Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
10.11.2015 10.35
Työpaikan radon mitattava korkean radonpitoisuuden alueellaTyönantajan on selvitettävä työpaikan hengitysilman radonpitoisuus kunnissa, missä radonia esiintyy tavallista enemmän. Näissä kunnissa radonpitoisuus on mitattava myös kouluissa, päiväkodeissa ja muissa vastaavissa julkisissa tiloissa. Säteilyturvakeskus ylläpitää luetteloa tällaisista kunnista. Myös muissa kunnissa radonpitoisuus on selvitettävä työpaikoilla, jotka sijaitsevat harjuilla tai muilla hyvin ilmaa läpäisevillä sora- ja hiekkamuodostumilla.
- Uutiset
10.11.2015 10.01
KHO:n ratkaisu luonnonsuojeluasiassaSuojelualueen rauhoitusmääräyksen mukaan luontoinventointien ja luonnontieteellisen tutkimuksen tekeminen alueella oli sallittua maanomistajan kirjallisella suostumuksella ja ELY-keskuksen luvalla. Määräystä oli tulkittava siten, että se koski vain sellaisia luontoinventointeja ja luonnontieteellisiä tutkimuksia, joiden suorittaminen ei ollut mahdollista jokamiehenoikeuden nojalla.
- Uutiset
10.11.2015 9.36
Hovioikeuskaan ei myöntänyt velkajärjestelyä yli kymmenen vuotta sitten törkeisiin omaisuusrikoksiin ja vuosina 2012-2013 lieviin rikoksiin syyllistyneelle hakijallePunnitessaan asiassa mainittuja vastakkaisia sekä KO:n lausumia perusteita HO päätyi katsomaan, ettei asiassa ollut ilmennyt vielä riittävän painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiselle esteestä huolimatta 19-vuotiaana törkeisiin omaisuusrikoksiin ja vuosina 2012-2013 lieviin rikoksiin syyllistyneelle hakijalle, jonka rikosperusteisten velkojen kokonaismäärä oli hakemuksen mukaan 253.719,88 euroa. (Vailla lainvoimaa 10.11.2015)
- Uutiset
10.11.2015 8.52
Pysäköintikiekkosääntely vapautuu joulukuun alussaPysäköintikiekon ulkomuodon määritelmä väljenee 1. joulukuuta. Liikenne- ja viestintäministeriön antamassa asetuksessa pysäköintikiekko määritellään laitteeksi, jolla ilmoitetaan pysäköinnin alkamisaika. Uudessa asetuksessa ei aseteta tarkkoja vaatimuksia esimerkiksi kiekon koolle tai värille, vaan keskeistä on, että pysäköinnin alkamisaika on selvästi luettavissa. Sääntelyn keventämisellä edistetään hallituksen norminpurun kärkihanketta.
- Uutiset
9.11.2015 16.12
Hovioikeus velvoitti valehoitajan maksamaan HUS:lle perusteettomasti saamiaan palkkoja sivukuluineen yhteensä 19 400 euroaHO arvioi, että vailla pätevyyttä palkattu hoitaja, joka oli tuomittu luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta ja törkeästä petoksesta (1.1.2005 - 27.11.2012) yhteiseen 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, oli perusteettomasti hyötynyt työnantajansa kustannuksella liikaa maksettuina palkkoina noin 15 800 euroa. Sivukulujen osuuden HO arvioi HUS:n ilmoittamien lisäselvityksessä mainittujen ja KO:n tuomioon kirjattujen määrien perusteella noin 23 prosentiksi. Näin ollen työnantajalle aiheutuneen vahingon määränä oli pidettävä noin 19 400 euroa. Muilta osin KO:n tuomiolauselmaa ei muutettu. (Vailla lainvoimaa 9.11.2015)
- Uutiset
9.11.2015 15.07
Vuokranantajalla oli oikeus irtisanoa liikehuoneiston vuokrasopimus ja edellyttää purkuvakuutta luvattomien muutostöiden vuoksi - vuokralaisella ei ollut purkuoikeutta eikä oikeutta vaatimiinsa korvauksiinMuutostöistä eli väliseinän, tuulikaapin oven ja vesipisteiden tekemisestä ei ollut näytetty sovitun suullisesti. Asiassa ei siten ollut perusteita velvoittaa vuokranantajaa maksamaan vuokralaiselle taloudellisesta vahingosta ja huoneiston arvoa nostaneista korjaus- ja muutostöistä vaadittuja korvauksia. Perusteita maksaa korvauksia ei ollut vakuuden kohtuuttomuudenkaan perusteella. Vuokralaisen kanne oli voitu hylätä. (Vailla lainvoimaa 9.11.2015)
- Uutiset
9.11.2015 13.58
Hallitus päätti sote-uudistuksen jatkosta ja itsehallintoalueistaHallitus kertoi tarkemmin sote-uudistusta ja itsehallintoalueita koskevista linjauksistaan ja aluejaon perusteista maanantaina 9. marraskuuta. Maahan perustetaan 18 itsehallintoaluetta, joista 15 järjestää itse alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Kolme muuta itsehallintoaluetta järjestävät lain perusteella sosiaali- ja terveyspalvelunsa tukeutuen toiseen itsehallintoalueeseen. Itsehallintoalueille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi muita tehtäviä.
- Uutiset
9.11.2015 13.03
Kilpailu- ja kuluttajaviraston viikon vinkki: Asunnon välityssopimuksen purkamiseen on oltava hyvä syyVälityssopimusta ei voi irtisanoa kesken sopimuskautta ilman pätevää syytä. Sellainen voi olla välitysliikkeen tekemä merkittävä virhe, toimeksiantajan sairaus tai lähiomaisen sairaus tai kuolema. Myös jokin olosuhdemuutos voi olla irtisanomisen syy, jos asunnon välittäminen voi jatkossa tulla toimeksiantajalle suhteettoman epäedulliseksi, Kilpailu- ja kuluttajaviraston viikon vinkissä kerrotaan.
- Uutiset
9.11.2015 12.33
Markkinaoikeuden ratkaisu patenttiasiassaMarkkinaoikeus kumosi Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen ja palautti asian markkinaoikeudessa esitettyjen patenttivaatimusasetelmien 1 ja 2 osalta Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. - Uutiset
9.11.2015 12.23
Klubimaksuista miljoonasakkoihin – Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitys valottaa kotimaisen kilpailupolitiikan historiaaKilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksessä Kilpailuvirasto kilpailupolitiikan suunnannäyttäjänä kerrotaan, miten kotimaista kilpailupolitiikkaa on linjattu ja minkälaiset reunaehdot ovat vaikuttaneet kilpailupolitiikan kehitykseen. Selvityksen pääpaino on Kilpailuviraston toimikaudessa 1988–2012. Vuoden 2013 alussa Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistettiin Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi.
- Uutiset
9.11.2015 11.36
Erimielinen hovioikeus tuomitsi hierojan kahden naisen raiskauksesta 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen - enemmistön mielestä kyse ei ollut pakottamisesta sukupuoliyhteyteenHO katsoi, että vaikka vastaajan käyttämä väkivalta oli ollut ainoastaan asianomistajista kiinni pitämistä ja siten vähäistä, teot kokonaisuutena arvostellen eivät olleet lieviä ottaen erityisesti huomioon teko-olosuhteet. Vastaaja oli saanut asianomistajat antautumaan hierottaviksi, joihin tilanteisiin ei kummankaan asianomistajan kertomusten perusteella ollut liittynyt epäilystä siitä, että kysymys olisi ollut muusta kuin tavanomaisesta hieronnasta. Näissä tilanteissa asianomistajien seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista heistä kiinni pitämällä ei voitu katsoa vähäiseksi. Eri mieltä ollut oikeusneuvos puolestaan katsoi, että vastaajan käyttämä väkivalta oli ollut vähäistä ja katsoi KO:n tavoin, että kumpaakin tekoa oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehtynä. (Vailla lainvoimaa 9.11.2015) - Uutiset
9.11.2015 10.51
Komission ohjeita Atlantin ylittäviä tiedonsiirtoja varten – pyrkimys myös saada nopeasti aikaan uusi toimintakehys Schrems-tuomion (safe harbor) seurauksenaEuroopan unionin tuomioistuimen asiassa Schrems 6. lokakuuta antamassa tuomiossa korostetaan, että tietosuojaan liittyvää perusoikeutta on noudatettava myös siirrettäessä henkilötietoja EU:n ulkopuolelle. Euroopan komissio on tammikuusta 2014 asti pyrkinyt tekemään tiedonsiirroista turvallisempia EU:n kansalaisten kannalta. Tätä varten on annettu 13 suositusta. Asiaa koskevan tuomion antamisen jälkeen komissio on tiivistänyt Yhdysvaltojen kanssa käytäviä neuvotteluja, ja tavoitteena on saada aikaan uudistettu ja turvallinen kehys henkilötietojen siirtoa varten. Komissio pyrkii saamaan neuvottelut päätökseen kolmen kuukauden kuluessa.
- Uutiset
9.11.2015 10.09
Dementiakodista äidin hakeneet ja lahjakirjan allekirjoitustilaisuuden toteuttaneet eivät syyllistyneet törkeään kiskontaan – vastaajat vapautettiin käräjäoikeuden tuomitsemista 1 vuoden 2 kuukauden ehdollisista vankeusrangaistuksista ja oheissakoistaKKO:n 2015:62 ennakkopäätöksen, joka oli annettu HO:n pääkäsittelyn jälkeen, oikeusohje huomioon ottaen HO katsoi, että syytteessä kuvattu teko ei täyttänyt RL 36 luvun 7 §:n rikostunnusmerkistöä. KKO:n päätöksessä RL 36 luvun 6 §:n rangaistussäännöksen soveltamisalaa oli rajattu siten, ettei rangaistussäännös koskenut vastikkeettomia oikeustoimia. Vastaajia vastaan ajettu syyte sekä muut vaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 9.11.2015) - Uutiset
9.11.2015 9.31
KKO: Esisopimus sen purkamista koskevine ehtoineen oli pätemätönKunta ja yhtiö olivat tehneet yritystilasopimuksen. Sopimus koski rakennuspaikkaa ja rakennusta, jonka kunta oli sitoutunut peruskorjaamaan yhtiön tarpeiden mukaiseksi. Sopimuksen mukaan yhtiö suorittaisi kunnalle 12 vuoden aikana lunastushinnan, minkä jälkeen kiinteistön omistusoikeus siirrettäisiin yhtiölle eri asiakirjalla. Sopimuksessa oli sen purkautumisen seurauksia koskeva ehto. Kunnan purettua sopimuksen yhtiö vaati, että kunta sopimusehdon mukaisesti palauttaa yhtiön maksamia lunastushintaeriä. Kunta kiisti yhtiön sopimusehdon sisältöä koskevan tulkinnan. Korkein oikeus katsoi, että kyse oli kiinteistön kaupan esisopimuksesta. Esisopimusta ei ollut tehty maakaaren 2 luvun 1 ja 7 §:ssä säädetyllä tavalla. Koska kiinteistön kauppaa ja esisopimusta koskevan määrämuodon noudattaminen otetaan huomioon viran puolesta, Korkein oikeus katsoi, että esisopimus sen purkamista koskevine ehtoineen oli pätemätön.
- Uutiset
9.11.2015 9.22
Esitutkinta Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtajan virkarikosepäilystä lopetettiinOulun kihlakunnansyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen määräsi tutkinnanjohtajan esityksestä esitutkinnan lopetettavaksi Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtajaa Inkeri Yritystä koskevassa asiassa. Poliisi tutki, syyllistyikö Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtaja virkarikokseen, kun hän pidätti 15.9.2014 kuntalain nolla Kittilän kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet toimestaan.
- Uutiset
9.11.2015 8.37
Hovioikeus: Ratkaistessaan palkkakorvausjutun yksipuolisella tuomiolla käräjäoikeuden ei olisi tullut samalla velvoittaa tuomiolla yhtiötä tekemään pääasian ratkaisusta riippuvia maksusuorituksia kuultavan asemassa olevalle TyöttömyysvakuutusrahastolleYhtiön mahdollinen maksuvelvollisuus pääasiassa kuultavan asemassa olevalle Työttömyysvakuutusrahastolle riippui kantajana asiassa olleen työntekijän ja yhtiön välisen riidan lopputuloksesta. KO:n ei sen vuoksi olisi tullut tuomiolla velvoittaa yhtiötä tekemään pääasian ratkaisusta riippuvia maksusuorituksia kuultavan asemassa olevalle Työttömyysvakuutusrahastolle, vaan ratkaista asia tältäkin osin työnantajaa vastaan annettavalla yksipuolisella tuomiolla. (Vailla lainvoimaa 9.11.2015) - Uutiset
9.11.2015 7.14
Ministerit vastaanottivat kummiporot - oikeusasiamies esittää ohjeistuksen laatimista ministerivierailujen yhteydessä annettavien huomionosoitusten ennakointiinVuoden 2014 syksyllä ministeri Haglund ja ministeri Henriksson olivat vastaanottaneet Lapin matkojensa yhteydessä kummiporot. Ministeri Henriksson oli lisäksi saanut villahuivin ja korun. Kantelija epäili, että lahjoituksilla olisi pyritty vaikuttamaan saamelaisia koskevien lainsäädäntöasioiden käsittelyyn. Oikeusasiamiehen käsityksen mukaan lahjojen vastaanottaminen ei vaarantanut luottamusta ministerien toiminnan tasapuolisuuteen ja asianmukaisuuteen. Oikeusasiamies esittää kuitenkin valtioneuvoston kanslian harkittavaksi, että esimerkiksi Ministerin käsikirjaan sisällytettäisiin ohjeistusta ministereille mahdollisesti annettavien huomionosoitusten ennakoimisesta.
- Uutiset
6.11.2015 15.07
Rappukäytävässä liukastuneella ei ollut oikeutta vahingonkorvauksiin vakuutusyhtiöltä kun kaatuminen oli johtunut omasta huolimattomuudestaKantajan oli katsottu ennen kaatumistaan juosseen tai hölkänneen portaita alaspäin ja samanaikaisesti puhuneen puhelimessa mikä oli mitä ilmeisimmin heikentänyt hänen tarkkaavaisuuttaan. Kaatuminen oli siten johtunut hänen omasta huolimattomuudestaan portaita laskeutuessaan. Kantajan vahingonkorvausvaatimukset kivusta ja särystä, rikkoutuneesta tietokoneesta, sairaanhoitokuluista ja sairaanhoitoon hakeutumisesta aiheutuneista matkakuluista hylättiin. HO ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 6.11.2015)
- Uutiset
6.11.2015 14.34
Työnantaja ei varmistanut koneen turvallisuutta - hovioikeus tuomitsi tuotantopäällikön ja työnjohtajan sakkoihin ja yhtiön yhteisösakkoonHitsauslinjasto oli siirtynyt yhtiöön yrityskaupan myötä, eikä koneen vaaroja ollut tässä yhteydessä arvioitu. HO katsoi, toisin kuin KO, että työnantajan tulee tällaisessakin tilanteessa varmistua siitä, että koneen käyttö on turvallista. Työnantaja ei voi pelkästään luottaa työntekijöiden ammattitaitoon. (Vailla lainvoimaa 6.11.2015) - Uutiset
6.11.2015 12.49
Yhdellä kalastusmaksulla voi jatkossa kalastaa koko SuomessaKalastuslupajärjestelmä yksinkertaistuu vuoden 2016 alusta, kun uusi kalastuslaki tulee voimaan. Selkein muutos on, että kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset kalastusmaksut yhdistyvät. Uusi yhdistetty maksu on nimeltään kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksulla voi kalastaa yhdellä vavalla kaikilla niillä vesialueilla, joihin on ennen tarvittu jokin läänikohtaisista viehemaksuista. Kalastonhoitomaksun keräämisestä vastaa Metsähallitus. Varojen käytöstä vastaa maa- ja metsätalousministeriö.
- Uutiset
6.11.2015 11.32
Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön vuonna 2019Kansallisen tulorekisterin käyttöönoton aikataulu, rajaukset sekä sen toteutuksen keskeiset periaatteet on hyväksytty perustamishankkeen neuvotteluryhmässä kunta- ja uudistusministerin johdolla. Tavoitteena on, että perustettava rekisteri olisi tuotantokäytössä vuoden 2019 alussa ja käyttö laajenisi vaiheittain 2020-luvun alussa.
- Uutiset
6.11.2015 11.14
Apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi ne bis in idem -estevaikutusta toisin kuin kihlakunnansyyttäjä ja määräsi syytteen nostettavaksi törkeästä veropetoksestaKihlakunnansyyttäjä oli katsonut epäiltyä törkeää veropetosta koskevassa asiassa, että ne bis in idem -estevaikutuksen vuoksi asiassa ei voi nostaa syytettä sellaisten erien osalta, jotka olivat vero-oikeudellisesti vanhentuneet. Apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi asian toisin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä suoritti uuden syyteharkinnan ja määräsi syytteen nostettavaksi törkeästä veropetoksesta. - Uutiset
6.11.2015 10.42
Väitös: Jäte on taloudellisesti ja ekologisesti kannattava liiketoimintamahdollisuusHM Nina Aarras selvitti talousmaantieteen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia kierrätys ja uudelleenvalmistus tarjoavat yrityksille. Aarras tutki myös sitä, miten kierrätysliiketoiminta voi tukea taloudellista ja ekologista kestävyyttä. Hän tarkasteli Suomessa toimivia yrityksiä, jotka hyödyntävät jätemateriaaleja raaka-aineena.
- Uutiset
6.11.2015 10.36
Patterien paukuttelusta syytetyn naapurin ei näytetty syyllistyneen kotirauhan rikkomiseen - myös vaatimukset henkisestä kärsimyksestä hylättiinKO oli katsonut, että vastaajana ollut nainen (opettaja) oli oikeudettomasti rikkonut naapurissa asuneen naisen kotirauhaa koputtamalla, hakkaamalla ja naputtelemalla pattereihin sekä potkimalla seiniin ja seinien lattialistoihin siten, että äänet olivat kuuluneet vastaajan naapurissa asuvan naisen asuntoon. Kuvattu menettely oli ollut lähes päivittäistä ja se oli tapahtunut yöaikaan. Lisäksi vastaajan oli katsottu tarkkailleen naapurin naista useaan otteeseen aidassa olleen reiän kautta, kun nainen oli ollut omalla terassillaan. HO katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi aiheuttanut A:n asuntoon kantautuneet äänet. Syyte kotirauhan rikkomisesta hylättiin ja vastaaja vapautettiin velvollisuudesta suorittaa naapurille korvausta henkisestä kärsimyksestä 3 500 euroa. (Vailla lainvoimaa 6.11.2015)
- Uutiset
6.11.2015 10.01
Liikennekaari tulossa alkaen 2017Liikennemarkkinoiden sääntely kootaan yhtenäiseksi liikennekaareksi. Tavoitteena on edistää uusien palvelumallien syntymistä ja näin vastata entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin. Tarkoituksena on edistää liikennejärjestelmän tarkastelemista kokonaisuutena sekä helpottaa markkinoille tuloa ja järjestelmän eri osien yhteen toimivuutta. Liikennekaarella edistetään uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintakonseptien käyttöönottoa. Avoimella datalla ja tietovarantojen paremmalla hyödyntämisellä luodaan edellytyksiä uusille liiketoimintaideoille. Hankkeessa on samalla tarkoitus myös keventää sääntelyä.
- Uutiset
6.11.2015 9.17
Lomituspalveluihin muutoksia – kokonaisuudistus liikkeelleHallitus esittää, että maatalousyrittäjän vuosilomalomitus säilyisi maksuttomana ja sitä saisi jatkossakin 26 päivää kalenterivuodessa. Maatalousyrittäjä saisi sijaisapua lähiomaisen kuoleman ja hautajaisten sekä maanpuolustusvelvollisuuksien hoitamista varten kuten nykyisinkin. STM aikoo asettaa työryhmän valmistelemaan lomituspalveluiden kokonaisuudistusta.
- Uutiset
6.11.2015 8.33
Avioliittolakialoite hyväksyttiin kirkolliskokouksessaKirkolliskokous käsitteli edustaja-aloitetta, jossa toivottiin kirkon valmistautumista avioliittolain uudistukseen. Valiokunnan mietintö hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Ainoastaan viimeiseen ponteen tehtiin muutos. Edustaja-aloite ei ottanut kantaa kirkon avioliittokäsitykseen tai sen mahdolliseen muuttamiseen, vaan esitti muun muassa keskusteluprosessin käynnistämistä. Yleisvalokunta antoi asiasta mietinnön. Valiokunnan mielestä kirkon avioliittokäsitystä on riittävästi selvitetty erilaisissa dokumenteissa. Valiokunta piti myös selvitettynä, että avioliittolain muuttuminen ei muuta kirkollista vihkimistä koskevaa lainsäädäntöä tai käytäntöä. Papilla säilyy oikeus vihkiä avioliittoon siten kuin kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa määrätään. Hänelle ei synny oikeutta vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.
- Uutiset
6.11.2015 8.14
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti käräjätuomarin vakavaa huomiota asianosaisten läsnäoloa rikosoikeudenkäynnissä koskevaan sääntelyynPääkäsittelyn peruunnuttua toistuvasti vastaajan terveydentilasta johtuvien poissaolojen vuoksi, pääkäsittely oli lopulta toimitettu KO:n hylättyä päätöksellään kantelijan jälleen esittämän pyynnön pääkäsittelyn siirtämisestä heikon terveydentilansa perusteella. Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, ettei kantelijan rikosasia ollut sellainen, että se olisi voitu ratkaista vastaajan ja hänen asiamiehensäkin poissa ollessa. Käräjätuomarin vakavaa huomiota kiinnitettiin asianosaisten läsnäoloa rikosoikeudenkäynnissä koskevaan sääntelyyn.
- Uutiset
6.11.2015 8.01
Uusi ampumaratalaki ja muutokset ampuma-aselakiin voimaan 1. joulukuutaAmpumaratoihin ja aseiden säilytykseen liittyvät uudet säädökset tulevat voimaan 1. joulukuuta. Lakimuutoksilla parannetaan aseturvallisuutta ja edistetään ampumaharrastuksen turvallisuutta. Valtioneuvosto antoi 5. marraskuuta myös asetuksen ampumaradoista. Sillä säädetään tarkemmin muun muassa ampumaratahakemuksen ja -ilmoituksen sisällöstä, ampumaradan järjestyssäännön sisällöstä ja ratavastaavan valvontatehtävästä. Lisäksi ampuma-aselakiin liittyviin asetuksiin on tehty teknisiä muutoksia niin, että ne vastaavat muutettua ampuma-aselakia.
- Uutiset
5.11.2015 17.56
Uusi huvivenelaki selventää maahantuojan velvollisuuksiaHallitus esittää Suomeen uutta huvivenelakia, jolla kumottaisiin voimassa oleva huvivenelaki ja asiaa koskeva valtioneuvoston asetus. Esityksessä selvennetään velvollisuuksia, jotka koskevat valmistajia, maahantuojia, jakelijoita ja yksityisiä maahantuojia, sekä asetetaan uusia vaatimuksia EU:n huvivenedirektiivin piiriin kuuluville tuotteille.
- Uutiset
5.11.2015 14.36
Ympäristöministeriö luopuu maakuntakaavojen vahvistamisestaHallitus on antanut esityksen maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta, jonka mukaan ympäristöministeriö ei enää jatkossa vahvista maakuntakaavoja eikä kuntien yhteisiä yleiskaavoja. Jatkossa maakuntakaavasta päättää maakunnan liitto ja kuntien yhteisestä yleiskaavasta puolestaan se taho, jonka tehtäväksi kaavan hyväksyminen on kulloinkin annettu. Muutos ei vaikuta kaavojen sisältövaatimuksiin. - Uutiset
5.11.2015 13.49
SADe-ohjelmassa kehitettiin yli 40 uutta sähköistä julkista palveluaVuosien 2009–2015 aikana luodut sähköiset palvelut ovat parantaneet kansalaispalveluiden laatua ja mahdollistavat kustannussäästöjä. Vuonna 2009 käynnistynyt Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe) päättyy tämän vuoden lopussa. Ohjelman puitteissa on luotu valtakunnalliseen käyttöön lukuisia laadukkaita ja yhteentoimivia julkisen sektorin sähköisiä palveluita, kuten suositut kansalaisaloite.fi ja opintopolku.fi. SADe-ohjelman saavutuksia juhlistettiin Helsingin Musiikkitalossa pidetyssä SADe-juhlaseminaarissa. - Uutiset
5.11.2015 12.35
Kirpputorimyynnin yli 5 000 euron myyntivoitoista on maksettava luovutusvoittoveroaYksityishenkilö voi myydä oman perheensä käytössä olleita tavanomaisia tavaroita verovapaasti, jos myynnistä saadut voitot ovat yhteensä enintään 5 000 euroa vuodessa. Jos saat vuodessa myyntivoittoja yli 5 000 euroa, sinun on maksettava rajan ylittävästä osasta luovutusvoittoveroa. Voitolla tarkoitetaan myyntihinnan ja ostohinnan erotusta.
- Uutiset
5.11.2015 11.15
Yli 15 vuotta sitten päättynyt maksuohjelma esti uuden velkajärjestelyn myöntämisen vanhuuseläkkeelle jääneelle hakijalle - painavia syitä ei ollutPunnitessaan kaikkia asiassa mainittuja velkajärjestelyn puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena KO oli ottanut huomioon, että hakijan aikaisemmassa maksuohjelmassa hakijan maksuvelvollisuus oli poistettu kokonaan. Toisaalta aikaisemman maksuohjelman estevaikutusta uudelle velkajärjestelylle vähensi aikaisemman maksuohjelman päättymisestä kulunut aika. Kokonaisarvioinnissa vahvasti velkajärjestelyn myöntämistä vastaan puhui se seikka, että hakijan suurin velka oli vahingonkorvausvelka yksityishenkilölle ja joka korvaus oli tuomittu hakijan maksettavaksi vasta vuonna 2011. HO ei muuttanut KO:n päätöstä. (Vailla lainvoimaa 4.11.2015)
- Uutiset
5.11.2015 10.37
Kynttilän huolimaton sammuttaminen ei poistanut vakuutusyhtiön vastuutaHovioikeus katsoi, että kynttilöitä poltettaessa oli olemassa vakavan vahingon vaara, joka edellyttää huolellisuutta kynttilöitä käytettäessä. A oli asunnosta poistuessaan pyrkinyt toimimaan huolellisesti ja sammuttanut kynttilät. Se, että yksi kynttilöistä oli jäänyt sammuttamatta, oli ollut huolimatonta menettelyä. A ei kuitenkaan ottanut tietoista riskiä tai muutoinkaan menetellyt tavalla, joka osoittaisi hänen suhtautuneen välinpitämättömästi tai piittaamattomasti seurauksiin tai toisten turvallisuuteen. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että A ei ollut aiheuttanut tulipaloa törkeästä huolimattomuudesta. Ifin valitus oli siten hylättävä. (Vailla lainvoimaa 5.11.2015)
- Uutiset
5.11.2015 9.38
KKO:n ratkaisu kallioainesten ottamisen yhteydessä tehtyjen räjäytysten kiinteistöille aiheuttamista vahingoistaKorkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että korvausvaatimukset räjäyttämisestä kiinteistöille aiheutuneista vahingoista voitiin tutkia maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa ja että korvausvaatimusten tutkimisen edellytyksenä ei ollut se, että kiinteistöjen tuli sijaita maa-ainesten ottamispaikan vieressä tai lähistöllä. Maaoikeuden katsottiin menetelleen virheellisesti, kun se oli antanut asiassa välituomion.
- Uutiset
5.11.2015 9.21
Verohallinto: Milloin ulkomaista perintöä ei tarvitse ilmoittaa?Perinnönjättäjän ja perinnönsaajan vakituisella asuinpaikalla on merkitystä perinnön ilmoittamisessa. Myös verosopimukset vaikuttavat siihen, täytyykö perinnönsaajan antaa perintöveroilmoitus Suomeen.
- Uutiset
5.11.2015 9.06
Hallinto-oikeuden päätös sovellettavasta säännöksestä tilaajavastuulain laiminlyöntimaksun suuruutta harkittaessaHAO katsoi, että laiminlyöntimaksu oli määrättävä asiassa sovellettavan tilaajavastuulain 9 §:n 2 momentissa (1052/2010) säädetyn vähimmäismäärän eli 1 600 euron suuruisena, ja alensi alihankintasopimukseen liittyvän, valittajan maksettavaksi määrätyn laiminlyöntimaksun määrän 1 702 eurosta 1 600 euroon. (Ei lainvoim. 5.11.2015) - Uutiset
5.11.2015 8.56
Asuntotuotannon kunnallistekniikka-avustus 2016–2019 lausuntokierrokselle – avustusta ehdotetaan laajennettavaksi täydennysrakentamiseenYmpäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen asetukseksi, jonka nojalla myönnettäisiin MAL-sopimusta toteuttaville kunnille kunnallistekniikka-avustuksia sekä täydennysrakentamiseen että uusien asuntoalueiden rakentamiseen. Avustusta olisi tarkoitus myöntää yhteensä 60 miljoonaa euroa vuosien 2016–2019 budjeteista.
- Uutiset
5.11.2015 7.21
Varastomiehen irtisanomiselle ei ollut taloudellistaa ja tuotannollista perustetta, kun yhtiö oli palkannut välittömästi uuden materiaalimiehen samankaltaisiin työtehtäviinTarjolla olleen materiaalimiehen työn katsottiin olevan samankaltaista kuin se, jota irtisanottu työntekijä oli aiemmin tehnyt. Työtuomioistuimen tuomiossa katsottiin, että yhtiö oli tai sen olisi pitänyt olla tietoinen työvoiman tarpeestaan jo työsopimuksen irtisanomisajan kuluessa. Yhtiöllä ei ollut perustetta päättää työntekijän työsopimusta. Kohtuulliseksi korvaukseksi katsottiin noin 15 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Tuomittavan korvauksen määrää korottavina seikkoina otettiin huomioon, että A on 62-vuotias ja hän oli ollut koko työuransa ajan samassa työpaikassa vuodesta 1974 lähtien.
- Uutiset
5.11.2015 7.11
TS: Koppikorvaukset tuplaantuneetSyyttömästi vangituille maksettavien korvausten määrä on tuplaantunut 2010-luvulla, Turun Sanomat kertoo. Valtiokonttorin mukaan syynä ovat ulkomaalaisten rikosepäiltyjen pitkät tutkintavankeusajat.
- Uutiset
4.11.2015 15.39
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki uudistuu – kampanjasivusto avattuLaki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä tulee voimaan 1. maaliskuuta 2016. Laki tuo mukanaan merkittäviä muutoksia sosiaalihuollon ammattihenkilöiden asemaan, oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Lainmuutoksen tavoitteena on parantaa asiakasturvallisuutta sekä sosiaalihuollon asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon - Uutiset
4.11.2015 15.11
Esitys tehokkaasta katumisesta vedetään poisHallitus vetää pois esityksensä tehokkaasta katumisesta (HE 32/2015). Esitys tehokkaasta katumisesta valmisteltiin eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston toiveesta. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat keskustelivat tiistaina 3. marraskuuta, että hallituksen esitys olisi syytä vetää pois perustuslakiin liittyvien näkökohtien vuoksi.
- Uutiset
4.11.2015 15.01
Afganistanin turvallisuusarvio päivitetään – päätöksenteko jäädytetäänMaahanmuuttovirasto päivittää turvallisuusarvionsa Afganistanin osalta marraskuun aikana. Samalla kartoitetaan EU-käytäntöä sekä palautusmahdollisuuksia Afganistaniin. Turvapaikkahakemusten ratkaisulinjauksia päivitetään saatujen tietojen perusteella. - Uutiset
4.11.2015 15.00
Hovioikeus ei voinut päätyä perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla valittajan esittämälle kannalle luottamusvaltuutetun valinnan vahvistamista koskevassa asiassaValittaja oli vaatinut, että KO:n tuomio kumotaan ja hänet vahvistetaan TSL 13 luvun 3 §:ssä tarkoitetuksi luottamusvaltuutetuksi. Asiassa oli HO:ssa kysymys siitä, oliko TSL 13 luvun 3 §:ää jo lähtökohtaisesti tulkittava siten, että valittajalla oli ollut oikeus tulla valituksi luottamusvaltuutetuksi tai oliko tällaiseen lopputulokseen päädyttävä perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla tai ainakin perustuslain soveltamisella. HO katsoi, että vaikka valittaja ei ollut voinut osallistua häntä edustaneen luottamusmiehen valintaan, tästä hänelle aiheutunutta haittaa ei ollut pidettävä niin merkittävänä, että TSL 13 luvun 3 §:ää olisi tullut tulkita hänen vaatimallaan tavalla. Syytä KO:n tuomion muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 4.11.2015) - Uutiset
4.11.2015 14.52
Sisäministeriö pyrkii vaikuttamaan EU:n asedirektiivin mahdollisiin muutoksiinEU:n komissio valmistelee esitystä aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta annetun direktiivin (asedirektiivi) muuttamisesta. Direktiivin muuttamisen taustalla on muun muassa nykyinen epävakaa turvallisuustilanne sekä Euroopassa rikolliseen käyttöön päätyvät ampuma-aseet. Sisäministeriö pyrkii vaikuttamaan komissioon, jottei ehdotuksesta tulisi tarpeettoman tiukka.
- Uutiset
4.11.2015 14.05
Apulaisoikeuskansleri: Työnhakija ei saanut riittävää ohjausta ja neuvontaa työvoimakoulutuksen valintatilaisuuteen menemättä jättämisen seurauksistaApulaisoikeuskansleri katsoi, ettei työ- ja elinkeinotoimistossa ollut menetelty riittävän huolellisesti kantelijan asioiden hoitamisessa. Kantelijalta oli pyydetty uudelleen työtodistusta, vaikka hän oli sen jo ajanvarausajallaan virkailijalle toimittanut. Apulaisoikeuskansleri totesi, että hallinnon toiminnan on oltava luotettavaa ja uskottavaa. Viranomaisen antamien neuvojen ja ohjeiden on oltava selkeitä ja täsmällisiä, jotta hallinnon asiakas voi niiden perusteella suunnitella toimintaansa, toteuttaa oikeuksiaan sekä välttää oikeudenmenetykset. - Uutiset
4.11.2015 13.31
Sairaala loukkasi turvahuoneeseen teljetyn potilaan ihmisarvoa ja vapautta - oikeusasiamies esittää hyvitystäEduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen katsoo Pohjois-Kymen sairaalan loukanneen naispotilaan ihmisarvoa ja henkilökohtaista vapautta, kun tämä oli teljetty sairaalan turvahuoneeseen. Oikeusasiamies löysi naisen hoidosta ja kohtelusta lukuisia puutteita. - Uutiset
4.11.2015 13.16
Saako näkövammaisen opaskoiraa rapsuttaa? Entä katsoa silmiin?Opaskoira auttaa arjen askareissa. Mutta saako opaskoiraa rapsuttaa? Entä katsoa silmiin?
- Uutiset
4.11.2015 12.09
Eduskuntapuolueet sitoutuivat toimimaan rasismia vastaanKaikki eduskuntapuolueet ovat uusineet allekirjoituksensa Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastaiseen peruskirjaan ja näin irtisanoutuneet rasismista. Peruskirjan allekirjoitus oli etnisten suhteiden neuvottelukunnan, Ihmisoikeusliiton ja yhdenvertaisuusvaltuutetun yhteinen aloite. Edellisen kerran silloiset eduskuntapuolueet allekirjoittivat peruskirjan vuonna 2011.