Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2019 toimitettavaa verotusta varten

Edilex Verohallituksen diarioidut ohjeet 16.12.2019
Alkuperäinen julkaisupäivä: 12.12.2019

Tiivistelmä

Oikean ja yhdenmukaisen verotuksen edistämiseksi Verohallinto antaa verohallinnosta annetun lain 2 §:n 2 momentin nojalla seuraavat ohjeet käytettäväksi vuodelta 2019 toimitettavaa verotusta varten. Yhtenäistämisohjeet on tarkoitettu tueksi säännösten tulkinnassa, myös silmällä pitäen niitä tilanteita, joissa joudutaan arvioimaan raha- ja prosenttimääriä. Yksittäistapauksessa verovelvollisen esittämä selvitys on kuitenkin aina ensisijainen verotuksen peruste. Ohjeeseen on tehty indeksitarkistukset ja eräitä muita tarkennuksia.

    Lisätiedot
  • VH/2814/00.01.00/2019, korvattu ohjeella VH/4371/00.01.00/2020

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.