Mitä on pakottava kontrolli

Pakottavalla kontrollilla tarkoitetaan yleensä toisen ihmisen toimintavapauden kontrolloimista ja rajoittamista. ^[1] Tekijä pyrkii saamaan uhrin oman vallankäyttönsä alaiseksi ja kontrolloi hänen käyttäytymistä, liikkumista ja rahankäyttöä. Tekijän pyrkimys eristää uhri ulkopuolisista suhteista, voi lisätä hänen riippuvuuttaan tekijästä. Pakottavaa kontrollia on pidetty psykologisen tai henkisen väkivallan muotona, mutta siihen voi liittyä myös fyysistä, seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa tai niillä uhkaamista. ^[2]

Pakottava kontrolli parisuhdeväkivallan muotona

Sukupuolistuneen väkivaltatutkimuksen piirissä on kiinnitetty huomiota siihen, että parisuhdeväkivalta on luonteeltaan moninaista. Kyse ei ole vain yksittäisistä teoista fyysistä väkivaltaa käyttämällä, vaan uhrin toimintavapautta rajoitetaan moninaisilla pakon, uhan, painostamisen ja manipuloimisen keinoilla. Väkivalta on tyypillisesti toistuvaa ja pitkäkestoista, mutta osapuolten läheisen ja intiimin suhteen takia se pysyy pitkään piilossa. ^[3] Erityisesti naisiin kohdistuvana parisuhdeväkivalta on usein eskaloituvaa, eikä se välttämättä pääty puolisoiden eroon, vaan voi jatkua eron jälkeen intensiivisenä ja pitkäkestoisena vainona. ^[4]

Pakottavaa kontrollia tapahtuu lähi- ja muissa suhteissa

Pakottavaa kontrollia tapahtuu läheisissä suhteissa, joissa osapuolten välillä vallitsee epätasa-arvoinen asema, mitä syvennetään pyrkimällä alistamaan toinen tekijän määräysvallan alle. Pakottavan kontrollin kohteena voi olla myös lapsi tai nuori, jonka mahdollisuudet vastustaa aikuista tekijää ovat jo hänen alaikäisyytensä takia rajoitetut. ^[5]

Pakottavaa kontrollia esiintyy myös hoivasuhteissa, tiiviissä ja suljetuissa yhteisöissä sekä tilanteissa, joissa tekijä on luottamus- tai auktoriteettiasemassa suhteessa uhriin. Kysymyksessä on usein pitkäkestoinen prosessi, jonka aikana tekijän kontrolli uhrista voimistuu vähitellen ja ajan myötä tekijä asettuu yhä dominoivampaan asemaan suhteessa väkivallankokijaan.

Kunniaan liittyvälle väkivallalle on ominaista, että usea yhteisöön kuuluva henkilö osallistuu uhrin kontrolloimiseen perheen, suvun tai yhteisön maineen säilyttämiseksi tai palauttamiseksi. Nuori tyttö tai nainen voidaan myös pakottaa avioliittoon tai hänen avioeronsa estetään. Kysymys voi olla valtioiden rajat ylittävästä toiminnasta. ^[6]

Kansainväliset velvoitteet naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa

Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava, sukupuoleen perustuva ihmisoikeusloukkaus. Kansainvälisissä velvoitteissa on korostettu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumista 1990-luvulta alkaen. Suomessa katsottiin pitkään, että pari- ja lähisuhteissa tapahtunut väkivalta oli yksityisasia ja sosiaalinen ongelma, mihin ei haluttu puuttua rikosoikeudellisin keinoin. ^[7] Ihmisoikeudet nähtiin pitkään rikosoikeuden käytön rajoituksena, mutta rikoksen uhrin asemaa ja oikeuksia koskevassa keskustelussa niiden rooli on muuttunut: naisten tehokas suojeleminen väkivallalta edellyttää ja perustelee rikosoikeuden käyttöä. ^[8]

Tärkeimmät ihmisoikeussopimukset naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi ovat YK:ssa hyväksytty kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW-sopimus), jonka Suomi ratifioi vuonna 1986 ja vuonna 2015 ratifioitu Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin sopimus). Istanbulin sopimus velvoittaa ennaltaehkäisemään ja torjumaan kaikkea naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mikä edellyttää myös rikosoikeudellisten keinojen käyttämistä. Väkivalta ja sen torjuminen ymmärretään siinä laajasti, eikä riittävänä pidetä enää keskittymistä pistemäisesti yksittäisiin väkivallan tekoihin tai muotoihin. Istanbulin sopimuksessa tunnistetaan naisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteitä, ja sopimusvaltioiden edellytetään kiinnittävän huomiota väkivallan jatkuvuuteen, monimuotoisuuteen ja sen ilmenemiseen muutoinkin kuin ruumiillista väkivaltaa käyttämällä.

Istanbulin sopimuksen noudattamista tehostettava

Useissa kriittisissä puheenvuoroissa on tuotu esille, että Istanbulin sopimuksen täytäntöönpano on Suomessa jäänyt puolitiehen. ^[9] Sopimuksen noudattamista arvioiva asiantuntijaryhmä GREVIO on osoittanut useita epäkohtia ja huomauttanut muun muassa, että Suomessa ei tunnisteta riittävästi naisiin kohdistuvan väkivallan sukupuolistunutta luonnetta ja sen erityispiirteitä. ^[10] Yksittäisenä huomiona GREVIO on kehottanut lisäämään Suomen rikoslakiin uuden säännöksen henkisen väkivallan kriminalisoimisesta. ^[11] Tämä säännös liittyy pakottavaan kontrolliin ja perustelee tarvetta sen kriminalisoimiselle. Myös Euroopan Unionin antama direktiivi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta (1385/2024) tunnistaa lähisuhdeväkivaltaan liittyvän pakottavan kontrollin. ^[12]

Istanbulin sopimuksen artikla 33 velvoittaa varmistamaan, että toisen henkilön henkisen koskemattomuuden ^[13] tahallinen vakava vahingoittaminen pakottamalla tai uhkaamalla säädetään rangaistavaksi. Säännöksellä viitataan joko lähisuhteissa tai niiden ulkopuolella tapahtuvaan pidemmän ajanjakson kuluessa ilmenevään loukkaavaan käytösmalliin. ^[14]

Nykyinen rikoslaki ei tunnista pakottavaa kontrollia

Voimassa oleva rikoslaki ei tunnista riittävän hyvin pakottavaa kontrollia. Istanbulin sopimusta voimaan saatettaessa henkisen väkivallan katsottiin tulevan katetuksi ensisijaisesti pahoinpitelyrikosten tunnusmerkistöillä, mutta myös laittomana uhkauksena ja pakottamisena. ^[15] Lain valmistelussa todettiin, että henkisellä väkivallalla tarkoitetaan yksittäistä tapausta pidempikestoisempaa väkivaltaa, ^[16] mutta sitä ei tarkemmin määritelty tai otettu kantaa siihen, miten se ilmenee erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan muotona.

Pahoinpitelyn tunnusmerkistössä (RL 21:5) terveyden vahingoittaminen on seuraustunnusmerkki eli teon rangaistavuus edellyttää tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen aiheuttamista, mutta se ei rajaa tekotapaa. Teon ja seurauksen välillä on oltava syy-yhteys, jonka osoittaminen on lainsoveltamiskäytännöissä asetettu hyvin korkealle. ^[17] Pakottamiselle (RL 25:8) ja laittomalle uhkaukselle (RL 25:7) on tunnusomaista uhrin tahtoon vaikuttaminen, ^[18] mutta tekotapoina väkivalta, uhkaus tai aseen nostaminen viittaavat vakavaan yksittäiseen tekoon, jolloin ne soveltuvat huonosti pakottavalle kontrollille ominaiseen toimintaan. ^[19]

Vainoaminen (RL 25:7) kattaa erilaiset henkilön vapautta rajoittavat teot, kuten ei-toivotut yhteydenotot, uhkailun, seuraamisen ja tarkkailun sekä muut näihin rinnastettavat teot. Rangaistavuus edellyttää tekojen oikeudettomuutta, toistuvuutta ja sitä, että ne ovat omiaan aiheuttamaan väkivallankokijassa pelkoa tai ahdistusta. Käytännössä säännös soveltuu parhaiten perheen ulkopuoliseen vainoamiseen. ^[20] Parisuhteissa vainoaminen korostuu erityisesti eron jälkeisenä väkivallan muotona, jossa tekijä on tyypillisesti mies ja kohde nainen. ^[21]

Ihmiskaupasta (RL 25:3-3a) nostetuissa syytteissä on tullut esille pakottavalle kontrollille ominaista käyttäytymistä. Ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistö antaa mahdollisuuden tarkastella tekijän ja uhrin välistä epätasa-arvoista suhdetta pidemmän ajanjakson kuluessa, kun arvioitavana on, onko tekijä ottanut ihmiskaupan kohteen määräysvaltansa alle. Vaikka tuomioistuimissa käsitellyissä tapauksissa on ollut selkeitä pakottavasta kontrollista kertovia piirteitä, ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistö ei ole kuitenkaan välttämättä täyttynyt, eikä tekijä ole saanut kontrolloivasta käyttäytymisestään syyksi lukevaa tuomiota. ^[22] Myöskään pakkoavioliittojen liittäminen osaksi ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistöä ei kata kaikkia niitä eriasteisia kontrollin keinoja, joita pakottava kontrolli sisältää.

Ehdotus pakottavan kontrollin tunnusmerkistöksi

Pakottavan kontrollin kriminalisoinnin edistämiseksi on ehdotettu uutta tunnusmerkistöä. ^[23] Tässä puheenvuorossa tehty ehdotus pohjautuu Matti Tolvasen ja Elisa Silvennoisen oikeusministeriön selvityksessä esittämään tunnusmerkistöön, ^24] jota on muokattu naisiin kohdistuvan väkivallan kontekstiin sopivaksi. Uusi rikossäännös ehdotetaan sijoitettavaksi rikoslain 25 luvun vapauteen kohdistuviin rikoksiin. Ehdotettu rakenne on samanlainen kuin vainoamisessa, jonka kriminalisointia kannatettiin, mutta myös vastustettiin arvostelemalla sitä liian avoimeksi ja epätäsmälliseksi. ^[25]  Oikeuskäytäntöä tarkasteltaessa vastustajien huoli on osoittautunut aiheettomaksi. ^[26]

Pakottava kontrolli

Joka oikeudettomasti toistuvasti uhkauksella, painostamisella, väkivallalla tai muulla niihin verrattavalla loukkauksella kohtuuttomasti rajoittaa toisen itsemääräämisoikeutta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan teon kohteessa pelkoa tai ahdistusta, on tuomittava pakottavasta kontrollista sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Varsinaista tekotapoja olisi kolme: uhkaus, painostaminen ja väkivalta. Lisäksi olisi avoin tekotapa, joka on välttämätön toisen ihmisen kontrolloinnin ja piinaamisen tapojen moninaisuuden ja muuttumisen vuoksi. Uhria voitaisiin kontrolloida myös kolmanteen henkilöön, kuten lapseen kohdistuvalla uhalla tai väkivallalla. ^[27] Oikeudettomuuden vaatimus rajaisi soveltamisalasta pois sellaiset tapaukset, joissa oikeutus toisen henkilön itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen tulee muusta lainsäädännöstä, kuten esimerkiksi lapsenhuoltolaista tai pakkokeinolaista.

Toistuvuuden tulisi viitata ennen kaikkea itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen, ei niinkään tekotapoihin, joilla se toteutetaan. Tunnusmerkistön tulisi tavoittaa toistuvien yksittäisten tekojen lisäksi jatkuva menettely, jolla uhrin itsemääräämisoikeutta rajoitetaan.

Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen tarkoittaisi, että tekijä rajoittaa toisen henkilön vapautta päättää omaa henkilöään, elämänpiiriään tai suhteitaan koskevista asioista. ^[28] Itsemääräämisoikeuden rajoittamisen tulisi olla kohtuutonta ja tätä vaatimusta tulisi tulkita yhdessä toistuvuuden kanssa siten, että lievä rajoittaminen tulisi rangaistavaksi, kun se toistuvana menettelynä muodostuisi väkivallankokijalle kohtuuttomaksi. Arvioinnissa olisi otettava huomioon myös osapuolten välinen suhde ja muut olosuhteet.

Rangaistavuus ei edellyttäisi seurauksen toteutumista, vaan riittävää olisi, että teko on omiaan aiheuttamaan pelkoa tai ahdistusta. Näin arviointi kohdistuisi tekijän toimintaan eikä uhrille aiheutuneeseen seuraukseen. Muotoilu helpottaisi myös syytteen toteennäyttämistä, kun yksittäisessä tapauksessa ei tarvitse todistella, että teko aiheutti väkivallankokijassa pelkoa tai ahdistusta. Tunnusmerkistön soveltamisala ei rajoittuisi lähisuhteeseen, mikä on ollut ratkaisuina joissakin muissa valtioissa. ^[29]

Rikoslain muuttaminen vireille

Pakottavan kontrollin kriminalisoimisen tarvetta perustelevat naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyvät kansainväliset velvoitteet. Tämä on tunnistettu myös Suomessa ja kriminalisoimisen selvittämistarve on kirjattu Orpon hallitusohjelmaan. ^[30] Lainsoveltajille hallituksen esitys on tärkeä väline sen osoittamiseksi, millaisesta ilmiöstä on kysymys, ja miten sallitun ja kielletyn toiminnan välistä rajanvetoa arvioidaan. Lakia valmisteltaessa onkin välttämätöntä, että järjestöt, jotka kohtaavat pakottavan kontrollin kohteeksi joutuneita ihmisiä, tulevat kuulluiksi ja hallituksen esityksessä tyyppitapauksia kuvattaessa kiinnitetään huomiota ilmiön monimuotoisuuteen.

Pakottava kontrolli on vahingollista ja se voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Tutkimusten mukaan pakottava kontrolli on voinut edeltää naisiin kohdistuvia henkirikoksia. ^[31] Ennaltaehkäisyn ja riskinarvioinnin kehittämisen näkökulmista on tärkeää puuttua naisten kokemaan väkivaltaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Voimassa oleva rikoslaki ei tunnista riittävästi pakottavalle kontrollille ominaista käyttäytymistä. Katsomme, että uusi tunnusmerkistö parantaisi väkivallankokijoiden rikosoikeudellista suojaa.

Elisa Silvennoinen
yliopistonlehtori, OTT, Itä-Suomen yliopisto

Heini Kainulainen
erikoistutkija, OTT, dosentti, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto