Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2024
- Uutiset
15.5.2024 15.50
Lausuntotiivistelmä ositusvaateen vanhentumisesta – myös ehdotettujen lakimuutosten mahdollisesti merkittävät vaikutukset verolainsäädäntöön nostettiin esiinLausunnonantajat kannattavat laajasti ehdotusta säätää avioliittolain mukaisen ositusvaateen vanhentumisesta tietyn ajan kuluttua. Ositusvaateen vanhentumiseen liittyvää sääntelyä pidettiin erittäin kannatettavana, tarpeellisena ja vallitsevaa oikeustilaa selkeyttävänä. - Uutiset
15.5.2024 10.30
Verohallinto: Edunvalvonnassa oleva henkilö voi antaa valtuuden asiointiin OmaVerossaEdunvalvonnassa oleva henkilö voi nyt antaa edunvalvojalleen Veroasioiden hoito -valtuuden, jonka avulla tämä voi hoitaa edunvalvonnassa olevan veroasioita OmaVerossa. Veroasioiden hoito -valtuuden avulla valtuutettu voi hoitaa veroasioita muun muassa OmaVerossa, puhelimessa ja asiakaspalvelupisteissä. - Uutiset
14.5.2024 11.50
KHO äänesti: Voitiinko sovintoneuvottelujen seurauksena maksettu sovintokorvaus katsoa hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa hakijan ansiotuloista vähennyskelpoiseksi TVL 29 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneeksi menoksiEnnakkoratkaisun antaminen siihen kysymykseen, minkä suuruisia vähennyksiä hakija voi verovuoden 2022 tuloverotuksessaan maksamansa sovintokorvauksen perusteella tehdä, ei ollut annettujen tietojen perusteella mahdollista. Tämän vuoksi keskusverolautakunnan päätös oli kumottava ja ennakkoratkaisu oli puutteelliseen selvitykseen perustuvana poistettava. Hakijan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. (Julkaisematon) - Uutiset
14.5.2024 11.30
KHO: Oliko perintätoimiston pyytämien henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvalle luovuttamiselle Verohallinnon henkilörekisteristä julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaiset edellytykset (ään.)HAO oli katsonut, että Verohallinto oli voinut julkisuuslain 16 §:n 2 momentissa säädetyn harkintavaltansa nojalla esittämillään syillä kieltäytyä luovuttamasta tietoja valittajan pyytämässä sähköisessä muodossa, vaikka 3 momentissa säädetyt luovuttamisen edellytykset sinänsä olisivat käsillä. A Oy:llä olevasta julkisuuslain 16 §:n 3 momentin mukaisesta käsittelyperusteesta huolimatta Verohallinnolla oli ollut laissa säädetyn harkintavallan nojalla oikeus kieltäytyä luovuttamasta pyydettyjä vuoden 2017 julkisia verotietoja sähköisessä muodossa. Julkisuusperiaate asiassa toteutui kuitenkin siten, että tieto valittajan pyytämästä asiakirjasta voitiin antaa julkisuuslain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tavoilla. KHO ei muuttanut HAO:n päätöksen lopputulosta. - Uutiset
13.5.2024 16.29
Eurooppalainen kansalaisaloite: Komissio rekisteröi kasvihuonekaasupäästöjen verottamista ajavan kansalaisaloitteenEuroopan komissio rekisteröi 13.5.2024 kansalaisaloitteen ”Pelastetaan maapallo siirtämällä verotusta työnteosta kasvihuonekaasupäästöihin”. - Uutiset
8.5.2024 13.46
Hallituksen esitys: Ostajan verovastuuta alkoholin verkkokaupassa laajennetaanHallituksen esityksen mukaan alkoholin ostaja olisi myyjän lisäksi vastuussa verosta, jos etämyyjä ei täytä velvoitteitaan. Hallitus antoi esityksen eduskunnalle keskiviikkona 8.5. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Ostajan verovastuuta etämyynnissä ja kuljetuksen mukana seuraavaa tunnistetta koskevat säännökset tulisivat voimaan kuitenkin aikaisintaan 1. syyskuuta 2024. - Uutiset
7.5.2024 11.57
Uusi kannanotto: Ruokalähettien ja heidän sijaistensa verotuksestaEnnakonpidätys - Menon vähennyskelpoisuus - Palkka - Työkorvaus - Itsensätyöllistäjä - Kevytyrittäjä - Työntekijät - Työnantajat - Elinkeinoverotus - Ennakkoperintä - Henkilöasiakkaan tuloverotus - Uutiset
7.5.2024 11.30
KHO kumosi Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen päätöksen: Sulautumiseen sovellettiin EVL 52 a ja 52 b §:n säännöksiä - sulautuvan yhtiön verovuosilta 2016–2019 vahvistetut tappiot siirtyivät TVL 123 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla vastaanottavalle yhtiölleAsiassa oli ratkaistavana, sovelletaanko B Ab:n suunniteltuun sulautumiseen A Ab:hen EVL 52 h §:n tai VML 28 §:n veron kiertämistä koskevia säännöksiä, kun sulautumisessa vastaanottava yhtiö on vain osin sulautuvan yhtiön emoyhtiön omistama, sulautuvalla yhtiöllä ei ole liiketoimintaa ja sulautuvan yhtiön varallisuus on vähäinen suhteessa vahvistettujen tappioiden määrään. Asiassa oli lisäksi ratkaistavana, siirtyvätkö suunnitellussa sulautumisessa B Ab:n verovuosilta 2016–2019 vahvistetut tappiot A Ab:lle TVL 123 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. KHO kumosi Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen päätöksen. Verohallinnon ennakkoratkaisu saatettiin voimaan ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta. Toisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta KHO lausui uutena ennakkoratkaisuna, että suunnitellussa sulautumisessa B Ab:n verovuosilta 2016–2019 vahvistetut tappiot siirtyvät TVL 123 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla A Ab:lle. (Julkaisematon) - Uutiset
7.5.2024 10.30
KHO: Ihmisen rasvakudoksesta tuotettavan valmisteen myynnistä oli suoritettava arvonlisäveroa yleisen arvonlisäverokannan (24 %) mukaisestiAsiassa oli ratkaistavana, onko ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetun ihmisen rasvakudoksesta tuotettavan valmisteen myynnistä suoritettava arvonlisäveroa. Veroa ei tule suoritettavaksi, mikäli kysymys on AVL 36 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta ihmiskudoksen myynnistä. Keskusverolautakunta oli lausunut antamanaan ennakkoratkaisuna, että yhtiön tulee suorittaa yleisen arvonlisäverokannan (24 %) mukaisesti arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatun valmisteen myynnistä. KHO hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muutettu. Yhtiön vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylättiin. (Julkaisematon) - Uutiset
3.5.2024 9.33
KHO:n ennakkopäätös tuulivoimalayhtiön verkkoyhtiölle suorittaman sähköverkon liittymismaksun jaksottamisestaAsiassa oli kysymys siitä, oliko yhtiöllä oikeus vähentää tuulivoimapuiston sähköverkkoon liittämistä koskevassa sopimuksessa tarkoitetusta liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutunut meno vuotuisina poistoina verotettavasta tulostaan. KHO katsoi, että liittymismaksu oli vähennettävä yhtiön verotettavista tuloista vuotuisina poistoina. KHO myös katsoi, että yhtiö voi vähentää liittymismaksuksi nimetystä suorituksesta aiheutuneen menonsa EVL 24 §:ssä tarkoitetulla tavalla yhtä suurina vuotuisina poistoina todennäköisenä vaikutusaikanaan kuitenkin enintään 10 verovuoden aikana. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
2.5.2024 10.56
Lainsäädännön arviointineuvosto: Arvonlisäverovelvollisuuden alarajan noston yritysvaikutuksia täsmennettäväLainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon valtiovarainministeriölle arvonlisäverovelvollisuuden alarajan muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksesta ilmenee nykytilan ongelmat ja tarve lainmuutokselle. Ehdotuksen vaikutuksia tulisi monin paikoin täsmentää. - Uutiset
30.4.2024 12.26
Yleisen arvonlisäveron ja vakuutusmaksuveron korotukset lausuntokierrokselleYleistä arvonlisäverokantaa ja vakuutusmaksuverokantaa esitetään korotettavaksi 1,5 prosenttiyksiköllä. Muutokset on suunniteltu tulevan voimaan 1. syyskuuta 2024. - Uutiset
30.4.2024 11.55
Toukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2024 voimaan tulevia säädöksiä ja säädösmuutoksia ovat muun muassa:
- laki työntekijöiden lähettämisestä annetun lain muuttamisesta
- sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 6 §:n muuttamisesta
- laki väestön rekisteröinnistä Viron kanssa tehdystä sopimuksesta - Uutiset
30.4.2024 9.00
Ensimmäisten CESOP-ilmoitusten määräpäivä on 30.4.2024EU:n alueella maksupalveluntarjoajille tuli voimaan 1.1.2024 uusi tiedonantovelvollisuus, joka koskee rajat ylittäviä maksutapahtumia. Maksupalveluntarjoajia ovat esimerkiksi pankit ja luottolaitokset. Tiedonantovelvollisuudella pyritään vähentämään kansainvälisen verkkokaupan arvonlisäveropetoksia ja turvaamaan yritysten oikeudenmukainen kilpailu. - Uutiset
29.4.2024 10.30
Tutkimus: Liikennehankkeet voivat edistää työllistymistä ja parantaa kohtaantoa - myös matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin tutkittiinSuunniteltu Länsiradan nopea junayhteys lisäisi pendelöintiä arviolta noin 1300 henkilöllä, mikä kasvattaisi palkkasummaa yhteensä noin 11 miljoonalla eurolla ja arvonlisää noin 15 miljoonalla eurolla vuodessa, selviää tuoreesta Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös ansiotuloverotuksen matkakuluvähennyksen kannustinvaikutuksia pendelöintiin. Nykisin sovelletun tilkkutäkkimäisen matkakuluvähennyksen sijaan tutkijat ehdottavat siirtymistä yksinkertaisempaan kilometripohjaiseen malliin, joka keventäisi hallinnollista taakka ja vähentäisi väärinkäytösten mahdollisuutta. Ehdotettu kilometripohjainen matkakuluvähennys myös kannustaisi ottamaan vastaan työtä kauempaa ja suosimaan etätöitä. - Uutiset
29.4.2024 10.00
Päivitetty ohje: Julkisesti noteeraamattoman osakeyhtiön osakkeen matemaattisen arvon ja vertailuarvon laskeminenOhjeen lukua 5.5.1 on päivitetty päätöksen KHO 2024:9 vuoksi. Samassa yhteydessä ohjeeseen on tehty myös muita pieniä täsmennyksiä. - Uutiset
29.4.2024 9.28
KHO: Sijoitusyhtiötä ei ollut pidettävä sellaisena yrityksenä, jonka osakkeita koskeviin suunniteltuihin lahjoituksiin olisi voitu soveltaa sukupolvenvaihdoshuojennuksia koskevia säännöksiäAsiassa oli kysymys sukupolvenvaihdokseen liittyvästä lahjaveron huojennuksesta. PVL 55 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lahjaverosta jätetään verovelvollisen pyynnöstä osa maksuunpanematta, jos veronalaiseen lahjaan sisältyy maatila, muu yritys tai osa niistä. Asiassa oli ratkaistavana, oliko arvopaperikauppaa ja sijoitustoimintaa harjoittavaa X Oy:tä pidettävä mainitussa säännöksessä tarkoitettuna yrityksenä. HAO:n päätös kumottiin ja Verohallinnon antama ennakkoratkaisu saatettiin voimaan. - Uutiset
26.4.2024 15.39
Tulokset kuudesta verotusta käsittelevästä selvityksestä on julkaistuValtiovarainministeriö on julkaissut henkilöiden tuloverotukseen liittyviä selvityksiä. Selvitykset käsittelevät oman asunnon myyntivoiton verovapauden ehtoja lyhytaikaisessa vuokrauksessa, sotilasvarusteiden verovähennysoikeuden mahdollisuuksia, veronumeromenettelyn laajentamista matkailu- ja ravintola-alalle, omaishoidon palkkion verokohtelua, iäkkään vanhemman seurapalvelun mahdollista verovapautta henkilöstöetuna sekä ulkomailta Suomeen saapuvien työntekijöiden etuuksien verotusta. - Uutiset
26.4.2024 15.15
Uusi ohje: Verovalitusmenettelyä koskeva ohjeOhjeessa käsitellään verovalituksiin liittyviä menettelykysymyksiä siltä osin kuin niillä on vaikutuksia hallintotuomioistuimien, Verohallinnon ja muutoksenhakijoiden menettelyihin sekä näiden väliseen asiakirjaliikenteeseen. - Uutiset
26.4.2024 13.45
Hallinto-oikeus: Osakeyhtiön ei ollut suoritettava arvonlisäveroa laskuttamistaan terveyden- ja sairaanhoitopalveluistaArvonlisävero – Poikkeukset myynnin verollisuudesta – Terveyden- ja sairaanhoitopalvelu – Laskutuspalvelu – Terveydenhuollon ammattihenkilö
Asiassa oli ratkaistavana, oliko laskutuspalvelua tarjoavan A Oy:n myynti arvonlisäverotonta arvonlisäverolain 34 ja 35 §:n perusteella, kun se laskutti ensihoitajien suorittamasta työstä sairaankuljetuspalveluita tarjoavaa B Oy:tä. - Uutiset
26.4.2024 12.33
Verohallinnon päivitetty ohje DAC2-direktiiviin liittyen: CRS – lista osallistuvista valtioistaVerohallinto on antanut ohjeen ns. DAC2-direktiivin voimaanpanolain sekä verotusmenettelylain 17 b, c ja d §:n soveltamiseksi (diaari A236/200/2017). Luettelo on päivitetty 25.4.2024. - Uutiset
26.4.2024 9.16
KHO: Sähkösavukkeiden erikoisliikkeissä myytävien tuotteiden tupakkaveroValmisteverotus – Tupakkavero – Veronalaisuus – Sähkösavukeneste – Höyrystettäväksi tarkoitettu nikotiiniton neste – Aromitiiviste – Pohjaneste – Elintarvikevalmiste – Myyntipaikka
Asiassa oli ratkaistavana, olivatko yhtiön ennakkoratkaisuhakemuksessa yksilöidyt aromitiivisteet ja propyleeniglykoli- ja kasvisglyseriinivalmisteet tupakkaverolain soveltamisalaan kuuluvia höyrystettäväksi tarkoitettuja nikotiinittomia sähkösavukenesteitä. - Uutiset
26.4.2024 8.08
Hallinto-oikeus: Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen keskinäisessä vakuutusyhtiössäTuloverotusta koskeva ennakkoratkaisu – Omistajanvaihdosten vaikutus tappioiden vähentämiseen – Keskinäinen vakuutusyhtiö – Vakuutuksenottajien merkitys tappioiden vähentämiseen – Takuuosuus – Takuuosuuden omistajanvaihdos - Uutiset
25.4.2024 15.47
Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025–2028 – OM: Oikeudenhoidon toimintakyvystä huolehditaan; ALV:n nosto tulee voimaan 1.9.2024Julkisen talouden suunnitelma kattaa valtion, hyvinvointialueet, kunnat sekä lakisääteiset työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvarahastot. Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta torstaina 25. huhtikuuta. Suunnitelman tarkoituksena on tukea päätöksentekoa julkisesta taloudesta ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Julkisen talouden suunnitelma ja sen sisältämä vakausohjelma on laadittu EU- ja kotimaisen finanssipoliittisen lainsäädännön mukaisesti. - Uutiset
25.4.2024 15.03
Lausuntopyyntö 6. heinäkuuta 2024 saakka: Tulorekisterin tietosuojasääntelyä tehostetaanLainmuutokset saattaisivat tulorekisterinpitäjän vastuut vastaamaan tarkemmin EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimuksia. Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi. - Uutiset
25.4.2024 11.25
Päivitetty ohje: Työmatkakustannusten korvaukset verotuksessaVerohallinnon ohjeeseen on tehty seuraavat päivitykset:
- Lukuun 2.2 on täsmennetty, milloin työnantaja voi kustantaa aterian verovapaasti palkansaajan varsinaisella työpaikalla.
- Lukuun 5.3.2 on lisätty esimerkki 36.
- Lukuun 8.2.5 on lisätty ohjausta muun työnantajan kuin käyttöetuauton antaneen työnantajan lukuun tehdystä työmatkasta
- Lukuun 8.6 on täsmennetty kohdennetun maksuvälineen vaikutuksesta ateriakorvauksen verovapauteen.
- Lukuun 10.7 on lisätty esimerkki etätyöstä.
Lisäksi ohjeeseen on tehty teknisluonteisia päivityksiä. - Uutiset
25.4.2024 11.17
Täydennetty ohje: Peitelty osinkoVerohallinnon ohjetta on täydennetty tulorekisteriä koskevan ilmoitusvelvollisuuden osalta. - Uutiset
23.4.2024 15.30
Päivitetty ohje: Eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistaminenVerohallinnon ohjeessa käsitellään eräiden yhteisöjen tulolähdejaon poistamisen vaikutusta eri yhteisömuotojen verotukseen. Ohjetta sovelletaan verovuodesta 2020 alkaen. Ohjeen lukua 3.4 on päivitetty päätöksen KHO 2024:10 vuoksi. Lisäksi ohjeen lukua 2.2 on täydennetty siten, että siinä kerrotaan, miten maatilatalouden tuloverolain (MVL) 21 §:ssä tarkoitettuja luovutuksia ja MVL 3 §:n 3 momentissa tarkoitettuja maa-aineksista saatuja tuloja käsitellään tulolähdejaon poistamisen piiriin kuuluvien yhteisöjen verotuksessa. - Uutiset
23.4.2024 10.00
Veronmaksajien Kaari: Tarkista esitäytetyltä veroilmoitukselta tulosi – myös digiansioistaTarkista vuoden 2023 verotiedot ja lisää puuttuvat tulot, Veronmaksajain Keskusliiton johtava verojuristi Päivi Kaari muistuttaa, kun veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät lähestyvät. Myös monia vähennyksiä pitää huomata itse vaatia. - Uutiset
22.4.2024 8.00
Uusi ohje: Maatalousmaan vuokrauksen verotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään ensisijaisesti maatilaan kuuluvan maatalousmaan vuokraamisesta saadun vuokratulon ja siitä vähennettävien menojen verotusta. Maatalousmaana pidetään peltoa, puutarhaa sekä luonnonniittyä ja luonnonlaidunta. Ohjeessa käsitellään myös vuokrauksen vaikutusta varausten tekemiseen ja maatalouden tappioiden vähentämiseen. Lisäksi käsitellään vuokrauksen arvonlisäverotusta ja maatalousmaan vuokrauksen vaikutusta luovutusvoiton verotukseen sekä perintö- ja lahjaverotuksen sukupolvenvaihdoksen huojennukseen. Ohje korvaa 4.12.2017 annetun samannimisen ohjeen (A141/200/2017). - Uutiset
22.4.2024 7.45
Uusi ohje: Maatalouden nettovarallisuus tuloverotuksessaMaatalouden nettovarallisuus määritetään maataloustoimintaa harjoittavan luonnollisen henkilön, kuolinpesän, yhteisön ja yhtymän verotuksessa. Maatalouden tulo jaetaan luonnollisen henkilön tuloverotuksessa ansio- ja pääomatulo-osuuksiin maatalouden nettovarallisuuden perusteella. Verohallinnon ohje korvaa 27.4.2016 annetun samannimisen ohjeen (A27/200/2016). - Uutiset
19.4.2024 14.33
Hallintarekisteröityjen osakeomistusten yleisöjulkisuus pysyy ennallaanValtiovarainministeriö ei tässä vaiheessa ryhdy jatkotoimiin lisätäkseen hallintarekisteröityjen osakkeiden omistusten yleisöjulkisuutta. Uuden sääntelyn hyödyt olisivat vähäisiä suhteessa haittoihin. Ulkomaiset osakkeenomistajat saavat hallintarekisteröidä osakeomistuksiaan Suomessa. Kun osakkeet hallintarekisteröidään, tiedot omistajasta eivät näy arvopaperikeskuksen julkisessa osakasluettelossa. Viranomaiset saavat kuitenkin tietoja omistajista muuta kautta. Verohallinto saa tiedon osakkeen tosiasiallisesta omistajasta, jos hallintorekisteröidyille osakkeille maksettuun osinkoon sovelletaan alle 35 prosentin verokantaa. - Uutiset
19.4.2024 13.40
Uusi ohje: Verovapaat lahjatVerohallinnon ohjeessa käsitellään lahjaverotuksessa erilaisten verovapaiden lahjojen määrittelyä, niiden käsittelyä erilaisissa tilanteissa ja niihin liittyvää verotusmenettelyä. - Uutiset
19.4.2024 9.00
Keskusverolautakunta: Ranskalainen AIFM-direktiivin mukainen vaihtoehtorahasto ei ollut TVL 20 a §:n nojalla vapaa tulon perusteella suoritettavasta verosta eikä siten myöskään lähdeverolain 3 §:n 10 momentin perusteella vapaa osingosta suoritettavasta lähdeverostaAsiassa oli ratkaistavana erityisesti se, mitä ulkomaisen rahaston varojen sijoittamiselta voitiin TVL 20 a §:ssä tarkoitetun vastaavuuden kannalta edellyttää, ja täyttikö Rahasto nämä vaatimukset. (Ei lainvoim. 19.4.2024) - Uutiset
18.4.2024 14.44
Hallitus esittää arvonlisäverolain muuttamista neuvoston direktiivin täytäntöönpanemiseksiEsityksen tarkoituksena on täytäntöönpanna neuvoston direktiivi (EU) 2022/542 direktiivien 2006/112/EY ja (EU) 2020/85 muuttamisesta arvonlisäverokantojen osalta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. tammikuuta 2025. - Uutiset
18.4.2024 13.42
Hallinto-oikeus: Henkilökohtaisen tulon verotus – Pääomatulo – Osakaslaina – Osakaslainan anteeksianto – Kuolinpesä – Peitelty osingonjako - Uutiset
18.4.2024 9.30
KHO: Työeläkevakuutusyhtiöiden perustamaa ja omistamaa yhtiötä oli pidettävä sellaisena AVL 60 a §:ssä tarkoitettuna itsenäisenä yhteenliittymänä, jonka harjoittamasta palvelun myynnistä jäseninä oleville työeläkeyhtiöille ei ollut suoritettava arvonlisäveroaA Oy oli suomalaisten työeläkevakuutusyhtiöiden perustama ja omistama yhtiö. Yhtiö oli perustettu, jotta työeläkeyhtiöt pystyivät hoitamaan lakisääteiset eläkepäätöksiin ja -maksatuksiin liittyvät tehtävänsä. Yhtiö ylläpiti työeläkevakuuttamisessa tarvittavia tietojärjestelmiä ja myi siihen liittyviä palveluja työeläkeyhtiöille omakustannushintaan. Vastaavia palveluja ei ollut työeläkeyhtiöiden ostettavissa muualta. Asiassa oli ratkaistavana, oliko A Oy:tä pidettävä sellaisena AVL 60 a §:ssä tarkoitettuna itsenäisenä yhteenliittymänä, jonka harjoittamasta palvelun myynnistä jäsenilleen ei ollut suoritettava arvonlisäveroa. Asiassa oli erityisesti arvioitava lain 60 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisen edellytyksen täyttymistä. - Uutiset
17.4.2024 15.30
Uusi ohje: Vahingonkorvaukset verotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään vahingon- ja vakuutuskorvauksia, niiden veronalaisuutta ja veronalaisen korvauksen tulolajia henkilöverotuksessa. Ohjeella korvataan aiempi ohje Omaisuuteen kohdistuvat vahingon- ja vakuutuskorvaukset. Aiemman ohjeen tekstiä ja rakennetta on muokattu useissa kohdissa asiasisältöä kuitenkaan muuttamatta ja lisätty uusia lukuja. - Uutiset
17.4.2024 14.45
Päivitetty ohje: Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessaAikaisempaa samannimistä ohjetta on päivitetty vastaamaan uusimpia arvostamiseen liittyviä asetuksia ja oikeuskäytäntöä. - Uutiset
16.4.2024 16.30
Kehysriihessä tehdyt veroratkaisutPääministeri Petteri Orpon hallitus on sopinut vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta. Hallituksen veropolitiikan tavoitteena on kotitalouksien ostovoiman kohentuminen, työnteon kannustimien parantuminen ja talouskasvun edellytysten vahvistuminen. Verotuksen pitää kannustaa yrittäjyyteen ja tukea kotimaista omistajuutta. Julkisen talouden vakavan tilanteen vuoksi hallitus tekee julkista taloutta vahvistavia verotoimia. Verotoimien vaikutus julkiseen talouteen on 1,4 miljardia euroa. Toimet on valittu niin, että ne kohdistuvat oikeudenmukaisesti ja että niistä on mahdollisimman vähän haittaa talouskasvulle. Hallitus päätti myös investointeja edistävistä veroratkaisuista. - Uutiset
16.4.2024 9.25
KHO: Osakeyhtiöllä oli oikeus vähentää tuloverotuksessaan joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun pääjärjestäjien veloittama järjestelypalkkio ilman EVL 18 a §:ssä säädettyjä korkojen vähennysoikeuden rajoituksiaAsiassa oli ratkaistavana, oliko osakeyhtiöllä oikeus vähentää tuloverotuksessaan joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun pääjärjestäjien veloittama järjestelypalkkio ilman EVL 18 a §:ssä säädettyjä korkojen vähennysoikeuden rajoituksia. HAO:n ja Verohallinnon päätökset kumottiin. - Uutiset
15.4.2024 11.30
KHO: Yliopiston ei ollut suoritettava arvonlisäveroa A Oy:ltä veloittamistaan yhteisten palvelujen kustannusosuuksistaAsiassa oli ratkaistavana, onko yliopiston suorittamien tukipalvelujen luovuttaminen A Oy:lle ennakkoratkaisuhakemuksessa selostetuissa olosuhteissa AVL 1 §:ssä tarkoitettua liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa palvelun myyntiä. Yliopiston valitus hyväksyttiin. HAO:n päätös kumotiin ja Verohallinnon antama ennakkoratkaisu, jonka mukaan yliopiston ei ole suoritettava arvonlisäveroa A Oy:ltä veloittamistaan yhteisten palvelujen kustannusosuuksista, saatettiin voimaan. (Julkaisematon) - Uutiset
15.4.2024 10.30
Verohallinto: Älä haksahda yleiseen harhaluuloon matkakuluvähennyksistä – vähennystä saa halvimman kulkuneuvon mukaanHae vähennystä viimevuotisista kodin ja työpaikan välisistä matkakuluista nyt, eli tarkista ja tarvittaessa täydennä esitäytetty veroilmoitus. - Uutiset
15.4.2024 9.30
KHO: Virkasuhde oli päättynyt liikkeenluovutukseen, kun liikelaitoksen toiminnot oli liikkeenluovutuksella siirretty yksityisoikeudelliselle yhteisölleAsiassa oli ratkaistavana, oliko A:n virkasuhde jatkunut viranhaltijalain 44 §:ssä säädetyn jatkuvuusperiaatteen perusteella myös sen jälkeen, kun liikelaitoksen toiminnot oli liikkeenluovutuksella siirretty yksityisoikeudelliselle yhteisölle. HAO:n päätös kumottiin siltä osin kuin HAO oli A:n hakemuksen johdosta vahvistanut, että A:n virkasuhde Kajaanin kaupunkiin oli jatkunut katkeamatta irtisanomispäätöksen jälkeen ja Kajaanin kaupunki oli velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. A:n hakemus hylättiin 1.1.2014 jälkeisen ajan osalta. - Uutiset
11.4.2024 15.15
Kalevi Sorsa -säätiön julkaisema tutkimusraportti esittelee yhdeksän erilaista mallia Suomen osinkoverotuksen uudistamiseksiLaboren laatimat laskelmat osoittavat, että uudistus voisi tuoda vuosittain jopa 800 miljoonaa euroa lisää verotuloja. Progressiivisella osinkoveromallilla on mahdollista kohdistaa vaikutukset valtaosin suurituloisimalle prosentille suomalaisista. - Uutiset
11.4.2024 11.20
Väitös: Uuden tutkimuksen valossa verojen maksaminen ja veronkierto kumpuavat moninaisista moraalisista motiiveistaMikä saa ihmiset maksamaan veronsa? Entä mitkä seikat vaikuttavat veronkierron paheksuntaan? Uusi väitöskirja valaisee verojen maksamisen ja veronkierron taustalla vaikuttavaa monimuotoista moraalipsykologiaa ja tarjoaa näkökulmia siihen, miten digitaaliset rahoitusteknologiat voivat vaikuttaa eettiseen päätöksentekoomme. - Uutiset
11.4.2024 9.30
KHO:n ennakkopäätös lahjaveron sukupolvenvaihdoshuojennuksen laskemisesta, kun lahjoituksen kohteena olleen yhtiön tilikausi ei ollut kalenterivuosiAsiassa oli ratkaistava, minkä verovuoden verotuspäätöksen mukaista yhtiön osakkeen vertailuarvoa oli käytettävä laskettaessa perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 2 momentissa tarkoitettu veronhuojennus, kun lahjan kohteena olivat sellaisen yhtiön osakkeet, jonka tilikausi ei ollut kalenterivuosi. Muutoksenhakijan oli saanut 2.11.2018 lahjana kysymyksessä olevat yhtiön osakkeet. Lahjaverovelvollisuuden alkamisajankohtaan nähden lahjoituksen kohteena olevan yhtiön viimeisin tilikausi oli päättynyt 31.5.2018. Sukupolvenvaihdoshuojennuksen laskennassa oli siten tullut käyttää yhtiön verovuodelta 2018 toimitetussa tuloverotuksessa laskettua vertailuarvoa. (Äänestys 3–2 ja esittelijän eriävä mielipide) - Uutiset
10.4.2024 15.35
HAO: Lomamökkien ja juhlatilan lyhytaikaista vuokraustoimintaa varten perustettavaa yhtiötä ei voitu pitää PVL 55 §:n 1 momentissa tarkoitettuna yrityksenä eikä osakkeiden lahjoitukseen voitu soveltaa sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevia säännöksiäLahjanantajat suunnittelivat mökkien ja juhlatilan vuokraustoiminnan yhtiöittämistä osakeyhtiöksi. Perustettavan osakeyhtiön tarkoituksena oli jatkaa lahjanantajien harjoittamaa lomamökkien ja juhlatilan vuokraustoimintaa, missä tarkoituksessa lahjanantajien omistamat kuusi mökkiä ja juhlatila maapohjineen sekä muut toimintaan kuuluvat varat ja velat siirrettäisiin yhtiöön. Lahjanantajien tarkoituksena oli tämän jälkeen lahjoittaa yhtiön osakkeita kolmelle lapselleen. Verohallinnon verovuosille 2022 ja 2023 antaman lainvoimaisen ennakkoratkaisun mukaan toimintamuodon muutokseen sovellettiin TVL 24 §:ää. Asiassa oli ratkaistavana, pidetäänkö perustettavaa yhtiötä perintö- ja lahjaverolain 55 §:n 1 momentissa tarkoitettuna yrityksenä ja voidaanko osakkeiden lahjoitukseen siten soveltaa lain sukupolvenvaihdoshuojennusta koskevia säännöksiä. (Ei lainvoim. 10.4.2024) - Uutiset
9.4.2024 10.45
Päivitetty ohje: Verotuksen muuttaminen viranomaisaloitteisestiVerohallinnon ohjeen luvussa 2.1 on huomioitu hallintolain (434/2003, HL) säännökset asian automaattisesta ratkaisemisesta. Ohjeen lukuun 6 on lisätty esimerkkejä. Lisäksi ohjeeseen on tehty eräitä teknisiä muutoksia. - Uutiset
9.4.2024 10.30
Päivitetty ohje: Arvonlisäveron palauttaminen toiseen EU-maahan sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalleVerohallinnon ohjeessa kerrotaan, kuka voi hakea arvonlisäveron palautusta ja mikä liiketoiminta oikeuttaa palautukseen. Lisäksi ohjeessa selvitetään, millaisista hankinnoista palautusta maksetaan. Ohjeessa on omat kappaleensa myös siitä, miten palautusta haetaan, miten hakemus käsitellään ja miten palautuspäätökseen voi hakea muutosta. Ohjeen lopussa on lueteltu hakemuksessa käytettävät tavaran ja palvelun laatua kuvaavat koodit. Ohjetta on päivitetty 8.4.2024. Ohjeen lukuihin 6.2 ja 6.4 on lisätty tietoa hakemusten automaattisesta käsittelystä ja hakemuksen käsittelyajasta tilanteesta, kun hakijalle on lähetetty yksi lisätietopyyntö ja hakija pyytää lisäaikaa vastauksen antamiseen.