Kantelu
- Uutiset
20.9.2016 9.04
Hovioikeus: Käräjäoikeuden käsittelyn keskeyttämistä koskevasta päätöksestä on oikeus kannella - kantelu hylättiinJos päätökseen on valitusoikeus vasta pääasian yhteydessä, se menettää merkityksensä. Näin ollen kantelijan oikeussuojan tarve edellytti, että hän voi kannella KO:n päätöksestä. KO:n päätös oli OK 31 luvun 16 §:ssä tarkoitettu lainvoimaiseen tuomioon rinnastettava oikeudellinen ratkaisu ja kantelijalla oli oikeus kannella siitä. (Vailla lainvoimaa 20.9.2016)
- Uutiset
14.9.2016 15.33
Hovioikeus: Valvontakameran mittaamasta ylinopeudesta rikesakon saaneen miehen rikesakkomenettelyssä ei tapahtunut menettelyvirhettäKantelijan, jonka mukaan hän ei ollut lomakiireiden vuoksi huomannut ajoissa, että hänen oli kiistettävä sama sakko vielä toisen kerran, kantelu hylättiin. (Vailla lainvoimaa 14.9.2016)
- Uutiset
16.8.2016 12.54
Hovioikeus palautti jutun käräjäoikeuteen kun konkurssipesän vahingonkorvauskanteeseen vastanneelle ei ollut annettu mahdollisuutta esittää vaatimusta oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta ennen asian sillensä jättämistäAsiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, kun valittajalle ei ollut varattu tilaisuutta lausua konkurssipesän kanteen peruuttamista koskevasta ilmoituksesta eikä siten annettu mahdollisuutta esittää vaatimusta oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta ennen asian sillensä jättämistä. Päätös oli siten poistettava ja asia palautettava KO:een uudelleen käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 16.8.2016) - Uutiset
6.7.2016 14.00
Hovioikeus: Käräjäoikeus ei voinut toimittaa ilmoitusta ratkaisun antamisesta sähköpostiin ilman nimenomaista suostumusta vaikka kantaja itse olikin täydentänyt haastehakemustaan sähköpostitseHovioikeudelle toimitetuista oikeudenkäyntiasiakirjoista ei ilmennyt, että A olisi antanut käräjäoikeudelle suostumuksen, jonka perusteella käräjäoikeus voisi toimittaa hänelle tiedoksiantoja sähköisiä viestejä lähettämällä. Käräjäoikeuden muulla tavalla kuin kirjeitse toimittamien yhteydenottojen ei voitu katsoa tavoittaneen A:ta. Sillä seikalla, että A oli täydentänyt haastehakemustaan sähköpostitse, ei ollut merkitystä käräjäoikeuden tiedoksiantomenettelyn oikeellisuutta arvioitaessa. (Vailla lainvoimaa 6.7.2016)
- Uutiset
1.7.2016 10.21
Hovioikeus ei ottanut kantelua tutkittavaksi asiassa jossa rikoskomisario halusi saada kanteluasiana selvyyttä tulkintanäkemyseroihin vangitsemisasiassaKoska rikoskomisario A ei vaatinut kantelunalaisen ratkaisun muuttamista tavalla, jota voitaisiin pitää esitutkintaviranomaisen kannalta edullisena, eivätkä kantelun perusteeksi vedotut seikat vakiintuneen tulkinnan mukaisesti riittäneet perustamaan hovioikeuden tutkinnan edellyttämää muutoksenhakuintressiä, hovioikeus katsoi, että kantelua ei voitu ottaa tutkittavaksi. (Vailla lainvoimaa 1.7.2016) - Uutiset
9.6.2016 10.10
ELY-keskus ei voinut siirtää virkamiehensä menettelyä koskevaa hallintokantelua eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksiKeski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) oli kirjeellään ”Asian siirto toimivaltaiselle viranomaiselle hallintolain 21 §:n nojalla” siirtänyt X Oy:n ELY-keskuksen virkamiehen menettelyä koskevan hallintokantelun eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksi. Apulaisoikeusasiamies totesi, että Keski-Suomen ELY-keskus oli ollut ELY-keskuksista annetun lain ja valtioneuvoston asetuksen sekä hallintolain oikeusohjeiden nojalla toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan hallintokantelun, joka koski sen virkamiehen menettelyä ympäristösuojelulaissa tarkoitetun tarkastuksen toimittamisessa. ELY-keskus ei siten voinut hallintolain 21 §:n nojalla siirtää tätä hallintokantelua eduskunnan oikeusasiamiehen käsiteltäväksi. Tämän vuoksi apulaisoikeusasiamies palautti kanteluasian ELY-keskuksen käsiteltäväksi. - Uutiset
6.6.2016 14.16
Haminan kaupunginhallituksen kantelusta KHO poisti aiemman päätöksensä tuulivoimalan rakentamisasiassa sekä purki Haminan rakennuslautakunnan päätöksen asiassaKoska Haminan kaupunginhallitukselle ei ollut annettu tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa ja päätös loukkasi sen oikeutta, korkeimman hallinto-oikeuden päätös 30.11.2015 taltionumero 3480 oli hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla poistettava. Kun tarvittavaa poikkeusta ei ollut myönnetty, rakennuslautakunnan päätös myöntää rakennuslupa ilman tarvittavaa poikkeamispäätöstä perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, joka oli voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Tämän vuoksi myös Haminan rakennuslautakunnan päätös oli purettava. - Uutiset
4.5.2016 12.05
Apulaisoikeuskansleri: Hallintokantelun käsittely laiminlyötiin ELY:ssäKoska hallintokantelun käsittely oli aiheettomasti viivästynyt yli kolme vuotta, apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti vastaisen varalle Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja johtavan maankäytön asiantuntijan huomiota perustuslain ja hallintolain hallintokantelun käsittelyä koskevien säännösten noudattamiseen. - Uutiset
2.5.2016 9.21
Hovioikeuteen toimitettu valitukseksi otsikoitu tyytymättömyyden ilmoitus käräjäoikeuden ratkaisusta hyväksyttiin mutta valitukselle ei myönnetty jatkokäsittelylupaaKantelija / valittaja oli 17.12.2015 kello 13.00 toimittanut sähköpostitse HO:een valitukseksi otsikoidun kirjelmän. Kantelijan valitus on välitetty sähköpostitse HO:sta KO:een 17.12.2015 kello 13.31. Kantelijan valituksesta ilmeni hänen tyytymättömyytensä KO:n ratkaisuun, joten valitusta oli pidettävä samalla tyytymättömyyden ilmoituksena. Kantelijan tyytymättömyyden ilmoitus oli siten toimitettu KO:een säädetyssä määräajassa. Valitukselle ei kuitenkaan myönnetty jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 2.5.2016) - Uutiset
21.3.2016 15.43
Hallinto-oikeus hylkäsi kantelun kaupunginhallituksen päätöksestä jolla kauppakirjaan perustuva 190.748 euron uhkasakko oli pantu perintään kun yhtiö oli laiminlyönyt rakentamisvelvoitteenKaupunginhallitus oli päättänyt yksityisoikeudellisen sopimuksen osapuolena kaupungin kannasta kauppakirjan ehtojen noudattamista koskeviin kysymyksiin. T Oy:n enempi kuuleminen ennen asian ratkaisemista ei ollut tarpeen. Kun kaupunginhallituksella ei ollut asiassa muutoksenhakemuksessa esitettyä kuulemisvelvollisuutta, ei asian käsittelyssä ollut myöskään tapahtunut hallintolainkäyttölain 59 §:n 1 momentissa tarkoitettua kuulemisvirhettä, eikä päätös loukannut T Oy:n oikeutta. Kantelu oli tämän vuoksi hylättävä. (Vailla lainvoimaa 21.3.2016) - Uutiset
10.3.2016 11.59
KKO:n ratkaisu käräjäoikeuden antaman Finnairin lakkoa koskevan turvaamistoimipäätöksen edellytyksistäTyöehtosopimuksen voimassa ollessa työntekijäjärjestö oli aloittanut lakon työnantaja F:n yrityksessä. F haki KO:ssa väliaikaista turvaamistoimenpidettä, jolla lakko kielletään. KKO:n päätöksestä ilmenevin perustein työntekijäjärjestöillä oli oikeudellista tarvetta saada kanteluteitse tutkituksi kysymys väliaikaisen turvaamistoimenpiteen laillisuudesta. Koska lakon kieltävää kieltotuomiota ei voitu antaa KO:ssa eikä muussakaan menettelyssä, KO:n olisi tullut jättää hakemus tutkimatta. (Ään.)
- Uutiset
26.2.2016 13.58
Hovioikeus ei voinut poistaa tuomiovirheenä käräjäoikeuden tuomiota perusteella joka koski itse käräjäoikeuden ratkaisua eikä menettelyäHovioikeus katsoi, että vaatimus käräjäoikeuden tuomion poistamisesta perustui seikkaan, joka ei koske oikeudenkäyntimenettelyä vaan itse käräjäoikeuden ratkaisua. Näin ollen kysymys ei ollut sellaisesta oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesta oikeudenkäyntivirheestä, joka voitaisiin tehdystä kantelusta hovioikeudessa poistaa. (Vailla lainvoimaa 26.2.2016)
- Uutiset
3.2.2016 10.10
Aluehallintovirastokin muistuttaa laillisuusvalvojien tapaan: Tiedusteluihin ja asiakirjapyyntöihin tulee vastata asianmukaisestiEtelä-Suomen aluehallintovirasto ratkaisi viime vuonna kaikkiaan 41 kuntakantelua. Uusia kanteluita tuli vuoden aikana vireille 31. Vireille tulleiden kuntakanteluiden määrä on pysynyt suunnilleen samana vuodesta 2010, lukuun ottamatta poikkeuksellista vuotta 2014, jolloin tuli vireille 59 kuntakantelua. Noin joka neljännessä kanteluratkaisussa kiinnitettiin kunnan huomiota lain noudattamiseen. Ongelmia oli esimerkiksi tiedusteluihin vastaamisessa hallintolain edellyttämällä tavalla sekä asiakirjapyyntöihin vastaamisessa julkisuuslain mukaisesti. Tästä myös ylimmät laillisuusvalvojat, eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri, moittivat viranomaisia säännöllisesti.
- Uutiset
26.1.2016 15.43
Käräjäoikeus oli voinut ratkaista lausumapyynnön myöhässä toimittaneen asian tuomiolla - kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisestä ja tuomiovirhekantelu hylättiinKantelijan lausuma oli saapunut KO:een 17.8.2015 eli asetetun määräajan jälkeen. Kantelija oli myös laiminlyönyt vastata KO:n lausumapyynnössä esitettyihin kysymyksiin. Näin ollen KO oli voinut vastapuolen vaatimuksesta ratkaista asian tuomiolla. Kantelija ei ollut muillakaan perusteilla osoittanut, että oikeudenkäynnissä olisi tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, eikä sellaista ollut muutoinkaan asiakirjoista havaittavissa. Perustetta kantelun hyväksymiselle ei siten ollut. HO hylkäsi kantelut. (Vailla lainvoimaa 26.1.2016) - Uutiset
31.12.2015 11.03
Käräjäoikeus joutui selvittämään Ranskassa asuvan miehen isyyden laajan henkilö- ja kirjallisen todistelun perusteella miehen kieltäydyttyä DNA-testistä - mies velvoitettiin suorittamaan Suomessa asuvalle tyttärelleen elatusapua siitä kun hänelle oli todisteellisesti varattu mahdollisuus tunnustaa isyytensäMiehen Ranskan lain mukainen oikeus kieltäytyä isyyden varmuudella osoittavasta DNA-testistä ja se seikka, ettei Suomen viranomaisilla ollut käytettävissään tehokkaita pakkokeinoja, oli johtanut siihen, että asiassa jouduttiin ottamaan vastaan henkilötodistelua väitetystä isyydestä. KO katsoi todistelun vastaanotettuaan, ettei asiassa jäänyt varteenotettavaa epäilyä siitä, etteikö mies olisi ollut Suomessa asuvan lapsen isä. Isyys vahvistettiin ja mies velvoitettiin suorittamaan vuonna 1999 syntyneelle tyttärelleen elatusapua siitä kun miehelle oli todisteellisesti varattu mahdollisuus tunnustaa isyytensä. Mies peruutti HO:lle tekemänsä tuomiovirhekantelun. (Vailla lainvoimaa 31.12.2015)
- Uutiset
25.11.2015 15.37
Kantelija väitti venäjänkielen tulkin olleen epäpätevä ja puolueellinen ja ettei tulkki ollut kääntänyt kaikkea - kantelijan pyyntöön käräjäoikeuden tuomion poistamisesta ja asian palauttamisesta käräjäoikeuteen ei suostuttuAsiaa KO:ssa käsiteltäessä ei ollut tapahtunut oikeudenkäyntivirhettä, jonka olisi havaittu tai voitu otaksua olennaisesti vaikuttaneen KO:n tuomion lopputulokseen. Kantelu hylättiin. (Vailla lainvoimaa 25.11.2015)
- Uutiset
22.10.2015 12.35
Hovioikeus poisti törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta annetun lainvoimaisen tuomion vastaajan kuoltua ennen tuomion antamistaVastaajalle, joka oli 6.8.2015 kirjallisessa menettelyssä tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta yhdyskuntapalveluun ja ajokieltoon sekä velvoitettu korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset, langetettu tuomio poistettiin tuomiovirheen perusteella vastaajan kuoltua 5.8.2015. (Vailla lainvoimaa 22.10.2015) - Uutiset
16.10.2015 12.36
Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen kun rikosasian yhteydessä vahingonkorvauksiin tuomittu kommandiittiyhtiö oli ollut haastamatta poissa käräjäoikeuden pääkäsittelyssä – korvauksiin tuomittujen kommandiittiyhtiön vastuunalaisten yhtiömiesten paikallaolo ei riittänytHO katsoi, että yhtiö oli ollut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti haastamatta poissa käräjäoikeuden pääkäsittelyssä ja KO:ssa oli siten tapahtunut menettelyvirhe siltä osin kun yhtiö oli tuomittu korvausvelvolliseksi. Asiassa mainittuja näkökohtia punnittuaan ja KO:n menettelyvirheen merkitys huomioon ottaen HO päätyi siihen, että kantelu oli tehty määräajassa. KO:n tuomio poistettiin siltä osin kuin KO oli tuominnut Ky:n velvolliseksi korvaamaan A Oy:lle rikoksesta aiheutuneesta selvittelytyöstä 12 676,59 euroa, menetetystä liikevoitosta 185 954,09 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 24 477,60 euroa viivästyskorkoineen. (Vailla lainvoimaa 16.10.2015)
- Uutiset
10.9.2015 13.01
Hovioikeus hylkäsi kantelut tyytymättömyyden ilmoituksen hylkäämisestä ja tuomiovirheestä sekä menetetyn määräajan palauttamisenKäräjäoikeudelle toimitetusta lääkärinlausunnosta ei ilmennyt, että A:n sairaus olisi estänyt häntä saapumasta käräjäoikeuden pääkäsittelyyn. A ei ollut esittänyt hakemuksensa tueksi sellaisia perusteita, joiden johdosta käräjäoikeuden voitaisiin katsoa menetelleen virheellisesti ratkaistessaan lähestymiskieltoasian huolimatta siitä, että A ei ollut saapunut käräjäoikeuden pääkäsittelyyn. Sen jälkeen kun pääkäsittely oli käräjäoikeudessa jo aloitettu 13.5.2015 klo 12, A oli saman päivän kuluessa sekä ennen tuomion julistamasta että sen jälkeen toimittanut käräjäoikeuden ja asiaa käsitelleen käräjätuomarin sähköpostiosoitteisiin lähestymiskieltoasiaan liittyviä viestejä liitteineen. Käräjäoikeus ei ollut ottanut kyseistä aineistoa huomioon. Asia, jossa on päätetty pitää pääkäsittely, ratkaistaan pääkäsittelyssä esitetyn aineiston perusteella. Käräjäoikeus ei siten ollut menetellyt virheellisesti jättäessään ottamatta huomioon mainitun aineiston. (Vailla lainvoimaa 10.9.2015) - Uutiset
21.7.2015 9.31
Koiran sijoittamista koskeva väliaikaismääräys ei voinut olla tuomiovirhekantelun kohteena - kantelua ei voitu myöskään käyttää varsinaisena muutoksenhakukeinonaHO totesi mm., ettei KO:n antamaa väliaikaismääräystä voitu rinnastaa lainvoimaiseen tuomioon eikä se siksi voinut myöskään olla OK 31 luvun 1 §:ssä tarkoitetun tuomiovirhekantelun kohteena. KO:n antama väliaikaismääräys ei myöskään tehnyt lopullisesta ratkaisusta tehtävää muutoksenhakua hyödyttömäksi eikä se ollut tosiasiallisilta vaikutuksiltaan muodostunut lopulliseksi. Kantelijalla ei ollut osoitettu olleen muutakaan perustetta hakea muutosta po. väliaikaismääräykseen käyttämällä kantelua varsinaisena muutoksenhakukeinona. (Vailla lainvoimaa 21.7.2015)
- Uutiset
21.7.2015 8.03
Tyytymättömyyden ilmoitus on tehtävä määräpäivään mennessä käräjäoikeuden aukioloaikanaTyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymättä jättämisestä kantelun tehnyt oli luullut, että tyytymättömyydenilmoituksen voi tehdä vielä ennen kuin vuorokausi vaihtuu vaatien, että hänen tyytymättömyyden ilmoituksensa hyväksytään. HO hyväksyi KO:n hylkäävän päätöksen perustelut. HO totesi lisäksi, että kantelijan saamissa kirjallisissa muutoksenhakuohjeissa oli mainittu myös kellonaika, mihin mennessä tyytymättömyyttä oli ilmoitettava. (Vailla lainvoimaa 21.7.2015)
- Uutiset
15.7.2015 10.13
Turun Sanomat: Lakimuutos nopeutti terveydenhuollon kantelujen käsittelyä – paitsi ValvirassaViime syyskuussa voimaan astunut hallintolain muutos on nopeuttanut terveydenhuoltoa koskevien kantelujen käsittelyä. Käsittelyajat ovat esimerkiksi Lounais-Suomen aluehallintovirastossa lyhentyneet jopa useiden kuukausien verran, Turun Sanomat uutisoi.
- Uutiset
24.6.2015 15.18
Valittajaa oli edustanut huoltoriidassa lainopillisen koulutuksen saanut avustaja - kirjallinen valitusosoitus tai suullinen muutoksenhakuohjaus oli voitu jättää antamatta pääkäsittelyssäKantelijaa oli KO:ssa edustanut lainopillisen koulutuksen saanut avustaja. Sen vuoksi OK 25 luvun 3 §:ssä tarkoitetun kirjallisen valitusosoituksen tai suullisen muutoksenhakuohjauksen antamatta jättäminen ei ollut sellainen seikka, jonka johdosta laissa säädetyn määräajan jälkeen tehty valitus voitiin tutkia. KO:n menettelyä ei ollut pidettävä virheellisenä. OK 31 luvun 17 §:ssä säädetty menetetyn määräajan palauttaminenkaan ei tullut kysymykseen. (Vailla lainvoimaa 24.6.2015)
- Uutiset
15.6.2015 13.00
Hovioikeus hyväksyi kantelun tyytymättömyyden ilmoittamisesta – käräjäoikeuden päätös kumottiinKäräjäoikeuden puheenjohtajan antamasta selvityksestä ilmeni, että käräjäoikeus ei ollut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ilmoittanut, saako ratkaisuun hakea muutosta ja mitä muutoksenhaussa oli noudatettava. Näin ollen A:n oli katsottava saaneen tiedon tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetystä määräajasta vasta 7.4.2015 saadessaan kirjallisessa muodossa käräjäoikeuden pääasiaratkaisun. Hänen 8.4.2015 tekemänsä tyytymättömyyden ilmoitus olisi siten tullut hyväksyä. (Vailla lainvoimaa 12.6.2015) - Uutiset
10.6.2015 15.03
Avustajanmääräys peruttiin - kantelulle säädetty määräaika oli laskettava päivästä, jolloin kantelija oli saanut tiedon käräjäoikeuden tyytymättömyyden ilmoitusta koskevan päätöksen antopäivästäKun valittajalle ei ollut etukäteen ilmoitettu tyytymättömyyden ilmoitusta koskevan KO:n päätöksen antopäivää, kantelulle säädetty määräaika oli laskettava päivästä, jolloin kantelija oli saanut saanut tiedon päätöksen antopäivästä. Kantelukirjoitus oli siten saapunut ajoissa ja HO tutki kantelun. (Vailla lainvoimaa 10.6.2015)
- Uutiset
19.5.2015 14.50
Käräjäoikeus ei varannut vastaajalle tilaisuutta antaa lausumaa syytteen peruuttamisen johdosta ennen sillensäjättämispäätöstä – asia palautettiin kantelun seurauksena käräjäoikeuteenSillensäjättämispäätöksen ja syyteoikeuden vanhentumista koskevien säännösten johdosta vastaajalla ei olut enää mahdollisuutta saattaa asiaa uudelleen vireille. Tämän vuoksi HO katsoi, että vastaajan oikeusturva edellytti, että KO:n menettelyn oikeellisuus voitiin kanteluteitse saattaa HO:n arvioitavaksi. HO katsoi, että oikeudenkäynnissä oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen oikeudenkäyntivirhe, jonka voitiin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen, jossa ei ollut tämän virheen seurauksena lausuttu vastaajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksestakaan. (Vailla lainvoimaa 19.5.2015) - Uutiset
20.3.2015 16.31
Hovioikeus poisti käräjäoikeuden vahvistaman sovinnon työriidassa, kun Työttömyysvakuutusrahastolle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksiKoska Työttömyysvakuutusrahastolle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi TSL 12 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, vaikka sille olisi pitänyt tämä tilaisuus varata, asian käsittelyssä oli tapahtunut OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe. Käräjäoikeuden päätös oli sen vuoksi poistettava. (Vailla lainvoimaa 20.3.2015)
- Uutiset
13.3.2015 13.11
Käräjäoikeus menetteli virheellisesti kun se ei ollut ilmoittanut valittajille etukäteen OK 24:8.3:ssa säädetyin tavoin tuomion antamisesta työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevassa asiassaAsiassa oli käräjätuomarin ja käräjäsihteerin lausumista ilmennyt, että käräjäoikeus ei ollut ilmoittanut valittajille etukäteen oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 8 §:n 3 momentissa säädetyin tavoin tuomion antamisesta. Valittajilla ei myöskään ollut mitään aihetta varautua siihen, että käräjäoikeus käsittelyn tässä vaiheessa ratkaisee asian joltain osin heille vastaisesti tuomiolla. Näin ollen valittajat eivät olleet voineet ilmoittaa määräajassa tyytymättömyyttä tuomioon. Käräjäoikeus oli edellä mainitulla tavalla menetellyt virheellisesti sanotun asian käsittelyssä. Hovioikeus harkitsi oikeaksi kumota ja poistaa käräjäoikeuden 15.8.2014 antamasta ratkaisusta sen tuomio-osuuden. Kumotuilta osin asia palautettiin käräjäoikeuden käsiteltäväksi yhdessä siellä vireillä olevan käräjäoikeuden 15.8.2014 antaman yksipuolista tuomiota koskevan takaisinsaantihakemuksen kanssa. (Vailla lainvoimaa 13.3.2015) - Uutiset
12.3.2015 16.32
Yhtiö ei saanut kutsua valmisteluistuntoon työntekijän palkkaetuja koskevassa asiassa - käräjäoikeuden tuomio poistettiin tiedoksiannossa tapahtuneen virheen vuoksiKoska KO:n yhtiön ilmoittamaan osoitteeseen postitse lähettämä valmisteluistuntokutsu oli palautunut KO:een, ei OK 11:3 a §:n 2 momentista ilmenevää tiedoksisaantioletusta voitu soveltaa asiassa. KO:n olisi tullut käsillä olleessa tilanteessa varmistua siitä, että yhtiö sai todisteellisesti tiedon valmisteluistunnon ajankohdasta ja paikasta sekä siitä uhasta, joka valmisteluistuntoon saapumatta jäämiseen liittyi. Yhtiön ei voitu katsoa saaneen kutsua tiedokseen myöskään KO:n sellaisiin sähköpostiosoitteisiin lähettämien sähköisten viestien perusteella, joita yhtiö ei ollut ilmoittanut prosessiosoitteikseen. (Vailla lainvoimaa 12.3.2015)
- Uutiset
9.3.2015 8.05
Leena Mäkipää: Vangit jälkikäteisten oikeusturvakeinojen käyttäjinäKriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkija VT Leena Mäkipää tarkastelee Lakimies-lehdessä, miten vangit käyttävät keskeisiä jälkikäteisiä oikeusturvakeinojaan eli muutoksenhaku- ja kanteluoikeuttaan Suomessa. Erityisesti tarkastelu kohdistuu siihen, mitkä vankiryhmät turvautuvat muutoksenhakuun ja kantelemiseen ja millaisissa asioissa, sekä siihen, millaisissa asioissa vankien mainitut vaatimukset ovat menestyneet.
- Uutiset
25.2.2015 15.42
Käräjäoikeuden puheenjohtajan toimivaltaan ei kuulunut tutkia, olivatko tyytymättömyyttä ilmoittaneet asianosaisiaOttaen huomioon oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuoto ja korkeimman oikeuden ratkaisu 1991:17 hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden puheenjohtajan toimivaltaan kuulunut tutkia, olivatko tyytymättömyyttä ilmoittaneet Oy ja A asianosaisia. (Vailla lainvoimaa 25.2.2015) - Uutiset
13.2.2015 13.54
Hovioikeus jätti kantelun tutkimatta koska se olisi tullut toimittaa korkeimmalle oikeudelleHovioikeuden tuomio, jota kantelu koski, oli lainvoimainen. Asiassa oli kysymys oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n mukaisesta kantelusta, jonka osalta tutkimisvalta kuuluu saman luvun 2 §:n nojalla korkeimmalle oikeudelle. Kantelu oli näin ollen jätettävä hovioikeudessa tutkimatta. (Vailla lainvoimaa 13.2.2015) - Uutiset
21.1.2015 15.08
Asuntoasioita koskevien kanteluiden asianmukainen käsittely laiminlyötiin – apulaisoikeusasiamieheltä huomautus ympäristöministeriölle ja ARAlleYmpäristöministeriö ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ovat saaneet apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinilta huomautuksen, kun ne olivat keventäneet ARAlle tehtyjen kanteluiden käsittelyä vuosina 2013 ja 2014 päättäessään tulostavoitteista. Vuokravalvontaa koskevia kirjeitä ei enää käsitelty kanteluina, vaan vastauksissa annettiin vain yleisluonteista ohjausta eikä otettu kantaa yksittäistapauksiin.
- Uutiset
16.1.2015 14.12
Käräjäoikeus muunsi sakon vankeudeksi vaikka oli ensin suullisessa käsittelyssä myöntänyt maksuaikaa – hovioikeus poisti ja palautti asianKäräjäoikeus oli suullisessa käsittelyssä julistanut päätöksen, jossa B:lle oli varattu maksuaikaa muunnettavana olleiden 90 päiväsakon maksamiseen ja asian käsittelyä oli lykätty 17.11.2014 saakka. Näin ollen käräjäoikeus ei olisi saanut samassa asiassa antamassaan kirjallisessa päätöksessä 15.9.2014 muuntaa muunnettavana olleita 90 päiväsakkoa 30 päiväksi vankeutta. Asiassa oli tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettu menettelyvirhe.
- Uutiset
7.1.2015 9.42
KHO:n ratkaisu valitusoikeudesta sosiaalityöntekijän tekemän kiireellisen sijoituksen jatkamista koskevasta päätöksestäKHO totesi, että lapsen kiireellistä sijoittamista koskevaan hallinto-oikeuden antamaan päätökseen ei saa lastensuojelulain 92 §:n 1 ja 3 momentti huomioon ottaen hakea muutosta valittamalla. Lastensuojelulain 92 §:n 3 momentista ilmenevä valituskielto ei sanamuotonsa mukaan määräydy hallinto-oikeuden käyttämän oikeussuojakeinon mukaisesti, vaan lainkohdassa viitataan yleisesti hallinto-oikeuden päätökseen. Myöskään mitkään asianosaisten oikeussuojan tehokkuuteen liittyvät syyt tai hallintolainkäyttölain yleiset säännökset muutoksenhausta eivät antaneet aihetta päätyä siihen, että muutoksenhakuoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen voisi olla ylimääräisen muutoksenhakukeinon kohdalla laajempi kuin säännönmukaisen valituksen kohdalla. - Uutiset
2.1.2015 15.32
Nuoren raiskaajan kantelu ei menestynyt hovioikeudessa – äidin luona matkustuskiellossa asuminen ei mennyt läpiKäräjäoikeus oli tuominnut A:n rikoksista yhteiseen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. Asiassa oli siten ollut pakkokeinolain mukainen peruste määrätä A pidettäväksi edelleen vangittuna. Kantelun ja käräjäoikeuden tuomion perusteella A:n vangitsemista ei ollut myöskään asian laadun tai hänen henkilökohtaisten olojensa vuoksi pidettävä pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. (Vailla lainvoimaa 2.1.2015) - Uutiset
2.1.2015 9.43
Kantelut aluehallintovirastoon tehdään jatkossa uudistetulla hallintokantelulomakkeellaVuodesta 2015 alkaen kantelut aluehallintovirastoon tehdään uudistetulla hallintokantelulomakkeella. AVI on myös uusinut kantelun tekemisessä ohjaavat nettisivunsa. AVI muistuttaa myös, että kantelu voidaan siirtää jatkossa käsiteltäväksi ensin muistutuksena. - Uutiset
11.12.2014 14.29
Sosiaali- ja terveydenhuollon muistutuksia suhteessa kanteluihin vahvistetaan asiakas- ja potilaslakien muutoksellaVuoden 2015 alusta alkaen valvontaviranomainen, eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto, voi siirtää sille tehdyn kantelun käsiteltäväksi ensin muistutuksena toimintayksikössä. - Uutiset
4.11.2014 14.05
Muutoksenhakuohjeesta saattoi saada väärän käsityksen kanteluoikeudesta kotietsintäasiassa – hovioikeus siirsi asian käräjäoikeuteenPakkokeinolain 8 luvun 17 §:n 3 momentin mukaan erityistä kotietsintää koskevaan tuomioistuimen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Pidättämiseen oikeutettu virkamies saa ilman määräaikaa kannella päätöksestä. Hovioikeus totesi, että A oli voinut muutoksenhakuohjeesta saada käsityksen, että myös hänellä olisi asiassa oikeus kannella hovioikeudelle. Jotta A:lle ei aiheutuisi oikeudenmenetystä käsillä olevan vaatimuksen vireillepanolle säädetyn määräajan menettämisen johdosta, hovioikeus siirsi asian toimivaltaisen tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi. (Vailla lainvoimaa 4.11.2014) - Uutiset
30.10.2014 13.00
Yksipuolinen tuomio annettiin ennen kuin vastaaja oli kutsuttu kuultavaksi – hovioikeus kumosi tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteenHovioikeus katsoi, että oikeudenkäynnissä oli tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdan mukainen muu oikeudenkäyntivirhe, jonka voitiin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen, kun asia oli
ratkaistu, vaikka vastaaja ei ole ollut käsittelystä tietoinen hänelle toimitetussa kutsussa olleen virheen vuoksi. (Vailla lainvoimaa 30.10.2014) - Uutiset
24.10.2014 13.21
Hovioikeus hylkäsi laamannin kantelun jossa vaadittiin käräjäoikeuden valtiolle maksettavaksi tuomitseman aikuisen hirven pyyntilupamaksun 120 euron poistamista – maksuvelvollisen olisi tullut itse toimia asiassaKäräjäoikeus oli antamansa tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen tullut tietoiseksi, että aikuisen hirven pyyntilupamaksu, jonka se oli tuominnut A:n maksettavaksi valtiolle, olikin ollut maksettu. Tämä ei kuitenkaan ollut oikeudenkäynnissä tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka perusteella mainittu maksu voitaisiin tuomiovirheen perusteella poistaa. Asiassa ei ollut edellytyksiä suostua laamannin pyyntöön pyyntilupamaksun poistamisesta oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännösten perusteella. (Vailla lainvoimaa 24.10.2014)
- Uutiset
21.10.2014 15.00
Kantelu tyytymättömyyden ilmoituksen hyväksymättä jättämisestä hylättiin kun kantelijalle oli ilmoitettu ratkaisun antamispäiväLapin käräjäoikeus oli 25.8.2014 ilmoittanut, että ratkaisu asiassa annetaan 29.8.2014. Ilmoituksessa oli kerrottu myös, että sillä milloin ratkaisun sisällöstä saa tosiasiallisesti tiedon, ei ole merkitystä määräaikojen laskemiselle. A:n tyytymättömyyden ilmoitus 11.9.2014 oli siten saapunut määräajan päättymisen jälkeen. Käräjäoikeus oli sen vuoksi ratkaissut asian oikein. (Vailla lainvoimaa 21.10.2014) - Uutiset
17.10.2014 9.31
Käräjäoikeuden sillensäjätetty päätös riitaiseksi muuttuneessa velkomusasiassa poistettiin menettelyvirheen vuoksiKun KO oli saatuaan perintätoimiston haasteperuutuksen jättänyt asian sillensä, vaikka sen tiedossa oli ollut, ettei perintätoimisto ollut tuolloin enää toiminut asiassa yhtiön asiamiehenä, KO:ssa oli tapahtunut sellainen oikeudenkäyntivirhe, joka oli olennaisesti vaikuttanut jutun lopputulokseen. KO:n päätös poistettiin ja asia palautettiin KO:een. (Vailla lainvoimaa 17.10.2014) - Uutiset
9.10.2014 15.30
Sosiaali- ja terveydenhuollon muistutusten ja kantelujen käsittelyyn ehdotetaan tarkennuksia vuoden 2015 alusta lukienMuutos nykyiseen olisi se, että valvontaviranomainen, eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto, voisi siirtää sille tehdyn kantelun käsiteltäväksi ensin muistutuksena toimintayksikössä.
- Uutiset
9.9.2014 11.30
Hovioikeus poisti käräjäoikeuden antaman yksipuolisen tuomion oikeudenkäyntikulujen osalta tuomiovirhekantelun johdostaHO katsoi KO:n menetelleen virheellisesti ratkaistuaan KO:n istunnossa läsnä ollutta valittajaa vastaan esitetyn oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen yksipuolisella tuomiolla tuomion sijasta. (Vailla lainvoimaa 9.9.2014)
- Uutiset
28.5.2014 9.00
KHO:n ratkaisu ylimääräisestä muutoksenhausta motocross-radan ympäristölupa-asiassa SulkavallaSulkavan rakennuslautakunta oli myöntänyt Sulkavan moottorikerho/UA ry:lle toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan motocross- ja lasten motocrossradalle sekä enduro- ja mönkijäreittien rakentamiselle Sulkavan kunnan Partalan kylään kuuluvalle noin 17 hehtaarin määräalalle. Hallinto-oikeuden päätöksestä tehtyjä valituksia ei tutkittu niiden muutoksenhakijoiden osalta, jotka eivät olleet tehneet hallinto-oikeudelle kantelua rakennuslautakunnan päätöksestä. Muiden valittajien valitukset tutkittiin ja hylättiin. Hallinto-oikeuden päätöstä ei heidän valitustensa johdosta muuttettu.
- Uutiset
9.5.2014 7.35
Hallintokantelujen käsittely tehostuu syyskuun alustaHallintokanteluihin liittyvä menettely tehostuu syyskuun alussa. Kantelujen käsittelyssä lisätään joustavuutta ja viranomaisen harkintavaltaa. Nykyisin suuri osa hallintokanteluista tutkitaan täysmittaisessa menettelyssä selvityksineen, kuulemisineen ja vastineineen. Uuden lain mukaan valvovan viranomaisen tulee tapauskohtaisesti arvioida, millaisia toimenpiteitä kukin kantelu edellyttää. Se voi ohjata valvottavaa kiinnittämällä huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin tai ilmaista käsityksensä lain mukaisesta menettelystä. Vahvin keino on huomautuksen antaminen valvottavalle. Nykyisin laissa ei ole säännöksiä hallintokantelujen seuraamuksista.
- Uutiset
11.4.2014 10.03
KKO: Kun riittämättömän puolustautumisen oli perusteltua otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen, asia palautettiin käräjäoikeuteenKäräjäoikeus tuomitsi A:n vastoin tämän kiistämistä huumausainerikoksesta ja rattijuopumuksesta seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomion tultua lainvoimaiseksi A vaati hovioikeudessa tuomion poistamista sillä perusteella, ettei hänelle ollut varattu riittävästi aikaa ja edellytyksiä valmistella puolustustaan. A oli saanut haasteen tiedoksi vasta käräjäoikeuden pääkäsittelypäivänä eikä hänellä ollut esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa ollut avustajaa. Korkein oikeus katsoi, että tapahtuneen johdosta A:lla ei käräjäoikeudessa ollut riittävästi mahdollisuuksia puolustautua eli selvittää ja esittää oikeudelle syyksilukemiseen, rangaistuksen mittaamiseen tai rangaistuslajin valintaan ehkä vaikuttavia näkökohtia. Tämän menettelyvirheen oli perusteltua otaksua olennaisesti vaikuttaneen lopputulokseen oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetulla tavalla. Tuomio poistettiin ja asia palautettiin käräjäoikeuteen. - Uutiset
17.12.2013 15.14
KKO:n ratkaisu käräjäoikeuden prosessinjohdosta ja syyttäjän kanteluoikeudestaKirjallisten todisteiden esittämistapaa koskevien määräysten antaminen kuului käräjäoikeuden prosessinjohto-oikeuden piiriin ja syyttäjä oli velvollinen noudattamaan tällaista määräystä ilman sen tehosteeksi asetettua nimenomaista uhkaakin. Käräjäoikeuden päätöksestä ei saanut erikseen kannella. - Uutiset
15.8.2013 8.33
Tuomiokapituli: Agnostikkoiltoja koskevat kantelut eivät anna aihetta toimenpiteisiinOulun hiippakunnan tuomiokapitulin 14. elokuuta 2013 tekemän päätöksen mukaan agnostikkoiltoja koskevat kantelut eivät aiheuta enempiä toimenpiteitä. Ratkaisu oli yksimielinen. Tuomiokapituliin saapui kolme kantelua, jotka koskivat iltojen sisältöä. Kantelut kohdistuvat pääasiassa kysymykseen, ovatko illoissa vastuunkantajina toimineet papit pysyneet kirkon opissa ja tunnustuksessa.