Perusopetuslaissa (628/1998), lukiolaissa (714/2018) ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) sekä korkea-astetta (yliopistot ja ammattikorkeakoulut) koskevassa sääntelyssä on kaikissa huomioitu opetukseen osallistuvan oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Koulutuksen järjestäjälle turvallisuussäännös on velvoittava.

Hyvä työrauha ja oppimista tukeva toimintakulttuuri ovat opiskelun perusedellytyksiä. Tuoreilla perusopetuslain muutoksilla pyritään turvamaan opettajien ja rehtoreiden edellytyksiä puuttua opetusta häiritsevään ja kouluaikana tapahtuvaan toimintaan sekä lisätään aluehallintovirastolle toimivaltuuksia koulujen laillisuusvalvontaan.

Turvallisuuden merkitys

Opetuksen harjoittamisen keskiössä ja tarkoituksena on toiminnan vaatimustenmukaisuus, jatkuvuus ja turvallisuus. Oppilaiden kokemuksella koulun turvallisuudesta tai turvattomuudesta on yhteys oppimistuloksiin (Amsalu – Belay 2024). Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Oppilaitosten työrauhaa ja turvallisuutta on pyritty edistämään useilla sääntelymuutoksilla. Työrauhaa tai sen häiriötä ei kuitenkaan ole määritelty opetuslainsäädännössä (Valtonen 2025). Vuonna 2022 tuli voimaan uudistus, jonka tarkoituksena oli täsmentää ja korjata opetustoimen säännöksiä, jotta kiusaamiseen voitaisiin puuttua oikea-aikaisesti, vahvistaa oppilaan oikeusasemaa ja turvata kaikkien koulussa toimivien turvallinen oppimisympäristö. Vuonna 2025 perusopetuslakia muutettiin siten, että puhelimien ja muiden mobiililaitteiden käyttö oppitunneilla sallittaisiin vain laissa määriteltyihin tarkoituksiin. Koulun tulee antaa tarvittavat järjestyssäännöt mobiililaitteiden käytöstä ja säilytyksestä työpäivän aikana. Lisäksi aluehallintovirasto voi perustellusta syystä oma-aloitteisesti tutkia, onko opetus järjestetty sen mukaan, mitä laissa tai lain nojalla on säädetty.

Turvallisuuden määrittämiseen liittyy aina kysymys siitä, minkä tai kenen turvallisuus on tarkastelun kohteena (Kinnunen – Liljeroos-Cork – Virta 2021). Loppukesästä 2025 Lounais-Suomen poliisi tiedotti tutkivansa turkulaisessa koulussa tapahtunutta salakuvausta, jossa uhreja arvioidaan olevan 230. Epäilty tekijä oli toiminut koulussa koulunkäyntiavustajana. Aluehallintoviraston peruspalveluiden arviointiraportista puolestaan ilmenee, että lähes kaikissa kyselyyn osallistuneissa kunnissa harjoitellaan rakennuksesta poistumista mutta sisälle suojautumista harjoitellaan vain 69 prosentissa kyselyyn osallistuneista kunnista. Yleisemmin sisälle suojautumista harjoitellaan kaupunkimaisissa kunnissa verrattuna maaseutuun (Albert ym. 2024) Oppilaitosturvallisuutta heikentävät useat seikat. Merkittävin uhka lienee kuitenkin yhteisöllisyyden ja toisten kunnioittamisen vähentyminen, joka voi ilmetä yksilöiden ja yhteisöjen ongelmina, kuten kiusaamisena, ostrakismina eli sosiaalisena hyljeksintänä tai jopa väkivaltana.

Kiusaaminen

Puuttumalla matalalla kynnyksellä lasten riitoihin, häirintään ja kiusaamiseen aikuiset viestivät välittämisestä ja kunnioittamisesta. Puuttuminen on vahva viestintäkeino, jolla ilmaistaan, missä kulloinkin menevät hyväksyttävän käytöksen rajat. Koska sosiaalinen turvallisuus rakentuu ryhmän kiinteydestä, sosiaalisista suhteista ja näistä syntyvästä luottamuksesta on tärkeää, että kouluissa ja oppilaitoksissa kiusaamisen vastaisista toimintamalleista käydään keskustelua säännöllisesti (Rikander 2025).

Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) mukaan kiusaamisen vastaiset menetelmät ovat tärkeä tuki kouluille ja useita niistä käytetään rinnakkain. Koulujen kiusaamisen vastainen työ koetaan pääosin toimivaksi, mutta oppilaiden ja huoltajien roolia siinä tulisi lisätä (Rumpu ym. 2022).

Lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59 ja 60/1991) on ihmisoikeussopimus, joka koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Sopimuksessa on neljä yleistä periaatetta: syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehitykseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen. Sopimuksessa on kaikkiaan 41 sisällöllistä oikeutta, joissa kansalais- ja poliittiset oikeudet yhdistyvät sosiaalisiin-, taloudellisiin- ja kulttuurisiin oikeuksiin.

Sopimuksen 19 artiklan mukaan lasta on suojeltava kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan nro 13 (2011) todennut väkivallan käsitteen olevan huomattavan laaja, huomioiden myös seksuaalisen hyväksikäytön. Komitea on painottanut, että väkivaltaa ei tule arvioida ainoastaan näkyvien fyysisten seurausten kautta, vaan huomioon tulee ottaa myös henkiset seuraukset, jotka voivat olla seurausta paitsi tarkoituksellisista teoista, myös laiminlyönneistä.

Turvallisuutta koskevien säännösten kannalta on huomattava, että oppilaitoksessa työskentelevän ihmisoikeusvelvoite on turvata lapsen ihmisarvo sekä ruumiillinen että henkinen koskemattomuus. Epäasialliseen toimintaan, kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltarikoksiin puuttumattomuutta voidaan pitää ihmisoikeusloukkauksena.

Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaiseman tutkimuksen nro 111 (2021) mukaan lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettavuuden lisäämiseksi ja viranomaistoiminnan osaksi saattamiseksi on vielä runsaasti parannettavaa.

Kouluissa tapahtuva rikollisuus

Rikosten tekeminen on vahvassa yhteydessä nuoreen ikään ja rikollisuuden esiintyvyys on yleensä huipussaan myöhään murrosiässä. Suomessa alle 21-vuotiaat vastaavat noin viidesosasta kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista, ja ikäryhmän kokoon suhteutettuna nuoret tekevät muita ikäryhmiä enemmän rikoksia (Saarikkomäki ym. 2018). Alle 21- vuotiaiden nuorten yleisimmät rikosnimikkeet ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja näpistys (Sutela 2023). Useimmat nuoret lopettavat rikosten teon iän myötä ja vain harva on rikosaktiivinen enää aikuisiässä.

Yhteiskunnallinen kehitys osoittaa sekä henkirikosten että yleisen rikollisuustason laskua. Ryöstö ja pahoinpitelyrikoksissa ikäryhmän kokoon suhteutettuna ja myös täysi-ikäisiin verrattuna alaikäisten epäiltyjen henkilöiden määrä on kuitenkin lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Ryöstörikoksissa aiemmin epäillyt henkilöt olivat käytännössä 14–17 -vuotiaita, mutta viime vuosien aikana epäiltyjen joukkoon mukaan on tullut yhä nuorempia, erityisesti 11–13 -vuotiaita epäiltyjä. Lisäksi vakavat käytöshäiriöt ovat olleet kasvussa ja on havaittavissa selkeitä merkkejä polarisaatiosta: niillä, joilla menee huonosti, menee huonosti monella elämän osa-alueella. Vakavasti käytösoireilevien nuorten tilanne on muuttunut huonompaan suuntaan.

Rikosaktiiviset henkilöt vaikuttavat tavoittelevan jo nuoruudessa suhteellisen alhaisia sosiaalisia asemia. He hakeutuvat heikkoon asemaan, eivät vain ajaudu tai päädy niihin (koulutus ja ammatti). Rikosaktiiviset nuoret valitsevat kavereikseen itsensä kaltaisia, mutta he myös saattavat jäädä toistensa kavereiksi, kun tavalliset nuoret ovat ensin hakeutuneet toistensa kaveriksi (Sutela 2023).

Nuoret pyrkivät aktiivisesti erottelemaan rikoksia tekeviä niistä, jotka eivät tee rikoksia. Rikoksia tekevät nuoret päätyvätkin marginaaliin niistä nuorista, jotka eivät tee rikoksia (Kinnunen 2021). Polarisoituminen saattaa voimistaa rikollista käyttäytymistä, sillä ympäristö itsessään suhtautuu positiivisesti rikollisuuteen. Jos ajattelemme, että lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia niin voimme todeta, että nuoren rikoskierre on merkki aikuisten epäonnistumisesta. Tilastojen mukaan nuorista noin 3−10 prosentille on kasaantunut syrjäytymisen riskitekijöitä (THL 2023).

Ilmiönä nuorisorikollisuus on monisyinen ja koko yhteiskuntaa läpileikkaava haaste, joka riippuu monista yhteiskunnallisista ja yksilöllisistä seikoista. Nuorten syrjäytyminen ja pahoinvoinnin kasvu ovat yhteiskuntamme suurimpia haasteita.

Alaikäisten tekemät rikokset kohdistuvat pääasiassa toisiin alaikäisiin henkilöihin ja tapahtuvat usein kouluympäristössä (Sutela 2023). Väkivaltarikollisuutta oppilaitosympäristössä esiintyy huomattavasti vähemmän kuin omaisuusrikollisuutta. Väkivallan osalta lukuvuoden sisäistä vaihtelua esiintyy paljon vähemmän kuin omaisuusrikollisuudessa. Omaisuusrikollisuus oppilaitosympäristössä keskittyy lukuvuoden alku- ja loppuhetkiin, erityisesti syyskuukausiin, kun taas väkivaltarikollisuus on yleisimmillään loppusyksystä eli marraskuussa. Eri arkipäivistä eniten omaisuusrikollisuutta tapahtuu perjantaisin ja vähiten alkuviikosta maanantaisin ja tiistaisin. Eniten kirjauksia väkivallasta tehdään tiistaisin. Kellonaikojen perusteella väkivallanteoissa korostuu kello 12 alkanut tunti, joka on ollut selvästi yleisin tapahtuma-ajaksi kirjattu kellonaika (Sutela – Lehtonen – Rikander 2024).

Syrjäytyminen

​ Syrjäytymisen taustalla on monimuotoista ja kasautunutta huono-osaisuutta, joka heikentää ihmisen mahdollisuuksia hallita omaa elämäänsä. Toimeentulon ongelmat, työttömyys ja matala koulutus ovat merkittäviä syrjäytymisen riskitekijöitä (VNK 2021:48). Yhteiskunnallisena uhkana syrjäytyminen ja pahoinvointi eivät kuitenkaan ole uusia ilmiöitä. Kun katsomme taaksepäin sisäisen turvallisuuden ohjelmia vuosilta 2004-2008-2012 voidaan havaita, että keskeisin sisäistä turvallisuutta uhkaava tekijä on niissäkin ollut juuri syrjäytyminen. Mielenkiintoiseksi asetelman tekee se, että syrjäytyneisyys tulee näkyväksi vasta kun se yhdistyy rikollisuuteen.

Ylisukupolvinen syrjäytyminen voi johtaa siihen, että yksilön kokema osallisuus yhteiskuntaan laskee. Perheessä koettu syrjäytyminen luonnollisesti vaikuttaa myös lapsiin. Syrjäytyminen voi näkyä esimerkiksi siten, että tietyltä asuinalueelta ei enää liikuta kaupungin keskustaan, vaan elämänpiiri kapenee vain muutamiin kilometreihin asunnosta (Rikander 2021). Lasten elämä on paikallisempaa kuin aikuisten, eli he viettävät suuren osan ajastaan pienellä alueella kodin ympärillä altistuen segregaatiolle voimakkaammin alueiden eriytyessä (Bernelius 2024).

Paikallistason politiikassa tuleekin olla kykyä tunnistaa kaupunkiosatasoisia haasteita, jotta niihin on mahdollista puuttua. Henkilöillä, jotka asuivat alueilla, joissa oli enemmän huono-osaisuutta (työttömyys, matala koulutustaso, vuokra-asunnot, matala tulotaso) oli moninkertaisesti kohonnut riski niin väkivalta-, omaisuus- kuin muihinkin rikoksiin (Ellonen ym. 2024). Rikokset ja onnettomuudet kasautuvat pienituloiselle ja työn ja koulutuksen ulkopuolella olevalle väestölle. Erityisesti vakavien ja toistuvien rikosten tekeminen ja myös rikosten ja onnettomuuksien uhriksi joutuminen ovat yhteydessä sosioekonomiseen huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen (Demos 2023).

Syrjäytyminen on elämänkulussa etenevä moniulotteinen prosessi, joka liittyy kulttuurisiin, terveydellisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Kun nuori jää yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle, riski radikalisoitumiselle, ääriliikkeiden voimistumiselle ja yleisesti rikollisuudelle kasvaa.

Omavalvonnan merkitys

Omavalvonta on keskeinen työkalu turvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä, mutta nykyiset käytännöt ja valvontamekanismit osoittavat puutteita. Systemaattinen tiedonkeruu, kattava tilastointi ja aktiivinen valvonta ovat avainasemassa turvallisuuskulttuurin vahvistamisessa ja toiminnan laadun parantamisessa kouluissa. Eduskunnan oikeusasiamies on todennut, että asianmukainen rajoitustoimenpiteiden käytön kirjaaminen on edellytys sille, että perusoikeuksien kuten ihmisarvoisen kohtelun, henkilökohtaisen vapauden, koskemattomuuden ja turvallisuuden turvaamisesta voidaan jälkikäteen varmistua (EOAK/3176/2020).

Lakiin perustuva kirjaamis- ja raportointivelvoite on mitä merkittävintä omavalvontaa. Perusopetuslain mukaan oppilaan poistamistilanteessa voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle. Kirjallinen selvitys tulee laatia myös tilanteessa, jossa voimakeinoja on käytetty otettaessa haltuun esineitä tai aineita. Lisäksi oppilaan tarkastaminen ja esineiden ja aineiden haltuun ottaminen tulee kirjata. Opetuksen järjestäjän tulee myös seurata kurinpidollisten ja kasvatuksellisten toimenpiteiden käyttöä ja niiden kehittymistä.

Kirjoittaja laati tietopyynnön 10 suurimmalle kunnalle, jossa pyydettiin toimittamaan kunnan perusopetuksen oppilasmäärä lukuvuodelta 2023–2024. Lisäksi pyydettiin samalta ajalta tiedot kasvatuskeskustelujen, jälki-istuntojen, opetukseen osallistumisen epäämisien, esineen tai aineen haltuunottojen, määräaikaisten erottamisien sekä perusopetuslain mukaisten voimakeinojen ja muiden voimakeinojen (hätävarjelu/pakkotila) käyttömääristä. Saaduista vastauksista ilmeni, että useat opetuksen järjestäjät eivät seuranneet lainkaan tietopyynnössä yksilöityjen tietojen keräämistä tai heillä ei ollut siihen soveltuvaa tietojärjestelmää (Rikander 2025).

Omavalvonnan alaan tulee liittää myös erilaiset turvallisuushavainnot ja tapaturmatilanteet. Vaara- ja poikkeamatilanteiden käsittelyn tarkoitus on mahdollistaa oppilaitoksen turvallisuuden kehittyminen. Systemaattisella ja laadukkaalla turvallisuushavaintojen raportoinnilla on merkitystä riskien arvioinnille ja oppilaitosturvallisuuden kehittymiselle. Raportointi auttaa ylläpitämään tietoisuutta toimintaan liittyvistä riskeistä (Rikander 2023).

Yli kolmanneksella (36 %) perusopetuksen oppilaitoksista ei ole kirjallista toimintamallia tapaturmien ehkäisemiseen (THL 2020). Saatavilla olevien tietojen mukaan oppilaitoksissa tapahtuvat tapaturmat ovat pääosin lieviä ruhjeita, avohaavoja, mustelmia, nyrjähdyksiä tai venähdyksiä. Erilaiset tapaturmat ovat varsin yleisiä, sillä joka kymmenes perusopetuksen oppilas joutuu tapaturmaan vuoden aikana (THL 2018).

Tutkijat Leino ja Lindfors ovatkin suositelleet, että kansallisella tasolla otettaisiin käyttöön sähköinen turvallisuusilmoituslomake jokaiseen kouluun (Leino & Lindfors 2024).

Kouluihin tulisi luoda kirjalliset toimintamallit tapaturmien ja turvallisuushavaintojen ehkäisemiseen sekä panostaa havaintojen kattavaan tilastointiin. Koulutuksen järjestäjien tulee aktiivisesti seurata ja dokumentoida turvallisuuteen liittyvät toimenpiteet sekä niiden vaikutukset, jotta oppilaiden oikeudet turvalliseen oppimisympäristöön voidaan turvata tehokkaasti (Rikander 2025).

Lopuksi

Koulutus on lasten hyvinvoinnin, suotuisan tulevaisuuden ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta avainasemassa. Turvallinen kasvuympäristö vähentää asuinalueiden eriytymistä, jengiytymistä, vihapuhetta ja väkivaltaista ekstremismiä. Perusopetus on parasta ennalta ehkäisyä ja sillä on mahdollisuus tavoittaa koko ikäluokka. Ennalta estävä työ, riskinuorten tunnistaminen ja tukitoimien merkitys onkin koulun henkilökunnan osaamisen keskiössä, jotta nuorten pahoinvointiin, syrjäytymiseen ja rikollisuuteen pystytään vaikuttamaan ja puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa.

---

Kirjoita Edilexiin

• Mikäli Sinulla on ajankohtainen juridinen aihe josta haluaisit kirjoittaa artikkelin tai oikeustapauskommentin Lakikirjastoon tai vaikkapa lyhyen kolumnin Vierashuoneeseen, ota yhteyttä Edilex-toimitukseen (toimitus@edilex.fi).
  Lue lisää