Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Osinkotulojen verotus

Edilex Verohallituksen diarioidut ohjeet 19.1.2022
Alkuperäinen julkaisupäivä: 17.1.2022

Tiivistelmä

Ohjeessa käsitellään suomalaisten luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien sekä kotimaisten elinkeinoyhtymien ja yhteisöjen saamien osinkojen verotusta. Ohjeessa ei käsitellä työpanokseen perustuvaa osingonjakoa, peiteltyä osinkoa, osuuskunnan varojenjakoa tai muita ylijäämänä pidettäviä suorituksia, sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta tapahtuvaa varojen jakamista, osakesäästötilille maksettuja osinkoja, väliyhteisön voitonjakoa eikä yhteisön saaman osingon verovapauden rajoittamista. Ohjeen lukua 5.6 on päivitetty 1.1.2022 voimaan tulleen elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 §:n 1 momentin 5 kohdan muutoksen vuoksi. Samassa yhteydessä lukua 1.2 on täydennetty julkisesti noteeratun yhtiön jakaman osingon osalta ja lukuun 2.1 on lisätty kannanotto ETF-rahaston jakamasta tuotosta. Lisäksi lukua 2.2.2 on täsmennetty siltä osin kuin siinä käsitellään yrittäjäosakkaan verovuonna käyttämän asunnon arvon vähentämistä osakkeiden yhteenlasketusta matemaattisesta arvosta.

    Lisätiedot
  • Dnro VH/144/00.01.00/2022, korvattu ohjeella VH/4704/00.01.00/2023

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.