Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2010
- Uutiset
8.6.2010 15.39
Lakikirjan käyttäjäkyselyn tuloksia - painettu kirja ja sähköinen palvelu täydentävät toisiaan hyvinEdita Publishing Oy:n julkaisema yksityis-, rikos- ja prosessioikeuden Lakikirja on ollut käytössä nyt kolme vuotta. Keväällä 2010 tehtiin jälleen käyttäjäkysely Lakikirjan lukijoille. Kyselyssä kartoitettiin kirjan käytettävyyttä ja soveltuvuutta käyttötarpeisiin sekä kehittämistarpeita, kuten myös vastaajien käyttämiä muita lakitiedon lähteitä ja lisätietotarpeita. Käyttäjäkyselyn perusteella kirja näyttää vakiinnuttaneen paikkansa ja vastaavan käyttötarpeisiin hyvin. - Uutiset
3.6.2010 12.25
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusissa tiedotteissa aiheena on muun muassa arvonlisäveron palauttaminen suomalaiselle elinkeinonharjoittajalle Islannissa, Norjassa ja Sveitsissä, maksettavien verojen kuittaaminen negatiivisella arvonlisäverolla, kiinteistövero 2010, pitkäaikaissäästämissopimuksen ja vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen verotus, Espanjaan muuttavan eläkeläisen verotus, terveyden- ja sairaanhoidon arvonlisäverotus sekä pääomatuloksi luettava osakaslaina. - Uutiset
1.6.2010 14.47
Lainlaatijan opas uudistuu vaiheittainOikeusministeriössä uudistetaan vuonna 1996 laadittua "Lainlaatijan opasta" vaiheittain. Ensimmäisenä nyt julkaistu lakitekniikkaa koskeva osa 2 korvaa oppaaseen sisältyvän lakitekniikkaa koskevan II jakson. - Uutiset
31.5.2010 11.58
Kesäkuussa 2010 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaKesäkuussa 2010 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- julkisten hankintojen kynnysarvot muuttuvat
- puhelintiedoksianto käyttöön yleisissä tuomioistuimissa
- polttonesteen jakeluasemat, asfalttiasemat ja pienet polttolaitokset pois ympäristölupamenettelystä
- jakelu- ja toimitussopimuksia koskevat uudet kilpailusäännöt voimaan
- maatalouden tuotantorakennusten paloturvallisuussäännökset uudistuvat - Uutiset
28.5.2010 14.18
Edilex Lakikirjasto on laajentunut kevään aikana merkittävästiEdilex Lakikirjastoon on lisätty kevään 2010 aikana kymmeniä juridisia selitysteoksia, väitöskirjoja ja parhaita pro graduja. Lakikirjaston kirjat ovat kaikkien Edilex Peruspalvelun käyttäjien luettavissa. Lakikirjastossa julkaistaan jatkuvasti myös uusia artikkeleita ja juridisten lehtien uusia numeroita. - Uutiset
30.4.2010 11.31
Toukokuussa 2010 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaToukokuussa 2010 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- EU:n sosiaaliturvasäännökset uudistuvat
- ulkomailla maksetun veron suoritusajankohta muuttuu
- maatalousyrittäjien opintoraha uudistuu
- laittomasti tapettujen riistaeläinten arvot päivitettiin
- uusi asetus imeväisen ja pikkulapsen ruokintaa koskevasta tiedotusaineistosta
- operusministeriön nimi vaihtuu opetus- ja kulttuuriministeriöksi - Uutiset
29.4.2010 9.35
OECD: Paremman sääntelyn strategialle merkittävämpi rooli hallituksen päätöksenteossaTaloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD pitää hyvänä kehityksenä sitä, että Suomella on lainvalmistelun laadun varmistamiseen tähtäävä paremman sääntelyn strategia. Parempi sääntely on kirjattu hallituksen strategia-asiakirjaan ja sen tueksi on hyväksytty ohjeita ja periaatteita, kuten valtioneuvoston ohjeet vaikutusten arvioinnista ja kuulemisesta. Toisaalta strategiassa ei huomioida säädösten noudattamista ja täytäntöönpanoa. - Uutiset
13.4.2010 11.10
Eurooppatiedotus julkaisi EU lyhyesti -esitteen Eurooppatiedotuksen EU lyhyesti -esitteeseen on tiivistetty 26 sivuun perusasiat Euroopan unionista ja sen toiminnasta. - Uutiset
31.3.2010 11.44
Huhtikuussa 2010 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa 2010 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- vanhentuneet velat heti pois luottotietorekisteristä,
- savukkeiden paloturvallisuutta parannetaan,
- asetus työntekijöiden suojelemiseksi optiselle säteilylle altistumisesta aiheutuvilta vaaroilta,
- asetus pakatusta vedestä. - Uutiset
22.3.2010 10.03
300 artikkelin raja rikki LakiwikissäEdilex-toimituksen toimesta toteutetussa Lakiwikissä on ylitetty 300 artikkelin raja. Lakiwiki on vapaa suomalainen juridiikan tietosanakirja, jonka sisältö on kokonaisuudessaan käyttäjien tuottamaa. Tarkoituksena on rakentaa sivustosta aikaa myöten kattava lakitiedon artikkelikokoelma. - Uutiset
19.3.2010 11.57
Edilex-käyttäjätutkimuksen 2010 tuloksiaHelmikuussa 2010 nettilomakkeella toteutetun Edilex-käyttäjäkyselyn tuloksia on nyt analysoitu. Edilexistä annettiin paljon hyvää palautetta, mutta myös hyödyllisiä kehitysajatuksia, joita tullaan toteuttamaan tulevaisuudessa. - Uutiset
3.3.2010 15.35
Malta ja Liettua EU:n sisämarkkinasääntöjen tunnollisimmat toimeenpanijat - Suomella implementoimatta kahdeksan direktiiviäEuroopan komission tuorein sisämarkkinoiden tulostaulu osoittaa, että jäsenvaltiot ovat saattaneet sisämarkkinasääntöjä ajallaan osaksi kansallista lainsäädäntöään paremmin kuin koskaan ennen. Jäsenvaltioiden on kuitenkin edelleen parannettava sääntöjen käytännön soveltamista. - Uutiset
26.2.2010 11.43
Maaliskuussa 2010 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMaaliskuussa 2010 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- Lastensuojeluasioiden käsittelyä pyritään nopeuttamaan lainmuutoksin
- Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista
- Verohallinnon ja maahanmuuttoviranomaisten tietojen vaihto helpottuu
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus ravintolisistä
- Suomi saattaa voimaan sopimuksen ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamisesta biologian ja lääketieteen alalla. - Uutiset
12.2.2010 11.24
Tiedote Edilexin käyttäjille: Internet Explorer 6 -selainta käyttävien on nyt aika vaihtaa selain tietoturvallisempaan versioonEdilexin tuki Microsoftin Internet Explorer 6 -selaimelle heikkenee vuoden 2010 loppupuolella. Kyseiseen selainversioon sisältyy myös tietoturvariskejä ja Microsoft itsekin suosittaa selaimen päivittämistä uudempaan versioon. - Uutiset
11.2.2010 14.58
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusien ajankohtaista-tiedotteiden aiheina on muun muassa EU-maiden arvonlisäveron palautusviranomaisten yhteystiedot, alv:n palautukset, viivästysseuraamukset, verojen palauttaminen, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki, ulkomaalaiset työntekijät, kansainvälinen henkilöverotus sekä kotitaloustyönantajan maksut ja ennakonpidätys vuonna 2010. - Uutiset
11.2.2010 13.41
Kolme työryhmää edistämään julkisen tiedon saatavuuttaLiikenne- ja viestintäministeriö ja valtiovarainministeriö ovat asettaneet kolme työryhmää selvittämään, miten julkisen informaation saatavuutta parannettaisiin ja kuinka tiedon käyttöä julkisen ja yksityisen sektorin kesken voitaisiin edistää. - Uutiset
3.2.2010 16.57
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut tammi-helmikuussa runsaasti uutta ajankohtaisaineistoa. Huomaa, että osa pdf-aineistosta on jo aiemmin html-sivuina julkaistua aineistoa, esimerkiksi vuoden 2009 verotuksen yhtenäistämisohjeet. - Uutiset
29.1.2010 11.53
Helmikuussa 2010 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuussa julkaistiin yli 2 700 sivua lainsäädäntöä, josta vuoden viimeisen päivän osuus oli lähes 1 800 sivua. Joulun ja vuodenvaihteen välillä julkaistiin yli 700 säädöstä, joista valtaosa tuli voimaan tammikuussa 2010. Eduskunnan lomaillessa koko tammikuun, helmikuun alussa uusia säädöksiä tuleekin voimaan varsin vähän. - Uutiset
29.1.2010 10.54
Työryhmän mukaan verotustoiminnot tulisi keskittää VerohallintoonVerojen kantaminen tapahtuisi tehokkaimmin, jos autoveron, valmisteverojen ja maahantuonnin arvonlisäveron kantaminen siirrettäisiin Tullilta Verohallintoon. Myös Liikenteen turvallisuusviraston kantamat autovero ja polttoainemaksu tulisi siirtää Verohallintoon. Näin esittää työryhmä, joka jätti 29. tammikuuta 2010 muistionsa valtiovarainministeriölle. - Uutiset
21.1.2010 12.36
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinnon uusien tiedotteiden aiheina on muun muassa satunnaisen työnantajan maksut ja ilmoitukset, työnantajavelvoitteet, ennakon täydennysmaksu ja varainsiirtovero sekä verojen maksaminen ulkomailla.