Uutisten vuosihakemisto, Verotus 2009
- Uutiset
6.4.2009 11.59
Nettivieraana ATL ry:n lakimies Kalle Kärkkäinen: Suunnittelijat lainsäädännön ja käytännön välimaastossaArkkitehtisuunnittelu ei esimerkiksi liikevaihdolla mitattuna ole kansantaloudellisesti loppujen lopuksi kovin merkittävä toimiala. Se on kuitenkin toimiala, joka vaikuttaa valtavan paljon meidän kaikkien elämäämme. Vietämme suurimman osan ajastamme rakennuksissa ja rakennetussa ympäristössä, ja arkkitehdit omalla suunnittelutyöllään osaltaan muovaavat tätä elinympäristöä. Kun ottaa edellä mainitun huomioon, on pakko ihmetellä paria asiaa lainsäädännössämme, joka osaltaan ohjaa rakennetun ympäristön muokkautumista, kirjoittaa Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry:n lakimies, OTK Kalle Kärkkäinen. - Uutiset
2.4.2009 9.51
Eduskunnan puhemiesneuvosto arvostelee lainvalmistelua - paremman sääntelyn toimintaohjelmasta ei vielä riittäviä tuloksiaEduskunnan puhemiesneuvosto arvostelee hallituksen lainvalmistelua. Pääministeri Matti Vanhaselle osoitetussa kirjeessä puhemies Sauli Niinistö ilmoittaa lakiesitysten puutteiden vievän kohtuuttomasti valiokuntien aikaa. Tällöin ei pystytä keskittymään asiakysymyksiin. - Uutiset
1.4.2009 12.16
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa ulkomaalaisille työntekijöille tarkoitetusta In To -palvelusta, matkakustannuksista, arvonlisäverokannoista, esitäytetystä veroilmoituksesta sekä kotitalousvähennyksestä. - Uutiset
31.3.2009 11.03
Huhtikuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHuhtikuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia ovat muun muassa:
- tupakan myynti luvanvaraiseksi,
- lääkkeiden viitehintajärjestelmä käyttöön ja Kela-korvausten perusteet muuttuvat,
- romuajoneuvojen siirto nopeutuu,
- autoverotuksen muutokset,
- uusi elatustukilaki,
- työnantajamaksujen muutokset,
- ajoneuvojen tyyppihyväksynnän muutokset,
- työttömyysturvalain muutos. - Uutiset
30.3.2009 12.02
ETLAlta eväitä verokeskusteluunElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on julkaissut kirjan "Kohti parempaa verotusta – Eväitä verokeskusteluun". Sen tavoitteena ei ole esittää kattavaa vero-ohjelmaa, mutta artikkelit sisältävät myös selkeitä suosituksia verotuksen kehittämiseksi. Kirjan kirjoittajien mukaan muun muassa verotuksen painopistettä tulisi siirtää yhtiö- ja ansiotuloveroista kulutus- ja kiinteistöverojen suuntaan. Kiinteistöveron noston yhteydessä pitäisi luoda myös mahdollisuus verovelkaan, joka maksetaan pois kiinteistöä myytäessä tai perittäessä. - Uutiset
25.3.2009 12.00
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa osinkotulojen vero-ohjeesta, työnantajan vuosi-ilmoituksesta, veromaksun lykkäyksestä, sosiaaliturvamaksuista, esitäytetystä veroilmoituksesta sekä ulkomailla työskentelystä. - Uutiset
21.3.2009 6.55
Pohjoismaat ja Bermuda sopivat verotietojen vaihtosopimusten allekirjoittamisestaPohjoismaat ja Bermuda ovat päättäneet solmia verotietojen vaihtosopimukset sekä useita kaupallisia sopimuksia huhtikuussa. Vaihto koskee esimerkiksi tietoja yritysten todellisista omistajista ja edunsaajista koko omistusketjussa, tietoja trustien perustajista, edunvalvojista ja edunsaajista sekä pankkien ja rahoituslaitosten hallussa olevia tietoja. - Uutiset
20.3.2009 11.11
Hallituskauden puolivälin arviointiraportti julkaistiinValtioneuvoston kanslia on julkaissut hallituksen politiikkariiheen 23.–24.2.2009 valmistellun arviointiraportin hallitusohjelman toteutumisesta hallituskauden puoliväliin mennessä. Julkaisuun sisältyy myös hallituksen politiikkariihen kannanotto kokonaisuudessaan. - Uutiset
16.3.2009 19.05
Pohjoismaat ja Caymansaaret sopimukseen veronkierron estämisestäPohjoismaiden ministerineuvoston jäsenmaat allekirjoittavat pitkällisten neuvottelujen jälkeen tiedonvaihtosopimukset Caymansaarten kanssa. Sopimukset liittyvät osapuolten yhteiseen pyrkimykseen ehkäistä veronkiertoa. - Uutiset
10.3.2009 10.17
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut Ajankohtaista-tiedotteita, joissa on kysymys muun muassa viran puolesta tehtävistä vähennyksistä, veroilmoitusten täyttöohjeista sekä luontoiseduista. - Uutiset
6.3.2009 5.34
Ulkomailta – Tanska: Tanskalta historiallinen verouudistusTanskan hallitus julkaisi maaliskuun alussa verouudistuksen, jonka tarkoitus on tulla voimaan ensi vuonna. Paketti sisältää historiallisen suuren marginaaliveron laskun työnteon kannustamiseksi ja talouskriisin taltuttamiseksi. Energiaverotusta puolestaan kiristetään. - Uutiset
2.3.2009 9.46
Verottajan säästöt saattavat lisätä virheitäSäästöjen vuoksi verottaja joutuu hyväksymään entistä suuremman osan veroilmoituksista automaattisesti, Yle Uutiset kertoo. Verohallinto ei palkkaa ensi kesänä kesätyöntekijöitä, jotka ovat yleensä käsitelleet suurimman osan esitäytetyistä ilmoituksista. Myös koko henkilöstöä joudutaan supistamaan aiottua enemmän. - Uutiset
27.2.2009 11.54
Maaliskuussa 2009 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaHelmikuun lopun tietojen perusteella maaliskuussa 2009 voimaan tulevia muutoksia on varsin vähän. Niitä ovat muun muassa:
- yhdenvertaisuuslain soveltamisalan laajennus,
- terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muutokset,
- uusi asetus sähkömarkkinoista. - Uutiset
24.2.2009 8.00
Verohallinnon uusia tiedotteitaVerohallinto on julkaissut helmikuussa tiedotteet, joissa on kysymys muun muassa vuoden 2009 verotuksen määräpäivistä, verohallinnon tietoluovutuksista, ulkomaisen yrityksen työnantajavelvollisuuksista, yleisestä tiedonantovelvollisuudesta, käytettyjen tavaroiden sekä taide-, keräily- ja antiikkiesineiden marginaaliverotusmenettelystä, omakotirakentamisesta, kotitalousvähennyksestä ja ulkomailta Suomeen tulevan verotuksesta. - Uutiset
13.2.2009 14.13
Uudistettu Europe Direct -tiedotusverkosto avautui - kansalaisten tiedonsaanti oikeuksistaan lisääntyyEurope Direct -tiedotuskeskusten EU:n laajuisen verkoston toinen vaihe vuosiksi 2009–2012 on käynnistynyt. Uusi verkosto lisää kansalaisten mahdollisuuksia saada käytännön tietoa oikeuksistaan Euroopan unionissa ja opastusta niiden käyttämiseen. Tiedotuskeskuksista, joita on yhteensä 500, kansalaiset voivat pyytää vastauksia EU:ta koskeviin kysymyksiinsä. Europe Direct -keskukset myös välittävät kansalaisilta saamaansa palautetta EU:n toimielimille ja edistävät keskustelua EU-aiheista paikallis- ja aluetasolla. - Uutiset
10.2.2009 15.46
Lakimiesliiton apurahat 2009 haettavissaSuomen Lakimiesliiton stipendirahaston apurahat ovat tulleet haettaviksi vuoden 2009 osalta. Tarkoituksena on stipendejä ja apurahoja jakamalla tukea Suomen Lakimiesliittoon kuuluvien jäsenten toimintaa, ammatillista kehitystä, oikeustieteellistä tutkimusta sekä vaalia ja kohottaa suomalaisen lakimieskunnan arvostusta. - Uutiset
9.2.2009 11.54
Nettivieraana asianajaja Mika Pohjonen: Markkinaoikeuden linjauksia uudesta hankintalaistaLaki julkisista hankinnoista uudistui 2007. Markkinaoikeus on ehtinyt antaa jo kymmeniä uutta lakia koskevia päätöksiä, joista voidaan hahmottaa mielenkiintoisia linjauksia. Asianajaja, varatuomari ja kauppatieteiden maisteri Mika Pohjonen asianajotoimisto Hannes Snellmanilta pohdiskelee markkinaoikeuden linjauksia ja päätöksistä ilmeneviä oikeusohjeita Edilexin nettivieraskolumnissaan.
- Uutiset
5.2.2009 13.18
Monen verotoimiston aukioloaika muuttunutMonen verotoimiston aukioloaika muuttui helmikuun alussa, kun Verohallinto yhtenäisti aukioloaikojaan. Verotoimistojen pääpaikat ja Verohallinnon valtakunnallinen puhelinpalvelu palvelevat helmikuun alusta alkaen maanantaista perjantaihin klo 9-16.15. Sivutoimipaikoilla aukioloaika voi olla rajoitetumpi. - Uutiset
5.2.2009 9.46
Veronmaksajain verovinkkejäVeronmaksajain Keskusliitto julkaisee verkkosivuillaan viikoittain verovinkin. Tuoreimmat vinkit koskevat muun muassa kiinteistön myymistä ja lainan korkoja. - Uutiset
4.2.2009 17.48
Kevään 2009 hallituksen esityksiäValtioneuvoston kanslia on julkaissut listan kevään 2009 hallituksen esityksistä. Tulevia esityksiä ovat muun muassa asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus, vesilain kokonaisuudistus, hätäkeskustoiminnan muutokset, useat verolakien muutokset, yliopistolainsäädännön muutokset, palveludirektiivin aiheuttamat muutokset sekä ympäristölakien muutokset.
Lisäksi annetaan muun muassa ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko.