm. pääomien vapaa liikkuvuus) aiheutuvia rajoituksia perintöverolainsäädännölle. Ongelmia voi syntyä muun muassa erilaisista omaisuuden arvostusmenetelmistä, verovapauksista tai valtion verotusvallan ulottuvuutta koskevasta sääntelystä. Suomen perintöverolainsäädännössä ei ole sellaisia elementtejä, joista EY-tuomioistuimessa toistaiseksi ratkaistuissa asioissa on ollut kyse. Esimerkiksi kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskevan kansallisen sääntelyn ja verosopimusten suhteeseen voi kuitenkin liittyä ongelmia. Artikkelissa käsitellään myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen asemaa perintöverotuksessa.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.