Uutisten vuosihakemisto, 2015
- Uutiset
1.12.2015 9.09
Tutkimus ehdottaa uutta ennakoinnin mallia hallituksen ja eduskunnan väliseen tulevaisuustyöhön30. marraskuuta julkaistun tutkimuksen mukaan valtioneuvoston ja eduskunnan välistä tulevaisuustyötä voitaisiin uudistaa ja kehittää. VTT:n tutkijat esittävät hallituksen ja eduskunnan välisen tulevaisuustyön kehittämiseen systeemisen ennakointitoiminnan mallia, jonka avulla voitaisiin paremmin ottaa huomioon tiedon, osaamisen ja verkostojen samanaikaisen kehittämisen tarpeet.
- Uutiset
1.12.2015 8.47
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu jätteiden siirrostaUnionin tuomioistuin totesi muun muassa, että jätteiden siirrosta nnetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen 17 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisen asetuksen liitteessä IV tarkoitetun kaltaisten jätteiden siirtoa kauttakulkumaahan muun kuin toimivaltaisten viranomaisten hyväksymän, ilmoitusasiakirjassa ilmoitetun rajanylityspaikan kautta on pidettävä mainitun säännöksen mukaisena hyväksytyn jätteiden siirron yksityiskohtien ja/tai ehtojen olennaisena muutoksena, ja tästä seuraa, että koska tästä muutoksesta ei ole ilmoitettu toimivaltaisille viranomaisille, jätteiden siirto on laiton, sillä se on toteutettu kyseisen asetuksen 2 artiklan 35 alakohdan d alakohdassa tarkoitetulla "tavalla, jota ei ole olennaisilta osiltaan eritelty ilmoitusasiakirjoissa".
- Uutiset
1.12.2015 8.00
Arvonlisäveron alarajahuojennus – usein kysyttyä ja yleisimmät virheetVerohallinto on päivittänyt arvonlisäveron alarajahuojennusta koskevaa ohjettaan 1. tammikuuta 2016 voimaan tulevan lakimuutoksen johdosta. Päivityksen yhteydessä ohjeeseen on siirretty vastauksia Verohallinnon ohjeesta Arvonlisäveron alarajahuojennus – usein kysyttyä. Verohallinto toivoo, että ilmoittamisvaiheessa kiinnitettäisiin erityistä huomiota muutamiin asioihin.
- Uutiset
1.12.2015 6.32
Päätökset henkilökohtaisen pidätysprosentin laskentaperusteista palkkatuloa varten sekä ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä 2016 on annettuVerohallinto on 27. marraskuuta vahvistanut henkilökohtaisten pidätysprosenttien laskentaperusteet ja päättänyt ennakonpidätyksen toimittamistavoista ja määrästä 2016.
- Uutiset
1.12.2015 5.56
Uusi asetus velvoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiset mittaamaan, valvomaan ja ilmoittamaan talousveden radonpitoisuudetJos talousveden radioaktiivisuus ylittää sallitut enimmäisarvot, kunnan terveydensuojeluviranomaisen on ilmoitettava siitä välittömästi STUK:lle. Talousveden laatuvaatimuksissa radonin enimmäismäärä on 1 000 Bq litrassa. Tämän määrän ylityksestä voi olla ihmisille terveyshaittaa. Lisäksi talousvedelle on asetuksessa laatusuositus, jonka mukaisesti radonin määrä ei saa ylittää 300 Bq litrassa. Tämän määrän ylittyessä kunnan terveydensuojeluviranomaisten on tehtävä lisäselvityksiä siitä, aiheutuuko talousveden radioaktiivisuudesta terveyshaittaa. Asetus tuli voimaan 27. marraskuuta 2015.
- Uutiset
30.11.2015 15.14
Markkinaoikeuden ratkaisuja julkisista hankinnoistaMarkkinaoikeuden uusimmissa julkisia hankintoja koskevissa ratkaisuissa oli kysymys muun muassa hankinnan kohteen määrittelemisestä, tarjoajan soveltuvuudesta, tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta, tasapuolisesta kohtelusta, epäselvästä tarjouspyynnöstä ja hankintamenettelyn keskeyttämisestä. Hankintojen kohteena olivat putkipostijärjestelmä, yksityistien peruskorjaus, lukion saneeraus, verensokerimittarit, kuljetuspalvelut, katuvalaistustyöt, vesisumusammutusjärjestelmä, koulukuljetukset ja elintarvikkeet. - Uutiset
30.11.2015 14.30
Virheistä, laiminlyönneistä ja väärinkäytöksistä syytetyn kodinkonetoimittajan ja -asentajan työsopimusta ei olisi tullut purkaaAsiassa oli jäänyt näyttämättä, että kantajan työsopimuksen purkamiselle tai edes irtisanomiselle olisi ollut perusteet. Työnantaja velvoitettiin maksamaan korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 6 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, irtisanomisajan palkan ja odotuspäivien palkan. Koska kantajan työsuhteessa oli tullut noudattaa Kaupan automiesten työehtosopimuksen sijasta Kuorma-autoalan työehtosopimusta ja sen mukaista 12,49 euron tuntipalkkaa, kantajalla oli jäänyt saamatta 1 205 työtunnilta yhteensä 1 146,85 euroa. HO ei muuttanut KO:n tuomiota. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015)
- Uutiset
30.11.2015 14.21
Osakeyhtiölain toimivuus ja muutostarpeet – verkkokeskustelun 2015 palauteOikeusministeriö selvitti osakeyhtiölain toimivuutta, vaikutuksia ja kehittämistarpeita avoimessa verkkokeskustelussa 6.- 25.10.2015. Verkkokeskustelun aiheita olivat
1) yhtiön perustaminen, rekisteröinti ja sähköiset yhtiöasiakirjat,
2) yhtiön päätöksenteko, johto ja vastuu sekä
3) rahoitus, tilinpäätös ja yritysjärjestelyt. - Uutiset
30.11.2015 14.15
Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi autoilijan syyllistyneen punaisia päin ajamiseen – 10 päiväsakkoaHovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli Helsingissä 11.7.2013 kuljettaessaan henkilöautoa sivuuttanut punaista valoa osoittavan opastimen Pasilankadun ja Kyllikinportin risteykessä ja siten huolimattomuudesta rikkonut tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. A oli siten syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015)
- Uutiset
30.11.2015 14.09
EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu taloudellisiin syihin perustuvasta työntekijöiden joukkovähentämisestäEU-tuomioistuin katsoo espanjalaisessa ennakkoratkaisuasiassa, että työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 2001/23/EY 1 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluu tilanne, jossa julkinen yritys, joka vastaa intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelystä, antaa julkisten palvelujen hallinnointisopimuksella tämän toiminnan harjoittamisen toisen yrityksen tehtäväksi ja antaa viimeksi mainitun käyttöön omistamansa tarvittavat infrastruktuurit ja laitteiston ja joka sitten päättäkin irtisanoa kyseisen sopimuksen ottamatta palvelukseensa viimeksi mainitun yrityksen henkilöstöä siitä syystä, että se harjoittaa tämän jälkeen mainittua toimintaa oman henkilöstönsä avulla. - Uutiset
30.11.2015 13.51
Omaishoidon tuen hoitopalkkiot vuonna 2016Omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on 1. tammikuuta 2016 alkaen 387,49 euroa kuukaudessa. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava hoitopalkkio on vähintään 774,98 euroa kuukaudessa. - Uutiset
30.11.2015 13.36
Hovioikeus kovensi 15-vuotiasta hyväksikäyttäneen raiskaajan tuomion ehdottomaksiRikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (563/1997) mukaan sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Kun A:n oli näytetty työntäneen sormensa seksuaalisessa tarkoituksessa B:n emättimeen, oli A:n katsottava olleen rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (563/1998) tarkoittamalla tavalla sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. A:n käyttämä väkivalta oli ollut varsin vähäistä. Sukupuoliyhteys oli suoritettu työntämällä sormi sukuelimeen. A:n ja B:n ikäero oli ollut kuitenkin suuri. B oli ollut alle 16-vuotias ja voimakkaasti päihtynyt. Näistä syistä hovioikeus katsoi, että A:n tekoa ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehtynä. A:n syyksi oli luettava rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin (563/1998) nojalla raiskaus. Hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus, ettei asian arvioinnissa voitu antaa merkitystä sille, että kysymyksessä oli ollut sattumalta tarjoutuneen tilaisuuden synnyttämä yksittäinen teko. A:n oli katsottava syyllistyneen raiskauksen lisäksi rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiseen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015) - Uutiset
30.11.2015 13.25
Hallinto-oikeuden ennakkoratkaisu osakevaihdon verottamisesta ja veron kiertämisestäHAO katsoi, ettei A Oy:n omistavan X:n tuloverotuksessa sovellettu osakevaihtoon TVL 45 §:n 5 momentin säännöstä. HAO katsoi, että järjestelyn yhtenä tarkoituksena oli A Oy:n maksamien osinkojen verotukseen kohdistuvan ankaramman verotuksen välttäminen. Kokonaisuutena arvioiden ja lisäksi kun otettiin huomioon, että osakevaihdolle ei X:n hakemuksena ollut esitetty riittäviä liiketaloudellisia perusteita vaan perusteet olivat lähinnä X:n henkilökohtaisia, HAO katsoi olevan ilmeistä, että järjestelyn yhtenä pääasiallisista tarkoituksista oli veron välttäminen EVL 52 h §:n tarkoittamalla tavalla. - Uutiset
30.11.2015 12.45
Unionin tullikoodeksin täytäntöönpanoasetus on hyväksyttyEU-komissio hyväksyi unionin tullikoodeksin soveltamiseksi tarvittavan täytäntöönpanoasetuksen 24.11.2015. Komissio hyväksyi toisen unionin tullikoodeksin soveltamiseksi tarvittavan säädöksen, delegoidun asetuksen, jo 28.7.2015. Täytäntöönpanoasetus ja delegoitu asetus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä 29.12.2015.
- Uutiset
30.11.2015 12.20
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu liiketilojen vuokraussopimuksestaUnionin tuomioistuin totesi muun muassa, että SEUT 101 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jo yksinomaan se seikka, että liiketilojen vuokrasopimus, joka koskee kauppakeskuksessa sijaitsevan marketin vuokraamista, sisältää ehdon, jolla annetaan vuokralaiselle oikeus vastustaa sitä, että vuokranantaja vuokraa tästä kauppakeskuksesta liiketiloja muille vuokralaisille, ei merkitse sitä, että tämän sopimuksen tarkoituksena on rajoittaa kilpailua tässä määräyksessä tarkoitetulla tavalla. - Uutiset
30.11.2015 12.05
Hovioikeus: 72 km/t ylinopeudesta ei voitu määrätä ehdollista ajokieltoaA oli kuljettanut henkilöautoa kantatie 67:llä kello 01.20 aikaan 152 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa suurin sallittu nopeus on ollut 80 kilometriä tunnissa. A oli suorittanut edellä ajavan auton ohituksen käyttäen huomattavaa ylinopeutta ja autossa oli A:n lisäksi ollut yksi matkustaja. Kuvattu ajotapa sanotuissa olosuhteissa oli aiheuttanut sellaista vaaraa toisten turvallisuudelle, jota ajokorttilain 67 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Tästä syystä ajokieltoa ei voitu määrätä ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015)
- Uutiset
30.11.2015 11.55
Joulukuussa 2015 voimaan tulevia uusia säädöksiä ja säädösmuutoksiaJoulukuun 2015 muutoksia ovat muun muassa:
- säätiölaki tulee voimaan
- pysäköintikiekkosääntely vapautuu
- uusi ampumaratalaki ja muutokset ampuma-aselakiin tulevat voimaan
- kuntarakennelain muutokset tulevat voimaan
- rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteet muuttuvat. - Uutiset
30.11.2015 11.07
Hovioikeus: Seksuaalirikoksesta epäillyn esimiesasemassa olleen materiaalipäällikön työsuhde voitiin irtisanoa varoitusta antamattaVaikka luottamuspulan aiheuttanut teko oli tapahtunut työntekijän vapaa-aikana eikä se ollut kohdistunut työnantajaan tai muihin työntekijöihin, oli kokonaisarvioinnin perusteella kysymyksessä ollut kuitenkin niin vakava työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavan lojaliteettivelvoitteen rikkominen, ettei työnantajalta ollut kohtuudella voitu edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Yhtiön työntekijät olivat olleet lamaantuneita ja osto-osaston toiminta oli pysähtynyt. Varoituksen antaminen ei tässä tapauksessa olisi parantanut kantajan työnteon edellytyksiä oman toiminnan korjaamisen kautta. Yhtiöllä oli ollut asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen varoitusta antamatta. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015)
- Uutiset
30.11.2015 10.19
Leikkuupuimurin tielle tulemista ja hidastamista tiensivuun ei voitu pitää yllättävänä ja ennalta arvaamattomana seikkana – vastaantulevaan autoon törmännyt ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja tuomittiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta sakkoihinKoska leikkuupuimurin oli selvitetty tulleen jo noin 500 metriä ennen tapahtumapaikkaa kysymyksessä olevalle tielle, ei puimurin kulku tiellä ollut vastaajan kannalta yllättävää. Koska leikkuupuimurin ei ollut selvitetty muutenkaan kulkevan kuin noin 20 km/h vauhtia, ei sen hiljentämistä tiensivuun voitu pitää myöskään vastaajan kannalta yllättävänä ja ennalta arvaamattomana seikkana. Vastaajan olisi pitänyt hiljentää kuljettamansa ajoneuvoyhdistelmän vauhtia leikkuupuimuria lähestyessään niin paljon, että ei olisi joutunut äkkijarrutustilanteeseen ja menettänyt ajoneuvonsa hallittavuutta. Vastaaja oli näin ollen syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Vastaajan huolimattomuus oli ollut syy-yhteydessä asianomistajien vammoihin, joita ei voitu pitää vähäisinä. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015)
- Uutiset
30.11.2015 9.30
Hovioikeus: Kiinteistön korjausten sekä huolto ja lumitöiden korvaamisesta vuokraa hyvittämällä ei näytetty sovitun – hovioikeuden pääkäsittelystä pois jääneillä vuokralaisilla ei ollut kuittauskelpoista vastasaatavaaHO katsoi jääneen näyttämättä, että vuokralaisilla olisi ollut väittämänsä vastasaatava vuokranantajalta. Näin ollen KO:n tuomio oli kumottava sekä vuokralaiset velvoitettava maksamaan vuokranantajalle tämän vaatimat vuokrat (yht. 1 900 €) korkoineen. Vuokralaiset velvoitettiin korvamaan vuokranantajan lähes 5 000 euron oikeudenkäyntikulut asiassa. (Vailla lainvoimaa 30.11.2015)