Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Arvonlisäveron palauttaminen toiseen EU-maahan sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle

Edilex Verohallituksen diarioidut ohjeet

Tiivistelmä

Tämä ohje koskee arvonlisäveron palauttamista toiseen EU-maahan sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle. Toisessa EU-maassa toimiva arvonlisäverovelvollinen elinkeinonharjoittaja tekee Suomen arvonlisäveroa koskevan palautushakemuksen oman maansa verohallinnon ylläpitämässä verkkopalvelussa. Ulkomaisella elinkeinonharjoittajalla on tietyissä tapauksissa oikeus saada palautus Suomessa hankkimiensa tavaroiden ja palvelujen ostohintaan sisältyvästä arvonlisäverosta. Tähän ulkomaisille elinkeinonharjoittajille maksettavaan palautukseen viitataan ohjeessa termillä ulkomaalaispalautus. Palautuksen edellytyksiä selvitetään tässä ohjeessa. Ohjeessa kerrotaan, kuka voi hakea arvonlisäveron palautusta ja mikä liiketoiminta oikeuttaa palautukseen. Lisäksi ohjeessa selvitetään, millaisista hankinnoista palautusta maksetaan. Ohjeessa on omat kappaleensa myös siitä, miten palautusta haetaan, miten hakemus käsitellään ja miten palautuspäätökseen voi hakea muutosta. Ohjeen lopussa on lueteltu hakemuksessa käytettävät tavaran ja palvelun laatua kuvaavat koodit. Ohjetta on päivitetty, jotta se vastaisi sähköisen palautusmenettelyn vakiintuneita käytäntöjä ja vuonna 2013 voimassa olevia säännöksiä. Myös ohjeen sisältöä on jäsennelty uudelleen.

    Lisätiedot
  • Dnro A149/200/2013

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.