Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
4.11.2015 11.45
Kuntien itsehallinnolliset tehtävät kartoitettu ensimmäistä kertaa – tehtävät tärkeitä kuntien elinvoimalleItsehallinnollisten tehtävien osuus kuntien kaikista tehtävistä on selvityksen mukaan noin 10–20 prosenttia. Valtiovarainministeriön asettama työryhmä kartoitti kuntien itsehallinnollisten tehtävien sisältöä ja laajuutta, joista ei ole juurikaan aiempaa koottua tietoa. Työryhmä luovutti loppuraporttinsa 4. marraskuuta. - Uutiset
4.11.2015 10.14
Hajajätevesiasetukseen haetaan lievennyksiä – työryhmältä kolme vaihtoehtoaHaja-asutusalueiden jätevesilainsäädäntöön muutoksia valmistellut työryhmä ehdottaa kolmea eri vaihtoehtoa vaatimusten kohtuullistamiseksi. Niin sanotun hajajätevesi-työryhmän toimeksiantoa tarkennettiin 26.6.2015 sisältämään hallitusohjelman kirjaus hajajätevesien sääntelyn tarkistamisesta. Työryhmä luovutti raporttinsa 4. marraskuuta. Mahdolliset lainsäädäntömuutokset koskevat ennen vuotta 2004 rakennettuja kiinteistöjä.
- Uutiset
4.11.2015 10.03
Katosiko asiamiehen lasku hovioikeudessa? Konkurssipesän hakemus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta kirjoitusvirheenä hylättiinHO piti varsin mahdollisena, että konkurssipesän asiamies oli antanut kysymyksessä olevan laskun ja että se oli kadonnut pian sen jälkeen. Vaikka näin olisikin tapahtunut, HO:n tuomiossa ei ollut kuitenkaan ROL 11 luvun 9 §:ssä tarkoitettu selvä, ulkopuolisenkin havaittavissa oleva virhe. Tämän vuoksi tuomio ei ollut HO:n itsensä oikaistavissa. Konkurssipesä voi muutoksen saamiseksi hakea tavanomaisin muutoksenhakukeinoin valituslupaa KKO:lta. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen tuomioon 24.9.2015 nro 139139 päättyy 23.11.2015. (Vailla lainvoimaa 4.11.2015)
- Uutiset
4.11.2015 9.39
KKO:n ratkaisu käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta lapsen seksuaalisessa hyväksikäyttötapauksessa – laillinen kokoonpano hovioikeudessa ei korjannut asiaaKäräjätuomari oli yksin puheenjohtajana käsitellyt ja ratkaissut asian, jossa vastaajalle oli vaadittu rangaistusta muiden rikosten ohella lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus ei tämän vuoksi ollut ollut päätösvaltainen. Päätösvaltaisuuden puute ei ollut korjaantunut, vaikka asiaa oli sittemmin käsitelty laillisessa kokoonpanossa hovioikeudessa. Asia palautettiin käräjäoikeuteen. Kysymys myös tuomion osittaisesta lainvoimasta. (Ään.)
- Uutiset
4.11.2015 9.19
Vaasan hovioikeus vahvisti sopimukset entisen työnantajan kanneoikeutta ja liikaa maksettujen ruokatuntien palkkojen perusteetonta etua koskevissa asioissaTapauksissa oli kyse kahden vastaajan palkoista, jotka olivat syntyneet aikana, jolloin vastaajat olivat olleet voimassa olevassa työsuhteessa kantajayhdistykseen ja siirtyneet 25.1.2012 ns. vanhoina työntekijöinä luovutuksensaajan (yhtiön) palvelukseen. Kyseinen saatava oli koskenut luovutushetkellä voimassa olevasta työsuhteesta syntynyttä palkkasaatavaa. Vaasan HO:n nyt vahvistamien sopimusten mukaan yhdistyksellä ei ole mitään saatavia työntekijöiltä. (Vailla lainvoimaa 4.11.2015) - Uutiset
4.11.2015 7.52
Viranomaisille ohje kansainvälisen avun vastaanottamisesta suuronnettomuustilanteissaSisäministeriö on julkaissut pelastus-, meripelastus-, ympäristö- ja terveysviranomaisille tarkoitetun ohjeistuksen siitä, miten Suomi voi vastaanottaa kansainvälistä apua luonnon katastrofeissa tai suuronnettomuustilanteissa. Ohje helpottaa viranomaisten toimintaa katastrofitilanteessa antamalla käytännönläheisiä opastusta esimerkiksi avun pyytämiseen, avustusjoukkojen ja -tarvikkeiden maahantuloon ja viestintäjärjestelmien pystyttämiseen.
- Uutiset
4.11.2015 7.32
Miljoonien arvoinen hankintasopimusriita meppien kuljettamisesta Brysselissä saatiin päätökseen Unionin yleisessä tuomioistuimessaUnionin yleinen tuomioistuin on hylännyt belgialaisten yritysten Direct Way'n ja Directway Worldwide'n vaatimukset, joissa vaadittiin kumoamaan kolme parlamentin päätöstä, jotka liittyvät parlamentin jäsenten kuljettamista Brysselissä koskevia palveluja koskevan hankintamenettelyn ratkaisuun. Hankinnan kokonaisarvon (ilman arvonlisäveroa) arvioitiin olevan 10 –12 miljoonaa euroa enintään neljän vuoden aikana.
- Uutiset
4.11.2015 7.09
DI Johanna Ahonen: Valvontaviranomainen yleisen edun valvojana ympäristölupaprosessissa – esimerkkinä jätevedenpuhdistamoiden typenpoistoYmpäristösuojelulain mukaan valvontaviranomaisen tehtävä on panna täytäntöön lain säännöksiä ja edistää yleisen edun mukaisia ympäristönsuojelullisia tavoitteita päätöksenteossa. Lain täytäntöönpano ja yleisen edun valvonta ovat toisistaan erillisiä ja selvästi määriteltyjä valvontaviranomaisen tehtäviä. Empiirisen tutkimuksen, jossa tutkittiin 75 ympäristölupaprosessia, perusteella ilmeni, etteivät ympäristövalvontaviranomaiset suorita tehtäviään lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Kirjoittajan mukaan on selvää, etteivät valvontaviranomaiset koe rooliansa lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Syitä voi olla tehtävän monimutkaisuudessa tai siinä, että valvontaviranomaisilla on vain harvoin oikeustieteellinen koulutus. Ahosen mielestä ympäristöministeriön, ylimpänä ympäristöpolitiikkaa ohjaavana elimenä, olisi syytä pyrkiä korjaamaan tämä ongelma.
- Uutiset
3.11.2015 16.11
"Otan tuomiota lisää takiasi muista se kun nähd." - syyte laittomasta uhkauksesta hylättiin, kun asianomistajalla ei ollut syytteessä kuvatun tekstiviestin johdosta perusteltua syytä omasta puolestaan pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olleen vakavassa vaarassaSyytteessä kuvatun vastaajan lähettämän tekstiviestin jälkeen sekä vastaaja että asianomistaja A olivat samana päivänä lähettäneet molemmat toisilleen edelleen useita sisällöltään asiattomia tekstiviestejä. Mainitut seikat huomioon ottaen HO katsoi, ettei A:lla ollut syytteessä kuvatun tekstiviestin johdosta perusteltua syytä omasta puolestaan pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olleen vakavassa vaarassa. Näin ollen syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 3.11.2015)
- Uutiset
3.11.2015 15.49
Hovioikeus: Vuoden 2015 alussa voimaan tulleita velkajärjestelylain lisäsuoritusvelvollisuutta koskevia säännöksiä tuli soveltaa takautuvasti ennen lain voimaantuloa syntyneeseen ja aiemman lain nojalla maksuohjelmassa vahvistettuun lisäsuoritusvelvollisuuteenHO katsoi, että valittajan lisäsuoritusvelvollisuuteen tuli soveltaa 1.1.2015 voimaan tulleita velkajärjestelylain säännöksiä. Asiassa ei ollut edellytyksiä kohtuullistaa valittajan lisäsuoritusvelvollisuutta ilman velkojan suostumusta. KO:n päätöstä ei muutettu. Eri mieltä ollut oikeusneuvos puolestaan katsoi, että valittajan lisäsuoritusvelvollisuuteen vuosilta 2009 - 2011 oli sovellettava tuolloin voimassa olleen velkajärjestelylain säännöksiä. (Huom! HO:n päätöstä muutettu, ks. KKO:2017:5, 3.2.2016: KKO: Maksuohjelman lisäsuoritusvelvollisuuteen vuosilta 2009 - 2011 oli sovellettava tuolloin voimassa olleen velkajärjestelylain säännöksiä eikä vuonna 2015 voimaan tulleita säännöksiä) - Uutiset
3.11.2015 14.46
Hallinto-oikeus: Apteekkarilla oli valitusoikeus, kun apteekin sijoittumisalueelle oli myönnetty lupa toisen apteekin palvelupisteen pitämisellePalvelupisteen perustamisen tietyn apteekin sijaintialueelle oli katsottava koskevan kyseisellä alueella apteekkiliikettä harjoittavan apteekkarin laillisia etuja. Kyseisellä apteekkarilla oli oikeudellinen intressi siihen, että palvelupistelupa myönnetään lainmukaisin edellytyksin. Näin ollen valittaja oli asianosainen ja hänellä oli valitusoikeus asiassa. HAO otti asianosaisuutta ja valitusoikeutta arvioidessaan huomioon apteekkiasioissa vuosien aikaisen oikeuskäytännön. (Ei lainvoim. 3.11.2015)
- Uutiset
3.11.2015 13.59
Suomi tarkistaa maahanmuuttolainsäädäntöä EU:n säännösten mukaisestiSisäministeriö on asettanut hankkeen, jossa tarkistetaan kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien edellytyksiä. Asiasta päätti maahanmuuton ministerityöryhmä. Tarkoituksena on, että Suomen lainsäädäntö olisi linjassa Euroopan unionin lainsäädännön perustason kanssa.
- Uutiset
3.11.2015 13.54
Hallinto-oikeus: Suurlähetystö ei ollut velvollinen myöntämään passia sormenjälkien antamisesta ulkopuoliseen rekisteriin kieltäytyneelle hakijalleBerliinin suurlähetystöstä passia hakenut asiakas oli kieltäytynyt antamasta sormenjälkiään tallennettavaksi passin ulkopuoliseen rekisteriin. Asiakas oli vaatinut, että passi on myönnettävä siten, että sormenjäljet tulevat tallennetuksi yksinomaan myönnettävään passiin. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. (Ei lainvoim. 3.11.2015)
- Uutiset
3.11.2015 12.00
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Asian käsittelyn viipyminen maistraatissaEdunvalvontaa koskevan asian käsittely maistraatissa oli kestänyt noin 1 1/2 vuotta eikä kantelijalle ollut käsittelyn aikana annettu tietoja asian edistymisestä. Henkikirjoittaja myönsi, että asian käsittely oli kestänyt kauemmin kuin olisi ollut kohtuullista. - Uutiset
3.11.2015 11.40
Ehdotus Euroopan unionin tuomioistuimen rakenteen muuttamiseksi on hyväksyttyEuroopan unionin lainsäädäntöelimet ovat hyväksyneet ehdotuksen Euroopan unionin tuomioistuimen rakenteen muuttamiseksi. Uudessa tuomioistuinrakenteessa unionin yleisen tuomioistuimen tuomareiden määrää on kasvatettu ja virkamiestuomioistuin on yhdistetty unionin yleiseen tuomioistuimeen
- Uutiset
3.11.2015 11.11
Hovioikeus piti uutta etyylifenidaattia erittäin vaarallisena huumausaineena - isän nimissä suuren määrän ainetta netistä tilannut syyllistyi törkeään huumausainerikokseenRovaniemen HO:n tiedossa ei ollut, että KKO tai HO:t olisivat antaneet ratkaisua etyylifenidaatin vaarallisuudesta. Rovaniemen HO katsoi, että etyylifenidaattia on lyhytaikaisestakin käytöstä johtuvan vakavan terveydellisen vaurion vaaran takia pidettävä erittäin vaarallisena huumausaineena. Oikeuskemian professorin lausunnosta ja kertomuksesta ilmeni, että etyylifenidaatista oli ollut saatavilla tietoa internetin käyttäjäpalstoilta. Vastaajan oli täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä, että kyse oli erittäin vaarallisesta huumausaineesta. Vastaaja ei ollut HO:ssa kiistänytkään sitä, että hänen maahan tuomaansa etyylifenidaattia oli ollut suuri määrä (101,2 g). Huumausainerikosta oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (Vailla lainvoimaa 3.11.2015) - Uutiset
3.11.2015 9.46
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu hallinnollisesta sakosta joka koskee ulkomaisilla rekisterikilvillä varustetun ajoneuvon käyttämistä maan alueella maassa asuvan henkilön toimestaSEUT 63 artiklan 1 kohta on esteenä kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan kyseessä olevan jäsenvaltion tieliikenneverkostossa voidaan liikkua lähtökohtaisesti ainoastaan sellaisilla ajoneuvoilla, joilla on kyseisen jäsenvaltion myöntämät hallinnollinen lupa ja rekisterikilvet, ja jonka mukaan on niin, että jos joku kyseisessä jäsenvaltiossa asuva henkilö haluaa vedota tästä säännöstä sillä perusteella sallittuun poikkeukseen, että hän käyttää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen mainitun ajoneuvon käyttöoikeuden haltijan hänen käyttöönsä antamaa ajoneuvoa, hänen on sen uhalla, että hänelle määrätään välittömästi ja ilman mahdollisuutta saada vapautusta sakko, joka on samansuuruinen kuin rekisteröintivelvollisuuden noudattamatta jättämisestä määrättävä sakko, voitava esittää poliisin suorittamassa tarkastuksessa paikan päällä näyttö siitä, että hän täyttää kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä asetetun kaltaiset edellytykset tämän poikkeuksen soveltamiselle.
- Uutiset
3.11.2015 9.28
Työryhmän ehdotus nuorisolain uudistamiseksi lausuntokierrokselleNuorisolain uudistamista pohtinut työryhmä on laatinut ehdotuksensa. Nuorisolain uudistamisella vastataan koko nuorisotyön järjestelmän rakennemuutokseen. Tarkoituksena on vahvistaa nuorten kykyä ja edellytyksiä osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa sekä edistää nuorten yhdenvertaisuutta.
- Uutiset
3.11.2015 9.19
Hallinto-oikeus: Aiemman päiväkodinjohtajan virkasuhteen irtisanominen oli hyväksyttävä peruste katsoa valittaja sopimattomaksi päiväkodinjohtajan virkoihinHelsingin HAO katsoi kahdessa päätöksessään, että valittajan aiemman päiväkodinjohtajan virkasuhteen irtisanominen oli ollut hyväksyttävä peruste katsoa valittaja sopimattomaksi nyt kyseessä oleviin päiväkodinjohtajan virkoihin. (Vailla lainvoimaa 3.11.2015) - Uutiset
3.11.2015 8.43
Arvopaperisäilytyksen avaamisesta kilpailulle tuli 36 lausuntoaValtiovarainministeriö sai 36 lausuntoa arvopaperisäilytyksen avaamisesta kilpailulle. Lausuntoaika päättyi maanantaina 2. marraskuuta.
- Uutiset
3.11.2015 7.46
Työtuomioistuin: Sairaankuljettajien varallaoloaikaa ei tullut lukea kokonaisuudessaan työajaksiSairaankuljettajat olivat varallaoloaikanaan voineet oleskella ja levätä kotonaan tai halutessaan liikkua ja asioida vapaasti myös kodin ulkopuolella. Kun hälytysten ei ollut näytetty myöskään toistuneen niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi, sairaankuljettajien ei katsottu olleen varallaoloaikanaan sillä tavoin sidottuja työhönsä, että varallaoloaikaa olisi tullut pitää työaikana. Asiaa ei arvioitu toisin, vaikka työnantajan edellyttämä lähtövalmiusaika oli jäänyt epäselväksi ja tosiasiallisen lähtövalmiusajan oli selvitetty olleen alle 15 minuuttia. (Ään.)
- Uutiset
3.11.2015 7.28
Hallinto-oikeuden päätös lapsen huostassapidon jatkamista koskevassa asiassaPalveluesimies oli päätöksellään 24.3.2015 jatkanut lapsen huostassapitoa, koska lastensuojelulain 40 §:n mukaiset huostaanoton perusteet olivat edelleen olemassa. Lapsen isä vaati HAO:lle tekemässään valituksessa muun ohessa päätöksen kumoamista, lapsen huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen määräämistä päättymään ja lapsen määräämistä välittömästi isänsä hoidettavaksi lastensuojelulain 83 §:n nojalla. HAO hylkäsi suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön, kumosi valituksenalaisen päätöksen ja palautti asian viranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi. Lausunnon antaminen väliaikaista määräystä koskevasta vaatimuksesta raukesi, koska valittaja oli peruuttanut vaatimuksensa. (Ei lainvoim. 3.11.2015) - Uutiset
3.11.2015 6.06
Uusi ohje: Koulutusmenot henkilöverotuksessaKoulutuksesta verovelvolliselle itselleen aiheutuneiden menojen vähennyskelpoisuudesta ei ole tuloverolaissa erikseen säädetty. Nimenomaisten säännösten puuttuessa sovelletaan tulon veronalaisuutta ja luonnollisia vähennyksiä koskevia yleisiä säännöksiä. Verohallinnon julkaisemassa ohjeessa käsitellään koulutusmenojen vähennyskelpoisuutta luonnollisen henkilön tuloverotuksessa. Ohje korvaa aiemmin annetun samannimisen ohjeen.
- Uutiset
2.11.2015 16.00
Hovioikeus: Kutsu yhtiön saneerausmenettelyn istuntoon voitiin lähettää sijaistiedoksiantona yhtiön prosessiosoitteen yhteydessä ilmoittamaan yhtiön sähköpostiosoitteeseenSähköisestä asioinnista annetun lain 19 §:ää koskevan lainvalmisteluaineiston mukaan pykälän sanamuoto ”hänen suostumuksellaan” sisältää sähköisen yhteystiedon ilmoittamisen. Näin ollen esimerkiksi prosessiosoitteen ilmoittaminen oikeudenkäynnissä ilmaisee suostumuksen. Yhtiö oli ilmoittanut prosessiosoitteensa yhteydessä sähköpostin ja käyttänyt osoitetta asioimiseen KO:n kanssa sekä myöhemmin HO:ssa. Yhtiön oli näin ollen katsottava antaneen suostumuksensa siihen, että ilmoitus tiedoksiannosta voitiin antaa sähköisenä viestinä. Toimitetussa sijaistiedoksiannossa ei ollut virhettä ja kantelu oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 2.11.2015)
- Uutiset
2.11.2015 15.15
Kiinteistöverolain muutokset vahvistettu - laki voimaan 3. marraskuutaYleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli korotetaan 0,86-1,80 prosenttiin ja vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,39-0,90 prosenttiin. Muiden kuin vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärää korotetaan siten, että se voi olla enintään 1,00 prosenttiyksikköä kunnan määräämää vakituisten asuinrakennusten veroprosentin enimmäismäärää korkeampi.
- Uutiset
2.11.2015 14.20
Keittiön pöydän ääressä istunutta äitiään selkään keittiöveitsellä lyönyt syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn - käräjäoikeuden naiselle tuomitsemaa rangaistusta kuitenkin alennettiinHO totesi mm., että teko poikkesi varsin paljon KKO:n ratkaistavana KKO 2014:6 olleesta teosta. HO piti teon kokonaisarvostelussa painavampina seikkoina törkeysarvioinnin puolesta puhuvia seikkoja ja hyväksyi KO:n syyksilukemisen. Rangaistusta alennettiin kuitenkin kolmella kuukaudella ja vastaaja tuomittiin 1 vuoden 6 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen pahoinpitelystä ja törkeästä pahoinpitelystä. Vastaajan henkilökohtaisessa kuulemisessa ei ollut tullut esiin mitään sellaista painavaa seikkaa, mikä olisi vaikuttanut rangaistuslajin valintaan. (Vailla lainvoimaa 2.11.2015) - Uutiset
2.11.2015 14.18
Parisuhdelaista kohti sukupuolineutraalia avioliittoa -tietopakettiEduskunnan kirjaston tietopaketissa on kronologia, joka lähtee liikkeelle parisuhdelain hyväksymistä vuonna 2001 edeltävistä valtiopäivätoimista 1990-luvulla ja päätyy nykyhetkeen.
- Uutiset
2.11.2015 12.06
Vaasan hallinto-oikeuden päätös Pirttimaan tuulivoimahankkeestaAsiassa ei ilmennyt, että Pirttimaan tuulivoimalasta aiheutuisi yksin tai yhdessä Ponsivuoren tuulivoimapuiston kanssa muita merkittäviä haittavaikutuksia. - Uutiset
2.11.2015 11.45
Oikeusasiamies antoi lausunnon Euroopan neuvoston kyselyyn tuomareiden itsenäisyydestä ja puolueettomuudesta - puutteita löytyiOikeusasiamies toteaa, että tuomioistuinlaitoksen ulkoisen riippumattomuuden takeissa on puutteita ja että perustuslaissamme voisi perustellusti olla nykyistä seikkaperäisempää sääntelyä sekä tuomioistuinten organisatorisesta riippumattomuudesta että tuomarin riippumattomuuden käsitesisällöstä. Oikeusasiamies kiinnittää lausunnossaan huomiota myös lautamiesten, jotka käytännössä ovat poliitikkoja, valintaprosessiin. Lausunnossa todetaan myös, että säädöstaso asioiden jakamisesta tuomarille ja asioiden siirtämisestä tuomarilta toiselle on tällä hetkellä puutteellinen. Pitkäkestoisena perus- ja ihmisoikeusongelmana Suomessa on myös oikeuslaitoksen rakenteellista riippumattomuutta hiertävä ministeriöjohtoisuus ja aliresursointi. Sisäinen riippumattomuus toteutuu käytännössä hyvin.
- Uutiset
2.11.2015 11.15
Syrjintäepäily koulunkäynninohjaajia valittaessa - tasa-arvovaltuutettu otti kantaaTasa-arvovaltuutettu kehotti kuntaa lopettamaan koulunkäynninohjaajia vakinaistettaessa menettelyn, jonka seurauksena mies oli asetettu toistuvasti eri asemaan kuin oppisopimuskoulutuksen kautta vakinaistetut naiset.
- Uutiset
2.11.2015 10.52
Työryhmä kartoittamaan Yleisradion tulevaisuuttaLiikenne- ja viestintäministeriö on asettanut parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Yleisradio Oy:n julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta. Työryhmän tehtävänä on selvittää Yleisradion julkisen palvelun tehtävän laajuutta, toteuttamistapaa ja rahoituksen tasoa. Ryhmän tulisi myös arvioida miten eduskunnan omistajaohjaus Yleisradioon toteutetaan.
- Uutiset
2.11.2015 10.37
Päiväkodin omistajalle sakot terveydentilan perusteella tehdystä työsuhteen päättämisestäLänsi-Uudenmaan KO tuomitsi yksityisen päiväkodin toimitusjohtajan 25 päiväsakon rangaistukseen työsyrjintärikoksesta. KO katsoi tuomiossaan, että työsuhteen päättämisperusteena oli ollut yksinomaan työntekijän terveydentila ja näin ollen työnantaja oli asettanut työntekijän lähtökohtaisesti kielletyllä perusteella epäedulliseen asemaan päättämällä työsuhteen. (Vailla lainvoimaa 2.1.2015) - Uutiset
2.11.2015 10.05
Hovioikeus ei ollut toimivaltainen tutkimaan käräjäoikeuden päätöksen perusteluja, syyteoikeuden vanhentumisaikaa koskevaa toteamusta ja enimmäisrangaistuksen kirjausta virheellisiksi väittäneen kantelijan kanteluaKantelijan kantelunsa perusteina vetoamat seikat koskivat väärää lain soveltamista eikä sitä, että asian käräjäoikeuskäsittelyssä olisi tapahtunut oikeudenkäyntivirhe. Toimivaltainen tuomioistuin lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskevassa asiassa oli OK 31 luvun 12 §:n mukaan KKO. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015)
- Uutiset
2.11.2015 9.23
Virossa yritystoimintaa harjoittanut ja työmarkkinatukea nostanut ei syyllistynyt törkeään petokseen - syyte petoksesta hylättiin vanhentuneenaVastaajalle ajalta 22.4.-9.12.2008 maksetun työmarkkinatuen määrä ja tekoajan lyhyt kesto huomioon ottaen HO katsoi, ettei vastaajan menettely täyttänyt törkeän petoksen tunnusmerkistöä vaan hän oli menettelyllään syyllistynyt petokseen. Haaste asiassa oli annettu vastaajalle tiedoksi 19.9.2014. Näin ollen syyte petoksesta oli hylättävä vanhentuneena. (Vailla lainvoimaa 2.11.2015) - Uutiset
2.11.2015 9.00
TEM:n selvitys: Verkkolaskutukseen ja palkkahallinnon digitalisointiin saatava vauhtiaLaajamittainen verkkolaskutukseen siirtyminen mahdollistaisi digitaalisten tietovirtojen nykyistä tehokkaamman hyödyntämisen niin yritystoiminnassa kuin julkishallinnossa. Tällä hetkellä arvioilta ainoastaan joka viides Suomessa lähetetty lasku on verkkolasku. Pienten yritysten välisessä kaupankäynnissä osuus on tätäkin pienempi. Koska verkkolaskun digitaalinen tietosisältö toimii keskeisenä perustana yritysten taloushallinnon digitalisoimiselle, tulee verkkolaskutuksen käyttöönottoon ja toimivuuteen saada mittava parannus. Tähän voitaisiin päästä vahvistamalla kilpailua verkkolaskutuksen kehitys- ja palvelumarkkinoilla ja luomalla puolueeton verkkolaskutuksen toimivuuden testaus- ja validointipalvelu.
- Uutiset
2.11.2015 8.48
Lainsäädännön arviointineuvostoa koskeva asetus lausunnoilleValtioneuvoston kanslian yhteyteen on pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman mukaisesti tarkoitus perustaa itsenäinen ja riippumaton lainsäädännön arviointineuvosto. Tarkoituksena on kehittää lainvalmistelun laatua ja erityisesti parantaa lainsäädännön vaikutusten arviointia. Hanke kuuluu säädösten sujuvoittamisen kärkihankkeen toimenpiteisiin.
- Uutiset
2.11.2015 8.00
Markkinaoikeuden ratkaisuja julkisista hankinnoistaMarkkinaoikeuden uusimmissa julkisia hankintoja koskevissa ratkaisuissa oli kysymys muun muassa hankinnasta ilmoittamisesta, vertailuperusteiden hyväksyttävyydestä, tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta, kynnysarvon alittumisesta, vertailuperusteista, tarjouspyynnön epäselvyydestä, suorahankinnasta ja hankintamenettelyn keskeyttämisestä. Hankintojen kohteena olivat päivystyslääkäri, SAP-järjestelmä, EF-laituri, varavoimakone, työvoimakoulutus, ohjelmistot ja kalatalousmaksusuunnitelmat. - Uutiset
2.11.2015 6.54
EU-parlamentin lokakuun täysistunnossa keskusteltiin muuttoliikkeestä ja äänestettiin verkkovierailumaksujen poistamisesta, netin neutraaliudesta sekä geenimuunneltuja organismeja ja uuselintarvikkeita koskevista säännöistäLokakuun toisen Strasbourgin täysistunnon aiheita olivat muuttoliikkeen lisäksi verkkovierailumaksut, geenimuunneltuja osia sisältävä ruoka, nanomateriaalit, hyönteiset ja muut ainesosat ruoassa, ilmansaasteet ja neuvoston ratkaisu veropäätöstietojen vaihdosta.
- Uutiset
30.10.2015 16.30
Hovioikeus myönsi lukuisia kulutusluottoja ja pikavippejä vuosina 2012 ja 2013 ottaneille puolisoille velkajärjestelyn siitä huolimatta, että velkaantumisesta ei ollut kulunut pitkää aikaa - käräjäoikeuden päätös kumottiinPuolisoiden velkaantuminen oli alkanut jo vuonna 1998. Mies oli tuolloin ollut vasta 21-vuotias. Velkaantumisen yhtenä taustatekijänä voitiin arvioida olleen ainakin osittain nuoruudesta johtuva harkintakyvyn puute ja ajattelemattomuus. Myös miehen yritystoiminnan epäonnistuminen, vaimon uudelleenkouluttautuminen ja hänen sairastumisensa olivat ilmeisesti lisänneet hakijoiden velkamäärää. Hakijoiden toimenpiteet velkojen maksamiseksi puolsivat velkajärjestelyn myöntämistä. Lisäksi velkajärjestelyllä oli huomattava merkitys hakijoiden perheelle, sillä kolme perheenjäsentä oli sairastunut vakavasti.
- Uutiset
30.10.2015 16.00
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei asuttuun mutta tekohetkellä tyhjään asuntoon tehty murto ollut törkeä varkausVarkauden katsominen törkeäksi edellyttää, että tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A:n tieto siitä, että asunto oli ollut tyhjä ja että hänellä oli ollut B:n lupa oleskella asunnossa puolsivat kokonaisarvostelun kannalta sitä lopputulosta, ettei varkautta ollut pidettävä törkeänä. Toisaalta asunnosta oli anastettu huomattava määrä omaisuutta, mutta sen arvon ei näytetty olleen enemmän kuin 1.300 euroa. Se, että A oli tehnyt teon yhdessä C:n kanssa, puolsi sen sijaan sitä, että varkautta olisi pidettävä törkeänä. Kaikki kokonaistörkeysarvostelua puoltavat ja sitä vastaan puhuvat seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi kuitenkin, ettei varkautta ollut kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015)
- Uutiset
30.10.2015 15.32
Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi Alma Median ja Talentumin yrityskaupanKilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi 30. lokakuuta 2015 yrityskaupan, jossa Alma Media Oyj hankki yksinomaisen määräysvallan Talentum Oyj:ssä. Yrityskaupan molemmat osapuolet ovat mediakonserneja, jotka muun muassa kustantavat Suomessa lehtiä ja julkaisevat sisältöä lehtiensä digitaalisissa palveluissa. Lisäksi molemmat osapuolet myyvät mainos- ja ilmoittelutilaa painettuihin lehtiinsä ja digitaalisiin palveluihinsa. Alma Media kustantaa muun muassa Kauppalehteä, Aamulehteä ja Iltalehteä. Talentumin tunnetuimpia aikakauslehtiä ovat Talouselämä, Markkinointi & Mainonta, Tekniikka & Talous ja Tivi.
- Uutiset
30.10.2015 15.22
7-vuotiaan lapsen lattialle heittänyt ja naisen päätä lattiaan lyönyt tuomittiin 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen - selvittämättä oli jäänyt että nainen olisi purrut miestä eikä näyttöä ollut että kyse olisi ollut hätävarjelutilanteestaAsiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että nainen olisi miehen väittämin tavoin purrut tätä. Näin ollen ei ollut näytetty, että naiseen kohdistuneessa pahoinpitelyssä olisi ollut kysymyksessä RL 4 luvun 4 § 1 momentin tarkoittama hätävarjelutilanne. Mies oli velvollinen suorittamaan kivusta ja särystä naiselle 800 euroa ja lapselle 300 euroa rikoksen tekopäivästä 29.7.2012 lukien eikä KO:n tuomiolauselmaan kirjatun mukaisesti 29.6.2012. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015) - Uutiset
30.10.2015 15.00
Hovioikeuden ratkaisu osituksestaHovioikeus katsoi muun muassa, että vaikka B:n rahoittama osuus asunnon käsirahasta oli ollut suhteellisesti suuri, oli sen määrä koko kauppahintaan nähden kuitenkin ollut pieni. Tämä seikka ja ottaen huomioon myös se, että hän ei ollut suoranaisesti muutoin kuin vähäisessä määrin osallistunut omaisuuden hankkimiseksi otetun lainan takaisin maksamiseen, ei ollut perusteltua katsoa, että Asunto Oy:n osakkeet olisi omaisuuden rahoitukseen käytettyjen B:n varojen perusteella tarkoitettu hankkia yhteiseksi omaisuudeksi. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015) - Uutiset
30.10.2015 14.35
Hallitus esittää muutoksia sairauspäivärahan määrään vaikuttavaan tulorajaan ja korvausasteeseenHallitus esittää, että 70 prosentin korvaustasoon oikeuttava vuosittainen työtuloraja olisi jatkossa 30 000 euroa (nyk. 36 419). Vanhempainpäivärahakaudelta maksettava 30 päivän korotettu maksu poistettaisiin ja myös tältä ajalta maksettava etuus määräytyisi normaalin 70 prosentin korvausasteen mukaan. - Uutiset
30.10.2015 14.11
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteen yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta – konkreettiset toimet puuttuivat vaikka rikoskumppanin repussa oli omatekoinen pommiA oli tiennyt B:n valmistamasta räjähteestä. Hovioikeus katsoi, että A oli tietoisena B:n valmistamasta pommista uhannut poliisia räjäyttämisellä. B oli räjähteen lisäksi pitänyt vasaraa mukana repussaan, jotta räjähde voitaisiin tarvittaessa räjäyttää. Vaikka A:n oli selvitetty kahdessa eri tilanteessa ja eri ajankohtina uhanneen poliisia räjäyttämisellä, asiassa ei selvitetty mitään sellaisia konkreettisia seikkoja tai toimia, että Pasilan asemalla olisi ollut tarkoitus toteuttaa B:n kassista löytyneen omatekoisen pommin räjäyttäminen. Asiassa ei siten esitetty sellaisia konkreettisia seikkoja, joita oikeuskäytännössä on edellytetty osoittamaan tarkoitus yleisvaarallisen rikoksen tekemiseen. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että B:n tai A:n tarkoitus olisi ollut räjäyttää jotakin. Syyte yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta oli näin ollen hylättävä. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015)
- Uutiset
30.10.2015 13.52
Tullin verotustehtävien siirron aikataulut täsmentymässäVETO-hankkeen tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa valmisteverotuksen, autoverotuksen ja maahantuonnin arvonlisäverotuksen siirto Verohallinnon hoidettavaksi. Siirrolla pyritään saavuttamaan kustannus- ja resurssihyötyjä ja pienentämään yritysten hallinnollista taakkaa.
- Uutiset
30.10.2015 13.31
Hovioikeus: Kiinteistöyhtiön ostajalla oli virheen vuoksi oikeus korvaukseen myös välillisen vahingon, vuokratuoton menetyksen osaltaHovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että tiedossa ollut mikrobiongelma olisi vaikuttanut kauppahintaan selvästi enemmän kuin vain korjauskustannusten määrän, koska sisäilmaongelman mahdollisuus olisi vähentänyt merkittävästi kohteen houkuttelevuutta. Tähän nähden hovioikeus arvioi, että virhe olisi vaikuttanut kauppahintaan vähintään A:n vaatiman 210.000 euron verran. Myyjä oli velvollinen korvaamaan A:lle myös välilliset vahingot, vuokratuoton menetyksen 288.607,47 euroa. (Vailla lainvoimaa 30.10.2015) - Uutiset
30.10.2015 12.52
KHO: Maistraatin olisi tullut antaa päämiestä koskevat omaisuusluettelot ja vuositilit valtuutuksen nojalla myös tämän asiamiehelleHallinto-oikeus oli valituksenalaisella päätöksellään velvoittanut maistraatin antamaan A:lle häntä koskevat omaisuusluettelot ja vuositilit, jos hän itse esittää näitä asiakirjoja koskevan pyynnön, mutta hylännyt vaatimuksen mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta asianajaja B:n nähtäväksi. A:lla oli hallintolain 12 §:n 1 momentin nojalla ollut oikeus käyttää asiamiestä pyytäessään holhousviranomaista holhoustoimilain 88 §:n nojalla luovuttamaan hänelle häntä itseään koskevia tietoja. Näin ollen maistraatti ei voinut kieltäytyä luovuttamasta A:n asiamiehelle, asianajaja B:lle, hänen valtuutuksen nojalla pyytämiään tietoja. Turun hallinto-oikeuden ja Lounais-Suomen maistraatin valituksenalaiset päätökset oli siksi kumottava ja asia palautettava Lounais-Suomen maistraatille tietojen luovuttamiseksi asianajaja B:lle viranomaisten julkisuudesta annetun lain 16 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.
- Uutiset
30.10.2015 12.05
Myös KHO katsoi Espoon kaupungin palvelunhallintajärjestelmän hankintapäätöksen lainvastaiseksiMarkkinaoikeus oli valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Espoon kaupungin palveluliiketoimen toimialan liiketoimintajohtajan 3.9.2013 tekemän hankintapäätöksen sekä kieltänyt kaupunkia asettamansa 40 000 euron sakon uhalla panemasta päätöstä täytäntöön. KHO katsoi muun muassa, että Espoon kaupunki oli, kun erityisesti huomioon otetaan voittaneen tarjoajan tiedostojen toimittamisen ja lopullisten tarjouspyyntöasiakirjojen laatimisen välinen läheinen ajallinen yhteys, asettanut voittaneen tarjoajan tarjouskilpailussa lähtökohtaisesti muita tarjoajia parempaan asemaan. Voittaneen tarjoajan toimittamien tiedostojen hyödyntäminen tarjouspyynnön liitteenä olleiden asiakirjojen laatimisessa oli omiaan vaarantamaan tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun. Näin ollen KHO katsoi, toisin kuin markkinaoikeus, että Espoon kaupunki oli menetellyt tarjouspyynnön laadinnassa myös tältä osin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muutettu. - Uutiset
30.10.2015 11.45
Marraskuussa 2015 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaMarraskuun 2015 muutoksia ovat muun muassa:
- sähköiset autojen rekisteröintitodistukset otetaan käyttöön
- arvopaperimarkkinalakiin avoimuusdirektiivistä johtuvia muutoksia 26. marraskuuta
- yrityskauppailmoitukset tehdään KKV:lle sähköisesti marraskuun alusta alkaen
- simulaattorin laajempi käyttö ja virtuaaliset teoriatunnit mahdollisiksi kuljettajaopetuksessa
- talousvesiasetukseen muutoksia ja sen soveltamisohjetta laajennetaan
- henkilötietojen käsittely Rikosseuraamuslaitoksessa tarkentuu
- kiinteistöverolakiin muutoksia.