Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Työsuhdeoption ja työsuhteeseen perustuvan osakeannin verotus kansainvälisissä tilanteissa

Edilex Verohallituksen diarioidut ohjeet 28.10.2022
Alkuperäinen julkaisupäivä: 24.10.2022

Tiivistelmä

Tässä ohjeessa käsitellään tuloverolain (TVL) 66 §:ssä säädettyjen etujen verotusta kansainvälisissä työskentelytilanteissa tuloverolain näkökulmasta. Työsuhdeoptiolla tarkoitetaan työsuhteeseen perustuvaa oikeutta saada tai hankkia yhteisön osakkeita tai osuuksia käypää alempaan hintaan sopimuksen tai muun sitoumuksen perusteella. Työsuhdeoptiokäsitteen laajuuden vuoksi sen soveltamis­alaan saattaa verotusnäkökulmasta kuulua myös muita kuin puhtaasti työsuhdeoption muodossa toteutettuja osake­pohjaisia järjestelmiä. Lisäksi kansainvälisen verotuksen kysymyksiä voi liittyä koko henkilöstölle tai henki­löstön enemmistölle suunnattuun työsuhteeseen perustuvaan osakeantiin. Ohjeeseen on päivitetty sairausvakuutusmaksuja koskeva luku ja lisätty esimerkit yleisimmistä tilanteista. Ohjeeseen on lisätty luku 9 koskien TVL 66 a §:n mukaisia osakeanteja.

    Lisätiedot
  • Dnro VH/2821/00.01.00/2022, korvaa ohjeen VH/8320/00.01.00/2020

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.