Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2021
- Uutiset
21.12.2021 11.03
Päivitetty ohje: Väliyhteisötulon verotus SuomessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain (1994/1217, väliyhteisölaki / VYL) soveltamista verovuodesta 2019 alkaen. - Uutiset
21.12.2021 8.30
Harmaan talouden selvityksiä: Suomi kansainvälistä keskitasoa torjuttaessa voitonsiirtoa veroparatiiseihinVeronkiertoa estävä sääntely on lisääntynyt räjähdysmäisesti 2010-luvun alkupuolelta saakka, minkä taustalla ovat olleet mm. OECD:n ja EU:n hankkeet. Samalla lakeja on myös kansainvälisesti harmonisoitu. Osana kehitystä on ollut voitonsiirtoa veroparatiiseihin estävien väliyhteisösäännöstöjen laajentunut käyttöönotto. Useiden kymmenien valtioiden vertailuun pohjautuva tarkastelu osoittaa, että muutamista erityispiirteistään huolimatta Suomen väliyhteisölainsäädäntö ei merkittävästi eroa keskeisimpien verrokkimaiden lainsäädännöstä. - Uutiset
20.12.2021 17.00
Peri edesmenneeltä puolisoltaan sveitsiläisessä pankissa olleen sijoitustilin - hovioikeus hylkäsi syytteen veropetoksesta (ään.)Vastaajan aviomies oli kuollut vuonna 1999. Vastaaja oli vuonna 2001 saanut perintönä edesmenneeltä puolisoltaan sveitsiläisessä pankissa olleen sijoitustilin. Vastaaja oli tuolloin asunut Saksassa ja muuttanut vuonna 2005 Suomeen. Rangaistusvaatimuksen mukaan vastaaja oli henkilökohtaisessa verotuksessaan tahallaan antanut viranomaiselle väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan tai veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt verotusta varten velvollisuuden, jolla oli merkitystä veron määräämiselle, minkä seurauksena hän oli välttänyt veroa yhteensä 77.283,96 euroa. HO totesi, että kokonaisuutena arvioiden asiassa mainitut seikat puhuivat sitä vastaan, että vastaaja olisi jättänyt alun perin ilmoittamatta tilistä saamansa tulot voidakseen välttää siihen liittyvän veron maksamisen Suomessa. Siitä, että vastaaja olisi toiminut kyseessä olevassa rikostunnusmerkistössä edellytetyssä veron välttämistarkoituksessa, jäi näin ollen järkevä epäily, samoin kuin siitä, että hän olisi ollut tietoinen sekä sijoitustilin kerryttämästä tulosta että sen verottamisesta Suomessa. Syyte veropetoksesta oli siten hylättävä. Eri mieltä ollut asessori luki vastaajan syyksi törkeän veropetoksen. (KKO ei muuttanut HO:n tuomion lopputulosta) - Uutiset
20.12.2021 12.30
Päivitetty ohje: MetsävähennysVerohallinnon ohjeessa käsitellään metsävähennyksen soveltamista metsätalouden pääomatulojen verotuksessa sekä käytetyn metsävähennyksen huomioon ottamista metsästä saadun luovutusvoiton laskennassa. - Uutiset
20.12.2021 11.06
Hallituksen esitys: Koronaviruksen kotitestit vapautetaan väliaikaisesti arvonlisäverostaHallitus esittää, että covid-19-sairauden itse suoritettavassa testauksessa käytettävät in vitro -diagnostiikkaan tarkoitetut lääkinnälliset laitteet vapautetaan väliaikaisesti verosta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2022 ja se olisi voimassa 31. joulukuuta 2022 saakka. - Uutiset
17.12.2021 14.30
Uusi kannanotto: OECD:n rahoitusliiketoimia koskeva siirtohinnoitteluohjeistusKannanoton tarkoituksena on esittää Verohallinnon näkemys OECD:n 11.2.2020 julkaiseman siirtohinnoitteluohjeiden rahoitusliiketoimia koskevan päivityksen osalta seuraaviin kysymyksiin:
- Mistä alkaen ohjeistusta voidaan käyttää tulkintalähteenä?
- Miten kotimainen oikeuskäytäntö vaikuttaa ohjeiden tulkintaan?
- Sisältävätkö ohjeet uutta ohjeistusta, jota ei voida käyttää tulkintalähteenä ohjeiden julkaisua edeltävien verovuosien osalta?
Lisäksi kannanotossa käsitellään lyhyesti rahoitusliiketoimien dokumentointia sekä ennakoivaa ohjausta. - Uutiset
17.12.2021 14.00
Muista hakea arvonlisäveron alarajahuojennusta ajoissaJos kuulut alv-rekisteriin ja tilikautesi (12 kk) liikevaihto on alle 30 000 euroa, voit hakea arvonlisäveron alarajahuojennusta. - Uutiset
17.12.2021 13.42
Verohallinto antoi päätöksen veroilmoituksessa annettavista tiedoistaPäätös tulee voimaan 1. tammikuuta 2022. Päätöksen määräyksiä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2021 annettaviin veroilmoituksiin. Yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoitusta koskevia määräyksiä sovelletaan kuitenkin vasta verovuodelta 2022 annettaviin veroilmoituksiin. - Uutiset
17.12.2021 11.00
Hovioikeus katsoi henkivakuutussopimuksen tuoton veroilmoituksessaan ilmoittamatta jättäneen toimineen tahallisesti - törkeästä veropetoksesta 5 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistusMerkitystä tahallisuuden arvioinnin kannalta ei voitu antaa sille, ettei vastaaja ollut henkivakuutussopimusten yhdistämiseen liittyviä asiakirjoja allekirjoittaessaan tutustunut niihin tarkemmin tai halunnut ottaa selkoa ulkomaisen pankkitilinsä tilitapahtumista ennen veroilmoituksen tekemistä. Merkitystä tässä tapauksessa ei voitu antaa myöskään sille, että vastaaja oli vetoamallaan tavalla käyttänyt apunaan palkkaamiaan veroneuvojia. Vastaajan veropetoksella välttämän veron riidatonta määrää 44.599 euroa oli pidettävä asiassa lausutuin perustein RL 29 luvun 2 §:n 1 kohdan tarkoittamalla tavalla huomattavana. Ottaen huomioon vältetyn veron määrä, joka oli selvästi asiassa lausuttua raja-arvoa suurempi sekä muut teonkuvauksesta ilmenevät ja tahallisuuden arvioinnin yhteydessä lausutut seikat, oli vastaajan rikosta pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Vastaajalle tuomittu rangaistus ei ollut liian ankara. KO:n tuomion lopputulosta ei ollut siten aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 17.12.2021) - Uutiset
17.12.2021 10.30
KHO: Vastaanottavien perustettavien ei-keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ei ollut suoritettava varainsiirtoveroa jakautumisessa niille siirtyvien kiinteistöjen luovutuksistaAsiassa oli ratkaistavana, onko vastaanottavien yhtiöiden suoritettava varainsiirtoveroa, kun tavallinen kiinteistöosakeyhtiö Kiinteistö Oy B jakautuu osakeyhtiölaissa tarkoitetulla tavalla kokonaan uusiin tavallisiin kiinteistöyhtiöihin ja kun vastaanottavien yhtiöiden yhtiöjärjestyksiä muutetaan jakautumisen jälkeen niin, että niistä tulee asunto-osakeyhtiöitä tai keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä. Verohallinto oli lausunut 30.6.2020 antamanaan varainsiirtoveron ennakkoratkaisuna, että Kiinteistö Oy B:n jakautuessa hakemuksessa kuvatulla tavalla EVL 52 c §:n ja osakeyhtiölain säännösten mukaisesti kokonaisjakautumisena, vastaanottavien perustettavien ei-keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden ei ole suoritettava varainsiirtoveroa jakautumisessa niille siirtyvien kiinteistöjen luovutuksista. HAO ei ollut muuttanut Verohallinnon ennakkoratkaisua. KHO ei muuttanut HAO:n päätöksen lopputulosta. - Uutiset
17.12.2021 8.14
Verohallinto antoi päätöksen maksujärjestelyssä noudatettavasta menettelystäVerohallinto voi verojen kerryttämiseksi ryhtyä maksujärjestelyyn tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneen verovelvollisen kanssa sen sijaan, että verot lähetettäisiin ulosottoperintään tai ryhdyttäisiin muihin perintätoimiin. Maksujärjestely tehdään Verohallinnon kantamista veroista. Päätös tulee voimaan 1. tammikuuta 2022. - Uutiset
17.12.2021 5.59
Verotuksen muutoksia 2022Verohallinto on julkaissut koosteen verotukseen vuonna 2022 voimaan tulevista muutoksista. Tasavallan presidentti vahvisti osan muutoksista torstaina 16.12.2021, osan keskiviikkona 22.12.2021. - Uutiset
16.12.2021 14.39
Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärää korotetaan 0,2 prosentilla vuonna 2022Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaismäärää korotetaan 0,2 prosentilla vuonna 2022. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu on 1,50 prosenttia palkasta. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu on 0,50 prosenttia palkasta, jos palkkasumma on korkeintaan 2 197 500 euroa. Sen ylittävältä osalta työttömyysvakuutusmaksu on 2,05 prosenttia palkasta. - Uutiset
16.12.2021 11.19
Suomesta ulkomaille maksettavien mm. osinkojen lähdeveroprosentitSuomesta ulkomaille maksettavien osinkojen, sijoitusrahaston voitto-osuuksien ja rojaltien lähdeveroprosentit. Verohallinnon taulukosta ilmenee perittävä vero-% eri verosopimusvaltioissa asuvien tulonsaajien osalta. Jos valtiota ei mainita, vero on 20 % tai 30 %. - Uutiset
16.12.2021 9.00
Uusi ohje: Hankintatyö verotuksessaVerohallinnon ohjeessa käsitellään hankintatyön arvon verotusta tekijänsä ansiotulona sekä hankintatyön arvon vähentämistä metsätalouden veronalaiseksi pääomatuloksi luettavasta hankintakauppatulosta. Ohje on voimassa 13. joulukuuta 2021 lukien toistaiseksi. - Uutiset
15.12.2021 12.17
Ensi vuoden verokortit nyt OmaVerossa – tarkista omasi, niin vältyt yllätyksiltäEnsi vuoden verokortista kannattaa tarkistaa tuloraja, ja tehdä tarvittaessa uusi verokortti OmaVerossa. Tammikuussa käy vielä vuoden 2021 verokortti, ja vuoden 2022 verokortit otetaan käyttöön helmikuun alussa. - Uutiset
15.12.2021 12.00
Uusi ohje: Ilmailussa käytettyjen polttoaineiden valmisteverotusVerohallinnon ohjeessa käsitellään ilmailussa käytettyjen polttoaineiden valmisteverokohtelua. Ohje korvaa aikaisemman, diarioimattoman Verohallinnon 1.1.2021 päivätyn ohjeen Ilmailussa käytettyjen polttoaineiden valmisteverotus. Ohjeen varsinainen sisältö on sama kuin diarioimattomassa ohjeessa. Ohjeen alkuun on lisätty tekstin sisältöä koskeva yhteenveto. Lisäksi ohjeen ilmailulainsäädäntöön liittyvät viittaukset on tarkistettu vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Ohje on voimassa 15. joulukuuta 2021 lukien toistaiseksi. - Uutiset
15.12.2021 11.47
Vierashuoneessa KTT, yliopistonlehtori Katriina Pankakoski: Siirtohinnoitteluoikaisua koskeva sääntely: lainsäädäntömuutoksen tosiasiallinen vaikutus oikeustilaanUusi siirtohinnoittelua koskeva sääntely tulee voimaan 1.1.2022. Lainsäädäntömuutos koskee VML 31 §:n 1─3 momentteja. Lainsäädäntömuutosta voidaan kuvata kansallisen siirtohinnoitteluoikaisua koskevan sääntelyn täsmennykseksi, ja että muutoksen yhteydessä VML 31 §:n soveltamisalan rajoituksia selkeytetään verrattuna aiempaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöön vuosina 2014─2021. Etuyhteysliiketoimien oikaisu toteutetaan kuitenkin edelleen markkinaehtoperiaatteen mukaisessa viitekehyksessä. - Uutiset
15.12.2021 9.31
KHO:lta kaksi apuyhtiöiden korkojen vähennysoikeutta koskevaa ratkaisuaKHO antoi keskiviikkona 15.12. kaksi vuosikirjapäätöstä, jotka koskevat apuyhtiöiden tuloverotusta. Asioissa oli kysymys siitä, olivatko apuyhtiöille osakkeiden hankintaan kohdistuvista konsernin sisäisistä veloista aiheutuneet korkokulut vähennyskelpoisia verotuksessa. - Uutiset
15.12.2021 8.00
Veronmaksajien palkkaverovertailu: Suomea riivaa kireä progressio – Ruotsikin verottaa selvästi kevyemminNaapurimaa Ruotsiin verrattuna keskituloisen palkansaajan veroprosentti on Suomessa 5,6 prosenttiyksikköä korkeampi. Eli samasta 46 000 euron vuositulosta jää Suomessa käteen noin 2 500 euroa vähemmän kuin Ruotsissa.