Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2024
- Uutiset
9.4.2024 10.15
Uusi ohje: Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotusVerohallinnon ohje korvaa 30.5.2017 annetun ohjeen Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus (A59/200/2017). Ohje on laadittu lähes kokonaan uudelleen aikaisempaa ohjetta täydentäen. Ohjeeseen on lisätty esimerkkejä ja oikeuskäytäntöä. Ohje korvaa myös 21.1.2010 annetun ohjeen Verohallinnon kannanottoja yritysverotuskysymyksiin 2010 kohdan 3a ”Hallin luovuttaminen ja arvonlisäverolain 119 §:n tarkistusmenettely” (72/40/2010). - Uutiset
8.4.2024 13.03
VM asetti hankkeen: Edesmenneen omaisen asioiden hoitamista sujuvoitetaanValtiovarainministeriö on asettanut kehittämisohjelman toteuttamaan läheisen kuolemaan liittyvien palveluiden digitalisointia. Sellaisia ovat esimerkiksi kuolinpesän hoito ja perukirjan laatiminen. Tavoite on sujuvoittaa omaisten asiointia raskaassa elämäntilanteessa. Tällä hetkellä läheisen kuolemaan liittyvien asioiden hoitaminen on omaisille usein pitkä prosessi, johon liittyy asiointia eri viranomaisten kanssa ja paperilomakkeiden täyttämistä. Nykyinen toimintamalli on raskas ja kustannustehoton myös viranomaisille ja muille palveluntarjoajille. Palvelujen digitalisoinnin, automaation ja tiedon tehokkaamman hyödyntämisen avulla on mahdollista saada kuolinpesän ja sen osakkaiden asiointi sujuvammaksi. - Uutiset
8.4.2024 11.15
VATT: Makeisvero ohjasi kulutusta terveellisemmäksi vain virvoitusjuomien osaltaMakeisvero ja siitä seuranneet korkeammat hinnat eivät vähentäneet makeisten ja jäätelön kulutusta, vahvistaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n uusi tutkimusraportti. ”Sen sijaan virvoitusjuomissa sokerillisten juomien korotettu vero ohjasi kulutusta voimakkaasti sokerittomiin juomiin”, sanoo VATT:n ja Verotutkimuksen huippuyksikkö FIT:n tutkimusprofessori Tuomas Kosonen. - Uutiset
8.4.2024 9.40
KHO: Yhtiöllä ja hakemuksessa mainituilla muilla konserniyhtiöillä ei ollut oikeutta muodostaa keskenään verovelvollisuusryhmää - yhtiötä ei ollut pidettävä rahoituspalveluja myyvänä elinkeinonharjoittajanaAsiassa oli ratkaistavana, oliko A Oy:llä ja hakemuksessa mainituilla muilla konserniyhtiöillä oikeus muodostaa AVL 13 a §:ssä tarkoitettu verovelvollisuusryhmä tilanteessa, jossa A Oy:n suorittamat palvelut hakijoina oleville muille konserniyhtiöille olivat sinänsä luonteeltaan pääosin verosta vapautettuja rahoituspalveluja, kuten luotonantoa ja muuta rahoituksen järjestämistä, ja muut hakijoina olevat konserniyhtiöt harjoittivat pääasiassa arvonlisäverosta vapautettujen sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen myyntiä. Asiassa oli erityisesti arvioitava, oliko A Oy:tä pidettävä AVL 13 a §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna pääasiassa 41 §:ssä tarkoitettuja rahoituspalveluja myyvänä elinkeinonharjoittajana. Kun otettiin huomioon AVL 13 a § kokonaisuudessaan, säännöksen tarkoitus sekä verovelvollisuusryhmän sisäisten liiketoimien jääminen arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle, A Oy:tä ei ollut pidettävä mainitun lainkohdan tarkoittamana elinkeinonharjoittajana, joka pääasiassa myi AVL 41 §:ssä tarkoitettuja rahoituspalveluja. - Uutiset
8.4.2024 8.52
Sovitteluprojekti Helsingin hovioikeudessaHelsingin hovioikeudessa on tammikuussa käynnistynyt sovitteluprojekti. Projektin aloittamisesta on päättänyt Helsingin hovioikeuden presidentti yhdessä johtoryhmän kanssa. Projektin tarkoituksena on edistää tietoisuutta sovittelusta hovioikeudessa, ja lisätä tuomioistuinsovitteluun siirtyvien riita-asioiden määrää. Sovittelu tarjoaa asianosaisille mahdollisuuden nopeaan ja osapuolten intressejä vastaavaan sovintoratkaisun saavuttamiseen. Lisäksi sovittelu osaltaan lyhentää käsittelyaikoja. - Uutiset
5.4.2024 10.30
Varainsiirtovero-ohjeita päivitetty1. Varainsiirtovero kiinteistön luovutuksessa
2. Ensiasunnon varainsiirtoverovapaus - Uutiset
5.4.2024 9.30
KHO:n ennakkopäätös tuulivoimalaitoksen kiinteistöveroprosentista (Ään.)Asiassa oli kysymys siitä, sovelletaanko A Oy:n tuulivoimalaitokseen vuoden 2018 kiinteistöverotuksessa yleistä kiinteistöveroprosenttia vai tätä korkeampaa eräiden laitosten kiinteistöveroprosenttia (voimalaitosprosentti). KHO:n päätöksestä ilmenevissä oloissa katsottiin, että A Oy:n voimalaitos oli kytketty toisen tuulivoimayhtiön voimalaitosten kanssa jakeluverkkoon yhteisen liittymispisteen kautta. Kun voimalaitosten yhteenlaskettu nimellisteho oli ylittänyt 10 megavolttiampeeria, A Oy:n voimalaitokseen oli voitu soveltaa voimalaitosprosenttia. Merkitystä ei ollut sillä, että A Oy ja toinen tuulivoimayhtiö olivat oikeudellisesti erillisiä ja itsenäisiä toimijoita. (Ään 3-2) - Uutiset
4.4.2024 14.00
Päivitetty ohje: Henkivakuutuksen verotusVerohallinnon ohjeen lukua 3.10, jossa käsitellään säästöhenkivakuutusta varten otetun lainan korkojen vähentämistä tulonhankkimisvelan korkoina, on täsmennetty. - Uutiset
3.4.2024 15.40
Päivitetty ohje: KonserniavustusVerohallinnon ohjeessa käsitellään konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain keskeisiä periaatteita ja konserniavustuksen vähentämisen edellytyksiä tuloverotuksessa. Ohjeen lukua 3.3 on täydennetty ja lukua 3.5 täsmennetty. - Uutiset
3.4.2024 11.50
KHO: Asunto-osakkeet lapselleen luovuttanut vanhempi sai vähentää hallintaoikeuden perusteella saamistaan vuokratuloista lahjoitettuun osuuteen kohdistuvat ja tontin hankintaan liittyvät pääomavastikkeet siltä osin kuin asunto-osakeyhtiö oli tulouttanut pääomavastikkeet kirjanpidossaanHakijan tarkoituksena oli lahjoittaa omistamansa osakkeet tai osa niistä vuodenvaihteessa 2022–2023 syntyvälle lapselleen syntymän jälkeen siten, että hän pidättää itsellään hallintaoikeuden siihen saakka, kun lapsi täyttää 20 vuotta. Koska lapsi oli alaikäinen eikä hänelle ollut odotettavissa tuloja hallintaoikeuden voimassaoloaikana, hakija sitoutui lahjakirjan ehtojen mukaan maksamaan kaikki huoneistoon liittyvät kulut mukaan luettuna hoito-ja pääomavastikkeet hallintaoikeuden voimassaoloaikana. Tarkoituksena oli, että huoneisto on yksinomaan vuokraustoiminnan käytössä hallintaoikeuden voimassaoloaikana. Asiassa oli kysymys sen arvioinnista, voiko hallintaoikeuden haltija vähentää hallintaoikeuden perusteella saamistaan vuokratuloista lahjoittamiinsa asunto-osakkeisiin kohdistuvat tontin hankintaan liittyvät pääomavastikkeet siltä osin kuin asunto-osakeyhtiö oli tulouttanut pääomavastikkeet kirjanpidossaan. HAO:n ja Verohallinnon päätökset kumottiin. (Julkaisematon) - Uutiset
3.4.2024 9.45
Hallituksen esitys finanssialan asiakasbonusten verotuksen uudistamisesta lausuntokierroksella 14.5. saakkaUudistuksen myötä luotoista, säästöistä ja sijoituksista saadut edut eivät enää olisi verovapaita, jos niitä käytettäisiin muihin palveluihin kuin mistä ne ovat alun perin kertyneet. - Uutiset
3.4.2024 9.00
Verotus-lehti 2/2024 on julkaistu Edilexissä- Pääkirjoitus: Hyviä ja huolestuttavia asioita
- Työnantajan suorittamat työntekijän rikosoikeudenkäynnin kulut – KHO 2023:116
- Yhtiövastikkeet tuloverotuksessa – lottoa vähennysoikeudella?
- Globaali minimiverohanke (Pilari 2) – kotimaan sääntelyn suhde minimiverojärjestelmän kansainväliseen kehitykseen
- T&K-yhdistelmävähennystä sovellettaessa havaittuja haasteita ja käytännön kokemuksia
- Ajankohtaista EU:n perusoikeuskirjan soveltamisesta verotuksessa
- Ylimääräinen muutoksenhaku verotuksessa ja vähän muutoinkin
- Matkalla muutoksenhakuun – huomioita oikaisulautakunnassa esiin nousseista menettely- ja substanssikysymyksistä
- Kolumni: Varo zumbaa!
- Eräistä EU-oikeudellisista vaikutuksista vero-oikeudelliseen sääntelyyn, tulkintaan ja menettelyyn
- Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön roolista ja muutoksenhakuoikeudesta
- Kommentti Niko Pankan ja Tiina Ruoholan artikkeliin ”Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön roolista ja muutoksenhakuoikeudesta”
- Menetelmälain 4 §:n enimmäishyvityksen laskentakaava SEUT:n perusvapauksien näkökulmasta
- EUT:n arvonlisäveropäätökset
- Unionin tuomioistuimen välitöntä verotusta koskeva oikeuskäytäntö - Uutiset
2.4.2024 14.00
Päivitetty ohje: Ulkomaisen liikkeen- ja ammatinharjoittajan tuloverotus SuomessaVerohallinnon ohjeen lukua 3.1. on täydennetty määrittelemällä tarkemmin, milloin rakennusurakointi muodostaa kiinteän toimipaikan. Lukuun 6.2 on lisätty maininta, että ennakkoperintärekisteröinnin edellytyksenä on oikeus harjoittaa elinkeinotoimintaa Suomessa. Lisäksi ohjeen tekstiä on joiltain osin täsmennetty. - Uutiset
2.4.2024 10.45
Päivitetty ohje: Hallintoelimen jäsenen ja toimitusjohtajan palkkion verotusVerohallinnon ohjeen lukuja 2.1 (Hallituksen jäsenen palkkio), 11 (Vakuutusmaksut), 12.3 (Verosopimusten vaikutus palkkioiden verotukseen) ja 12.4 (Konserniyhtiöt eri valtioissa) on päivitetty. Lisäksi ohjeeseen on lisätty uusi luku 6 Säätiön toimitusjohtaja ja yhdistyksen toiminnanjohtaja. - Uutiset
2.4.2024 10.00
Päivitetty ohje: TyöasuntovähennysVerohallinnon ohjeessa käsitellään niitä edellytyksiä, joiden perusteella verovelvollisella on oikeus työasuntovähennykseen, kun hän on varsinaisen työpaikkansa sijainnin vuoksi vuokrannut käyttöönsä asunnon toiselta paikkakunnalta. - Uutiset
2.4.2024 7.30
Verohallinto muistuttaa "sekailmoittajia": kaikki veroilmoitusasiat voi hoitaa OmaVerossaKaikkien suomalaisten esitäytetyt veroilmoitukset ovat nyt OmaVerossa. Veroilmoitus pitää tarkistaa ja täydentää toukokuussa olevaan määräpäivään mennessä. Vaikka suuri enemmistö veroilmoittajista täydentää veroilmoitustaan OmaVerossa, yli 70 000 asiakasta ilmoitti viime vuonna osan veroilmoitusasioista OmaVerossa, osan yhä paperilomakkeella. - Uutiset
28.3.2024 12.58
Pohjoismaiset juristit kokoontuvat pohjoismaiseen lakimieskokoukseen Kööpenhaminassa elokuussa 2024 – nuorten lakimiesten apurahaa osallistumiseen on haettava viimeistään 7. huhtikuuta 2024Pohjoismaiset juristit kokoontuvat 43. pohjoismaiseen lakimieskokoukseen – det nordiska juristmötet – Kööpenhaminassa 21.–23. elokuuta 2024. Pohjoismaiset lakimieskokoukset tuovat yhteen juridiikan eri alueilla toimivia juristeja. Pohjoismaiset lakimieskokoukset ovat osa yhteispohjoismaista juristi-identiteettiä ja tarjoavat erinomaisia verkostoitumismahdollisuuksia. - Uutiset
28.3.2024 11.55
Huhtikuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- laki yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta (voimaan 1.4.2024)
- laki luottotietolain muuttamisesta (voimaan 1.4.2024)
- laki mielenterveyslain muuttamisesta (voimaan 1.4.2024)
- laki toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n muuttamisesta (voimaan 1.4.2024) ja muut työttömyyttä koskevat säädökset - Uutiset
27.3.2024 8.00
Päivitetty ohje: Henkilöstörahastosta saatavien tulojen verotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään henkilöstörahastoon maksettavien ja rahaston jäsenen sieltä saamien suoritusten verotusta. Ohjeen lukuun 4.1 on lisätty kaksi esimerkkiä. Muutoin ohje vastaa sen aiempaa versiota. - Uutiset
26.3.2024 16.00
Veroilmoituksen täydentämättä jättäminen - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi kokeneen sijoittajan syyllistyneen törkeään veropetokseen - 5 kk ehdollista vankeuttaVastaajan menettely oli katsottava tahalliseksi KO:n tuomiossa selostetuista huolimattomuuden tai inhimillisen erehdyksen puolesta puhuvista seikoista huolimatta. Vältetyn veron määrä oli ollut 40 451,32 euroa, mikä täytti veropetoksen ankaroittamisperusteen. Kyse oli kolmesta eri pääomatulosta. Vastaaja oli alkanut selvittää asiaa vasta veroviranomaisen otettua häneen yhteyttä. Vastaaja oli kokenut sijoittaja ja hän oli tuntenut hyvin verotusmenettelyn. Näistä syistä HO katsoi, että vastaajan tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (Vailla lainvoimaa 26.3.2024) - Uutiset
26.3.2024 14.06
Päivitetty ohje: Tulontasaus ansiotulojen verotuksessaVerohallinnon ohjeessa kerrotaan valtionverotuksessa tehtävästä ansiotulojen tulontasauksesta. Ohjeessa käsitellään tulontasauksen soveltamisen edellytyksiä sekä kerrotaan, miten tulontasaus toimitetaan eri tilanteissa. Ohjeen luvussa 1 on huomioitu vuoden 2024 tuloveroasteikkoon tehdyt muutokset. Lisäksi ohjeen lukua 3.4.1, jossa kerrotaan tulontasauksen soveltamista elinkeinotuloon, on täsmennetty, kun molemmat puolisot ovat työskennelleet elinkeinotoiminnassa. - Uutiset
26.3.2024 9.16
KHO arvioi osakeomistusten käyttöomaisuusluonnetta kolmessa osakeluovutusten verokohtelua koskevassa vuosikirjapäätöksessäKorkein hallinto-oikeus antoi tiistaina 26.3. päätöksensä yhteensä yhdeksään valituslupahakemukseen, jotka koskivat sitä, ovatko osakeyhtiön omistamat osakkeet verovapaasti luovutettavia käyttöomaisuusosakkeita. - Uutiset
26.3.2024 8.00
Päivitetty ohje: Kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistaminenVerohallinnon ohjeessa käsitellään kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamista luonnollisen henkilön tuloverotuksessa. Ohje koskee tilanteita, joissa Suomessa yleisesti verovelvollisella luonnollisella henkilöllä on tuloja, joihin Suomen lisäksi on verotusoikeus myös toisella valtiolla. Ohjeeseen on lisätty luku 3.2.2 (Vieraasta valtiosta saadun tulon käsite) ja luku 3.5 (Ympätty kolmen vuoden sääntö). Lisäksi ohjeeseen on tehty teknisluonteisia päivityksiä. - Uutiset
25.3.2024 10.00
EUT:n ennakkoratkaisu arvonlisäveron oikaisuilmoituksista kieltäytymisestä, kun tavaroiden luovutukset ja palvelujen suoritukset on tehty soveltamalla liian korkeaa arvonlisäverokantaaArvonlisäverodirektiivin säännöksiä on tulkittava verotuksen neutraalisuuden periaatteen, suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen valossa siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion veroviranomaisten käytännölle, jonka mukaan on kiellettyä oikaista maksettava arvonlisävero veroilmoituksella silloin, kun tavaroiden luovutukset ja palvelujen suoritukset on tehty soveltamalla liian korkeaa arvonlisäverokantaa, koska näistä liiketoimista ei ole annettu laskuja vaan kassakoneen kassakuitit. Tässäkin tilanteessa verovelvollisella, joka on virheellisesti soveltanut liian korkeaa arvonlisäverokantaa, on oikeus esittää palautushakemus asianomaisen jäsenvaltion veroviranomaisille, ja veroviranomaiset voivat vedota kyseisen verovelvollisen saamaan perusteettomaan etuun vain, jos ne ovat kaikki merkitykselliset seikat huomioon ottavan taloudellisen analyysin päätteeksi osoittaneet, että perusteettomasti kannetusta verosta kyseiselle verovelvolliselle aiheutunut taloudellinen rasitus on poistettu kokonaisuudessaan. - Uutiset
25.3.2024 8.39
Ohjeita sometulojen ilmoittamiseenVerohallinto teki OnlyFans-sisällöntuottajille yli 5 miljoonan tulonlisäykset vuonna 2023. Verkkoalustoilla sisältöä tuottavien valvonta jatkuu tänä vuonna. Verohallinto muistuttaa, että vaikuttajatyöstä ja sisällöntuotantoon tarkoitettujen alustojen kautta saadut tulot pitää ilmoittaa verotukseen. Sisällöntuotantoon liittyvät kulut voi vähentää verotuksessa. - Uutiset
22.3.2024 15.51
KHO: Valittajalla ei ollut oikeutta saada tietoja valittajan henkilötietoja Verohallinnossa käsitelleiden henkilöiden henkilöllisyydestä yleisen tietosuoja-asetuksen perusteellaAsiakirjoista ilmenevän selvityksen perusteella ei käynyt ilmi, että tiedot A:n henkilötietoja Verohallinnossa käsitelleiden henkilöiden henkilöllisyydestä olisivat välttämättömiä, jotta A voisi käyttää yleiseen tietosuoja-asetukseen perustuvia oikeuksiaan. A:lla ei siten ollut oikeutta saada näitä tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen perusteella. Vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä hylättiin. (Julkaisematon) - Uutiset
22.3.2024 15.30
Päivitetty ohje: Poistot elinkeinoverotuksessaVerohallinnon ohjeen lukuja 4.3 (Hyllypoisto) ja 7.1 (Poistojen muuttaminen) on päivitetty, ja luvun 5.3 (Jälleenhankintavaraus) 3. kappaleeseen on lisätty viittaus KHO:n päätökseen KHO 2024:10. Lisäksi ohjeen liitteen pitkävaikutteisia menoja koskevaa osaa on täsmennetty osakkeiden perusteella hallittuun liiketilaan ennen sen käyttöönottoa tehtyjen perusparannuksen menojen osalta. - Uutiset
22.3.2024 11.48
Vierashuoneessa oa. ma. professori, OTT Kalle Määttä: Ylikuormamaksu – kun oikeudenalat eivät puhu keskenään?Voidaan kyseenalaistaa vallitseva näkemys siitä, että ylikuormamaksu olisi kategorisesti vähennyskelvoton menoerä elinkeinoverotuksessa. Kyseessähän ei ole millään tavoin rangaistuksen luonteinen seuraamus, vaan hyötykonfiskaation korvaava seuraamus. Oikeustilan epämääräisyys johtunee siitä, että yksittäisiä lakeja säädettäessä ei aina oteta tarvittavassa määrin huomioon muita lakeja sekä niitä koskevia lain esitöitä ja oikeuskäytäntöä, kirjoittaa OTT Kalle Määttä Edilexin Vierashuoneessa ja Lakikirjastossa julkaistussa artikkelissa. - Uutiset
22.3.2024 7.50
Selvitys arvioi biomassan verotuksen mahdollisuuksia ja haasteita SuomessaSelvityksessä tarkasteltiin biomassan verotuksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia Suomessa erityisesti kaukolämmön ja teollisuuden lämmöntuotannon osalta, sekä arvioitiin vaikutuksia mm. ilmaston, valtiontalouden, kuluttajien ja teollisuuden kannalta. - Uutiset
21.3.2024 15.00
Uusi ohje: Ahvenanmaan verotusVerohallinnon 20.3.2024 julkaisema ohje korvaa aikaisemman samannimisen ohjeen. - Uutiset
20.3.2024 15.00
Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu sähköisen sovelluksen kautta maksetun ravintoedun arvonlisäveron vähennysoikeudestaYhtiö, joka harjoitti arvonlisäverollista liiketoimintaa, tarjosi henkilökunnalleen ravintoedun X Oy:n (X) hallinnoiman ja ylläpitämän sähköisen sovelluksen kautta. Ravintoedun rahamäärä latautui sovellukseen. Sovelluksella oli mahdollista maksaa ainoastaan aterioita ja aterioiden kuljettamisesta aiheutuneita kustannuksia. (Ei lainvoim. 20.3.2024) - Uutiset
20.3.2024 13.30
Keskusverolautakunta: Yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisesta saatua korvausta voitiin pitää verovapaana korvauksenaHakijan saamaa korvausta voitiin pitää TVL 80 §:n 7 kohdan mukaisena verovapaana korvauksena. (Lainvoimainen) - Uutiset
20.3.2024 11.37
KHO kumosi HAO:n päätöksen: A Oyj:n tuloslaskelmalla tuotoksi kirjattu tytäryhtiöltä B Oy:ltä saatu 450.000 euron suoritus ei ollut osinkoa, joten se oli elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla A Oyj:n veronalaista tuloaAsiassa oli ratkaistavana, oliko A Oyj:n tuloslaskelmalla tuotoksi kirjattu B Oy:ltä saatu 450.000 euron suoritus yhtiön verotuksessa veronalaista tuloa. Asiassa oli riidatonta, että kyse ei ollut konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa tarkoitetusta suorituksen tehneen yhtiön verotuksessa vähennyskelpoisesta konserniavustuksesta, koska sanotun lain 3 §:ssä tarkoitettu konsernisuhde yhtiöiden välillä ei ollut kestänyt koko verovuotta.
Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella kyseessä oleva A Oyj:n tuloslaskelmalle kirjatuttu 450.000 euron suoritus ei ollut perustunut siihen, että B Oy olisi jakanut A Oyj:lle voittovarojaan osakeyhtiölain varojenjakosäännöksiä noudattaen. Kyseessä olevaa suoritusta ei siten voitu pitää A Oyj:n verotuksessa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettuna osinkona. Kun muutakaan perustetta suorituksen verovapaudelle ei esitetty, suoritusta oli pidettävä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla A Oyj:n veronalaisena tulona.
Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös oli kumottava ja Verohallinnon ennakkoratkaisu saatettava voimaan.
(Julkaisematon) - Uutiset
20.3.2024 9.36
KHO äänesti: Toimittamaton ennakonpidätysAsiassa oli ratkaistavana, oliko Verohallinto voinut määrätä toimittamattomat ennakonpidätykset oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain 51 §:n 1 momentin nojalla kaavamaisen 40 prosentin suuruisina vai oliko ennakonpidätykset tullut määrätä palkansaajien tätä alempien todellisten veroprosenttien perusteella. KHO katsoi, että ennakonpidätyksiin oli sovellettava palkansaajien todellisia veroprosentteja. - Uutiset
19.3.2024 12.15
Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan toimenpideohjelman 2020–2023 hankkeiden vaikutusarviointi on saatu päätökseenToimenpideohjelman vaikutusarvioinneissa hankevastaavat arvioivat vastuullaan olleiden hankkeiden tuloksia ja vaikutusta sekä miten hankkeiden on nähty toteuttavan harmaan talouden ja talousrikostorjunnan strategiaa. Sen lisäksi raportoitiin hankkeiden yhteydessä syntyneet toimenpidesuositukset ja mahdolliset uudet toimenpide-ehdotukset. Näitä kirjattiin yhteensä 33 hankkeessa. - Uutiset
19.3.2024 11.00
Verohallinto: Rikostaustatiedon käyttömahdollisuus parantaisi rikosten torjuntaaVilpillisten tai rikollisten toimijoiden tunnistaminen sekä mahdollisuus puuttua kilpailua vääristävään toimintaan ovat keskeinen osa harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaa. Rikostaustaa koskeva tieto osaltaan tehostaisi valvontatoimien kohdentamista ja niiden osuvuutta. - Uutiset
18.3.2024 10.01
Verohallinto: Lakimuutos nostaa monen kiinteistönomistajan veroja – tarkista kiinteistöverotuspäätös ja korjaa tietoja tarvittaessaMoni kunta on lakimuutoksesta johtuen nostanut maapohjan kiinteistöveroprosenttia, mikä näkyy monelle kiinteistönomistajalle aiempaa korkeampana verona. Kaikkien kiinteistönomistajien kiinteistöverotuspäätökset ovat nyt OmaVerossa. Yksityishenkilöiden pitää tarkistaa ja täydentää kiinteistöverotuspäätökset 7. toukokuuta mennessä, yhteisöiden 30. huhtikuuta mennessä. Kiinteistönomistajien kiinteistöverotuspäätökset vuodelle 2024 ovat nyt OmaVerossa. Monella kiinteistövero on noussut edellisestä vuodesta. - Uutiset
15.3.2024 10.25
KHO ei pitänyt tavalliseen velkakirjaan perustuvaan saatavaan saneerausohjelman mukaisesti tehtyä leikkausta henkilön tuloverotuksessa vähennyskelpoisena tulonhankkimismenonaVeronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hyväksyttiin. KVL:n ennakkoratkaisu kumottiin ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttiin, että hakijan B Oy:ltä olevaan velkakirjaan perustuvaan saatavaan vahvistetun saneerausohjelman mukaisesti tehty leikkaus ei hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa ole hakijan TVL 54 §:n 1 momentissa tarkoitettu verotuksessa vähennyskelpoinen tulonhankkimismeno. (Ään. 4 – 1 ja esittelijän eriävä mielipide) - Uutiset
15.3.2024 7.50
Päivitetty ohje: Seuraamusmaksut kiinteistöverotuksessaOhjetta on päivitetty kiinteistöverolain 16 §:n muutosten johdosta. - Uutiset
13.3.2024 11.45
Ostajan verovastuuta alkoholin verkkokaupassa laajennettaisiin - lausuntokierros päättyy 8.4.2024VM on käynnistänyt lausuntokierroksen, joka koskee ehdotusta verovastuun laajentamisesta alkoholin etämyynnissä. Ehdotuksen mukaan ostaja olisi myyjän lisäksi vastuussa verosta, jos etämyyjä ei täytä velvoitteitaan. Laki on suunniteltu tulemaan voimaan 1. kesäkuuta.2024, mutta ostajan verovastuuta ja kuljetuksen mukana seuraavaa tunnistetta koskevat säännökset tulisivat voimaan vasta 1. syyskuuta.2024. - Uutiset
12.3.2024 15.34
Tulli: Suomessa olevien, Venäjälle rekisteröityjen autojen tulee poistua viimeistään 15.3.2024Suomessa olevat, Venäjälle rekisteröidyt autot on vietävä pois Euroopan unionin alueelta viimeistään 15.3.2024. Poikkeuksena ovat opiskelijoiden ja määräaikaisella, voimassaolevalla työsopimuksella työskentelevien omistamat autot, jotka voivat vielä jäädä Suomeen tietyin ehdoin. Poikkeus koskee myös EU:n pakoteasetuksen perusteella Suomessa olevia autoja. - Uutiset
12.3.2024 10.45
Kiinteistöverolain soveltamisohjetta on päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöäVerohallinnon ohjeessa käsitellään kiinteistöverolain (654/1992) soveltamista. Ohjetta on päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. - Uutiset
11.3.2024 13.00
Päivitetty ohje: Henkilöstörahastosta saatavien tulojen verotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään henkilöstörahastoon maksettavien ja rahaston jäsenen sieltä saamien suoritusten verotusta. Ohjeeseen on täsmennetty henkilöstörahastoon siirrettävien erien käsittelyä verotuksessa siirtohetkellä. Lisäksi ohjeen rakennetta on muutettu ja sen tekstiä on paikoin täsmennetty. - Uutiset
11.3.2024 11.55
Vierashuoneessa väitöskirjatutkija Kimmo J. Nieminen: Vähennysten jakaminen kioskiliiketoiminnan arvonlisäverotuksessaVerohallinto on lähettänyt 17.1.2024 kioskiliiketoiminnan harjoittajille ohjauksen arvonlisäveron vähennysoikeudesta. Kioskeilla on usein sekä arvonlisäverollista että arvonlisäverotonta toimintaa. Jälkimmäinen pitää sisällään lähinnä veikkausasiamiehenä toimimisen ja tilan luovuttamisen rahapeliautomaattien käyttöön. Verovelvollisen, joka harjoittaa sekä arvonlisäverollista että -verotonta toimintaa, tulee jakaa yleiskulunsa. Verohallinto katsoo ohjauksessaan, että arvonlisäverollisen ja arvonlisäverottoman liikevaihdon suhdetta voidaan pitää kioskiliiketoiminnassa parhaimpana jakoperusteena. Koska arvonlisäverolaki tai sen esityöt eivät määritä menetelmää, jolla verovelvollisen tulee jakaa vähennykset, kioskiliiketoimintaa harjoittavat voivat mielestäni edelleen jakaa arvonlisävähennykset muullakin menetelmällä, joka johtaa parhaaseen tuotantopanosten käyttöä kuvaavaan lopputulokseen. Vähennysten jaossa voitaisiin tällöin myös käyttää samanaikaisesti useita menetelmiä eri kuluryhmille. - Uutiset
11.3.2024 11.20
IMF suosittelee Suomelle lisätoimia julkisen talouden vahvistamiseksi – tulopuolta on vahvistettavaKansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on julkaissut vuosittaisen arvionsa Suomen talouden tilasta ja näkymistä. Raportti käsittelee talouden haasteita ja antaa suosituksia Suomen finanssi-, rakenne-, ilmasto- sekä makrovakaus- ja rahoituspolitiikkaan. - Uutiset
7.3.2024 14.02
Suomi ja Ranska päivittävät verosopimustaanSuomen ja Ranskan välinen uusi verosopimus mahdollistaa muun muassa Suomesta Ranskaan maksettavien yksityisen sektorin eläkkeiden verotuksen Suomessa. Hallitus esittää eduskunnalle huhtikuussa 2023 tehdyn verosopimuksen ja pöytäkirjan hyväksymistä. Uusi sopimus tulee voimaan, kun molemmat valtiot ovat toteuttaneet tarvittavat kansalliset menettelyt. Sopimuksen määräyksiä aletaan soveltaa sopimuksen voimaantulovuotta seuraavan vuoden alusta. - Uutiset
6.3.2024 14.30
Päivitetty ohje: Apurahojen, stipendien ja tunnustuspalkintojen verotusVerohallinnon ohjeeseen on päivitetty verovapaan apurahan muuttunut enimmäismäärä vuodelle 2024. Valtion taiteilija-apurahan suuruus 1.1.–29.2.2024 on 2 153,23 euroa/kk. 1.3.–31.12.2024 valtion taiteilija-apurahan suuruus on 2 196,30 euroa/kk. Lisäksi ohjeeseen on lisätty luku 2.11, jossa käsitellään apurahan saajalle maksettuja matkakustannusten korvauksia. - Uutiset
5.3.2024 9.02
Törkeiden huumausaine- ja säännöstelyrikosten määrät kasvoivat huomattavasti – Tulli paljasti viime vuonna yli 6 000 tullirikostaTulli paljasti viime vuonna 6 245 tullirikosta. Törkeiden huumausaineisiin liittyvien sekä säännöstelyrikosepäilyiden määrät kasvoivat merkittävästi aiemmasta. - Uutiset
4.3.2024 8.30
Defensor Legis 1/2024 on julkaistu EdilexissäDefensor Legisin numerossa 1/2024 käsitellään muun muassa sopimus- ja deliktivastuuseen perustuvan korvausvelan asemaa urakoitsijan yrityssaneerauksessa, ulosottomiehen velvollisuutta huomioida arvonlisävero ulosottomyynnissä, tietosuojan viranomaisvalvontaa ja seuraamusjärjestelmää, asiantuntijatodistelua, yhteistoimintalain mukaista henkilöstön edustamista sekä vammaisen edunvalvontaa viranomaisessa. - Uutiset
1.3.2024 15.00
Selvitys vero- ja maksutulojen sekä etuuksien rahoituksen jakautumisesta julkisen talouden eri sektoreiden kesken : Työryhmän raporttiValtiovarainministeriö asetti 18.10.2023 pääministeri Orpon hallituksen budjettiriihessään 19.9.2023 päättämien pöytäkirjamerkintöjen mukaisesti kolmikantaisen työryhmän selvittämään vero- ja maksutulojen sekä etuuksien rahoituksen jakautumista julkisen talouden eri sektoreiden kesken. Taustalla on hallitusohjelman keskiössä oleva julkisen talouden velkaantumisen taittaminen ja rahastotalouteen kohdistuvien säästöjen kanavoiminen tätä tarkoitusta varten. Työryhmän tehtäväksi tuli kuvata aihetta ja selvittää keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.