Uutisten vuosihakemisto, Siviilioikeus 2013
Siviilioikeus 2012 Siviilioikeus 2014
- Uutiset
16.12.2013 15.51
EU-parlamentin joulukuun 2013 täysistunto pähkinänkuoressaEU-parlamentti hyväksyi mm. yhteisen kalastuspolitiikan liikakalastuksen suitsimiseksi ja täysistunnossa vaadittiin tukea Ukrainan mielenosoittajille. Lisäksi tuettiin globalisaatiorahaston jatkamista myös tulevalla rahoituskaudella. Uutta veronkiertoa vastaan taistelevaa lainsäädäntöä hyväksyttiin.
- Uutiset
16.12.2013 13.10
Markkinaoikeuden ratkaisuja julkisista hankinnoistaMarkkinaoikeuden uusimmissa julkisia hankintoja koskevissa ratkaisuissa on kysymys muun muassa tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta, tarjousten vertailusta, suorahankinnasta, hankinnan arvosta, neuvottelemisesta tarjoajien kanssa, hyvitysmaksun edellytyksistä, hankintamenettelyn keskeyttämisestä, esteellisyydestä, kynnysarvosta, tarjoajan soveltuvuudesta, sekä määräajasta tarjousten jättämiselle. Hankintojen kohteena olivat raajaproteesit, puheratkaisut, kuntoutus- ja sopeuttamisvalmennuskurssit, öljyjätehuolto, sähkö, rakennusurakka, kuljetuskalusto, automaattinen paloilmoitusjärjestelmä, kiinteistöpalvelut, löytötavarapalvelut, yhteysalusliikenne, työnohjauspalvelut, langattomat mikrofonilaitteet, sekä liikennemerkit. - Uutiset
16.12.2013 12.10
KHO: Oikean silmän aiempi sokeutuminen oikeutti henkilökohtaiseen apuun vaikka vasemman silmän näkökyvyn heikentyminen johtui ikääntymiseen liittyvästä sairaudestaVaikka vasemman silmän näkökyvyn heikentyminen johtui ikääntymiseen liittyvästä sairaudesta, KHO katsoi, ettei muutoksenhakijan avun tarve perustunut pääosin tähän sairauteen, koska hänen oikea silmänsä oli sokeutunut tapaturmassa jo 1960-luvulla. Muutoksenhakijaa pidettiin vammaispalvelulain 8 c §:n 3 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilökohtaista apua järjestettäessä. Asia palautettiin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
13.12.2013 18.30
Ulkomailta – Ruotsi: Korkeimman oikeuden ratkaisujaRuotsin korkeimman oikeuden uusimmat ratkaisut koskevat yksityisyyden loukkauksesta määrättävää vahingonkorvausta, käsirahan kohtaloa pakkohuutokaupassa, syyttömyysolettamaa, muihin kohdistuvan verovalvonnan vaikeuttamista sekä veronkorotuksen ja eri veroa koskevan rikossyytteen välistä suhdetta.
- Uutiset
13.12.2013 15.12
Poliisin lupapalvelussa löytyi yhä kohennettavaa – passien jakelu R-kioskien kautta sen sijaan sujuu lähes virheettömästiKaikkien poliisilaitosten lupapalvelu ei vieläkään hoidu ilman ajanvarausta, ilmenee oikeusasiamiehen kanslian saamista kanteluista. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja huomautti jo elokuussa, että poliisin lupapalvelussa tulisi voida asioida myös jonottamalla. Päätös koski tuolloin neljää kantelua. Uusia kanteluita on tullut nyt 12. - Uutiset
13.12.2013 14.24
KKO:n ratkaisu takaisinsaannista konkurssipesäänYhtiö oli takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:ssä tarkoitettuna kriittisenä aikana ostanut tuotteita useassa erässä ja maksanut ne tavarantoimittajan pankkitilille tuotteiden toimituspäivänä tai muutamaa päivää myöhemmin. Suoritusten katsottiin olevan sellaisia käteiskauppaan rinnastettavia maksuja, jotka eivät olleet vahingoittaneet yhtiön muita velkojia. Maksut eivät olleet peräytettävissä yhtiön konkurssipesään. - Uutiset
13.12.2013 13.02
Advokaatti-lehdessä 7/2013 kritisoidaan turhaa todisteluaSuomen Asianajajaliiton ammatti- ja järjestölehti Advokaatti numero 7/2013 on ilmestynyt digilehtenä. Lehden aiheita ovat muun muassa turha todistelu, edunvalvojan moninaiset tehtävät, sekä oikeudenhoitajien erikoistumisen ongelmat.
- Uutiset
13.12.2013 12.09
Komissio järjestää julkisen kuulemisen tekijänoikeusuudistuksistaEuroopan komissio on aloittanut julkisen kuulemisen tekijänoikeussäädösten arvioinnista ja uudistamisesta. Julkinen kuuleminen on osa EU:n tekijänoikeussäännöstön uudelleentarkastelua. Komission on tarkoitus päättää vuoden 2014 aikana, onko lainsäädäntöuudistusten esittäminen tarpeellista.
- Uutiset
13.12.2013 8.34
Elatusapujen ja elatustukien määrät nousevat vuonna 2014 - täysimääräisen elatustuen määrä on 153,63 euroaElatusapuja, korvauksia ja elatustukia korotetaan 1,17 prosenttia 1.1.2014 lukien. Korotus koskee kaikkia voimassa olevia lapsen elatuksesta annetun lain nojalla tehtyjä elatusapusopimuksia niiden vahvistamispäivämäärästä riippumatta. Täysimääräisen elatustuen määrä on 1.1.2014 lukien 153,63 euroa kuukaudessa lasta kohden.
- Uutiset
13.12.2013 6.45
EU-tuomioistuin: Parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa olevalle työntekijälle on myönnettävä samat edut kuin avioliitossa oleville työntekijöilleEU-tuomioistuin katsoo ranskalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että työntekijälle, joka elää parisuhteessa (PACS) samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, on myönnettävä samat edut kuin avioliitossa oleville työntekijöille, mikäli samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliitto ei ole mahdollista.
- Uutiset
12.12.2013 14.28
Maaseutuohjelman rahoista linjaus, ohjelman toinen luonnos julki – luonnonhaitta- ja ympäristökorvaukset edelleen suurimpia tukikokonaisuuksiaTalouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi 11. joulukuuta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman varat vuosille 2014–2020.Uuden ohjelman lopullinen muoto alkaa olla selvillä. Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut maaseutuohjelman luonnoksen, jossa toimenpiteet ovat tarkentuneet toukokuisesta lausuntoversiosta.
- Uutiset
12.12.2013 13.08
Hallinto-oikeuden ratkaisu etunimen muuttamisen edellytyksistäHaettu nimi olisi koostunut kahdesta isoilla kirjaimilla kirjoitettavasta konsonantista. Kun hakija ei ollut esittänyt pätevää syytä kotimaisen nimikäytännön ja kieliopin sääntöjen vastaisen etunimen hyväksymiselle, hallinto-oikeus hylkäsi valituksen ja pysytti maistraatin niin ikään hylkäävän päätöksen.
- Uutiset
11.12.2013 14.20
Peruskorko edelleen 0,5 prosenttia myös vuoden 2014 alustaValtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoroksi 0,5 prosenttia 1. tammikuuta 2014 alkaen vuoden 2014 kesäkuun loppuun asti. Peruskorko on 1. heinäkuuta 2013 alkaen ollut myös 0,5 prosenttia.
- Uutiset
11.12.2013 14.00
Tukes: Kannettavien tietokoneiden latauslaitteet häiritsevät usein muita sähkölaitteitaKannettavien tietokoneiden latauslaitteiden toiminnasta löydettiin Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja 18 muun EU:n markkinavalvontaviranomaisen yhteiskampanjassa runsaasti puutteita. Testatuista tuotteista vain 23 prosenttia täytti kaikki niille asetetut sähkömagneettista yhteensopivuutta (EMC, electromagnetic compatibility) koskevat vaatimukset. EMC takaa, että sähkölaite toimii moitteettomasti yhdessä muiden samaan käyttöympäristöön tarkoitettujen laitteiden kanssa.
- Uutiset
11.12.2013 10.30
KHO: Käräjäoikeuksien rakenneuudistuksen johdosta siirrettyä käräjätuomaria ei ollut asetettu palkkauksen suhteen perusteettomasti epäyhdenvertaiseen asemaanSiirretty käräjätuomari X oli pyytänyt, että hänelle maksetaan takautuvasti palkkaa käräjätuomarin T 11 palkkausluokan asemesta palkkausluokan T 13 mukaisesti. X katsoi, että käräjäoikeuksien rakenneuudistuksen johdosta toteutunut käräjäoikeuksien yhdistyminen oli johtanut tilanteeseen, jossa hänet oli palkkauksen perusteella asetettu epäyhdenvertaiseen asemaan suhteessa toiseen samassa asemassa olevaan virkamieheen, joka oli siirretty A:n käräjäoikeuteen käräjätuomarin T 13 virassa. KHO tutki valituksen katsoen, ettei X:llä ollut esittämillään perusteilla oikeutta vaatimaansa palkkaukseen ja hylkäsi X:n valituksen. - Uutiset
10.12.2013 15.41
Perusteettoman varkaussyytöksen vuoksi irtisanotuille korvauksia lähes 100 000 euroaRuokapalvelupäällikön ja ravitsemistyöntekijän, jotka olivat saaneet potkut perusteettoman varkaussyytöksen vuoksi, irtisanomisjuttu johti lopulta sovinnon kautta siihen, että molemmat irtisanotuista naisista saivat rahallisia korvauksia, joiden yhteissumma nousi lähes 100 000 euroon.
- Uutiset
10.12.2013 13.37
EU hyväksyi suosituksen romanien aseman parantamiseksiKaikki 28 EU:n jäsenvaltiota ovat sitoutuneet panemaan täytäntöön Euroopan komission ehdottamat suositukset, joilla vauhditetaan romaniyhteisöjen taloudellista ja sosiaalista integroitumista. Jäsenvaltioiden oikeusministerit hyväksyivät yksimielisesti neuvoston suosituksen alle kuusi kuukautta sen jälkeen, kun komissio oli esittänyt asiasta ehdotuksen. Suositus on ensimmäinen EU:n tason oikeudellinen väline romanien integroimiseksi. Hyväksyessään suosituksen jäsenvaltiot sitoutuivat toteuttamaan kohdennettuja toimia, joilla kavennetaan romanien ja muun väestön välistä kuilua.
- Uutiset
10.12.2013 13.17
Komissio turvautuu tarvittaessa rikkomismenettelyihin samapalkkaisuuden edistämiseksiKomissio on julkaissut raportin, josta esitetään esimerkkejä kansallisista toimista, joilla samapalkkaisuutta on eri jäsenvaltiossa edistetty. Raportista käy ilmi, että että suurin ongelma palkkaeron kaventamisessa EU:ssa on samapalkkaisuudesta laadittujen sääntöjen puutteellinen soveltaminen käytännössä ja naisten tuomioistuimissa nostamien palkkaepätasa-arvoa koskevien kanteiden vähäinen määrä. Komission mukaan käytännössä vain Ranska ja Alankomaat ovat siirtäneet vuoden 2006 tasa-arvodirektiivin säännökset riittävän hyvin omaan lainsäädäntöönsä.
- Uutiset
10.12.2013 8.12
Energiamarkkinaviraston uusiutuvan energian ajankohtaispäivän esitykset julkaistu verkossaEnergiamarkkinaviraston uusiutuvan energian ajankohtaispäivä pidettiin 3. joulukuuta 2013 Paasitornissa, Helsingissä. Tilaisuus veti paikalle 280 asiasta kiinnostunutta. Tilaisuuden esitykset on nyt julkaistu verkossa. Esityksissä todettiin muun muassa, että uusiutuvan energian tavoitteet ovat saavutettavissa, mutta uusiutuvan energian tukiin tarvittaisiin täsmällisempää sääntelyä. Yhteiskunnan näkökulmasta tukitoimien tulisi olla oikein mitoitettuja ja kustannustehokkaita. Muun muassa Saksan esimerkki osoittaa, miten väärin mitoitetut tuet voivat johtaa kielteisiin ulkoisvaikutuksiin.
- Uutiset
10.12.2013 7.32
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu kuluttajansuojayhdistysten nostamien kieltokanteiden oikeuspaikasta ja valitusoikeudestaKuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettua direktiiviä 93/13/ETY sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä Espanjan kaltaiselle säännöstölle, jonka mukaan kuluttajansuojayhdistysten nostamien kieltokanteiden osalta yhtäältä tällainen kanne on nostettava vastaajan toimi- tai kotipaikan tuomioistuimissa ja toisaalta ensimmäisen asteen tuomioistuimen tekemään päätökseen alueellisen toimivallan puuttumisesta ei voida hakea muutosta.