Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2018
- Uutiset
28.11.2018 11.39
Arviointineuvosto: Osakesäästötilin konkreettiset hyödyt ja kustannukset sijoittajalle pitäisi nostaa selvemmin esiinOsakesäästötilin vaikutuksia on kuvattu melko monipuolisesti hallituksen esityksessä. Esityksen vaikutuksia sijoittajalle olisi kuitenkin tarkennettava, sekä käsiteltävä osakesäästötilin yhteensopivuutta nykyiseen verojärjestelmään. Arviointineuvosto pitää myönteisenä, että esityksessä kuvataan havainnollisesti kotitalouksien nykyistä rahoitus- ja reaalivarallisuuden määrää. Muutoinkin asian taustaa ja nykytilaa on kuvattu hyvin. Hallituksen esityksessä on hyödynnetty pitkälti työryhmän suosituksia osakesäästötilin kehittämiseksi, mitä voidaan pitää myönteisenä. - Uutiset
28.11.2018 10.54
Keskusverolautakunta: Suomalaisen sijoitusrahasto-osuuksien vaihtumista ulkomaisen sijoitusrahaston osuuksiksi ei pidetty luonnollisen henkilön verotuksessa luovutuksenaKVL katsoi, että EVL 52 a §:ssä sekä EVL 52 b §:ssä tarkoitettuja periaatteita tuli soveltaa A-sijoitusrahaston sulautuessa hakemuksessa kuvatulla tavalla toisessa jäsenvaltiossa olevan sijoitusrahastodirektiivin mukaisen yhteissijoitusyrityksen alarahastoon. Hakijan A-sijoitusrahasto-osuuksien vaihtumista vastaanottavan sijoitusrahaston osuuksiksi ei pidetty hakijan verotuksessa luovutuksena. Ennakkoratkaisu vuosille 2018 ja 2019. (Ei lainvoim. 28.11.2018) - Uutiset
28.11.2018 10.32
Ohje arvoseteleiden arvonlisäverotuksestaArvoseteleitä koskevat säännökset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2019. Keskeisin muutos Suomessa on se, että arvoseteleiden jakelusta perittävät palkkiot tulevat pääsääntöisesti arvonlisäverotuksen piiriin. Arvoseteleiden jakelulla tarkoitetaan kaikkia arvoseteleiden jakeluun liittyviä palveluja, kuten liikkeeseenlasku, välityspalvelu ja maksupalvelu. Näitä arvosetelien myynnistä erillisiä palveluja ei useissa tilanteissa enää uusien säännösten mukaan pidetä verottomina rahoituspalveluina vaan verollisina jakelu-, markkinointi- tai muina vastaavina palveluina. - Uutiset
27.11.2018 10.36
Sähköisten julkaisujen arvonlisäverotuksesta annetut lausunnot on julkaistuVM pyysi 30. lokakuuta lausuntoja sähköisten julkaisujen arvonlisäverotuksesta. Lausuntoaika päättyi perjantaina 23. marraskuuta. Lakiluonnoksen mukaan sähköisten julkaisujen arvonlisävero alenisi 24 prosentista 10 prosenttiin. Muutosten olisi tarkoitus tulla voimaan ensi heinäkuussa. - Uutiset
26.11.2018 13.08
Hovioikeuden tuomio avunannosta törkeään veropetokseen - tuomio on erimielinen rekisterimerkintärikoksen perusteella määrättävän liiketoimintakiellon osaltaAvunannon rangaistavuus - Rangaistuksen määrääminen - Vahingonkorvausvelvollisuus - Liiketoimintakielto - Uutiset
26.11.2018 9.30
KHO:n ratkaisu sukupolvenvaihdoshuojennuksestaAsiassa oli ratkaistavana, voitiinko A:lle myöntää PVL 55 §:ssä tarkoitettu sukupolvenvaihdoshuojennus sillä perusteella, että A:n isältään B:ltä vuonna 2011 lahjana saamiin X Oy:n osakkeisiin sisältyi osa PVL 55 §:ssä tarkoitetusta yrityksestä. Verohallinto oli 19.2.2013 toimittamassaan lahjaverotuksessa vahvistanut A:n isältään B:ltä 27.12.2011 lahjana saamien 4 517 X Oy:n osakkeen arvoksi yhteensä 637 393,87 euroa, josta A:n maksettavaksi määrättiin lahjaveroa 80 659,00 euroa. Lahjoitukseen ei ollut sovellettu PVL 55 §:ssä tarkoitettua sukupolvenvaihdoshuojennusta, koska X Oy:n oli katsottu harjoittaneen pelkästään TVL:n mukaan verotettavaa toimintaa. Verotuksen oikaisulautakunta oli 17.11.2015 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. HAO oli hylännyt A:n tekemän valituksen. KHO hylkäsi A:n valituksen. HAO:n päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
23.11.2018 15.23
Pohjoismaiden tulo- ja varallisuusverosopimuksen muutokset hyväksyttyTasavallan Presidentti hyväksyi perjantaina (23.11.) tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan ja vahvisti lain Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdystä pöytäkirjasta. Muutokset koskevat pääasiassa veronkierron torjumista. Sopimus perustuu suurelta osin OECD:n vuonna 2013 julkaisemaan selvitykseen veropohjan rapautumisesta ja voitonsiirrosta (BEPS), sen verosopimuksia koskevaan osaan. - Uutiset
23.11.2018 9.03
Julkisasiamieheltä ratkaisuehdotus verotusta koskevaan Helsingin käräjäoikeuden ennakkoratkaisupyyntöönJulkisasiamies esittää, että keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annettua direktiiviä 2010/24/EU on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kanne, jolla riitautetaan pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion viranomaisten sen oman lainsäädännön mukaisesti toteuttaman täytäntöönpanotoimen pätevyys, on nostettava tätä jäsenvaltiota (sen viranomaisia) vastaan. - Uutiset
22.11.2018 14.26
Hallitus esittää tulorekisterin laajentamista koskemaan myös eläkkeitä ja muita etuustulojaTulorekisteri tulee käyttöön ensi vuoden alussa. Työnantajat pystyvät jatkossa ilmoittamaan henkilöstönsä palkkatiedot yhdellä kertaa kaikille viranomaisille ja muille tahoille. Hallitus esittää, että tulorekisteri laajennetaan koskemaan myös eläkkeitä ja muita etuustuloja vuodesta 2020 alkaen. - Uutiset
22.11.2018 13.36
Unionin tuomioistuin: Perintöveroetua ei voi rajata koskemaan vain jäsenvaltion alueella sijaitsevia metsiäSEUT 63 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa annetaan veroetu perintönä saatujen metsien osalta sillä edellytyksellä, että niitä hoidetaan kestävästi kansallisessa oikeudessa määritetyin ehdoin, mutta jossa rajataan kyseinen etu metsiin, jotka sijaitsevat kyseisen jäsenvaltion alueella. - Uutiset
21.11.2018 15.36
Luontoisetujen laskentaperusteet vuonna 2019Verohallinto on tuloverolain nojalla määrännyt vuodelta 2019 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista. Päätöksessä mainittuja luontoisetuja ovat asuntoetu ja sähkön käyttöoikeus, autotallietu, ravintoetu, täysihoitoetu, autoetu ja puhelinetu. - Uutiset
21.11.2018 14.51
Verovapaat matkakustannusten korvaukset vuonna 2019Verovapaan kotimaan kokopäivärahan määrä on 42 euroa, osapäivärahan 19 euroa ja ateriakorvauksen 10,50 euroa. Verovapaa kilometrikorvaus on 43 senttiä kilometriltä. - Uutiset
21.11.2018 11.55
KHO:n ratkaisu jäteverostaAsiassa oli KHO:ssa A Oy:n valituksen johdosta ratkaistavana, onko yhtiön ollut suoritettava jäteveroa nyt kysymyksessä olevalle kiinteistölle sijoitetusta tai sinne tuodusta jätteestä. Koska kiinteistöllä oli ollut kaatopaikka jo jäteverolain tullessa voimaan, jäteverolain 7 §:n 2 momentin säännös ei, toisin kuin HAO oli katsonut, tullut asiassa sovellettavaksi. Tämän vuoksi A Oy:n ei ollut suoritettava jäteveroa muusta kuin A Oy:n itse kiinteistölle toimittamasta jätteestä. Jälkiverotusaikaa koskeva valmisteverotuslain säännös huomioon ottaen jälkiverotus voi kohdistua aikaan 1.10.2011–16.8.2013. - Uutiset
21.11.2018 11.30
KHO: Purentakiskojen myynnistä oli suoritettava arvonlisäveroaKHO ei muuttanut keskusverolautakunnan antamaa ennakkoratkaisua, jonka mukaan purentakiskoa ei pidetty AVL 34 §:n 2 momentissa tarkoitettuna hoitoon tavanomaisesti liittyvänä tavarana, jonka hoitotoimen harjoittaja luovuttaa hoidon yhteydessä. - Uutiset
20.11.2018 14.07
Kuntavero nousee puolella miljoonalla suomalaisella – kuntien väliset erot kasvavatKunnallisvero nousee ensi vuonna 480 000 asukkaalla, koska 46 kuntaa on päättänyt nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2019. Nostajien määrä vähenee kuitenkin seitsemällä kuluvaan vuoteen verrattuna. Suurimmissa kaupungeissa eli Espoossa, Helsingissä, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla veroprosentti ei muutu. Koko maan keskimääräinen tuloveroprosentti on ensi vuonna 19,88 prosenttia, ja se nousee 0,04 prosenttiyksikköä vuodesta 2018. - Uutiset
20.11.2018 11.33
Verohallinto julkaisi päätöksen veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta ja päätöksen veron määräämättä tai päätöksen oikaisun tekemättä jättämisestä oma-aloitteisessa verotuksessaPäätökset ovat voimassa 1. tammikuuta 2019 lukien toistaiseksi. - Uutiset
19.11.2018 12.30
Verohallinnon uusi kannanotto: Tietoliikenneyhteyden kustannukset maatalousverotuksessaTietoliikenneyhteyksiä tarvitaan sekä maataloudessa että yksityistaloudessa. Kun maatilalle hankitaan tietoliikenneyhteys, miltä osin siitä aiheutuvia menoja voi vähentää verotuksessa? Kannanotto vastaa Verohallinnon yhtenäistämisohjeessa aiemmin ollutta kantaa eikä sillä ole tarkoitus muuttaa verotuskäytäntöä. - Uutiset
19.11.2018 11.04
Vierashuoneessa asianajaja Heikki Vesikansa ja OTM Stefan Stellato: Uraauurtava ratkaisu kansallisen ylimmän tuomioistuimen velvollisuudesta tehdä ennakkoratkaisupyyntö EUT:lleEUT antoi 4.10.2018 mielenkiintoisen ratkaisun asiassa Komissio v. Ranska (C-416/17). Ratkaisun taustalla on EUT:n vuoden 2011 Accor-ratkaisu (C-310/09), jossa EUT totesi Ranskan lainsäädännön Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”SEUT”) 49 artiklan sijoittautumisvapauden ja SEUT 63 artiklan pääomien vapaan liikkuvuuden vastaiseksi. Kyseessä olevan lainsäädännön mukaan Ranskassa asuva yhtiö sai ottaa huomioon sen jakamasta osingosta pidätettävää veroa laskettaessa veron, joka liittyi sen ranskalaisilta – mutta ei ulkomaisilta – tytäryhtiöiltään saamiin osinkoihin. - Uutiset
19.11.2018 10.00
Verohallinto pidentää tulorekisteriyksikölle annettavien tietojen antamisen määräaikojaVerohallinto on tulotietojärjestelmästä annetun lain (53/2018) 12 §:n 12 momentin nojalla päättänyt tulorekisteriyksikölle annettavien tietojen antamisen määräaikojen pidentämisestä. - Uutiset
16.11.2018 15.30
Uusi ohje: Biopolttoaineiden jakeluvelvoiteVerohallinnon ohjeessa käsitellään biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen toteuttamista vuosina 2019-2020. Ohje korvaa Tullissa 2016 tehdyn Biopolttoaineen jakeluvelvoite -ohjeen.