Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
23.11.2015 11.02
Professorit Erkki Kontkanen ja Anssi Keinänen: Eurooppalaisten finanssivalvontaviranomaisten norminanto – hyvän lainvalmistelun kriteerien ja parlamentarismin toteutuminenVuonna 2008 puhjenneella finanssikriisillä on ollut maailmanlaajuisesti mittavia taloudellisia vaikutuksia. Finanssikriisin suuren taloudellisen merkityksen johdosta rahoitus- ja pääomamarkkinoita on EU:ssa uudistettu laajasti. Finanssikriisi paljasti merkittäviä puutteita paitsi finanssimarkkinoiden sääntelyssä myös sen valvonnassa. Yritysoikeuden professorin Erkki Kontkasen ja lainsäädäntötutkimuksen professorin Anssi Keinäsen Edilexissä julkaistun tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten kansallisesti määritetyt hyvän lainvalmistelun ja oikeusvaltioperiaatteen lähtökohdat toteutuvat eurooppalaisten finanssivalvontaviranomaisten säädösvalmistelussa.
- Uutiset
23.11.2015 10.30
Hallinto-oikeus: Tietämättömyys tai ymmärtämättömyys tilaajavastuualain sisällöstä ei vapauta tilaajaa säädetystä selvitysvelvollisuudesta - määrätyt laiminlyöntimaksut eivät olleet kohtuuttomiaHAO totesi mm., ettei tietämättömyys tai ymmärtämättömyys lain sisällöstä vapauta tilaajaa säädetystä selvitysvelvollisuudesta. HAO totesi edelleen, että tilaajavastuulain mukainen selvitysvelvollisuus on sopimuskohtaista, minkä vuoksi myös selvittämisen laiminlyönnistä aiheutuvat seuraukset ovat sopimuskohtaisia. Tilaajana olevan yrityksen iällä ei ollut merkitystä laiminlyöntimaksun määrää arvioitaessa. Laiminlyöntimaksu voitiin määrätä myös ensimmäisellä tarkastuskerralla havaittujen laiminlyöntien perusteella. Perusteita laiminlyöntimaksujen alentamiselle ei ollut. Määrätyt laiminlyöntimaksut eivät yksittäisinä eivätkä yhteenlaskettuina olleet kohtuuttomia. (Ei lainvoim. 23.11.2015) - Uutiset
23.11.2015 9.38
Hovioikeus määräsi Venäjälle oikeudettomasti viedyn 2-vuotiaan lapsen asumisen Suomessa asuvalle isälle - äidin vaatimus lapsen asumisen ja elatusavun osalta hylättiinLapsi oli asunut isänsä luona KO:n päätöksestä ilmenevin tavoin. HO totesi mm., ettei äidillä ollut oikeutta viedä molempien vanhempiensa yhteishuollossa olevaa lasta pois maasta ilman isän suostumusta. Asiassa kuultujen tiedossa ei ollut mitään selvitystä siitä, että lapsen fyysinen turvallisuus olisi ollut isän luona vaarantunut. HO katsoi lapsen edun mukaista olevan, että lapsi asuu edelleen isänsä luona. Näin ollen äidin vaatimus KO:n päätöksen muuttamisesta lapsen asumisen ja elatusavun osalta oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015)
- Uutiset
23.11.2015 9.01
Keskuskauppakamarin aloite komissiolle: Hallituksen pitäisi ilmoittaa kansallisista lisäyksistä EU-sääntelyynKeskuskauppakamari on tehnyt Euroopan komissiolle aloitteen, että komissio kehottaisi jäsenmaita pidättymään EU-lainsäädännön päälle asetettavasta kansallisesta lisäsääntelystä. Maakohtaista lisäsääntelyä pitäisi säätää vain perustellusta syystä, ja siitä pitäisi tehdä erillinen ilmoitus. Merkittävä syy nykyiseen ylisääntelyyn on Keskuskauppakamarin mukaan ne lisäykset, jotka Suomi ja muut EU-maat säätävät EU-sääntelyn päälle.
- Uutiset
23.11.2015 8.25
Hovioikeus: Potilaalla oli oikeus korvaukseen ansionmenetyksestä virheellisesti suoritetusta nilkkaleikkauksesta - ei näyttöä muista syistäHO ei muuttanut KO:n vahvistustuomiota, jonka mukaan Potilasvakuutuskeskus oli velvollinen maksamaan vuonna 1952 syntyneelle kantajalle, jonka nilkan leikkaus oli tehty virheellisesti, korvausta ansionmenetyksestä 1.6.2011 lukien siihen saakka, kunnes kantaja täyttää 66 vuotta. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015)
- Uutiset
23.11.2015 7.56
Hovioikeus arvioi kavallusrikoksen törkeyttäTässä tapauksessa kavalluksen kohteena olleen kaivinkoneen arvo oli riidattomasti ollut 12.000 euroa. Hovioikeus katsoi, että omaisuutta voitiin oikeuskäytännön perusteella pitää erittäin arvokkaana. Se, että A oli etukäteen sopinut kaupasta, jolla vuokrattu kaivinkone oli myyty välittömästi eteenpäin, osoitti teon suunnitelmallisuutta. Kaivinkone oli toimitettu Viroon ja se oli jäänyt kateisiin. Tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015) - Uutiset
23.11.2015 6.18
Hovioikeus: Velkajärjestelyn maksuohjelman vakuusvelalle tuli määrätä alkuperäisten ehtojen mukainen vaihtuva korko eikä käräjäoikeuden määräämä kiinteä korkoVaikka kysymys vakuusvelalle maksettavasta korosta oli ollut KO:ssa riitainen, KO ei ollut tältä osin perustellut ratkaisuaan lainkaan. Maksuohjelmassa vakuusvelalle oli määrätty suoritettavaksi kiinteä 1,5 prosentin suuruinen korko. Se, millä perusteilla sanottuun korkoon oli päädytty, ei käynyt ilmi asiakirjoista. HO katsoi pankin vaatimuksen johdosta, ettei koron määräämistä kiinteäksi 1,5 prosentiksi voitu pitää tapauksessa välttämättömänä eikä velkojan kannalta lievimpänä keinona velkajärjestelyn toteuttamiseksi. (Vailla lainvoimaa 23.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 17.00
Jälleenmyyjien tyytymättömyys johti idän myynnistä vastanneen vientipäällikön irtisanomiseen - yhtiöllä oli asiallinen ja painava syy irtisanomiseen varoitusta antamattaYhtiön jälleenmyyjät olivat asettaneet ehdoksi yhteistyön jatkumiselle sen, että heidän ei tarvitse jatkaa asioimista yhtiön vientipäällikön kanssa. HO katsoi, että jälleenmyyjien osoittama epäluottamus vientipäällikköä kohtaan ja uhka lopettaa yhteistyö yhtiön kanssa olivat käytännössä merkinneet sitä, ettei vientipäälliköllä enää ollut edellytyksiä suoriutua tehtävistään. Kun asiassa ei ollut ilmennyt viitteitä siitä, että jälleenmyyjien suhtautuminen vientipäällikköön oli voinut olla muuttumassa, asiantilaa oli pidettävä siinä määrin pysyvänä, että yhtiöllä oli ollut asiallinen ja painava syy päättää vientipäällikön työsuhde idän viennin vientipäällikkönä. Yhtiöltä ei ollut voitu kohtuudella edellyttää varoituksen antamista ja sopimussuhteen jatkamista. HO katsoi myös tulleen näytetyksi, ettei yhtiöllä ollut muutakaan työtä tarjottavana irtisanomisen välttämiseksi. KO:n tuomiota muutettiin ja kanne hylättiin. (HO:n tuomio kumottu 19.5.2017. Ks. KKO:2017:27)
- Uutiset
20.11.2015 16.15
Tukes muistuttaa: Nestekaasulaitoksille on tehtävä määräaikaistarkastuksia – 1. tammikuuta 2016 mennessä laadittava myös selvitys säädösten turvallisuusvaatimusten toteutumisestaTurvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että nestekaasulaitoksille on tehtävä määräaikaistarkastuksia, joilla varmistetaan nestekaasun turvallinen käsittely. Tarkastukset kannattaa tehdä yhtä aikaa painelaitetarkastusten kanssa. Tarkastuksia tehdään neljän vuoden välein ja niistä vastaa tarkastuslaitos. Nestekaasulaitosten on myös laadittava selvitys säädösten turvallisuusvaatimusten toteutumisesta vuoden 2015 loppuun mennessä. Selvitys annetaan tarkastuslaitokselle nestekaasutarkastuksen yhteydessä.
- Uutiset
20.11.2015 15.26
Apulaisoikeuskanslerin sijainen: Viranomaisella ei ole harkintavaltaa asiakkaan oikeuteen joko saada pyydetty asiakirja tai muutoksenhakukelpoinen päätösApulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että oikeus saada perusteltu päätös ja hakea päätökseen muutosta ovat hyvän hallinnon keskeisiä oikeusturvatakeita. Oikeus joko saada pyydetty asiakirja tai saada asiassa muutoksenhakukelpoinen päätös on ehdoton, eikä viranomaisella ole menettelyn suhteen harkintavaltaa. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Hallinnon tietotekniikkakeskuksen huomiota julkisuuslaissa säädettyihin velvoitteisiin ilmoittaa asiakirjan pyytäjälle kieltäytymisen syy, antaa asiakirjan pyytäjälle tieto siitä, että asia voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi, ja antaa asiakirjapyyntöön tarvittaessa muutoksenhakukelpoinen päätös.
- Uutiset
20.11.2015 14.44
Hovioikeus: Väitetty kielitaidon puute ei ollut hyväksyttävä syy kanteen myöntämisen peruuttamiselleA:n ja B:n antaman vastauksen perusteella heidän oli katsottava myöntäneen kanteen oikeaksi. Myöntämisen peruuttaminen muutoksenhakuvaiheessa on mahdollista vain siinä tapauksessa, että peruuttamiselle on olemassa hyväksyttävä syy. A ja B olivat vedonneet kielitaidon puutteesta johtuvaan erehdykseen ilmoittamatta kuitenkaan tarkemmin, mitä seikkaa erehdys oli koskenut. Hovioikeus totesi, että A:n ja B:n käräjäoikeudelle toimittaman vastauksen perusteella he olivat ymmärtäneet, mistä asiassa oli kysymys ja he olivat kyenneet ilmaisemaan oman käsityksensä siitä ymmärrettävällä tavalla. Kanne oli ollut hyväksyttävissä. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015) - Uutiset
20.11.2015 14.06
Apulaisoikeusasiamieheltä moitteet Opetushallitukselle Virsivisan järjestelyistä peruskoulussa – opetusneuvos oli lisäksi esteellinenOpetushallitus on saanut apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojalta moitteet tavasta, jolla se on järjestänyt Virsivisa-kilpailun peruskouluissa yhteistyössä Kirkkohallituksen ja Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:n (SLK ry) kanssa. Lisäksi Pajuoja katsoo päätöksessään opetusneuvoksen olleen virkamiehenä esteellinen hoitamaan Virsivisan tiedotusta kouluille. Neuvos on visaa organisoivan SLK ry:n hallituksen jäsen.
- Uutiset
20.11.2015 13.45
Murtautui vuosina 2010 ja 2012 kahteen eri asuntoon ja poistui Suomesta - hovioikeus lyhensi törkeistä varkauksista tuomitun ehdolliseen vankeusrangaistuksen vuoden mittaiseksiRL 6:4 §:n mukaan rangaistus on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. HO totesi, että rangaistusta mitattaessa oli myös otettava huomioon rangaistuskäytännön yhtenäisyys, jotta vaatimus samanlaisiin rikoksiin syyllistyneiden yhdenvertaisesta kohtelusta toteutuu. Ottaen huomioon edellä mainitut seikat ja rikosten tekemisestä kulunut aika HO katsoi, että yleisen oikeuskäytännön mukainen ja oikeudenmukainen rangaistus vastaajan syyksi luetuista rikoksista oli KO:n tuomitseman 1 vuoden 4 kuukauden vankeuden sijasta yhden vuoden vankeusrangaistus. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 13.13
Veronkorotukset eivät estäneet kirjanpito- ja veropetossyytteiden tutkimista – toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteetVerohallinnon määräämät veronkorotukset eivät olleet sanktioita kirjanpitolaissa säädettyjen velvollisuuksien rikkomisesta eivätkä mahdolliset veronkorotukset näin ollen estäneet kirjanpitorikosten tutkimista. Vallinneissa olosuhteissa asiassa ei ollut syyksi lukemisen edellyttämällä varmuudella esitetty, että vastaajat olisivat laiminlyöneet osakeyhtiön liiketapahtumien kirjaamisen taikka että he olisivat antaneet verottajalle väärää tietoa veron määräämiseen vaikuttavista seikoista. Syytteet oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015)
- Uutiset
20.11.2015 13.01
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta tuulivoimapuistohankkeeseen koskevassa asiassaELY-keskus oli ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 6 §:n 1 momentin nojalla antamassaan päätöksessä todennut, ettei Sallan Portin tuulivoimapuistohankkeeseen ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Yhtiön valituksessa ei ollut kysymys Sallan Portin tuulivoimapuistohanketta koskevasta muun lain kuin ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaisesta lupa-asian ratkaisusta tai muusta hankkeen toteuttamisen kannalta olennaisesta päätöksestä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 19 §:n 1 ja 3 momentissa säädetty huomioon ottaen yhtiöllä ei ollut oikeutta valittaa erikseen pelkästään elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamista koskevasta päätöksestä. Tämän vuoksi yhtiön valitus oli hallinto-oikeudessa jätettävä tutkimatta. KHO ei muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. - Uutiset
20.11.2015 12.35
Pimeys on työturvallisuusriskiTyönantajan velvollisuus on valvoa, että työpaikalla on riittävät valaistusolosuhteet ja että työntekijät käyttävät tarvittaessa asianmukaista näkyvää varoitusvaatetusta. Työntekijän velvollisuus on noudattaa työnantajan antamia ohjeita.
- Uutiset
20.11.2015 12.12
Huoneenvuokra-asia oli käsitelty käräjäoikeudessa virheellisesti – asia palautettiinKäräjäoikeuden ratkaisua siitä, että asian käsittelyä ei lykätty eikä uuden todistelun ja uuden kanteen kiistämisperusteen esittämistä sallittu, ei voitu pitää hyväksyttävänä. Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 17 ja 19 §:ien mukaiset valmistelun tavoitteet olivat jääneet asian valmistelussa toteutumatta. Asian käsittelyssä käräjäoikeudessa oli siten menetelty virheellisesti ja asia oli tästä syystä palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 20.11.2015) - Uutiset
20.11.2015 12.01
Liiteristä rakennettua ympäristöä koskevat tiedot kaikkien saataville – kaavoitus, yhdyskuntarakenne, luonnonvarat, rakennukset ja asuminenElinympäristön tietopalvelu Liiteri avattiin käyttöön lokakuussa. Liiteri tarjoaa kattavasti tietoa rakennetusta ympäristöstä yhtenäisessä muodossa. Viranomaiset, yritykset ja kansalaiset voivat etsiä palvelusta tietoa esimerkiksi kaavoituksesta, yhdyskuntarakenteesta, luonnonvaroista sekä rakennuksista ja asumisesta. Palvelu sisältää runsaasti rakennettua ympäristöä ja kaavoitusta koskevia tilasto- ja kartta-aineistoja. Niitä voi hyödyntää esimerkiksi kaavoituksessa ja sen seurannassa, rakentamiseen liittyvien lupien ja avustusten ratkaisemisessa, strategisten suunnitelmien ja ohjelmien laatimisessa sekä rakennetun ympäristön tilan seurannassa. Tietojen katselun ja selaamisen lisäksi palvelu mahdollistaa myös tietojen analysoimisen ja havainnollistamisen.
- Uutiset
20.11.2015 11.45
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie: Taskulaskinpolitiikasta vaalijärjestelmän uudistamiseenDemokratian toteutumisesta eduskuntavaaleissa on keskusteltu pitkään. Vaalijärjestelmään on kaivattu muutoksia, jotka nostaisivat äänestysaktiivisuutta, parantaisivat vaalien suhteellisuutta ja turvaisivat alueellisen edustavuuden. Vaikka nykytilanteen ongelmista ollaan koko lailla yhtä mieltä, ei ratkaisua useista yrityksistä huolimatta ole saatu vietyä maaliin asti, kansanedustaja, eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie kirjoittaa Edilexin Vierashuoneessa.
- Uutiset
20.11.2015 11.36
Timo Eskosta korkeimman oikeuden presidenttiTasavallan presidentti nimitti perjantaina (20.11.) KKO:n presidentiksi oikeustieteen tohtori Timo Eskon. Tällä hetkellä Turun hovioikeuden presidenttinä toimiva Esko aloittaa uudessa virassaan vuoden 2016 alusta.