Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2015 toimitettavaa verotusta varten

Edilex Verohallituksen diarioidut ohjeet 8.1.2016
Alkuperäinen julkaisupäivä: 4.1.2016

Tiivistelmä

Oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi Verohallinto antaa verohallinnosta annetun lain 2 §:n 2 momentin nojalla seuraavat ohjeet käytettäväksi vuodelta 2015 toimitettavaa verotusta varten. Yhtenäistämisohjeet on tarkoitettu tueksi säännösten tulkinnassa, myös silmällä pitäen niitä tilanteita, joissa joudutaan arvioimaan raha- ja prosenttimääriä. Yksittäistapauksessa verovelvollisen esittämä selvitys on kuitenkin aina ensisijainen verotuksen peruste. Ohjeeseen on tehty muuttuneesta lainsäädännöstä aiheutuvat täydennykset ja korjaukset. Muutoin ohjeeseen on tehty indeksitarkistukset ja eräitä muita tarkennuksia.

    Lisätiedot
  • Dnro A172/200/2015, korvaa ohjeen A191/200/2014, korvattu ohjeella A182/200/2016

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.